Browsing by Title
Now showing items 1054-1073 of 1400
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Näiden syventävien opintojen tavoitteena oli tutustua olemassa olevaan kirjallisuuteen rehun anioni-kationitasapainosta ummessa olevan lehmän ruokinnassa ja tarkastella, miten sitä voidaan hyödyntää käytännössa. Kirjallisuuskatsaus käsittelee lehmän kalsiumtasapainoa ja sen säätelyä, rehun anioni-kationitasapainoa sekä poikimahalvausta. Elimistö tarvitsee kalsiumia luuston muodostukseen, lihasten ja hermojen toimintaan, entsyymien ja hormonien toimintaan sekä veren hyytymiseen. 600-kiloisen lehmän päivittäinen kalsiumin tarve lähellä poikimista on noin 28-30 grammaa. Välittömästi poikimisen jälkeen lehmän kalsiumin tarve kasvaa ternimaidontuotannon takia valtavasti. Kalsiumin tarpeen täyttämiseksi sitä absorboidaan ruoansulatuskanavasta sekä mobilisoidaan luustosta. Kolmas kalsiumin tasapainoa säätelevä tärkeä mekanismi on kalsiumin takaisinimeytyminen munuaisissa. Tärkeimmät veren kalsiumtasapainoa säätelevät hormonit ovat parathormoni, kalsitoniini ja D-vitamiini. Rehun anioni-kationitasapaino koostuu rehun sisältämien positiivisesti ja negatiivisesti varautuneiden ionien suhteesta toisiinsa. Alentamalla anioni-kationitasapainoa lehmälle aiheutetaan metabolinen asidoosi. Krooninen metabolinen asidoosi lisää kalsiumin erittymistä munuaisissa, resorptiota luustosta, ja mahdollisesti myös imeytymistä suolesta. Se voidaan saada aikaan joko vähentämällä ruokinnasta saatavien kationien määrää tai lisäämällä siihen anioneja. Metabolisen asidoosin on todettu ehkäisevän poikimahalvausta. Lisäksi sillä vaikuttaa olevan edullisia vaikutuksia myös monien muiden sairauksien, kuten jälkeisten jäämisen, kohtutulehduksen, juoksutusmahan dislokaation ja piilevän ketoosin esiintyvyyteen. Anionisia suoloja käytettäessä suositellaan käytettäväksi useampien suolojen seosta maittavuus- tai myrkytysongelmien välttämiseksi. Virtsan pH-arvon mittaaminen on käytännössä helppo ja tehokas keino määrittää asidoosin aste ja täten annettujen anionisten suolojen sopiva määrä. Poikimahalvaus on yksi lypsylehmän yleisimmistä sairauksista. Maidontuotannon alkaminen poikimisen yhteydessä on suuri haaste lypsylehmän kalsiumtasapainoa sääteleville mekanismeille. Suurella osalla lehmistä nämä mekanismit ovat poikimisen yhteydessä inaktiivisia, ja lehmällä on riski sairastua poikimahalvaukseen. Erityisen alttiita ovat useamman kerran poikineet lehmät, kun taas hiehoilla sairautta ei yleensä esiinny. Poikimahalvauksen syynä on lehmän suolen, luuston ja munuaisten kyvyttömyys vastata nopeasti lisääntyneeseen kalsiumin tarpeeseen. Poikimahalvauksesta aiheutuneiden kulujen vähentämiseksi sairautta pyritään ehkäisemään. Kulut käsittävät maidontuotannon menetykset, eläinlääkärikulut, työvoimakustannukset ja mahdollisesti eläimen menetyksen. Perinteinen tapa ehkäistä poikimahalvausta lypsykarjassa on rajoittaa kalsiumin saantia ennen poikimista. Kalsiumin saannin rajoittaminen tarpeeksi alhaiseksi on kuitenkin yleisesti saatavilla olevilla rehuilla vaikeaa. Poikimavaiheessa suun kautta annettavat kalsiumvalmisteet voivat myös ehkaistä poikimahalvausta. Niistä turvallisin käytössä on kalsiumia sisältävä pasta. Yllämainittu ruokinnan anioni-kationitasapainon alentaminen on myös havaittu tehokkaaksi keinoksi poikimahalvauksen ehkäisemisessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää anionisten suolojen (kloorin ja rikin suolat) vaikutuksia lypsylehmän kivennäisaineenvaihduntaan, happo-emäs tasapainoon ja utareödeemaan ummessaoloaikana laidunkaudella. Tässä kirjoituksessa keskitytään kalsium-aineenvaihdunnan osuuteen, mutta koko tutkimus tuloksineen on julkaistu muualla (Tauriainen ym. 2001). Aineisto käsitti 18 ummessaolevaa friisiläislehmää, jotka jaettiin kahteen ruokintaryhmään sattumanvaraisesti odotetun poikimispäivän mukaan. Ensimmäinen ryhmä (anioniryhmä) sai rehua, jonka kationi-anionitasapaino oli -41 mEq/kg kuiva-ainetta (ka). Toisen ryhmän (kontrolliryhmä) vastaava arvo oli +254 mEq/kg ka. Anionisuolojen määrä täytyi pitää mahdollisimman korkeana, koska säilörehussa ja ruohossa on runsaasti kaliumia, joka pyrkii nostamaan kationi-anionitasapainoa. Lehmät saivat tuoretta heinää, kuivaa heinää ja väkirehua poikimiseen asti. Koeväkirehu oli maittavaa ja lehmät söivät sen mielellään. Anioniryhmässä virtsan pH laski ja kalsiumin eritys lisääntyi huomattavasti. Veren kokonais- ja ionisoitunut kalsium pysyi poikimisen aikaan tasaisempana, vaikkakaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Kaksi lehmää kontrolliryhmästä sairastui poikimisen jälkeen hypokalsemiaan ja vaati eläinlääkärin hoitoa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Ruokinnan kationi-anioni –tasapainon (DCAB) muuttaminen ummessaolokaudella vaikuttaa lehmän kivennäisaineenvaihduntaan puerperaaliaikana. Kationi-anioni –tasapainon muuttamisella arvellaan olevan myös vaikutusta utareödeemiin. Tutkimuksessamme seurasimme utareödeemiä kahdessa ruokintakokeessa, joissa selvitettiin poikimahalvauden ennaltaehkäisyä erilaisilla DCAB-tasoilla. Utareödeemiä arvioitiin kahdella menetelmällä: kvantitatiivisella utareen takalohkojen pysty- ja vaakasuoralla mittauksella tai subjektiivisella silmämääräisellä arvioinnilla, jossa utareödeemin runsaus arvioitiin 5-pistejärjestelmällä. Aineistossa 