Browsing by Subject "osallisuus"

The aim of the study was to describe children’s agency related to climate change and to find out what kind of climate actions children do. In addition, the factors limiting and supporting children’s climate action were studied. The climate crisis is a wicked problem that requires a change in human behavior. In recent years young people's concern about the climate change as well as their social impact have increased. Previous research shows that active agency promotes student’s environmentally responsible behavior. Efforts have been made to strengthen children's empowerment and agency in society by increasing opportunities for participation. In this study climate change knowledge, emotions and climate change action were the main research themes. The target group consisted of 4th grade children (N = 18) which were interviewed during winter 2021. The group interviews were recorded and analyzed using theory-guided content analysis. The children were able to name causes and consequences of climate change, as well as to suggest solutions. Participants also expressed misconceptions about climate change. Differences were found considering how children experience the severity of climate change. Emotions that the participants associated with climate change were anxiety, sadness, fear and hope. However, not all participants associated strong feelings about climate change. The children committed climate actions related to transportation, food, energy consumption and social impact. The study showed that child's social environment can act as a limiting or promoting factor in climate action. Adult example in particular, such as parents’ role, was significant. The study shows that children’s climate action is a multidimensional entity. As some children feel that their own influence in mitigating climate change is weak, there is a need to create more opportunities for participation. Adult’s role as an enabler of child’s climate action is essential.

Dialogue on children's wellbeing has significantly increased over the past few years. The research focus has been on subjective wellbeing, with the individual's own experiences as the main concern. The focus in this case study is on the child's voice, or discovering how well or poorly children were heard at kindergarten meetings, where they discussed photographs that they had taken. The child's voice in this context refers to the child's own experiences and perspectives narrated by himself/ herself. In my study, I focus on listening to the child through participation. I concentrate on observing how listening and participation were realized in semi-structured interactive situations within a kindergarten group. In addition, I pay attention to any factors that contributed to the child's voice being heard. In my research, children's participation is observed from a sociocultural perspective. The research data was collected in a kindergarten group, whose activities are based on positive pedagogy. The aim of positive pedagogy is to support the child's overall wellbeing, emphasizing children's own initiative and involvement in their surroundings. This pedagogical faction that has recently gained popularity specifically pays attention to children's individual, meaningful experiences, and on positive feelings that the children can process and share in a familiar community. The study represents a child-focused research approach, in which children are direct providers of data. The actual research data consists of filmed interactive situations, in which the children narrate the experiences they have documented. A detailed analysis, applying Harry Shier's model (2001) on the pathways to participation and discourse analysis, was conducted on reflection discussions among five children. The children's participation in this study was multilevel: the children's roles were not only passive, but active when their views were taken into account. Three significant factors that contribute to children's voices being heard emerged in the study. Strategies of teacher, various tools used in activities, and other children appeared to affect participation and listening in reflection discussions. A conclusion to be drawn from the study is that cultural tools and other people have an effect on how the child's thoughts and opinions are presented in discussions.

