Browsing by Subject "ikääntyminen"

Suomalaiset elävät yhä pidempään, ja samaan aikaan elämän viimeiset vuodet asutaan usein kotona. Myös palliatiivinen hoito on siirtynyt yhä useammin kotiin. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan palliatiivisen hoidon tulee olla kokonaisvaltaista, fyysisten oireiden hoidon ja kivunlievityksen lisäksi täytyy kiinnittää huomiota psykososiaalisiin ja spirituaalisiin ulottuvuuksiin. Euroopan saattohoitojärjestö EAPC on määritellyt spiritualiteetin muodostuvan kolmesta ulottuvuudesta; eksistentiaalisista kysymyksistä sekä arvoihin ja uskontoon perustuvista näkemyksistä. Tässä tutkielmassa tarkastelen kuinka EAPC:n määrittelemät spiritualiteetin ulottuvuudet ilmenevät ikääntyneillä kotona sairastavilla palliatiivisen hoidon potilailla. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineiston olen kerännyt haastattelemalla kahdeksaa 71-95-vuotiasta kotona asuvaa palliatiivisen hoidon potilasta. Haastattelut toteutin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla, ja aineiston analysoin käyttämällä sisällönanalyysia. Tulokset esittelen jaoteltuna EAPC:n määritelmän mukaisesti kolmeen eri pääluokkaan; eksistentiaalisiin kysymyksiin sekä arvoihin ja uskontoon perustuviin näkemyksiin. Eksistentiaaliset kysymykset pitävät sisällään elämän merkityksellisyyden, eheyden kokemisen, toivon sekä kuoleman. Arvoihin perustuviin näkemyksiin olen sijoittanut ne aineistosta esiin nousevat ulottuvuudet, jotka liittyvät ihmissuhteisiin, muutokseen sopeutumiseen, kotona sairastamiseen sekä taiteeseen. Uskontoon perustuvat näkemykset muodostuvat henkilökohtaisesta vakaumuksesta sekä rituaaleista. Aineiston perusteella spiritualiteetin ulottuvuudet ovat moniulotteisia, jonka vuoksi yksittäisiä ulottuvuuksia on haastavaa jaotella EAPC:n kolmijaon mukaisesti. Tämänkaltainen jaottelu voi kuitenkin auttaa hahmottamaan spiritualiteettiin kuuluvia ulottuvuuksia. Tutkielman lopussa esittelen aineistosta esiin nousseet tuloksia ilman EAPC:n kolmijakoa. Aineiston perusteella merkityksellisyyden ja eheyden kokemukset ovat positiivisesti yhteydessä yksilön kokemukseen hyvinvoinnista, ja tarkoituksettomuuden tunteet heikentävät hyvinvointia. Merkityksellisyys muodostui läheisistä ihmissuhteista, uskosta korkeampaan voimaan, itsensä toteuttamisesta sekä muutokseen sopeutumisesta. Epäselvä/negatiivinen suhde uskontoon, yksinäisyys ja toimintakyvyn heikkeneminen ovat yhteydessä tarkoituksettomuuden tunteeseen.

