Kilpa- ja huippu-urheilun kaupallistumisen seurauksena pääsy arvokilpailuihin on urheilijalle tänä päivänä merkityksellistä ei pelkästään urheilullisessa vaan myös taloudellisessa mielessä. Urheilun yhteiskunnallinen arvostus on jatkuvassa nousussa, ja panostaminen urheilullisiin saavutuksiin alkaa jo varhaisella iällä. Menestys tuo mukanaan tärkeää näkyvyyttä sekä yleisön, sponsoreiden ja median kiinnostuksen. Arvokilpailuvalinnalla voi olla ratkaiseva merkitys urheilijan tulevaisuudelle, ja sen vuoksi urheilijoiden yhdenvertainen ja läpinäkyvä kohtelu valintaprosessissa saa korostuneen merkityksen lajiliiton toiminnassa.
Urheilun oikeudellistuessa juridiset normit ovat tunkeutumassa yhä syvemmälle alueille, joita aikaisemmin pidettiin urheilun sisäisinä asioina. Tässä työssä pohditaan ennen kaikkea, mihin urheilun autonomian rajat tulee arvokilpailuvalintatilanteessa asettaa eli milloin lajiliitto ei voi enää vedota yhdistysautonomian sille takaamaan toimintavapauteen. Samalla ruoditaan lajiliiton luonnetta urheilijan oikeuksista päättävänä tahona. Lajiliitot ovat Suomessa yhdistysmuotoisia toimijoita, joiden päätöksentekoa säännellään yhdistyslaissa. Urheilijan ja lajiliiton suhteesta tekee mielenkiintoisen ja erikoisen se, ettei urheilija ole jäsenyyssuhteessa lajiliittoon, vaan lajiliiton jäseniä ovat urheiluseurat. Tämä merkitsee vakiintuneen yhdistysoikeudellisen lähtökohdan mukaan sitä, ettei urheilija voi nostaa kannetta liiton päätöksen mitättömyyden vahvistamiseksi yhdenvertaisuuden tullessa olennaisesti loukatuksi. Kuitenkin liitolla on monopoliasema arvokilpailuosallistujien valitsijana, ja se tekee välittömästi urheilijan henkilöön liittyviä, yksilön kannalta merkittäviä päätöksiä.
Tutkimuksen keskiössä ovat lajiliiton asettamat arvokilpailuvalintakriteerit sekä sen suorittama arvokilpailuvalintaprosessi. Yhdenvertaisuuden kannalta tutkitaan, millaisia kriteerejä liitto voi urheilijoille asettaa ja voiko se jättää kriteerit kokonaan julkistamatta. Prosessipuolella tarkastellaan kriteerit ilmoittamaan oikeutettua tahoa, kriteerien ilmoittamistapaa, kriteerien jälkikäteistä muuttamista ja arvokilpailuvalintapäätöksen perustelemista. Jotta olemassa olevat normit saisivat käytännön merkitystä, tutkitaan myös oikeussuojakeinojen olemassa oloa eli sitä, miten ja mihin urheilija voi valittaa yhdenvertaisuuden tullessa loukatuksi.
Yhdenvertaisuuden toteutumista arvokilpailuvalinnoissa on arvioitava niin yhdistysoikeuden valossa kuin myös perusoikeuksien, kilpailuoikeuden ja yhdenvertaisuuslainsäädännön kannalta. Kasvavaa merkitystä saavat myös varallisuusoikeudelliset normit, joiden vaikutusta lajiliitto ei voi jättää päätöksenteossaan huomiotta. Edelleen yksipuolisen tahdonilmaisun sitovuuden tunnistaminen ja tunnustaminen ovat avainasemassa kysyttäessä, millä tavoin lajilliitto on sidottu ilmoittamiinsa valintakriteereihin. Urheiluoikeudellisesti tyypillisellä tavalla työssä kuljetaan useiden eri oikeudenalojen rajapinnoilla, mikä tekee arvokilpailuvalintaan liittyvästä yhdenvertaisuudesta mielenkiintoisen, monipuolisen ja haastavan tutkimuskysymyksen.
