Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/mesh/D011795"

Introduction Sexual well-being is associated with general well-being. Several factors, such as overweight, infertility, anxiety, and sex hormones, also play a role, but the effects of hormonal contraception remains a point of debate. We characterized the factors associated with sexual well-being in fertile-aged women following induced abortion. Methods A 5-year follow-up of a nested longitudinal cohort study examining the effects of routine provision of intrauterine contraception as part of abortion care. Sexual well-being, anxiety, and quality of life were assessed annually using validated questionnaires (McCoy Female Sexuality Questionnaire, State-Trait Anxiety Inventory and EuroQoL), along with data on general and reproductive health, and relationship status. Of the 742 women participating in the trial, 290 (39%) provided sufficient follow-up data and were included in this study. Results Based on trajectories of McCoy-scores across the 5-year follow up, two groups were identified: those with stable and higher (n=223, 76.9%) and those with declining sexual well-being (n=67, 23.1%). Women in the group of declining sexual well-being had significantly higher levels of anxiety and lower quality of life at all time points. They also had more often chronic diseases and were less happy in their relationships. No differences were found in method of contraception when classified as hormonal vs non- hormonal, or long-acting vs short-acting reversible contraception. Conclusions Lower anxiety and higher quality of life are associated with stable and higher sexual well- being. Method of contraception or relationship status are not associated with sexual well-being during long-term follow-up in fertile aged women.

Tutkimuksessa selvitetään, poikkeavatko fibromyalgiaa sairastavien henkilöiden hengitys- ja verenkiertovasteet terveistä henkilöistä nousevatehoisen pyöräilysuorituksen aikana. Tutkimuksessa oli kahdeksan fibromyalgiaa sairastavaa naista ja seitsemän tervettä verrokkia. Tutkimus suoritettiin edeltävästi esitietolomakkein, jonka jälkeen tehtiin laaja lääkärin tutkimus ennen varsinaista koeasetelmaa. Maksimaalisella polkupyöräergometritestillä selvitettiin koehenkilöiden suorituskykyä sekä rasitusvasteita hengityskaasuanalysaattorin, impedanssikardiografian ja lähi-infrapunaspektroskopian avulla. Fibromyalgiaa sairastavien henkilöiden maksimaalinen suorituskyky polkupyöräergometritestissä oli merkittävästi verrokkeja alhaisempi (110 ± 16 W vs. 151 ± 21 W, P<0.01). Fibromyalgiaa sairastavien henkilöiden niin absoluuttinen (21.8 ± 6.1 ml/kg/min vs. 27.0 ± 3.6 ml/kg/min) kuin myös rasvattomaan painoon suhteutettu maksimaalinen hapenottokyky olivat merkittävästi alhaisempia kuin verrokeilla (32.2 ± 6.7 ml/kg FFM/min vs. 39.2 ± 4.0 ml/kg FFM/min, P<0.05). Fibromyalgiaa sairastavien henkilöiden kudosten happeutumisessa havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja verrokkiryhmään nähden (P<0.05). Kudosten saturaatioindeksi (TSI (%)) oli alhaisempi kuormituksen aikana levossa olevan yläraajalihaksen (m. biceps brachii) ja aivojen otsalohkon alueella fibromyalgiaa sairastavilla. Työskentelevässä jalkalihaksessa (m. vastus lateralis) vastaava ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä, mutta viitteitä alenemasta havaittiin. Kudosten saturaatioindeksin kuvatessa happeutuneen hemoglobiinin määrää kudoksissa voidaan epäillä, että fibromyalgiaa sairastavilla ja verrokeilla on eroja kudosten happeutumisessa. Lisäksi sydämen minuuttitilavuuden ja hapenottokyvyn suhteen (ΔCO/ΔVO2) käyrä oli jyrkempi fibromyalgiapotilailla (β = 7.98) kuin verrokkiryhmällä (β = 6.08), viitaten voimakkaampaan minuuttitilavuuden nousuun VO2:n noustessa (P<0.05). Erot hengitys- ja verenkiertovasteissa ryhmien välillä viittaavat siihen, että fibromyalgia assosioituu erityisesti perifeerisen hapenkuljetuksen ongelmiin. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan selvittämään, miksi suorituskyvyssä ja kudosten happeutumisessa on merkittäviä eroja fibromyalgiaa sairastavien henkilöiden ja verrokkien välillä.

