Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p7831"
Now showing items 1-13 of 13
-
(2017)Tutkielmassa tarkastellaan aikuissosiaalityön asiakkaiden kokemuksia sosiaalityöntekijän vallankäytöstä. Tavoitteena on kuvata, millaisissa vuorovaikutustilanteissa asiakkaat kokevat vallankäyttöä sosiaalityöntekijän puolelta ja minkälaisia vallankäytön muotoja on löydettävissä asiakkaiden kuvaamista vuorovaikutustilanteista. Tämän lisäksi tavoitteena on tuoda esiin, mitkä tekijät sosiaalityöntekijän toiminnassa vaikuttavat siihen, että asiakkaille syntyy kokemus vallankäytöstä ja millaisena asiakkaat kokevat sosiaalityöntekijän vallankäytön. Tutkielma on laadullinen ja taustalla vaikuttaa fenomenologis-hermeneuttinen tieteenfilosofinen lähestymistapa. Tutkielmaan haastateltiin kuutta Helsingin sosiaali- ja terveysviraston aikuissosiaalityön asiakasta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Asiakkaiden vallankäytön kokemukset ovat syntyneet aikuissosiaalityön kontekstissa. Eniten asiakkaat kokevat vallankäyttöä vuorovaikutustilanteissa, joissa toimeentulotukityö on ollut keskiössä. Vallankäytön muotoja aineistosta löytyi useita. Eniten aineistosta nousi esille harkintavalta, jota sosiaalityöntekijät käyttivät yleensä harkinnanvaraista toimeentulotukea myöntäessään. Lisäksi lakiin perustuvaa valtaa ja asiantuntijavaltaa löytyi tuloksista jonkin verran. Asiakkaiden kokemukset vallankäytöstä ovat sidoksissa siihen, miten asiakasta on kohdeltu vuorovaikutuksessa ja onko asiakkaalle syntynyt kokemusta tukemisesta. Se, miten asiakkaat kokevat vallankäytön on aina yksilöllistä ja tilanteeseen sidottua. Sosiaalityöntekijät ovat onnistuneet luomaan lähes aina yhdessä asiakkaan kanssa sellaisia vuorovaikutustilanteita, joissa kokemukset vallankäytöstä olivat positiivisia. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että vallankäyttö toimii lähes aina auttamisen välineenä, jolloin asiakkaan tilanteeseen saadaan muutosta. Ilman vallankäyttöä ei saataisi aikaan asiakkaiden elämässä muutoksia. Jatkotutkimusaiheena olisi hyvä tutkia aikuissosiaalityön toimintakäytännöissä olevia valtamekanismeja, jotka osallistavat tai syrjäyttävät asiakkaita. Ihmisten toimintavalmiuksiin vaikuttavat luonnollisesti erilaiset sosiaalitoimiston toimintakäytännöt, kuten työntekijöiden tavoitettavuus.
-
(2017)Monet kehitysvammaiset henkilöt tarvitsevat muiden ihmisten apua arjen perusasioiden suorittamisessa, kuten siivoamisessa tai ruuanlaitossa. Suomessa aikuisista kehitysvammaisista suuri osa asuu asumisinstituutioissa, joissa he saavat hoitohenkilökunnan apua arjen askareisiin. Apu ja hoito pohjautuvat kehitysvammaisen ja ammattilaisen väliseen sosiaaliseen suhteeseen ja vuorovaikutukseen heidän välillään. Historian valossa katsottuna tämä suhde on perinteisesti ollut hyvin hierarkkinen ja ammattilaisen auktoriteettiasemaa korostava. Ammattilainen on määritellyt ja toteuttanut hoitoon liittyvät toiminnot, ja vammainen henkilö on ollut hoidon kohde, vailla kontrollia. Kuitenkin tämän päivän vammaispoliittiset arvot, erityisesti YK:n vammaisyleissopimus, korostavat yhä selvemmin vammaisten henkilöiden toimijuutta ja vahvaa itsemääräämisoikeutta omaan arkeen ja vastaavasti ammattilaisen roolia neuvon- ja tuenantajana auktoriteettiaseman sijaan. Muutos kohti kehitysvammaisten korkeampaa toimijuutta näkyy muun muassa laitosasumisen purkamisena, mutta asumismuodon muuttaminen ei vielä yksin takaa kokonaisvaltaista muutosta. Huomio tulee suunnata myös ammattilaisen ja kehitysvammaisen henkilön suhteeseen ja siihen tapaan, miten hoitotyötä tehdään. Tässä tutkimuksessa avataan empiirisesti sitä, miten asumisinstituution arjen askareita suoritetaan vuorovaikutuksen tasolla ja millaisena kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen välinen suhde näyttäytyy näiden vuorovaikutuksen mikroilmiöiden näkökulmasta. Tutkimus osallistuu siihen keskusteluun, jota Suomessa tällä hetkellä käydään vammaisten ihmisoikeuksien toteutumisesta ja kehitysvammaisten asumispalveluiden muutoksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty kahdesta kehitysvammaisten perhekodista, joissa tutkija asui kymmenen päivän ajan. Perhehoito instituutiona tarjoaa uudenlaisen vertailukohdan aiemmin tehdyille tutkimuksille kehitysvammaisten ja ammattilaisten suhteesta. Tutkimusaineisto koostuu video- ja audionauhoituksista, joihin on tallennettu perhekodin arjen tapahtumia, sekä havaintopäiväkirjasta, johon tutkija on tallentanut taustatietoja perhekodin asukkaista ja toimintakulttuurista. Tarkemmiksi tutkimuskohteiksi on valittu neljä aterianvalmistuskatkelmaa, joissa jokaisessa osallisena ovat kehitysvammainen asukas ja perhehoitaja. Analyysiosiossa esitellään aineistoesimerkkejä aterianvalmistuksen aloituksista ja siirtymistä eri työvaiheiden välillä. Aineistoa on analysoitu keskustelunanalyysin keinoin, mikä tarkoittaa vuorovaikutuksen mikrotason