Tutkielma käsittelee ikääntyvien naisten alkoholin käyttöä ja siihen liittyviä kokemuksia sekä lapsuudessa ja nuoruudessa, aikuisuudessa että tällä hetkellä, ikääntyessä. Tutkimuksen avulla on tarkoitus saada tietoa ikääntyvien naisten alkoholin käytöstä, juomatottumuksista sekä mahdollisuuksista ennaltaehkäistä tulevaisuuden alkoholiongelmia. Tärkeänä pidän erityisesti sitä, että haastateltavilta itseltään saa tietoa siitä, millainen merkitys alkoholin käytöllä on ollut heidän elämänsä eri vaiheissa ja millainen merkitys sillä on nyt ikääntyessä. Tarkoituksena on myös kartoittaa, minkälaista apua heille on mahdollisesti tarjottu aikaisemmin alkoholinkäyttöön liittyen, minkälaista apua he olisivat itselleen toivoneet aiemmin ja millaista apua he voisivat kokea tarvitsevansa nyt alkoholinkäyttöönsä. Tutkimusta varten olen haastatellut seitsemää naista Helsingin terveyskeskuksen päivystysyksikön vuodeosastoilla. Haastatelluilla naisilla on ollut alkoholidiagnoosi joko pää- tai sivudiagnoosina tai heidän alkoholinkäyttönsä on tullut muuten hoidon aikana esille. Kolme haastateltavaa olivat ikääntyneitä naisia, jotka olivat valmiita osallistumaan tutkimukseen ja kertomaan alkoholin merkityksistä omassa elämässään. Haastatteluja kertyi yhteensä kymmenen. Kaikki naiset olivat yli 58-vuotiaita. Tutkimus suoritettiin haastattelututkimuksena. Haastattelun avulla arkaluontoisiksi koetuista asioista on mahdollisuus saada tarkempaa tietoa ja paneutua haastattelussa esiin tulleisiin, odottamattomiin asioihin. Haastattelussa tutkittavan ääni tulee esille ja antaa näin mahdollisuuden kertoa omasta elämänkulusta lähtöisin olevista näkemyksistä ja kokemuksista tutkittavan asian suhteen. Puolistrukturoitu teemahaastattelu antoi tähän hyvät mahdollisuudet. Tutkimuksessa olen käyttänyt Roosin sukupolvimäärittelyä, jossa sukupolvet on jaettu sotien ja pulan, jälleenrakennuksen ja nousun, suuren murroksen sekä lähiöiden sukupolveen. Tutkimuksessani haastatelluista naisista suurin osa, kahdeksan, kuului suuren murroksen sukupolveen ja kaksi nousun ja jälleenrakennuksen sukupolveen. Aineiston luokittelussa käytin jakoa perinteiseen ikään perustuen ja tutkimustulokset ryhmiteltiin lapsuuden ja nuoruuden, aikuisuuden ja ikääntymisen kategorioiden alle. Haastatteluissa esiin nousi tyypillinen suuren murroksen sukupolven lapsuus ja nuoruus, jonka jälkeen haastateltavat muuttivat kaupunkiin. Alkoholin käyttö aloitettiin aikuisuudessa ja aaltoileva juomisura kuvasi suurimman osan alkoholin käyttöä, välillä alkoholia käytettiin ja välillä ei. Eri alkoholin käyttötavat vaihtelivat elämäntilanteiden mukaan. Haastateltavista viisi toi esiin toiveen, että olisi saanut apua alkoholin käyttönsä suhteen aikuisuuden aikana. Vaikka haastateltavista seitsemällä oli todennäköisesti tutkimusasetelman perusteella osoitettavissa olevia ongelmia alkoholin käytön suhteen, kukaan heistä ei ollut valmis ottamaan apua vastaan. Tämä näyttäytyykin haasteena sosiaali- ja terveyspalveluille, sillä alkoholiongelman pahentuessa myös terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat kasaantuvat. Suurten ikäluokkien alkoholinkäyttö tulee mahdollisesti näkymään jatkossa myös terveyspalveluissa, sillä vaikka osa ikääntyvistä vähentääkin alkoholin käyttöään iän myötä, suuret ikäluokat ovat kuitenkin kooltaan suuria.

