Browsing by Subject "osallistuminen"

We have long been invited to engage in climate action in different forums, without specifying what is actually expected of us to solve the accelerating climate crisis. Traditionally, individual citizens have only been seen as consumers in climate action. Although citizen participation in climate work has also been studied more and more in recent years, there is a little research on how citizens themselves perceive their own role in climate action. Climate action at local level and small municipalities, as smaller administrative units, could also provide better opportunities to support individuals in their own climate actions. In this thesis, I examine the climate agency and participation of residents in local climate action through their perceived roles and means of participation. I am conducting a review at the level of one small Finnish municipality by carrying out a qualitative case study. The case municipality is Kokemäki in the Satakunta region, with a population of about 7000. My research questions are (1) how the municipal representatives and local residents perceive the roles of the municipality and local residents in local climate action, and (2) what means are identified by municipal representatives and local residents to strengthen the climate agency of local residents. The research material consists of thematic interviews of the municipal representatives, group discussions of the residents and a survey conducted for the residents. As a method of analysis, I have used qualitative content analysis. The results show that municipal representatives and local residents have a similar perception of the roles, even though there are differences. In total, six different roles were identified for the municipality, and communication as a cross-cutting role. A key finding is that local residents perceived their own role more active than the municipal representatives did. A total of five roles were outlined for the residents, two of which emerged mainly in the experiences of the residents: the role to support each other and the role to activate the municipality to act. The roles of the municipality and the residents are strongly linked, and instead of looking individual means to support climate agency, it might be useful for small municipalities to shift the examination more strongly to their own role in relation to the residents. The development of communication and interaction is a key means of supporting climate agency. In addition to communication based on positive tone and examples in particular, the need for encounter and discussion emerged. Discussions with local residents, also on the topic of climate change, could bring new knowledge, understanding and ideas to the municipality, and at the same time provide a forum for communicating the importance of climate action, which also supports sustainable choices in everyday life. Strengthening the experience of working together increases the potential for self-motivated action and also enables peer learning and interaction between residents. The desire to take care of one's own home region could also support local climate action, as long as the objectives and actions are set at a local scale.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vastata tutkimuskysymykseen, millaiseen liturgiajumalanpalvelukseen osallistumiseen Helsingin ortodoksisen seurakunnan katekumeenikurssin 2018–2019 luento-opetus kasvattaa. Tutkimusaineiston muodostivat Helsingin ortodoksisen seurakunnan Sound Cloud -nimisessä musiikin suoratoistopalvelussa julkaisemista luentonauhoitteista poimitut liturgiajumalanpalvelukseen liittyvät sisällöt. Tutkimus toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Nostin analyysiyksiköistä neljä liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen ulottuvuutta. Liitin teemoittelemiini analyysiyksiköihin ortodoksisesta jumalanpalveluskirjallisuudesta ammentamiani lisäselityksiä ja omia pohdintoja. Lopuksi muodostin tulkinnoistani synteesin. Tutkimuksen taustaluvuissa esitellään katekumeeniopetuksen tavoitteita ja sisältöjä sekä varhaisessa kirkossa että osana itsenäisen Suomen vapaata sivistystyötä. Katekumeeniopetuksen historian kuvaaminen on edellytys 2000-luvun Suomen opetussuunnitelman ohjaaman, viime vuosina kehitetyn katekumeenikurssin hahmottamiselle. Tutkimuksen analyysi luonnehtii liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen ulottuvuuksia. Osallistumisen perustan muodostaa läsnäoleminen, joka on luonteeltaan passiivista. Se on muuttunut osallistumisen toisessa ulottuvuudessa aktiiviseksi tutkimiseksi ja ihastelemiseksi. Kolmannessa ulottuvuudessa seuraaminen on kehittynyt toimijuudeksi. Osallistumisen neljän ulottuvuus käsittää nähdyn, kuullun, seuratun ja tehdyn merkitykset. Nämä ulottuvuudet ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa: ymmärtäminen edellyttää toimimista, toimiminen havainnoimista ja