ilmiöiden avaamista. Tässä tutkimuksessa on analysoitu erityisesti osanottajien valtasuhteita, suhdetta tietoon ja kyvykkyyteen sekä emootioita. Analyysissa on haettu vastauksia siihen, millaisina kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen roolit näyttäytyvät, miten ammattilainen suhtautuu kehitysvammaisen henkilön haasteisiin suoriutua työvaiheista ja miten kehitysvammaisen henkilön toimijuus (toimintakyky, osallisuus ja valinnanmahdollisuudet) tulee esiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen rooleissa on vaihtelua. Aineistosta on nähtävissä sekä ammattilaisen auktoriteettiasemaa korostavia vuorovaikutustilanteita että kehitysvammaisen henkilön korkeaa toimijuutta osoittavia tilanteita. Roolit ja niissä ilmenevät erot johtuvat sekä aterianvalmistuksen organisointitavoista että osallistujien asemista ja kyvyistä suhteessa aterianvalmistukseen. Tuloksista ilmenee myös erilaisia käytäntöjä, joilla ammattilainen pyrkii nostamaan kehitysvammaisen henkilön toimijuutta haastavien työvaiheiden kohdalla, kuten ajan antaminen, toisto ja kognitiivisen toiminnan sanallistaminen. Tulokset esittävät myös kehitysvammaisen henkilön toimijuuden eri asteita, joissa toimintakyky ja valinnanmahdollisuudet suhteessa aterianvalmistukseen vaihtelevat, kun taas osallisuus aterianvalmistukseen pysyy vakiona. Tutkimuksen tuloksissa painottuu se, kuinka moniulotteisena kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen välinen suhde näyttäytyy, kun sitä tarkastellaan vuorovaikutuksen mikrotasolla. Suhde ei ole stabiili, vaan se rakentuu ja uudistuu vuorovaikutuksessa. Tutkimus osoittaa, kuinka kehitysvammaisella henkilöllä voi olla korkea toimijuuden aste omassa arjessaan. Toimijuuden asteeseen vaikuttavat sekä henkilön toimintakyky että toimijuuden mahdollistava tai estävä konteksti. Työssä pohditaan myös perhehoitoa erityisenä asumismuotona, joka tämän tutkimuksen aineiston perusteella näyttää perustuvan läheisille sosiaalisille suhteille ja tukevan kehitysvammaisen henkilön osallisuutta arjessa. Tutkimus ottaa kantaa myös keskustelunanalyyttisen tutkimuksen käsitteistöön. Tutkimuksessa nousee esiin osanottajien orientaatio kyvykkyyteen yhtenä vuorovaikutuksen ulottuvuutena ja resurssina, mutta tälle ei ole vielä vakiintunutta käsitettä keskustelunanalyysin teoriassa.
-
(2017)Monet kehitysvammaiset henkilöt tarvitsevat muiden ihmisten apua arjen perusasioiden suorittamisessa, kuten siivoamisessa tai ruuanlaitossa. Suomessa aikuisista kehitysvammaisista suuri osa asuu asumisinstituutioissa, joissa he saavat hoitohenkilökunnan apua arjen askareisiin. Apu ja hoito pohjautuvat kehitysvammaisen ja ammattilaisen väliseen sosiaaliseen suhteeseen ja vuorovaikutukseen heidän välillään. Historian valossa katsottuna tämä suhde on perinteisesti ollut hyvin hierarkkinen ja ammattilaisen auktoriteettiasemaa korostava. Ammattilainen on määritellyt ja toteuttanut hoitoon liittyvät toiminnot, ja vammainen henkilö on ollut hoidon kohde, vailla kontrollia. Kuitenkin tämän päivän vammaispoliittiset arvot, erityisesti YK:n vammaisyleissopimus, korostavat yhä selvemmin vammaisten henkilöiden toimijuutta ja vahvaa itsemääräämisoikeutta omaan arkeen ja vastaavasti ammattilaisen roolia neuvon- ja tuenantajana auktoriteettiaseman sijaan. Muutos kohti kehitysvammaisten korkeampaa toimijuutta näkyy muun muassa laitosasumisen purkamisena, mutta asumismuodon muuttaminen ei vielä yksin takaa kokonaisvaltaista muutosta. Huomio tulee suunnata myös ammattilaisen ja kehitysvammaisen henkilön suhteeseen ja siihen tapaan, miten hoitotyötä tehdään. Tässä tutkimuksessa avataan empiirisesti sitä, miten asumisinstituution arjen askareita suoritetaan vuorovaikutuksen tasolla ja millaisena kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen välinen suhde näyttäytyy näiden vuorovaikutuksen mikroilmiöiden näkökulmasta. Tutkimus osallistuu siihen keskusteluun, jota Suomessa tällä hetkellä käydään vammaisten ihmisoikeuksien toteutumisesta ja kehitysvammaisten asumispalveluiden muutoksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty kahdesta kehitysvammaisten perhekodista, joissa tutkija asui kymmenen päivän ajan. Perhehoito instituutiona tarjoaa uudenlaisen vertailukohdan aiemmin tehdyille tutkimuksille kehitysvammaisten ja ammattilaisten suhteesta. Tutkimusaineisto koostuu video- ja audionauhoituksista, joihin on tallennettu perhekodin arjen tapahtumia, sekä havaintopäiväkirjasta, johon tutkija on tallentanut taustatietoja perhekodin asukkaista ja toimintakulttuurista. Tarkemmiksi tutkimuskohteiksi on valittu neljä aterianvalmistuskatkelmaa, joissa jokaisessa osallisena ovat kehitysvammainen asukas ja perhehoitaja. Analyysiosiossa esitellään aineistoesimerkkejä aterianvalmistuksen aloituksista ja siirtymistä eri työvaiheiden välillä. Aineistoa on analysoitu keskustelunanalyysin keinoin, mikä tarkoittaa vuorovaikutuksen