Browsing by Title

Kaupungistumisen myötä yhä suurempi osa ihmisistä on yhä harvemmin yhteydessä luontoon arkielämässään. Tätä ilmiötä vahvistaa yhä tiivistyvä kaupunkirakenne, jolloin viheralueet ovat jatkuvan rakentamispaineen alla ja uhkaavat vähetä ja pirstaloitua. Ihmisten vähentyneet mahdollisuudet kokea luontoa voivat johtaa luonnosta etääntymiseen. Ihmisen ja luonnon välisen kuilun kasvaessa vähenee myös luonnonsuojeluhalukkuus, mikä voi johtaa välinpitämättömiin asenteisiin luonnonsuojelua kohtaan. Yksi tämän päivän tärkeimpiä ympäristökysymyksiä on luonnon monimuotoisuuden kato. Ihmisten luontoyhteyden katoaminen sekä sen myötä vähenevä luonnonsuojeluhalukkuus uhkaa luonnon monimuotoisuuden säilymistä, sillä välinpitämätön asenne luontoa kohtaan heijastuu myös luonnonsuojelullisiin toimenpiteisiin. Julkiset viheralueet ovat tärkeimpiä paikkoja tarjoamaan kaupunkilaisille arkielämän luontokokemuksia. Tässä tutkielmassa selvitetään, voivatko rakennetut kaupunkipuistot tarjota luonnon monimuotoisuuden kokemuksia kaupunkilaisille, sekä löytyykö eroavaisuuksia väestöryhmien kokemuksissa luonnon monimuotoisuudesta puistoympäristössä. Puistot julkisina viheralueina tuottavat kaupunkilaisille luontokokemuksia, jotka taas edistävät niin psyykkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia. Aiemman tutkimuksen perusteella koettuun hyvinvointiin liittyy vahvemmin kokemus luonnon monimuotoisuudesta kuin viheralueen todellinen luonnon monimuotoisuus. Eri väestöryhmien erot koetussa luonnon monimuotoisuudessa voivat siten antaa osviittaa siitä, että puistot voivat tuottaa erilaisia hyötyjä eri väestöryhmille. Tutkielmassa luonnon monimuotoisuutta käsitellään lajirikkauden kautta. Tavoitteena oli selvittää, miten lajirikkaiksi puistot koetaan eri lajiryhmien osalta (puut ja pensaat, putkilokasvillisuus, koristekasvillisuus, perhoset, linnut, jäkälät ja sienet), eroaako kokemus luonnon monimuotoisuudesta eri sosioekonomisten ryhmien kesken, sekä vaikuttaako puistoon liitettävät ominaisuudet, kuten puiston todellinen lajirikkaus tai puiston pinta-ala, kokemukseen. Tutkielman aineisto on kerätty EU:n rahoittaman GREEN SURGE -tutkimushankkeen puitteissa. Tutkimusryhmässämme keräsimme haastattelu- ja lajistoaineistot kahdestatoista helsinkiläisestä puistoista, joille tutkimushanke asetti tietyt kriteerit. Haastattelut toteutettiin paikan päällä ja niitä kertyi yhteensä 596. Lajistoinventoinnit tehtiin kussakin puistossa neljälle lajiryhmälle: puut ja pensaat, putkilokasvillisuus, linnut ja jäkälät. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisesti, pääasiallisina tilastollisina menetelminä ANOVA ja korrelaatioanalyysit. Puistot koettiin ylipäänsä melko lajirikkaiksi ympäristöiksi. Eroja löytyi kuitenkin eri lajiryhmien välillä: puut ja pensaat sekä muu kasvillisuus koettiin kaikkein lajirikkaimmiksi lajiryhmiksi, mikä voi viitata siihen, että nämä lajiryhmät ovat puistokävijöille helpommin havaittavia muihin tässä tutkielmassa mukana oleviin lajiryhmiin verrattuna. Perhosten, jäkälien ja sienten lajirikkautta vastaajien oli vaikein hahmottaa. Myös puistojen välillä oli eroja siinä, miten lajirikkaiksi ne koettiin. Puiden ja pensaiden todellisella lajirikkaudella ei näyttänyt olevan yhteyttä siihen, miten paljon eri puu- ja pensaslajeja puistoissa koettiin olevan, vaan merkittävämpää näytti olevan puiden korkeus. Sen sijaan putkilokasvien todellisen ja koetun lajirikkauden välillä löytyi yhteys, mikä viittaa siihen, että ihmiset huomaavat kasvillisuuden lajirunsauden. Lisäksi vastaajat kokivat puiston kasvien lajirikkauden sitä suuremmaksi, itä