havainnoiminen läsnäolemista. Valtaosan katekumeenikurssin luento-opetuksen liturgiajumalanpalvelukseen liittyvistä sisällöistä muodostavat havainnoiminen ja ymmärtäminen. Näin liturgiajumalanpalveluksesta luodaan tiedollinen osallistumiskokemus, jota sitten selitetään. Läsnäoleminen näyttäytyy osallistumiskokemuksen itsestään selvänä edellytyksenä. Siitä puuttuvan toimijuuden ymmärretään kehittyvän vain liturgiajumalanpalveluksiin osallistumalla ja muilta osallistujilta mallioppimalla. Olen käyttänyt tutkimuksessani osallisuuden sijaan osallistumisen käsitettä liittääkseni sen muiden aloittamaan tieteelliseen keskusteluun. Myös hahmottelemani osallistumisen ulottuvuudet vahvistavat, ettei liturgiajumalanpalveluksissa toteudu poliittinen osallisuus: Esimerkiksi hymnien valitseminen sekä rukousten ja saarnan muotoileminen seurakuntalaisista koostuvissa jumalanpalvelusryhmissä ovat mahdottomia liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen muotoja. Luento-opetuksessa osallistumisen edellytyksinä näyttäytyvät ennen muuta ortodoksisen toimintakulttuurin omaksuminen ja sen merkityksien sisäistäminen. Osallistujien vaikuttamista tavoiteltavampaa on siis liturgiajumalanpalveluksen vaikutus osallistujiin. Samalla väitän, että läsnäolemisen päälle rakentuva osallistuminen sisältää ulottuvuus ulottuvuudelta enemmän ja enemmän sosiaaliseksi osallisuudeksi ymmärrettyjä piirteitä. Tämä haastaa osallistumisen ja osallisuuden käsitteiden arvottavan erottelun. Käsitteiden määrittelyssä ja arvottamisessa tulisi siis huomioida entistä paremmin kulttuurilliset erityispiirteet, tutkimukseni tapauksessa ortodoksisen kirkon liturgisen elämän konteksti.

Pro gradu -tutkielmassa luodaan kriittinen ja lapsilähtöinen katsaus siihen, kuinka lasten ja nuorten osallisuus ilmenee pääkaupunkiseudun kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja mitä se lasten ja nuorten kannalta merkitsee. Tarkoituksena on karttoittaa hyvinvointisuunnitelmien osallisuuden yhteneviä linjoja, lasten ja nuorten osallisuuden sisältöjä ja suunnitelmien tavoitteiden taustalla vaikuttavaa osallisuuden ihannetta. Tutkielman aineistona ovat pääkaupunkiseuden kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) lasten ja nuorten hyvintointisuunnitelmat. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatiminen on kunnille lakisääteistä toimintaa. Hyvinvointisuunnitelmien tarkoituksena on ohjata ja kehittää kuntien lastensuojelun ja hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta. Lasten ja nuorten osallisuuden varmistamiseen ja järjestämiseen velvoittavaa lainsäädäntöä on runsaasti. Tämän vuoksi osallisuuden voidaan olettaa olevan myös hyvinvointisuunnitelmia läpäisevä teema. Osallisuus on käyttöyhteyksissään positiivisesti arvolatautunut käsite. Tutkielmassa tarkoituksena on avata osallisuuskentän käsitteistöä ja tavoittaa osallisuuden saamia merkityssisältöjä. Aineistoa on lähestytty laadullisen sisällönanalyysin keinoin tematisoiden ja tyypitellen. Analyysissa on hyödynnetty kehyksenä hyvinvointisuunnitelmien rakennetta. Tyypittelyn kautta on tavoitettu kuntien keskeiset, yhtenevät linjaukset lasten ja nuorten osallisuuden suhteen ja suunnitelmien taustalla vaikuttava tavoitteellinen osallisuuden ihannetila. Osallisuutta lähestytään aikalaisilmiönä ja lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia arvioidaan tarkoitukseen laaditun osallisuusasteikon avulla. Lasten ja nuorten osallisuus ilmenee suunnitelmissa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksina työmarkkinakansalaisuuden, palveluiden asiakkuuden, kuntapoliittisen vaikuttamisen, yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien turvaamisen yhteydessä. Osallisuuden ideaaliksi suunnitelmissa määrittyy ajan vakiintunutta ihannekansalaisuutta vastaava sosiaalinen, omillaan pärjäävä nuori, joka on kiinnittynyt yhteisöihin, kiinnostunut vaikuttamisesta ja hyvinvoinnista välitöntä elämänpiiriään laajemmin. Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien realisaation kannalta kuntien aikuistoimijoilla on keskeinen rooli. Tutkielman lopuksi kootaan yhteen tutkielman teon aikana opittua ja esitetään periaatteita lasten ja nuorten osallisuustoiminnan jäsentämiseen.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla, mitä sijoitettuina olevat lapset kertovat omasta osallisuudestaan ja osallistumisestaan sekä mitkä ovat osallisuutta ja osallistumista vahvistavia ja mitkä niitä heikentäviä tekijöitä. Tutkimuksessa tarkastellaan osallisuutta ja osallistumista lasten näkökulmasta lastensuojelun asiakasprosesseissa ja lasten arjessa. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Mitä sijoitetut lapset kertovat osallisuudestaan ja osallistumisestaan aiemmissa tutkimuksissa? 