mikrotason ilmiöiden avaamista. Tässä tutkimuksessa on analysoitu erityisesti osanottajien valtasuhteita, suhdetta tietoon ja kyvykkyyteen sekä emootioita. Analyysissa on haettu vastauksia siihen, millaisina kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen roolit näyttäytyvät, miten ammattilainen suhtautuu kehitysvammaisen henkilön haasteisiin suoriutua työvaiheista ja miten kehitysvammaisen henkilön toimijuus (toimintakyky, osallisuus ja valinnanmahdollisuudet) tulee esiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen rooleissa on vaihtelua. Aineistosta on nähtävissä sekä ammattilaisen auktoriteettiasemaa korostavia vuorovaikutustilanteita että kehitysvammaisen henkilön korkeaa toimijuutta osoittavia tilanteita. Roolit ja niissä ilmenevät erot johtuvat sekä aterianvalmistuksen organisointitavoista että osallistujien asemista ja kyvyistä suhteessa aterianvalmistukseen. Tuloksista ilmenee myös erilaisia käytäntöjä, joilla ammattilainen pyrkii nostamaan kehitysvammaisen henkilön toimijuutta haastavien työvaiheiden kohdalla, kuten ajan antaminen, toisto ja kognitiivisen toiminnan sanallistaminen. Tulokset esittävät myös kehitysvammaisen henkilön toimijuuden eri asteita, joissa toimintakyky ja valinnanmahdollisuudet suhteessa aterianvalmistukseen vaihtelevat, kun taas osallisuus aterianvalmistukseen pysyy vakiona. Tutkimuksen tuloksissa painottuu se, kuinka moniulotteisena kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen välinen suhde näyttäytyy, kun sitä tarkastellaan vuorovaikutuksen mikrotasolla. Suhde ei ole stabiili, vaan se rakentuu ja uudistuu vuorovaikutuksessa. Tutkimus osoittaa, kuinka kehitysvammaisella henkilöllä voi olla korkea toimijuuden aste omassa arjessaan. Toimijuuden asteeseen vaikuttavat sekä henkilön toimintakyky että toimijuuden mahdollistava tai estävä konteksti. Työssä pohditaan myös perhehoitoa erityisenä asumismuotona, joka tämän tutkimuksen aineiston perusteella näyttää perustuvan läheisille sosiaalisille suhteille ja tukevan kehitysvammaisen henkilön osallisuutta arjessa. Tutkimus ottaa kantaa myös keskustelunanalyyttisen tutkimuksen käsitteistöön. Tutkimuksessa nousee esiin osanottajien orientaatio kyvykkyyteen yhtenä vuorovaikutuksen ulottuvuutena ja resurssina, mutta tälle ei ole vielä vakiintunutta käsitettä keskustelunanalyysin teoriassa.
-
(2016)Background and aims. The environment has a significant influence on a child's language acquisition. The interaction styles of the adults in a child's everyday environment influence also on a child's possibilities to have an active role in interaction. If a child's language develops atypically, the role of adults' interaction styles is even more significant. Adults often seem to dominate the interaction in dyads of adults and young children. This kind of asymmetry seems to be more persistent when children have atypical language development. AAC is one way to provide children with language disorders a way to communicate more equally and thus learn a more active role in interaction. The purpose of this study is to examine the interaction between a child with delayed language development and his close adults. Also the study observes the experiences of the AAC use in everyday life by a brief interview. Methods. A 2 years 7 months old child, Leo, participated this study. Leo's language development was delayed. Leo had received speech therapy intervention concentrating on the AAC use. The data of the study consists of face-to-face interaction situations between Leo and his mother, and Leo and his kindergarten teacher. Interaction situations were videotaped. Additionally the mother and the kindergarten teacher were interviewed. The interaction situations were analysed by counting the number of turns of each participant. Within turns the communication moves, communicative functions and the communication modes were analysed. Results and discussion. The results revealed that Leo was an active interaction partner using various communicative functions and modes of communication. The interaction between both dyads was quite symmetric. Leo made even a bit more initiations than his mother. However, the kindergarten teacher had a bit more dominant role in the interaction, having a bit more turns and initiations than Leo. The results of this study does not entirely support the results of previous studies in which adults were dominating the interaction in dyads of adults and young children. The one-to-one interaction situations of this study supported well reciprocal communication. Also the adults encouraged Leo to take an active role in the interaction. As being a case study the results cannot be generalised. There are relative few studies examining interaction of Finnish adult-child-dyads. More research is needed to examine general features as well as individual variation of the interaction between a child and their close adults.
