Browsing by discipline "Internmedicin"

Denna studie behandlar s.k. pressöverdragna (press-coated) tabletter, som kontrollerat frigör läkemedel. Tabletterna är tvådelade, besteende av en kärntablett och ett ytlager. Både kärna och ytlager innehåller läkemedel (furosemid), men enbart ytlagret innehåller polymeren hydroxipropylmetylcellulosa (HPMC), som reglerar läkemedlets frigörelse från tabletten. Läkemedelsfrigörelsen från en dylik tablett sker i tv&arin ; faser; en långsammare första fas påföljs av en märkbar ökning i frigörelsetakten. Huvudmålsättningen med studien var att undersöka regleringen av furosemidfrigörelsetakten vid användning av en alkaliserande faktor, dvs. kaliumkarbonat. Det har påvisats att en tillsats av kaliumkarbonat är nödvändig för att åstadkomma tillräcklig frigörelse och absorption av furosemid från ett dylikt tablettpreparat. Den optimala mängden kaliumkarbonat var kemiskt ekvivalent med furosemidmängden i tabletten. Denna slutsats baserar sig på både in vitro- och in vivo-undersökningar på hundar. Polymeren i ytlagret påverkade även den läkemedelsfrigörelsen och absorptionen.

Tämä retrospektiivinen tutkimus perustuu Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan Saaren yksikön tuotantoeläinklinikalla vuosina 1997 - 2002 hoidettujen kirurgisten vasikkapotilaiden sairaskertomuksiin. Potilaskorteista saatuja tietoja tarkasteltiin itsenäisinä kokonaisuuksina sekä vertailtiin kirjallisuuteen. Lähtökohtana oli tarkastella erityisesti haavatulehdusten määrää ja vakavuutta sekä antibioottien käyttöä leikkauspotilailla. Lisäksi haluttiin luoda kattava yleiskuva vasikoiden napaongelmista sekä pohtia napaleikkausten ennustetta. Yhteensä leikattuja vasikoita oli 109, joista kymmenen vasikkaa leikattiin muiden kuin napaan liittyvien sairauksien takia. Napatyräleikkauksia oli 19 ja napatulehdusleikkauksia 74, joista 37 vatsaontelon ulkopuolisia ja 37 vatsaonteloon ulottuvia tulehduksia. Persistoiva urachus -leikkauksia oli 6 kappaletta. Napaleikkausten runsauden vuoksi tutkimus keskittyi niihin. Tarkemmin tutkittiin seuraavia asioita: vasikan ikä ja muut samanaikaiset sairaudet klinikalle tullessa, leikkauslöydökset, antibioottien käyttö, komplikaatiot jatkohoidon aikana, hoitotulos, haavatulehdukset sekä kuumeilu ja fibrinogeenipitoisuudet sekä leukosyyttiarvot niiltä vasikoilta, joilta niitä oltiin määritetty. Hoitotulokset Saaren klinikalla olivat hyviä: napatyrävasikoista parani 78,9 %, napatulehdusvasikoista 82,4 % ja persistoiva urachus -vasikoista 50 %. Navan takia leikatuista vasikoista 33 %:lle kehittyi haavatulehdus. Näistä 62,1 % oli lieviä haavatulehduksia (turvotusta, punoitusta haava-alueella) ja 37,9 % vakavia (mätää haavasta). Napalaskimon tulehdukset olivat yleisempiä kuin kirjallisuudessa on mainittu. Lisäksi haavatulehdukset olivat yllättävän yleisiä etenkin verrattuina Saaren klinikalla leikattujen lehmien haavatulehdusten määriin. Preoperatiivisen antibiootin käyttö napatulehdusten yhteydessä oli turhan vähäistä kun taas postoperatiivisen antibiootin käyttö koko aineistossa vaikutti olevan liian rutiininomaista.

