Browsing by Title
Now showing items 218-237 of 1400
-
(2023)Suomessa kastroidaan vuosittain noin 2500 poroa, eikä toimenpiteessä yleensä käytetä kivunlievitystä. Kivunlievitystä tullaan kuitenkin vaatimaan, kun uusi eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan. Tästä syystä porojen kipukäyttäytymistä on tärkeä tutkia. Kipututkimusta voidaan tehdä käyttäytymistutkimuksen avulla, jonka tärkeä apuväline on etogrammi. Etogrammilla tarkoitetaan tietyn eläinlajin kaikkia tyypillisiä käyttäytymismalleja, ja niiden kuvauksia. Työn tavoitteena on luoda porolle etogrammi, jonka avulla voidaan tutkia sen akuuttia kastraatiokipua. Lisäksi kuvataan, kuinka tehdään etogrammi lajille, jolle sellaista ei ole aikaisemmin tehty. Oletuksena on, että etogrammi poikkeaa jonkin verran muille märehtijöille tehdyistä etogrammeista. Tutkimuksen aineistona oli 55 hirvasta eli urosporoa, jotka oli jaettu viiteen ryhmään. Ryhmistä yksi kastroitiin perinteisellä menetelmällä, yksi ryhmä sai tulehduskipulääkkeen, yksi paikallispuudutteen, yksi sekä kipulääkkeen että paikallispuudutteen ja yksi ryhmä toimi kiinnipitokontrollina. Porojen käsittelyt videoitiin. Etogrammin tekeminen aloitettiin alustavalla havainnoinnilla muutamasta kuvatusta videosta. Kun käyttäytymisten määritelmät oli tehty, koodattiin videot etogrammin avulla kahdessa osassa siten, että eläimen etu- ja takapää koodattiin erikseen samaan tiedostoon. Tuloksena oli porolle tehty etogrammi. Käyttäytymiset oli jaettu useampaan luokkaan (esimerkiksi jalat, pään ja kaulan liikkeet sekä abdomen) ja niille oli tehty tarkat määritelmät. Osa käyttäytymisistä etsittiin myös jälkikäteen CowLog-ohjelman avulla tuotetusta datasta, kuten esimerkiksi pään liikkeiden jaksot. Käyttäytymiset jaoteltiin myös kestonsa perusteella pitkäkestoisiin ja lyhytkestoisiin käyttäytymisiin. Työn tuloksena saatiin tehtyä porolle etogrammi akuutin kastraatiokivun tutkimiseen. Etogrammi oli pääpirteissään samanlainen kuin naudalle ja lampaalle tehdyt etogrammit. Tutkimusasetelma vaikutti siihen, että monet muilla lajeilla etogrammissa käytetyt asennot jätettiin pois. Käyttäytymisten määritelmät puolestaan erosivat siten, että porolla käytettiin kehon rakenteisiin/osiin perustuvia määritelmiä ja muilla määritelmät oli usein tehty käyttäytymisen kohteiden perusteella. Poron etogrammissa ollut vatsalihasten jännittyminen ei esiintynyt muiden märehtijöiden etogrammeissa. Jatkossakin etogrammia voidaan käyttää poron akuutin kastraatiokivun tutkimisessa ja tarvittaessa sitä voitaisiin kehittää myös toimenpiteen jälkeisen kivun tutkimiseen, lisäämällä siihen asennot ja niiden määritelmät.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Eturistisiteen repeämän on todettu olevan yksi yleisimmistä koiran tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista. Ristisidevaurion hoitoon on kehitetty lukuisia eri leikkausmenetelmiä, mutta niitä vertailevia tutkimuksia on toistaiseksi tehty vähän ja usein seuranta-aika on ollut niissä melko lyhyt. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa eturistisideleikattujen koirien kuntoutumistuloksia 1-4 vuotta leikkauksen jälkeen omistajille suunnatun kyselytutkimuksen avulla eri leikkausmenetelmiä vertaillen. Hypoteesina oli, että pitkän aikavälin hoitotulos olisi kaikilla menetelmillä yleisesti ottaen hyvä, mutta leikkausmenetelmiä vertailtaessa havaittaisiin eroja uudempien osteotomiamenetelmien hyväksi verrattuna perinteisiin intrakapsulaari- ja ekstrakapsulaarimenetelmiin. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä kyselytutkimuksena. Tutkimukseen valittiin Yliopistollisen eläinsairaalan ja viiden pääkaupunkiseudulla sijaitsevan eläinlääkäriaseman potilasmateriaalista vuosina 2004–2006 ristisiderepeämän vuoksi leikattuja koiria, joilla ei ollut todettu muita polven samanaikaisia ongelmia. Koirien omistajille lähetettiin postitse validoidun Helsinki chronic pain kipuindeksin (HCPI) kysymyksiin pohjautuva kyselykaavake, joka sisälsi kysymyksiä liittyen koiran toipumiseen ja kuntoutumiseen leikkauksen jälkeen, koiran vointiin, kipuoireisiin, lääkitykseen ja hoitoihin kyselyhetkellä sekä muihin tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin. Kyselyitä lähetettiin yhteensä 507 kappaletta ja vastausprosentiksi saatiin 53,6 %. Tutkimuksen perusteella omistajat ovat leikkausmenetelmästä riippumatta keskimäärin hyvin tyytyväisiä koiransa toipumiseen ja hoitotulokseen. Analysoitujen 253 kyselykaavakevastauksen perusteella 96,9 % omistajista arvioi hoitotuloksen joko erinomaiseksi tai hyväksi. Koirista 77,8 % ontui leikattua jalkaa alle 3 kk leikkauksen jälkeen ja kyselyhetkellä 76,4 % koirista varasi painoa leikatulle jalalle yhtä paljon kuin vastakkaiselle takajalalle aina tai lähes aina. Leikattujen koirien ikä- ja rotujakauma vastasivat aikaisempien tutkimusten tuloksia. Helsinki chronic pain kipuindeksin keskiarvoksi saatiin 8,9, joka sijoittui aiemmin terveillä koirilla saatujen arvojen (0-5) ja kroonisesta kivusta kärsivillä koirilla saatujen arvojen (7-35) väliin. Leikkausmenetelmien välisiä eroja vertailtaessa havaittiin, että osteotomiamenetelmillä leikattujen koirien HCPI-kipuindeksiarvot olivat tilastollisesti merkitsevästi alempia kuin ekstrakapsulaarimenetelmällä leikattujen koirien (p=0.034) ja TTA-menetelmällä (tibial tuberosity advancement) leikatut koirat ontuivat leikkauksen jälkeen tilastollisesti merkitsevästi lyhyemmän aikaa kuin intrakapsulaarimenetelmällä leikatut koirat (p=0.006, kun Holm-Bonferroni-korjattu merkitsevyyden raja-arvo oli 0.008). Ontumisen asteessa ja leikatun jalan painonvarauksessa kyselyhetkellä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa leikkausmenetelmien välillä. Näiden tulosten perusteella osteotomiamenetelmillä saattaisi siis olla omat etunsa perinteisiin menetelmiin verrattuna, mikä tukee myös alussa esitettyä hypoteesia. Asian varmistamiseksi tarvittaisiin kuitenkin lisää tämän kaltaisia, eri leikkausmenetelmiä vertailevia pitkän aikavälin seurantatutkimuksia. Muut tulokset vastasivat hyvin aikaisemmissa ristisideleikatuille koirille tehdyissä kyselytutkimuksissa saatuja tuloksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Yersinia enterocolitica on Suomen kolmanneksi yleisin ihmisille suolistotulehdusta aiheuttava zoonoottinen bakteeri, jota yleisempiä ovat Campylobacter- ja Salmonella-sukujen bakteerit. Yersiniat voidaan luokitella biokemiallisten ominaisuuksiensa perusteella kuuteen biotyyppiin ja pintarakenteidensa perusteella lukuisiin eri serotyyppeihin. Vain tietyt Y. enterocolitican bioserotyypit ovat patogeenisia. Euroopan yleisin patogeeninen bioserotyyppi on 4/O:3, jota esiintyy yleisesti lihasikojen nielurisoissa, ja joista se voi teurastuksen yhteydessä levitä muihin elimiin, ruhoon ja teurastamoympäristöön. Yleisyytensä vuoksi Yersinia enterocoliticalla olisi hyvät mahdollisuudet toimia mikrobilääkeresistenssigeenien varastona sikapopulaatiossa, jolloin vaarana olisi resistenttien bakteerien leviäminen elintarvikkeiden välityksellä ihmisiin, ja myöskin resistenssitekijöiden siirtyminen toisiin bakteerilajeihin. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin 50 suomalaisen, 143 virolaisen, 98 saksalaisen ja 185 espanjalaisen sioista eristetyn Yersinia enterocolitica -isolaatin herkkyys 13 mikrobilääkkeelle. Kaikki kannat olivat patogeenista bioserotyyppiä 4/O:3. Tutkimuksessa käytettiin nestelaimennusmenetelmää, jossa jokaiselle bakteerikannalle määritettiin lääkeainekohtainen MIC (minimum inhibitory concentration) eli pienin konsentraatio, jossa bakteerin lisääntyminen estyy. Kaikki 476 Yersinia enterocolitica -kantaa olivat ampisilliiniresistenttejä, mikä selittyy gramnegatiivisille bakteereille ominaisella beetalaktamaasituotannolla. Suomalaiset isolaatit eivät olleet resistenttejä muille testatuille lääkeaineille. Yksi virolainen isolaatti oli resistentti trimetopriimille. Saksalaisista isolaateista 6 (6,1 %) oli resistenttejä trimetopriimille, 5 (5,1 %) streptomysiinille, 4 (4,1 %) sulfametoksatsolille ja 1 (1,0 %) sekä streptomysiinille että trimetopriimille. Espanjalaisista isolaateista 10,2 % oli resistenttejä 1–3 lääkeaineelle ja 89,8 % 4–6 lääkeaineelle. Ampisilliinin jälkeen yleisintä oli resistenssi sulfametoksatsolille (98,9 %), streptomysiinille (97,8 %), kloramfenikolille (89,1 %), tetrasykliinille (27,6 %), nalidiksiinihapolle (10,3 %) ja trimetopriimille (2,7 %). Suomessa, Virossa ja Saksassa resistenttien Yersinia enterocolitica -kantojen kehittyminen on toistaiseksi onnistuttu estämään melko hyvin. Espanjassa nalidiksiinihappo- ja tetrasykliiniresistenssi olivat keskittyneet tietyille tiloille, mistä voi päätellä, että tilan mikrobistoon on todennäköisesti kohdistunut jatkuvaa näiden lääkeaineiden aiheuttamaa valintapainetta. Tuloksissa oli hämmästyttävää Espanjan korkea kloramfenikoliresistenssin aste, sillä lääkeaine on ihmiselle luuydintoksinen ja sen käyttö on kokonaan kielletty tuotantoeläimille EU:ssa. Onkin mahdollista, että espanjalaisten Y. enterocolitica -kantojen resistenssin taustalla on integroni, resistenssitekijöitä sisältävä geneettinen elementti, jonka tiedetään välittävän muun muassa kloramfenikoliresistenssiä. Integroni tekee tyypillisesti kantajabakteeristaan multiresistentin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Uusi herpesvirusten sukuun kuuluva virus aiheutti 50 % kuolleisuuteen johtaneen epidemian 1984 hollantilaisessa merinisäkäskeskuksessa. Tämän jälkeen hylkeiden herpesvirusvasta-aineita on todettu useilta Pinnipedia-heimon lajeilta ympäri maailmaa. Pohjanmerellä kuoli tuhansittain harmaahylkeitä vuoden 1988 aikana hylkeiden morbilliviruksen aiheuttamaan sairauteen. Hylkeiden herpesvirus (Phocid herpesvirus type 1, PhHV-1) eristettiin myös kuolleiden eläinten elimistä antaen aihetta epäillä herpesviruksen osuutta näin suureen kuolleisuuteen johtaneeseen taudinkuvaan. Yleisesti herpesvirusinfektioille on tyypillistä että stressi yhdessä infektion kanssa saa aikaan rajumman sairauden. Luonnoneläinten tuominen sairaalahoitoon läheiseen kontaktiin muiden eläinten kanssa on kliinistä sairautta mahdollisesti vakavoittava stressitekijä. Hylkeiden suojaaminen kliiniseltä taudilta paikoissa, joissa hylkeitä pidetään syystä tai toisesta vankeudessa on ollut lähtökohtana rokotteen kehittämiselle. Rokotetutkimuksia varten on hylkeiden herpesviruksesta eristetty immunogeenisiä glykoproteiineja. Muilla herpesviruksilla suoritetut immunogeenisyystutkimukset ovat osoittaneet glykoproteiini B:n ja D:n olevan erityisen tehokkaita humoraalisen ja soluvälitteisen immuniteetin syntymiseen. Nämä glykoproteiinit on siksi valittu komponenteiksi rokotteeseen PhHV-1:tä vastaan. Tulevaisuuden rokotteen kliinisen tehon tutkimista varten ennen rokotteen ottamista rutiinikäyttöön merinisäkäskeskuksessa on tutkittu koe-eläinmallin sopivuutta. Oma tutkimukseni alkoi glykoproteiini D:n tuottamisella soluviljelmässä tarkoituksena tuottaa riittävästi proteiinia jotta sen immunogeenisyys voitaisiin testata. Pilottitutkimuksen omaisesti oli myös tarkoitus selvittää bakulovirusmenetelmän sopivuus juuri tämän proteiinin tuottamiseen. Tuotetusta proteiinista valmistettiin iscom-rokote, jolla immunisoitiin hiiriä. Tutkimukseni eläinmalli-osassa tutkimme kahden eri mallin sopivuutta rokotteen kliinisen tehon tutkimista varten. Heterologinen kissamalli, jossa kissat rokotettiin ensin joko PhHV-1–iscom – tai FHV-iscom rokotteella ja sitten altistettiin FHV infektiolle, osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi kun hiirien infektoiminen PhHV-1:llä. Kissamallin avulla voidaan tutkia rokotteen antamaa suojaa kliinistä tautia vastaan. Todettiin myös että PhHV-1 iscom-rokotus vähensi viruksen erittymistä verrattuna rokottamattomaan kontrolliryhmään. Glykoproteiini D osoittautui tässä pilottitutkimuksessa riittävän immunogeeniseksi, joten tutkimusta on syytä jatkaa. Glykoproteiini B:n kohdalla hyväksi todettu bakulovirusvektorimenetelmä ei kuitenkaan sellaisenaan sovi käytettäväksi gD:n tuottamisessa, vaan sitä on optimoitava. Rokottamisen tavoitteena ei suinkaan ole pyrkimys luonnossa elävien hylkeiden rokottamiseen vaan tavoitteena on suojata orvot poikaset vakavalta taudilta niiden ensimmäisten sairaalahoitoviikkojen ajan.
