Browsing by Issue Date
Now showing items 21-40 of 1351
-
(2024)Vastasyntyneillä varsoilla ei ole lainkaan vasta-aineita veressään, minkä vuoksi ne tarvitsevat heti synnyttyään ternimaitoa, josta vasta-aineita imeytyy ruuansulatuskanavan kautta verenkiertoon. Mikäli vasta-aineiden saaminen epäonnistuu, varsat eivät pysty taistelemaan ympäristön patogeeneja vastaan ja ovat suuressa riskissä sairastua vakaviin yleistulehduksiin, jotka voivat johtaa sepsikseen ja kuolemaan. Epäonnistunutta vasta-aineiden saantia kutsutaan FPT:ksi (failure of passive transfer) eli vasta-ainepuutokseksi. FPT on tärkeä tunnistaa nopeasti ja luotettavasti heti sairaan varsan vierellä. Yliopistollisessa Hevossairaalassa FPT:n tunnistamiseen käytetään SNAP-foal IgG -pikamenetelmää, jolla mitataan varsan veren vasta-ainepitoisuutta semikvantitatiivisesti. Menetelmä ei kuitenkaan ole täysin luotettava, minkä vuoksi tutkimus vaihtoehtoisista menetelmistä oli tarpeen. Lisensiaatintyön tutkimusosuudessa verrattiin SNAP-testiä uuteen LUCIA foal IgG -menetelmään ja tulokset tarkistettiin SRID:llä (Single Radial Immunodiffusion), joka on vasta-ainepitoisuuden määrityksessä käytetty standardimenetelmä. Tutkimukseen käytettiin Hevossairaalan potilasvarsoista kerättyjä ylijäämäverinäytteitä. Kaikki menetelmät suoritettiin valmistajien ohjeiden mukaisesti. Lisäksi tutkittiin LUCIA-menetelmään vaikuttavia mahdollisia virhelähteitä, kuten näytteiden pitkää säilytysaikaa ja eri verituotteesta määritystä, sillä näitä ei ollut tutkittu aikaisemmin. Molemmille vertailtaville menetelmille laskettiin niiden luotettavuudesta kertovat herkkyys ja tarkkuus sekä ennustearvot. Odotuksena oli, että LUCIA täysin kvantitatiivisena menetelmänä on luotettavampi. Aiempien tutkimusten perusteella odotettiin, että SNAP-testin tarkkuus olisi heikko. Tutkimuksessa todettiin odotusten mukaisesti, että LUCIA on herkempi kuin SNAP-menetelmä ja sen negatiivinen ennustearvo on huomattavasti parempi. Vastoin odotuksia, molemmat testit olivat kuitenkin tarkkuudeltaan yhtä hyviä. Tutkimuksessa todettiin, että LUCIA:n tuloksiin ei vaikuttanut näytteiden pitkä jääkaappisäilytys eikä käytetty verituote. SNAP-testin käytössä oli suurempi todennäköisyys virheisiin ja sen tulokset olivat vaikeampia tulkita kuin numeerisen vastauksen antavan LUCIA-testin. LUCIA todettiin kaiken kaikkiaan luotettavammaksi menetelmäksi ja sen antama numeerinen tulos voi helpottaa hoitopäätösten tekoa
-
(2024)Nivelrikko eli osteoartriitti on kissoilla hyvin yleinen ja alidiagnosoitu rappeumasairaus, jonka esiintyvyys kasvaa voimakkaasti iän myötä. Edetessään nivelrikko heikentää kissan elämänlaatua. Hoitamattomana nivelrikko tekee liikkumisesta kivuliasta, mikä vaikuttaa kielteisesti kissan mielialaan. Työ toteutettiin tuottamaan suomenkielistä kirjallisuutta kissojen nivelrikosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää elinympäristön ja ruokinnallisten tekijöiden vaikutuksia kissan nivelrikon syntyyn. Tavoitteena oli kartoittaa nivelrikolta suojaavia ja sille altistavia tekijöitä. Tutkimushypoteesina oli, että kissojen ruokavalioilla ei nähdä merkitsevää yhteyttä nivelrikon esiintyvyyteen, sillä kissojen ruokinta on hyvin yhteneväistä. Toinen hypoteesi oli, että ympäristötekijöillä voi olla vaikutusta nivelrikon esiintyvyyteen. Tutkimukseen hyväksyttiin 460 kissaa, joiden perustietoja, elinympäristöä, terveydentilaa, ruokintaa, liikkumista ja käyttäytymistä koskevia muuttujia selvitettiin omistajille suunnatulla kyselytutkimuksella. Tutkimusaineistoa tarkasteltiin tilastollisin menetelmin. Nivelrikon todettiin olevan hyvin yleistä ja sen esiintyvyyden kasvavan merkittävästi iän myötä. Tutkimuksessa uroskissan kastraatio ja naaraskissan sterilisaatio osoittivat negatiivista korrelaatiota todettuun nivelrikkoon, mikä on ristiriidassa koirilla tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin. Ruokinnallisista tekijöistä raakaruoan syöminen aikuisena korreloi negatiivisesti todettuun nivelrikkoon, mikäli ruokavaliosta ainakin puolet oli raakaruokaa. Myös vähintään satunnainen kalan käyttö osoitti negatiivista korrelaatiota todettuun nivelrikkoon muuttujien yhteisvaikutuksia tarkasteltaessa. Tässä tutkimuksessa kissojen raakaruoan koostumusta tai reseptiä ei selvitetty tarkemmin ja sen mahdolliset nivelrikolta suojaavat vaikutusmekanismit jäivät epäselviksi. Ravinnon terveyttä edistävistä komponenteista tarvitaan lisätutkimusta kehittämään lemmikkien ruokintaa sairauksien ehkäisyssä. Ympäristötekijöillä ei havaittu merkitsevää vaikutusta nivelrikkoon, mikä kumosi toisen tutkimushypoteeseista. Kyselytutkimuksen luonteeseen liittyy yleisesti tunnistettuja epävarmuustekijöitä.