Sepsis tarkoittaa elimistön tulehduksellista vastetta, johon liittyy infektio. Sepsis on yksi yleisimmistä sairauksista vastasyntyneillä varsoilla. Taudinkuva on vakava ja vaatii usein akuuttia tehohoitoa. Halusimme kartoittaa mitä tutkimuksia Yliopistollisessa eläinsairaalassa (YES) hoidetuille varsoille oli tehty ja miten sepsis oli diagnosoitu. Lähteenä käytimme potilasarkistoja. Kirjallisuuskatsauksessa käsittelemme terveen varsan kehityskulkua. Sepsiksen kliiniset oireet ovat hyvin epäspesifisiä, joten terveen varsan kehityskulun tunteminen on tärkeää sepsiksen varhaisen diagnosoinnin mahdollistamiseksi. Sepsikseen liittyvien käsitteiden käyttö on hyvin vaihtelevaa. Lääketieteessä on pyritty yhtenäistämään termejä ja samat termit ovat osittain käytössä myös eläinlääketieteessä. SIRS eli systemic inflammatory response syndrome tarkoittaa yleistynyttä tulehdusreaktiota riippumatta aiheuttajasta. Kun SIRS aiheutuu infektiosta, on kyseessä sepsis. Sepsiksen patofysiologia käydään kirjallisuuskatsauksessa läpi pääpiirteittäin. Sepsiksessä hevosen tulehdusvaste on pääosin TNF:n, IL-1 ja IL-6 aikaansaannosta. Samaan aikaan IL-4, IL-10, IL-11, IL-13, TGF-β, liukenevat TNF reseptorit ja IL-1 reseptorien antagonistit pyrkivät hillitsemään tulehdusvastetta. Sepsiksen kliinisiä oireita voivat olla lisääntynyt uneliaisuus ja makaaminen, vähentynyt imemisrefleksi ja ruokahalu. Muita oireita voivat olla verenkiertoelimistön häiriö, septinen shokki, kuivuminen, skleeran pienet verenpurkaumat, toksinen juova ienrajassa, ruuansulatuskanavan oireet, nivelten ja luuston ongelmat, lisääntynyt sauvatumaisten granulosyyttien määrä ja toksiset muutokset neutrofiileissä. Koska sepsiksen ensimmäiset kliiniset oireet ovat hyvin epäspesifisiä, jää infektio hyvin usein huomaamatta. Brewer ja Koterba kehittivat alkuperäisen sepsisasteikon vuonna 1988, jotta pystyttäisiin nopeasti ennustamaan sepsiksen todennäköisyyttä. He saivat asteikon sensitiivisyydeksi 93% ja spesifisyydeksi 86% raja-arvon ollessa 12. Sepsisasteikon tarkkuutta on sittemmin kritisoitu ja uusia tarkemmin paranemisen kanssa korreloivia määreitä pyritään koko ajan löytämään lisää. Tutkimusosio käsittelee vuosina 2004-2006 YES:ssa hoidettuja 10 päivää tai sitä nuorempia varsoja. Varsoja oli yhteensä 90 kappaletta. Varsojen tiedoista kerättiin seitsemän arvoa: valkosolujen määrä, plasman fibrinogeenin, seerumin tai plasman glukoosin määrä, SNAP tai Clavu-testi, CO2 osapaine, pH ja laktaatin määrä. Kahdeltatoista varsalta (13%) oli mitattu kaikki seitsemän arvoa. Useimmiten oli mitattu glukoosia; 68 varsalta. Suurimman haasteen loi henkilökunnan ja opiskelijoiden vaihteleva kirjaustapa ja sepsiksen diagnosoinnin kannalta oleellisten tutkimusten puuttuminen. Tästä johtuen hevossairaalan käytäntöjä pyrittiin parantamaan tutkielmamme jälkeen. Varsojen tutkimista avustamaan luotiin ns. check-lista, jotta kaikki tarvittavat näytteet tulisi otettua. Lisäksi anamneesin ottoa helpottamaan tehtiin oma kaavake, jotta sepsikselle altistavat tekijät tulisivat ilmi jo heti alkuvaiheessa.