monimuotoisempi puisto oli rakenteeltaan. Eri sosioekonomisten ja -kulttuuristen ryhmien välillä ei ollut juurikaan eroja siinä, miten monimuotoisiksi puistot koettiin, joskin iäkkäät vastaajat kokivat lintulajirikkauden suuremmaksi kuin nuoremmat vastaajat. Sen sijaan koettuun monimuotoisuuden vaikutti ennemminkin puiston käyttöaste, mikä viittaisi siihen, että osa tekijöistä, jotka vaikuttavat kokemukseen puiston luonnon monimuotoisuudesta, liittyvät itse puistoon tai alla piileviin puistoon liitettyihin arvostuksiin, jotka näyttäytyvät suurempana puiston käyttöasteena. Tämän tutkielman perusteella ei voida vetää suoria johtopäätöksiä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat luonnon monimuotoisuuden kokemukseen rakennetuissa kaupunkipuistoissa, mutta tulokset antavat viitteitä siitä, että puiston ominaisuuksilla sekä puiston käyttöasteella on jonkinlainen vaikutus kokemukseen luonnon monimuotoisuudesta. Tämä taas osoittaa sen, että puistot tulee nähdä sosio-ekologisina kokonaisuuksina, jotka yhtäältä edistävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja luontoyhteyttä, ja samalla ylläpitävät kaupungin luonnon monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä ympäristömuutoksille, sekä toisaalta taas puistot itse muokkautuvat jatkuvasti yhteiskunnassa esiintyvien toiveiden ja vaatimusten mukaisesti.

Tutkielmassa tarkastellaan makrotason kehityksen ja hyvinvoinnin mittaamiseksi kehitettyjä mittareita, ja tuodaan yhteen niistä sekä 70-luvulla että nykypäivänä käytyä keskustelua. Erityisesti keskitytään neljän esimerkkimittarin avulla mittareiden ympäristömuuttujissa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen. Tarkasteltu keskustelu pohjautuu talouskasvun arvostuksen ja kansantalouden tilinpidon keskeisten indikaattoreiden kuten bruttokansantuotteen (BKT) kritiikkiin. Aate- ja tieteenhistorialle ominaisin tavoin tutkin ympäristön käsitteelle annettuja merkityksiä mittareiden historiallisessa kontekstissa. Luokittelen esimerkkimittarit kahteen ryhmään: rahamääräisiin taloudellisen hyvinvoinnin mittareihin sekä sosiaalista ja ekologista hyvinvointia monipuolisesti yhdistäviin kokonaishyvinvointi-indekseihin. Esimerkkimittarit eli James Tobinin ja William Nordhausin kehittämä Measure of Economic Welfare (MEW), Redefining Progress -kansanlaisjärjestön Genuine Progress Indicator (GPI), Jan Drewnowskin Level of Living -indeksi (LLI) ja Robert Prescott-Allenin luoma Wellbeing-indeksi (WI) käsittelevät ympäristöä eri tavoin johtuen sekä mittareiden kehittämisen ajankohdasta ja aikakauden tavasta lähestyä ympäristökysymyksiä sekä siitä, millaisia metodologisia valintoja mittareiden kohdalla tehtiin. Sekä GPI että WI edustavat nykypäivän kehityksen mittaamisesta käytyä keskustelua ja pyrkivät korostamaan ympäristön tärkeyttä inhimilliselle hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa. Ne käsittelevät monipuolisesti erilaisia ympäristötekijöitä. Toisaalta 70-luvun alussa kehitettyjen MEW:n ja LLI:n huomioima lähiympäristön viihtyisyys ei saa GPI:ssä ja WI:ssä enää merkittävää sijaa. MEW ja LLI edustavatkin yleisen ympäristökeskustelun heräämisen aikaa ja antavat ympäristölle vielä melko vähäisen merkityksen hyvinvoinnin ja kehityksen tekijänä. Yleisesti on todettava, että hyvinvoinnin ja kehityksen mittaamiseen liittyy monia ongelmia. Samoja ongelmia, joita koettiin 70-luvulla pohditaan nytkin. Toisaalta mittarit voivat kriittisesti esiteltyinä ja tarkasteltuina tarjota hyvää materiaalia sosiaalisen ja ympäristön hyvinvoinnin ja niiden kehitysvaikutuksien määrittelyyn liittyvään arvokeskusteluun.

