Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p9797"

This thesis discusses the presence and role of gender in death personifications in works of contemporary fantasy literature. The works selected, Death by Neil Gaiman, Mort by Terry Pratchett, and The Book Thief by Markus Zusak, each depict Death as a person, employing gender identities of female, male, and undefined in their characterization of Death. Using theories of personification studies, thanatology and gender studies, this thesis examines the appearances, social titles, and actions of each personification to argue that gender plays a central role in perceptions of a character’s personhood and approachability. The more a personification conforms to their expected gender roles in any of the aforementioned ways, the more accessible and less intimidating they become, shaping the audience’s understanding of death by invoking their culturally primed preconceptions and familiar frames of reference. Utilising Jean Bocharova’s definition of cultural frames of reference, this thesis examines the highly socially dependent nature of personification, and the inextricable role gender still holds in perceptions of personhood, including the personification of abstract concepts as fictional characters. In the analysed works, gender is used to accentuate certain perceptions and interpretations of death and dying and is thus also used to modify audience expectations and impressions. Gendered actions further reveal the perpetuation of gender roles in society, leading to a reminder of the ultimately socially contractual nature of gender and gender roles, even when it comes to personifying abstract concepts. With an increase in open gender nonconformity and the questioning of gender roles, it is crucial to acknowledge and discuss the prominent role gender and gendered attributes play in fiction, even in personifications of an abstract concept. By examining these features, it is possible to address the significance gender is given as a storytelling device that is used to set expectations and convey information.

Tutkielmassani tarkastelen amerikkalaisen kirjailijan Lionel Shriverin teosta We Need to Talk About Kevin (2003) (suom. Poikani Kevin) trauman sekä kertojan luotettavuuden ja epäluotettavuuden näkökulmista. Teos koostuu päähenkilön ja kertojan Eva Khatchadourian kirjoittamista kirjeistä miehelleen Franklinille. Kevin ampui varsijousellaan kuoliaaksi yhdeksän henkilöä koulussaan sekä oman isänsä Franklinin ja pikkusiskonsa Celian kotinsa takapihalla. Evaa vaivaa se, että heillä on Kevinin kanssa hankalat välit ja kirjeitä kirjoittamalla hän käsittelee sekä suhdettaan omaan poikaansa että hänen tekemiään murhia. Tutkielmani tavoitteena on analysoida keinoja, jotka tekevät Shriverin kertojasta sekä luotettavan että epäluotettavan. Kertojan luotettavuutta lisääviä tekijöitä ovat Evan rehellinen kerronta omista tunteistaan perheeseensä liittyen. Näitä ovat Evan ja Kevinin väliltä puuttuva emotionaalinen yhteys, hänen ja Kevinin keholliset kokemukset sekä Evan turhautuminen ja viha työn ja perhe-elämän yhdistämisen vaikeudesta. Häntä harmittaa erityisesti se, että hänen oma työnsä matkaoppaita kustantaman yrityksen toimitusjohtajana on kärsinyt lastenhoidon vuoksi. Erityisesti Franklin on olettanut, että hän on äitinä päävastuussa lastenhoidosta. Toisaalta Shriver käyttää monia tekniikoita, joilla haastaa kertojan luotettavuutta. Näihin kuuluvat tarinassa olevat lukuisat aukot, joista merkittävin on sen mainitsematta jättäminen, että Kevin murhaa oman isänsä ja pikkusiskonsa. Tätä narratiivista aukkoa analysoidaan traumateorian avulla. Tunnistan teoksen traumanarratiiviksi, joille epäluotettavuus on tyypillinen piirre. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, kuinka perhesurman aiheuttama trauma tuo Evan pääosin luotettavaan, jopa rehelliseen, kerrontaan epäluotettavan kertojan piirteitä. Evan epäluotettavuus tulee ilmi hänen suhtautumisestaan miehensä ja tyttärensä kuolemiin. Hän ei kirjan alkupuolella pysty kohtaamaan ja käsittelemään heidän kohtaloitaan, minkä vuoksi hän välttelee mainitsemasta heidän kuolemiaan. Hän välttelee totuutta implikoimalla, että he voisivat olla vielä elossa, mutta vain asuisivat erillään. Kun Eva lopulta kohtaa ja käsittelee traumaansa puhumalla asiasta Kevinin kanssa, hän kykenee hyväksymään sen osaksi elämäänsä. Silloin Eva vapautuu trauman kokemuksestaan, eikä hän ole enää epäluottava kertoja, vaan hän kertoo avoimesti myös Franklinin ja Celian kuolemista. Tämän myötä Evan on mahdollista liittää perhesurma osaksi elämäänsä. Sen myötä hänelle tarjoutuu mahdollisuus luoda suhde ainoaan elossa olevaan perheenjäseneensä, Keviniin. Tutkielmani merkittävyys liittyy vaiettujen aiheiden, koulusurman ja äitiyden, käsittelyyn kirjallisuudessa. Lisäksi analysoimani teos liittyy osaksi keskustelua amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sille ominaisista ilmiöistä. Samalla teoksessa on myös traumaattisista tapahtumista selviämisen näkökulma.