Virtsanpidätyskyvyttömyys on passiivista virtsan ulosvalumista erityisesti koiran ollessa makuuasennossa. Haittana pitkään jatkuvalle virtsanpidätyskyvyttömyydelle on toistuvat virtsatietulehdukset, ihon vaurioituminen sekä hygieeniset syyt. Tutkimuksissa, joissa tutkimuskohteena on ollut steriloitujen narttukoirien virtsanpidätyskyvyttömyys on sairauden esiintyvyydeksi saatu noin 20 %. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tarkoitus oli selvittää virtsanpidätyskyvyttömyyttä suomalaisessa koirapopulaatiossa sillä vastaavanlaista tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Tutkimusaineistona oli Yliopistollisessa Eläinsairaalassa vuonna 1999 sterilisaatioleikkauksessa olleet narttukoirat. Potilaskortistosta kerättiin koiran nimi, rotu sekä syntymä- ja kuolinvuosi, jos sellainen oli tiedossa. Myös koiran omistajan osoitetiedot kirjattiin ylös. Jokainen potilas sai YES:n potilasnumeron lisäksi tutkimuksessa käytettävän diaarinumeron. Vuonna 2004 kevään ja syksyn aikana koirien omistajille lähetettiin kyselykaavake, jossa tiedusteltiin koiran painoa ja onko koiralla ollut ongelmia virtsanpidätyskyvyttömyydessä. Mikäli virtsanpidätyskyvyttömyyttä esiintyi, niin omistajalta kysyttiin oireiden alkamisajan kohtaa sekä mahdollista lääkitystä ja sen tehoa. Lisäksi tiedusteltiin oliko potilaalla ollut virtsatie- ja/tai -rakontulehduksia. Potilaskortistosta saatiin 275:n koiran tiedot. Yhdeksän potilaista oli kuollut muutaman kuukauden kuluttua leikkauksesta, joten niiden omistajille ei lähetetty kyselykaavaketta. Lisäksi aineistoon oli vahingossa mukaan tullut yksi kissa ja yksi löytökoira, jonka uutta omistajaa ei tiedetty. Kyselykaavakkeet lähettiin 264:n koiran omistajalle. Jokaisen potilaan paino, rotu ja tieto siitä, sairastaako potilas virtsanpidätyskyvyttömyyttä vai ei sekä milloin oireet olivat alkaneet kirjattiin ja taulukoitiin Microsoft Excel-taulukkolaskentaohjelmaan ja Microsoft-tekstinkäsittelyohjelmaan. Tutkimuksen tulokset: Kaavakkeita palautettiin täytettynä 144 kappaletta. 34 kirjettä palautettiin avaamattomana, sillä niiden vastaanottajaa ei tavoitettu. Epäselvien vastauksien vuoksi tutkimuksesta poistettiin kolmen koiran tiedot, joten jäljelle jäi 141 potilasta eli 53,4 % tutkimukseen valikoiduista koirista. Koska tutkimuksessa ei ollut mukana verrokkiryhmää eli tietoa siitä paljonko kaikista narttukoirista sairastuu virtsanpidätyskyvyttömyyteen. Verrokkiryhmänä käytettiin kirjallisuudesta saatua arvoa ( 1% edinburghilainen aineisto). Binomitesti tehtiin SPSS-tilastotiedeohjelmalla. Nollahypoteesin mukaan oirehtijoiden osuus YES:n aineistossa on korkeintaan 1% ja vaihtoehtohypoteesin mukaan oirehtijoita on YES:n aineistossa yli 1%. Koska SPSS antaa p-arvoksi << 0,05 , jonka seurauksena nollahypoteesi hylätään ja vaihtoehtohypoteesi astuu voimaan. 141 koirasta 27 sairasti virtsanpidätyskyvyttömyyttä eli 19,1% eli sterilisaatio altistaa virtsanpidätyskyvyttömyydelle vaihtoehtohypoteesin mukaan. Tutkimus selvitti myös sairastivatko tutkimukseen osallistuneet koirat virtsatietulehduksia. 5,7 %:lla koirista oli ollut virtsatietulehduksia (16kpl). Näistä puolella oli myös ongelmia virtsanpidätyskyvyn kanssa, josta seuraa että 26,9 % virtsanpidätyskyvyttömistä sairasti myös virtsatietulehduksia. Kirjallisuusosuus käsittelee muualla tehtyjä steriloitujen narttukoirien virtsanpidätyskyvyttömyyteen liittyviä tutkimuksia sekä sen etiologiaa, alttiutta ja hoitomuotoja.