Neurodevelopmental disorders (NDDs) are disabilities in which the formation and development of the central nervous system is altered. NDDs severely impact the quality of life of the individuals that are affected by them, however little is known about the causes or the molecular mechanisms that are behind their onset. For this reason, being able to model them is pivotal to our society since, by understanding the mechanisms underlying such disorders, we could develop possible treatments. Previous research has suggested that disturbances in the early neuronal development could be at the basis of NDDs onset. Therefore, in this work, I have modeled neuronal differentiation in Kabuki syndrome (KS), a known NDD, assaying the expression of key early neurodevelopmental markers at four specific timepoints, using induced pluripotent stem cell (iPSC) technology. By concurrently differentiating three KS patient-derived and three control iPSC lines to neural precursor cells (NPCs) and profiling them with immunocytochemistry (ICC) and quantitative real-time PCR (RT-qPCR), I was able to identify differences in the early developmental trajectories of NPCs between the two conditions. The ICC data suggested that differentiating KS cell lines incur in precocious differentiation when compared to control cell lines, suggesting that the disease-causing mutations could lead to accelerated neuronal maturation of early NPCs. However, RT-qPCR analysis of the expression patterns of key neurogenesis markers was unable to statistically confirm the observed trend between the two phenotypes, likely due to limitations in statistical power. Despite this, the expression of four out of seven NPC markers was higher in early KS cells than in control cell lines, supporting the hypothesis of accelerated neuronal maturation. Taken together, this work highlighted some of the challenges related to iPSC-based disease modelling studies, and the need to further confirm the inferred mechanisms of asynchronous neuronal development observed in this work.

Fecal indicator bacteria (FIB) concentrations are used as proxies for hygienic quality of ambient waters. The most utilized FIB are Escherichia coli and intestinal Enterococci. The laboratory methods used to reliably determine these concentrations are time-consuming and do not provide immediate information on the hygienic quality of recreational waters. In this thesis I developed regression models for FIB concentrations using physicochemical in situ water quality measurements as explanatory variables. An accurate and reliable model would enable real-time and continuous determination of FIB concentrations, thereby enhancing the monitoring of water hygienic quality. Using a flow-through system, two spatially comprehensive physicochemical datasets were collected from the sea area of Helsinki Metropolitan area in September 2022 and May 2023. Alongside, total of 56 water samples were collected for analyzing concentrations of E. coli and intestinal Enterococci. For these datasets, I fitted multiple linear regression models, other generalized linear models, zero-inflated models, and hurdle models between the measured parameters and FIB concentrations. Among the measured variables, the fluorescent dissolved organic matter proved to be the superior indicator of declining hygienic quality of water. Other significant explanatory variables included concentrations of phycocyanin and CO2, as well as turbidity. Produced models for intestinal Enterococci were generally more accurate compared to those for E. coli. The preferred model for E. coli proved to be negative binomial regression model, whereas zero-inflated negative binomial model was the optimal model for intestinal Enterococci, due to the substantial proportion of zeros in the intestinal Enterococci dataset. Applying the selected models to the entire physicochemical dataset generated elevated FIB concentration estimations in areas that are subject to FIB loading, based on previous FIB monitoring results throughout the study area. However, thorough validation and further development of presented models is essential before engaging them in FIB monitoring practices.