-
(2024)Inflammatorinen biomarkkeri on mitattavissa oleva indikaattori, jonka avulla mitataan inflammaation voimakkuutta. Niitä käytetään, kun halutaan saada mahdollisimman non-invasiivisesti lisätietoa tutkittavasta tulehduksellisesta sairaudesta. Tämä kirjallisuuskatsaus keskittyy kissan seerumista mitattaviin, kliinisesti merkittäviin inflammatorisiin biomarkkereihin, niiden käyttöön diagnostisena markkerina, sairauden ennusteen arvioimisessa sekä hoitovasteen seurannassa. Katsauksessa käsitellään myös valkosoluja ja niiden käyttökelpoisuutta tulehdusdiagnostiikassa yksinään ja akuutin faasin proteiinien kanssa yhdessä käytettynä. Tulehdus on immuunipuolustuksen aiheuttama paikallinen vaste, joka voi alkaa esimerkiksi kudostraumasta tai mikrobien tunkeutumisesta kudokseen. Esimerkiksi mikrobi-infektio saa aikaan akuutin faasin reaktion, joka saa puolestaan aikaan proinflammatoristen sytokiinien erittymistä. Tämän seurauksena muun muassa luuydin vapauttaa valkosoluja ja maksa alkaa tuottaa akuutin faasin proteiineja, joiden pitoisuus ruumiinnesteissä, kuten veressä, nousee. Kissalla akuutin faasin proteiineista seerumin amyloidi A:ta (SAA), alpha-1-acid glykoproteiinia (AGP) ja haptoglobiinia voidaan käyttää inflammatorisena biomarkkerina. Neljäs katsauksessa käsiteltävä biomarkkeri on kalsitoniinihormonin esiaste, prokalsitoniini. SAA on hyvä inflammatorinen biomarkkeri, koska se reagoi nopeasti, jopa tunneissa, tulehduksen muutoksiin ja sillä on potentiaalia myös sairauksien paranemisen ja hoitovasteen arvioimisessa. AGP:lla on erityistä potentiaalia FIP-diagnostiikassa ja FIP-potilaiden paranemisen seurannassa. Haptoglobiinin on arvioitu olevan kissoilla erityisen hyvä kroonisen tulehduksen kehittymisen kuvaamisessa sekä tällaisten sairauksien paranemisen arvioimisessa. Prokalsitoniinin kohdalla on saatu lupaavia tutkimustuloksia bakteeri-infektioiden ja non-inflammatoristen tulehdustilojen sekä bakteeri- ja virusinfektioiden erottelussa toisistaan ihmisillä ja kissoilla. Ihmisillä on jo tutkimusnäyttöä prokalsitoniinin kohdalla siitä, että antibioottihoitoja voisi saada lyhennettyä ja tarpeettomien antibioottihoitojen aloittamista vähennettyä ilman potilasturvallisuuden vaarantumista. Valkosoluja käytetään osana tulehdusdiagnostiikkaa, mutta ne eivät ole luotettavia ainoana tulehduksen mittarina. Normaalitilassa verenkierrossa on vain osa elimistön kypsistä valkosoluista, ja tulehduksen, sekä kissoilla stressin, seurauksena niiden määrä voi melko pienessäkin ajassa nousta voimakkaasti. Toisaalta leukosytoosi saattaa näyttäytyä todellista lievempänä, kun osa valkosoluista siirtyy kudoksiin tulehduspaikalle. Valkosolujen määrien muuttuminen verenkierrossa kestää useita päiviä tai jopa viikkoja, minkä vuoksi valkosolut heijastelevat todellista tulehdustilaa jäykemmin kuin akuutin faasin proteiinit, joiden pitoisuudet veressä voivat muuttua jopa tunneissa. Valkosolujen laskennallisia kokonaismääriä tulisi tulehduksen diagnostiikassa käyttää aina yhdessä akuutin faasin proteiinien kanssa luotettavuuden parantamiseksi. Inflammatoriset biomarkkerit ovat tärkeä työkalu tulehdusdiagnostiikan parantamisessa ja myös maailmanlaajuisesti mikrobilääkeresistenssin ennaltaehkäisyssä. Kissoilla aiheesta tiedetään vielä suhteellisen vähän, minkä vuoksi lisää tutkimusta aiheesta kaivataan
-
(2023)Munuaiskerässairaus on yksi yleisimmistä syistä krooniseen munuaisten vajaatoimintaan koirilla. Sairaudessa munuaisten toiminnallisen yksikön osa, munuaiskeränen, vaurioituu. Yleisimmät munuaiskerässairaudet ovat immuunivälitteinen munuaiskerässairaus, amyloidoosi ja glomeruloskleroosi. Pysyvä proteinuria on tyypillinen munuaiskerässairauden löydös. Mahdollisia sairauden komplikaatioita ovat uremia, korkea verenpaine, nefroottinen oireyhtymä, hypoalbuminemia sekä verisuonitukokset. Munuaiskerässairauden hoito perustuu proteinurian korjaamiseen reniini-angiotensiini-aldosteroni (RAA) -järjestelmää estävillä lääkkeillä, munuaisten toimintaa tukevaan ruokavalioon sekä immunokompleksien aiheuttamissa munuaiskerässairauksissa edellä mainittujen lisäksi immunosuppressiiviseen lääkitykseen. Munuaiskerässairauden komplikaatioita voidaan hoitaa tarvittaessa lääkehoidolla: verisuonitukoksia ehkäisevillä aspiriinilla tai klopidogreelilla, verenpainelääkityksellä ja nesteenpoistolääkityksellä. Parhaan mahdollisen ennusteen kannalta on tärkeää aloittaa hoito sairauden aikaisessa vaiheessa. Retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää angiotensiinireseptorin salpaajan, telmisartaanin, ja angiotensiinikonvertaasin estäjän, benatsepiilin, eroavaisuuksia proteinurian hoidossa koirilla, joilla epäiltiin munuaiskerässairautta. Hypoteesina oli, että telmisartaani on yhtä tehokas tai tehokkaampi laskemaan virtsan proteiini/kreatiniini- eli U-ProKre-arvoa kuin benatsepriili. Tämän tutkimuksen perusteella telmisartaani on tehokkaampi laskemaan U-ProKre-arvoa kuin benatsepriili kahden viikon hoitojakson aikana. Telmisartaania saaneista koirista osittaiseen hoitotavoitteeseen pääsi kuusi (55 %) koiraa ja benatsepriilia saaneista kaksi (17 %) koiraa. Osittaisella hoitotavoitteella tarkoitetaan U-ProKre-arvon laskua 50 % lähtötasosta. Yksikään tutkimukseen osallistunut koira ei saavuttanut täydellistä hoitotavoitetta eli U-ProKre-arvon laskua alle 0,5:een. Tuloksien luotettavuutta heikentää muun muassa retrospektiivisen tutkimuksen luonne, lyhyt aika lääkityksen aloituksesta kontrollikäyntiin ja pieni tutkimukseen osallistuneiden potilaiden määrä, joten aiheesta tarvitaan lisää tutkimustietoa. Aiemmin ei ole tehty tutkimuksia telmisartaanin ja benatsepriilin eroista proteinurian hoidossa munuaiskerässairautta sairastavilla koirilla, joten tietoa lääkkeiden eroista tarvitaan.
-
(2023)Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kuvata dystrofiinin rooli ja merkitys lihaksen normaalissa toiminnassa, koota yhteen nykytietämys Duchennen lihasdystrofian patofysiologiasta sekä käydä läpi sairauden tutkimuksissa yleisimmin käytettäviä eläinmalleja. Duchennen lihasdystrofia on vakava, etenevä, perinnöllinen lihasrappeumasairaus, joka johtaa lihasheikkouteen, liikkumisen vaikeutumiseen, pyörätuolista riippuvuuteen, avustettuun hengitykseen ja lopulta ennenaikaiseen kuolemaan. Sairaus on poikalapsien yleisin neuromuskulaarinen sairaus, johon sairastuu noin 1/5000 syntyvästä poikalapsesta. Sairaus johtuu X-kromosomissa sijaitsevan dystrofiinigeenin mutaatioista, jonka seurauksena ei synny toimivaa dystrofiiniproteiinia. Ihmisten lisäksi homologiset sairaudet esiintyvät koiralla, hiirellä sekä kissalla. Dystrofiini ilmenee luusto- ja sydänlihaskudoksissa sekä pieninä määrinä aivoissa ja muualla kehossa. Lihassyissä dystrofiini sijaitsee lihassolukalvon alla, jossa se yhdistää solun tukirangan lihassolukalvoon sekä sitä ympäröivään tyvikalvoon. Dystrofiini muodostaa yhdessä muiden proteiinien kanssa dystrofiini-glykoproteiinikompleksin, joka toimii useissa tehtävissä solujen signaloinnissa sekä lihassolukalvon eheyden ylläpidossa lihassupistusten aikana. Ilman dystrofiiniä lihaksista tulee hyvin alttiita vaurioille, jonka seurauksena on etenevä lihaskudoksen korvautuminen side- ja rasvakudoksella, toiminnan heikkeneminen sekä kardiomyopatia. Sairauteen ei ole vielä olemassa parantavaa hoitoa, ja hoitojen tarkoituksena onkin oireiden kontrollointi sekä elämänlaadun parantaminen. Sairauden synnyn ja uusien hoitomuotojen etsimiseen hyödynnetään erilaisia eläinmalleja, joista osalla esiintyy spontaaneja mutaatioita dystrofiinigeenissä ja osa on geneettisesti muokattuja. Yleisimmin käytetyt eläinmallit ovat mdx-hiirimalli (engl. X-linked muscular dystrophy mouse) sekä kultaisennoutajan lihasdystrofia -malli. Dystrofiinin puutoksen aiheuttavia mutaatioita on kultaisennoutajan lisäksi todettu useilla muilla koiraroduilla, ja usein sairauden löytyminen uusissa roduissa on seurausta eläinlääkärissä heränneestä epäilystä.