1 utareödeemiä arvioitiin kvantitatiivisesti; aineistossa 2 käytettiin sekä kvantitatiivista että silmämääräistä arviointia. Lehmät jaettiin poikimakertansa ja koedieettien perusteella ryhmiin. Rehun kationi-anioni –tasapainot säädettiin aineistossa 1 tasoille +297 mEq/kg kuiva-ainetta (KA) (kaliumia n.200 g/vrk), +571 mEq/kg KA (kaliumia n.300 g/vrk), +107 mEq/kg KA (kaliumia n.200 g/vrk) ja aineistossa 2 +254 mEq/kg KA ja –41 mEq/kg KA. Utarepöhö oli vähäistä molemmissa ruokintakokeissa. Poikimakertojen lukumäärä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05) utareödeemiin, kun taas koedieeteillä ei ollut vaikutusta. Aineistossa 1 toista kertaa poikineet lehmät kärsivät utarepöhöstä enemmän poikimisvuorokautena ja viikko post partum kuin useamman kerran poikineet. Aineistossa 2 useamman kerran poikineiden lehmien utareet olivat pöhöttyneempiä post partum kuin toista kertaa poikineiden. Johtopäätöksenä oli, että ruokinnan DCAB:n nostaminen kaliumin avulla tai alentaminen kloridin ja rikin suoloilla ei lisää utareödeemiä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Lisensiaattityössä käsitellään kuitupitoisen rehun vaikutusta porsimisen aikaan emakon aineenvaihduntaan, ummetukseen, nestetasapainoon ja alttiuteen sairastua PPDS:ään (post partum dysgalactia syndrome). Lisensiaattityö käsittää kirjallisuuskatsauksen ja kahdella kaupallisella rehulla suoritetun ruokintakokeen. Ruokintatutkimus suoritettiin 81 emakolla, joista IMETYS-ryhmän emakot (n=41) saivat imetysajan rehua 3,2 kg päivässä (kuitupitoisuus 3,8%) ja KUITU-ryhmän emakot (n=40) saivat kuitupitoista rehua 3,8 kg päivässä (kuitupitoisuus 7%). Rehut sisälsivät yhtä paljon energiaa ja niitä syötettiin noin neljän viikon ajan ennen porsimista ja kolme päivää porsimisen jälkeen, jolloin KUITU-ryhmän rehu vaihdettiin imetysajan rehuun. 41 emakosta otettiin verinäyte noin 85. tiineyspäivänä. Kaikista tutkimukseen osallistuneista emakoista otettiin verinäytteet päivittäin viisi päivää ennen porsimista ja viisi päivää porsimisen jälkeen. Emakoista otettiin päivittäin aamulla kaksi verinäytettä, toinen tunti ennen ruokintaa ja toinen tunti ruokinnan jälkeen. Verinäytteistä tutkittiin elimistön rasva-aineenvaihdunnasta kertovien vapaiden rasvahappojen (NEFA, non-esterified fatty acids) pitoisuus, valkuaisaineiden aineenvaihdunnasta kertova ureapitoisuus ja ravinnosta saadun energian soluunottoa lisäävän anabolisen hormonin, insuliinin, pitoisuus. Jokaisen emakon ulosteen koostumus arvioitiin päivittäin kuusiasteisen asteikon mukaan: 0= ei ulostetta; 1= uloste kuivaa, kovia papanoita; 2= kuivan ja normaalin ulosteen välimuoto; 3= normaali uloste, pehmeitä, kiinteä ulostepalloja; 4= normaalin ja märän ulosteen välimuoto, löysiä ulostepalloja; 5=hyvin märkä uloste, nestemäistä, ei säilytä pallomaista muotoa. Porsimisen aikaisen ummetuksen vakavuus määriteltiin ummetuksen keston perusteella kolmeen luokkaan: 2 vrk = lievä; 3-4 vrk = vakava; 5 vrk tai enemmän = erittäin vakava. 60 emakon päivittäinen vedenkulutus mitattiin ryhminä 8 vedenkulutusta mittaavan laskurin avulla. Laskurien lukemat luettiin päivittäin ja lukemat jaettiin ryhmän eläinten lukumäärän mukaan, jolloin pystyttiin arvioimaan emakkokohtainen päivittäinen vedenkulutus. Tutkimuksessa todettiin molempien ruokintaryhmien emakoiden muuttuvan porsimisen aikaan katabolisiksi ja käyttävän energialähteenään elimistön rasvakudoksia. Ulosteen koostumuksessa havaittiin merkittäviä muutoksia tarkkailujaksona sekä ruokintaryhmän sisällä että välillä. Ulosteen koostumus muuttui porsimisen jälkeen kuivemmaksi ja palautui päivien kuluessa kohti normaalia koostumusta. Koko arviointijakson ajan IMETYS-ryhmän uloste oli kuivempaa keskiarvon ollessa 1,27 ± 1,1. KUITU-ryhmän ulosteen koostumuksen numeerinen keskiarvo oli 2,17 ± 1,3 (P < 0,001). IMETYS-ryhmässä 19% emakoista kärsi vakavasta ummetuksesta, KUITU-ryhmässä vain 5%. KUITU-ryhmän emakoiden keskimääräinen vedenkulutus oli 29,8 ± 4,9 l/vrk ja IMETYS-ryhmän 20,2 ± 3,3 l/vrk (P < 0,05). Kuitupitoisen rehun todettiin parantavan suoliston toimintaa ja ehkäisevän ummetusta ja alentavan siten PPDS:n riskiä. Lisäksi kuitupitoinen rehu lisäsi vedenkulutusta, mikä voi lisätä maidontuotantoa. Emakon aineenvaihdunnan ollessa porsimisen aikaan joka tapauksessa katabolinen tarvetta PPDS:n riskiä kasvattavaan voimakkaaseen ruokintaan ennen porsimista ei ole.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Tutkielman tarkoituksena oli etsiä kirjallisuudesta rehua pilaavien mikrobien viite- tai raja-arvoja. Tarkkoja raja-arvoja ei löytynyt heinälle, oljelle ja laidunruoholle. Sen sijaan viitearvoja löytyi esimerkiksi Listeria-bakteerille ja hiivoille railorehussa. Kirjallisuudesta löytyneet viite- ja raja-arvot on koottu liitteenä oleviin taulukoihin. Vain väkirehulle löytyi tarkkoja raja-arvoja. Väkirehujen raaka-aineita tutkiessaan Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen Maatalouskemian osasto käyttää Ruotsin rehulain mukaisia suositusarvoja. Tutkielmassa on käsitelty sekä rehuissa normaalisti esiintyviä että rehuja pilaavia bakteereja ja niiden säilymistä rehuissa. Tekstiosan lopussa on katsaus BSE:sta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Lisensiaatin lopputyön aiheena on rehun viljavalinnan ja raekoon vaikutus mahahaavaumien ja eräiden muiden mahasuolikanavamuutosten esiintymiseen vieroitetuilla porsailla. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta tutkimusosasta. Sian mahahaavauma on erittäin monisyinen sairaus, jonka ennalta tunnettuja riskitekijöitä ovat erityisesti rehun rakeistus sekä rehun pieni partikkelikoko. Paastottaminen, mutta toisaalta myös rajoittamaton ruokinta ovat myös aiempien tutkimusten perusteella lisänneet mahahaavaumien riskiä. Vehnäpohjaista rehua on myös pidetty ulseratiivisempana kuin esimerkiksi ohra- tai kaurapohjaista rehua. Mahahaavauman kehittymisessä keskeistä on mahalaukun proksimaalisen ruokatorviosan ja mahalaukun distaaliosan välillä normaalisti vallitsevan pH-eron tasoittuminen. Pienen raekoon on arvioitu lisäävän mahansisällön juoksevuutta, jolloin sisältö sekoittuu ja pH-erot tasoittuvat. Mahalaukun ruokatorviosassa ei ole limaa sekä bikabonaatteja tuottavia rauhasia, kuten distaaliosassa, mikä tekee siitä alttiin happamalle mahansisällölle. Vaurioituneessa mahalaukun ruokatorviosassa nähdään eriasteisia epiteelimuutoksia, ja taudin edetessä varsinaisia mahahaavaumia. Haavaumat ulottuvat yleensä limakalvonalaiseen kerrokseen, mutta mikäli leesio ylettää seroosakerrokseen saakka, voi sialle kehittyä mahdollisesti kuolemaan johtava peritoniitti. Mahahaavauma voi arpeutuessaan ahtauttaa ruokatorven aukon. Rehun viljana usein käytettyä vehnää on tässä kokeessa korvattu kauralla. Kokeessa käytettiin sekä pienirakeista (2,5 mm) että suurirakeista (4,0 mm) rehua molemmilla viljavalinnoilla. Näin saatiin aikaan neljä eri ruokintaryhmää: Pienirakeinen vehnä (Ryhmä 1), suurirakeinen vehnä (Ryhmä 2), pienirakeinen kaura (Ryhmä 3) sekä suurirakeinen kaura (ryhmä 4). Tutkimuksessa oli mukana 128 porsasta vieroituksesta 25 päivän ajan. Porsaat arvottiin kahden porsaan karsinoihin. 64 porsasta lopetettiin jatkotutkimuksia varten. Näiden porsaiden mahalaukut arvioitiin sekä makroskooppisesti että mikroskooppisesti ulseraation ja muiden muutosten, kuten striktuuroiden varalta. Mahalaukkujen ruokatorvi- ja distaaliosan pH-arvot mitattiin ja mahansisältö arvioitiin. Kaikkien porsaiden hemoglobiiniarvot mitattiin kokeen puolivälissä ja lopussa. Ripulia ja muita sairauksia seurattiin karsinoittain normaalien hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Kaikilta porsailta otettiin sontanäytteet Brakyspira sp.- infektioiden varalta sekä kahdeksalta ripuliporsaalta lisäksi Lawsonia- infektion varalta. Lopetettujen porsaiden sontanäytteet tutkittiin myös piilevän veren varalta humaanilääketieteessä käytössä olevalla Hemoccult®- pikatestillä. Porsaiden päiväkasvua seurattiin punnitsemalla porsaat neljästi kokeen aikana. Aineistossamme mahahaavaumia esiintyi 39,1 %:lla kaikista tutkituista porsaista; Vähiten ryhmän 2 (18,8 %), ja eniten ryhmän 3 (56,3 %) porsailla. Pienen raekoon todettiin aiheuttavan enemmän ja vakavampia mahahaavaumamuutoksia. Sen sijaan viljavalinnalla ei tässä kokeessa ollut vaikutusta porsaiden mahaterveyteen. Mahalaukun distaali- ja proksimaaliosan välillä vallitseva pH-ero oli mahahaavaisilla porsailla pienempi kuin terveillä. Myös ruokatorven aukon pH oli mahahaavaumista kärsineillä porsailla matalampi kuin terveillä. Päiväkasvu oli parempaa terveillä porsailla kuin mahahaavaisilla. Sen sijaan eroja päiväkasvuissa ei raekoosta tai viljavalinnasta riippuen ollut. Hemoccult®-testi ei osoittautunut soveliaaksi sikojen mahahaavaumien aiheuttamien verenvuotojen osoittamiseen. Lawsonia-positiivisia ei näytteissä todettu, eikä myöskään patogeenisia Brakyspira- kantoja. Tutkimuksemme perusteella rakeistetun porsasrehun raekoko tulisi olla iso, koska mahahaavaumien esiintyminen oli selvästi vähäisempää isorakeisella kuin pienirakeisella rehulla ruokittaessa. Lisäksi, mahahaavaumien todettiin kytkeytyvän alhaisempaan päiväkasvuun. Tutkimusdata antoi myös vahvat viitteet imetysajan riskitekijöiden olemassaoloon; mahahaavaumaiset porsaat olivat jo vieroitusvaiheessa pienikokoisempia, ja olivat useammin ensikon kuin vanhemman emakon jälkeläisiä. Tutkimuksemme näytti, että jatkossa sikojen mahahaavaumataudin tutkimusten painopistettä lihasikaikäisistä eläimistä tulisi siirtää imetysajan riskitekijöiden tutkimukseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Kokeen tarkoituksena oli selvittää suun kautta annettavan rehuvitamiinivalmisteen vaikutusta ensikkojen (ensikertaisten emakoiden) munasarjatoimintaan. Kokeessa vertailtiin vitamiinilisäyksen saaneen koeryhmän ja lisäystä saamattoman kontrolliryhmän munasarjatoimintoja ja tutkittiin, oliko kiimaantulo varhaisempaa koeryhmässä. Myös porsastulokset otettiin huomioon. Munasarjatoiminnan seuraamisen mahdollistamiseksi sekä koe- että kontrolliryhmän ensikoista otettiin verinäyte korvasuonesta joka 10:s päivä. Seerumista määritettiin RlA-menetelmällä (radio immuno assay) progesteronitaso; kokeen alussa verenprogesteronipitoisuus tarkistettiin karkeasti pikaprogesteronifestillä (SowsideOvucheck) jo kokeen alkaessa sykloivien ensikoiden poissulkemiseksi kokeesta. Koerehun syöttö aloitettiin vasta 2. verinäytteen ottamisen jälkeen, jotta saatiin käsitys ensikoe munasarjatoiminnasta ennen koerehun syöttämistä. Koeryhmälle annettiin vielä vahvistusannos rehua mahdollisimman tehokkaan vasteen aikaansaamiseksi. Tutkimuksessa ei saatu esille eroja koe- ja kontrolliryhmien välille.