The science of fish stock assessment is one that is very resource and labor intensive, with stock assessment models historically being based on data that causes a model to overestimate the strength of a population, sometimes with drastic consequences. The need of cost-effective assessment models and approaches increases, which is why I looked into using Bayesian modeling and networks as an approach not often used in fisheries science. I wanted to determine if it could be used to predict both recruitment and spawning stock biomass of four fish species in the north Atlantic, cod, haddock, pollock and capelin, based on no other evidence other than the recruitment or biomass data of the other species and if these results could be used to lower the uncertanties of fish stock models. I used data available on the RAM legacy database to produce four different models with the statistical software R, based on four different Bayes algorithms found in the R-package bnlearn, two based on continuous data and two based on discrete data. What I found was that there is much potential in the Bayesian approach to stock prediction and forecasting, as our prediction error percentage ranged between 1 and 40 percent. The best predictions were made when the species used as evidence had a high correlation coefficient with the target species, which was the case with cod and haddock biomass, which had a unusually high correlation of 0.96. As such, this approach could be used to make preliminary models of interactions between a high amount of species in a specific area, where there is data abundantly available and these models could be used to lower the uncertanties of the stock assessments. However, more research into the applicability for this approach to other species and areas needs to be conducted.

In this thesis, the migration patterns of the legacy pesticide called atrazine were studied in the Laune aquifer in Lahti, Finland, using the MODFLOW groundwater modelling program connected to the MT3D tool. Three models were built for the thesis. In the first model, the migration of atrazine in the Laune aquifer was studied by simulating the steady release of 1.22 µg/L atrazine concentration from sediments in the Lahti railway area over 15 years. In the second model, the depletion of atrazine from soil deposits was studied over time in both sudden and gradual depletion scenarios for 10 and 30 years. In the third model, the effect of pumping contaminated groundwater from an extraction well and injecting remediated water back into the aquifer from another well was investigated on the atrazine concentration in groundwater in the study area for 15 years. Concentrations of atrazine in the aquifer either increased or decreased from the baseline concentrations in the first model. In certain areas in Laune, atrazine concentrations exceeded the EU safe limit values during the whole modelling period. In the second model, the dilution of atrazine was relatively slow, even in the scenario of sudden depletion. It can take decades for the groundwater concentrations to dilute to EU-safe limits once the limits have been exceeded. In the last model, the pumping and injection of remediated groundwater showed a decline in concentration of atrazine over time. However, the effects were only local. Regional effects would have required a higher number of injection wells covering a larger area. Modelling tools are an important part of ethical ecotoxicological research solving many logistical problems related to field studies. However, as the results are highly depend- ent on the parameters, the results should be critically evaluated and used as part of other research methods. In environmental restoration work, understanding and modelling the pa- rameters related to leaching risk can be used as part of risk management. Understanding the migration of stored pesticides into the environment, the development of environmental restoration methods, and preventive measures are crucial to securing clean drinking water quality and quantity in the future.