-
(2023)Euroopan komissio määrittelee elintarvikepetoksen seuraavien kriteerien avulla: lainsäädännön rikkominen, tahallisuus, taloudellinen hyötyminen ja asiakkaan harhaanjohtaminen. Kansainvälisten arvioiden mukaan suurin osa elintarvikepetoksista jää havaitsematta. Elintarvikepetoksiin liittyvä valvontatyö Suomessa on yksi osa kunnallista elintarvikevalvontaa, ja elintarvikepetosvalvonta asettaa uudenlaisia haasteita viranomaisvalvonnalle. Viranomaisten rajallisten valmiuksien ja resurssien vuoksi tarkastuksilla keskitytään kuitenkin pitkälti elintarvikkeiden turvallisuuteen, eikä elintarvikepetosten havaitsemiseen. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, 1) millaisia tarkastusmenetelmiä elintarvikevalvojat ovat elintarvikevalvonnan tarkastuksilla ilmi tulleiden epäkohtien havaitsemiseen käyttäneet, 2) kuinka moni epäkohdista täyttää Euroopan komission määrittelemät elintarvikepetoksen kriteerit ja 3) millaisia epäkohtia havaittiin tapauksissa, jotka täyttivät elintarvikepetosmääritelmän kriteerit, mihin asiakokonaisuuteen ne liittyivät, ja mitä tarkastusmenetelmiä niiden havaitsemiseen oli käytetty. Tutkimus tehtiin analysoimalla liha-alan laitosten Oiva-tarkastuskertomukset vuodelta 2017. Analysoitava materiaali rajattiin käsittämään C- tai D-arvosanan (korjattavaa tai huono) saaneet Oiva-rivit, joita oli yhteensä 299 kappaletta. Aineiston taulukointiin ja analysointiin käytettiin Microsoft Excel- ja SPSS-ohjelmistoja. Käytetyimmät tarkastusmenetelmät, kun tarkastellaan kaikkia C- tai D-arvosanan saaneita Oiva-rivejä, olivat tilojen tarkastus (46 %), omavalvontakirjanpidon tarkastus (14 %) sekä omavalvontasuunnitelman tarkastus (12 %). Käytettyä tarkastusmenetelmää ei pystytty aineiston perusteella määrittämään kaikille Oiva-riveille (11 %). Kaikki elintarvikepetoksen kriteerit täyttäviä tapauksia todettiin tässä aineistossa vain yksi kappale. Kyseinen tapaus liittyi lihan alkuperän väärentämiseen sekä lihan markkinoimiseen väärillä tiedoilla. Kolmen muun tapauksen kohdalla muut elintarvikepetoskriteerit täyttyivät, mutta tahallisuuden kohdalla kriteerin täyttyminen määriteltiin ”mahdolliseksi” tai ”ei tietoa”. Lisäksi aineistosta löytyi 11 muuta tapausta, jotka aineiston perusteella saattavat täyttää elintarvikepetoksen kriteerit, sillä esimerkiksi toimijan taloudellista hyötymistä voitiin pitää todennäköisenä tai asiakkaiden harhaanjohtamista voitiin pitää mahdollisena. Näiden tapausten toteamisessa käytetyistä tarkastusmenetelmistä yleisimmät olivat ”tilojen tarkastus” sekä ”omavalvontakirjanpidon tarkastus”. Elintarvikepetoskriteerit osittain tai kokonaan täyttävistä tapauksista selvästi yleisimpänä erottui epäkohdat pakkausmerkinnöissä (40 %), mikä on ollut myös viime vuosina yleisin Euroopan komission AAC-järjestelmään raportoitu elintarvikepetostyyppi. Tutkimuksen tulosten mukaan vähintään 4,7 %:ssa kaikista tarkastetuista liha-alan laitoksista ja teurastamoista esiintyi asiakasta harhaanjohtavia epäkohtia, joista on voinut syntyä oikeudetonta taloudellista hyötyä tekijälle. Arvion mukaan noin joka toisen tutkimusaineistoon sisältyneen Oiva-rivin tarkastuksen yhteydessä oli kuvattu epäkohtia, joiden johdosta toimija on saanut tai voinut saada taloudellisia etuja. Näin ollen toimija voi saada taloudellisen kilpailuedun olemalla noudattamatta lainsäädännön vaatimuksia tai sen nojalla annettuja kehotuksia, määräyksiä tai kieltoja, ja tällä tavoin heikentää lainsäädäntöä noudattavien yritysten mahdollisuuksia pärjätä markkinoilla. Tarkastajien riskiperusteista työtä elintarvikepetosten havaitsemiseksi voitaisiin edesauttaa tutkimalla elintarvikepetoksia Suomessa. Tulisi selvittää, millaiset elintarvikkeet ovat alttiimpia elintarvikepetoksille Suomessa, minkä tyyppisiä elintarvikepetoksia Suomessa tehdään, ja millaiset tarkastusmenetelmät niiden havaitsemiseen soveltuisivat.
-
(2023)Kipu aiheuttaa koiralle kärsimystä, stressiä ja alentaa elämänlaatua. Kipu tulisi tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kivun voimakkuuden arviointi on välttämätöntä, jotta kipua voidaan hoitaa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä koiran kipuun, sen ilmenemiseen ja kivun arviointiin. Työn tarkoituksena on toimia myös tietolähteenä koiran kivun tunnistamiseen eläinlääketieteen opiskelijoille, hoitajille ja eläinlääkäreille. Kipu voidaan luokitella keston, aiheuttajan ja sijainnin perusteella. Kipu aktivoi sympaattisen hermoston, joka nostaa verenpainetta, sydämen sykettä, aiheuttaa tihentynyttä hengistä, pupillien laajenemista ja kehon lämpötilan nousua. Kipu on omakohtainen tunnetila ja sen epämiellyttävyys vaihtelee yksilöittäin. Akuutin kivun tarkoituksena on mahdollistaa elimistön parantuminen ja merkit ovat yleensä selkeitä. Krooninen kipu voi kehittyä vähitellen ja merkit ovat aluksi hienovaraisia. Kipu muuttaa koiran olemusta ja käyttäytymistä. Kivun merkit ovat asteittaisia ja vaihtelevat kivun lähteen ja voimakkuuden mukaan. Kivulias koira makailee tyypillisesti enemmän, vähentää leikkimistä ja vetäytyy sosiaalisista tilanteista. Perustarpeiden tekeminen ja nukkumistavat voivat muuttua. Kivuliaana koira voi olla levoton ja rauhaton sekä läähättää, kuolata, täristä ja äännellä eri asteisesti. Koira voi olla kiinnostunut kipeästä alueesta ja reagoida siihen koskettaessa. Asento voi olla kyyristynyt ja naamalla olla huolestunut ilme. Liikkuminen voi olla jäykkää ja jalkakivussa ilmetä eri asteista ontumaa. Kivun voimistuessa koira voi sulkeutua, muuttua pelokkaaksi ja aggressiiviseksi. Kivun merkit eivät ole spesifejä, sillä ne voidaan yhdistää myös ahdistuneisuuteen ja pelkoon. Koirat eivät osaa kertoa kivustaan, joten kivun tunnistaminen perustuu olemuksen ja käyttäytymisen havainnointiin. Kivun arviointiin on kehitetty mittareita, joiden avulla kipua voidaan mitata johdonmukaisesti ja systemaattisesti. Akuutin kivun yksiulotteiset mittarit arvioivat kivun voimakkuutta, kun taas moniulotteiset mittarit huomioivat laajemmin koiran kipueleitä. Kroonisen kivun mittarit arvioivat kivun lisäksi koiran henkisen hyvinvoinnin alentumista ja elämänlaadun heikkenemistä. Osa kipumittareista on validoitu. Mittarien vertailu on silti haastavaa, sillä tutkimusten perusteella kipumittareista ei ole valittu parasta. Ymmärrys koiran kivusta ja kivun arvioinnista on edenneet harppauksittain viime vuosikymmeninä. Voidaan silti pohtia, voitaisiinko kipua tunnistaa yhä paremmin. Koirien käyttäytymisestä ja kipueleistä voidaan oppia uutta ja teknologia voi tarjota mielenkiintoisia uusia apuvälineinä kivun tunnistamiseen.
