Browsing by discipline "Djurhållning och -välfärd"

Makaaminen on lehmälle yksi sen tärkeimmistä käyttäytymistarpeista ja makuupaikka vaikuttaa oleellisesti lehmän hyvinvointiin sekä pihatto- että parsinavetassa. Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää mahdollisuutta parantaa lehmien makuumukavuutta poistamalla makuuparsista etuseinä ja lisäämällä näin tilaa lehmien pään kohdalla. Makuuparsia, joiden etupuolella on kulkukäytävä, rajataan usein etuseinällä, koska etuseinä vähentää makuuparsien likaantumista eturoiskeiden vuoksi. Etuseinä kuitenkin estää lehmiä käyttämästä parren edessä olevaa tilaa makuulle menon ja makuulta nousemisen aikana, mikä saattaa vaikuttaa nautojen makuukäyttäytymiseen. Hypoteeseina oli, että etuseinän poisto vähentää parressa kokonaan ja puoliksi seisomista, lisää makuuaikaa, vähentää parren tutkimista ja epänormaalia makuukäyttäytymistä sekä lisää sosiaalista kanssakäymistä makuuparsissa. Tutkimus tehtiin yhden lypsyrobotin pihattonavetassa. Pihatossa on 44 makuupartta, jotka on sijoitettu kahteen riviin. Tutkittavan makuuparsirivin edessä on ruokintakäytävä. Tutkimus aloitettiin kuvaamalla 21 makuupartta (kontrollipäivä), joiden etureunaan oli kiinnitetty vanerilevy. Tämän jälkeen etuseinä poistettiin kahdeksasta parresta ja kolmen päivän jälkeen parsien käyttöä videoitiin uudelleen (koepäivä). Videoista rekisteröitiin lehmien aktiivisuuteen (seisomiseen ja makaamiseen), parressa tapahtuvaan lehmien väliseen sosiaaliseen kontaktiin sekä parren tutkimiseen (parren haistelu ja kuopiminen) liittyviä käyttäytymisiä. Sekä kontrolli- että koepäivältä purettiin 5 tuntia 43 minuuttia videomateriaalia. Tilastoanalyysiin valitussa materiaalissa oli kuusi etuseinätöntä sekä yhdeksän etuseinällistä partta. Etuseinän poisto mahdollisti sosiaaliset kontaktit parren etuosan kautta, mikä lisäsi sosiaalisia kontakteja huomattavasti. Tästä seurasi parressa makaamisen väheneminen sekä ajallisesti että lukumäärällisesti. Etuseinättömissä parsissa ei havaittu pää vinossa nousemista ja hyvin vähän pää vinossa makuulle menoa, kun taas etuseinällisissä parsissa yli puolet lehmistä nousi pää vinossa. Lehmät makasivat pidempiä jaksoja ja niiden makuulle meno -liike kesti vähemmän aikaa etuseinällisissä parsissa kuin etuseinättömissä. Parressa seisomiseen tai parren tutkimiseen etuseinän poisto ei vaikuttanut. Lehmät joutuivat lyhyissä parsissa kääntämään päätään sivuun mahtuakseen nousemaan makuulta. Toisaalta parsirivin edestä ruokintakäytävältä tapahtuva sosiaalinen kontakti oli niin häiritsevää, että lehmät makasivat etuseinättömissä parsissa vähemmän sekä lyhyempiä jaksoja kuin etuseinällisissä parsissa. Parsien etuseinän poisto aiheutti siis pääasiassa negatiivisia seurauksia toisin kuin hypoteeseissa ennustettiin. Etuseinän poistaminen ei ole järkevää navetassa, jossa parsirivin edessä on kulkukäytävä. Tutkimuksessa käytettyä parsimallia parempi ratkaisu olisi etuseinällinen pidempi parsi, jossa parren etuosassa olisi huomattavasti enemmän tilaa pään liikkeelle.