Vanhempien ero muuttaa aina lapsen elämää. Osaan eroista liittyy vaikeita eroriitoja, joilla voi olla vakavia vaikutuksia lapsen hyvinvointiin. Eroon liittyvät riidat ovat tuttu ilmiö myös lastensuojelun avohuollon perheissä. Avohuollon työntekijät tekevät työtään tilanteessa, jossa eroon liittyvät palvelut kuuluvat ensisijaisesti lastensuojelun ulkopuolelle ja vanhempien vastuu lapsen hyvinvoinnista jatkuu eron jälkeenkin. Avohuollon toiminnan tavoitteena on arvioida, mitkä tekijät uhkaavat lapsen hyvinvointia, kasvua ja kehitystä ja suojella lasta näiltä uhilta. Tämän tutkielman tutkimustehtävänä on tunnistaa, millaisena ilmiönä eroriita näyttäytyy lastensuojelun avohuollon työskentelyssä ja miten työskentelyssä huomioidaan ja toteutetaan vaikean eroriidan keskellä elävän lapsen oikeuksia. Tarkastelun kohteena on lastensuojelutyön keskeinen työväline, asiakassuunnitelma, johon kirjataan lapsen elämässä muutosta tarvitsevat olosuhteet sekä keinot, joilla muutokseen halutaan päästä. Tutkielman aineisto koostuu kuuden perheen lasten avohuollon asiakassuunnitelmista. Tutkielmani on laadullinen tutkimus ja käytin analyysin menetelmänä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkielman perustalla on ajatus oikeusperustaisesta sosiaalityöstä. Käytin aineiston tarkastelussa Hammarbergin (1990) yleisesti käytettyä lapsen oikeuksien sopimuksen jaottelua, jotka hän kiteytti ’kolmeksi P:ksi’ protection, provision ja participation. Tässä tutkielmassa käytin jaottelusta suomenkielisiä termejä huolenpito, suojelu ja osallisuus. Tutkielman tulosten mukaan avohuollon työssä kohdataan eroavien vanhempien ristiriitaisia käsityksiä lapsen suojelun tarpeesta. Tästä johtuen työskentely keskittyy pääasiassa vanhempien ristiriitojen lieventämiseen ja yhteistyövanhemmuuden tavoitteluun lapsen oikeuksien vahvistamisen sijaan. Avohuollon sosiaalityö näyttäytyy asiakassuunnitelmissa tarveperustaisena sosiaalityönä, jossa viranomaiset määrittelevät tarpeet yhdessä toisen vanhemman tai molempien vanhempien kanssa. Kun vanhempien voimavarat menevät keskinäiseen riitelyyn, jää lapsi usein vanhempien eroriidan riidan varjoon. Perhepalveluorientaation periaatteen mukaan tukitoimia annetaan vanhemmuuden tukemiseen ja keskinäisen luottamuksen rakentamiseen, jonka kautta tavoitellaan lapsen aseman paranemista. Avohuollon sosiaalityön ja tukitoimien keskittyessä vanhempiin, lapsen tarve saada palvelua ja tukea esimerkiksi perus- ja erityisterveydenhuollon palvelujen kautta korostuu. Lapsen osallisuuden toteutuminen korostui asiakassuunnitelmissa erityisen puutteellisena. Kaikissa asiakassuunnitelmissa tavoiteltiin kuitenkin lapsen parasta: lasta vahingoittavan riitelyn loppumista. Lapsen näkemykset tilanteesta jäivät pääasiassa lyhyiksi toisten ihmisten toteamuksiksi lapsen mielipiteestä tai kokemuksesta. Lapsen oikeuksien ja erityisesti osallisuuden vahvistamisella on vaikutusta siihen, miten lapsen lastensuojelun asiakkuuden tarvetta määritellään ja millaisia tavoitteita työskentelylle asetetaan.