-
(2023)Medetomidiini on alfa-2-adrenoseptorien agonisti, jota käytetään yleisesti eläinlääketieteessä sedaatioon, lihasrelaksaatioon ja kivun lievitykseen. Medetomidiini aktivoi alfa-2-adrenoseptoreita perifeerisesti ja sentraalisesti. Sentraalisesti reseptorien aktivointi johtaa noradrenaliinin vapautumisen vähenemiseen, sentraaliseen sympatolyysiin, sedaatioon, sekä selkäydintasolla kivun lievittymiseen. Perifeerisesti alfa-2-adrenoseptorien aktivoituminen verisuonten seinämissä aiheuttaa vasokonstriktiota, mikä johtaa alfa-2-agonistien hyvin tunnettuihin kardiovaskulaarisiin haittoihin. Muiden perifeeristen alfa-2-adreniseptorien aktivoituminen aiheuttaa metabolisia haittoja, kuten ruoansulatuskanavan hypomotiliteettia, hypoinsulinemiaa, hyperglykemiaa ja lisääntynyttä diureesia useilla eläinlajeilla. Vatinoksaani on perifeerinen alfa-2-adrenoreseptorien antagonisti, jonka on tutkimuksissa eri eläinlajeilla haivattu vähentävän alfa-2-agonistien aiheuttamia kardiovaskulaarisia ja metabolisia haittoja vaikuttamatta merkitsevästi sedaation laatuun. Suomessa on yksi vatinoksaania sisältävä valmiste koirille, jonka indikaationa on lyhytkestoisen sedaatio noninvasiivisten, lievästi kivuliaiden tomenpiteiden ajaksi. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa kuvataan alfa-2-agonistien kardiovaskulaarisia, respiratorisia ja metabolisia haittavaikutuksia rotilla ja muilla eläinlajeilla, sekä taustoitetaan haittoihin johtavia mekanismeja. Lisäksi kuvataan alfa-2-antagonistien vaikutuksia ja erityisesti vatinoksaanin vaikutuksia yhdessä alfa-2-agonistien kanssa eri eläinlajeilla. Tutkielman kokeellisessa osuudessa oli tavoitteena selvittää vatinoksaanin vaikutuksia, kun medetomidiinia, fentanyyliä ja midatsolaamia annostellaan nahanalaisesti rotille. Hypoteesina tutkimuksessa oli, että vatinoksaani lievittää tai estää medetomdiinin kardiovaskulaarisia ja metabolisia haittoja, minkä lisäksi vatinoksaanin annostelu samassa ruiskussa medetomidiinin kanssa nopeuttaa sedaation alkamista. Tutkimus toteutettiin 12 Wistar-rotalla, jotka jaettiin kahteen eri hoitoryhmään. Toiselle ryhmälle annosteltiin medetomidiinin sijasta medetomidiini/vatinoksaani-yhdistelmää. Tutkimuksen aikana monitoroitiin kardiovaskulaarisia muuttujia, sedaatiota ja tutkimuksen lopuksi mitattiin spontaanisti ulos valuneen virtsan määrä, sekä veren glukoosipitoisuus. Medetomidiini/vatinoksaani-yhdistelmällä sedaation alkuun meni merkitsevästi vähemmän aikaa kuin pelkällä medetomidiinilla nahanalaisesti annosteltuna, mutta sedaation taso ei eronnut ryhmien välillä. Vatinoksaani lievitti merkitsevästi medetomidiinin aiheuttamaa limakalvojen kalpeutta. Pelkkää medetomidiinia saaneilla rotilla veren glukoosipitoisuus oli merkitsevästi korkeampi kuin medetomidiinin lisäksi vatinoksaania saaneilla rotilla, minkä lisäksi vatinoksaania saaneiden ryhmässä diureesi oli merkitsevästi vähäisempää. Tutkimuksen tulokset olivat hypoteesien mukaisia, mutta tutkimuksen rajoitteena oli, ettei rotilta saatu mitattua verenpainetta. Tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että vatinoksaani yhdessä medetomidiinin kanssa vähentää medetomidiinin haittoja ja näin ollen on käyttökelpoinen myös rottien nukutuksessa.
-
(2023)Melanooma on ihon melaniinipigmenttiä tuottavista soluista muodostunut kimoille hevosille yleinen kasvain, joka hevosen lihantarkastuksessa aiheuttaa osa- ja kokoruhohylkäyksiä. Euroopan unionin lainsäädännön mukaisesti kimoilta hevosilta tulee lihantarkastuksessa melanooman varalta irrottaa yksi lapa lavan lihasten ja imusolmukkeiden tutkimiseksi sekä paljastaa munuaiset. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan kimon hevosen melanooman esiintyvyyttä, kasvainten tyypillisimpiä sijaintipaikkoja sekä melanooman merkitystä hevosen lihantarkastukseen. Melanoomaa lähes yksinomaan todetaan kimon värisillä hevosilla. Kimolla hevosella on musta iho ja syntyessään tumma karvapeite, joka kuitenkin ikääntymisen myötä vaalenee harmaaksi ja lopulta lähes valkoiseksi. Melanoomaa esiintyy sitä todennäköisemmin, mitä vanhempi hevonen on; vaihtelevasti arvioiden noin 40 %:lla alle 15-vuotiaista ja noin 80 %:lla yli 15-vuotiaista kimoista todetaan melanoomaa. Melanooma ilmenee tyypillisesti tiiviinä kohonneina ihonalaisina kasvainmassoina, jotka voivat ajan myötä suureta ja kasaantua ryppäiksi. Selvästi yleisin melanooman sijaintipaikka on hännäntyven alapuolen pinta ja toiseksi yleisin perianaalialue. Melko yleisesti kasvaimia voidaan havaita myös korvasylkirauhasen alueella, huulilla, silmäluomilla ja ulkoisissa sukuelimissä, toisinaan myös esimerkiksi kaulalla ja raajoissa. Melanooma voi ajan myötä tarpeeksi pitkälle ja pahanlaatuiseksi kehityttyään lähettää etäpesäkkeitä ympäri elimistöä muun muassa imusolmukkeisiin, maksaan, pernaan, keuhkoihin ja luustolihaksiin. Nämä tunnistetaan tummana massana tai litteänä pigmenttikertymänä. Melanoomakasvaimet itsessään eivät yleensä ole haitallisia hevoselle, mutta ne voivat vuosien myötä suuretessaan haitata hevosen normaalitoimintoja, kuten syömistä ja ulostamista, tai iholla haavautua. Hevosia teurastetaan Suomessa melko vähän muihin kotieläimiin verrattuna, alle tuhat yksilöä vuodessa. Suomeen kuitenkin tuodaan ulkomailta hevosenlihaa noin miljoona kilogrammaa vuosittain. Ulkomaisissa tutkimuksissa hevosilla lihantarkastuslöydökset ovat suhteellisen harvinaisia, pääasiassa hevosilla todetaan kasvain- ja tulehdusmuutoksia. Melanoomaa todettiin enimmäkseen yksittäistapauksina, mutta kimoja paljon teurastavassa teurastamossa myös yleisestikin. Yksittäisenä löydöksenä melanoomalle riittää virkaeläinlääkärin harkinnan mukaan muuttuneen alueen poisto, mutta levinneenä kasvainsairautena ruho ja elimet hylätään kokonaan. Tutkimuksia kimojen hevosten melanoomasta on edelleen melko niukasti saatavilla ja erityisesti hevosen lihantarkastuslöydöksiä käsitteleviä artikkeleja on vain yksittäisiä eri maista, nämä ovat tyypillisesti jo vuosikymmeniä vanhoja ja näiden tulokset ovat hyvin eriäviä löydösten suhteen. Lisää tutkimuksia erityisesti Euroopassa teurastettavien hevosten lihantarkastuslöydöksistä kaivattaisiin. Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan silti todeta, että vaikka lavan alueen lihakset ja imusolmukkeet taikka munuaiset eivät ole yleisimpiä melanooman esiintymispaikkoja, sitä kuitenkin todettiin näissä. Siten näiden tarkempi tutkiminen on hyvä lisävaatimus kimon hevosen muutoin jo melko perusteelliseen lihantarkastukseen auttamaan arvioimaan mahdollisen melanooman levinneisyyttä.
-
(2023)The aim of this study was to examine the impact of intermittent suckling on the nursing behavior of sows in group-housing facilities. This study included 33 sows that had been divided into ten subgroups. There were 3-5 sows per pen. Intermittent suckling started when piglets were four weeks old and lasted for seven days. Sows were filmed with cameras that had been placed in pens for three consecutive weeks: a week before intermittent suckling was started, during intermittent suckling and a week after intermittent suckling was discontinued. During intermittent suckling sows were kept away from piglets for eight hours daily. Video material was observed by one person and evaluation and data collection was based on pre-described ethogram. Nursing behavior was evaluated for four days: 1. 24 hours before starting intermittent suckling, 2. 24 hours after starting intermittent suckling, 3. 24 hours before the end of intermittent suckling and 4. 24 hours after the end of intermittent suckling. Final data was collected from 30 sows from nine subgroups. Data was analyzed using SPSS-program. Hypothesis was 1. the amount of nursings decrease during intermittent suckling, 2. the frequency of nursings increase shortly after sows return to piglets during intermittent suckling, 3. the amount of sow-terminated sucklings decrease during intermittent suckling. We found that intermittent suckling affected nursing behavior. The overall amount of nursing decreased during intermittent suckling, the frequency of nursing increased when sows returned back to piglets after intermittent suckling and the amount of nursings ended by sow decreased during intermittent suckling. Results were in conclusion with the hypothesis. This study shows that intermittent suckling has an effect on the nursing behavior of sows. This study doesn’t conclude whether intermittent suckling has an effect on the welfare of sows and piglets.