The taxonomy of the green macroalgal genus Monostroma is poorly known in the Baltic Sea region and worldwide.Two species of Monostroma are currently reported from the Baltic Sea: the cosmopolitan spring species Monostroma grevillei and a proposed endemic, free-floating summer species Monostroma balticum. However, previous work has highlighted the unclear taxonomic status of M. balticum, and some consider it a growth form of the cosmopolitan species M. grevillei or a monostromatic growth form of Ulva spp. No molecular data exists of M. balticum, and the morphological characteristics distinguishing this species from M. grevillei and similar species are unclear in the literature. The aim of this thesis is to explore the taxonomic status of M. balticum by firstly systematically reviewing the historical and contemporary literature, including the original description, to illuminate the current morphological circumscription of M. balticum and related species. Secondly, using DNA barcoding based on the tufA -marker, fresh collections of foliose monostromatic green algae from the Baltic Sea region are identified molecularly and put into an evolutionary context using phylogenetics. Thirdly, novel plastid genomes are produced from monostromatic green algae to explore the genomic features of these algae and to see if they aid in species delimitation or phylogenetic approaches. Based on the literature review, the morphological and ecological features used in specimen identification currently (micromorphology, free-floatingness and occurrence in summer) may not be enough for accurate identification, and especially the micromorphological features are quite vaguely described in contemporary literature making their use difficult in practise. All monostromatic specimens collected are identified using DNA barcoding as either M. grevillei, Kornmannia leptoderma or Ulva intestinalis, and those specimens mostly resembling the original description of M. balticum are recovered as U. intestinalis. Plastid genomes were produced from M. grevillei, K. leptoderma and U. intestinalis, from the latter species separate genomes were generated from a typical tubular-morphology specimen as well as a “M. balticum”-morphology specimen. M. grevillei and K. leptoderma plastids were unusual in being large, inflated by many introns and intrageneric regions and having many rearrangements. Produced U. intestinalis plastomes are similar and resemble previously published Ulva genomes. The accurate identification of M. balticum -like specimens is discussed, and for future work DNA barcoding is suggested to be the main tool for specimen identification. This thesis provides evidence towards a previous hypothesis that M. balticum is not a distinct species but a specific growth from of U. intestinalis. Investigating historical herbarium specimens, including original material, using molecular methods is proposed to verify if M. balticum should be synonymised formally with U. intestinalis. The potential drivers of the shift in growth form of U. intestinalis are discussed. Finally, the plastid genome landscape in these foliose green algae is discussed.

This body of research focuses on establishing a drug screening pipeline for discovering drugs which increase the differentiation of pluripotent stem cells into cardiac myocytes, known as cardiogenic molecules. Cardiomyocytes can be utilized in regenerative medicine by offering a platform for testing molecules or drugs which may increase cardiomyocyte proliferation and for using cardiomyocytes produced outside of the body for clinical transplant, in order to heal the damage caused by heart attacks. Building on known models and developmental pathways three assays were designed and implemented for in vitro cardiogenic molecule screening. A pipeline comprised of three primary screening systems; an embryoid body (EB) model, a cardiomyocyte directed differentiation model, and a magnetic activated cell sort (MACS) model. The MACS model uses the cell surface receptors Fetal Liver Kinase 1 (FLK1) and/or Platelet Derived Growth Factor Receptor alpha (PDGFRα) as the most practical platform for screening drugs against an enriched mesodermal population of cells. The MACS system was confirmed with flow cytometry to ensure the enrichment of Myl2-eGFP+ (ventricular cardiomyocytes) cells in the FLK1+ cells. Furthermore unique known molecules help elucidate the molecular mechanisms governing cardiomyocyte differentiation, measured by cardiomyocyte purity in in vitro models. Also demonstrated are assay controls which decrease purity and acts as negative controls for the MACS assay such as a late stage GSK-3 Inhibitor treatment used to constitutively activate the canonical Wnt/β-catenin pathway and effectively reduce the cardiomyocyte proliferation. Additionally, an early stage Wnt Inhibitor compound IWP-4 was used as a potential positive control effectively blocking late stage activation of canonical Wnt/β-catenin pathway and increase the in vitro purity of cardiomyocytes. These controls provide two important reference points for the many molecules screened over the course of these experiments for the 3i Regeneration project. Additional molecular inhibitors are used to elucidate the mechanism of action within the MACS cells; including a Sonic Hedgehog inhibitor (cyclopamine), an NKX2.5 activator (ISX-9) and a novel small molecule (C1). These models act as an effective pipeline bringing a potential drug through first an EB model, followed by a cardiomyocyte enriched model, to finally a MACS model targeting FLK1. This pipeline tests the molecules against conditions of increasing resemblance to the native microenvironment of a cardiomyocyte.

