Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p10631"

Sosiolingvistisessa pro-gradu -tutkielmassani tarkastellaan englannin kielen perinteisiä sukupuolittuneiksi koettuja kielenpiirteitä, niihin yhdistettyjä sukupuolistereotypioita ja niiden esiintymistä viimevuosien Hollywood -menestyselokuvissa. Tutkielmani selvittää, tunnistetaanko nämä perinteiset, vuosikymmeniä vallinneet uskomukset sukupuolittuneista kielenpiirteistä edelleen ja tutkii sitä, mihin sukupuoleen nämä kielen piirteet yhdistetään. Lisäksi tutkielma tarkastelee näiden kielellisten sukupuolistereotypioiden leviämistä Suomeen ja tämän leviämisen mahdollista yhteyttä Hollywood -menestyselokuvassa esiintyvään dialogiin. Tutkielman tulokset pohjautuvat verkossa toteutettuun kyselytutkimukseen. Tutkielmani teoriatausta perustuu ensisijaisesti kielitieteilijä Robin Lakoffin teoksessaan Language and a Woman’s Place (1975) esittämiin väittämiin spesifeistä kielipiirteistä, jotka voidaan katsoa perinteisiksi englannin kielen kielellisiksi sukupuolistereotypioiksi. Tutkielma pyrkii valottamaan massakulttuurissa käytetyn englannin kielen vaikutusta sukupuolittuneiden kielistereotypioiden muodostumiseen ja vahvistumiseen. Analyysin kohteeksi ovat valikoituneet Hollywood-menestyselokuvat elokuva-alalla vallitsevan sukupuoliepätasa-arvon sekä Hollywoodin mittavan vaikutusvallan vuoksi. Lisäksi Hollywood-elokuvien dialogia ei ole aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu näiden stereotyyppisten perinteisten kielipiirteiden näkökulmasta. Kyselytutkimuksessa pyydettiin osallistujia arvioimaan kymmentä vuorosanasitaattia, jotka oli valikoitu vuosina 2017–2018 tuotetuista Hollywood –menestyselokuvista ja jotka sisälsivät Lakoffin nimeämiä, sukupuolittuneiksi koettuja kielenpiirteitä. Kyselyn avulla tutkittiin, mitkä kielelliset piirteet vaikuttavat mielipiteen muodostumiseen puhujan sukupuolesta, kun vuorosanasitaattien puhujaa eikä kontekstia tiedetä. Osallistujien tuli valita mihin sukupuoleen he yhdistävät kunkin vuorosanasitaatin kolmesta vaihtoehdosta: nainen, mies ja en osaa sanoa. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus vastata vapaaehtoiseen avoimeen kysymykseen, jossa pyydettiin kommentoimaan annettua vastausta. Kyselyyn oli mahdollista osallistua, mikäli henkilö puhui äidinkielenään joko Amerikan englantia tai suomea. Kyselyyn osallistui 100 henkilöä ja sen tulosten analyysi toteutettiin vertaamalla saatuja vastauksia vastaajien iän, sukupuoli-identiteetin ja äidinkielen perusteella. Tutkielman päälöydöksiä olivat se, että perinteisesti sukupuolittuneiksi koetut kielen piirteet tunnistettiin pääosin hyvin, sekä se, että osallistujien vastaukset eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta eronneet merkittävästi toisistaan. Ensin mainittu löydös osoittaa, että osallistujat tunnistavat kielen piirteet ja yhdistävät ne siihen sukupuoleen, johon stereotypiat on perinteisesti liitetty. Jälkimmäinen löydös puolestaan merkitsee sitä, että englannin kielen sukupuolistereotypioiden tunnistaminen ei katso ikää, sukupuoli-identiteettia eikä äidinkieltä. Lisäksi kyselyn laadullisesta aineistosta nousi esille kiinnostava sivulöydös: vuorosanasitaattien semanttinen sisältö sekä kyselytutkimukseen vastanneiden sitaateille luomat kuvitteelliset kontekstit vaikuttivat suuresti siihen, mihin sukupuoleen vuorosanasitaatit yhdistettiin. Löydös on merkityksellinen, sillä se viittaa siihen, että kielelliset sukupuolistereotypiat pohjautuvat mahdollisesti enemmän kielen semanttisiin ja pragmaattisiin ominaisuuksiin kuin näihin vuosikymmeniä tutkittuihin, perinteisesti sukupuolittuneina pidettyihin kielen piirteisiin.