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vastata tutkimuskysymykseen, millaiseen liturgiajumalanpalvelukseen osallistumiseen Helsingin ortodoksisen seurakunnan katekumeenikurssin 2018–2019 luento-opetus kasvattaa. Tutkimusaineiston muodostivat Helsingin ortodoksisen seurakunnan Sound Cloud -nimisessä musiikin suoratoistopalvelussa julkaisemista luentonauhoitteista poimitut liturgiajumalanpalvelukseen liittyvät sisällöt. Tutkimus toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Nostin analyysiyksiköistä neljä liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen ulottuvuutta. Liitin teemoittelemiini analyysiyksiköihin ortodoksisesta jumalanpalveluskirjallisuudesta ammentamiani lisäselityksiä ja omia pohdintoja. Lopuksi muodostin tulkinnoistani synteesin. Tutkimuksen taustaluvuissa esitellään katekumeeniopetuksen tavoitteita ja sisältöjä sekä varhaisessa kirkossa että osana itsenäisen Suomen vapaata sivistystyötä. Katekumeeniopetuksen historian kuvaaminen on edellytys 2000-luvun Suomen opetussuunnitelman ohjaaman, viime vuosina kehitetyn katekumeenikurssin hahmottamiselle. Tutkimuksen analyysi luonnehtii liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen ulottuvuuksia. Osallistumisen perustan muodostaa läsnäoleminen, joka on luonteeltaan passiivista. Se on muuttunut osallistumisen toisessa ulottuvuudessa aktiiviseksi tutkimiseksi ja ihastelemiseksi. Kolmannessa ulottuvuudessa seuraaminen on kehittynyt toimijuudeksi. Osallistumisen neljän ulottuvuus käsittää nähdyn, kuullun, seuratun ja tehdyn merkitykset. Nämä ulottuvuudet ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa: ymmärtäminen edellyttää toimimista, toimiminen havainnoimista ja havainnoiminen läsnäolemista. Valtaosan katekumeenikurssin luento-opetuksen liturgiajumalanpalvelukseen liittyvistä sisällöistä muodostavat havainnoiminen ja ymmärtäminen. Näin liturgiajumalanpalveluksesta luodaan tiedollinen osallistumiskokemus, jota sitten selitetään. Läsnäoleminen näyttäytyy osallistumiskokemuksen itsestään selvänä edellytyksenä. Siitä puuttuvan toimijuuden ymmärretään kehittyvän vain liturgiajumalanpalveluksiin osallistumalla ja muilta osallistujilta mallioppimalla. Olen käyttänyt tutkimuksessani osallisuuden sijaan osallistumisen käsitettä liittääkseni sen muiden aloittamaan tieteelliseen keskusteluun. Myös hahmottelemani osallistumisen ulottuvuudet vahvistavat, ettei liturgiajumalanpalveluksissa toteudu poliittinen osallisuus: Esimerkiksi hymnien valitseminen sekä rukousten ja saarnan muotoileminen seurakuntalaisista koostuvissa jumalanpalvelusryhmissä ovat mahdottomia liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen muotoja. Luento-opetuksessa osallistumisen edellytyksinä näyttäytyvät ennen muuta ortodoksisen toimintakulttuurin omaksuminen ja sen merkityksien sisäistäminen. Osallistujien vaikuttamista tavoiteltavampaa on siis liturgiajumalanpalveluksen vaikutus osallistujiin. Samalla väitän, että läsnäolemisen päälle rakentuva osallistuminen sisältää ulottuvuus ulottuvuudelta enemmän ja enemmän sosiaaliseksi osallisuudeksi ymmärrettyjä piirteitä. Tämä haastaa osallistumisen ja osallisuuden käsitteiden arvottavan erottelun. Käsitteiden määrittelyssä ja arvottamisessa tulisi siis huomioida entistä paremmin kulttuurilliset erityispiirteet, tutkimukseni tapauksessa ortodoksisen kirkon liturgisen elämän konteksti.