Munuaisen kehitystä on tutkittu laajasti. Yksi tunnetuimmista munuaisen kehitykseen liittyvistä tekijöistä on gliasoluperäisen neutrotrofisen kasvutekijän (Gdnf) aktivoima Ret-reseptorityrosinikinaasi (Ret). Ret:n aktivaatio aloittaa hiirimalleilla tehdyissä tutkimuksissa uretersilmun haarautumisen. Ret:n puutoksen on taas havaittu aiheuttavan munuaisen täydellisen puutoksen. Toinen munuaisen kehitykseen liittyvistä keskeisistä tekijöistä on hiljattain löydetty pleksiini B2 – reseptori (pleksiini B2), jota aktivoi Semaforiini 4C (Sema 4C). Reseptoriaktivaatio aiheuttaa hiirimalleissa munuaisputken haarautumista – aktivaation puutos puolestaan johtaa munuaisputken haarautumisen vähentymiseen, munuaisen pienikasvuisuuteen ja sikiön kuolemaan.
Tutkielmani tavoite on tutkia pleksiini B2:n ja Ret:n välistä vuorovaikutussuhdetta erilaisissa solumalleissa ko-immunopresipitaation (Co-IP) ja Western blot – menetelmän avulla. Käytin tutkimuksessani apinoista eristettyä COS7-munuaissolulinjan soluja, joihin siirsin valmistamiani pleksiini B2 – ja Ret-geenikonstrukteja sisältäviä DNA-plasmideja. Plasmidit sisälsivät aminohappo-tunnisteosan, jolla helpotettiin vasta-ainedetektiota.
Tutkimustulokseni viittaavat siihen, että reseptorit vuorovaikuttavat keskenään mallissa, jonka solut yli-ilmentävä pleksiini B2:sta ja Ret:iä. Tulos kannustaa selvittämään jatkossa, millainen tämä vuorovaikutus on biokemiallisesti ja toiminnallisesti muissa solumalleissa ja fysiologisissa pitoisuuksissa hiirten alkioiden munuaissoluissa.