The City of Helsinki is the largest employer in Finland. During the last decades, Finland, especially Helsinki, has become more multicultural and multiethnic due to increasing international migration. The aim of this thesis was to examine whether migrant employees have observed and experienced more workplace bullying than their Finnish-born colleagues, and whether gender, age, education or being bullied in childhood might affect this association. The Helsinki Health Study, a questionnaire survey conducted in 2017, was used. In total, 5898 the City of Helsinki employees between ages 19 to 39 responded to the survey; of them, seven per cent had been born abroad. The methods used in the analysis were cross-tabulations and binary logistic regression. The results were broadly in line with previous studies. After adjusting for different characteristics, migrant employees were more likely to experience workplace bullying than their Finnish-born colleagues. In addition, women and the less educated reported workplace bullying more often than men and the highly educated. The highest risk of workplace bullying was found for those who had also experienced childhood bullying. The additional analysis revealed a higher likelihood to experience bullying for migrants born in Africa, the Middle East, and Russia. No difference was found in observing workplace bullying between Finnish-born and all migrants, but according to additional analysis, those who had immigrated to Finland from Africa and the Middle East had observed workplace bullying more often than those who had been born in Finland. The study provides further evidence that immigrant status is associated with a higher likelihood of workplace bullying among 19- to 39-year-old municipal employees. Further investigation is required to unfold the tendencies between different ages and education levels, sectors, and genders, so that workplace bullying can be tackled more effectively. When there are enough respondents, more precise comparisons can be made between migrants of different countries of origin. Workplace bullying in multicultural work communities should be studied with even more versatile methods, especially paying attention to the means that could be used to effectively and permanently reduce the bullying experienced by migrants. With the increasing shortage of labour force, especially in the health and social care sector, diversity at workplaces will increase in Finnish workplaces, and the wellbeing of all employees needs more attention.

I min pro gradu-avhandling undersöker jag gymnasiestuderandenas motivation att lära sig tyska. Undersökningens syfte är att få en uppfattning om studerandenas motivationstillstånd, om studerandenas flerspråkighet påverkar deras motivation och om det finns skillnader i motivationstillståndet mellan svensk- och finskspråkiga studerande. I avhandlingens teoridel behandlas motivation från olika perspektiv. Först presenteras utvecklingen av motivationsundersökningen i främmande språk samt de två motivationsteorierna som fungerar som den teoretiska referensramen för analysen: L2 Motivational Self System och attributionsteorin. Därutöver presenteras kontextens betydelse för motivationen. Till slut betraktas flerspråkighetens betydelse för inlärningsmotivation av främmande språk i Finland. Materialet samlades in med hjälp av ett frågeformulär i åtta gymnasier i huvudstadsregionen under våren 2017. Sammanlagt 88 gymnasiestuderande deltog i undersökningen, varav 41 var finskspråkiga och 47 svenskspråkiga. De flesta hade börjat med tyska som B2-språk, men 21 hade tyska som B3-språk. Materialet analyserades både kvantitativt och kvalitativt. För den kvantitativa delen användes deskriptiv statistik och den kvalitativa delen analyserades med hjälp av kvalitativ tematisk analys. De kvantitativa resultaten visar att studerandena har en relativt betydande ideal L2-självbild medan de inte har en bör-vara L2-självbild. Utav sociala inflytande har läraren den största betydelsen. Klasskamraterna har betydelse endast för vissa deltagare och föräldrarna har ingen större påverkan på studerandenas motivation. Studerandena har en bra attityd till tyskinlärningen. Kausalattributionerna visar att studerandena förklarar sina framgångar främst med inre orsaker och misslyckande med yttre och till viss mån inre orsaker, vilket kan betyda att de har lite sämre självförtroende. Studerandena har mycket positiv inställning till flerspråkighet, men upplever inte de övriga språkkunskaperna som särskilt motiverande för tyskinlärningen. Det finns inte stora skillnader mellan svensk- och finskspråkiga studerande, men de finskspråkiga anger att de är lite mer motiverade än de svenskspråkiga. De kvalitativa resultaten avslöjar att studerandena tänker använda tyska i framtiden främst vid arbete, resande och kommunikation på tyska. De motiveras bl.a. av tyskans användbarhet, sociala inflytanden, inlärningssituationen och intresset för tyska och flerspråkighet.

Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa täysi-ikäisten Suomen juutalaisten rukoilemiseen liittyviä käsityksiä. Tutkielmassa selvitetään rukoilemisen saamia eri muotoja, uskonnollisia näkemyksiä sekä uskonnonharjoittamiseen liittyvien toimien esiintymistiheyksiä täysi-ikäisten Suomen juutalaisten keskuudessa. Tutkimusaineisto on kerätty kaksikielisellä verkkokyselyllä, ja tutkimusaineistoon sisältyy sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia aineistoja. Suljettujen kysymysten analysoinnissa on käytetty pääsääntöisesti kvantitatiivisen tutkimuksen menetelmiä. Avoimiin kysymyksiin saatujen vastausten järjestämisen apuvälineenä on käytetty sisällönanalyysiä. Avoimiin kysymyksiin saatuja vastauksia on analysoitu sisällön erittelyn lisäksi myös kvantitatiivisia menetelmiä käyttäen. Tarkastelun kohteena olevasta ryhmästä saadun näytteen (n=94) osalta vastaajien selvän enemmistön kohdalla rukoileminen heijastelee pääpiirteittäin rabbiinisen juutalaisuuden mukaista kuvausta rukoilemisesta. Vastauksissa ilmenee ensisijaisten rukoilemista käsittelevien kirjallisten lähteiden käsitteitä, metaforia ja näkemyksiä. Henkilökohtaisessa uskonnonharjoittamisessaan vastaajat ovat selvästi keskimääräistä suomalaista otosjoukkoa aktiivisempia. Taustatekijöiden osalta näytteen sisäisissä riippuvuussuhteissa sukupuoli ja ikä ovat juutalaisuuden suuntauksille perustuvaa ryhmäjakoa heikompia selitysmittareita rukoiluun liittyvissä näkemyksissä. Vastaajaryhmittäin tarkasteltuna pienen vastaajajoukon näkemykset poikkeavat merkittävästi sekä rukoilemiseen että uskonnollisuuteen liittyvissä kysymyksissä vastaajien enemmistön näkemyksistä lukuun ottamatta juutalaiseen perinteeseen ja juutalaiseen identiteettiin liittyviä aihepiirejä. Tässä tutkielmassa saadut tulokset voivat antaa aihetta jatkotutkimuksille, joissa selvitettäisiin, kuinka yleisiä kerätyistä vastauksista havaitut piirteet ovat Suomen juutalaisten keskuudessa. Arkaluonteisia tietoja sisältäviä kyselyitä voinee jatkossa toteuttaa vuoden 2020 aikana avattavan Helsingin yliopiston REDCap-verkkokyselyalustan avulla tässä tutkielmassa käytetyn kolmannen osapuolen kyselyalustan ja henkilötietojen käsittelijän sijaan.

Tutkielmassani tarkastelen, kuinka Ruotsiin muuttaneet suomalaisopiskelijat kokevat sopeutuneensa ruotsinkieliseen ympäristöön. Tarkoituksenani on selvittää, mitä kieliä he Ruotsissa puhuvat ja millaisia kielellisiä vaikeuksia heillä Ruotsissa on. Lisäksi tarkastelen, kokevatko he saaneensa lukion ruotsin opetuksesta riittävät kielelliset valmiudet pärjätäkseen Ruotsissa. Teoriaosiossa käsittelen Ruotsin ja Suomen välistä muuttoliikettä, suomenruotsin ja ruotsinruotsin välisiä eroja sekä ruotsin opetusta suomalaisessa koulujärjestelmässä. Tutkimukseni perustuu kyselylomakevastauksiin, jotka keräsin maaliskuun 2017 aikana. Kyselylomakkeeni koostui sekä avoimista että suljetuista kysymyksistä, joten myös analyysini on sekä