-
(2018)Reisiluun pään poisto on ortopedinen leikkaus, jota käytetään erilaisten lonkkanivelsairauksien hoidossa. Yleisimpiä lonkkanivelen sairauksia ovat lonkkaniveldysplasia, lonkkaluksaatio, reisiluun pään avaskulaarinen nekroosi eli Legg-Perthes ja lonkkanivelen alueen murtumat. Reisiluun pään poistoleikkaus on verrattuna muihin lonkkasairauksien kirurgisiin hoitomenetelmiin kustannuksiltaan edullinen ja indikaatioiltaan monipuolisin. Muita kirurgisia hoitomuotoja ovat esimerkiksi lonkan tekonivelleikkaus, lantio-osteotomia tai häpyluuliitoksen lämpöluudutus. Reisiluun pään poistoa on pidetty viimeisenä hoitovaihtoehtona sen epävarman ennusteen takia. Pidemmän aikavälin ennusteita käsitteleviä tutkimuksia lonkkasairauksien kirurgisista hoitomenetelmistä on julkaistu vähän, ja niistäkin monet ovat pääosin omistajakyselyihin perustuvia. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa toipumisesta reisiluun pään poistoleikkauksen jälkeen ja koirien elämänlaatuun vaikuttavista asioista pidemmällä aikavälillä leikkauksen jälkeen. Hypoteesina oli, että koirat toipuvat reisiluun pään poistoleikkauksesta hyvin, ja niiden ennuste on pitkälläkin aikavälillä erittäin hyvä tai hyvä. Aineistona oli 10 koiraa, joille oli tehty reisiluun pään poistoleikkaus Yliopistollisessa eläinsairaalassa 11-57 kuukautta aiemmin. Koirista kuusi oli eri rotuisia ja neljä sekarotuisia. Koirat olivat painoltaan 4,2 – 24,8 kiloa. Koirat kävivät tutkimuskäynnillä Yliopistollisessa eläinsairaalassa, ja omistajat täyttivät kyselykaavakkeen. Tutkimuskäynnillä koirat kävivät tutkittavina eläinlääkärillä ja fysioterapeutilla. Eläinlääkärin tutkimuksessa tutkituista koirista 50 % ontui ja 70 %:lla leikattu jalka oli lyhyempi verrattuna toiseen takajalkaan. Fysioterapeutin tutkimuksessa 60 % koirista varasi enemmän painoa leikkaamattomalle takajalalle. 80 % koirista havaittiin heikentynyt lihaksisto ja pienentynyt liikerata leikatussa takajalassa. Omistajakyselyssä olleen kipukyselyn mukaan 40 % tutkituista koirista kärsii mahdollisesta kroonisesta kivusta. Koirat olivat palanneet normaaliin liikuntaan keskimäärin 3,3 kuukauden kuluttua leikkauksesta. Tutkittujen koirien omistajista 60 % piti hoitotulosta erinomaisena ja 40 % hyvänä. 90 % omistajista hoidattaisi koiransa samalla tavalla vastaavassa tilanteessa. Tämän tutkimuksen tulokset vertautuvat hyvin aiemmin tehtyihin tutkimuksiin ja vastaavat hypoteesia. Tuloksista ei voida kuitenkaan tehdä tilastollisia päätelmiä aineiston vähäisyyden vuoksi. Tulokset antavat kuitenkin yleiskäsityksen reisiluun pään poistoleikkauksen ennusteesta pidemmällä aikavälillä. Omistajatyytyväisyys on aiemmissakin tutkimuksissa ollut korkealla tasolla. Tässä tutkimuksessa olleet koirat olivat palanneet normaaliin liikuntaan leikkauksen jälkeen hieman nopeammin kuin keskimäärin aiemmissa tutkimuksissa. Reisiluun pään poistoleikkauksen jälkeisestä kroonisesta kivusta ei ole aiempia julkaisuja koirilla. Krooninen kipu on selkeästi koiran elämänlaatuun vaikuttava tekijä. Kroonista kipua olisi tärkeää tutkia enemmän kirurgisten hoitomuotojen ennustetta tutkittaessa. Reisiluun pään poistoleikkauksen ennusteeseen saattaa vaikuttaa potilasvalinta, siten että on leikattu vain sellaisia potilaita, joille muut kirurgiset hoitovaihtoehdot eivät ole enää mahdollisia.
-
(2021)Reisiluun pään poisto on ortopedinen leikkaus, jota käytetään erilaisten lonkkanivelsairauksien hoidossa. Yleisimpiä lonkkanivelen sairauksia ovat lonkkaniveldysplasia, lonkkaluksaatio, reisiluun pään avaskulaarinen nekroosi eli Legg-Perthes ja lonkkanivelen alueen murtumat. Reisiluun pään poistoleikkaus on verrattuna muihin lonkkasairauksien kirurgisiin hoitomenetelmiin kustannuksiltaan edullinen ja indikaatioiltaan monipuolisin. Muita kirurgisia hoitomuotoja ovat esimerkiksi lonkan tekonivelleikkaus, lantio-osteotomia tai häpyluuliitoksen lämpöluudutus. Reisiluun pään poistoa on pidetty viimeisenä hoitovaihtoehtona sen epävarman ennusteen takia. Pidemmän aikavälin ennusteita käsitteleviä tutkimuksia lonkkasairauksien kirurgisista hoitomenetelmistä on julkaistu vähän, ja niistäkin monet ovat pääosin omistajakyselyihin perustuvia. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa toipumisesta reisiluun pään poistoleikkauksen jälkeen ja koirien elämänlaatuun vaikuttavista asioista pidemmällä aikavälillä leikkauksen jälkeen. Hypoteesina oli, että koirat toipuvat reisiluun pään poistoleikkauksesta hyvin, ja niiden ennuste on pitkälläkinaikavälillä erittäin hyvä tai hyvä. Aineistona oli 10 koiraa, joille oli tehty reisiluun pään poistoleikkaus Yliopistollisessa eläinsairaalassa 11-57 kuukautta aiemmin. Koirista kuusi oli eri rotuisia ja neljä sekarotuisia. Koirat olivat painoltaan 4,2 – 24,8 kiloa. Koirat kävivät tutkimuskäynnillä Yliopistollisessa eläinsairaalassa, ja omistajat täyttivät kyselykaavakkeen. Tutkimuskäynnillä koirat kävivät tutkittavina eläinlääkärillä ja fysioterapeutilla. Eläinlääkärin tutkimuksessa tutkituista koirista 50 % ontui ja 70 %:lla leikattu jalka oli lyhyempi verrattuna toiseen takajalkaan. Fysioterapeutin tutkimuksessa 60 % koirista varasi enemmän painoa leikkaamattomalle takajalalle. 80 % koirista havaittiin heikentynyt lihaksisto ja pienentynyt liikerata leikatussa takajalassa. Omistajakyselyssä olleen kipukyselyn mukaan 40 % tutkituista koirista kärsii mahdollisesta kroonisesta kivusta. Koirat olivat palanneet normaaliin liikuntaan keskimäärin 3,3 kuukauden kuluttua leikkauksesta. Tutkittujen koirien omistajista 60 % piti hoitotulosta erinomaisena ja 40 % hyvänä. 