-
(2021)Fibropapillomatoosi (FP) on maailmanlaajuisesti tunnettu merikilpikonnien kasvainsairaus. Se aiheuttaa merikilpikonnille solukuvaltaan hyvänlaatuisia sidekudoskasvaimia, jotka voivat johtaa normaalien elintoimintojen häiriintymiseen. Taudin syntyyn on aiemmissa tutkimuksissa luotettavasti yhdistetty alfaherpesviruksiin kuuluva Chelonid Herpesvirus 5 (CHHV-5), mutta taudin tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, ja sen ilmentyminen vaatii myös muita, toistaiseksi tuntemattomia tekijöitä. CHHV-5:n uskotaan säilyvän merikilpikonnien elimistössä latentisti muiden herpesvirusten tapaan, ja sitä on havaittu useissa terveissä kudoksissa sekä FP:tä sairastavilla että terveillä eläimillä. CHHV-5:n tiedetään leviävän ainakin kasvaimista irtoavien infektoituneiden solujen kautta, mutta vasta-ainetasojen ja viruksen esiintyvyyden kartoitukset viittaisivat siihen, että on olemassa myös muita, toistaiseksi tuntemattomia tartuntatapoja. Aiemmissa tutkimuksissa liemikilpikonnien (Chelonia mydas) munuaisissa ja virtsassa on havaittu CHHV-5 DNA:ta, mikä voisi viitata viruseritykseen munuaisten kautta virtsaan. FP:tä havaitaan erityisesti nuorilla liemikilpikonnilla niiden kerääntyessä rannikkoalueille. Yhdysvalloissa Atlantin kaakkoisrannikolla samalla eläinryhmällä on havaittu rutiininomaisissa raadonavauksissa myös runsaasti alkuperältään tuntematonta munuaisytimen soluvälien sidekudostumista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli 1) kuvailla nämä sidekudostumismuutokset yhdistelemällä tautia ilmentäviltä eläimiltä kerättyä patologista, histopatologista ja epidemiologista tietoa, sekä 2) selvittää, voisivatko munuaisten sidekudostumismuutokset olla CHHV-5-tartuntaan liittyvä, aiemmin tunnistamaton kohde-elinvaurio. Opinnäytetyön kirjallisen osuuden on ohjannut Niina Airas ja johtanut Antti Sukura Helsingin yliopistossa. Tutkimuksen kokeelliset osuudet (qPCR-analyysi ja tilastollinen analyysi) on toteutettu Florida Atlantic Universityssä Harbor Branch Oceanographic Institutessa Annie Page-Karjianin johtamassa tutkimusryhmässä hänen ohjauksessaan. Työssä esitetyt histopatologiset tutkimukset on tehnyt Brian Stacy University of Floridassa. Floridan alueella kuolleen tai lopetetun nuoren liemikilpikonnan (62 yksilöä) munuaisten CHHV-5 DNA-kopiomäärät tutkittiin qPCR-menetelmällä, ja munuaisten sidekudostumismuutosten voimakkuus arvioitiin histopatologisesti asteikolla 1-3 (1 – lievä, 2 – kohtalainen, 3 – voimakas) kaksoissokeutetussa tutkimuksessa. Tulostemme perusteella sidekudostumismuutosten voimakkuus ei näyttäisi olevan sidoksissa liemikilpikonnien sukupuoleen, rantautumisaikaan tai kuntoluokkaan. Histopatologisiin muutoksiin ei liittynyt tulehdussolukertymiä tai havaittuja solunsisäisiä taudinaiheuttajia. Kaikilla suuremmilla kilpikonnilla muutokset olivat kohtalaisia tai voimakkaita, kun taas nuoremmilla lieviä tai kohtalaisia, mutta nämä erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (Kruskal-Wallis, p=0,3). Vaikka 94%:lla (31/33) tutkituista eläimistä ei näkynyt lainkaan silminnähtäviä merkkejä sidekudostumisesta, mikroskooppisesti kohtalaista tai voimakasta munuaisten sidekudostumista havaittiin 90%lla (56/62) eläimistä. Kymmenellä (16%, 10/62) tutkituista eläimistä oli todettu FP, mutta vain viiden (8%, 5/62) eläimen munuaisessa havaittiin CHHV-5-DNA:ta. Näistä eläimistä neljällä oli fibropapillomatoosikasvaimia muualla kuin munuaisissa. Tulosten perusteella CHHV-5 ei vaikuttaisi olevan merkittävä etiologinen tekijä nuorten villien liemikilpikonnien munuaisytimen fibroosimuutoksissa Floridan alueella.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Työn tarkoituksena on kuvata fasaanien kasvatusta, metsästystä ja käyttöä erityisesti Suomessa ja esittää olemassa olevaa tutkimustietoa zoonoottisten bakteerien esiintymistä fasaaneissa eri puolilla maailmaa. Työn kokeellisessa osuudessa selvitetään laboratorioanalyysein zoonoottisten bakteerien esiintymistä suomalaisissa tarhassa kasvatetuissa fasaaneissa. Tutkimus tuo esille uutta tietoa, koska Suomessa tapahtuvasta fasaanien kasvatuksesta ja lintujen tai kasvatustilojen lukumäärästä ei ole julkaistua ajantasaista tietoa saatavilla. Fasaanien kasvatukseen ja tarhaukseen ei myöskään ole virallista ohjetta. Patogeenisten bakteerien esiintyvyydestä ssuomalaisten fasaanien suolistossa ei ole aiempaa tutkimustietoa saatavilla. Zoonoottisten bakteerien kantajina fasaanit voivat aiheuttaa potentiaalisen riskin ympäristön kontaminoitumiselle ja ihmisten tautitartunnoille. Kokeet tehtiin fasaanien ulostenäytteistä, jotka otettiin 100 luonnosta metsästetyn tarhakasvatetun fasaanin suolistosta. Näytteistä tutkittiin yleisimpien elintarvikevälitteisten patogeenisten bakteerien esiintymistä. Tutkimuksen kohteena olivat shigatoksiinigeeniä (stx) kantava eli stx-positiivinen Escherichia coli -bakteeri (STEC), Salmonella spp. -bakteerit, Listeria spp. -bakteerit, Campylobacter spp. -bakteerit ja Yersinia spp. -bakteerit. Fasaanien ulostenäytteistä Salmonella- ja Yersinia-bakteerit osoitettiin sekä viljely- että reaaliaikaisella PCR-menetelmällä, Campylobacter- ja Listeria-bakteerit määritettiin vain viljelymenetelmällä ja STEC vain reaaliaikaisella polymeraasiketjureaktio eli PCR-menetelmällä. Näytteissä todettiin Salmonella spp. -, stx1-positiivisia Escherichia coli (STEC)-, Campylobacter jejuni -, Listeria monocytogenes -, Yersinia enterocolitica - ja Yersinia pseudotuberculosis -bakteereita. Eniten näytteissä esiintyi Campylobacter jejuni - ja Listeria monocytogenes -bakteereita, joiden esiintyvyys oli 10 %. Yersinia-suvun ail-positiivisia eli taudinaiheuttamiskykyisiä bakteereita todettiin 6 % näytteistä. Salmonella spp. -bakteerien prevalenssi oli 4 % ja stx1-positiivisten STEC-bakteerien 3 %. Tässä tutkimuksessa suomalaisten tarhassa kasvatettujen fasaanien ulostenäytteissä todettiin esiintyvän kaikkia tutkittuja zoonoottisia elintarvikevälitteisiä bakteerisukuja tai niiden DNA:ta (PCRmenetelmä). Koska fasaanin lihaa käytetään ihmisravinnoksi omaan käyttöön ja sitä voidaan myydä tarkastamattomana eteenpäin, on patogeenien kulkeutuminen ihmiseen ja zoonoottisen infektion puhkeaminen teoriassa mahdollista. Jatkotutkimuksia voitaisi tehdä fasaanien kanssa työskentelevien altistumisen ja sairastuvuuden selvittämiseksi ympäristön kontaminaation ja muiden eläinlajien tautiriskien kartoittamiseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)The morphology of a normal feline cornea and two sequestra were characterised using light microscopy (LM) and Transmission electron microscopy (TEM). A modern technique, serial block face scanning electron microscopy (SB-EM), was used to reconstruct a three-dimensional model of a feline corneal squamous epithelial cell and the apical corneal surface. Feline corneal sequestra are demarcated, pigmented plaques affecting the corneal stroma. The aetiology, pathogenesis and cause of the pigmentation remain elusive despite previous studies. TEM analysis has been applied in the study of sequestra, but further studies on sequestrum ultrastructure are needed to identify the cause of the pigmentation and reveal the role of keratocytes in the pathogenesis of the lesion. Three-dimensional techniques have not been used before in the study of feline corneal sequestra, so this served as a pilot study with the aim to modify a suitable protocol for preparing corneal specimens for SB-EM imaging. LM and TEM analysis of the control specimen concurred with previous findings of normal feline corneal anatomy. Normal stroma displayed organised lamellae, and keratocytes contained abundant rough endoplasmic reticulum associated with secretion of collagen filaments. The mild sequestrum illustrated detached stromal lamellae and apoptotic or necrotic keratocytes. The severe sequestrum depicted the regular appearance of stromal lamellae. Intact, though abnormal, keratocytes contained and were surrounded by numerous electron lucent profiles. The structures may have been pigment granules that washed away during specimen preparation. SB-EM analysis of feline corneal epithelial cell ultrastructure revealed intricate finger like protrusions which adjacent cells use to interlock with each other. The nucleus was discoid with a flat apical and a slightly convex posterior surface. Three different surface structures of apical squamous epithelial cells were identified: microvilli, labyrinthine microplicae, and a combination of these. A suitable protocol for the preparation of corneal specimens for SB-EM was achieved. This study can be continued in attempt to image corneal stroma and keratocytes. With additional control and sequestrum specimens the morphology of keratocytes in the normal feline cornea and corneal sequestra could be compared. Differences may indicate that keratocytes play a role in the pathogenesis of corneal sequestra.