Tässä tutkielmassa selvitettiin, kuinka vangeille luotavissa rangaistusajan suunnitelmissa huomioidaan ikääntyminen ja sen mahdollisesti mukanaan tuomat haasteet vankeusrangaistuksen aikana. Väestön ikääntyminen on maailmanlaajui-nen ilmiö, joka vaikuttaa etenkin Suomessa ja näkyy väistämättä myös vankiloissa. Etenkin Yhdysvalloissa vanhempien vankien määrä jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Lisäksi kansainvälisten tutkimusten mukaan vankien terveys on merkit-tävästi huonompi kuin saman ikäisellä normaaliväestöllä. Nämä seikat tukevat ikääntymisen tutkimuksen merkittävyyttä. Myös rangaistusajan suunnitelmia on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu toistaiseksi varsin vähän. Tutkielmassa esitelläänkin varsin kattavasti maailmalla tehtyä tutkimusta desistanssista ja ikääntyvistä vangeista, sillä kotimaista ai-neistoa on hyvin vähän saatavilla. Tutkielmassa pohdittiin, kuinka ikääntyvän vangin omaa, uuden ja paremman toimijuuden löytymistä ja sen kautta desis-tanssia koetetaan vankeusaikana edesauttaa. Suomalaisen kriminaalipolitiikan tavoitteena on ennen kaikkea pyrkiä ehkäisemään uusintarikollisuutta. Tähän rikoksista irtautumisen prosessiin eli desistanssiin rikoksista tuomittuja ohja-taan vankeusaikana erilaisilla vankitoiminnoilla ja kuntoutuksella. Useat tutkimukset eri maissa osoittavat, että ikääntymi-nen on yksi merkittävimmistä desistanssin taustavaikuttajista. Tutkielmassa analysoitiin 20 rangaistusajan suunnitelmaa ja niihin liittyvää riski- ja tarvearviota yli 50-vuotiaana ehdot-toman rikostuomion saaneilta, vuonna 2017 vapautuneilta miesvangeilta. Kirjallisuudesta nousseita tarkastelukysymyksiä rangaistusajan suunnitelmia läpikäytäessä olivat ikääntymisen ohella desistanssiin pyrkiminen kuntoutuksen kautta sekä ikääntyvän vangin terveys. Tärkeimpänä tuloksena voidaan todeta, että ikääntymistä ei juurikaan käsitellä rangais-tusajan suunnitelmissa. Sen sijaan uusintarikollisuutta ja desistanssia pyritään vankilaolosuhteissa selkeästi edistämään erilaisilla kuntoutustoimilla kuten päihdekuntoutuksella. Myös sosiaalisten suhteiden ylläpito, koulutusmyönteisyys ja työskentelyyn kannustaminen nousivat merkittäviksi tekijöiksi rangaistusajan suunnitelmissa ja sitä kautta näyttäytyivät tärkeinä kriminaalipoliittisina toimenpiteinä. Jatkossa ikääntyvien vankien rangaistusajan suunnitelmien vieläkin syvälli-sempi tarkastelu tai erilaisten vankiryhmien, kuten nuorten rikoksentekijöiden, rangaistusajan suunnitelmien vertailu toisi hyvää uutta tutkimustietoa.

Older adults' need for information and communication technology (ICT) skills is highlighted in many societal contexts. The benefits of learning ICT that are most commonly referred to are its ability to support the wellbeing, active agency and autonomy of the elderly. The aim of this study is to analyse the factors influencing older adults' use and learning of ICT. The socio-cultural theory utilised in this study offers a perspective to view learning in later life, the importance of social support and the use of information and communication technology as a learning context. The study examines the factors that promote and inhibit learning and the use of ICT, what kind of new learning challenges the digital environment poses and the specific questions and issues regarding ICT teaching. Nine employees were interviewed for this study. The workers had experience in teaching as well as supporting learning and participation of older adults in ICT. The interviews were conducted as individual theme interviews in early 2015. The content analysis method was used for data analysis. The main findings of this study suggest that social support, especially in the form of peer support, is the ideal way to promote older adults' ICT learning. Emotional factors and self-efficacy can have a negative affect on learning and therefore socially mediation is needed. Furthermore, new challenges are constantly being presented by the ever-changing digital landscape as well as the need for new skills such as critical reading and multiliteracy. The use of, and adaptation to, new cultural tools varies among the elderly while technology often times doesn't meet the needs of older generations or is not accessible to them. In conclusion, individuality and social factors need to be considered when promoting ICT learning for the elderly. Moreover, there is a need for learning spaces as well as adult centred media education that sustains lifelong learning opportunities.

Aims. The purpose of this study was to find out the food choices related to the main meal of the day for the elderly, what factors can be found in the background of the choices, and the attitude of the elderly towards counseling related to food choices. The theoretical framework is based on previous research on food choice, aging and nutrition in the elderly. The concept of food sense is used in the study as one of the supporting concepts of the analysis, and the research questions have been guided by Belasco's (2008) food choice triangle, where the concepts are identity, responsibility and suitability. The main questions of the study are: 1. What food choices do seniors make with the main meal of the day? 2. How do older people justify their food choices? 3. How do older people experience food counseling? Methods. The data were collected by interviewing six retirees over the age of 65. Participants in the study prepared their own meals for the day and independently took care of arranging their own food supply and purchasing food supplies. Two of the participants in the study were men and four were women, among them one couple. The research material was analyzed using the content analysis of the qualitative research. Results and conclusion. The food choices of the main meal of the day were influenced by taste, health, price and reasonableness. The food that was prepared was traditional home cooking. The food was prepared by the participants themselves, and decisions on food choices were made independently by the participants, taking into account general food recommendations and their own state of health. The factors explaining the food choices were one's own taste preferences, the utilization of seasonal raw materials and the suitability of the raw materials for one's own diet. There was not perceived a need for actual nutrition counseling. Information coming through the media was perceived as contradictory and confusing.