-
(2018)The aim of this study was to describe difficulties in kids self-regulation and define multiple things that cause it in day care interaction situations. The research questions are 1. How difficulties in self-regulation appear in interaction, 2. What are the causes that effect to self-regulation, and 3. What pedagogical methods are applied concerning self-regulation in day care groups in this research. Stress is closely related with self-regulation. When faced with a stimulus, people become alerted. That elevates stress level and calls for self regulation. Self-regulation is considered as dependent on circumstances and interaction. Difficulties in self-regulation often coexist with difficulties in peer relations. People have inborn abilities to regulate emotions and behavior, but self-regulation skills are also learned in interaction with others. Human is considered to be pro-social by birth, and to be favoring helping others. Interventions concerning self-regulation has been developed, to enhance pedagogical sensitivity among day care teachers. Pedagogical sensitivity reduces stress and helps children to self-regulate. Two day care groups from Helsinki participated in this research. Research groups had children with special needs integrated. The data was collected by videotaping and observing the interaction in normal daily activities in spring 2015, two days in a row. Interesting clips were chosen from the videotapes to be shown to day care teachers together with the interviews. In interviews, the teachers commented about the situations from the videoclips and answered open questions about self-regulation. Observations from the videotapes and transcribed interviews were analyzed according to methods of qualitative content analysis. According to research findings, difficulties in self-regulation appear in interaction with unique ways. Children seem to have their own individual ways to react in face of a stress and in need of self-regulation. Difficulties in self-regulation appeared in behavior merely described with three concepts: ”fight, flee or freeze”. Difficulties were either active and extraverted, or passive and introverted. The causes that effect self-regulation in this research were distinctive and dependent on the situation. Children had very different abilities to face day care interaction situations. Self-regulation was effected with multiple, also random causes, and because of that self-regulation cannot be seen linear from its causes and effects. Causes were classified as 1. abilities to regulate, 2. causes that strain and challenging interaction situations. These three causes can be found in all research situations that had self-regulation difficulties. Adult support, well-planned, structured day care environment and customs, that have been formed together, were the main causes that supported self-regulation in this research. In research day care groups self-regulation difficulties were prevented in many ways. Teachers had good knowledge and know-how about self-regulation. To support development of self-regulation in wider perspective knowledge should be increased. Children should have opportunities to train their self-regulation skills in their natural interaction situations, for example, with adult supported play, and interventions that enhance emotion-regulation and interaction skills.
-
(2019)Aims. Touching is vital for humans. Furthermore touch is a way of communicating in interaction. The aim of this study was to examine touching in kindergarten: what is the nature of touching and what is the interactional organization of touch between an adult and a child when a child is crying. Theoretically, the study draws upon conversational analysis approach of multimodal interaction and conception of corporeality. The research questions were: (1) what is the nature of touching between an adult and a child when a child is crying in kinder-garten, (2) how is a comforting touch organized between an adult and a child when a child is crying in kindergarten, and (3) what are the factors that affect the nature and the organization of touching? Methods. This reasearch was a qualitative study of interaction. The research data were 30 hours of videofootage filmed at 1-4-years old child’s kindergarten groups. Altogether, there were 21 different episodes of crying. These episodes were analysed by multimodal interaction analysis. Results and conclusions. The results illuminate the foundational touching have a important role of touch when child is crying in kindergarten. The study identified four different forms of touching: comforting, controlling, assisting and non-touching. The findings also advance understanding on the temporal organization of touch. Comforting touch appeared directly or with a delay. The reason of crying and how the child responsed to interaction by an adult were significant. These factors created the possibilities to different kind of touching. In conclusion, the study found that touch plays an important role in comforting when a child is cry-ing. Touch was also used to control a crying child action. This study points a different forms and ways of organization of touching in kindergarten. In general this study provides the opportunity for increasing awareness of meanings and possibilities of touch and to improve quality of interaction in early childhood education.