90 % omistajista hoidattaisi koiransa samalla tavalla vastaavassa tilanteessa. Tämän tutkimuksen tulokset vertautuvat hyvin aiemmin tehtyihin tutkimuksiin ja vastaavat hypoteesia. Tuloksista ei voida kuitenkaan tehdä tilastollisia päätelmiä aineiston vähäisyyden vuoksi. Tulokset antavat kuitenkin yleiskäsityksen reisiluun pään poistoleikkauksen ennusteesta pidemmällä aikavälillä. Omistajatyytyväisyys on aiemmissakin tutkimuksissa ollut korkealla tasolla. Tässä tutkimuksessa olleet koirat olivat palanneet normaaliin liikuntaan leikkauksen jälkeen hieman nopeammin kuin keskimäärin aiemmissa tutkimuksissa. Reisiluun pään poistoleikkauksen jälkeisestä kroonisesta kivusta ei ole aiempia julkaisuja koirilla. Krooninen kipu on selkeästi koiran elämänlaatuun vaikuttava tekijä. Kroonista kipua olisi tärkeää tutkia enemmän kirurgisten hoitomuotojen ennustetta tutkittaessa. Reisiluun pään poistoleikkauksen ennusteeseen saattaa vaikuttaa potilasvalinta, siten että on leikattu vain sellaisia potilaita, joille muut kirurgiset hoitovaihtoehdot eivät ole enää mahdollisia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Reniini-angiotensiinijärjestelmä (RAA-järjestelmä) on keskeinen verenkierron ja nestetasapainon ylläpitäjä sekä verisuonten ja sydämen rakenteen säätelijä. Alun perin RAA-järjestelmää pidettiin vain systeemisenä endokriinisena järjestelmänä, joka säätelee verenpainetta ja aldosteronin eritystä, mutta nykyään tiedetään, että angiotensiini II:ta (ang II) syntyy myös paikallisesti kudoksissa, ja että ang II osallistuu myös solujen proliferaatioon, hypertrofiaan ja tulehdusreaktioiden säätelyyn. Kudosten paikallinen RAA-järjestelmä aktivoituu patofysiologisissa tilanteissa ja näin syntynyt ang II näyttäisi olevan muuttuneen kudoksen toiminnan ja morfologian takana. Sydäninfarktin jälkeinen haitallisen sydämen uudelleen muovautumisen ehkäisy on yksi tärkeimpiä kohteita sydäninfarktin jälkihoidossa ja vajaatoiminnan kehittymisen ehkäisemisessä. Lääkehoito RAA-järjestelmää estävillä lääkkeillä on vakiintunut hoitokäytäntö, jolla pyritään vaikuttamaan remodelling-prosessiin ja parantamaan sydäninfarktin jälkeistä ennustetta. Diabetekseen liittyy suurempi sydäninfarktin ja sydämen vajaatoiminnan riski. Lisäksi ennuste sydäninfarktin jälkeen diabeetikoilla on ei-diabeetikkoja heikompi. Tähän vaikuttavat syyt tunnetaan kuitenkin puutteellisesti. Hypoteesina tutkimuksessa oli, että RAA-järjestelmän esto suojaa sydäntä sydäninfarktin jälkeen estämällä apoptoottista solukatoa sekä haitallista sydänlihaksen paksuuntumista ja näin estää vajaatoiminnan kehittymistä. Tavoitteena oli selvittää RAA-järjestelmän roolia apoptoosin aktivaatiossa sydäninfarktin jälkeen spontaanisti diabeettisilla Goto-Kakizaki – rotilla. Sydäninfarkti aiheutettiin ligatoimalla vasen sepelvaltimo ja rotat saivat kolmen kuukauden ajan rehussa sekoitettuna angiotensiinireseptorisalpaaja losartaania (n=9) tai rehua ilman losartaania (n=10). Kontrolleina käytettiin sham-leikattuja GK-rottia (n=11) ja Wistar-rottia (n=10). Kokeen lopussa sydämet punnittiin ja määritettiin apoptoottisten sydänlihassolujen määrä, plasman reniiniaktiviteetti ja aldosteronipitoisuus sekä ACE:n ja AT1 – reseptorien määrä ja mRNA tasot sydämessä. Losartaanihoito esti tehokkaasti infarktin jälkeen kehittyvää sydänlihaksen paksuuntumista. Apoptoottinen sydänlihaskato kiihtyi sekä infarktin reuna-alueilla ja infarktilta säästyneessä sydämen osassa. RAA-järjestelmän esto losartaanilla vaikutti suotuisasti apoptoosia vähentäen koko sydämessä. Tulokset viittaavat siihen, että RAA-järjestelmä osallistuu apoptoosiin säätelyyn ja aktivaatioon diabeettisessä sydämessä infarktin jälkeen. Tässä tutkimuksessa osoitimme ACE:n ja AT1-reseptorin geeniekspression lisääntyvän sekä mRNA- että proteiinitasolla diabeettisessä sydämessä infarktin jälkeen. Sekä ACE:n että AT1-reseptorin ekspressio lisääntyi voimakkaasti etenkin infarktin reuna-alueilla ja vastaavalla alueella oli havaittavissa myös apoptoosin kiihtymistä. Autoradiografiatulokset osoittavat, että AT1 reseptorisalpaaja losartaani sitoutuu tehokkaasti sydämen AT1-reseptoreihin estäen siten ang II haitallisia vaikutuksia sydämessä. RAA-järjestelmän esto angiotensiinireseptorisalpaaja losartaanilla estää tehokkaasti sydämessä kehittyviä haitallisia rakenteellisia muutoksia sydäninfarktin jälkeen. Tutkimuksessamme saadut tulokset puoltavat angiotensiinireseptorisalpaajan käyttöä pyrittäessä estämään iskeemisen sydänlihasvaurion jälkeistä sydämen vajaatoiminnan kehittymistä tyypin 2 diabeetikoilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Reovirukset kuuluvat Reoviridae -heimoon ja Orhtoreovirus –sukuun. Ensimmäiset reovirukset löydettiin ihmisen hengitysteistä ja suolistosta, mutta niiden merkitystä taudinaiheuttajana ei tunnettu. Tästä syystä ne nimettiin sanoilla "respiratory enteric orphan". Sanojen alkukirjaimista muodostuu nimi "reo". Lintujen reoviruksia on löydetty useista lintulajeista. Ne voivat olla mukana aiheuttamassa sairauksia, mutta niitä löytyy yleisesti myös kliinisesti täysin terveistä yksilöstä. Reovirukset aiheuttavat siipikarjalle kinnerjänteen tulehdusta (artriitti) sekä jännetupin tulehdusta (tenosynoviitti). Reovirukset ovat taloudellisesti merkittävä virusryhmä niiden aihettamien tuotantotappioiden vuoksi. Tutkielman tarkoituksena oli perustaa elintarviketurvallisuusvirasto Eviran eläintautivirologian tutkimusyksikköön diagnostinen menetelmä lintujen reovirusten osoittamiseksi. Aihe tuli ajankohtaiseksi, kun teuraslinjoilla havaittiin broilereita, joiden kinnernivelet olivat tulehtuneet ja vihertävät. Monilla todettiin myös akillesjänteen repeämä. Tulehdusoireet muistuttivat paljolti kirjallisuudessa kuvattua artriittia ja tenosynoviittia. Tautia ei ole aiemmin varmuudella todettu siipikarjalla Suomessa. Menetelmäksi valittiin RT-PCR (reverse transcriptase polymerase chain reaction) sen herkkyyden ja nopeuden vuoksi. Lisäksi menetelmän etuna on se, ettei se edellytä elävän viruksen löytymistä, vaan viruksen genomin läsnäolo riittää positiiviseen diagnoosiin. Työssä kokeiltiin myös real time RT-PCR:n toimivuutta. Kolmea eri reoviruskantaa käytettiin menetelmän kehityksessä kontrollikantoina. Tutkielman tuloksena luotiin RT-PCR –menetelmä reovirusten toteamiseksi. Näytemateriaalina oli 37 broilerin ja kahden kalkkunan tulehtuneet jänteet ja jännetupet. Niistä eristettiin totaaliRNA ja tehtiin RT-PCR yhdellä tai useammalla kolmesta eri reoviruksille spesifistä alukeparista. Lisäksi jännenäytteitä käytettiin solulinjojen infektioon mahdollisten virusten kasvattamiseksi. Jännenäytteistä reoviruksia ei todettu PCR:llä eikä soluviljelyssä. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että tulehdus ei olisi reovirksen aiheuttama. Jos reovirus on tulehduksen aiheuttaja, sitä ei löytynyt näytteistä todennäköisesti tulehduksen kroonistumisen vuoksi. Tulehduksen alkuvaiheessa otetuista näytteistä virusta saattaisi löytyä paremmin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee hevosen paksusuolen asennonmuutoksia. Tutkimusosa on retrospektiivinen tutkimus hevosen paksusuolen oikeanpuoleisesta asennonmuutoksesta. Hypoteesinä oli, että Suomessa paksusuolen oikeanpuoleinen asennonmuutos joudutaan hoitamaan useammin kirurgisesti kuin muualla maailmassa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää leikkaushoidon tarpeeseen viittaavia tekijöitä, selviämisprosentteja ja mahdollisia vuodenaikaisvaihteluja esiintyvyydessä. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopistollisen hevossairaalan potilastietojärjestelmän avulla. Kaikki paksusuolen oikeanpuoleisen asennonmuutoksen vuosina 2008-2013 sairastaneet potilaat sisällytettiin tutkimukseen. Potilaista saadut tiedot koottiin Open Office Databasen tutkimuslomakkeelle ja analysoitiin SPSS:n avulla. Tutkimusotanta koostui yhteensä viidestäkymmenestä kahdeksasta hevosesta, joista 30,8% hoidettiin konservatiivisesti ja 69,2% kirurgisesti. Potilaista 63% sairastui syys- ja tammikuun välisenä aikana. Vetosuhde hiekan havaitsemiselle syksyllä verrattuna kevääseen oli 18 (khiin neliö10,3, p=0,0014) Kirurgisesti hoidetuista potilaista 83,3% kotiutettiin. Konservatiivisesti hoidetuilla vastaava luku oli 81,2%. Tässä tutkimusotannassa suurempi osuus hevosista päädyttiin hoitamaan kirurgisesti verrattuna aiempiin julkaisuihin aiheesta. Paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta esiintyi eniten syksyllä. Vetosuhde (odds-ratio) hiekan esiintymiselle paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta sairastavilla hevosilla oli huomattavasti korkeampi syksyllä kuin keväällä. Tämä ei vielä todista hiekan olevan altistava tekijä paksusuolen oikeanpuoleiselle asennonmuutokselle, mutta se antaa viitettä mahdollisesta korrelaatiosta. Tämä ongelmakenttä vaatii jatkotutkimuksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Tutkimuksessa selvitettiin yksityisen pieneläinlääkäriasema Mevetin toimenkuvan muuttumista 10 vuoden aikana potilastietojen perusteella. Samojen tietojen perusteella tutkittiin myös kahdeksan koirarodun sekä opaskoirien sairauksien muuttumista. Tutkimukseen valitut koirarodut olivat bokseri, cavalier kingcharlesinspanieli, karkeakarvainen mäyräkoira, kultainennoutaja, kääpiösnautseri, labradorinnoutaja, rottweiler sekä saksanpaimenkoira. Vuonna 1990 potilaskäyntejä oli yhteensä 7002, vuonna 1995 vastaava lukema oli 4571 ja vuonna 2000 3202. Potilaskäynnit luokiteltiin retrospektiivisesti 29 eri kategoriaan. Potilaskäynnit tilastoitiin vuosilta 1990, 1995 sekä 2000. Tutkimukseen valittiin sekä suuri- että pienikokoisia suosittuja koirarotuja. Tutkimukseen kuuluneet opaskoirat olivat miltei yksinomaan labradorinnoutajia. Tutkimuksessa havaittiin, että pieneläinlääkäriasema Mevetin toimenkuva on muuttunut erikoistumisen myötä. Rokotusten ja peruseläinlääkäripalvelujen määrä on pienentynyt vuodesta 1990 vuoteen 2000. Ihosairauksien, ortopedian sekä ruoansulatuskanavan sairauksien erikoisosaaminen on lisännyt näihin sairauksiin liittyvien potilaskäyntien määrää. Eniten sairauksiin liittyviä potilaskäyntejä koko aineiston osalta oli luokissa ihosairaudet, leikkaukset sekä ortopediset sairaudet. Ihon sekä rs-kanavan sairaudet ovat lisääntyneet vuodesta 1990 vuoteen 2000. Pienikokoisten rotujen koirilla oli vähemmän sairauteen liittyviä potilaskäyntejä verrattuna suurikokoisten rotujen koiriin. Tutkimukseen valituilla roduilla havaittiin eroja sairauksien esiintyvyydessä. Myös rodun sisäistä tutkimuksen ajanjakson aikaista muutosta havaittiin. Huolestuttavin muutos oli cavalierin kingcharlesinspanieleilla, joiden sydänsairauksien määrän lisäys vuonna 2000 verrattuna vuosiin 1990 ja 1995 oli huomattava. Opaskoirilla oli muihin labradorinnoutajiin verrattuna selvästi enemmän ylempien hengitysteiden sairauksia. Tämä saattaa johtua siitä, että opaskoirat altistuvat tavallisia koiria enemmän tarhaolosuhteille. Opaskoirilla esiintyi muihin labradorinnoutajiin verrattuna vähemmän tuki- ja liikuntaelimien sairauksia. Opaskoirien terveydellinen jalostus on tehokasta ja opaskoiriksi valitaan ainoastaan terverakenteisiksi todettuja yksilöitä. Näiden toimenpiteiden edullinen vaikutus on havaittavissa tutkimuksen tuloksista.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Rhodococcus equi –bakteeria on todettu esiintyvän maaperässä yleisesti hevostiloilla. Uusissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu virulenttien kantojen olevan yleisempiä tiloilla, joilla on esiintynyt R. equi –infektioita. Tyypillisesti R. equi –bakteeri aiheuttaa varsoille vakavan paiseisen hengitystietulehduksen. Kliiniset infektiot puhkeavat noin kahden kuukauden iässä ja sairaat varsat erittävät virulenttia R. equita runsaasti ulosteessaan. Aiemmin varsan on epäilty saavan infektion maternaalisten vasta-aineiden vähentyessä, mutta myöhempien tutkimusten mukaan tartunta saattaa tapahtua jo aivan ensimmäisinä elinviikkoina. Hyväkään vasta-ainetaso ei välttämättä suojaa taudilta. Infektion alussa tyypilliset oireet ovat kuume, takypnea ja takykardia. Taudin varhaisvaiheessa diagnoosiin päästään nykytietämyksen mukaan varmimmin henkitorven alaosasta otetun aspiraationäytteen bakteeriviljelyllä. Pitkälle kehittyneessä infektiossa ja hoidon seurannassa myös tulehdusarvojen määrittäminen verestä ja keuhkojen röntgenkuvaus ovat toimivia keinoja. Ennaltaehkäisyssä tehokkaimmaksi menetelmäksi on todettu hyperimmuuniplasman antaminen varsoille. Suoritetussa pilottitutkimuksessa selvitettiin varsalla saavutettavaa vasta-ainesuojaa, kun itse valmistettu hyperimmuuniplasma annosteltiin varsoille suoraan mahalaukkuun nenämahaletkulla. Tutkituista yhdestätoista varsasta todettiin viidellä olevan hyvä vasta-ainetaso ja vain yhdellä vasta-ainetaso oli selvästi muita alhaisempi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Kroniska luftvägsinfektioner är vanliga hos slaktsvin i Finland. Pleurit och pneumoni försämrar svinens tillväxt och orsakar ekonomiska förluster. Dessutom