-
(2019)This licentiate thesis consists of a literature review and a retrospective study. Diabetes mellitus is a common endocrinopathy in cats. It mainly resembles type II diabetes mellitus of humans, where the dysfunction of pancreatic beta cells together with peripheral insulin resistance causes increased blood glucose concentrations. Along with other risk factors such as breed and neuter status, obesity is closely related to the development of feline diabetes mellitus. The aim of the retrospective study was to assess risk factors and treatment protocols of diabetes mellitus. Factors influencing treatment outcome were also investigated. The results were compared with current scientific evidence. The hypotheses were that diabetic cats with an optimal body condition score (BCS) are more likely to achieve stable disease requiring administration of exogenous insulin and are more likely to achieve remission, where administration of exogenous insulin is no longer needed. The veterinary patient database ProvetNet was used to search for cats with diabetes mellitus presented to the University of Helsinki, Small Animal Teaching Hospital and the Saari Small Animal Clinic between March 2006 and March 2016. Data such as breed, gender, BCS and concurrent diseases were recorded for 123 cats. Statistical analyses were performed using GraphPad Prism. Neutered male cats had 2.8 times the risk of developing diabetes mellitus when compared to intact cats and neutered females. Domestic shorthair cats had 1.7 times the risk of developing diabetes mellitus when compared to other breeds. Remission rates were substantially lower than what has been reported in literature. The results did not support the hypotheses. Cats with an optimal BCS were not more likely to achieve stable disease or remission. However, the small sample size should be taken into consideration when interpreting the results. Investigating the relationship between BCS and diabetes mellitus was difficult due to incomplete documentation of BCS values and limitations of the veterinary patient database. Measures should be taken to develop the database so the evaluation and recording of BCS is a convenient routine. Further research into risk factors for both diabetes mellitus and obesity as well as treatment protocols resulting in remission is needed, so evidence-based data can be used for prevention and remission of the disease.
-
(2020)Tämä lisensiaatintutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka liittyy Katja Hautalan väitöskirjatyöhön. Tutkielman tarkoituksena on esittää hevosen suolinkaisten eli Parascaris spp. aiheuttamien tartuntojen esiintyvyys alle kolmevuotiailla Suomessa asuvilla hevosilla sekä fenbendatsolin ja pyranteelin teho tartuntojen hoidossa. Parascaris spp. ovat nuorten hevosten yleisimpiä ja eniten oireita aiheuttavia sisäloistartunnan aiheuttajia. Viime vuosina maailmalla on raportoitu sekä fenbendatsolin että pyranteelin heikentyneestä tehosta tartuntojen hoidossa, joten tilanteen kartoittaminen myös Suomessa oli tarpeellista. Aiemman matolääkeresistenssiin ja lääkityskäytäntöihin liittyvän tutkimustiedon perusteella oli oletettavaa, että fenbendatsolilla olisi hyvä ja pyranteelilla heikentynyt teho Parascaris spp. infektioiden hoidossa. Prevalenssitutkimukseen osallistui 95 tallilta 367 alle kolmevuotiasta hevosta. Hevosten lantanäytteet analysoitiin modifioidulla Mini-Flotac®-menetelmällä. Lääketutkimukseen otettiin mukaan hevoset, joiden lantanäytteessä oli vähintään 200 epg (eggs per gram) Parascaris spp. munia. Hevoset jaettiin kolmeen eri lääkitysryhmään: fenbendatsolilla lääkittäviin, pyranteelilla lääkittäviin ja kontrolliryhmään. Lääkityksen teho tutkittiin FECRT (faecal egg count reduction test) -menetelmällä 10–14 päivän kuluttua lääkityksestä. Koko tutkimuspopulaation Parascaris spp. prevalenssi oli 38 %. Tartuntojen esiintyvyys oli sitä suurempi, mitä nuorempi ikäluokka oli kyseessä. Tässä tutkimuksessa havaittu prevalenssi oli suurempi kuin aiemmin Suomessa raportoiduissa tutkimuksissa ja ennen tutkimusta tehdyssä hypoteesissa. Fenbentasolin teho Parascaris spp. tartuntojen hoidossa oli hyvä, kuten etukäteen oletettiinkin. Pyranteelin teho oli sen sijaan joillain talleilla selvästi alentunut, ja teho oli jopa alhaisempi kuin hypoteesissa oletettiin. Kontrolliryhmän tulokset osoittivat, että merkittävää madonmunien määrän alenemaa ei tapahdu ilman lääkitystä kahden viikon seurantajaksolla. Tulosten perusteella Suomessa Parascaris spp. tartunnat tulisi hoitaa lääkeaineella, jonka teho tunnetaan tallikohtaisesti. Lantanäytteiden tutkiminen sekä tartunnan diagnosoimiseksi että valitun lääkeaineen tehon varmistamiseksi on suositeltavaa. Alle yksivuotiaille hevosille lääkitystä tulee harkita myös niissä tapauksissa, joissa lantanäytteessä ei havaita Parascaris spp. munia tartuntojen patogeenisuuden ja yleisyyden vuoksi. Uutta tutkimustietoa matolääkkeiden resistenssistä tarvitaan edelleen, koska resistenssi on ilmiönä jatkuvasti muuttuva ja lääkityskäytännöt vaikuttavat sen kehittymiseen ja esiintymiseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)Metallimateriaalit ovat vakiinnuttaneet asemansa murtuman kiinnittiminä viimeisen vuosisadan aikana. Hyvistä puolistaan huolimatta metallimateriaaleihin liittyy joitakin ongelmia. Metallien aiheuttama korroosio, kasvainriski sekä luun haurastuminen liian jäykän tuen vuoksi ovat johtaneet biologisesti hajoavien materiaalien tutkimiseen murtuman kiinnittiminä. Biologisesti hajoavat materiaalit (esim. Polyglykolihappo (PGA) ja polylaktidihappo (PLA)) ovat kliinisessä käytössä sekä ihmis- että eläinlääketieteessä. Hohkaluumurtumien kiinnitykseen materiaaleilla on tutkimuksissa todettu olevan riittävä lujuus ja lujuuden säilyminen murtuman paranemisen ajan. Kuitenkaan kortikaalialueen murtumiin aikaisempien materiaalien ei todettu olevan tarpeeksi kestäviä. Ihanteellinen murtuman kiinnitysväline on riittävän kestävä niin kauan kuin se murtuman luutumisen kannalta on tarpeellista, ja häviää sitten elimistöstä aiheuttamatta vierasesinereaktioita. Suomalaisten tutkijoiden kehittämä itselujittumistekniikka (SR, self-reinforcing) on avannut uudet näkymät biologisesti hajoavien pinnojen käyttömahdollisuuksiin, sillä materiaalin lujuusominaisuudet ovat moninkertaistuneet. Tässä kokeessa käytetyllä SR-PLA96- ydinnaulamateriaalilla on todettu olevan riittävä lähtölujuus ja lujuuden säilyminen kortikaalialueen murtumien paranemisen ajan. Tässä työssä tutkittiin biologisesti hajoavan, itselujittumistekniikalla valmistetun SR-PLA96- ydinnaulan soveltuvuutta reisiluun diafyysin kokeellisen osteotomian kiinnitykseen lampaalla sekä siihen soveltuvaa leikkaustekniikkaa. Ydinnaula salvattiin poikittaisilla kirschner- pinnoilla, joiden tarkoituksena oli vähentää osteotomialinjaan kohdistuvia rotaatiovoimia. Kokeen ensimmäisen osan tulosten perusteella todettiin ydinnaulan makroskooppisen rakenteen olevan epäedullinen salpaamistekniikkaa käytettäessä. Lampaan kraniaalisesti taipuva reisiluu aiheutti myös omat vaatimuksensa pinnalle. Ensimmäisen osan perusteella ydinnaulan rakennetta ja leikkaustekniikkaa muutettiin, ja toisessa osassa tulokset olivat rohkaisevia. Alue vaatii vielä mittavaa tutkimusta ennen mahdollista kliinistä käyttöönottoa.