määrällinen että laadullinen. Esittelen tuloksia diagrammein ja esimerkein. Kyselyyni vastasi 109 Ruotsiin muuttanutta suomalaisopiskelijaa, joiden kaikkien äidinkieli on suomi. Analyysini osoittaa, että eniten kielellisiä ongelmia Ruotsiin muuttaneille suomalaisopiskelijoille tuottaa puhuttu kieli. Ruotsissa puhuttavaa ruotsia on monien mielestä vaikea ymmärtää, sillä se poikkeaa suomenruotsista erityisesti ääntämyksellisesti. Lisäksi eri murteiden ja puhekielisten ilmaisujen ymmärtämistä pidetään hankalana. Myös puheen tuottaminen on monien mielestä vaikeaa, ja he kertovat, että osaavat keskustella abstrakteista asioista ruotsiksi, mutta arkikieleen kuuluvat ilmaisut ovat heille vieraita. Tekstinymmärtäminen ja kielioppi eivät sen sijaan tuota vaikeuksia. Suurin osa vastaajista käyttää ruotsin kieltä hoitaessaan virallisia asioita, mutta vapaa-ajalla käytetään paljon myös englantia ja suomea. Vastauksista käy ilmi, että ruotsia haluttaisi puhua enemmän myös vapaa-ajalla, mutta ruotsalaisiin tutustuminen koetaan vaikeaksi. Monet myös kokevat, etteivät saa tarpeeksi tilaisuuksia harjoitella ruotsin puhumista, sillä ruotsalaiset vaihtavat keskustelukielen herkästi englanniksi. Ne vastaajat, jotka ovat saaneet ruotsalaisia ystäviä, kokevat, että se on helpottanut heidän sopeutumistaan ja parantanut heidän kielitaitoaan. Suurin osa kyselyyni vastanneista henkilöistä kokee, ettei lukion ruotsin opetus antanut heille riittäviä valmiuksia pärjätä Ruotsissa. Kuullun ymmärtämistä ja puheen tuottamista olisi heidän mielestään pitänyt harjoitella tunneilla enemmän, kun taas kielioppia opeteltiin monen mielestä liikaa muiden kielen osa-alueiden kustannuksella. Monet kuitenkin kokevat, että lukion ruotsin opetus antoi hyvän pohjan myöhemmälle oppimiselle.

Tässä tutkielmassa tutkitaan valtasiirtymää Vasemmistoliitossa. Valtasiirtymähypoteesin mukaan valta on siirtynyt puolueessa jäsenistöltä puolue-eliitille. Lähtökohtana Vasemmistoliiton valinnalle tutkimuksen kohteeksi toimii se, että Vasemmistoliitto on jäänyt tutkimukselliseen pimentoon jäsendemokratiaa ja valtasiirtymää tutkittaessa. Tutkimuksen keskittyminen Vasemmistoliittoon avaa joukkopuolueeseen pohjautuvan puolueen jäsenten näkemyksiä vallasta ja jäsendemokratiasta. Täten tutkimus tuo uutta näkökulmaa Suomen puoluetutkimuksen kentälle. Tutkielman varsinaisena tavoitteena on selvittää, onko Vasemmistoliitossa tapahtunut valtasiirtymää ja miten valta on jakautunut eri toimielinten välille. Valtasiirtymän tarkastelun ohella tutkielmassa tutkitaan jäsenten puolueen demokratiaa kohtaan koetun tyytyväisyyden yhteyksiä arvioihin puolue-elinten vallasta. Lisäksi tutkielmassa selvitetään mitkä muut tekijät selittävät puolue-elinten arvioitua valtaa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ovat puolueteoriat, jotka osoittavat joukkopuolueiden muutoksen asiantuntijoiden valtaa korostaviksi professionaalisiksi vaalipuolueiksi ja kartellipuolueiksi. Taustalla