Pro gradu -tutkielmani keskittyy tuomaan äänen HelsinkiMission Aamukorvan toistuvaissoittajille. Aamukorva on ikääntyville suunnattu auttava puhelin, johon tulevista puheluista suurimman osan soittaa vain muutaman kymmenen henkilön joukko – toistuvaissoittajat. Toistuvaissoittajat ovat globaalilla tasolla erittäin yleinen ja ongelmallinen ilmiö auttavissa puhelimissa. Koska toistuvaissoittajat vievät leijonan osan auttavien puhelinten resursseista, suhtaudutaan heihin usein hyvinkin kriittisesti ja negatiivisesti. Tämän tutkielman tarkoitus on lähestyä toistuvaissoittajailmiötä avoimemmin mielin ja yrittää aidosti selvittää ikääntyvien toistuvaissoittajien näkemyksiä Aamukorvaan soittamisesta sekä soittojen tuomasta lisäarvosta heidän arkeensa. Aihepiirissäni kietoutuu yhteen useampi suurempi kokonaisuus, joita esittelen tutkimusalueen kirjallisuusosuudessa: ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet, yksinäisyys, kolmas sektori sekä puhelinauttaminen. Suomessa on tehty erittäin vähän tutkimusta säännöllisesti auttaviin puhelimiin soittavista henkilöistä, ja siksi tätä aihetta käsitellessäni nojaudun vahvasti kansainväliseen tutkimustietoon. Tutkielmassani on fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa, koska se mahdollistaa Aamukorvan toistuvaissoittajien yksilöllisten näkemysten ja kokemusten käsittelyn sellaisinaan. Valitsemani lähestymistapa tukee sensitiivistä, kunnioittavaa sekä eettistä tutkimusotetta ja sopii erityisen hyvin haavoittuvaiseen kohderyhmääni. Ymmärrän informanttieni kokemukset yksilöiden yksittäisinä kokemuksina, mutta toivon pystyväni tuomaan esille myös laajemmin toistuvaissoittajien tarpeita ja odotuksia kolmannen sektorin tarjoamalle puhelinavulle. Aamukorvan soittajista kerätty tilastomateriaali, Aamukorvan koordinaattorin kanssa käymäni keskustelut sekä toiminnan käynnistäjän (nykyisen työohjaajan) ja kahden puhelimessä päivystävän vapaaehtoisen haastattelut muodostavat pohjan tutkimukselleni. Varsinaisessa analyysiosuudessa painopiste on kuitenkin puhtaasti Aamukorvan toistuvaisoittajien haastatteluissa. Analyysissani käytän teemoittelua, jonka avulla voin tarkastella haastattelukysymyksiini tulleiden suorien vastausten yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Teemoittelu sopii myös haastatteluaineistosta paljastuvien yllättävienkin aiheiden esille nostoon. Yksi keskeisin havaintoni on Aamukorvan tuoma psykologinen ja jopa hoivalliseksi määritettävä tuki sen toistuvaissoittajille. Haastattelujen perusteella on oletettavaa, että julkinen sektori ohjaa ikääntyviä mielenterveydellisistä haasteista kärsiviä henkilöitä auttavien puhelinten piiriin ja näin osaltaan kuormittaa niitä. Toinen silmiinpistävä huomionkohde on puhelun merkitys toistuvaissoittajille tärkeänä rutiinina. Soittajat ovat tiedostavia asiakkaita, jotka valitsevat ne auttavat puhelimet, joita haluavat hyödyntää ja käyttävät niitä aktiivisesti arjessaan. Aamukorvan toimintamuoto ja sitoutumattomuus tuovat ikävääntyville soittajilleen niin yksisuuntaista ystävyyttä kuin anonyymia kuuntelupalvelua. Tutkielmani ei tuo toistuvaissoittajiin liittyviin ongelmiin vastauksia, mutta toivottavasti toimii keskustelunavauksena positiiviselle ja dialogiselle Suomessa tehtävälle toistuvaissoittajatutkimukselle. Lisäksi toivon sen kääntävän huomiota ikääntyvien kontaktintarpeeseen sekä herättävän pohtimaan, miten voisimme paremmin rakentaa ikääntyvillemme niin psyykkistä kuin sosiaalista tukiverkostoa yhteiskunnallisella tasolla.