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lapsen arkikokemuksen kirjaamista ja kirjaamisen tapoja lastensuojelun avohuollon asiakirjoista. Tutkimuksessa haetaan vastausta kahteen tutkimuskysymykseen: 1) keiden annetaan kertoa lapsen arkikokemuksesta lastensuojelun avohuollon asiakirjoissa ja 2) millaisista kirjauksista lapsen arkikokemuksen kuvaukset lastensuojelun avohuollon asiakirjoissa koostuvat. Tutkimuksessa lasten arkikokemus ymmärretään laaja-alaisena lapsen näkökulman, mielipiteen ja lapsen läheissuhteiden vuorovaikutuksen muodostamana kokonaisuutena. Tutkimusaineiston muodostivat lastensuojelun avohuollon asiakaskertomukset, perhetyön, ammatillisen tukihenkilötoiminnan ja perhekuntoutuksen kuukausiraportit. Tutkimuksen otantaan kuuluivat 41 iältään 5–11-vuotiaan lapsen asiakirjat puolen vuoden ajalta. Tutkimuksen analyysi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin. Teoreettiselta taustaltaan tutkimus nojautuu lapsen tiedollisen toimijuuden tukemiseen sekä lasten kokemaan hyvinvointiin. Lastensuojelun avohuollon asiakirjoissa lapsen arkikokemusta pääsivät kertomaan lapsen vanhemmat, lastensuojelun työntekijät ja vaihtelevasti myös lapset itse. Osa lapsista ei päässyt lainkaan kertomaan omasta arkikokemuksestaan. Lapsen arkikokemuksen kirjaukset jakautuivat lapsen kokemusta piilottaviin, lapsen näkökulmaan kutsuviin ja lapsen tiedollista toimijuutta tukeviin kirjauksiin. Lapsen kokemusta piilottavat kirjaukset välittävät joko vähän tai eivät lainkaan tietoa lapsen arkikokemuksesta. Lapsen näkökulmaan kutsuvat kirjaukset sisälsivät tietoa lapsen arkikokemuksesta, vaikka asiakirjoissa painottuikin vanhempien välittämä tieto lapsen arkikokemuksesta. Lapsen tiedollista toimijuutta tukevissa kirjauksissa lapset olivat asiakirjoissa aktiivisesti esillä ja lapset kertoivat myös itse näkemyksiään. Lastensuojelun ydintehtävän näkö-kulmasta lapsen näkökulmaan kutsuvat ja lapsen tiedollista toimijuutta tukevat kirjaukset mahdollistavat lapsen osallisuusoikeuden tukemisen ja lapsikeskeisen työskentelyn. Lapsen kokemusta piilottavat kirjaukset vaikuttavat lapsen osallisuusoikeuden ja lapsikeskeisen lastensuojelun näkökulmasta puutteellisilta.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.

Pro gradu -tutkielmassa luodaan kriittinen ja lapsilähtöinen katsaus siihen, kuinka lasten ja nuorten osallisuus ilmenee pääkaupunkiseudun kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja mitä se lasten ja nuorten kannalta merkitsee. Tarkoituksena on karttoittaa hyvinvointisuunnitelmien osallisuuden yhteneviä linjoja, lasten ja nuorten osallisuuden sisältöjä ja suunnitelmien tavoitteiden taustalla vaikuttavaa osallisuuden ihannetta. Tutkielman aineistona ovat pääkaupunkiseuden kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) lasten ja nuorten hyvintointisuunnitelmat. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatiminen on kunnille lakisääteistä toimintaa. Hyvinvointisuunnitelmien tarkoituksena on ohjata ja kehittää kuntien lastensuojelun ja hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta. Lasten ja nuorten osallisuuden varmistamiseen ja järjestämiseen velvoittavaa lainsäädäntöä on runsaasti. Tämän vuoksi osallisuuden voidaan olettaa olevan myös hyvinvointisuunnitelmia läpäisevä teema. Osallisuus on käyttöyhteyksissään positiivisesti arvolatautunut käsite. Tutkielmassa tarkoituksena on avata osallisuuskentän käsitteistöä ja tavoittaa osallisuuden saamia merkityssisältöjä. Aineistoa on lähestytty laadullisen sisällönanalyysin keinoin tematisoiden ja tyypitellen. Analyysissa on hyödynnetty kehyksenä hyvinvointisuunnitelmien rakennetta. Tyypittelyn kautta on tavoitettu kuntien keskeiset, yhtenevät linjaukset lasten ja nuorten osallisuuden suhteen ja suunnitelmien taustalla vaikuttava tavoitteellinen osallisuuden