-
(2018)Monikielistä koodinvaihtoa tutkivan Pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, missä tarkoituksessa videopelejä pelaavat nuoret käyttävät pelaamisen aikana eri kieliä: missä kontekstissa kieliä käytetään, onko kielen vaihtamisella välitön yhteys pelitilanteeseen ja onko eri kielillä kullakin omat funktionsa. Tutkimuksen menetelmä on laadullinen. Analyysissa hyödynnetään keskusteluanalyysin menetelmiä, funktionaalisen koodinvaihdon teorioita ja käsitteitä, nuorten videopelien pelaamisen aikana tehtyjä vuorovaikutustutkimuksia sekä kaksi- ja monikielisiä koodinvaihtotutkimuksia. Aineistona ovat videoinnit, joilla kaksi vironkielistä, Suomessa asuvaa veljestä pelaa FIFA 15-jalkapallovideopelejä. Pelitilanteet on kuvattu kahdesta suunnasta niin, että sekä pelaajien että pelitilanteen tarkastelu on mahdollista. Litteroituja esimerkkejä on tutkimuksessa 16. Työssä analysoidaan viiden kielen, suomen, englannin, venäjän, turkin ja arabian (bismillah- rukousformula), käyttöä ja neljää vuorovaikutusilmiötä: monikielisiä direktiivejä, rukousformulan ja turkin kielen käyttöä, toistojen ja toiston kaltaisten ilmausten käyttöä ja vieraskielistä kiroilua. Englanninkielinen toiston kaltainen ilmaus ja englanninkielinen direktiivi sekä suomenkielinen direktiivi liittyvät yleensä välittömästi pelitilanteeseen, poikkeuksena imperatiivi ehdotuksena. Vieraskielisten direktiivien avulla merkitään neuvottelujakso päättyneeksi ja siirrytään seuraavaan tilanteeseen. Kielen vaihtuessa pelaajan osallistumiskehikko muuttuu ja pelaaja siirtyy vuorovaikutuksesta toisen pelaajan kanssa vuorovaikutukseen pelin kanssa. Englanninkielisillä toistonkaltaisilla ilmauksilla pelaaja myös joko samastuu pelikentällä pelaavan pelijoukkueeseen tai puhuttelee vastustajan pelihahmoa. Kieltä vaihtamalla syntyy joko asetelma me > we tai me > you. Suomenkielisillä toistoilla pelaajat jakavat maalintekemisen iloa; ilmaukset ovat tulos onnistuneesta pelitilanteesta. Sekä suomenkielisillä toistoilla että vieraskielisillä toistonkaltaisilla ilmauksilla pelaajat luovat lisäksi yhteistä pelikokemusta ja tulkintaa pelitilanteesta. Venäjänkielisellä monitulkinnallisella, puhekielellisellä davai-ilmauksella ei ole pelin kannalta itsenäistä merkitystä. Ilmausta käytetään joko vironkielisen tai englanninkielisen direktiivin yhteydessä ja se on itsekin direktiivinen. Bishmillah-formulaa, turkin kieltä ja kiroilua käytetään aineistossa affektiivisesti. Bishmillah liittyy välittömästi pelitilanteeseen ennen jännittävää pelitilannetta ja sen jälkeen. Pelaaja käyttää ilmaisua muslimeille ominaiseen tapaan. Turkinkielisellä ilmauksella pelaaja purkaa tunteitaan epäonnistuneen pelitilanteen jälkeen. Muilla vieraskielisillä affektiivisilla ilmauksilla, kuten kiro- ja haukkumasanoilla pelaajat ilmaisevat pettymystä, purkavat väsymystä ja provosoivat toista pelaajaa. Monikieliselle videopelien pelaajien vuorovaikutuksen lisätutkimukselle on tarvetta. Esimerkiksi bismillah-rukousformulan käyttö pelaamisen aikana ja vieraskielisten toiston kaltaisten ilmausten käyttö kaipaavat lisäselvitystä. Tarvetta on myös viro-suomi-sekakielen vertailevalle tutkimukselle Suomessa syntyneiden äidinkieleltään virolaisten nuorten ja lapsuusiässä Suomeen muuttaneiden nuorten kielenkäytössä.
-
(2018)Liikenteen megatrendinä pidetystä automatisoitumisesta käydyssä keskustelussa ja tehdyssä tutkimuksessa on pitkälti sivuutettu, miten robottiautojen on oletettu liikkuvan liikenteessä ihmisten keskuudessa. Millaista on robottiautojen ja inhimillisten tielläliikkujien välinen vuorovaikutus, verrattuna ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liikenteessä? Voivatko siinä esiin tulevat ilmiöt vaikuttaa robottiautojen mahdollisuuksiin yleistyä hyväksyttävästi tai turvallisesti? Tässä pro gradu -tutkielmassa aihetta käsitellään ilmeisesti ensimmäisenä sosiaalitieteellisenä akateemisena työnä maailmassa aitoa itseajavaa autoa käyttäen. Aineisto kerättiin SOHJOA-robottibussihankkeen yhteydessä kaupunkimaisella kokeilureitillä ajaneen robottibussin kohdanneita sattumanvaraisia muita tielläliikkujia haastattelemalla. Nämä autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat saivat kvalitatiivisissa teemahaastatteluissa sanoittaa kokemuksensa omin sanoin. Menetelmä valittiin aihepiirin uutuuden vuoksi, selvittämään millaisia ilmiöitä aidoissa robottiauton kohtaamistilanteissa nousee esille. Teoriapohjana haastatteluissa käytetyille apukysymyksille ja analyysille on tieliikenteen vuorovaikutuksesta käyty sosiaalitieteellinen keskustelu. Avainkäsitteitä ovat persoonallinen ja epäpersoonallinen vuorovaikutus sekä reittineuvottelut. Keskeisimpinä tuloksina havaitaan robottiauton kanssa käytävän vuorovaikutuksen ”on-off”-tyyppisyys sekä epäpersoonallisen vuorovaikutuksen vahvuus. Ilman persoonallista vuorovaikutustakin muut tielläliikkujat pystyvät hyvin arvioimaan nopeuden, suunnan sekä näiden muutosten avulla myös robottiauton toimintaa. Vuorovaikutuksen luonne robottiauton kohdalla taas on sekä ihmisten että auton näkökulmasta ”on-off”: joko auto reagoi tai ei. Tässä on eroa ihmisten monipuolisempaan ja vivahteikkaampaan vuorovaikutukseen liikenteessä. Robottiautot eivät silti välttämättä tarvitse uusia kommunikaatiovälineitä. Tärkeämpää olisi ihmisautoilijoiden tapaan viestiä suoraan itse teoilla, pääasiassa nopeudella, suunnalla ja näiden muutoksilla mahdollisimman ennustettavasti. Jos mukautumista inhimilliseen ajotapaan ei tapahdu eikä tekniikka kehity joka osa-alueella ihmistä taitavammaksi, SAE-tasojen 3-5 robottiautojen yleistyminen ihmisten ajamien autojen joukkoon ei välttämättä tekisi liikenteestä turvallisempaa. Tasojen 1-2 osittain automaattiajavilla tai ihmisten jatkuvasti monitoroimilla tasojen 3-4 robottiautoilla turvallisuusvaikutukset voivat olla selkeämmin myönteisiä. Niissä tekniikan mahdollisuudet yhdistyvät ihmisten ennakointi- ja vuorovaikutustaitoihin.