Phylogenetics is the study of the evolutionary history of life on Earth, which has shifted from relying on morphological characteristics to molecular data with the advancements in sequencing technology. Understanding Earth's biodiversity is crucial, as it has important implications for conservation, ecology, and evolution. Speciation occurs when barriers restrict gene flow between previously interbreeding populations. One such barrier may be endosymbiotic bacteria, like Wolbachia, which can manipulate host reproduction and create incompatibilities between host lineages. Wolbachia is widely distributed among arthropods and is the most common endosymbiont of insects. The bacterium is known to alter its hosts' biology, serving as a master manipulator of reproduction. Wolbachia-induced phenotypes can lead to the divergence of host lineages and speciation events. The genus Cotesia (Hymenoptera: Braconidae: Microgastrinae) is a highly diverse group of parasitoid wasps, where several species parasitize Melitaeini butterflies, including two cryptic species complexes. The current phylogenies of these species are 20 years old and need an update, as they were built with few markers and contain unresolved nodes. Wolbachia has been observed in this system, but its role remains largely unexplored. In this study, I aim to reconstruct the phylogeny of Cotesia species parasitizing Melitaeini butterflies, using two mitochondrial markers and eight nuclear markers to update our understanding of the differentiation of the cryptic Cotesia species. Additionally, I screened the specimens for Wolbachia to determine its possible role in shaping the Cotesia host phylogeny. I expect different Cotesia lineages to carry divergent Wolbachia strains or have different infection statuses (infected vs. uninfected). With fresh Cotesia specimens collected from various locations in Europe, I amplified and sequenced two mitochondrial markers (16s, COI) and eight nuclear markers (18s, 28s, CfCN, CfEN, EF1A1, LwRh, SLD5, TCEB) for phylogenetic analysis. The phylogenetic analysis revealed two main clades: Clade A, where Cotesia acuminata forms a polyphyletic group, and Clade B, where Cotesia melitaearum forms a monophyletic group. Wolbachia was detected only in one species, Cotesia melitaearum Sp. G, where the strain has persisted for over 20 years. The strains infecting Cotesia belong to supergroup B and are all closely related. The close relationship and low infection rate suggest that Wolbachia is not responsible for the original divergence but may play an ongoing role in restricting gene flow between species. The updated phylogeny is in concordance with the previous works but also strengthens our understanding of the relationships within Clade B. Further work is required to resolve some relationships within Clade B and understand the cryptic species' divergence.

Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt viime vuosina globaalisti. Puhutaan jopa kuudennesta massasukupuutosta. Myös Suomessa erityisesti vanhojen metsien sekä niitty- ja perinneympäristöjen lajistot ovat heikentyneet. Suurin syy monimuotoisuuden vähenemiseen on elinympäristöjen katoaminen ihmistoiminnan ja maankäytönmuutosten vuoksi. Suomen uhanalaisia lajeja uhkaavat eniten metsä- ja maatalous ja niiden myötä vähenevät lahopuun ja niittyjen määrät. Luontotyypeistä erityisesti jalopuulehdot ovat katoamassa. Osansa maa-alasta vievät myös vapaa-ajan harrastukset, kuten esimerkiksi golf. Golfkenttien vaikutus monimuotoisuuteen on jakanut mielipiteitä. Golfkentän ekologiseen arvoon vaikuttaa se, millaiseen ympäristöön se on rakennettu. Urbaanissa