-
(2023)Clostridium botulinum on anaerobinen, itiöitä tuottava, gram-positiivinen bakteeri, joka tuottaa vahvinta tunnettua luonnollista myrkkyä, botulinumneurotoksiinia. Se aiheuttaa ihmisessä ja eläimissä harvinaista botulismia, joka on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava hermoston halvaustila. Botulismia tavataan säilöttyjen ja pakattujen elintarvikkeiden välityksellä leviävänä klassisena ruokamyrkytyksenä sekä suolistokolonisaationa imeväisikäisillä ja haavainfektiona ruiskuhuumeiden käyttäjillä. C. botulinumin luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta tiedetään vähän. Samankaltaisen itiöllisen bakteerin, Bacillus subtiliksen, on todistettu käyttävän muita bakteereita ravinnokseen, mikä herättää kysymyksen myös C. botulinumin ravinnonhankinnasta ja samalla neurotoksiinituotannon merkityksestä bakteerin biologiassa. On kiinnostava kysymys, voisiko myrkyllä olla rooli ravinnonhankinnassa. Tutkimuksessa selvitettiin, käyttääkö C. botulinum ravinnokseen erilaisia gram-positiivisista ja -negatiivisista bakteereista tai luonnossa bakteerin elinympäristössä mahdollisesti esiintyvistä selkärangattomista peräisin olevia komponentteja, ja vaikuttavatko nämä substraatit C. botulinumin itiöitymiseen tai hermomyrkyntuotantoon. Substraatteina tutkittiin muun muassa kuollutta bakteerisolumassaa, bakteerien soluseinässä ja hyönteisten tai äyriäisten kuoressa esiintyvää kitiiniä sekä sen rakenneainetta, N-asetyyli-D-glukosamiinia (GlcNAc), sekä positiivisena kontrollina glukoosia. Tarkoitus oli kerryttää tietämystä C. botulinumin mahdollisesta luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta ja sitä kautta etsiä yhteyksiä hermomyrkyntuottoon tai itiöitymiseen. Testikantana käytettiin C. botulinum ryhmän II Beluga Ei -kantaa, joka tuottaa rakenteellisesti autenttista mutta biologisesti inaktiivista toksiinia (toksoidi). Bakteerit kasvatettiin anaerobisissa olosuhteissa vähäravinteisessa kasvatusliemessä, johon lisättiin testattavia substraatteja. Negatiiviseen kontrollielatusaineeseen ei lisätty substraattia. Bakteerikasvua seurattiin mittaamalla kasvuston optista tiheyttä spektrofotometrilla sekä seuraamalla elävien bakteerien ja itiöiden määrää ja pH:ta kasvustossa. Tuotetun hermomyrkyn määrää seurattiin käyttämällä immunologista testiä (sandwich-ELISA). Bakteerien solumorfologiaa tarkasteltiin faasikontrastimikroskopian avulla. Tutkimuksessa selvisi, että bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin toksiinituotantoa elatusaineessa. Tämä saattaisi mahdollisesti liittyä ravinnonhankintaan, mikä viittaisi C. botulinumin kykyyn hyödyntää muita bakteereja ravinnokseen. Eri lajin bakteerimassa elatusaineessa lisäsi toksiinituotantoa enemmän kuin saman lajin, mikä voisi viitata C. botulinumin suosivan saaliskäyttäytymistä kannibalismin sijaan. Kaikkein suurimmat toksiinipitoisuudet mitattiin GlcNAc:a ja glukoosia sisältävistä elatusaineista. Botulinumneurotoksiinin hyöty bakteerille ja sen rooli ravinnonhankinnassa vaativat lisätutkimuksia. Bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin kasvua ja itiöitymistä. Sen sijaan GlcNAc ja glukoosi elatusaineessa laskivat elatusaineiden pH:ta huomattavasti, mikä johti itiöitymisen vähenemiseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää elintarviketurvallisuustutkimuksissa ja pyrkiä siten etsimään keinoja C. botulinumin toksiinituotannon hallitsemiseen elintarvikkeissa.
-
(2023)Sikojen hännänpurenta on ongelmakäyttäytymisen muoto, joka voi johtaa hännän eriasteisiin iho- ja pehmytkudosvaurioihin ja jopa hännänosien amputaatioon. Amputaatio voi, sekä ihmisillä että eläimillä, johtaa hermokudoksen epänormaaliin kasvuun, eli neuroomien muodostukseen. Sioilla neuroomia on havaittu syntyvän hännän typistyksen yhteydessä, mutta niitä on kuvattu myös purruissa hännissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyikö teurastuksen yhteydessä kerätyissä sianhännissä neuroomia, minkälaisiin vaurioihin ne liittyivät ja lisääkö hännänpurennasta johtuva hännän lyheneminen neuroomien esiintymisen todennäköisyyttä. Tutkimuksen aineistona oli 113 teurastamolta kerättyä teurasprosessin läpikäynyttä sianhäntää. Hännät oli valikoitu siten, että aineistoon saatiin mahdollisimman kattava otos eriasteisesti vaurioituneita sekä normaaleja häntiä. Häntien pituudet mitattiin ja vauriot arvioitiin silmämääräisesti sekä histopatologisesti. Tutkimuksessa havaittiin purtuihin häntiin muodostuneita neuroomia ja niiden todettiin olevan yhteydessä krooniseen tulehdukseen sekä hännänpurennasta johtuvaan hännän lyhenemiseen.
-
(2023)Laiduntavien märehtijöiden mahasuolikanavan loistartunnat ovat maailmalla merkittävä ongelma. Loistartunnat voivat vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi eläinten kasvuun ja kuolleisuuteen, joten tartunnoilla voi olla huomattava vaikutus maatilojen kannattavuuteen. Loistartuntojen kontrollointi perustuu pitkälti osin loishäätölääkkeiden käyttämiseen, koska ne ovat laajakirjoisia, hyvin siedettyjä ja edullisia. Lääkkeiden hallitsemattoman käytön vuoksi loislääkeresistenssiä esiintyy maailmanlaajuisesti etenevissä määrin. Resistenssin yleistymisen vuoksi nykyisten lääkkeiden käyttäminen rutiininomaisesti on kestämätöntä ja uusien lääkkeiden kehittäminen on kallista. Maatilojen loistilanteen kontrolloimisessa on tärkeää havaita loisten häätöön käytettäviä lääkkeitä kohtaan muodostuva resistenssi mahdollisimman aikaisin. Loislääkeresistenssin havaitsemiseen on kehitetty Fecal egg count reduction -testi, joka on tällä hetkellä ainoa tapa havaita luotettavasti märehtijöiden mahasuolikanavan sukkulamatojen loislääkeresistenssiä. Testissä vertaillaan loismunamääriä ennen ja jälkeen loisten häätöön käytettävien lääkkeiden antamista. Loislääkeresistenssin esiintymisestä Suomessa ei ole olemassa tutkimustietoa, mutta epäilyjä resistenssin ilmenemisestä on esitetty. Tutkielmassa käsitellään lampaiden loislääkeresistenssin osoittamista Fecal egg count reduction (FECR) -testin avulla. Kirjallisuuskatsaus käsittelee testin suorittamista, siihen liittyviä tekijöitä sekä testin luotettavuutta ja ongelmia. Tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, jossa testi suoritettiin suomalaisella lammastilalla tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa. Tutkimuksen hypoteesina oli, että kyseisellä tilalla esiintyy loislääkeresistenssiä. FECR-testin avulla tutkittiin kahden eri mahasuolikanavan loisten häätöön käytettävän lääkkeen tehoa noin neljän kuukauden ikäisillä karitsoilla. Testissä oli mukana yhteensä 32 eläintä. Kartisoilta kerättiin yksilökohtaiset ulostenäytteet ennen ja jälkeen lääkityksen. Näytteet lähetettiin ulkopuoliseen laboratorioon, missä näytteistä laskettiin loismunien määrä modifioitua McMaster-menetelmää käyttäen. Loismunamäärien analysoimiseen käytettiin eggCounts-verkkosivustoa, jonka avulla saatiin FECR-testin tulokset. Samalla testattiin tämän verkko-ohjelmiston käytettävyyttä. Testissä oli lääkittävien ryhmien lisäksi mukana kontrolliryhmä. Tulosten perusteella testissä mukana olleiden loisten häätöön käytettävien lääkkeiden tehon katsottiin olevan laskeneen. Tuloksiin voi vaikuttaa useat eri tekijät, joten tuloksia ei voi arvioida suoraviivaisesti. Tulokset olivat tutkimuksen hypoteesin mukaiset, eli tulosten perusteella kyseisellä lammastilalla esiintyi resistenssiä kahta yleisesti käytettyä loisten häätöön käytettävää lääkettä kohtaan. Testi saatiin suoritettua onnistuneesti ja pilottikokeen perusteella se on käytettävissä loislääkeresistenssin esiintymisen havaitsemiseen Suomessa. Lisäksi työ antaa eläinlääkäreille ohjeita suorittaa vastaava testi Suomessa sekä arvioida tulosten luotettavuutta.