-
(2019)Utaretulehdus eli mastiitti on lypsylehmien yleisin sairaus Suomessa ja sen diagnostiikka perustuu useimmiten kliinisten oireiden lisäksi polymeraasiketjureaktioon tai viljelymenetelmään. Tällä hetkellä utaretulehdusmaitonäytteiden tutkimiseen ei ole saatavilla sellaista menetelmää, jonka avulla voisi saada selville näiden näytteiden elävien ja kuolleiden bakteerisolujen osuudet. LIVE/DEAD™ BacLight™ Bacterial Viability Kit (Thermo Fisher Scientific, Yhdysvallat) on fluoresenssiin perustuva kaupallinen väriaineita sisältävä reaktiosarja. Reaktiosarjan SYTO9-väriaine värjää elävät bakteerisolut vihreiksi ja propidiumjodidi kuolleet bakteerisolut punaisiksi. Tätä lisensiaattitutkielmaa tehdessä ei ollut saatavilla julkaisuja, joissa värjäysreaktiosarjaa olisi käytetty utaretulehdusmaidon tutkimiseen. Tutkielman tarkoituksena oli optimoida BacLight-reaktiosarjan käyttö utaretulehdusmaidossa olevien bakteerien värjäämiseen, jotta menetelmää voisi jatkossa käyttää utaretulehdusmaidon bakteerien elinkyvyn tutkimiseen. Tämän tutkielman kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan lyhyesti utaretulehduksen diagnostiikassa käytetyistä laboratoriomenetelmistä. Pääpaino kirjallisuuskatsauksessa on kuitenkin fluoresenssiin perustuvissa tutkimusmenetelmissä, ja tutkielmassa vertaillaan erilaisten bakteerien elinkyvyn tunnistamiseen käytettyjen menetelmien ominaisuuksia. BacLight-reaktiosarjan aiempaa käyttöä bakteerien elinkykytutkimuksissa ja havaintoja värjäysreaktiosarjan ominaisuuksista nostetaan esille. Tutkimuksen kokeellisessa osuudessa käytettiin maitonäytteitä, jotka kerättiin vuosina 2016–2017 utaretulehdusta sairastaneilta lehmiltä. Maitonäytteille suoritettiin kolme esikoetta, joiden avulla pyrittiin löytämään optimaalisin käsittelytapa maitonäytteille ennen varsinaisia värjäyskokeita. Esikokeiden jälkeen suoritettiin kuusi ennalta sovittua värjäyskoetta, joissa maitonäytteissä olevien bakteerien värjäykseen käytettiin BacLight-reaktiosarjaa. Osaan maitonäytteistä lisättiin Staphylococcus simulans -bakteereita, jotta varmistuttiin siitä, että ainakin osassa maitonäytteistä olisi detektioon riittävä määrä bakteerisoluja. Kokeissa vertailtiin muun muassa väriaineiden eri suhteita sekä inkubaatioajan ja resuspensointitilavuuden vaikutusta maitonäytteiden bakteerien elinkyvyn tutkimiseen. Värjätyt maitonäytteet tutkittiin mikroskoopilla ja elävien ja kuolleiden bakteerisolujen laskeminen tehtiin mikroskoopin avulla otetuista valokuvista. Hypoteesi oli, että valmistajan antama käyttöprotokolla olisi optimaalisin myös utaretulehdusmaitoa tutkittaessa. Tutkimuksessa todettiin, että värikomponenttien suhteen muuttaminen ja inkubaatioajan pidentäminen valmistajan ohjeista heikensivät bakteerien erottuvuutta. Myös resuspensointitilavuuden pienentäminen heikensi maitonäytteiden bakteerien erottuvuutta ja hankaloitti laskemista. Optimaalisin värjäystapa maitonäytteille oli BacLight-reaktiosarjan valmistajan antama värjäysmenetelmä. Lopputuloksena voidaan todeta, että BacLight-reaktiosarjaa voidaan käyttää maitonäytteiden käsittelyyn, mutta lisätutkimuksia tulisi tehdä, jotta menetelmästä saisi suurimman hyödyn. BacLight-reaktiosarjaa voisi jatkossa käyttää esimerkiksi utaretulehdushoidon tehoa tutkittaessa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)21 hundar som lider av EPI deltog i ett utfodringsexperiment för att man skulleutreda näringssammansättningens inverkan på fettabsorption och avföringens hydrolasaktivitet. Fem hundar deltog dessutom i endoskopisk undersökning och av dem togs biopsier från tunntarmen. Hundarna deltog i fyra utfodringsperioder, av vilka den första var en tvåveckor lång ordinärdietperiod och de tre följande specialdietperioder. Specialdieterna utgjordes av ett med moderat fett- och fiberhalt (i/d), ett med hög fiberhalt(R/d) och ett med hög fetthalt(p/d). I slutet av varje period togs all under ett dygn producerad avföring tillvara och analyserades efter avslutade dietperioder med avseende på amylas-lipasproteas-aktiviteterna i avföringe n. Fettåbsorptionen uträknades i relation till hundens kroppsvikt. För alla specialdietperioder var den genomsnittliga absorptionen lägre än hos friska hundar. Hos friska hundar är fettabsorptionen över 90%, medan våra försökshundar under samtliga dieter hade en absorption under 90% (r/d 83%, i/d85%, p/d 83%). Fettmängden i avföringen i relation till hundens vikt låg församtliga foder över referensvärdet för friska hunda (0.3 g/kg kroppsvikt), samtliga över 0.6 g/kg kroppsvikt. Samtliga enzymaktiviteter nådde sina minsta värden då hundarna utfodrades med r/d (p mindre än 0.05) i relation till övriga dieter. I den histologiska delen deltog fem hundar, hos vilka kunde påvisas en statistiskt signifikant sänknig i antalet lymfocyter i lamina propria med r/d, i jämförelse med p/d. Antalet plasmaceller, som skulle indikera en inflammation, sjöek också då hundarna utfodrades med r/d och var statistiskt signifikant i förhållande till i/d. R/d innehåller cellulosa, som har ansetts binda lipas, liksom övriga fibrer. Denna undersökning skulle tyda på att så inte är fallet. Utfodring med ett foderinnehållande en stor fibermängd minskar eventuellt en inflammatorisk process i tunntarmens slemhinna.
