Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p136"

Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että työolot selittävät merkittävästi suomalaisten terveyseroja. Saatavilla on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa saatavilla siitä, miten työelämän aikaiset kuormittavat työolot selittävät terveyttä ja sen muutoksia eläkkeelle jääneillä työntekijöillä. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään fyysisesti kuormittavien työolojen yhteyttä terveyteen sekä sitä, ovatko fyysisesti kuormittavat työolot yhteydessä koetun terveyden muutoksiin työelämästä eläkkeelle siirryttäessä. Tutkielma on osa Helsinki Health Study (HHS) -tutkimushanketta, joka on tutkinut Helsingin kaupungin työntekijöiden terveyttä, työoloja ja työssäjaksamista jo vuodesta 2000 alkaen. Tutkimusaineistona käytettiin vuosina 2000–2017 kerättyä kyselyaineistoa, jonka vastaajat koostuivat keski-ikäisistä ja ikääntyneistä kaupungin työntekijöistä. Tämän tutkimuksen tutkimusjoukko koostuu 3839 vastaajasta, joita tutkittiin kahdessa eri aikapisteessä, työelämässä sekä vanhuuseläkkeelle jäämisen jälkeen. Tutkielma on kvantitatiivinen pitkittäistutkimus, jossa analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressioanalyysia. Fyysisesti kuormittavat työolot (OR 2,73 95 % LV 2,20-3,40) ovat yhteydessä kunta-alan työntekijöiden heikkoon koettuun terveyteen, joka pysyi heikkona myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Fyysisesti kuormittavilla työoloilla (OR 1,58, 95 % LV 1,21-2,05) on myös yhteys työelämän aikana hyvään, mutta eläkkeellä ollessa heikentyneeseen koettuun terveyteen. Fyysisesti kuormittavilla työoloilla on itsenäinen yhteys terveyden muutoksiin, eivätkä taustamuuttujat ja elintavat selittäneet tätä yhteyttä. Fyysisesti kuormittavat työolot eivät puolestaan ole yhteydessä työelämän aikana heikkoon, mutta eläkkeellä ollessa parantuneeseen koettuun terveyteen. Tämän tutkielman tulosten mukaan suurimmalla osalla kunta-alalta eläköityneistä työntekijöistä terveys säilyy hyvänä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Fyysisesti kuormittavan työn yhteys terveyteen säilyy eläkkeelle jäämisen jälkeen, eikä työkuormituksen poistuminen eläkkeelle jäädessä paranna terveyttä. Kunta-alan työntekijöiden fyysisesti kuormittavia työoloja tulee keventää, jotta voidaan suomalaisen eläkepolitiikan mukaisesti pidentää työuria sekä ylläpitää ja tukea eläkeläisten terveyttä. Toimenpiteet tulisi kohdistaa erityisesti työuran viimeisinä vuosina fyysisesti kuormittavaa työtä tekeviin henkilöihin.

Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että työolot ovat yhteydessä työntekijöiden psyykkiseen hyvinvointiin. Työssään fyysistä tai etenkin psykososiaalista kuormitusta kokevilla on muita todennäköisemmin heikko psyykkinen hyvinvointi. Pitkittäistutkimuksissa on havaittu, että kuormituksen vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia. Eläkkeelle siirtyneitä on kuitenkin tutkittu vain vähän. Ei ole vielä yhtenäistä näyttöä siitä, millainen on yhteys työssä koetun kuormituksen ja psyykkisen hyvinvoinnin välillä työuran jälkeen, työkuormituksen poistuttua. Tässä tutkielmassa selvitetään, onko aiemmilla fyysisillä tai psykososiaalisilla työoloilla yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin vielä eläkeiässä. Helsinki Health Study (HHS) -hanke on tutkinut Helsingin kaupungin työntekijöiden työoloja ja terveyttä vuodesta 2000 lähtien. Tämä tutkielma liittyy HHS-hankkeeseen ja tutkimusjoukkona ovat työntekijät, jotka olivat hankkeen alkaessa työelämässä ja jotka ovat sittemmin jääneet vanhuuseläkkeelle. Heitä on seurattu neljällä kyselykierroksella vuosien 2000 ja 2017 välillä. Tutkielma on toteutettu kvantitatiivisena pitkittäistutkimuksena ja tutkimusjoukkoa on tutkittu kahdessa aikapisteessä, ennen eläkkeelle jäämistä ja eläkkeelle jäämisen jälkeen. Tutkielmassa tutkitaan fyysisesti sekä psykososiaalisesti kuormittavien työolojen yhteyttä psyykkisen hyvinvoinnin muutoksiin työiän ja eläkeiän välillä. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointeja sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Analyysit on suoritettu SPSS-tilasto-ohjelmalla. Tuloksina havaittiin, että naisilla sekä fyysisesti kuormittavat työolot (vakioitu OR 1.82, 95 % lv 1.34–2.46), heikko oman työn hallinta (vakioitu OR 1.75, 95 % lv 1.22–2.49) että työn korkeat vaatimukset (vakioitu OR 1.44, 95 % lv 1.05–1.98) olivat yhteydessä heikkoon psyykkiseen hyvinvointiin, joka pysyi heikkona myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Miehillä ainoastaan fyysisesti kuormittavat työolot olivat yhteydessä heikkona pysyvään psyykkiseen hyvinvointiin, mutta yhteys näytti olevan vahvempi kuin naisilla (vakioitu OR 3.59, 95 % lv 1.79–7.22). Psykososiaalisesti erityisen kuormittava työ, jossa on samanaikaisesti korkeat vaatimukset ja heikko oman työn hallinta, oli naisilla yhteydessä alun perin hyvän psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemiseen eläkkeelle jäämisen jälkeen (vakioitu OR 1.89, 95 % lv 1.29–2.78), mutta miehillä tätä yhteyttä ei ollut. Kuormittavien työolojen ja aiemmin heikon, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen parantuneen psyykkisen hyvinvoinnin välillä ei voitu osoittaa yhteyttä. Tutkielman päätuloksena voi pitää johtopäätöstä, että fyysisesti tai psykososiaalisesti kuormittavien työolojen yhteys työntekijöiden psyykkiseen hyvinvointiin ei pääty eläkkeelle siirtymiseen. Eläkkeelle jääminen ei siis tuo helpotusta kuormittavista työoloista kärsineiden psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä asettaa entistä suuremman merkityksen työhyvinvoinnille ja sen kehittämiselle. Ikääntyneiden psyykkinen hyvinvointi on kansallisesti merkittävä asia, sillä pian joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias, ja eläkkeellä vietetään entistä pidempi aika. Ikääntyneiden mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy on aloitettava jo työurien aikana, ja työelämän on otettava vastuuta tässä haasteessa.