Kuolema on aihe, jota on tutkittu suomalaisen sosiaalityön näkökulmasta hyvin vähän. Kuolemaan liittyy kuitenkin monia ilmiöitä, joita sosiaalityön asiakastyössä väistämättä kohdataan. Sosiaalityöntekijä saattaa olla tekemissä esimerkiksi kuolemaa lähestyvän tai kuolemantoiveita esittävän asiakkaan kanssa, kohdata asiakkaansa kuoleman, hoitaa vainajan asioita tai työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat menettäneet läheisensä kuoleman seurauksena. Tässä tutkielmassa lähestytään kuoleman tematiikkaa käsittelemällä kuoleman kohtaamista gerontologisessa sosiaalityössä. Tutkielmassa selvitetään miten kuolema ilmenee ja miten sitä käsitellään gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaisena sosiaalityöntekijät kokevat omat valmiutensa kohdata kuoleman teemoja työssään. Tutkielman näkökulma on sosiaalityöntekijöiden kokemuksissa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla viittä gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijää puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Haastatteluaineisto on analysoitu osittain aineistolähtöisen ja osittain teoriaohjaavan sisällönanalyysin otteella. Haastatteluaineiston perusteella gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä kuolema ilmenee pääasiassa kolmen eri teeman kautta. Nämä teemat ovat asiakkaan oma kuolema, asiakkaan itsetuhoisuus sekä asiakkaan läheisten kuolema. Sosiaalityöntekijät arvioivat kuolemaan liittyvien ilmiöiden olevan työssä usein luonnollisesti läsnä, sillä kuolema on osa heidän asiakaskuntaansa kuuluvien ikääntyvien ihmisten elämäntodellisuutta. Kuolema ei kuitenkaan ole työn ydintä eikä siihen liittyviä asioita tule vastaan usein. Gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijät tiedostavat ja tunnistavat tästä huolimatta tämän tematiikan osana työtään. Konkreettisesti sosiaalityöntekijät työskentelevät kuoleman teemojen kanssa asiakastyössään esimerkiksi puhumalla asiakkaan kanssa kuolemasta ja kuolemansurusta, auttamalla itsetuhoista asiakasta, tukemalla asiakkaan omaisia tai hoitamalla asiakkaan kuoleman jälkeisiä toimenpiteitä. Sosiaalityöntekijöillä on monia valmiuksia kohdata kuolemaa työssään. Kuoleman kohtaamisen valmiuksia hahmoteltaessa gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijöillä on havaittavissa tiedollista, taidollista, itsetuntemukseen ja kontekstualisoimiseen liittyvää kompetenssia. Kuoleman kohtaamista asiakastyössä tukevat myös työntekijän työympäristö ja työyhteisön tuki. Näistä eri osa-alueista muodostuu työntekijän kuolemakompetenssi, jonka voidaan käsittää sisältävän erilaiset kuoleman kohtaamisen ulottuvuudet. Sosiaalityöntekijöillä on monista kuoleman kohtaamisen valmiuksistaan huolimatta toiveita kehittää omaa työskentelyään kuolemaan liittyvien työtehtävien parissa. Ottaen huomioon kuoleman aihealueen vähäisen ilmenemisen sosiaalityön tutkimus-, koulutus- ja työn kehittämisen kentällä niin maassamme kuin kansainvälisestikin, tämän tutkielman päätelmänä on, että kuoleman tematiikkaan ja sen kohtaamiseen olisi hyvä kiinnittää sosiaalityössä nykyistä enemmän huomiota.