Tutkimuksen perusteella haluttiin selvittää, miten Helsingin yliopiston hammaslääketieteen opintojen kliinisen vaiheen opiskelijat kokevat perehdytyksensä klinikkaan. Tutkimusta varten heille jaettiin vastattavaksi kyselylomake: "Minkälaisen perehdytyksen klinikkaan tulevat opiskelijat tarvitsisivat?" Kyselyn vastausprosentti oli 50,6 %. Lomakkeen kysymykset ja väittämäkohdat analysoitiin Excelillä (versio 2014). Tuloksista laskettiin prosentit ja keskiarvot sekä avoimista kohdista kerättiin suoria sitaatteja. Tutkimuksesta selvisi, että Helsingin yliopiston hammaslääketieteen opiskelijoiden perehdytys klinikkaan ei ole riittävää. Tutkimus auttoi hahmottamaan sitä, mitkä asiat perehdytyksessä on koettu erityisen ongelmalliseksi. Tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella voidaan kehittää Helsingin yliopiston hammaslääketieteen suu- ja leukasairauksien osaston perehdytysohjelmaa. Tutkimuksessa saatujen tulosten, omien ja opiskelukollegoiden kokemusten perusteella, sekä aiemman julkaistun kirjallisuuden avulla laadimme yhdessä Maaret Sirkkalan (HLK) kanssa Kandioppaan, joka jaettiin syksyllä 2014 uusille kliiniset opintonsa aloittaville hammaslääketieteen opiskelijoille.

Näyttöön perustuvia Käypä hoito -suosituksia on laadittu yhdeksästä hammaslääketieteen aihealueesta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten suositusten keskeiset asiat toteutuvat hammaslääkäreiden työssä ja mitä he suosituksista ajattelevat. Tutkielma on toteutettu artikkelina, joka on tarjottu julkaistavaksi Suomen Hammaslääkärilehteen 13.4.2019. Julkaisun muita kirjoittajia ovat Marja Pöllänen, Minna Kaila ja Aura Heimonen. Kyselytutkimus lähetettiin Suomen hammaslääkäriseura Apollonian jäsenille ja siihen vastastattiin Webropol -ohjelmassa. Vastaukset analysoitiin Excel -ohjelmassa. Kyselyyn vastausprosentti oli 8,2 %. Suositustekstejä käytti 93,5 % vastaajista. Vastaajat, joiden valmistumisesta oli kulunut vähemmän aikaa, olivat tutustuneet suositusten eri osiin useammin kuin ne vastaajat, joiden valmistumisesta oli kulunut pidempään. Suurempi osa erikoishammaslääkärikoulutuksen tai erityispätevyyden suorittaneista oli tutustunut näytönastekatsauksiin verrattuna vastaajiin, jotka eivät olleet jatkokouluttautuneet. Vastaajat pitivät suosituksia potilastyön kannalta hyödyllisinä. Ajanpuute oli usein syynä, jos vastaaja ei ollut tutustunut materiaaleihin. 60,1 % ilmoitti, että suosituksia on käsitelty potilaiden hoitoa käsittelevissä kokouksissa. Käypä hoito -suositusten suositustekstejä ja potilasohjeita hyödynnettiin kliinisessä työssä varsin laajasti. Peruskoulutuksen osuus suositusten implementoinnissa näyttäisi olevan merkittävä, sillä materiaaleja käyttivät selvästi monipuolisemmin hyödykseen hammaslääkärit, joiden valmistumisesta oli kulunut vähemmän aikaa. Lisäksi jatko- ja täydennyskouluttautuminen tukee tieteelliseen tietoon perehtymistä. Tieteellisen tiedon jatkuva lisääntyminen tuo haasteita ajantasaisen tiedon hallitsemiseen. Lisäksi muutokset suun terveydenhuollon kentällä vaativat hoitolinjausten yhdenmukaistamista. Tulevaisuudessa tulisikin panostaa Käypä hoito -suositusten laajempaan hyödyntämiseen kaikkien suun terveydenhuollon toimijoiden osalta.