-
(2023)Ketamiini on nukutusaine, joka vaikuttaa keskushermoston NMDA- eli N-metyyli-D-aspartaattikanavien toimintaa estävästi. Yleisesti nautojen rauhoitukseen käytetään ksylatsiinia, mutta ketamiinin yhdistämisellä ksylatsiinirauhoitukseen on todettu olevan monia mahdollisia hyötyjä. Ketamiini vähentää ksylatsiinirauhoituksen haittavaikutuksia, sekä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa ja helpottaa eläinten käsittelyä. Lisäksi ketamiinin on todettu vähentävän sentraalista kivulle herkistymistä, eli ilmiötä, jossa vakavan kudosvaurion yhteydessä kipua aletaan aistia myös terveen kudoksen alueella. Tämä ilmiö on osallisena myös kroonisen kivun synnyssä, eli ketamiinin käytöllä voitaisiin mahdollisesti myös ehkäistä kroonista kipua esimerkiksi nupoutuksen eli sarvenaiheiden polton yhteydessä. Ketamiinin käytöstä nautojen kivun hoidossa on toistaiseksi kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Tutkimuksessamme halusimme selvittää, voisiko ketamiinin lisääminen ksylatsiinirauhoitukseen lyhentää rauhoituksen kestoa. Rauhoituksen mahdollisimman lyhyt kesto olisi tärkeää nupoutettaessa vasikoita viileissä olosuhteissa, koska rauhoitus laskee vasikan ruumiinlämpöä. Vasikan ruumiinlämmön pitkäaikainen lasku taas altistaa sen esimerkiksi ripulille ja hengitystieinfektioille. Lisäksi pohdimme, voitaisiinko ketamiinin käytöllä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että edes ksylatsiinirauhoitteen, tulehduskipulääkkeen ja paikallispuudutuksen yhdistelmä ei täysin poista vasikoiden kipua ilmentävää käytöstä nupoutuksen jälkeen. Tarvetta tehokkaammalle kivunlievitykselle siis on. Tutkimuksessa nupoutettiin 56 vasikkaa kuumapolttoa käyttäen. Vasikat saivat ennen toimenpidettä joko pelkän ksylatsiinirauhoitteen tai ksylatsiini-ketamiinirauhoitteen. Lisäksi vasikat saivat tulehduskipulääkkeen (meloksikaami) ja paikallispuudutteen (prokaiini). Vasikoita kuvattiin kuuden tunnin ajan rauhoituksen jälkeen. Videoilta tarkkailtiin rauhoituksen kestoa sekä vasikoiden syömis- ja lepokäyttäytymistä. Lisäksi katsottiin, kuinka nopeasti vasikat rauhoittuivat makuulle rauhoitepistoksen jälkeen. Tutkimuksessa todettiin, että ketamiinia saaneet vasikat heräsivät rauhoituksesta pelkkää ksylatsiinia saaneita vasikoita nopeammin. Kummankin tutkittavan ryhmän vasikat kävivät makuulle yhtä nopeasti rauhoitepistoksen jälkeen. Ketamiinia saaneet vasikat kävivät syömässä rehua ja juomassa maitoa nopeammin rauhoituksen jälkeen. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu kivun vähentävän vasikan hakeutumista ruokinta-automaatille, joten saamamme tulos voisi viitata siihen, että ketamiini vähensi vasikoiden tuntemaa kipua. Ketamiinia saaneet vasikat kuitenkin viettivät vähemmän aikaa makuulla seurantajakson aikana kuin pelkkää ksylatsiinia saaneet vasikat. Tämä oli yllättävää, sillä aiemmissa tutkimuksissa on todettu vasikoiden kokeman kivun vähentävän niiden makuulla viettämää aikaa. Sekä aiempien tutkimusten että meidän tutkimuksestamme saatujen uusien tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että ketamiinin lisääminen tavallisesti käytettyyn ksylatsiinirauhoitukseen voisi olla hyödyllistä, mutta lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan.
-
(2023)HBS (hemorrhagic bowel syndrome) on viime vuosina yleistynyt nautojen suolistosairaus. Sille on kirjallisuudessa useita eri nimiä, kuten hemorraginen jejuniitti, jejunal hemorrhage syndrome (JHS), jejunal hematoma ja intraluminal intestinal hemorrhage syndrome. Sairauden tarkka määritelmä on edelleen epäselvä, mutta siihen liittyy äkillinen ja voimakas verenvuoto ohutsuolessa. Saatavilla oleva tieto on hajanaista ja yksittäiset lähteet voivat antaa voimakkaastikin toisistaan poikkeavan kuvan sairaudesta. Vaihtelevien nimitystenkin vuoksi tiedonhaku aiheesta ei ole aina helppoa ja eläinlääkärin voi olla vaikeaa muodostaa sairaudesta sellainen yhtenäinen ja ajantasainen käsitys, joka auttaisi sen tunnistamisessa ja hoidossa käytännön työssä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämänhetkinen aihetta käsittelevä tieto yhtenäiseksi ja suomenkieliseksi kokonaisuudeksi. Sairaus raportoitiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1991, ja sen jälkeen sitä on todettu ympäri maailmaa. Suomessa sairaus raportoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Aiheuttajaksi on epäilty klostridibakteereja, hometoksiineja, shiga-toksiinia tuottavaa Escherichia colia, pilaantunutta rehua, energiapitoista ja vähäkuituista rehua ja korkeaan maidontuotantoon pyrkiviä olosuhteita. Mitään yksittäistä taudinaiheuttajaa ei olla kuitenkaan saatu osoitettua varmasti. Sairaus alkaa usein hyvin äkillisesti eikä oireita välttämättä ehditä havaita ennen kuolemaa. Oireet johtuvat yleensä verenhukasta, verihyytymän aiheuttamasta suolitukoksesta tai suolen seinämän vaurioitumisesta. Mahdollisia oireita voivat olla laajentunut vatsaontelo, syömättömyys tai huonosyöntisyys, alentunut maidontuotanto, ulosteen määrän väheneminen, veriuloste ja vatsaontelokipu. Usein diagnoosi voidaan varmistaa vasta laparotomiassa tai raadonavauksessa. Niissä yleisin löydös on selvästi rajautuva tummanpunainen tai violetti ohutsuolen osa, jossa todetaan verenvuotoa. Sairautta voidaan hoitaa konservatiivisesti tai leikkauksella. Parhaat tulokset on saatu riittävän varhaisessa vaiheessa toteutetulla leikkaushoidolla. Kolmesta leikkaustekniikasta ensisijainen menetelmä on suolen hierominen oikeanpuoleisessa laparotomiassa verihyytymän hajottamiseksi. Ennuste on yleensä heikko, mutta sairaalaolosuhteissa on päästy myös kohtalaisiin ennusteisiin. Kirjallisuuskatsauksessa havainnollistuu aiheen monimutkaisuus ja siihen liittyvän yhtenäisen tutkimustiedon puute. Sairauden aiheuttajista, altistavista tekijöistä, hoitokeinoista ja ennusteesta on saatu hyvin vaihtelevia ja toisistaan eroavia tuloksia. Varmaa ja käytäntöön sovellettavissa olevaa tietoa on vielä hyvin vähän. Raadonavausten ja diagnoosiin pyrkivien leikkausten hyöty korostuu niin tähän kuin muihinkin nautojen sairauksiin liittyvän tiedon kartuttamisessa. Lisätutkimukselle on ehdottomasti tarvetta.