2) Mitkä tekijät ovat sijoitettujen lasten osallisuutta ja osallistumista vahvistavia ja mitkä niitä heikentäviä tekijöitä? Tutkimuksen aineisto koostuu sijoitettujen lasten osallisuutta käsittelevästä kansainvälisestä tutkimuksesta. Aineisto sisältää 17 tieteellistä artikkelia, jotka kerättiin elektronisista tietokannoista systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmän mukaisesti. Aineiston käsittelyssä käytettiin apuna sisällönanalyysiä ja analyysissä sovellettiin narratiivista synteesiä. Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella sijoitettujen lasten osallisuuden ja osallistumisen toteutumisessa keskeisiä asioita ovat riittävä tieto, luottamuksellinen vuorovaikutussuhde ja aikuisten tuki, läheiset ihmiset ja vertaiset sekä lasten oma toiminta. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta voidaan esittää, että sijoitettujen lasten osallistuminen lastensuojelun asiakasprosesseihin on riittämätöntä. Lapset haluaisivat saada enemmän tietoa ja olla mukana päättämässä omista asioistaan.

Goals: Participation is acting as a citizen in a democratic society. However, in children’s point of view participation and citizenship are contradictory. Previous research has shown that children’s participation is generally recognized, but there are still deficiencies in practical terms. According to previous research children’s opinions and involvement are appreciated, but at the same time underplayed. Children’s participation has a legal ground and it is part of the Finnish comprehensive school’s curriculum. In theory there aren’t any obstacles for participation. My goal is to consider, how children’s participation actualizes in comprehensive school and larger in the whole society. Methods: My thesis is a systematic review. I have used literature and research in addition to behavioral sciences from social sciences and jurisprudence. I will describe participation as a phenomenon in the context of school and society. I delimit my perspective with the following concepts: participation, citizenship, citizenship education and democracy. Results and conclusions: According to the research that I used children’s participation in Finland comes true in small communities, such as families, but especially in schools and municipalities it is not at the same level. The problem is, that adults are too diffident to share the power that they have and also children’s capabilities for making decisions are questioned. Nevertheless participation should be a part of school life because growing to participate is a long process. Participation is a ground for democratic action, so it is impossible to talk about participation without citizenship. Schools should include children’s participation in everyday life so that it would become a natural part of children’s action. However, school is not the only responsible educator in the society. The whole society has to support and strengthen children’s participation.

En form av utvecklingsarbetet på landsbygden, som finansieras av den europeiska unionen, är så kallad LEADER-verksamhet. Det främsta draget i LEADER-verksamheten är att landsbygdsområden utvecklas innovativt nerifrån upp med hjälp av lokala aktionsgrupper. I allmänhet i Finland baserar utvecklingsverksamhet sig pä mekanismer i representativ demokrati medan LEADER-verksamheten betonar aktivt deltagande av invånare på en lokal nivå. Syftet med denna undersökning är att ta reda på hur och i vilken utsträckning lokala aktionsgrupper och LEADER-projekt förverkligar deltagardemokrati och hurdana utmaningar som LEADER-organiseringen stöter. Som undersökningsobjekt är två aktionsgrupper och tre projekt i de båda aktionsgrupperna i Finland. Studien baserar sig på 14 intervjuer av vilka åtta syftar till aktionsgrupperna och sex till LEADER-projekten. Den legislativa ramen för LEADERverksamheten fungerar också som material. Vid analys av materialet används kvalitativ innehållsanalys. I den teoretiska referensramen koncentrerar jag mig på det deltagardemokratiska idealet samt teorier om nerifrån upp och uppifrån ner - approacher. Deltagardemokratin innebär bland annat att medborgare är aktiva inte bara i vai utan också mellan valen och att de är med att fatta avgörande beslut vid tillfälle och att de inte bara har en opinion utan också agerar. Deltagardemokratin förknippas speciellt med horisontalitet, autonomi och självförverkligande som kan realiseras på olika sätt. Med hjälp av indikatorer som har uppstått från materialet analyserar jag förverkiigandet av dessa deltagardemokratiska drag. De två aktionsgrupperna med sina projekt möjliggör förverkligandet av flera deltagardemokratiska drag på flera olika sätt. Det mångsidiga deltagandet, det breda aktörsfältet, autonomin, horisontaliteten och beslutsfattandesystemet ger positiva tecken på deltagardemokratiska drag. Utöver de positiva tecknen kommer det också fram hinder. Både mängden av byråkrati och lagstiftningen försvårar verksamheten och därmed förverkligandet av deltagardemokratiska drag. Sammantaget kan man konstatera att LEADER med sina mekanismer förverkligar deltagardemokrati men samtidigt också förhindrar det.

