Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p4241"

Vuonna 2019 taloustieteen Nobel-palkinto annettiin Banerjeelle, Duflolle ja Kremerille heidän pyrkimyksistään vähentää köyhyyttä sekä heidän kontribuutioistaan kehitystaloustieteen metodologiaan. Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee heidän mentelmällistä lähestymistään ja erityisesti satunnaiskontrolloitujen kenttäkokeiden hyödyntämistä poliittisessa päätöksenteossa. Näyttöpohjaisen päätöksenteon kannattajien mukaan satunnaiskontrolloidut kenttäkokeet tuottavat parempaa ja luotettavampaa näyttöä. Tässä tutkielmassa tämä väite hylätään kenttäkokeita koskevan taloustieteellisen metelmäkirjallisuuden sekä perustulokokeilua koskevan tapaustutkimuksen nojalla. Tutkielma osoittaa, että näyttöpohjaisen päätöksenteon käsitys satunnaiskontrolloitujen kenttäkokeiden objektiivisuudesta perustuu kapeaan käsitykseen mekaanisesta objektiivisuudesta, joka korosta menetelmällisiä sääntöjä ja normeja. Tämä kuitenkin piilottaa useat todelliset arvovalinnat tutkimusasetelman suhteen ja sivuuttaa sen kuinka näytön luonne ja laatu voi muuttua tutkimusprosessin aikana. Tutkijoiden ja päätöksentekijöiden osallisuus tieteellisten menetelmien yhteismuotoiluun haastaa näyttöpohjaisen päätöksenteon uudelleenharkitsemaan normatiivisia ohjenuoriaan. Tämä tutkielma tarkastelee perustulokokeilua ja osoittaa, miten eettiset arvot voivat muuttua tutkimuksen perustaviksi ja välttämättömiksi arvoiksi (i) koeasetelman menetelmällisten valintojen ja (ii) teoreettisten valintojen kautta sekä (iii) tulosten tarkastelun ja tulkinnan kautta. Näistä kolme reittiä nostattavat tiedollisia riskejä, mutta myös mahdollisuuksia kohentaa tutkimuksen relevanssia ja validiteettia. Lopulta ne myös osoittavat sen miten tutkija suhtautuu ja asennoituu epävarmuuteen ja erheen mahdollisuuteen, mikä tekee niistä myös subjektiivisuuden näyttämöitä. Samalla kun ne havainnollistavat komplekseja vaihtokauppoja tiedollisten ja ei-tiedollisten arvojen välillä, niiden seuraukset objektiivisuudelle ovat myös epäselviä. Tämä ei johdu ainoastaan siitä, että satunnaiskontrolloidut kenttäkokeet ovat yhteensopivia useiden tiedollisten tavoitteiden ja päättelyiden kanssa, jotka eivät ole usein kovinkaan selviä, kuten perustulokokeilun suhteen osoitetaan, vaan myös siitä että induktiivisen riskin seuraukset objektiivisuudelle ja näyttöä koskeviin standardeihin ovat myös epäselviä. Tutkielmassa argumentoidaan, että näyttöpohjaisen päätöksenteon tulisi selventää inhimillisen harkinnan ja siihen vaikuttavien tiedollisten ja ei-tiedollisten arvojen roolia, koska ne osoittavat sen kuinka tutkijat suhtautuvat epävarmuuteen ja erheen mahdollisuuteen. Tämä edellyttää näyttöpohjaisen päätöksenteon kannattajia hylkäämään käsityksen tieteen arvovapaudesta ja rikastamaan käsityksiään objektiivisuudesta, jotta he voivat käsitellä satunnaiskontrolloituihin kenttäkokeisiin ja niiden näyttöön liittyviä tiedollisia riskejä ja pettymystä.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Politiikan ja viestinnän maisteriohjelma Opintosuunta: Viestintä Tekijä: Mikko Kivenne Työn nimi: Kapea ala & vastahegemonia: 2010-luvun vastamediat objektiivisen valtavirtajournalismin ideologisina haastajina Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 69 + 10 Avainsanat: journalismi, objektiivisuus, ideologia, hegemonia, vastamedia Ohjaaja tai ohjaajat: Tuomo Mörä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: - Tiivistelmä: Journalistien jokapäiväiseen työhön heijastuvien, sisäistettyjen objektiivisuuden ja neutraaliuden periaatteiden ja kriittisen mediatutkimuksen ideologiaa koskevien löydösten välillä vallitsee ristiriita. Objektiivisuudesta muodostui 1900-luvulla