Tämä syventävien opintojen kirjallinen osa koostuu kolmesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta sekä tapausselostuksista. Xyloosi on pentoosi sokeri, jota käytetään arvioitaessa hiilihydraattien imeytymistä sekä ohutsuolen tilaa useilla eläinlajeilla. Hevosella ohutsuolen tutkimisen tekee erityisen hankalaksi sen vaikea saavutettavuus ja suuri tilavuus sekä pituus. Xyloosin imeytymistesti on vain yksi monista diagnostisista keinoista, joilla pyritään ymmärtämään paremmin hevosen suoliston toimintaa. Testin etu on sen tunkeutumattomuus elimistöön sekä melko edullinen hinta. Hevosella testi on standardoitu jo yli 30 vuotta sitten. Xyloosin imeytymiseen vaikuttavat useat eri tekijät: ruokavalio, paaston pituus, suolen bakteerilajisto, mahan tyhjenemisnopeus, suolen liike, munuaisten toiminta, suolen sisältö, kudosten aineenvaihdunta sekä verenkierto. Xyloosin imeytymistestin normaaliarvot, joita tutkimuksessakin käytimme ovat: 1,37mmol/l +/- 0,33 mmol/l saavutettuna 60-90 min annostelun jälkeen. Tulehduksellinen suolistosairaus, IBD, on yksi sairauksista, jonka diagnostiikassa xyloosi imeytymistestiä käytetään. Tutkimusmateriaalimme koostui kolestakymmenestäkahdesta 2-20 vuotiaasta hevosesta, jotka olivat kärsineet toistuvista ähkyistä ja/tai laihtumisesta säännöllisestä madotuksesta, hampaiden hoidosta ja riittävästä ruokinnasta huolimatta. Hevosten omistajat vastasivat kattavaan kyselyyn hevosten historiasta. Hevosille suoritettiin Yliopistollisen eläinsairaalan hevosklinikalla perusteellinen tutkimusprotokolla, joka sisälsi seuraavat tutkimukset: kliininen yleistutkimus, kuntoluokitus, ontumatutkimus (tutkimukseen ei otettu hevosia, jotka ontuivat enemmän kuin 2/5 ravissa), keuhkojen ja vatsaontelon röntgenkuvaus, suoliston ultraäänitutkimus, vatsaontelonestenäyte, ulostenäyte, virtsanäyte, perusverenkuva ja seerumista maksa, munuasivarvot, elektrolyytit sekä lihasarvot, mahantähystys, peräsuolikoepala sekä xyloosin imeytysmistesti. Kliininen tulehduksellisen suolistosairauden diagnoosi tehtiin sulkemalla muut mahdolliset vastaavien oireiden aiheuttajat sekä normaalista poikkeavien imeytymistesti tulosten, peräsuolikoepalojen ja muiden mahdollisten löydösten perusteella. Muita löydöksiä olivat tyypillisesti paksuuntunut suoli ultraäänitutkimuksessa, poikkevat valkosolu- ja fibrinogeeniarvot. Hypoteesimme oli seuraava: merkittävällä osalla hevosista, joitka kärsivät toistuvista ähkyistä tai laihtumisesta olisi epänormaali xyloosin imeytyminen. Oletimme myös, että xyloosi imeytymistesti yhdistettynä perusteelliseen suoliston tutkimukseen olisi hyvä tapa diagnostisoida tulehduksellinen suolistosairaus ilman lapratomiaa. Materiaalissamme melko monella hevosella, jotka kärsivät toistuvista ähkyistä ja/tai laihtumisesta oli epänormaali xyloosin imeytyminen (15/31). Yhdeksällä hevosella oli alentunut xyloosin imeytyminen, ja yhdeksällä viivästynyt (kolme hevosta kuului molempiin ryhmiin). Tulehduksellinen suolistosairaus varmistettiin ruumiinavauksessa kolmella hevosella, kliininen diagnoosi tehtiin kahdeksalle. Muutkin sairaudet voivat aiheuttaa epänormaalin xyloosin imeytymisen. Tällaisia ovat esimerkiksi kasvaimet, jollaisia diagnosoitiin tässä tutkimuksessa kahdella hevosella, joilla oli epänormaalin alhainen xyloosin imeytyminen. Tulehduksellinen suolistosairaus-diagnoosi perustuu pitkälti muiden syiden poissulkemiseen. Xyloosi absorptio testi ei siis ole yksinään diagnostinen taudille, mutta sitä voidaan käyttää osana laajempaa tutkimusprotokollaa tulehduksellisen suolistosairauden diagnostiikassa hevosella.