Browsing by Subject "haasteet"

Venäjä on edelleen suomalaisten elintarvikeyritysten kannalta houkutteleva vientimarkkina ja Venäjän osuus Suomen koko elintarvikeviennistä on merkittävä. Markkina ei ole kuitenkaan helppo ja elintarvikeyritykset kohtaavat monenlaisia haasteita pyrkiessään Venäjän markkinoille ja viedessään tuotteitaan Venäjälle. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia millaisia haasteita suomalaiset elintarvikeyritykset kohtaavat harjoittaessaan vientiä Venäjälle. Tutkimuksessa pyritään vertailemaan sitä miten suurten elintarvikeyritysten kohtaamat haasteet eroavat pk-yritysten kohtaamista haasteista sekä sitä miten asiantuntijoiden näkemykset haasteista eroavat elintarvikeyritysten kokemuksista. Tämä tutkimus on kvalitatiivinen haastattelututkimus ja se on toteutettu teemahaastattelun menetelmällä. Tutkimusta varten haastateltiin kymmentä henkilöä, joista seitsemän oli Venäjän-vientiä harjoittavien suomalaisten elintarvikeyritysten edustajia ja kolme asiantuntijaa, jotka työskentelevät elintarvikkeiden Venäjän-viennin parissa. Elintarvikeyrityksistä kolme oli suuria ja neljä oli pk-yrityksiä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että suomalaisten elintarvikeyritysten kohtaamat Venäjän-viennin haasteet ovat suurelta osin linjassa aikaisemmissa tutkimuksissa esiin tulleiden kansainvälistymisen ja viennin haasteiden kanssa. Suurimmat haasteet liittyvät yhteistyökumppanien löytämisen vaikeuteen, liian vähäiseen tietoon, ongelmallisiin prosesseihin viennin aloittamisen vaiheessa, kuluttajan tuntemiseen sekä yllätyksellisiin muutoksiin toimintakentässä ja arvaamattomuuteen viranomaisten toiminnassa. Haasteista osa on niin sanotusti yrityksen sisäisiä ja osa toimintaympäristöön liittyviä ulkoisia tekijöitä. Pk-yritysten keskuudessa suurimmiksi haasteiksi nousivat hyvän yhteistyökumppanin löytäminen toiminnan alkuun saamiseksi sekä Venäjän viranomaisten vaatima vientiin oikeuttava tuotantolaitoshyväksyntäprosessi, jossa pk-yritykset kokivat erityisesti Suomen viranomaisten hitaan toiminnan ongelmia aiheuttavaksi. Suurten elintarvikeyritysten haasteet taas liittyvät enemmän kuluttajan tuntemiseen ja oikeanlaisten tuotteiden kehitykseen sekä toisaalta myös Venäjän viranomaisten toisinaan yllätykselliseen toimintaan. Verrattaessa elintarvikeyritysten näkemyksiä asiantuntijoiden näkemyksiin merkittävin ero oli se, että asiantuntijat kokevat yhdeksi haasteeksi pk-yritysten liian vähäisen tiedon ja epärealistisen suunnitelmat. Koska tutkimukseen on haastateltu vain sellaisten elintarvikeyritysten edustajia, jotka edelleen haastatteluhetkellä harjoittivat vientiä Venäjälle, on huomioitava, että tutkimuksessa ei ole välttämättä tullut esiin sellaisia haasteita, jotka johtavat viennin lopettamispäätökseen.

Aims. The aim of this descriptive review was to examine the challenges parents of children who need augmentative and alternative communication have experienced in the rehabilitation process. Augmentative and alternative communication can support the communicative skills of individuals with moderate and severe disabilities. Even though the parents’ role in the rehabilitation process is very crucial and has been emphasized during the past decades, relatively few studies has examined this in the AAC rehabilitation which is why further research is much needed. Methods. A systematic search was conducted in four scientific databases. Six studies where parents’ experiences were researched via interviews and questionnaires were chosen to be examined in this study. Results and conclusions. Parents experienced various challenges in the AAC rehabilitation process. These challenges were experienced in different aspects of the process: from device selection to expanding the skills of the individual to different situations. Acknowledgement of the challenges is an important part of planning and enhancing effective rehabilitation.

Ruoantuotanto ja sen kestävyys ovat yhä useammin esillä arkipäivän keskusteluissa, sekä politiikassa ja mediassa. Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten tieto siitä mistä ruoka tulee, on vuosien mittaan huonontunut, sillä kaupungistuvassa yhteiskunnassa maatalous ei ole enää osa nykynuoren arkipäivää. Vuonna 2014 tuli kestävän ruoantuotannon opetuksesta ensimmäistä kertaa osa yläkoulun biologian opetussuunnitelmaa; aihetta tulisi näin ollen koulussa opettaa opetussuunnitelman mukaisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten yläkoulun biologian opettajat kokevat kestävän ruoantuotannon opetuksen ja mitä haasteita se heille tuottaa. Opettajat saivat myös antaa ehdotuksia opetuksen kehittämiseen. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena vuonna 2022 yläkoulun 7–9 luokkien biologian opettajille Suomessa. Kyselyyn vastasi 46 opettajaa. Kestävyys ruoantuotannossa miellettiin keskimäärin ensisijaisesti ekologiseksi kysymykseksi, vaikka kestävyyden määritelmä on paljon laajempi. Kyselyyn vastanneiden opettajien mukaan perehdytys aiheeseen omissa opinnoissa oli olematonta tai sitä ei ollut lainkaan. Kestävä ruoantuotanto koetaan kuitenkin tärkeäksi aiheeksi, jota tulisi opettaa peruskoulussa. Kysymys siitä, kuuluuko opintokokonaisuus osaksi biologian opintoja, jakoi mielipiteitä. Opettajat olivat avoimia ja kiinnostuneita maatila- ja asiantuntijavierailujen järjestämisestä paikan päällä tai etänä, sekä kokivat sen hyväksi tavaksi oppia uutta ruoantuotannosta. Kuitenkin niin opetuksessa kuin vierailuissa haasteeksi osoittautuivat vahvasti aikarajoitteet, kustannukset ja aiheen opetuksen hankaluus. Haastavina opetuksen aiheina esille nousivat kotieläintuotanto, kasvintuotanto ja eläinten hyvinvointi. Tutkimuksen mukaan opettajat kaipaavat opetuksen tueksi monenlaista materiaalia. Valmiit oppimiskokonaisuudet antaisivat mahdollisuuden käyttää aikaa opetukseen viisaasti ja myös saatavilla oleva tieto olisi ajankohtaisen tutkitun tiedon mukaista. Hankepohjaista toimintaa kaivataan, jotta hyväksi havaittuja toimintatapoja voitaisiin hyödyntää ympäri Suomen. Oppiainerajat ylittävä yhteistyö kestävän ruoantuotannon ympärillä voisi auttaa nuoria löytämään urapolkuja ruoan ja sen tuotannon parista. Saadaksemme kestävästä ruoantuotannosta kiinnostavan, sekä pysyvämmän osan biologian opintokokonaisuutta, tulee opettajia tukea opetuksessa, sekä luoda heille käyttöön kiinnostavaa materiaalia ja kokonaisuuksia, joista innostuvat niin oppilas kuin opettaja. Näin voimme vaikuttaa tulevaisuuden kuluttajien tietoisuuteen ruoasta ja sen tuotannosta, sekä kannustaa kestäviin valintoihin omassa arjessamme.