Pro gradu -työni tarkastelee eläinten asemaa arkaaisen Rooman kaupungin muodostumisesta kertovissa myyteissä. Lähteenäni ovat Titius Liviuksen kirjat I ja II. Myyttien Rooma oli agraariyhteisö, jonka muodostuminen, laajentuminen ja menestyminen oli huomattavissa määrin riippuvainen eläinten panoksesta. Tästä huolimatta eläimet vaikuttavat puuttuvan myyteistä lähes kokonaan. Tutkielmani päätehtävänä on nostaa esiin eläinten obskuureiksi jäävät hahmot ihmisen toiminnan takaa ja tarkastella eläimiin liittyviä kulttuurisia ja symbolisia merkityksiä näkökulmaltaan antroposentrisissä kertomuksissa. Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu näistä lähtökohdista. Työni perustana toimii temaattinen sanastoanalyysi, jonka avulla osoitan, mitä eläimiä Liviuksen latinankielisessä lähdeaineistossa esiintyy. Analyysin avulla selvitän myös eläinten lukumäärät. Liviuksen viittaukset eläimiin jakautuvat a) suoriin eläinviitauksiin (eläinsubstantiivit ja -verbit) ja b) epäsuoriin viittauksiin (ihmisen toiminta, jossa eläimet mukana). Lisäksi käytän apuna kontekstualisointia tarkastellessani Liviuksen narratiivia muuta aikalaiskirjallisuutta vasten. Tutkimuksen kannalta merkittäviä kysymyksiä ovat seuraavat. Millaisissa tapahtumakonteksteissa ja -ympäristöissä eläimet esitetään, ja minkälaisia konnotaatioita niistä syntyy? Mihin eläimet sijoittuvat roomalaisessa yhteiskuntajärjestyksessä? Esiintyykö eläimillä toimijuutta? Esitetäänkö eläimet sukupuolittuneina? Tutkimuksellinen näkökulmani pohjaa humanistiseen eläintutkimukseen, joka kritisoi ihmisten aiheuttamaa eläinten näkymättömyyttä ja keskinäistä eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Tarkastelen tätä näkökulmaa vasten Andrew Feldherrin teoriaa roomalaisten sosiaalis-poliittis-uskonnollisesta ajattelusta, jolla legitimoitiin johtavien miesten imperium (oikeutettu toimijuus ja käskyvalta), jonka mukaan yhteiskunnallinen näkyvyys skaalautuu vallan ja toimijuuden suhteen. Tutkimukseni osoittaa Liviuksen perustamismyyttien sisältävän huomattavasti enemmän eläimiä, kun suorien viittausten (63 kpl) lisäksi mukaan lasketaan myös epäsuorat viittaukset (108 kpl). Myyttien fauna koostuu tavallisista arkisista eläimistä, jotka Livius asemoi tarkasti erillisiin positioihin arkaaisen yhteisön sakraalina pitämässä yhteiskunnallisessa järjestyksessä. Nämä positiot ovat siinä määrin selkeitä, että näen niiden olevan Liviuksen konstruktio. Tutkimus osoittaa myös, miten eri eläimet saavat erilaisia merkityksiä eri yhteyksissä ja osoittavat myös ihmistoimijoiden keskinäisiä jännitteitä sekä kirjoittajan eetosta. Tutkimuksesta käy ilmi, että eläimet esitetään ihmiselle alisteisina ja ne etäännytetään kerronnasta silloinkin, kun ne ovat osallistujina tapahtumissa.

Wonders or prodigies – unusual events such as strange births, apparitions, comets, and natural disasters, often understood as divine signs and warnings – were the subject of intense fascination and religious and political commentary in late 15th and 16th-century Europe. Works describing, collecting, and interpreting wonders circulated widely in different editions and translations. In the present study, I examine the works of two Elizabethan translators: Abraham Fleming, who translated two Latin treatises on comets and earthquakes by the Catholic bishop Friedrich Nausea in 1577 and 1580, and Stephan Batman, who published a translation and continuation of the Reformed Conrad Lycosthenes’s lengthy chronicle of prodigies in 1581. These influential Latin wonder books and their translations provide a varied look into 16th-century writings on wonders, which crossed linguistic and confessional borders alike and were linked to various discussions, from Reformation polemics to scientific and theological considerations about the natural and supernatural causes of unusual phenomena in nature. As translators, Fleming and Batman not only made their sources available in English but also made them their own by making various alterations, omissions, and additions to the texts. Previous studies of wonder literature have tended to either underappreciate this active role of early modern translators or be imprecise in identifying the nature and extent of the changes made by them. By analysing and comparing the translations by Fleming and Batman to their source texts, it is possible to gain a more accurate and detailed understanding of how and for what purposes they appropriated and transformed the works they translated. Fleming and Batman were able to both develop themes originally present in their sources and introduce new material and aims for the works. Fleming translated Nausea’s treatises to comment on two contemporary wonders and, wanting to emphasise their supernatural nature, first subtly altered and later directly criticised Nausea’s discussions of natural causes while praising his supernatural interpretations and translating additional writings by Nausea that focused further on apocalyptic themes. Meanwhile, Batman was able to tailor Lycosthenes’s wonder chronicle to a specifically English Protestant audience by supplementing it with anti-Catholic material and entries on English history. By developing Lycosthenes’s themes of divine judgement and having this augmented chronicle build up to the reign of Elizabeth I, Batman utilized it as a foundation for his Elizabethan continuation of the work, in which he called for stricter measures against religious nonconformism in England.