-
(2023)Botulism is a potentially fatal flaccid paralysis in animals and humans. The disease is caused by botulinum neurotoxins (BoNTs) produced by endospore-forming bacteria of Clostridium botulinum Groups I-IV, or occasionally by Clostridium baratii and Clostridium butyricum. C. botulinum spores prevail in the environment and can contaminate food raw materials. BoNT production may occur in anaerobically stored foods, in the gastrointestinal tract, or in deep wounds. Here we take a novel insight into the regulation of BoNT synthesis through epigenetic control. Epigenetic studies in bacteria focus mostly on DNA methylation catalysed by enzymes called methyltransferases (MTases), which recognize specific DNA sequence motifs and methylate either an adenine or a cytosine base. While most MTases are part of restriction-modification systems involved in defending the cells from foreign mobile DNA elements, there are orphan MTases that methylate DNA to control gene expression. Here we characterized the role of a conserved orphan MTase, M.CboAII, in C. botulinum Group I. In order to unravel the biological role of M.CboAII, a m.cboAII deletion mutant of the proteolytic C. botulinum model strain ATCC 19397 was characterized. The growth, sporulation, cell morphology and neurotoxin production in the Δm.cboAII mutant and its parental strain were compared by measuring the culture density, vegetative cell and spore counts, microscopy, and toxin quantification using an immunological in vitro assay. The mutant showed decreased toxin synthesis and attenuation of sporulation, whereas culture density and cell numbers were similar compared to the parental strain. Further, irregularly shaped mutant cells were detected, which may suggest membrane alterations. Our results suggest that M.CboAII plays a positive role in toxin synthesis and in sporulation. Transcriptomic analysis of ATCC 19397 and Δm.cboAII mutant strains at different stages of growth will help us to uncover the cellular processes controlled by M.CboAII in more detail. Here we take the first glance into epigenetic regulation of cellular processes in C. botulinum. We report a potentially novel regulatory mechanism involved in C. botulinum toxinogenesis and sporulation. Better understanding of these fundamental processes controlling the pathogenicity of C. botulinum may help to develop novel strategies in food and health management in the future.
-
(2023)Raakaöljyn ja sen jalosteiden käyttöön energianlähteenä liittyy useita ympäristöongelmia. Näistä yhtenä ovat öljyonnettomuudet, jotka voivat pahimmillaan johtaa vakavaan ympäristökatastrofiin. Myös pienempiä öljypäästöjä tapahtuu jatkuvasti joko vahingossa tai tahallaan aiheutettuina. Meriekosysteemeissä elävät linnut ovat usein öljyvuotojen ensisijaisia uhreja. Niiden höyhenpeite menettää öljyyn tahriutuessaan tärkeät lentämisen, eristämisen ja vedessä kellumisen mahdollistavat ominaisuutensa. Tämän seurauksena öljyyntyneet linnut kylmettyvät ja voivat hukkua. Erityisesti syvältä vedestä ravintonsa sukeltavat lajit ovat herkkiä öljyn vaikutuksille ja niitä uhkaa hyvin nopeasti nälkiintyminen. Myös öljyn myrkylliset yhdisteet aiheuttavat moninaisia haittoja, jotka johtavat lintujen kuolemaan tai heikentävät niiden lisääntymistä. Yksilöille koituvan kärsimyksen lisäksi öljyvahingolla voi olla myös merkittäviä populaatiotason vaikutuksia erityisesti uhanalaisille lintulajeille, joita Suomessakin tavataan useita. Itämeri on luokiteltu erityisen herkäksi merialueeksi, joka on altis erilaisille merenkulun aiheuttamille vahingoille. Matala rannikko ja rikkonainen saaristo yhdistettynä erityisesti talven haastaviin olosuhteisiin lisäävät öljyonnettomuuden riskiä. Toisaalta samat tekijät luovat haasteita öljyntorjuntatyöhön. Suomen aluevesillä suurilta öljyvuodoilta on kuitenkin vältytty useiden vuosikymmenten ajan, vaikka samalla öljynkuljetus on jatkuvasti lisääntynyt. Sota ja sen myötä Euroopan Unionin Venäjälle asettamat talouspakotteet muuttavat nyt Itämeren öljyliikennettä merkittävästi. Venäjän arvaamattomuus luo uhkakuvia, joissa myöskään tahallaan aiheutettu öljyonnettomuus ei ole täysin mahdoton. Kohonneen ympäristökatastrofin riskin vuoksi tämän kirjallisuuskatsauksen aihe on tällä hetkellä erityisen ajankohtainen. Suomessa tehtyjen riskinarviointien ja varautumissuunnitelmien merkitys korostuu, ja myös öljyntorjuntavalmiuteen tulisi panostaa aiempaakin enemmän. Tämä katsaus tarjoaa suomenkielisen koosteen öljyvuotoihin, Itämeren erityispiirteisiin sekä Suomen aluevesien lintulajistoon liittyen. Työ sisältää hyödyllistä ja helposti saatavilla olevaa tietoa sekä eläinlääkäreille että muille asiantuntijoille, joiden työpanosta tarvitaan mahdollisen öljyonnettomuuden aikana.
-
(2023)Yersinia pestis on ihmisille ja monille eläimille ruttoa aiheuttava bakteeri. Rutto on ilman nopeasti aloitettua antibioottihoitoa ihmisille hengenvaarallinen. Ihmiset voivat saada tartunnan infektoituneelta nisäkkäältä, esimerkiksi kissaeläimeltä, tai kirpunpuremien tai aerosolien välityksellä. Maailmassa on useita ruton endeemisiä alueita Pohjois- ja Etelä-Amerikan, Aasian ja Afrikan maanosissa. Ruttotaudinpurkauksia on ihmisillä vuosittain ja viime vuosikymmenten aikana ihmisistä ja luonnonvaraisista eläimistä on eristetty seitsemän antibiooteille resistenttiä ruttobakteerikantaa. Maailman terveysjärjestö WHO pitääkin ruttoa maailmanlaajuisena terveysuhkana. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen ruttobakteerin epidemiologista kiertoa ja perehdyn erityisesti kissaeläinten rooliin ruttobakteerin kantajina. Ruttobakteeri kiertää luonnossa rutolle resistenttien ja rutolle alttiiden kantajaeläinten, pääasiassa monien jyrsijälajien, populaatioissa. Jyrsijöistä ruttobakteeri voi tarttua myös satunnaisiin kantajaeläimiin, esimerkiksi jäniksiin ja petoeläimiin, kuten kissaeläimiin. Alttius sairastua ruttoon riippuu eläinlajista. Ruttobakteeri siirtyy kantajaeläimestä toiseen joko vektoreina toimivien kirppujen välityksellä tai suorassa kontaktissa eläinten välillä. Kirput välittävät ruttobakteeria kahdella eri mekanismilla, aikaisen vaiheen välitysmekanismilla (EPT) ja biofilmistä riippuvaisella välitysmekanismilla (BDT). BDT-mekanismilla kirpun välittämänä ruttobakteeri voi aiheuttaa taudinpurkauksen rutolle alttiiden eläinten populaatioissa. EPT- mekanismilla ruttobakteeria välittävät yksittäiset kirput eivät siirrä ruttobakteeria riittävästi, jotta rutolle altiskaan eläin sairastuisi. Sen sijaan EPT-mekanismilla välittävien kirppujen puremat voivat toimia luonnon rokotteina ruttobakteeria vastaan. Kissaeläimet ovat alttiita sairastumaan vakavasti ruttotartunnan saadessaan ja kesykissoilla ruttokuolleisuuden on todettu olevan jopa 38 %. Siitä huolimatta niin kesykissoilla (Felis catus) kuin Yhdysvalloissa luonnonvaraisina elävillä kissaeläimilläkin, esimerkiksi kanadanilveksillä (Lynx canadensis), on todettu vasta-aineita ruttobakteeria vastaan eikä luonnosta ole löydetty kuin yksittäisiä ruttoon kuolleita kissaeläimiä. Kissaeläimet saavat ruttotartunnan useimmiten saaliinsa välityksellä suun kautta. Saalistaessaan ne voivat altistua ruttobakteerille myös jyrsijöiden kirppujen välityksellä. Kun kissaeläin altistuu vain pienelle määrälle ruttobakteereja kerrallaan saaliinsa tai kirppujen välityksellä, sairastumisen sijaan sille saattaa kehittyä vastustuskykyä ruttobakteeria vastaan. Kissaeläinlajeja pidetään ruton sentinellilajeina, joiden populaatioiden serologisella tutkimisella voidaan arvioida ja ennakoida ruton esiintymistä ja epidemiologisen kierron vaihetta seuranta-alueella. Yhdysvalloissa ihmisillä on todettu useita kissaeläimistä saatuja tartuntoja, joista osa on johtanut kuolemaan. Erityisesti vapaasti ulkoilevat kesykissat aiheuttavat tartuntariskin ihmisille. Suomen vektori- ja kantajaeläinlajisto mahdollistaisi ruttobakteerin epidemiologisen kierron Suomen luonnossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitetyt tiedot Yersinia pestis -bakteerin esiintymisestä villeissä kissapopulaatioissa muualla maailmassa ovat tärkeitä huomioiden, että Suomessa elää luonnonvaraisena euraasian ilveksiä (Lynx lynx), jotka ovat läheistä sukua kanadanilveksille, sekä kesykissoja, joiden muodostamat suuret populaatiot ovat ongelma Suomessa.