ihannetila. Osallisuutta lähestytään aikalaisilmiönä ja lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia arvioidaan tarkoitukseen laaditun osallisuusasteikon avulla. Lasten ja nuorten osallisuus ilmenee suunnitelmissa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksina työmarkkinakansalaisuuden, palveluiden asiakkuuden, kuntapoliittisen vaikuttamisen, yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien turvaamisen yhteydessä. Osallisuuden ideaaliksi suunnitelmissa määrittyy ajan vakiintunutta ihannekansalaisuutta vastaava sosiaalinen, omillaan pärjäävä nuori, joka on kiinnittynyt yhteisöihin, kiinnostunut vaikuttamisesta ja hyvinvoinnista välitöntä elämänpiiriään laajemmin. Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien realisaation kannalta kuntien aikuistoimijoilla on keskeinen rooli. Tutkielman lopuksi kootaan yhteen tutkielman teon aikana opittua ja esitetään periaatteita lasten ja nuorten osallisuustoiminnan jäsentämiseen.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä lasten osallisuus ja lapsilähtöisyys ovat lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden arvioimina sekä tarkastella lasten ja sosiaalityöntekijöiden kahdenkeskisten tapaamisten toteutumista. Lisäksi tutkimuksen avulla analysoidaan lasten tukemista heidän vanhempiensa kanssa työskenneltäessä ja selvitetään minkälaisia merkityksiä sosiaalityöntekijät antavat lasten ja vanhempien kanssa tehtävälle työlle. Tutkimus kiinnittyy sosiaalityötä ja lastensuojelua koskevaan tutkimuskenttään. 2000-luvun sosiaalityössä lasten osallisuus ja lapsilähtöisyys ovat olleet kiinnostusta herättäneitä tutkimusaiheita, kun lastensuojelua on haluttu kehittää lapsilähtöisemmäksi lastensuojeluun kohdistuneen kritiikin myötä. Kritiikki on koskenut julkisten auttamisjärjestelmien aikuislähtöisyyttä, jolloin lapsen kohtaamiselle ei ole tarjoutunut sopivia paikkoja ja tilanteita. Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu osallisuuden ja lapsilähtöisyyden käsitteistä, joita tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti lastensuojelun avohuollon kontekstista käsin. Tutkimuksen aineisto on kerätty järjestämällä kaksi ryhmähaastattelua sekä kymmenen yksilöhaastattelua Helsingin kaupungin avohuollon lastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Tutkimukseen osallistuneet sosiaalityöntekijät arvioivat, että lasten osallisuus lastensuojelun avohuollossa on kasvanut. Lasten osallisuuteen ja lapsilähtöisyyteen nähdään kuuluvan lapsen keskiössä pitämisen ja avoimuuden lisäksi se, että lapsia tavataan ja heidän näkemyksiään kuunnellaan ja otetaan vakavasti. Lasten yksilöllisiä ominaisuuksia huomioidaan tapaamisten järjestämisessä. Aineiston analyysi osoittaa, että lapsia tavataan lastensuojelun avohuollossa paljon, mutta tapaamiset toteutuvat pääosin niin, että paikalla ovat myös lasten vanhemmat tai esimerkiksi muuta viranomaisverkostoa. Lasten kanssa työskentelyä pidetään merkittävänä oman työn kannalta, koska lapseen tutustuminen auttaa kokonaiskuvan muodostamisessa ja helpottaa lasten asioiden hoitamista. Tutkimuksessa hahmottuu vanhempien kanssa tehtävän työn merkitys lapsen kannalta. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöstä voidaan puhua rinnakkaisena työskentelynä, johon sisältyy monenlaisia tapaamisia eri kokoonpanoissa. Rinnakkainen työskentely mahdollistaa lapsen kohtaamisen sekä yksilönä että perheenjäsenenä.