påverkar sjukdomar svinens välmående. I avhandlingens litteraturöversikt presenteras vilka luftvägssjukdomar som finns i Finland och i resten av världen, samt vilka riskfaktorer för kroniska luftvägsinfektioner som hittats utomlands. Undersökningens mål var att få reda på vilka faktorer som påverkar mängden pleuriter hos slaktsvin i Finland. Svingårdar delades upp i fall och kontroller enligt mängden pleuriter svinpartierna haft vid slakt. I forskningen deltog 34 svingårdar, varav 18 var fall och 16 var kontroller. Vid gårdsbesöken intervjuades producenten angående gårdens rutiner, hygien, sjukdomsskydd, ventilation och värmesystem. I fyra boxar i undersökningsavdelningen mättes temperatur, relativ luftfuktighet, ammoniak, luftströmning, väggens temperatur, vattenmängd ur nipplarna och luftvolym per svin. De 34 finska svingårdarna hade liknande värden gällande luftens egenskaper. Temperatur, relativ luftfuktighet och luftströmning låg inom de i litteraturen rekommenderade gränserna. Fallens ammoniakvärden (medeltal 8,6 ppm) var något högre än kontrollernas (medeltal 5,0 ppm). Fallens luftvolym (medeltal 3,6 m3/svin) var även något lägre än kontrollernas (medeltal 3,9 m3/svin). Betydelsen av resultaten kunde inte påvisas statistiskt på grund av den lilla sampelstorleken. I den statistiska analysen undersöktes faktorer i svinens omständigheter och deras korrelation med mängden pleurit vid slakt. Det framkom att ett bra sjukdomsskydd är en skyddande faktor (OR 0,16; p-värde 0,04). Till sjukdomsskyddet hörde bland annat lastrum, slaktbilschaufförens rutiner, sjukdomsspärr, handtvätt och tvätt av stövlar. Förekomsten av lastrum är en stark enskild skyddande faktor (OR 0,022; p-värde 0,03). Ett stort antal slaktsvin är en liten riskfaktor (OR 1,002; p-värde 0,03), vilket motsvarar utländska forskningars resultat, där ett stort antal svin varit en riskfaktor för kroniska luftvägsinfektioner. Integrerad svinproduktion är enligt utländska forskningar också en riskfaktor, eftersom dessa gårdar sällan fungerar enligt omgångsuppfödning, men i den här forskningen kunde ingen korrelation hittas. Svingårdarnas läge påverkade också resultatet. De gårdar som fanns i Egentliga Finland hade ungefär hälften så liten risk att höra till gårdar med mycket pleuriter jämfört med gårdar i Tavastland och i resten av Finland (OR 0,49; p-värde 0,027). Resultaten kan ha påverkats av att sampelstorleken var liten. Dessutom är sjukdomssituationen i Finland bra i förhållande till andra länder, vilket gör det svårare att upptäcka riskfaktorer. Även variationer i slakteriernas post mortem undersökning, de använda maskinerna och personerna som gjorde gårdsbesöken kan ha påverkat resultaten.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1996)Näiden syventävien opintojen alkusysäyksenä toimi kesällä 1992 amerikancockerspanielipennuilla ensimmäisten rokotusten jälkeen havaitut selittämättömät kouristukset. Myöhemmin pinseriharrastajien taholta otettiin yhteyttä pinsereillä yleisenä esiintyvien rokotuskomplikaatioiden vuoksi. Tämän työn tavoitteena oli selvittää amerikancockerspanielien ja pinsereiden rokotuskomplikaatioiden syitä, sekä tehdä yhteenveto Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitokseen tehdyistä rokotusreaktioilmoituksista.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)2,3,7,8-Tetraklooridibentso-p-dioksiini (TCDD) kuuluu halogenoituihin aromaattisiin hiilivetyihin ja on ryhmän voimakkain myrkky. TCDD on ympäristömyrkky, joka rikastuu ravintoketjussa. Ihmiset altistuvat TCDD:lle kroonisesti ruoka-aineiden, Suomessa lähinnä kalan, välityksellä. TCDD:lla on useita akuutteja ja kroonisia toksisia vaikutuksia ihmisiin ja eläimiin. Pitkäaikaisen TCDD-altistuksen tärkeimpiä vaikutuksia ovat mm. kehityshäiriöt ja karsinogeenisuus. Akuutteja vaikutuksia ovat mm. näivetysoireyhtymä, immunosuppressio ja kuolema. TCDD:n myrkyllisyyden mekanismi tunnetaan vain osittain. Rotan käyttäytyminen ja elintoiminnot seuraavat vuorokausirytmiä. Rytmin päätahdistaja sijaitsee hypotalamuksessa ja rytmiin vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Ulkoisista tekijöistä parhaiten tunnettuja ovat valo ja ravinnonsaanti. TCDD:n tiedetään vaikuttavan rottien syömiskäyttäytymiseen siten, että rehunkulutus vähenee, mistä seuraa näivetysoireyhtymä. Muista TCDD:n käyttäytymisvaikutuksista rotalla on vain vähän julkaistua tutkimustietoa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin TCDD:n vaikutuksia Long-Evans (Turku A/B) -urosrottien käyttäytymiseen videovalvontaa käyttäen. Tutkimuksessa käytettiin kymmentä Long-Evans -kannan urosrottaa, joista viisi altistettiin TCDD:lle annoksella 100 µg/kg. Rotat sijoitettiin yksittäin käyttäytymistutkimukseen suunniteltuihin häkkeihin, joissa niitä videokuvattiin kaksi päivää ennen altistusta ja viisi päivää altistuksen jälkeen. Rotat olivat vapaalla ruokinnalla. Tähän tutkimukseen valittiin analysoitaviksi päivä ennen altistusta sekä toinen ja viides päivä altistuksen jälkeen. Valittuina päivinä rottia tarkkailtiin 24 tuntia. Käyttäytyminen jaettiin neljään eri kategoriaan, jotka ovat Lepää, Syö, Pesee ja Liikkuu. TCDD:lle altistettujen rottien automaattilaitteistolla mitattu rehunkulutus väheni kokeen aikana tilastollisesti merkitsevästi toisesta koepäivästä alkaen, mutta juomisessa ei todettu muutoksia. Käyttäytymisen seurannan perusteella syömiseen käytetty kokonaisaika ei eronnut TCDD- ja kontrolliryhmän välillä, mutta hajonta TCDD-ryhmän sisällä kasvoi. TCDD:lle altistettujen rottien turkin puhdistamiseen kulunut kokonaisaika ja puhdistamiskertojen lukumäärä vähenivät koepäivinä kaksi ja viisi. Ero kontrollirottiin on tilastollisesti merkitsevä. Vuorokausirytmissä ei havaittu merkittäviä muutoksia TCDD-altistuksen jälkeen. Rehunkulutuksen vähentyminen oli odotettu TCDD:n vaikutus. Yllättävää oli, ettei syömiseen käytetyssä kokonaisajassa tai syömiskerran keskimääräisessä kestossa altistuksen jälkeen havaittu johdonmukaista merkitsevää muutosta. Tämä voisi viitata rottien syömistehokkuuden vähentymiseen. Lisääntynyt hajonta TCDD-ryhmän sisällä syömiseen kulutetussa ajassa viitannee TCDD:n vaikuttavan yksilöllisesti käyttäytymiseen. Turkin puhdistamisen vähentyminen voi liittyä vähentyneeseen rehunkulutukseen. Letaali TCDD-annos muuttaa viiden vuorokauden kuluessa L-E-rottien ulkoista käyttäytymistä ja vuorokausirytmiä laboratorio-olosuhteissa melko vähän.