Puunpurenta, jota kutsutaan myös ilmannielemiseksi, tarkoittaa hevosen toistuvaa, tarkoituksettomalta näyttävää eli stereotyyppistä käyttäytymistä, jossa hevonen tyypillisesti painaa etuhampaansa kiinteää pintaa vasten, vetää ilmaa ruokatorven alkuosaan päästäen nielusta korahtavan äänen. Puunpurentaa esiintyy noin 4-5 %:lla hevosista. Puunpurennan taustalla on todennäköisesti useita syitä geneettisistä tekijöistä, talliolosuhteisiin, ruokintaan, vieroitukseen ja muihin elinympäristön stressitekijöihin. Vielä ei tiedetä, miksi hevonen puree puuta. Puunpurennan tai erityisesti puunpurennan estämisen on havaittu muuttavan veren stressihormonipitoisuuksia ja puunpurijoilla on todettu muuttuneet dopamiinireseptoritiheydet tietyillä aivoalueilla. Nämä herkistyneet keskushermoston dopaminergiset radat voivat olla stereotyyppisen käytöksen yhteydessä seurausta pitkään jatkuneesta stressistä yhdistettynä geneettiseen alttiuteen. Tämän tutkielman kokeellinen osuus toimi pilottitutkimuksena laajemmalle hevosen stereotyyppisen käytöksen tutkimukselle. Tutkimuksessa videoitiin ja analysoitiin kolmen puutapurevan hevosen ja kolmen verrokkihevosen käytöstä karsinassa vietettynä aikana. Hevosia kuvattiin niiden omassa karsinassaan kaksi vuorokautta ja toisena vuorokautena niillä oli sydämen sykettä rekisteröivä EKG-laite selässään tutkimuksen toista osaa varten. Käytöksen analysointi toteutettiin luomalla käyttäytymiskoodit, joihin hevosten ilmentämät käyttäytymiset luokiteltiin ja mitattiin, kuinka paljon aikaa hevoset käyttivät kuhunkin toimintaan. Tavoitteena oli selvittää, mitä nauhoitteista pystyy näkemään ja analysoimaan ja onko käyttäytymiskoodit järkevästi luokiteltu, jotta varsinaisessa tutkimuksessa voidaan paremmin tutkia päivärytmin muutoksia. Tarkastelin myös, eroaako puunpurijahevosen käyttäytyminen ei-stereotyyppisesti käyttäytyvän verrokkihevosen käyttäytymisestä ja selvitin, häiritseekö EKG-laite hevosta. Tutkimuksessa yritettiin saada selville, minkä päivittäisen toiminnan kustannuksella puunpurijahevonen käyttää aikaa puunpurentaan ja eroavatko puunpurijahevosten ja verrokkihevosten päivärytmit toisistaan. Pilottitutkimuksessa tuli ilmi hevosten valintaan, kuvausteknisiin asioihin, koodien määrittelyyn ja tulosten esittämismuotoon liittyviä seikkoja, joita kannattaa ottaa huomioon varsinaista tutkimusaineistoa käsiteltäessä. Vielä ei havaittu viitteitä siitä, että puunpurijoiden ja verrokkien päivärytmissä olisi eroja eikä EKG-laite ei vaikuttanut hevosten käyttäytymiseen. Vain kaksi kolmesta puuta purevasta hevosesta esitti stereotyyppistä käytöstä seurantajakson aikana ja lisäksi tutkimuksen puunpurijat ilmensivät stereotyyppistä käytöstä vähän, arvioiden korkeintaan 0,5 % vuorokaudesta. Puunpurennalla ja ruokinta-ajoilla näytti olevan yhteys, kun taas kahden hevosen tavassa ilmentää stereotyyppistä käytöstä havaittiin ero; toinen näytti purevan puuta harvemmin ja pidempään, 10–30 kertaa kerralla, ja toinen puri puuta useammin, mutta alle kymmenen kerran sarjoja. Tällaista ei ole kuvattu kirjallisuudessa aiemmin.

Leikkaukseen liittyvä stressi voi esimerkiksi hidastaa haavojen paranemista ja operaatiosta toipumista. Siksi eläinlääkäreiden ja eläintenhoitajien tulisi kyetä arvioimaan ja vähentämään potilaan kokeman stressin määrää. Useimmiten koiran käyttäytymisen tarkkaileminen on käytännössä ainoa mahdollinen arviointitapa. Erilaisten stressitekijöiden vaikutuksista koiran normaaliin käyttäytymiseen tiedetään kuitenkin melko vähän, ja käyttäytymiseen perustuva arviointi onkin siksi varsin epäluotettava menetelmä. Tässä työssä pyritään selvittämään, kuinka sairaalassaolon ja kirurgisen toimenpiteen aiheuttama stressi vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Tutkimustulokset voivat antaa lisätyökaluja koiran kokeman leikkaukseen liittyvän stressin arviointiin ja ehkäisyyn. Tutkimuksessa verrattiin 16 tunnin ajan koirien (6 tavoitekasvatettua uros beaglea) käyttäytymistä tutussa kotihäkissä niiden