vaikuttaa rappiokertomustulkinta puoluedemokratian muuntumisesta kohti yleisödemokratiaa, jossa puoluepolitiikka on yksilöitynyttä. Nämä muutokset puoluejärjestelmissä muuttavat myös puolueiden sisäistä vallanjakoa niin, että puolueen jäsenistöä edustavat kenttätason puolue-elimet menettävät valtaa julkisella toimintatasolla toimiville puolueen puheenjohtajistolle ja eduskuntaryhmälle. Tutkielman aineistona käytetään marraskuussa vuonna 2021 Vasemmistoliiton jäsenille lähetettyä kyselytutkimusta. Kyselytutkimuksen avulla selvitettiin jäsenten näkemyksiä Vasemmistoliiton jäsendemokratiasta ja puolue-elinten vallasta. Kyselytutkimuksessa saatua aineistoa tutkitaan lineaarisen regressioanalyysin keinoin. Regressioanalyysia käytetään, kun halutaan selvittää, mitkä muuttujat parhaiten selittävät tutkittavaa ilmiötä. Regressioanalyysin selitysaste osoittaa, kuinka hyvin selittämisessä on onnistuttu. Tutkielmassa tehtäviin regressioanalyyseihin valitaan selitettäviksi muuttujiksi puolueen puheenjohtajan, puoluehallituksen ja puoluekokouksen arvioitu valta. Selitettävät muuttujat edustavat jokaisen kolmen toimintatason puolue-elimiä, joille jäsenet arvioivat eniten valtaa. Näitä pyritään selittämään selittävien muuttujien avulla. Tutkielmassa selittäviksi muuttujiksi valikoidaan jäsenten puolueen demokratiaa kohtaan koettu tyytyväisyys sekä kontrollimuuttujat, joita ovat kyselytutkimuksessa vastaajan taustatietoina annetut ikä, liittymisvuosi puolueeseen, koulutustaso sekä rooli puolueessa. Ennen regressioanalyysin ajoa selittävät muuttujat operationalisoidaan dummy-muuttujiksi, mikä mahdollistaa luokitteluasteikollisten muuttujien käytön lineaarisessa regressioanalyysissa. Regressioanalyysissa selittävät muuttujat auttavat kertomaan, mikä yhteys jäsenen taustassa selittää parhaiten näkemyksiä puolue-elinten vallasta. Havainnot osoittavat, että valtasiirtymähypoteesin voidaan sanoa toteutuvan Vasemmistoliitossa. Julkisen toimintatason elimille arvioidaan enemmän valtaa kuin muille toimintatasoille. Regressioanalyysien havainnot osoittavat, että mitä tyytyväisempi jäsendemokratiaan on, sitä enemmän arvioi puolue-elimillä olevan valtaa. Tyytyväisyyttä mittaavien muuttujien merkitsevyysasteet ovat tilastollisesti merkitseviä myös silloin, kun otetaan huomioon kontrollimuuttujat. Kontrollimuuttujista vuosina 2000–2009 ja 2016–2021 puolueeseen liittyneet sekä 26–45-vuotiaat ja 45–65-vuotiaat omaavat myös itsenäistä selitysvoimaa. Samoin puoluerooliltaan aktiiviset ja kunnallisessa luottamustehtävässä toimivat omaavat itsenäistä selitysvoimaa. Tyytyväisyys selittää kuitenkin merkitsevimmin arvioita puolue-elinten vallasta. Tutkielmassa paitsi kerrotaan, miten vallan arvioidaan sijoittuvan puolue-elinten välille, myös osoitetaan, mitkä tekijät parhaiten selittävät näitä arvioita. Tutkielman havainnot ovat yhteneväisiä puolueteorioiden kanssa ja asemoivat tutkielman osaksi puoluetutkimusten kenttää.