-
(2020)Follikulaarinen kystiitti on koirilla harvinainen virtsarakon muutos, joka on kuvailtu aikaisemmin kirjallisuudessa puuttellisesti. Tapauskertomuksia follikulaarisesta kystiitistä koirilla on vain kaksi, joista toinen on kirjoitettu 1940 ja toinen vuonna 2014. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa on tavoitteena koota tietoa follikulaarisesta kystiitistä koirilla ja ihmisillä. Tutkielman tutkimusosion tavoitteena oli kuvailla follikulaarisen kystiitin kliininen kuva sekä laboratorio- ja kuvantamislöydökset koirilla, joilla on todettu follikulaarinen kystiitti virtsarakon kudosnäytteessä Yliopistollisessa eläinsairaalassa ennen vuotta 2020. Lisäksi pyrkimyksenä oli selvittää kudoksensisäisten Esterichia coli -bakteereiden esiintymistä fluoresenssi in situ hybridisaatio (FISH) menetelmän avulla koirilla, joilla on todettu follikulaarinen kystiitti. Koirien potilastiedoista taulukoitiin jokaisen yksilön rotu, sukupuoli, ikä, kliiniset oireet, saadut antibioottikuurit, histopatologiset löydökset, veri- ja virtsanäytetulokset, diagnostisen kuvantamisen löydökset sekä kystostomiset tai kystoskopiset löydökset ennen diagnoosia. Tutkimusta varten löydettiin tiedot seitsemästä koirasta, joilla on todettu follikulaarinen kystiitti vuosina 2015-2019. Hypoteesina on, että kudoksensisäisiä E. coli bakteereita esiintyy koirilla, joilla on todettu follikulaarisen kystiitin muutokset. Kaikki tutkimuksen koirat olivat narttuja, joista kolme oli intakteja ja loput steriloituja. Koirat edustivat viittä eri rotua ja yksi koirista oli sekarotuinen. Tutkimuksen koirat olivat iältään 8 kuukautta – 10 vuotta. Kaikilla paitsi yhdellä koiralla oli sairashistoriassa toistuvia bakteeriperäisiä rakkotulehduksia ennen lisätutkimuksiin hakeutumista. Kaikilla, paitsi yhdellä koiralla oli aiemmin todettu E. colin aiheuttama infektio virtsaviljelyssä vähintään kerran. Kaikkia koiria oli hoidettu aikaisemmin antimikrobisilla lääkkeillä. FISH -tutkimuksessa viidellä seitsemästä koirasta infektion aiheuttajaksi todettiin E. coli. Kahdella koiralla, joilla FISH-tutkimus oli negatiivinen seinämänsisäisen E. colin suhteen, oli positiivinen tulos E. colin suhteen joko virtsaviljelyssä tai virtsarakon koepalan kudosviljelyssä. Löydökset puoltavat seinämänsisäisen E. coli -infektion osallisuutta follikulaarisen kystiitin synnyssä. Tutkimuksen perusteella follikulaariselle kystiitille tyypilliset seinämämuutokset ovat hyvänlaatuisia ja liittyvät kroonisiin toistuviin infektioihin. Tutkimuksen tärkeimmät rajoitteet olivat kontrolliryhmän puute ja pieni potilasmäärä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Clostridium botulinum är en anaerob, sporbildande bakterie som under tillväxten producerar botulinum-neurotoxin, som är en av världens mest giftiga föreningar. Sporer av C. botulinum förekommer allmänt i omgivningen, och kan även förekomma som kontaminanter i livsmedel eller djurfoder. Då förhållandena är gynnsamma för deras tillväxt kan de producera toxin och förorsaka botulism hos människor och djur. Botulism hos nötkreatur är en relativt sällsynt sjukdom, men då den förekommer kan den förorsaka stora ekonomiska förluster eftersom ofta flera djur i samma besättning drabbas. Smittokällan har ofta varit foder som kontaminerats med döda djur eller ensilage vars tillverkningsprocess misslyckats beträffande pH eller fukthalt. Få undersökningar har gjorts beträffande förekomsten av C. botulinum-sporer i husdjurens avföring. Hos friska nötkreatur har förekomsten i gjorda undersökningar varit ringa, men undersökningar i samband med kliniska botulismfall har visat att nötkreatur kan fungera som bärare av sporer efter det att symptomen i de drabbade besättningarna avklingat. Målet med detta projekt var att utreda huruvida C. botulinum av serotyperna A, B, E och F förekommer i tarmens normalflora hos nötkreatur i Finland under vinterperioden. Dessutom ville man utreda inverkan av miljöfaktorer och utfodring på prevalensen av C. botulinum, samt även kvantiteten av C. botulinum-sporer i proverna. Arbetet gjordes som en del i en undersökning som utreder hur honung kontamineras med bakterien. Bisamhällens vattenanskaffning sker ofta från gödselhögar eller -brunnar, och man ville utreda om husdjursgödsel kunde vara en möjlig kontaminationsrutt till honungen. Sammanlagt undersöktes avföringsprover från 99 djur från 20 olika orter i Finland. Proverna analyserades med hjälp av multiplex-PCR. Ingen förekomst av C. botulinum-sporer konstaterades i avföringen hos de undersökta nötkreaturen. På basen av denna undersökning är det därmed osannolikt att C. botulinum skulle förekomma i tarmens normalflora hos nötkreatur. Eftersom inga positiva prover påträffades kunde man inte heller dra några slutsatser om inverkan av miljöfaktorer och utfodring på förekomsten av C. botulinum-sporer i avföringen. Kvantiteten av dessa i proverna kunde ej heller bedömas med den använda metoden.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Sukupuoli määräytyy nisäkkäillä yksilönkehityksessä sen perusteella, mitkä kromosomit tuleva yksilö saa hedelmöityksessä vanhemmiltaan. Uroksella on Y-kromosomi, jossa sijaitseva Sry-geenialue laukaisee sukupuolielinten kehittymistä säätelevien transkriptiotekijöiden ilmentymisen. Näiden tekijöiden vaikutuksesta uroksen varhaiset sukupuolijuosteet kehittyvät kiveksiksi. Naaraalla ei ole Y-kromosomia, joten sen sukupuolijuosteista kehittyvät munasarjat. Freemartin-syndrooma on lähinnä nautojen kaksostiineyksissä esiintyvä sukupuolen kehityshäiriö, joka kehittyy, kun kahden eri sukupuolta olevan sikiön istukoiden välille muodostuu verisuoniyhteyksiä. Verisuoniyhteyden takia urossikiön erittämät sukupuolen kehittymistä ohjaavat hormonit, kuten anti-Müllerin hormoni ja testosteroni, pääsevät vaikuttamaan naaraan sukupuolielinten kehittymiseen. Tällöin naarassikiön sukupuolielimet eivät kehity normaalisti, vaan naaraan sukupuolielimiin kehittyy uroksen piirteitä. Sekasukupuolinen freemartin on lisääntymiskyvytön ja näin ollen arvoton maidontuotannossa. Tämän lisensiaattitutkielman tarkoituksena oli tutkia, onko freemartinin sukurauhasissa uroksen kaltaiseen hormonieritykseen kykeneviä soluja sekä pohtia uroshormonien erityksen vaikutuksia freemartinin sukupuolen kehittymiselle. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen lisäksi tutkimusosuuden. Tutkimusosuudessa 12 eri-ikäisen freemartinin sukurauhaset tutkittiin immunohistokemiallisin menetelmin käyttäen tyramidiamplifioitua menetelmää. Koska kiinnostuksen kohteena olivat uroksen hormonierityksestä vastaavat solut eli Sertolin solut ja Leydigin solut, freemartinien sukurauhaset värjättiin kolmella eri vasta-aineella: Sox9- ja AMH-vasta-aineita käytettiin Sertolin solujen ja 3β-HSD-vasta-ainetta steroidihormonien synteesiin kykenevien solujen paikantamiseksi freemartinin sukurauhasista. Tässä tutkimuksessa käyttämäni aineisto oli muihin viimeaikaisiin tutkimuksiin verrattuna poikkeuksellisen laaja. Laajan aineiston ansiosta tekemäni tutkimus antoi kattavamman kuvan freemartinien välisestä vaihtelusta kuin yksittäinen tapausselostus. Tutkittujen freemartinien sukurauhasissa oli suurta vaihtelua. Suurin osa freemartineiden sukurauhasista edusti keskiarvoa: värjäytyneitä soluja oli jonkin verran ja osa soluista oli järjestäytynyt ryppäiksi tai ryhmiksi. Aineistossa oli lisäksi kaksi freemartinia, joiden sukurauhanen muistutti eniten kivestä ja neljä freemartinia, joiden sukurauhasissa havaittiin munasarjan piirteitä. Kaikilla freemartineilla oli sukurauhasessaan kuitenkin Sox9:llä ja AMH:lla värjäytyviä soluja, jotka siten todennäköisesti ovat Sertolin soluja. Lisäksi vain yhtä freemartinia lukuun ottamatta kaikilla freemartineilla oli myös steroidihormonien tuotantoon kykeneviä soluja. Saadut tulokset viittaavat siihen, että freemartineilla esiintyy uroksenkaltaista hormonieritykstä sikiökaudella ja syntymän jälkeen. Hormonierityksen voidaan olettaa vaikuttavan freemartinin omaan sukupuolen kehittymiseen, jos hormonit erittyvät samalla tavoin kuin uroksen sukupuolen kehittymisessä. Toisin sanoen mitä enemmän hormonituotantoon kykeneviä soluja on ja mitä järjestäytyneemmin ne ovat sijoittuneet sukurauhasessa, sitä todennäköisemmin näiden solujen tuottamat uroshormonit vaikuttavat freemartinin maskulinisoitumiseen. Näin ollen niillä freemartineilla, joilla solujen järjestäytyminen ei ole selvää tai solujen värjäytyminen on heikkoa, freemartinin sukurauhasten tuottamien hormonien vaikutus sukupuolen kehittymiseen olisi vähäinen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Freemartinism är en av de allvarligaste och vanligaste formerna av onormal könsdifferentiering hos nötboskap. Det är ett hos nötboskap förekommande fenomen där tvåäggstvillingar av olika kön p.g.a. sammanväxta fosterhinnor får ett gemensamt blodomlopp. Hontvillingens embryonala könsdifferentiering störs och kvigkalven blir i de flesta fall steril och kallas freemartin. Tidigare histologiska studier har visat stor variation i freemartingonadernas maskulinisering. I denna studie undersöktes 14 freemartingonader från 12 olika freemartinkalvar immunohistokemiskt med avidin-biotin-komplex- metoden tillsammans med äggstock, testikel och bitestikel från normala nötkreatur. Fördelningen av antigenerna protein S100, aktin, desmin, cytokeratin och CD45 i vävnaden undersöktes immunohistokemiskt. Oocyter och Sertoli celler är protein S100-positiva, glattmuskelceller i exempelvis bitestikelgången är aktin- och desminpositiva, cytokeratiner finns i epiteliala celler såsom germinalepitelet och CD45 är en leukocytmarkör. Syftet var att analysera freemartingonaderna immunohistokemiskt och att jämföra resultatet med den normala gonadens antigendistribution samt med resultat från tidigare studier av freemartingonadens histologiska uppbyggnad. De normala gonadernas antigendistribution jämfördes med tidigare studiers resultat. Förhoppningen var att immunohistokemiskt synliggöra maskulina och feminina strukturer. Enligt författarens vetskap så har freemartingonader inte undersökts immunohistokemiskt i tidigare studier. Samtliga gonader hade störts i den feminina utvecklingen och hade genomgått varierande grad av maskulinisering. Majoriteten av freemartingonaderna innehöll såväl feminina som maskulina strukturer. Undersökningens mest maskuliniserade gonad saknade de feminina komponenterna och innehöll istället sädeskanals- och bitestestikelliknande formationer. Resultaten från freemartingonadernas immunohistokemiska undersökning korrelerade på många plan med tidigare histologiska studier. I jämförelse gav den immunohistokemiska undersökningen tilläggsinformation angående exempelvis primordialfollikelliknande formationer. Resultaten från denna studie indikerar att immunohistokemi kan användas som metod för att hjälpa till att dels bekräfta och dels ytterligare förtydliga oklara histologiska resultat.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Ftalaatit ovat moninainen ryhmä teollisuuden hyödyntämiä yhdisteitä joita käytetään muovinpehmentiminä sekä erilaisten kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden ominaisuuksien parantajina. Yleisin käyttökohde ftalaateille on polyvinyylikloridi, eli PVC-muovi, jota käytetään muun muassa muovimatoissa, erilaisissa urheiluvälineissä, lääketieteellisissä tarvikkeissa, leluissa ja joidenkin vaatteiden pinnoittamisessa. Ftalaattien käyttö onkin runsasta ja ne ovat muovinpehmentimistä käytetyimpiä. Viime vuosina ftalaattien käyttö ja tuotanto Euroopassa on kuitenkin vähentynyt epäiltyjen ja todettujen haittavaikutusten takia. Markkinoille on saatettu turvallisempia ftalaatteja sekä uusia turvallisemmiksi todettuja muita yhdisteitä korvaamaan myrkyllisten ftalaattien käyttöä. Ftalaattien ominaisuuksien takia niitä päätyy tuotteista jatkuvasti ympäristöön ja täten niille altistumista on käytännössä mahdotonta välttää länsimaisessa yhteiskunnassa. Pakkausmateriaaleista niitä on todettu irtoavan tuotteisiin sitä enemmän mitä pidempi säilytysaika on, ja mitä korkeammassa lämpötilassa pakkausta säilytetään. Yksi suurimmista ftalaattien altistumislähteistä on ruoka, johon ftalaatit päätyvät pakkausmateriaaleina käytettyjen muovien sekä ruuan käsittelyyn käytettyjen muovikäsineiden kautta. Ftalaatit ovat rasvaliukoisia, joten niitä irtoaa materiaaleista erityisen runsaasti rasvapitoisiin ruokiin. Myös sisäilman ja erilaisten hygieniatuotteiden on todettu sisältävän runsaasti ftalaatteja. Lapsilla erilaiset muoviset lelut ovat suuri altistumislähde, ja erityisesti pikkulapsilla lelujen pureskelu lisää ftalaattien irtoamista ja täten niille altistumista. Euroopassa myrkyllisiksi todetut ftalaatit onkin kielletty alle 3-vuotiaille tarkoitetuissa leluissa ja lastenhoitotarvikkeissa. Ftalaattien myrkyllisyyttä on tutkittu jo pitkään ja niillä on havaittu useissa tutkimuksissa haittavaikutuksia niin eläimillä kuin ihmisilläkin. Useat ftalaatit luokitellaan hormonitoimintaa häiritseviksi yhdisteiksi, eli niin kutsutuiksi hormonihäiriköiksi, ja niillä tiedetään olevan haitallisia vaikutuksia hedelmällisyyteen sekä sukupuoliseen kehitykseen. Niiden on todettu aiheuttavan muutoksia muun muassa sukuhormonien sekä kilpirauhashormonien pitoisuuksissa. Eläinkokeissa ftalaattialtistuksen on todettu muun muassa aiheuttavan urosten feminisaatiota, lisäävän sukuelinten kehityshäiriöiden riskiä ja heikentävän siemennesteen laatua. Naarailla on havaittu ongelmia munasolujen kypsymisessä ja tiineyden ylläpidossa. Epidemiologisten tutkimusten perusteella vaikutukset ihmisissä ovat samankaltaisia. Kasvavassa iässä olevat yksilöt ovat erityisen herkkiä ftalaattien haittavaikutuksille. Nuorilla yksilöillä muutokset hormonipitoisuuksissa voivat haitata sukupuolisen kehityksen lisäksi kasvua ja kehitystä laajemmaltikin. Pyrin tässä kirjallisuuskatsaustutkielmassani kokoamaan yhteen tuoreinta tutkimustietoa ftalaattien toksisuudesta. Lisääntymiseen ja hedelmällisyyteen kohdistuvien haittojen lisäksi käsittelen myös muita haittavaikutuksia. Kerron myös ftalaattien fysikaalisista ja kemiallisista ominaisuuksista, sekä niiden kulkeutumisesta ja poistumisesta elimistössä. Lisäksi käsittelen lyhyesti Euroopan lainsäädäntöä haitallisten ftalaattien osalta, ja sitä kuinka säännökset ovat vaikuttaneet ftalaattien käyttöön.