käyttäytymiseen sairaalahäkissä kastraation jälkeen. Hypoteesin mukaan anestesia ja kastraatio, eristys laumasta sekä vieras sairaalaympäristö ovat stressitekijöitä, joiden aiheuttama stressi vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Aiempien tutkimusten perusteella tämä saattaa ilmetä koiran käyttäytymisessä esimerkiksi nukkumiseen käytetyn ja niin sanotuissa alistuvissa asennoissa vietetyn (esimerkiksi häntä alhaalla, korvat takana ja usein hieman kyykyssä) ajan lisääntymisenä, sekä stereotyyppisten käyttäytymismuotojen yleistymisenä. Koiria videoitiin kummassakin tutkimustilassa 16 tuntia, ja niiden käyttäytymistä rekisteröitiin jatkuvalla seurannalla. Analysointia varten muodostetussa etogrammissa huomioitiin kullakin ajan hetkellä koiran asento ja aktiivisuus, sekä tietyt toiminnot kuten pakoyritykset tai seiniä vasten hyppiminen. Kuhunkin käyttäytymistyyppiin kulutettu aika ja toimintojen esiintyvyys laskettiin kummankin tutkimusjakson ajalta kokonaisuudessaan ja tunnin jaksoissa. Tilastolliseen testaamiseen käytettiin tunneittain jaotellulle datalle pääasiassa sekamallin toistomittaustestiä, ja muutoin Wilcoxonin testiä. Tilastollisen merkitsevyyden raja-arvoksi asetettiin p < 0,05. Tulosten perusteella sairaalassaolon ja leikkauksen aiheuttama stressi voi vähentää koiran aktiivisuutta: kotihäkissä koirat olivat tutkimusjakson (16 h) aikana aktiivisia 3,58±0,17 h (KA±SE) ja sairaalassa vain 2,65 ± 0,47 h (p = 0,046). Toisaalta koirat nukkuivat (makasivat pää alhaalla) sairaalahäkissä tavallista vähemmän eli sairaalassa 0,94 ± 0,73 h ja kotihäkissä 12,09 ± 0,28 h (p = 0,028). Vastaavasti ne käyttivät sairaalassa paljon aikaa maaten pää pystyssä, mahdollisesti ympäristöään tarkkailen (sairaalassa 3,56 ± 0,50 h ja kotihäkissä 1,70 ± 0,26 h, p = 0,028). Uusi ympäristö ja stressi vaikuttivat myös koirien vuorokausirytmiin viivästyttämällä lepojakson alkua sairaalassa. Lisäksi epämiellyttävä tilanne (vieras paikka, jossa koirien liikkumista oli rajoitettu) lisäsi pakoyritysten määrää selvästi. Kotihäkissä puolen minuutin jaksoja joiden aikana koirat tekivät pakoyrityksiä, oli 2,5 ± 1,11 kpl, mutta sairaalassa peräti 29,33 ± 9,87 kpl (p = 0,028). Erilaisten tulkintaa hankaloittavien tekijöiden vuoksi tulosten varmistaminen vaatii lisätutkimuksia ja käyttäytymishavaintojen yhdistämistä tietoihin koiran fysiologisesta tilasta, kuten sydämen syketaajuuden vaihtelusta ja kortisolipitoisuuksista.

Hännänpurenta on yleinen ja maailmanlaajuinen sikojen hyvinvointia alentava ongelma. Hännänpurentaa on tutkittu useiden vuosikymmenten ajan erilaisista koeasetelmista. Tutkimuksia tehdään edelleen runsaasti, koska ongelma on moniselitteinen ja altistavia tekijöitä useita. Tutkielman aiheeksi valittiin sikojen hännänpurennan yhteys suolistoinfektioihin, koska aiemmin toteutetuissa tutkimuksissa on todettu tilatason terveysongelmien olevan yhteydessä hännänpurennan esiintymiseen. Joitain yksittäisiä viitteitä siitä, että suolistoinfektiot saattavat olla yhteydessä hännänpurentaan, on löydetty. Varsinaisesti aihetta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin hännänpurennan ja suolistoinfektioiden yhteyttä. Lisäksi sivuttiin muitakin maha-suolikanavan ongelmia, kuten mahahaavaa. Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustulosten perusteella ei kuitenkaan löydetty selvää yhteyttä hännänpurennan ja suolistoinfektioiden välillä. Tutkielmassa käytiin läpi erilaisia altistavia tekijöitä sen suhteen laukaiseeko suolistoinfektiot mahdollisesti hännänpurennan tai toisin päin. Tarkastelun kohteeksi otettiin tartunnallisista suolistotulehduksista erityisesti proliferatiivinen enteropatia ja E.colin aiheuttama ripuli. Lisäksi tarkasteltiin ruokinnallisia tekijöitä, jotka voivat altistaa hännänpurennalle. Suoraa yhteyttä ei pystytty osoittamaan, mutta huomattiin, että sekä hännänpurennan että suolistoinfektioiden taustalla on samoja altistavia tekijöitä. Se viittaisi siihen, että niiden välilläkin saattaa olla yhteyttä.