The aim of this study was to describe and analyse the notions and experiences ageing employees have about the development of expertise as well as collaboration with fellow experts. The research questions were firstly, how does expertise develop, secondly, for what purposes are shared expertise and networking used at work, and thirdly, how do ageing and experience manifest themselves at expert work? This topic is relevant, because the changes in information work and the more complicated work environments require development from employees in their own as well as in cooperative work. According to previous studies a shared, aim-specific course of action develops collective acquisition of information, which in turn results in growing collective expertise. However, ageing has not been sufficiently recognised or profited from in the previous studies about the development of expertise. This provides a motive for this study. The theoretical framework of the study focuses on examining the development of shared expertise from the viewpoint of building information by combining cognitive, unshared expertise and the kind of expertise that arises from sociocultural theory. The data were gathered through thematic interviews with ten employees between 50 and 64 years of age. With the help of content analysis the answers were devided into three categories: the development of expertise, cooperation and networking, and age and experience at expert work. In addition to these, the theme of changes in expertise arose from the data. In accordance with theoretical framework, the results highlighted the fact that expertise was not seen merely as an unshared characteristic, but instead its development required interaction with others. Usually this development coincided with a change that caused a push forward. Aim-specific actorship, networking, and the sharing of skill and information helped the experts to reach better results. Expertise was seen as something developing through age and experience, but varying ages proved to be an advantage when different strengths and experiences could be profited from as a part of shared expertise. As a conclusion it is advisable to support, share, and make use of the skills and knowledge of people of varying ages more than before in order to develop shared expertise.

Tavoitteet. Laulamisella on positiivisia vaikutuksia mielenterveyteen ja hyvinvointiin sekä kliinisessä kontekstissa että arkisesti käytettynä. Aiempi tutkimusnäyttö kuorolaulun yhteyksistä parempaan elämänlaatuun ja alhaisempaan masentuneisuuteen perustuu kuitenkin pitkälti interventiotutkimuksiin rajatulla kohderyhmällä. Lisäksi muut lauluharrastusten muodot, kuten yksin- ja yhteislaulu, ovat jääneet tutkimuksessa taka-alalle. Vapaamuotoisemman lauluharrastamisen yhteyksistä hyvinvointiin eri vaiheissa aikuisikää tarvitaan systemaattista tutkimusnäyttöä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää poikkileikkausasetelmaa hyödyntäen kuoro-, yksin- ja yhteislaulun yhteyksiä elämänlaatuun, sosiaaliseen hyvinvointiin ja masentuneisuuteen eri vaiheissa aikuisikää. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui N = 100 iältään 21–88-vuotiasta vapaaehtoista, joilla oli vaihtelevissa määrin kuoro-, yksin- tai yhteislaulukokemusta. Lauluharrastusten yhteyksiä elämänlaatuun, sosiaaliseen hyvinvointiin ja masentuneisuuteen selvitettiin lineaarisella regressiolla. Koko otoksessa tilastollisesti merkitsevät yhteydet analysoitiin myös ikäryhmittäin (nuoret, keski-ikäiset, ikääntyvät), jotta voitiin tarkastella elämänvaiheen ja ikääntymisen vaikutuksia tulosten voimakkuuteen. Musiikkitaustaa arvioitiin the Goldsmiths Musical Sophistication Index (Gold-MSI) -kyselyyn pohjautuvilla kysymyksillä. Elämänlaatua arvioitiin The World Health Organization Quality of Life (WHOQOL) -BREF-kyselyllä, sosiaalista tukea Social Provision Scale (SPS) -kyselyllä ja masentuneisuutta Center for Epiodemiologic Studies Depression Scale (CES-D) -kyselyllä. Tulokset ja johtopäätökset. Kuorolaulun nykyinen viikoittainen aktiivisuustaso oli tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä alhaisempaan CES-D-pistemäärään eli alhaisempaan masentuneisuuteen. Kyseinen tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä ikäryhmittäin analysoituna. Elämänlaadusta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista ei tässä tutkielmassa saatu tilastollisesti merkitseviä tuloksia, mikä voi mahdollisesti selittyä lineaarisen regressioanalyysin oletusten rikkoutumisella. Tulevaisuudessa olisi keskeistä kartoittaa laulumuotojen vaikutuksia vertailevalla interventioasetelmalla tai laadullisella tutkimuksella.