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Koirien käytösongelmat ovat voimakkaan tieteellisen kiinnostuksen kohteena ja esimerkiksi koirien aggressiivinen käyttäytyminen saa laajaa huomiota myös mediassa. Tämä lisensiaatin työ sisältää kirjallisuuskatsauksen koirien käyttäytymisestä sekä kokeellisen osan, jossa kartoitettiin suomalaisen rottweilerin käyttäytymistä. Tutkimushypoteesina oli aggressiivisen, puolustavan ja pelokkaan käyttäytymisen liittyminen toisiinsa sekä taustatekijöiden, kuten sosiaalistamisen vaikutus aggressiivisuuteen. Aineisto (514 koiraa) kerättiin omistajille suunnatulla kyselyllä ja analysoitiin pääkomponenttianalyysillä, jonka perusteella muodostui 13 käyttäytymispiirrettä. Käyttäytymispiirteet jakautuivat kuudeksi aggressiotyypiksi, joista yksi oli koiriin kohdistuvaa ja viisi ihmisiin kohdistuvaa. Viisi käyttäytymispiirrettä liittyi pelokkuuteen tai stressiin. Lisäksi omiksi käyttäytymispiirteiksi erottuivat kiihtyminen ja huomionhakukäytös, jotka eivät olleet voimakkaasti yhteydessä muihin käyttäytymispiirteisiin. Vastaajista 43 % koki koiran käyttäytymisen ongelmalliseksi. Rottweilereiden käytösongelmat ilmenivät suurelta osin toisia koiria ohittaessa (53 % koirista, joilla raportoitiin ongelmia) aggressiivisena tai yli-innokkaana käyttäytymisenä. Aggressiivisuutta ja pelokkuutta esiintyi aineistossa vähän. Kaikissa aggressiivisuuteen tai pelokkuuteen liittyvissä käyttäytymisissä suurin osa koirista oli välinpitämättömiä tai osoitti vain lieviä merkkejä pelosta tai aggressiivisuudesta. Voimakkainta aggressio oli koiriin kohdistuvassa pelkoaggressiivisuudessa (keskiarvo (ka) 1,9 ± keskihajonta (SD) 1,8,) ja terävyydessä (ka 1,6 ± SD 1,6), jotka olivat ainoat käyttäytymiskomponentit, joissa esiintyi aggressiivisuuden vakavinta muotoa (koira puree tai näykkää). Aggressio ihmisten kohtaamistilanteissa oli yhteydessä mm. koiriin kohdistuvaan pelkoaggressioon (rs = 0,39, p < 0,01), aggressioon käsiteltäessä (rs = 0,33, p < 0,01) sekä sosiaaliseen aggressioon (rs = 0,35, p < 0,01). Usein sosiaalistetut koirat olivat vähemmän pelkoaggressiivisia toisia koiria kohtaan (ka 0,8 ± SD 0,7) ja käsittelyaggressiivisia (ka 0,6 ± SD 0,6) kuin harvemmin sosiaalistetut (koiriin kohdistuva pelkoaggressio ka 1,1 ± SD 0,8, p = 0,01) (käsittelyaggressio ka 0,8 ± SD 0,7, p < 0,01). Kiihtymiskäyttäytymistä ilmeni suurella osalla aineiston koirista (40 %) melko voimakkaasti, käytös ei ollut yhteydessä aggressiiviseen tai pelokkaaseen käytökseen. Kiihtyneisyyttä ilmeni enemmän harrastuskoirilla (ka 1,5 ± SD 0,4) kuin koirilla, jotka eivät harrasta (ka 1,4 ± SD 0,4, p = 0,04), mikä saattaa liittyä työskentelyintoon. Tulosten johtopäätöksenä rottweilereiden aggressiivinen käyttäytyminen vaikuttaa olevan voimakkaasti kytköksissä pelkoon tai levottomuuteen sekä rodun puolustavaan käyttäytymiseen. Kohtaamistilanteissa ilmenevän aggressiivisuuden yhteys useisiin pelkoon ja aggressiivisuuteen liittyviin käyttäytymispiirteisiin saattaa olla yhteydessä käyttäytymisen liittymisestä koiran yleiseen epävarmuuteen. Sosiaalistamistiheys ja harrastuneisuus voivat vaikuttaa useisiin käytöspiirteisiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Tämä työ on tehty Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kotieläinhygienian oppiaineen ja Suomen Kennelliiton yhteistyöprojektina. Tämän työn tarkoituksena on kartoittaa, mitä sairauksia Suomen koirakannassa esiintyy. Tässä työssä käsitellään FCI:n roturyhmät 7 (kanakoirat) ja 9 (seura- ja kääpiökoirat). Työssä on käytetty lähteinä Suomen Kennelliiton rotuyhdistyksiltä keräämää materiaalia, Ruotsin kennelliiton vuosina 1994-1997 perinnöllisistä ja perinnöllisiksi epäillyistä sairauksista ja vioista tehtyä tutkimusta (Sund hundavel - Genetiska anomalier hos hundar), yliopistollisen eläinsairaalan (YES) potilasmateriaalia sekä eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian laitoksen ruumiinavauspöytäkirjoja. Lisäksi tietoa on koottu kirjallisuudesta. Tutkimuksen anti vaihtelee roduittain potilasmateriaalin koon mukaan. Tämä ei ole kuitenkaan verrattavissa rotujen rekisteröintimääriin. Selkeästi metsästyskäytössä olevat rodut ovat selvästi aliedustettuina potilasmateriaalissa. Lisäksi YES:n potilasmateriaali kattaa vain osan pääkaupunkiseudun koirista. Yksittäisten rotujen tulokset ovat löydettävissä kunkin rodun kohdalta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Ruoka-aineallergian esiintymistä koirilla Suomessa ei ole juurikaan tutkittu. Sairauden luotettava diagnostisointi on vaikeaa ja osa todellisista ruoka-aineallergioista jää tunnistamatta. Toisaalta taas diagnoosi saatetaan asettaa riittämättömin perustein. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää yleisimmät ruokaperäiset allergeenit, tutkia kaupallisen hypoallergeenisen ruuan käyttökelpoisuutta ruoka-aineallergian diagnostisoimisessa sekä selvittää korrelaatiota seerumin vasta-ainetasojen ja eliminaatio-provokaatiotestin välillä epäiltäessä ruoka-aineallergiaa koiralla. Näiden syventävien opintojen tutkimusosassa tutkittiin 32 ruoka-aineallergiseksi epäiltyä koiraa. Kaikki koirat testattiin ELISA-menetelmällä. Tällä pyrittiin seulomaan joukosta todennäköisimmin ruoka-aineallergiaa sairastavat koirat. Varsinaiseen ruokintakokeeseen valitut koirat siirrettiin syömään Walthamin Selected Protein- kuivamuonaa ja myöhemmin ne altistettiin eri ruoka-aineille. Lopuksi vertailtiin ELISA-testin ja varsinaisen ruokintakokeen antamien tulosten välistä korrelaatiota. Tutkimuksessa ELISA:n ja kliinisten ruokintakokeiden välinen vastaavuus oli kliinikon tarpeita ajatellen riittämätön. Tulosten perusteella päädyttiin siihen, että ainoa täysin luotettava tapa diagnostisoida koiran ruoka-ainellergia on suorittaa eliminaatio-provokaatio-ruokinta. Käytännössä tämä on erittäin työläs menetelmä ja vaatii erittäin hyvää yhteistyötä koiran omistajan ja eläinlääkärin välillä.
Now showing items 1054-1073 of 1400