journalismia ohjaava, laajalti omaksuttu eettinen ihanne ja arvopohja, joka yhä 2010-luvulla nousi vahvasti esiin journalistien ammatillista itseymmärrystä ja arvoja tutkittaessa. Ristiriita journalismin objektiivisuusideaalin ja mediatekstien ideologisuuden välillä ei synny journalismin valheellisuudesta tai tietoisesta harhaanjohtamisesta. Kyse on journalististen mediatekstien kytkeytymisestä laajempiin merkitysjärjestelmiin ja yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin, kielenkäyttöön liittyviin eli diskursiivisiin kamppailuihin ja latentista tai jopa journalistille itselleen tiedostamattomasta arvojen, normien ja uskomusten ”rivien välissä” tapahtuvasta tuotannosta ja normalisoinnista. Vaikka objektiivisuuden ihanne on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä ja menettänyt merkitystään, ei se ole kokonaan hävinnyt journalismia ohjaavien periaatteiden joukosta. Radikaalioikeistolaisten vastamedioiden räjähdysmäinen kasvu ”totuudenjälkeisellä” 2010-luvulla on saanut objektiivisuuden puolestapuhujat liikkeelle ja näyttäytyy jyrkässä kontrastissa suhteessa journalismin objektiivisuusihanteeseen yhtäältä journalismin ammatillisena ideologiana ja toisaalta osana laajempia yhteiskunnallisesti vakiintuneita eliitti-instituutioita. Tämä maisterintutkielma tarkastelee objektiivisuutta journalismia ohjaavana eettisenä ihanteena suhteessa kriittisen tutkimuksen tunnistamaan journalististen mediatekstien ideologisuuteen sekä 2010-luvun vastamedioita valtavirtajournalismin ideologisina haastajina. Tutkielman teoreettisena taustana ja kirjallisuutena toimivat journalismin objektiivisuusihanteen historiaa käsittelevä tutkimus, kriittisen ideologiatutkimuksen havainnot sekä viime vuosien valtamedioita koskevat empiiriset havainnot. Journalismin objektiivisuusideaali muodostui 1900-luvulla journalismin keskeisimmäksi ammattieettiseksi ihanteeksi, ja käsite on mediatutkimuksen piirissä laajalti tutkittu. Ideologiatutkimuksella on kulttuuri- ja yhteiskuntatutkimuksessa pitkät perinteet ja sen ala on laaja, mutta yhteistä eri teoreetikkojen ideologiaa koskeville jäsenyksille on se, että ideologiassa on kyse yhteiskunnallisen arvojen, uskomusten ja ideoiden tuotannosta ja representaatiosta sekä niiden kytkeytymisestä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen valtaan. Tutkimuksellisena käsitteenä vasta viime vuosina vakiintunut vastamedia on hedelmällinen tarkasteltaessa 2000-luvun uudenlaisia internetin välityksellä uutisenkaltaisia ja perinteistä mediaa muistuttavia, mutta journalistisiin periaatteisiin sitoutumattomia medioita. Tutkielmassa vastamedioita tarkastellaan yhtäältä median murroksen sekä viestintäteknologian kehityksen ja toisaalta erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisen “liberaalin järjestyksen” ideologisen kriisin myötä nousseina valtavirtamedian haastajana sekä reaktioina ja vastavoimana objektiivisen journalismin tarjoamalle ja heijastelemalle maailmankuvalle. Ideologista kriisiä ja vastamedioiden nousua kriisiin paikantuvana ilmiönä tarkastellaan tutkielmassa Antonio Gramscin teoretisoimien hegemonian, orgaanisen kriisin ja interregnumin käsitteiden avulla. Vuonna 2008 alkanut globaali finanssikriisi horjutti hegemonista liberaalia taloudellista ja poliittista järjestystä ja valtavirtaista journalismia sen äänenkannattajana ja tuottajana. Keskeisten teorioiden ja kirjallisuuden avulla päädytään tulokseen, että tarkastelun kohteena olevia vastamedioita voidaan hahmottaa 1) yhteiskunnan ideologista hegemoniaa vastustavina vastahegemonisina projekteina, 2) orgaanisen liberalismin kriisin synnyttämän interregnumin oireina ja 3) laajemman historiallisen mediaympäristön ja teknologisen murroksen oireina.