Koirien käytösongelmat ovat länsimaissa yleisiä ja ovat yleinen syy koirien uudelleensijoittamiseen tai eutanasiaan. Koiran kontrolloimaton aggressiivinen käyttäytyminen on hyvinvointiongelma, joka voi aiheuttaa suoran vaaran koiran omistajalle, muille eläimille sekä koiralle itselleen. Yleisin käytösongelma, jonka takia koiranomistajat hakeutuvat käytösneuvojalle Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa on aggressio vieraita ihmisiä kohtaan. Koirien luovuttaminen uuteen kotiin alle kahdeksan viikon iässä, sekä sosiaalisilta ominaisuuksiltaan monipuoliset kasvatusolosuhteet elinviikkojen 4-12 aikana ovat ulkomaisissa tutkimuksissa yhdistetty vähentyneeseen aggressio- ja pelkokäyttäytymiseen aikuisena. Suomessa koirien luovutusiän jakaumaa ja sen yhteyttä aggressio- ja pelkokäyttäytymiseen ei ole tutkittu, eikä kartoitusta kasvatusolosuhteiden ominaisuuksista ole aiemmin tehty. Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaan koiraa ei tule luovuttaa alle seitsemänviikkoisena, mutta luovutuksen ylärajaa ei ole määritetty. Tästä huolimatta sosiaalisessa mediassa on ollut paljon keskustelua luovutusikäsuosituksen myöhäistämisestä 10-12 viikkoon. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisella koira-aineistolla, nouseeko aggressio- ja pelkokäyttäytymisen todennäköisyys luovutusiän noustessa sekä onko mahdollista määrittää luovutusikä, joka olisi ihanteellisin mahdollisimman vähäisen aggressio- ja pelkokäyttäytymisen kannalta. Aineisto kerättiin internet-kyselystä, jonka tuloksena tutkimukseen kelpuutettiin 5067 koiraa. 30,9 % koirista oli luovutettu uuteen kotiin alle kahdeksanviikkoisina, 37,6 % kahdeksanviikkoisina ja 31,5 % yli kahdeksanviikkoisina. Tutkimukseen kelpuutetuista koirista 77,7 % oli kasvatettu ennen luovutustaan kasvattajan kotona, 14,7 % kasvattajan kotona erillisessä tilassa ja 7,6 % kenneleissä. Eri sosiaalisissa tilanteissa esiintyneiden ongelmakäytösten yhteys luovutusikään selvitettiin käyttämällä khi-neliö -testejä ja ristiintaulukointia. Tutkimuksessa havaittiin, että luovutusiällä on yhteys seuraaviin ongelmakäytöksiin: tuttujen ihmisten vältteleminen ja heille muriseminen, koiran kodin ulkopuolella kohdattujen vieraiden ihmisten vältteleminen, pureminen tai sen yrittäminen ja heille muriseminen, kotona vierailevien vieraiden ihmisten vältteleminen, pureminen tai sen yrittäminen sekä heille muriseminen ja haukkuminen sekä eläinlääkärin vältteleminen. Kaikissa edellämainituissa ongelmakäytöksissä > 8 viikkoisina luovutetut koirat olivat edustettuna odotusarvoa enemmän, kun taas 8 ja < 8 viikon iässä luovutetut osoittivat ongelmakäytöksiä odotusarvoa vähemmän. Luovutusiällä oli yhteys myös vieraille koirille haukkumiseen kodin ulkopuolella. Tätä käytöstä osoittivat odotusarvoa enemmän > 8 viikkoisina luovutetut ja vähiten < 8 viikkoisina luovutetut. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, ette kaikkien tutkittujen ongelmakäytöksien määrä nousi heti 9-12 viikkoisena luovutettujen ryhmässä aikaisemman luovutusiän ryhmiin verrattuna. Saatujen tulosten perusteella osoitettiin hypoteesin mukaisesti, että kotioloissa kasvatetun koiran ihanteellinen luovutusikä aikuisiän aggressio- ja pelkokäyttäytymisen kannalta on kahdeksan viikkoa, jonka jälkeen aggressio- ja pelkokäyttäytymisen esiintymisen todennäköisyys nousee luovutusiän noustessa. Lisäksi tutkimuksen perusteella voitiin todeta kotikasvatuksen olevan Suomessa kennelkasvatusta yleisempää.