-
Tuntemattomien kohtaaminen hybridikaupungissa : Millaista on sosiaalinen vuorovaikutus Grindrissä? (2017)Tämän pro gradu-tutkielman tutkimuskohteena on sosiaalinen vuorovaikutus kaupungissa, jossa informaatioteknologia on integroitunut osaksi fyysistä ympäristöä. Ennen älypuhelimia ihmisiä on kohdattu joko kasvotusten tai internetin välityksellä. GPS-teknologian ja älypuhelinsovellusten nopea kehittyminen on tehnyt ihmisten fyysisen kohtaamisen mahdolliseksi digitaalista ympäristöä hyödyntäen. Uudet tavat olla vuorovaikutuksessa sekä muiden ihmisten että ympäristön kanssa ovat tulleet luonnolliseksi osaksi todellisuudenkokemusta. Kaupunkitilasta on muodostunut fyysisen ja digitaalisen todellisuuden hybridi, jossa ihmisiä kohdataan uusin tavoin. Tavoitteena on selvittää, millaista sosiaalisuutta tällaisessa hybridikaupungissa rakentuu. Kasvoittain tapahtuva ja digitaalinen vuorovaikutus muodostavat yhdentymän, jonka puitteissa tuntemattomien kohtaaminen tapahtuu. Vuorovaikutuksen perinteiset ja digitaaliset käytännöt kohtaavat ensi kertaa tutkitun teknologian myötä muodostaen hybridin, jossa molemmat ehdollistavat toisensa. Teoreettisessa katsauksessa käsitellään tämän hybridin taustaa. Osiossa käydään läpi teknologian kehityksen historiaa ihmisen mekaanisista jatkeista tietokoneiksi sekä sosiaalisen murrosta digitaalisten vuorovaikutusteknologioiden kehityksen myötä. Lisäksi tehdään katsaus lokaatioperustaisten pelien sekä internetpohjaisten seuranhakupalveluiden tutkimukseen. Tutkimuskysymys on: Millaista on sosiaalinen vuorovaikutus Grindrissä? Grindr on miehistä kiinnostuneille miehille suunnattu geososiaalista paikannusta hyödyntävä älypuhelimissa toimiva seuranhakupalvelu. Aineistonkeruun aikaan se oli myös ainoa suurta suosiota saavuttanut paikannusta hyödyntävä seuranhakusovellus. Aineisto koostuu kolmestatoista Berliinissä tehdystä haastattelusta, jotka on kerätty vuoden 2014 aikana. Haastateltavat on rekrytoitu sovelluksen välityksellä. Aineistonkeruumenetelmänä on teemahaastattelu ja -analyysimenetelmänä teemoittelu. Kaikki haastattelut olivat 40–120 minuuttisia yksilöhaastatteluja, ja ne toteutettiin englannin kielellä. Tutkimustyön perusteella voidaan todeta seuraavia asioita: Tuntemattomia voi kohdata Grindrin välityksellä ajasta ja paikasta riippumatta. Viestintä perustuu enemmän kuviin kuin sanoihin. Identiteetti ja intressit määritellään digitaalisessa ympäristössä, ja niissä luodot käsitykset ohjaavat toimintaa vahvasti myös fyysisessä kohtaamisessa. Digitaalisessa ympäristössä on luonnollista ilmaista tarpeensa suoraviivaisesti ja siirtyä nopeasti eteenpäin, mikäli intressit eivät kohtaa. Perinteiset ympäristöt ja tavat kohdata tuntemattomia ovat menettäneet merkitystään. Sosiaalinen vuorovaikutus Grindrissä vaikuttaa sekä ihmisten käsityksiin itsestä että muista. Kasvottaisen ja digitaalisen vuorovaikutuksen käytännöt limittyvät ja vaikuttavat vastavuoroisesti toisiinsa hybridisosiaalisen kanssakäymisen myötä. Fyysinen olemus määrittää puitteet digitaalisen persoonan konstruktiolle, samaan aikaan kun digitaalinen identiteetti vaikuttaa siihen, miten itsensä esittää fyysisissä kohtaamisissa. Tämän seurauksena on syntynyt uudenlaista sosiaalisuutta. Fyysistä ja digitaalista vuorovaikutusta ei hybridikaupungissa ole mielekästä tarkastella toisistaan irrallaan niiden asettuessa kaksisuuntaiseen suhteeseen, jossa molemmat välittyvät erottamattomasti toisikseen.