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Nämä syventävät opinnot koostuvat 3 osasta. Tutkimusosa käsittelee furosemidin imeytymistä Eudragit-hartseja sisältävistä enteromatriksirakeista. Kahta tutkittua valmistetta verrattiin kaupalliseen Lasix retardiin. Ruoka vähensi furosemidin imeytymistä kaikilla valmisteilla. Matriksityyppisillä rakeilla pitenivät myös viive imeytymisen alkamiseen ja aika huippupitoisuuden saavuttamiseen sekä huippupitoisuudet olivat alhaisemmat. Eri hartsien välille ei saatu tilastollisesti merkittäviä eroja. Tutkimusosa II:ssa verrattiin ibuprofeenin imeytymistä hydrofiilisistä enteromatriksikapseleista, jotka sisälsivät hydroksipropyylimetyyliselluloosaa (HPMC) ja eri määriä kaliumkarbonaattia. Valmisteille ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja ruoan kanssa tai ilman annettuna. Ainut ero saavutettiin 30 mg kaliumkarbonaattia sisältävällä valmisteella, kun sen aika huippupitoisuuden saavuttamiseen oli ruoan kanssa huomattavasti lyhyempi kuin ilman ruokaa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kivun fysiologiaa ja ei-steroidien anti-inflammatoristen kipulääkkeiden käyttöä koiralla ja kissalla. Katsauksessa rajoitumme lähinnä Suomessa markkinoilla oleviin lääkeaineisiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Litteraturöversikten behandlar fiskens immunologi, olilca sätt att vaccinera fisk samt olika typer av vaccin mot furunkulos. Furunkulos är en bakteriell fisksjukdom som förorsakas av Aeromonas salmonicida ssp. salmonicida. I över femtio år har man försökt utveckla vaccin mot furunkulos. Först på 1990-talet har man lyckats framställa effektiva vacciner mot furunkulos. Försöksdelen består av ett fältförsök där man vaccinerade 40 000 st regnbågslaxar med ett injicerbart furunkolosvaccin som har en bio-olja som adjuvant och inaktiverade Aeromonas salmonicida ssp.salmonicida - bakterier som antigen i fiskens bukhåla. Odlingen där försöket ufördes hade föregående år 1993 haft ett kliniskt utbrott av furunkulos. Man följde med utvecklingen av specifika antikroppar i serumet under 6 månader efter vaccineringen. Estimeringen av specifika antikroppar utfördes med DS-ELISA och agglutinationsmetoden. Nivån specifika antikroppar steg betydligt jämnfört medkontrollgruppen. Skillnaden var som störst 1,5 månad efter vaccineringen. Kontrollgruppens antal specifika antikroppar steg inte närnnvärt under fdrsöksperioden. Det förekom inget kliniskt utbrott av furunkulos på odlingen under forsöksperioden vilket ledde till att man inte kunde beräkna någon relativ överlevnadsprocent för forsöksgruppema. Enligt litteraturen ger en förhöjd nivå specifika antikropparmot Aeromonas salmonicida ssp.salmonicida -bakterier ett skydd mot furunkulos. Vacciner som har en olja som adjuvant kan fororsaka en rätt våldsam lokal inflammation vid infektionsstället. Vid obduktion av vaccinerad fisk fann man lindriga biverkningar i de flästa fiskarna. Dessa biverkningar bestod av adheranser mellan bukfett, inre organ och bukvägg. Adheranserna gick lätt att frigöra i samband med fiskslakten och de påverkade inte fiskens kvalitet som livsmedel. Man kunde inte konstatera någon skillnad i tillväxt mellan kontrollerna och de vaccinerade fiskarna. Förutom fältförsöket estimerade man nivåerna av specifika antikroppar för tre olika grupper av regnbågslaxar som hade vaccinerats med två olika oljebaserade dubbelvacciner mot furunkulos och vibrios. Två av grupperna var vaccinerade med samma vaccin men den ena gruppen ett år tidigare änden andre. Ingen statistiskt betydande skillnad kunde konstateras mellan gruppernas nivå av specifika antikroppar.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Pieneläinten lääketieteellisen hoidon ja erilaisten toimenpiteiden kehittyessä myös eläinfysioterapian osaamiselle ja tutkitulle tiedolle on kasvava tarve. Etenkin ortopedisten leikkausten jälkeinen postoperatiivinen kuntoutus on tärkeässä osassa eläimen toiminnallisuuden palauttamisessa. Fysioterapian tavoitteena postoperatiivisessa kuntoutuksessa on muun muassa kivun lieventäminen, lihasmassan ja lihasten toiminnan ylläpitäminen ja edistäminen, nivelen liikkuvuuden ja stabiliteetin ylläpitäminen, tasapainon ja koordinaation harjoittaminen, nopea normaaliin toiminnallisuuteen palauttaminen, nivelrikon ennaltaehkäiseminen sekä sydän- ja verenkiertoelimistön kestävyyden palauttaminen. Fysioterapia hyödyntää eläimille pitkälti samankaltaisia menetelmiä kuin ihmisille. Menetelmät voidaan jakaa muun muassa aktiivisiin ja passiiviin terapeuttisiin harjoituksiin, liikuntaharjoituksiin ja erilaisiin fysikaalisiin hoitoihin, kuten kylmä- ja lämpöhoitoon sekä laser-, ultraääni- ja sähköterapiaan. Fysioterapian avulla kuntoutetaan muun muassa polvisairauksista kärsiviä koiria. Yleisiä koirien polvisairauksia ovat ristisidevauriot, patellaluksaatio ja nivelrikko. Eturistisiteen repeämä on yleisin ontuman aiheuttaja koiralla. Tutkimustietoa fysioterapian vaikuttavuudesta eturistisideleikattujen koirien kuntoutumiseen on olemassa kohtalaisesti, mutta tarkempaa, objektiivista tietoa eri fysioterapiamenetelmien vertailusta tarvitaan, jotta voidaan keskittyä hyödyllisimpiin kuntoutusmenetelmiin. Aiemmissa tutkimuksissa fysioterapian vaikuttavuutta polven toimintakykyyn on arvioitu mittaamalla yksittäisiä ominaisuuksia, kuten polvinivelen liikelaajuutta ja reiden ympärysmittaa, mutta useita arviointimenetelmiä yhdistävällä testipatteristolla saataisiin laajempi käsitys polven toiminnallisuudesta. Finnish Canine Stifle Index, FCSI, on ensimmäinen koiran polven toiminnallisuutta mittaava testipatteristo. FCSI koostuu kahdeksasta fysioterapeuttisesta arviointimenetelmästä ja sen avulla polven toiminnallinen suoritustaso määritetään numeeriselle skaalalle välille 0-263. Pienempi testitulos tarkoittaa parempaa polven toimintakykyä. Tässä retrospektiivisen tutkimuksen sisältävässä tutkielmassa tarkasteltiin 26 polvisairaan koiran fysioterapiakäyntien tietoja ajalta, jolloin ne olivat osallistuneet FCSI:n kehittämiseen liittyvään tutkimukseen. Koirille oli suoritettu kolme FCSI-mittausta keskimäärin 5 ja 10 viikkoa ensimmäisestä mittauksesta, Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella eri terapiamenetelmien vaikuttavuutta koiran polven kuntoutumiseen FCSI-pisteillä mitattuna. Provet-potilasohjelmistosta koottiin tiedot koirien iästä, painosta, sukupuolesta, mahdollisesta vastakkaisen takajalan aiemmasta vammasta, terapiajakson kestosta, fysioterapiakäyntien määrästä sekä eri terapiamenetelmistä ja määristä. Näiden vaikutusta FCSI-pisteiden muutokseen arvioitiin SPSS-ohjelmassa multivariantin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Hypoteesina oli, että eri terapiamuotojen vaikuttavuudessa havaittaisiin eroja, ja että fysioterapiakäyntien määrä korreloisi FCSI-pisteiden muutoksen kanssa. Fysioterapiamenetelmistä kylmähoidolla todettiin pisteiden muutosta parantava vaikutus. Osa fysioterapeuttisista menetelmistä oli yhteydessä huonompaan pisteiden paranemiseen, mutta lukuisat taustatekijät, joita ei ollut mahdollista ottaa tässä tutkielmassa huomioon, ovat voineet vaikuttaa tulokseen. Kokonaisuutena pisteet kuitenkin paranivat enemmistöllä koirista (n=21) tutkittavalla ajanjaksolla. Tutkimuksen perusteella voidaan suositella fysioterapiaa polvisairaille koirille sekä FCSI-testipatteriston käyttöä polven kuntoutumisen ja fysioterapian vaikuttavuuden seurantaan.
Now showing items 218-237 of 1400