Viime vuosina kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut ja samalla lasten osallisuus heidän omassa elinympäristössään on nostettu yhteiskunnallisesti tärkeäksi aihealueeksi, mikä korostaa tutkimukseni ajankohtaisuutta. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää lastenkodissa asuvien lasten kokemuksia osallisuudestaan lastenkodin arjessa ja saada vastaus sille, mitkä asiat edesauttavat, ja mitkä asiat puolestaan ovat osallisuuden esteenä. Aihetta on tarkasteltu osallisuuden teoriasta käsin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten osallisuuteen ja mielipiteiden kuunteluun tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomioita. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa oli lasten haastattelu ja analyysimenetelmänä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto koostui kahden lastenkodin lasten haastatteluista. Haastatteluihin osallistui yhteensä kahdeksan lasta, jotka asuivat haastattelu hetkellä Pelastakaa Lapset ry:n lastenkodissa. Kyseessä oli laadullinen tutkimus ja tutkimuksen kohdejoukkona olivat parhaillaan lastensuojelulaitokseen sijoitetut 10–17-vuotiaat lapset. Osalla lapsista oli pidempi ja osalla lyhempi kokemus lastensuojelun sijaishuollosta. Lapset kokivat vaikutusmahdollisuutensa lastenkodin arkeen riippuvan paljon lastenkodin aikuisten roolista osallisuuden mahdollistajina sekä lastenkodissa olevasta ilmapiiristä. Niin lasten keskinäiset suhteet kuin lastenkodin aikuisten antamat mahdollisuudet nousivat keskeisiksi tekijöiksi arjen osallisuuden muodostumisessa. Lapset toivoivat, että heillä olisi enemmän vaikuttamismahdollisuuksia omissa sekä yhteisissä asioissa sekä aikusia, joilla on aikaa ja halua kuunnella lapsia ja keskustella heidän kanssa. Luottamuksen puute aikuiseen ja oman mielipiteen merkityksettömyys koettiin osallisuutta heikentävinä tekijöinä. Jotta lasten osallisuutta voitaisiin huomioida paremmin lastenkotitoiminnassa, tulee työkäytäntöjä muuttaa erityisesti lasten omia ajatuksia ja mielipidettä kuuntelevimmiksi. Lapsen osallisuus edellyttää lastenkodin aikuisilta valmiuksia osallistaa lasta mukaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen sekä halua luoda osallisuutta tukevia toimintamalleja arkeen. Tämä tutkimus osoitti hyvin sen, että lapsia kannattaa kuunnella ja heillä on paljon tärkeää sanottavaa omasta arjestaan. Uskon, että tutkimuksellani on uudelleen osoitettu, miten tärkeää on huomioida lapsen omat näkemykset ja mielipide, kun halutaan tutkia lasten arkea heidän omassa elinympäristöön. Lapsen asemaa ja osallisuutta tulee edelleen vahvistaa ja siihen lapsi tarvitsee tuekseen aikuisia, jotka kuuntelevat heitä ja ottavat heidän mielipiteensä huomioon. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää lastenkoti toiminnan kehittämisessä.

Objectives. The purpose of this study is to find out how pre- primary teachers say they can take notice of the interests of children in the day- to- day activities. Based on previous research data, hearing out children’s ideas and thoughts affects positively on the self- image, motivation to learn, self- esteem and self- empowerment. The purpose of this study is also to find out the obstacles that may keep teachers from noticing children’s wishes. In the theoretical part of this research, I bring out concepts and themes that should be considered when hearing out children’s interests. These include a child- centered approach, participation in early childhood pedagogy and interaction between the child and the adult. Each of the previous concepts/ themes contributes to the realization of high- quality early childhood education in their own way. Methods. This study has been carried out using a qualitative research method and by following a phenomenological-hermeneutic research tradition. The material was collected by interviewing four early childhood teachers in the Helsinki metropolitan area. I recorded every interview situation after which the recordings were transcribed into a readable format. After that, I looked for answers that were relevant to my research questions. Results and conclusion. Based on the results of this research, children’s areas of interests can be taken into account in many ways. The responses showed that it is important to listen to children’s ideas by observing them, let them to vote and discussing with them. In order to achieve high- quality interaction between children and adults, team spirit and trustworthy atmosphere were needed. According to the interviewees, it was important that every child was equally noticed and heard. Based on the results, there were also some obstacles that made it difficult to take children’s interests into account. These obstacles were such as lack of resources, too small spaces, lack of staff and turnover. Teachers should always be ready for possible change of plans. Also, according to the results children’s ideas had to be left out sometimes because they did not fit in the schedule or were too vivid. The National Core Curriculum for Pre- primary Education was considered to provide a framework for all activities. The role of the adult in child- initiated education to happen and as enabler of participation was considered important. This research is a reminder of how it is important to hear children’s wishes and ideas.