Raudan vaikutus koiran interdigitaaliseen furunkoloosiin

Tutkielma jakaantuu kahteen osaan: kirjallisuuskatsaukseen ja kokeelliseen osuuteen. Kirjallisuuskatsauksen alkuosassa käsitellään koiran interdigitaalista furunkuloosia eli pododermatiittia. Siinä esitellään furunkuloosin erilaiset ilmenemismuodot ja kliiniset piirteet. Pododermatiitin etiologisiin tekijöihin paneudutaan tarkasti. Lisäksi käsitellään diagnostiikkaa, sekä kuvataan yksityiskohtaisesti idiopaattisen, bakteriaalisen pododermatiitin hoito. Kirjallisuuskatsauksen jälkimmäisessä osassa käsitellään koiran normaalia rautametaboliaa ja sen laboratoriodiagnostiikkaa. Tärkeimmät rautametabolian häiriötilat kuvataan yksityiskohtaisesti sekä pohditaan raudan vaikutusta immuunijärjestelmään ja infektioiden vastustuskykyyn. Kokeellisessa osuudessa kartoitettiin interdigitaalista furunkuloosia sairastavien koirien rautametaboliaa kuvaavia parametreja. Lisäksi tutkittiin peroraalisen rautaterapian vaikutusta furunkuloosiin. Tutkimusaineistona oli 60 kroonista, idiopaattista interdigitaalista urunkuloosia sairastavaa koiraa, jotka jaettiin sattumanvaraisesti rautaterapia- ja plaseboryhmiin. Ennen terapiaa potilaista otettiin O-verinäytteet, joista määritettiin hematologiset perusparametrit, punasoluindeksit sekä seerumin rauta- ja TIBC (total ironbinding capacity)-pitoisuus. Lisäksi tassujen leesiot merkittiin tarkasti muistiin. Kolmenviikon terapian jälkeen potilaat tulivat kontrolliin, jolloin otettiin uusintaverinäytteet ja tarkastettiin tassujen leesioissa tapahtuneet muutokset. Rautaterapiaa jatkettiin vielä seuraavat kolme viikkoa. Myös plaseboryhmälle ryhdyttiin tässä vaiheessa antamaan rautaa. Viimeinen kontrolli oli kuuden viikon kuluttua kokeen alusta, jolloin tehtiin samat toimenpiteet kuin edellisellä kontrollikerralla. Furunkuloosi-potilailla todettiin esiintyvän lievää hypoferremiaa. Ero viitevälin keskiarvoon oli tilastollisesti merkitsevä. Samoin punasolujen MCH (punasolun keskimääräinen hemoglobiinimäärä) ja MCHC (punasolun keskimääräinen hemoglobiinipitoisuus) olivat viitearvoja alemmat. Kuudenkaan viikon rautaterapia ei nostanut seerumin rautapitoisuutta normaalitasolle. Sen sijaan punasoluindekseihin rautaterapialla oli selvä vaikutus: kolmen viikon terapian jälkeen MCV (punasolun keskimääräinen tilavuus) oli kasvanut viitearvoja korkeammaksi. Vastaavasti MCH ja MCHC laskivat edelleen. Furunkuloosileesioiden paranemisessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa rauta- ja plaseboryhmien välillä kolmen viikon terapian jälkeen. Eroa ei myöskään esiintynyt verrattaessa kuusi viikkoa rautaa saaneiden potilaiden paranemista kolme viikkoa plaseboa syöneiden paranemiseen.