Tutkimuksessani kysyn, mitä on olla yksinäinen. Tutkimuskohteenani ovat seitsemän- ja kahdeksankymppiset päijäthämäläiset, joille yksinäisyys on arkipäivää. Tutkimukseni kontekstina toimii arkielämä, johon tutkimuskysymykseni kietoutuvat. Selvitän, millaisia tekijöitä yksinäisyyden taustalla on, miten yksinäisyys sitä kokevan arjessa ilmenee ja millaisia suhtautumistapoja ja mahdollisia ratkaisukeinoja yksinäisyyttä kokevalla on. Tutkimuksessani hyödynnän sekä määrällistä että laadullista tutkimusotetta. Tutkimusaineistoina käytän kahta erilaista, mutta samoja ihmisiä koskevaa aineistoa: Ikihyvä Päijät-Häme -seurantatutkimuksen kyselyaineistoa sekä keräämääni haastatteluaineistoa. Kyselyaineisto ja sen analyysi johdattavat minut varsinaiseen tutkimusprosessiin. Sen avulla tarkastelen, missä määrin päijäthämäläiset ikääntyvät kokevat yksinäisyyttä ja kenellä sitä erityisesti esiintyy. Tutkimukseni pääosassa oleva haastatteluaineisto koostuu kymmenen seurantutkimukseen osallistuneen ikääntyvän haastattelusta. Lomakevastauksissaan he olivat kertoneet olevansa usein tai jatkuvasti yksinäisiä. Haastateltavien joukossa on sekä miehiä että naisia. He asuvat eri puolilla Päijät-Hämettä: kaupungin keskustassa, lähiöissä, taajamissa tai maaseutumaisemissa. Haastattelut toteutin pääosin haastateltavien kotonaan, mikä mahdollisti kurkistamisen heidän arkeensa. Tapaamisissamme tekemiäni havaintoja olen kirjannut tutkimuspäiväkirjaani, jota hyödynnän tutkimuksessani. Haastatteluaineiston analyysissä käytän temaattista lähestymistapaa. Sisällönanalyysin avulla etsin vastauksia tutkimuskysymyksiini ja hahmottelen kuvaa siitä, mitä on olla yksinäinen. Yksinäisyyden taustalta paikannan erilaisia elämänhistoriaan ja -tilanteeseen liittyviä tekijöitä, joita kutsun menetetyiksi ja toteutumattomiksi ihmissuhteiksi sekä toimijuuden ja osallisuuden kaventumiseksi. Valtaosa haastateltavista on kohdannut yksinäisyyden vasta vanhemmiten tai yksinäisyyskokemukset ovat syventyneet iän myötä. Osalle yksinäisyys on ollut elämänmittaista. Jokapäiväisessä elämässä yksinäisyys saa merkityksensä varsin konkreettisten tilanteiden kautta: esimerkiksi kotitöitä tehdessä tai nukkumaan mennessä. Yksinäisyys ilmenee erilaisina tunteina kuten suruna, ikävänä, ahdistuksena sekä kokemuksena juurettomuudesta. Sillä on myös fyysisiä seurauksia. Yksinäiset ajatukset saavat levottomaksi ja saamattomaksi, jolloin arjesta selviytyminen tuntuu vaikealta. Useimmille, ja useimmiten arki on konkreettista yksinoloa, mutta passiivista yksinäisenkään arki ei ole. Päivien kulkua rytmittävät rutiinit, joihin sisältyy muun muassa kotitöitä, ulkoilua ja harrastamista yksin tai porukassa. Yksinäisyyteen on sekä sopeuduttu että pyritty vaikuttamaan. Parhaiten sopeutuminen on onnistunut etsimällä yksinäisyydelle luonnolliselta tuntuva selitys, jollaisena ikääntyminen useimmille näyttäytyy. Tällöin yksinäisyyteen ei koeta voivan itse juuri vaikuttaa. Ratkaisukeinojakin on etsitty: uusia ihmissuhteita on pyritty luomaan menetettyjen tai puutteellisten tilalle. Yksinäisessä arjessa toisenlainen todellisuus on läsnä menneisyyden muistojen tai tulevaisuuden haaveiden kautta.