ympäristössä golfkenttä voi merkittävästi lisätä monimuotoisuutta päinvastoin kuin metsäiseen ympäristöön rakennettuna. Golfkentät ovat kuitenkin usein laikuittaisia sisältäen useita erilaisia, pienialaisia kaistaleita alkuperäistä luontoa. Tässä työssä selvitin golfkentän rakentamisen aiheuttamia vaikutuksia metsäekosysteemin alkuperäiseen eliöyhteisöön sekä golfkentän monimuotoisuutta itsessään sekä verrattuna ympäröiviin alueisiin. Lisäksi pohdin, miten monimuotoisuutta kentällä voitaisiin parantaa. Tutkimuskohteena oli Hirsalan golfkenttä Kirkkonummella Etelä-Suomessa. Kesän 2018 aikana tein kentällä luontokartoituksen määrittämällä kentällä havaitut kasvit, nisäkkäät, linnut, matelijat ja sammakkoeläimet, perhoset sekä maakiitäjäiset (Coleoptera: Carabidae). Maakiitäjäisiä keräsin myös kentän reuna-alueelta sekä kentän ulkopuolelta. Perhosten keräämiseen käytin valorysää ja kolmea syöttirysää, keräys kesti toukokuusta elokuuhun. Maakiitäjäiset keräsin kuoppapyydyksillä (yht. 93) samalla aikataululla. Muut taksonit määritin näkö- ja kuulohavaintojen avulla. Mallinsin perhos- ja maakiitäjäisaineistoilla kentän ja vertailualueiden lajistojen runsausjakaumia. Maakiitäjäisaineistolla vertaisin kentän, kentän reuna-alueen ja kentän ulkopuolisen alueen monimuotoisuuksia Shannonin-Wienerin ja Simpsonin diversiteetti-indekseillä. Kasviaineiston avulla tein golfkentän alueesta luontotyyppikartan QGIS- paikkatieto-ohjelmalla. Muut aineistot täydensivät tilastomenetelmillä saatuja tuloksia. Golfkentän saamat diversiteetti-indeksit olivat pienempiä kuin kentän reunalla tai kentän ulkopuolella saadut arvot. Golfkentän lajistojen runsausjakauma oli epätasaisin muiden alueiden runsausjakaumiin verrattuna. Kentällä dominoi aitosysikiitäjäinen (Pterostichus melanarius, 65 % kentän lajistosta), joka on tunnettu häiriöekosysteemien generalistilaji. Perhosaineiston runsausjakauma ei kuitenkaan poikennut vertailuaineistosta. Golfkentällä havaittiin myös uhanalaisia ja suojeltuja lajeja, kuten liito-orava (Pteromys volans) sekä kartioakankaali (Ajuga pyramidalis). Kentällä ja sen läheisyydessä havaittiin myös useita metsäisiä lajeja, joista osa käytti kenttää esimerkiksi saalistamiseen tai laiduntamiseen. Kentältä löytyi luontotyyppejä niin karuista kalliometsistä tuoreisiin kankaisiin ja pähkinäpensaslehtoon. Kentältä löytyi myös joitain haitallisia vieraslajeja, kuten keltamajavankaali (Lysichiton americanus). Kentän rakentaminen on heikentänyt ja muuttanut alkuperäistä metsäekosysteemin eliöyhteisöä. Kenttää voidaan pitää häiriöekosysteeminä, jossa generalistilajit viihtyvät spesialistilajien kadotessa. Alueella voi myös olla vielä jäljellä rakentamisesta aiheutuvaa paikallista sukupuuttovelkaa esimerkiksi kasvi- ja hyönteislajien suhteen. Kenttä yhdessä ympäröivän luonnon kanssa muodostaa laikuittaisen elinympäristön, joka mahdollistaa monien lajien ravinnonhankinnan ja pesimisen kentällä ja sen läheisyydessä. Kentän monimuotoisuutta voitaisiin parantaa lisäämällä kentällä lahopuun sekä niittyjen määrää. Luonnonkasvien lisääminen ja niiden hallittu hoitamattomuus voi lisätä hyönteisten ja kasvinsyöjien määriä ja näin edelleen vaikuttaa kaskadiefektin kautta ylemmille ravintoketjun tasoille. Myös lampien ympärille olisi hyvä jättää suojavyöhykkeet. Alkuperäisiä luontokaistaleita tulisi vaalia, erityisesti kentällä sisällä olevaa pähkinäpensaslehtoa. Kentällä esiintyvät haitalliset vieraslajit ja puutarhakarkulaiset tulisi poistaa, etteivät ne vie elintilaa alkuperäislajeilta. Pöntötyksillä voidaan myös lisätä yksittäisten lajien tilaa lisäämällä niille mahdollisia pesimis- ja levähdyspaikkoja.