Tämän tutkimuksen kohteena on yhteiskunnallinen vaikuttamistyö osana kunnallista sosiaalityötä. Tarkoituksena on tuottaa tietoa kunnallisessa sosiaalityössä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden ajatuksista, asenteista ja kokemuksista sosiaalityön yhteiskunnallisesta vaikuttamistehtävästä. Tutkimuksessa yhteiskunnallisella vaikuttamistyöllä tarkoitetaan sosiaalityöntekijän työtä, jonka tarkoituksena on yhteiskunnallisiin rakenteisiin vaikuttaminen sosiaalityön arvojen mukaisesti niin sosiaalityöntekijän omassa työorganisaatiossa, kunnallisessa sosiaalipolitiikassa kuin yleisesti yhteiskunnassakin. Yhteiskunnallinen vaikuttamistyö ymmärretään osaksi sosiaalityön yhteiskunnallista ja eettistä tehtävää. Se perustuu sekä kriittiseen ja analyyttiseen ymmärrykseen yhteiskunnallisista rakenteista että vahvaan sitoutumiseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteeseen. Tutkimus pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten sosiaalityöntekijät suhtautuvat yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön? 2) Miten sosiaalityöntekijät kokevat toimintaympäristöjensä suhtautuvan yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön? ja 3) Kuinka hyviksi tai huonoiksi sosiaali-työntekijät kokevat mahdollisuutensa tehdä yhteiskunnallista vaikuttamistyötä? Tutkimus on toteutettu kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Tutkimusaineisto muodostuu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kyselyvastauksista (n = 130), jotka on kerätty verkkolomakkeella keväällä 2017. Kyseessä on poikkileikkausaineisto ja kokonaistutkimus. Vastausprosentiksi tuli lopulta noin 15 %. Katoanalyysin perusteella aineisto on kuitenkin työskentelykunnan, pätevien sosiaalityöntekijöiden osuuden sekä ikäjakauman perusteella edustava. Aineiston analyysissä tutkitaan suorien jakaumien tarkastelulla sosiaalityöntekijöiden yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön liittyvien kokemusten ja näkemysten yleisyyttä sekä ryhmittelyanalyysin, ristiintaulukointien ja keskiarvovertailun avulla niiden yhteisvaihtelua. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että merkittävä osa pääkaupunkiseudun sosiaalityöntekijöistä pitää yhteiskunnallista vaikuttamistyötä tärkeänä. Enemmistö sosiaalityöntekijöistä on kiinnostunut ja halukas toteuttamaan vaikuttamistyötä, mutta kokee mahdollisuutensa siihen huonoiksi. Sekä oma suhtautuminen että koetut mahdollisuudet ovat yhteydessä siihen, miten sosiaalityöntekijä kokee toimintaympäristönsä suhtautuvan vaikuttamistyöhön. Koettu mahdollisuuksien puute on yhteydessä sosiaalityöntekijän omaan passiiviseen suhtautumiseen sekä toimintaympäristön kielteiseen suhtautumiseen. Vain joka neljäs vastaaja on sitä mieltä, että yhteiskunnallista vaikuttamistyötä pidetään omassa työyhteisössä tärkeänä osana sosiaalityöntekijän työtä. Enemmistö kokee, ettei kunnassa olla kiinnostuneita heidän tiedostaan ja näkemyksistään eikä heidän yhteiskunnallista asiantuntemustaan hyödynnetä. Lähes joka viides on kokenut vaientamista omalla kohdallaan, kun työnantajan edustaja on pyrkinyt rajoittamaan vaikuttamista. Lähes kaksi viidestä uskoo, että vaikuttamisesta voisi seurata työpaikalla ikävyyksiä, mikä kertoo vaientamiseen liittyvästä pelon ilmapiiristä. Sosiaalityöntekijöiden kokemuksiin heikoista mahdollisuuksista näyttävät olevan yhteydessä erityisesti vaientamiseen liittyvä pelon ilmapiiri työpaikalla sekä sosiaalityöntekijän kokema epävarmuus siitä, minkälainen vaikuttaminen omassa työssä on sallittua. Pelon ilmapiirissä epävarmuus johtaa vaikenemiseen ja ylläpitää sitä, kun tieto muiden kokemista seurauksista saa vaikenemaan jo ennalta. Tästä näkökulmasta myöskään passiivinen tai pessimistinen suhtatutuminen vaikuttamiseen ei ole kovinkaan yllättävä. Heikkojen mahdollisuuksien taustalla nähdään tässä tutkimuksessa olevan erityisesti toimintakulttuuri, jota leimaavat järjestelmäkeskeisyys ja pelon ilmapiiri ja jossa yhteiskunnallista vaikuttamistyötä ei mielletä sosiaalityöntekijän tehtäväksi. Jos toimintakulttuuria leimaa vaikeneminen, on johdonmukaista myös pitää yksilökohtaista työtä vaikuttamistyötä mielekkäämpänä. Kiinnostava tulos on, että korkeintaan kolme vuotta sosiaalityöntekijänä työskennelleet vastaajat suhtautuvat vaikuttamistyöhön useammin kiinnostuneesti ja aktiivisesti ja arvioivat myös työyhteisönsä suhtautumisen positiivisemmaksi kuin kokeneemmat kollegansa. Näitä eroja saattaa selittää uuden sosiaalityöntekijäsukupolven erilainen ammatti-identiteetti, joka ei ole enää yhtä vahvasti kytköksissä järjestelmäkeskeisyyteen.