Noin joka neljännen suomalaisen työssäkäyvän arvioidaan kärsivän työuupumuksesta. Työuupumus on pitkäaikaisen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jota määrittävät uupumusasteinen väsymys, kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja heikentynyt ammatillinen itsetunto. Uupumusasteista väsymystä pidetään työuupumuksen keskeisimpänä ulottuvuutena. Valtaosa työuupumustutkimuksesta on kohdistunut psykososiaalisten työolojen ja työuupumuksen suhteeseen. Vaikka sosioekonomisen aseman on havaittu olevan yhteydessä valtaosaan terveyden ja hyvinvoinnin indikaattoreista, ei työuupumusta ole juurikaan tutkittu sosioekonomisten terveyserojen näkökulmasta. Usein työuupumustutkimusten kohteena on ollut yksittäinen organisaatio, ammattiryhmä tai toimiala, mutta ammattiryhmien tai toimialojen välisistä eroista työuupumuksessa on niukasti tietoa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ammattiaseman yhteyttä uupumusasteiseen väsymykseen Helsingin kaupungin nuorilla työntekijöillä. Psykososiaaliset työolot huomioidaan yhteyttä mahdollisesti välittävinä tekijöinä. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään, eroavatko ammattiaseman, psykososiaalisten työolojen ja uupumusasteisen väsymyksen väliset yhteydet eri toimialojen välillä. Tutkielman aineistona käytettiin Helsinki Health Study -tutkimuksen alle 40-vuotiaiden Helsingin kaupungin työntekijöiden kohorttiaineistoa, joka kerättiin syksyllä 2017. Niille vastaajille, jotka antoivat luvan kysely- ja rekisteritietojen yhdistämiseen, lisättiin tieto ammattiasemasta ja toimialasta. Lopullinen aineisto koostui 4837 havaintoyksiköstä. Selitettävänä muuttujana käytettiin uupumusasteisen väsymyksen osiota Työterveyslaitoksen kehittämästä MBI-mittarin versiosta. Työntekijän ammattiasemaa kuvasi neliportainen jako ylempiin, keskitason ja alempiin toimihenkilöihin ja työntekijöihin. Psykososiaalisten työolojen mittaamiseen hyödynnettiin Framinghamin versiota Karasekin JCQ-mittarista. Tarkasteltavia työoloja olivat työn vaatimukset, työn hallinta ja työn kuormittavuus. Ammattiaseman ja uupumusasteisen väsymyksen välisiä yhteyksiä tarkasteltiin lineaaristen regressiomallien avulla, joihin lisättiin vaiheittain psykososiaalisia työolomuuttujia. Lisäksi suoritettiin toimialakohtaiset analyysit, joissa mallit sovitettiin erikseen sosiaali- ja terveysalalle, kasvatus- ja koulutusalalle sekä muille toimialoille. Eniten uupumusasteisesta väsymyksestä kärsivät ylemmät toimihenkilöt. Työn vaatimukset selittivät ammattiasemien välisiä eroja, kun taas työn hallinnan ja kuormittavuuden huomioiminen kasvatti näitä. Kasvatus- ja koulutusalalla esiintyi eniten uupumusasteista väsymystä. Ammattiasemien välisten erojen rakenne ja psykososiaalisten työolojen merkitys vaihtelivat toimialojen välillä. Sosiaali- ja terveysalalla vähiten uupumusasteista väsymystä kokivat keskitason toimihenkilöt, kun taas kasvatus- ja koulutusalalla ja muilla toimialoilla uupumusasteinen väsymys oli vähäisintä alemmilla toimihenkilöillä. Kaikkiaan ammattiasemien väliset erot uupumusasteisessa väsymyksessä olivat pieniä. Aiemmassa tutkimuksessa on viitteitä siitä, että työn vaatimusten ja hallinnan yhteydet sosioekonomisiin terveyseroihin saattaisivat olla erisuuntaisia siten, että korkeat vaatimukset altistaisivat ylemmät sosioekonomiset asemat työstressille, kun taas hallinnan puute vaikuttaisi epäsuotuisasti alemmissa sosioekonomisissa asemissa. Epäsuotuisat työolot saattavat aiheuttaa stressiä ja uupumusta niin alemmissa kuin ylemmissä ammattiasemissa, mutta eri mekanismien kautta. Toimialakohtaisten tarkastelujen tulokset tukevat aiemmassa tutkimuksessa toistuvaa havaintoa, jonka mukaan opettajilla ja muilla koulutusalan ammattilaisilla esiintyy keskimääräistä enemmän työuupumusta. Jatkossa on tärkeää tutkia uudenlaisten työtapojen ja niihin liittyvien kuormitustekijöiden yhteyksiä työuupumukseen. Lisäksi ammattiryhmien välisten erojen tutkiminen väestötasolla on tarpeen, jotta saadaan uutta tietoa siitä, mihin ryhmiin työstressin kielteiset terveysvaikutukset kuten uupumusasteinen väsymys kasaantuvat.