Sopivan tonkimis- ja pureskelumateriaalin puute on sikaloissa yleinen hyvinvointiongelma. Se estää sikojen lajityypillistä tutkimiskäyttäytymistä, aiheuttaa sioille stressiä ja lisää käyttäytymishäiriöiden todennäköisyyttä. Tutkielman kirjallisessa osassa tarkastellaan sikojen tutkivan käyttäytymisen ominaispiirteitä ja pohditaan, millainen on sikojen ja tuottajien kannalta hyvä virike. Painopisteenä ovat tavanomaisen tuotannon väli- ja loppukasvatusvaiheen siat ja niillä tyypillisesti käytettävät virikemateriaalit. Kokeellisessa osiossa selvitettiin tuoreen koivupuun soveltuvuutta kasvatussikojen virikemateriaaliksi. Virikekustannukset laskettiin vastaamaan tilan normaalin virikejärjestelyn kustannuksia. Hypoteeseina esitettiin, että koivupuu lieventäisi sikojen häntä- ja korvavaurioiden vakavuusastetta, vähentäisi pelokkuutta ja karsinatovereihin kohdistuvia kärsäkontakteja sekä lääkintätarvetta. Lisäksi selvitettiin, onko puisilla virikkeillä vaikutusta sikojen makuullemenoa edeltävään käyttäytymiseen tai menestykseen ensikkovalinnassa ja lisääntyykö lattian likaantumisriski, jos virikkeet sijoitetaan kiinteän lattian yläpuolelle ritilälattian sijasta. Tutkimus toteutettiin suomalaisessa porsastuotantosikalassa. Mukaan valittiin 167 uudiseläimiksi kasvatettavaa emakkoporsasta. Kokeessa oli kaksi ryhmää, kummassakin 12 karsinaa. Välikasvatusvaiheessa virikeryhmän karsinoissa oli puusta ja polyeteeniputkesta tehdyt, karsinan keskelle katosta ripustetut virikemallit, ja kontrolliryhmässä neljä muovikartioon asetettua Bite-Rite®-purutikkua. Ensikkokasvattamon virikekarsinoissa oli kolme karsinan seinään ripustettua tuoretta koivunrankaa, ja kontrollikarsinoissa metalliketju ja laudanpala. Molemmille ryhmille jaettiin päivittäin 1 litra olkea karsinaa kohti. Aineisto kerättiin ensikkokasvattamosta sikojen ollessa neljän kuukauden ikäisiä. Käyttäytymisen analysointia varten karsinoita videoitiin vuorokauden ajan. Videoilta analysoitiin kahden tunnin ajanjakso kahdessa osassa siten, että käsittelyjen välisiä eroja käyttäytymisessä tarkasteltiin ennen ja jälkeen oljen jakamisen. Sioille tehtiin lähestymistesti: karsinaan astui vieras henkilö ja mittasi, montako sekuntia kesti, ennen kuin kolme sikaa oli uskaltanut koskettaa häntä kärsällään tai suullaan. Lisäksi häntä- ja korvavaurioiden vakavuus ja lattioiden likaisuus pisteytettiin. Lääkitystiedot ja ensikkovalinnassa hylättyjen sikojen määrät koottiin sikalan kirjanpidosta sikojen ollessa viiden kuukauden ikäisiä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti IBM SPSS 22 –Statistics -ohjelmiston avulla. Tutkimuksen perusteella puuvirikkeitä manipuloitiin enemmän kuin kontrollivirikkeitä (p < 0,05). Yhdessä oljen kanssa ne vähensivät karsinatovereihin kohdistuvia kärsäkontakteja kontrolliryhmään verrattuna (p < 0,05). Kaikkiaan 92 %:ssa kaikista makuullemenoa edeltäneistä käyttäytymishavainnoista siat koskettivat kärsällään jotakin kohdetta. Virikejärjestelyt eivät vaikuttaneet sikojen lääkitystarpeeseen, ensikkovalintaan, häntä- ja korvavaurioiden vakavuusasteeseen, pelokkuuteen eivätkä lattian likaantumiseen (p > 0,1). Käyttäytymismuutosten perusteella tuore koivupuu soveltuu kasvatussikojen virikemateriaaliksi paremmin kuin tilalla käytetty kontrollivirkejärjestely, ja sen avulla sikojen hyvinvointia voidaan hiukan parantaa lisäämättä tuotantokustannuksia. Makuullemenoa edeltävä käyttäytyminen viittaa siihen, että sioilla saattaa olla taipumus nukkumapesien rakentamiseen, kuten villisioilla. Jatkotutkimuksia tarvitaan sen selvittämiseksi, onko kysymyksessä sisäsyntyisen motivaation ohjaama käyttäytymistarve.