-
(2018)This study has been started with my observation in the early childhood education where I have worked as a kindergarten teacher in a group of children aged 1-3 years. I have noticed often how different the toddlers are and how important it is for a toddler to be with other children. I have been amazed how good the toddlers are in their interaction even if they have smaller vocabulary than older children. The aim of the study is to explain and understand the interaction between toddlers in the context of the early childhood education. Additionally, the aim of the study is to find out how the temperament of toddlers is seen in the peer relationships. In this mixed methods case study, the source material consists of video and temperament material from ten toddlers. Parents evaluated the temperament of their toddler by using the Early Childhood Behaviour Questionnaire. The material is collected from two groups of children aged 1 to 4 who represent two municipal kindergartens in the metropolitan area. The research material has been collected as part of the Toddler Research in LASSO research project at the University of Helsinki. 33 separate interaction episodes were identified in the video material and classified according to different play modes. 23 episodes included play. The statistical IBM SPSS Statistics 24 was used for quantitative temperament analysis. Various variables describing different temperament characteristics were generated from the matrix obtained from the temperament questionnaires, calculated from the child-specific and mean matrix mean values. In the kindergarten the interaction between toddlers appeared mostly as playful interaction during the free activities of the day. In addition to the play, the peer interaction of toddlers emerged in those situations where a child watched other children's play from a site or where he/she was interacting with another child, by gaze and / or by speech. Toddlers made a lot of initiatives for the each other to start an interaction. The initiatives were for example touch, transition beside a friend and start to run. The temperament of the toddler was seen in the interaction between toddlers. The emergence of different temperaments in peer interaction shows that children's peer interaction is influenced by the temperament of the child alongside linguistic and cognitive factors. Early education teachers would benefit from the study of temperamental knowledge in order to distinguish the child's temperament from her cognitive ability.
-
(2018)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nuorten vuorovaikutuskokemuksia yhteistoiminnallisesti toteutetussa sosiaalityössä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia piirteitä nuoren ja sosiaalityöntekijän välisessä vuorovaikutuksessa esiintyy. Lisäksi tavoitteena on jäsentää sitä, miten ja kenen toimesta tietoa tuotetaan sosiaalityön vuorovaikutustilanteissa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus ja se on toteutettu yhteistoiminnallisessa sosiaalityön tekemisen tavassa mukana olleita nuoria haastatellen. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Nuorten vuorovaikutuskokemuksia sosiaalityöstä ja tiedonrakentumista sosiaalityön vuorovaikutuksessa tarkastellaan tietokäytännöille keskeisen vaihtoalueen käsitteen avulla. Tulosten mukaan sosiaalityöntekijän ja nuoren väliseen vuorovaikutukseen rakentuu kolme erilaista vaihtoalueen tyyppiä. Yksisuuntaiseksi vuorovaikutuksen vaihtoalue määrittyy silloin, kun vuorovaikutukseen osallistujilla on valmiita ennakko-oletuksia toisista osapuolista, toimijoilla ei ole yhteistä kieltä ja sosiaalityön työskentelyä ohjaa järjestelmästä kumpuava velvoite. Yksisuuntaisella vaihtoalueella tieto määrittyy asiantuntijan omistamaksi ja nuori asemoituu sosiaalityön toimien kohteeksi. Vaihtoalue rakentuu sen sijaan vuorovaikutteiseksi silloin, kun osallistujat tulevat sosiaalityön vuorovaikutustilanteeseen ilman ennakko-oletuksia omasta tai toisen osallistujan rooleista, jakavat keskenään ymmärryksen käytetystä kielestä ja käsitteistä ja tämän yhteisen kielen avulla pyrkivät oppimaan toisiltaan ja synnyttämään yhdessä uudenlaista tietoa. Vuorovaikutteisella vaihtoalueella tieto on toimijoiden yhdessä rakentamaa. Rajaobjektien myötä rakentuva vaihtoalue liittyy tilanteisiin, joissa sosiaalityössä käytetään erilaisia menetelmiä tai välineitä. Esimerkiksi kuvakorttien käyttö tai yhteinen ruuanlaitto rentouttaa sosiaalityön työskentelyn ilmapiiriä ja tuo osallistujia lähemmäksi toisiaan. Tällainen rajaobjektien myötä rakentuva vaihtoalue voi toimia siirtymänä kohti vuorovaikutteista vaihtoaluetta ja tukea toimijoiden yhteistoiminnalliseen työskentelysuhteeseen asettumista. Yhteistoiminnallinen, kumppanuuteen perustuva sosiaalityön tekemisen tapa tuottaa nuorille positiivisia kokemuksia sosiaalityöstä, kokemuksen oman itsen arvostuksesta sekä vahvistaa merkityksellisyyden tunnetta omaa itseä koskevissa asioissa. Sosiaalityössä tulee vahvistaa sellaisia toimintatapoja, jotka tukevat kohtaamistilanteeseen tulevien toimijoiden aitoa tasavertaisuutta sekä osallistujien halua tulla tilanteeseen ilman valmiita ennakko-oletuksia omasta tai toisten asemasta tai osaamisesta. Sosiaalityön vuorovaikutustilanteissa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kaikki tilanteen osallistujat jakavat samanlaisen ymmärryksen käytetystä kielestä ja käsitteistä. Mahdollistaakseen vuorovaikutteisen vaihtoalueen synnyn sosiaalityöntekijän tulee asettua vuorovaikutussuhteessa oppijan rooliin ja yhteiseen ihmettelyyn asiakkaan kanssa. Sosiaalityöhön rakentuvia ammattikäytäntöjä tulee kehittää yhteistoiminnalliseen suuntaan siten, että toimijoiden yhteiset tiedonmuodostuksen prosessit mahdollistuvat.