Kyselytutkimuksia käytetään Suomessa poikkeuksellisen paljon selvittämään myös rakennuksiin liitettyä oireilua. Tämä työ perustuu kouluaineistoon, jossa on aiemmin selvitetty kouluun liittyvää sisäilmaoireilua oppilaille ja heidän vanhemmilleen suunnatuilla kyselytutkimuksilla ja tuloksia on verrattu koulurakennusten teknisiin arvioihin. Samoissa kouluissa on tutkittu myös opetushenkilökunnan sisäilmaoireilua. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, korreloivatko oireiden esiintyvyydet eli asettuvatko koulut samaan järjestykseen oireilun perusteella riippumatta oireita raportoivasta vastaajaryhmästä. Käytettävissä oli 9835 alakoululaisen ja 3939 alakoululaisen huoltajan kyselyä 114 koulurakennuksesta, 2929 yläkoululaisen kyselyä 38 koulurakennuksesta sekä 2561 opetushenkilökunnan kyselyä 124 toimipisteestä. Vertailut tehtiin alakoululaisten ja vanhempien sekä alakoululaisten, vanhempien, yläkoululaisten ja henkilökunnan välillä. Eri vastaajaryhmien oire-esiintyvyyksiä verrattiin rakennuksittain Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimilla ja järjestysten välistä luotettavuutta painotetulla Cohenin kappalla. Lisäksi on verrattu kymmenen suurimman esiintyvyyden koulun yhtenevyyksiä ja niiden luotettavuutta Cohenin kappalla. Rakennuskohtaiset oireiden esiintyvyydet eri vastaajaryhmissä korreloivat huonosti. Rakennukset eivät myöskään järjesty esiintyvyyksien perusteella samalla tavalla eikä kymmenen korkeimman esiintyvyyden koulut erotu eri vastaajaryhmissä juuri sattumaa paremmalla luotettavuudella. Kyselytutkimusten oiretulokset olivat keskenään voimakkaasti ristiriitaisia, mikä viittaa siihen, ettei oireita kyselemällä pystytä luotettavasti erottamaan sisäilmanlaadultaan ongelmallisimpia kouluja esimerkiksi suunniteltaessa korjausresurssien käyttöä. Sisäilmakyselyillä yleensä on kuitenkin paikkansa käyttäjien kuulemisessa sekä osin tarkempien sisäilmaselvitysten suuntaamisessa.

Suun terveys on tärkeä osa ihmisen kokonaisterveyttä ja hyvinvointia. Erityisesti iensairaudet ja karies ovat merkittäviä ja yleisiä suun sairauksia, joilla voi olla mittavia vaikutuksia terveyteen, mutta joiden diagnostiikka ja hoito ovat perinteisesti olleet hammaslääkäreiden vastuulla. Ulkomaalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että lääkärit voisivat olla nykyistä merkittävämmässä asemassa suun sairauksien diagnostiikassa ja hoitoketjuissa mutta osaamisen ja tiedon puute ovat tälle esteenä. Tämä tutkimus selvitti millä tavoin suun terveys huomioidaan suomalaisessa lääkärikoulutuksessa ja miten lääkäreitä valmistetaan hoitamaan ja ennaltaehkäisemään potilaiden suun alueen vaivoja. Tutkimuksessa selvitettiin, miten suun terveys mainitaan suomen viiden eri lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmien opinto-oppaissa ja tiedekunnille lähetetyn internet-pohjaisen kyselyn kautta selvitettiin eri koulutusohjelmien suun terveyden opetusmääriä, opetusmuotoja ja ajankohtaa sekä opetuksen laatua. Suun terveys mainittiin vähintään kerran neljän eri tiedekunnan opinto-oppaassa korva-, nenä- ja kurkkutautien yhteydessä mutta maininnat olivat yleisesti vähäisiä. Neljä tiedekuntaa vastasi lähetettyyn kyselyyn. Vastauksien perusteella suun terveyden opetus painottuu pääsääntöisesti prekliiniseen vaiheeseen ja toteutuu pääosin luento- sekä pienryhmäopetusmuodossa. Potilasopetusta ei suun terveyteen liittyvistä vaivoista järjestetä. Suun tutkimisen, normaalianatomian ja suun syöpäsairauksien opetus koettiin tiedekunnissa keskimäärin hyväksi. Huonommin opetetuiksi aiheiksi koettiin suun sairauksien preventio ja suun sairauksien yhteys muuhun sairastavuuteen ja näiden aiheiden opetuksen lisääminen koettiin tiedekunnissa tärkeäksi. Tutkimus alleviivaa tarvetta suun terveyden opetuksen lisäämiselle sekä koulutusohjelmille yhteisen suun terveyden ydinaineksen kehittämiselle.