Browsing by Subject "vetimen pään kuntoluokitus"

Etelä-Pohjanmaalla Osuuskunta Maitojalosteella toteutettiin vuosina 1998-2000 lypsykarjojen terveydenhuoltoprojekti. Tämän syventävien opintojen työn tarkoituksena oli tarkastella projektiin osallistuneiden karjojen (98 kpl) utareterveystietoja sekä vedinten päiden kuntoa ja sen yhteyttä karjan utareterveyteen. Työssä perehdyttiin myös vetimen pään rasitusmuutosten syntyyn, siihen vaikuttaviin tekijöihin, eri kuntoluokitusmalleihin ja kuntoluokituksen toimivuuteen. Hyväkuntoinen ja ehjä vetimen pää on tärkeä tekijä utaretulehduksen vastustamisessa. Vaurioituneella vetimen päällä on osoitettu olevan yhteyttä utaretulehduksiin. Vedinten päiden kuntoluokitusta on käytetty hyväksi erilaisissa tutkimuksissa ja utareterveydenhuoltotyössä. Vedinten päiden kuntoluokitusmalleja on monenlaisia, ja arvosteluasteikko vaihtelee niissä kolmesta kuuteen. Luokitus perustuu vetimen pään ulkonäön arvosteluun: värimuutoksiin, turvotuksiin, verenvuotoihin, epiteelin ulostyöntymiseen vedinkanavan aukosta sekä palpaatiotuloksiin ja mahdollisiin aristuksiin. Vedinkanavan aukon suun ympärillä olevan valkean sidekudoksisen renkaan paksuus, pehmeys, kovuus, epätasaisuus ja mahdollinen rikkoutuminen huomioidaan. Vedinkanavan hyperkeratoosi ja epiteelin hyperplasia ovat yleisiä muutoksia lypsylehmillä ja niiden oletetaan johtuvan vedinkanavan reagoinnista konelypsyyn. Muutokset näkyvät paksuuntuneena valkeana sidekudosrenkaana vedinkanavan aukon suulla. Hyperkeratoosin määrän lisääntyminen on yleensä merkki viallisesta lypsykoneesta tai muuten huonosta lypsysysteemistä (tykyttimen imusuhde, lypsyalipaine, nännikumit). Vedinten kunnon on todettu olevan huonompi lehmillä, jotka on lypsetty liian jäykillä nännikumeilla. Vetimen pään kuntoon vaikuttavat myös lehmän tuotantovaihe, ikä (poikimakertojen ja lypsykausien määrä) sekä vetimen muoto. Eroa on myös etu- ja takavedinten välillä. Hyperkeratoosimuutoksia saavat aikaan myös erilaiset ihoa ärsyttävät aineet, traumat sekä infektiiviset tekijät. Hyvien eli 1-luokan vedinten osuus tiloilla vaihteli välillä 43-100 % (ka. 79 %), 2-luokan 0-41 % (ka. 16 %) ja huonoimpien eli 3-luokan osuus 0-26 % (ka. 4 %). Tiloista 27 %:lla soluluku oli alle 100 000 kpl/ml ja 6 %:lla yli 250 000 kpl/ml. Terveydenhuoltoprojektin tulehdusprosentin tavoitearvo oli < 15% ja tavoite täyttyi 76%:lla tiloista. Projektissa tavoite utaretulehdushoitojen määräksi oli < 30 % vuodessa (3 hoitoa / 10 lehmää), ja tavoite täyttyi 58 %:lla tiloista (vaihtelu 0-151 %, ka. 32 %). Tämän aineiston tilastollisessa käsittelyssä ainoa esille tullut merkitsevä yhteys löytyi tyhjälypsyn määrän ja vetimen pään kunnon välisestä suhteesta. Vedinten päiden kuntoluokitustulosten suhteen 20 parhaimmalla tilalla oli useammin hyvin alhainen tankkimaidon soluluku, kuin huonoimmilla 20 tilalla.