-
(2023)Koira (Canis lupus familiaris) on kulkenut ihmisen rinnalla tuhansia vuosia ja on nykyään maailman yleisin lemmikki. Koiran ja ihmisen yhteisevoluutio on saattanut edesauttaa lajien välisen sosiaalisen viestinnän kehittymistä ja olla merkittävässä osassa erityisen suhteen muodostumisessa koiran ja ihmisen välille. Koiran stressiä voidaan arvioida käyttäytymisen perusteella, mutta koska käyttäytymisvasteet voivat olla erittäin hienovaraisia sekä yksilöllisiä, on stressin arvioimisessa syytä käyttää lisänä fysiologisia parametrejä. Stressin ilmenemiseen koiran käyttäytymisessä vaikuttavat muun muassa stressitekijän laatu, voimakkuus ja toistumistiheys, stressin kesto sekä koiran luonne, sukupuoli ja rotu. Koiran stressiherkkyyteen ja resilienssiin vaikuttavat useat perintö- ja ympäristötekijät, kuten luonne, varhaiset elämänkokemukset sekä koiran ja omistajan kiintymyssuhde. Koiran ja omistajan välistä suhdetta voidaan verrata lapsen ja vanhemman väliseen kiintymyssuhteeseen. Kiintymyssuhteen tyypin on havaittu vaikuttavan koiran stressiin ja stressinhallintaan. Turvallinen kiintymyssuhde liittyy koiran alhaisempiin stressitasoihin, kun taas turvattoman sekä organisoitumattoman kiintymyssuhteen on havaittu liittyvän korkeampiin stressitasoihin. Myös omistajan luonne ja käyttäytyminen vaikuttavat koiran kokemaan stressiin. Etenkin omistajan neuroottisuuden on havaittu liittyvän vahvasti koiran alhaisempiin lyhyen ja pitkän aikavälin kortisolitasoihin. Lisäksi useissa tutkimuksissa on havaittu viitteitä omistajan ja koiran välisestä tunteiden tarttuvuudesta. Koirat ovat herkkiä aistimaan omistajansa tunnetilaa, ja omistajan ja koiran välillä on havaittu sekä lyhyt- että pitkäaikaista stressin synkronisaatiota. Koiran hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että omistaja kykenisi tunnistamaan koiran stressiä ja näin mahdollisesti myös keskeyttämään stressin etenemisen ennen kuin koiran hyvinvointi vaarantuu. Oksitosiinilla vaikuttaisi olevan merkittävä rooli koiran ja omistajan välisessä suhteessa. Positiivinen vuorovaikutus koiran ja omistajan välillä nostaa molempien oksitosiinitasoja, ja oksitosiinitasot ovat korkeammat koirilla ja omistajilla, joilla on voimakkaampi tunneside toisiinsa. Oksitosiinilla on lisäksi merkittävä rooli kortisolin vastavaikuttajana madaltaen stressivastetta. Koiran ja omistajan välisen suhteen onkin havaittu vaikuttavan enemmän koiran syljen kortisolitasoihin kuin ympäristön stressitekijöiden. Se, miten voimakkaana omistaja kokee suhteensa koiraan, liittyy myös koiran kohonneeseen sykevaihteluun ja edelleen sympaattisen hermoston aktiivisuuden heikkenemiseen ja parasympaattisen hermoston aktiivisuuden voimistumiseen. Stressi voi heikentää koiran hyvinvointia merkittävästi ja johtaa käyttäytymisongelmiin ja edelleen koiran hylkäämiseen, eutanasiaan tai jopa kansanterveydellisiin ongelmiin. Koiran stressiin vaikuttavat useat eri tekijät, ja toisaalta vastuu koiran stressistä ja hyvinvoinnista kuuluu useille eri tahoille. Koiran stressin ehkäiseminen ja hoito ovat vielä lapsen kengissä, mutta tieto lisääntyy koko ajan, ja sitä myötä myös stressin ehkäiseminen ja hoito tehostuvat.
-
(2023)Hevosilla esiintyy synnytysvaikeuksia harvoin, mutta ne ovat aina hätätapauksia. Synnytysvaikeus voi aiheutua tammasta tai varsasta johtuvasta syystä ja hoito riippuu aina ongelman aiheuttajasta. Hevosen synnytys on nopea tapahtuma ja sen aikana ilmenevät ongelmat on ratkaistava ripeästi, jotta tamma ja varsa selviävät hengissä. Yleisin synnytysvaikeuden aiheuttaja hevosella on varsan virheasento. Virheasennoista tyypillisin on yhden tai molempien etujalkojen virheasento, jossa jalka on koukussa etupolvesta tai olkanivelestä. Myös muut jalkojen ja kaulan virheasennot ovat mahdollisia. Muita varsasta johtuvia synnytysvaikeuden syitä ovat muun muassa sikiön kehityshäiriöt, kaksostiineydet ja varsan suuri koko suhteessa tammaan. Tammasta johtuvia synnytysvaikeuden syitä ovat mm. kohtukierre, polttoheikkous ja ennenaikainen istukan irtoaminen. Synnytysvaikeus pyritään aina hoitamaan mahdollisimman pienin toimenpitein. Ensin tila yritetään korjata tamman ollessa hereillä. Ellei tämä onnistu, suositellaan tamman kuljettamista sairaalahoitoon, jossa se voidaan turvallisesti nukuttaa ja tarvittaessa leikata. Tamman siirtäminen ei kuitenkaan aina ole mahdollista, joten joskus tamma joudutaan nukuttamaan synnytysvaikeuden hoitamiseksi talliolosuhteissa. Keisarinleikkauksia ei suositella tehtäväksi muualla kuin sairaalassa, mutta kotitallilla voidaan tietyissä tilanteissa tehdä esimerkiksi fetotomia tai hätäsektio. Synnytysvaikeus lisää riskiä synnytyksenjälkeisille komplikaatioille. Yleisin komplikaatio on niin kutsuttu jälkeisten jääminen, jossa sikiökalvot jäävät osittain kiinni kohtuun synnytyksen jälkeen. Jälkeisten jääminen ei itsessään ole hengenvaarallinen tila, mutta se voi johtaa esimerkiksi henkeä uhkaavaan kohtutulehdukseen. Muita tammaan kohdistuvia komplikaatioita ovat mm. eriasteiset verenvuodot, repeämät, kohtuprolapsi ja tyrät. Varsalle voi synnytysvaikeudesta koitua hapenpuute, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan. Hapenpuutteesta kärsineille varsoille voi tulla erilaisia hermostollisia oireita ja niiden sisäelimet saattavat vaurioitua. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on koota tietoa hevosten synnytysvaikeuksista käyttäen lähteenä mahdollisimman kattavasti tuoreinta tutkimustietoa aiheesta. Työn tavoitteena on toimia tietolähteenä eläinlääkäreille ja eläinlääketieteen opiskelijoille.
Now showing items 21-40 of 1351