-
(2018)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nuorten vuorovaikutuskokemuksia yhteistoiminnallisesti toteutetussa sosiaalityössä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia piirteitä nuoren ja sosiaalityöntekijän välisessä vuorovaikutuksessa esiintyy. Lisäksi tavoitteena on jäsentää sitä, miten ja kenen toimesta tietoa tuotetaan sosiaalityön vuorovaikutustilanteissa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus ja se on toteutettu yhteistoiminnallisessa sosiaalityön tekemisen tavassa mukana olleita nuoria haastatellen. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Nuorten vuorovaikutuskokemuksia sosiaalityöstä ja tiedonrakentumista sosiaalityön vuorovaikutuksessa tarkastellaan tietokäytännöille keskeisen vaihtoalueen käsitteen avulla. Tulosten mukaan sosiaalityöntekijän ja nuoren väliseen vuorovaikutukseen rakentuu kolme erilaista vaihtoalueen tyyppiä. Yksisuuntaiseksi vuorovaikutuksen vaihtoalue määrittyy silloin, kun vuorovaikutukseen osallistujilla on valmiita ennakko-oletuksia toisista osapuolista, toimijoilla ei ole yhteistä kieltä ja sosiaalityön työskentelyä ohjaa järjestelmästä kumpuava velvoite. Yksisuuntaisella vaihtoalueella tieto määrittyy asiantuntijan omistamaksi ja nuori asemoituu sosiaalityön toimien kohteeksi. Vaihtoalue rakentuu sen sijaan vuorovaikutteiseksi silloin, kun osallistujat tulevat sosiaalityön vuorovaikutustilanteeseen ilman ennakko-oletuksia omasta tai toisen osallistujan rooleista, jakavat keskenään ymmärryksen käytetystä kielestä ja käsitteistä ja tämän yhteisen kielen avulla pyrkivät oppimaan toisiltaan ja synnyttämään yhdessä uudenlaista tietoa. Vuorovaikutteisella vaihtoalueella tieto on toimijoiden yhdessä rakentamaa. Rajaobjektien myötä rakentuva vaihtoalue liittyy tilanteisiin, joissa sosiaalityössä käytetään erilaisia menetelmiä tai välineitä. Esimerkiksi kuvakorttien käyttö tai yhteinen ruuanlaitto rentouttaa sosiaalityön työskentelyn ilmapiiriä ja tuo osallistujia lähemmäksi toisiaan. Tällainen rajaobjektien myötä rakentuva vaihtoalue voi toimia siirtymänä kohti vuorovaikutteista vaihtoaluetta ja tukea toimijoiden yhteistoiminnalliseen työskentelysuhteeseen asettumista. Yhteistoiminnallinen, kumppanuuteen perustuva sosiaalityön tekemisen tapa tuottaa nuorille positiivisia kokemuksia sosiaalityöstä, kokemuksen oman itsen arvostuksesta sekä vahvistaa merkityksellisyyden tunnetta omaa itseä koskevissa asioissa. Sosiaalityössä tulee vahvistaa sellaisia toimintatapoja, jotka tukevat kohtaamistilanteeseen tulevien toimijoiden aitoa tasavertaisuutta sekä osallistujien halua tulla tilanteeseen ilman valmiita ennakko-oletuksia omasta tai toisten asemasta tai osaamisesta. Sosiaalityön vuorovaikutustilanteissa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kaikki tilanteen osallistujat jakavat samanlaisen ymmärryksen käytetystä kielestä ja käsitteistä. Mahdollistaakseen vuorovaikutteisen vaihtoalueen synnyn sosiaalityöntekijän tulee asettua vuorovaikutussuhteessa oppijan rooliin ja yhteiseen ihmettelyyn asiakkaan kanssa. Sosiaalityöhön rakentuvia ammattikäytäntöjä tulee kehittää yhteistoiminnalliseen suuntaan siten, että toimijoiden yhteiset tiedonmuodostuksen prosessit mahdollistuvat.
-
(2016)This research examines the views and experiences regarding communication about personal crisis in work communities. The focus is both in the community as a whole as well as in the individual communicational relationships. The study centralizes around the perspective of the people who experienced the crisis. Theoretical frames are home-to-work spillover and social support. Spillover means the study of how different life spheres affect one another. Social support on the other hand is the study of how people try to help each other by e.g. expressing sympathy, giving advice or offering practical assistance. This is a phenomenological study. The data was collected via online survey during July and August 2015. The study had 40 respondents with different occupational background. Analyzing method was qualitative content analysis with additional support from the more quantitative content differentiation. The results address why the people who have experienced a personal crisis want to or does not want to discuss it with their work community, who they talk to and who they don't talk to, how people felt their community reacted to the situation, what kind of support did they experience, how was the community a burden during the crisis and what kind of positive or negative views and experiences arose from the communicational relationships. One of the main results of the study is that people who have experienced a personal crisis hope that their work community expresses sympathy, understanding about their situation and offers practical support in order to reduce their work load. How people wish sympathy and understanding should be manifested differs greatly. Some hope to receive active empathy while others wish that co-workers wouldn't speak about the situation at all. Six narratives are presented based on the answers. They summarize how different people wish their work community would relate to the crisis, how they talk about the crisis themselves and how they think others react to their situation. Finally, propositions are given to organizations and work communities that wish to be prepared for the personal crisis among their members.
Now showing items 1-13 of 13