Tutkielmassamme tarkastelemme, miksi miehet vierailevat taidemuseoissa vähemmän kuin naiset. Tapausesimerkkinämme on Nykytaiteen museo Kiasma ja lähtökohtanamme kansallisten kävijätutkimusten osoittama kävijöiden huomattava naisenemmistö. Lähteinä käytämme Kiasman ja muiden museoiden kävijätutkimuksia sekä ei-kävijyystutkimuksia, Kiasman henkilökunnan haastatteluja sekä erilaisia tilastollisia julkaisuja kulttuuriosallistumisesta ja vapaa-ajan sekä median käytöstä. Tutkielma hyödyntää sosiologi Pierre Bourdieun käsitteitä “kenttä”, “habitus”, “maku” ja “kulttuuripääoma”, jotka pyrimme yhdistämään sukupuolinäkökulmaan. Bourdieun teoriaa soveltaen argumentoimme, että taidemuseokentällä mieheksi identifioituvat yksilöt voivat olla asemassa, jossa museovierailu ei edes tule potentiaalisen mieskävijän mieleen. Nämä rakenteet voivat periytyä miessukupolvelta toiselle, jos työtä asenteiden muuttamiseksi ei tehdä. Kansallisgallerian strategian mukaan Kiasma sitoutuu olemaan “kaikkien taidemuseo”. Tutkielmastamme ilmenee, että tavoitteen toteuttamiseksi museon ei-kävijät pitäisi tunnistaa paremmin, ja museosta tulisi tehdä heille houkuttelevampi vierailukohde esimerkiksi markkinoinnin keinoin. Argumentoimme, että tasapuolisempi sukupuolijakauma taidemuseoiden kävijöissä rakentaisi myös vuorovaikutuksellisempaa yhteiskuntaa. Uudistuakseen sukupuolittunut yhteiskunta voi tarvita sukupuolen huomioivia työkaluja. Helsingin taidemuseokentällä sukupuolisegregaatio vaikuttaa olevan tabu. Miesten osallistamista ei nähdä luontevana osana saavutettavuus-työskentelyä. Jos miehet tuntisivat museoiden tarjonnan paremmin, he myös vierailisivat museoissa useammin. Erilaisille asiakasryhmille toimivat herätteinä erilaiset viestit. Maun, kiinnostuksen kohteiden ja mediankäytön sukupuolittuneisuus voidaan ottaa huomioon, kun mietitään missä mediassa ja millaisella viestillä pyritään luomaan miehille heräte käydä museossa.

Tämän Pro gradun aiheena on tutkia, mitä messuun ja jumalanpalveluksiin osallistuvat kokevat kyseisissä tilaisuuksissa Inkoon seurakunnassa. Erityiskysymyksenä on kaksikielisyyden vaikutus messun ja jumalanpalveluksen kokemukseen. Lisäksi tutkimuksessa tutkitaan niiden työntekijöiden kokemusta, jotka pitävät kaksikielisiä messuja ja jumalanpalveluksia. Kaksikielisyys on erityiskysymyksenä, koska Inkoo on kaksikielinen seurakunta, jossa käytetään suomea ja ruotsia käyttökielinä. Päätutkimuskysymyksiä ovat seuraavat kysymykset. Mikä on tärkeää messussa ja jumalanpalveluksessa? Mitä messu ja jumalanpalvelus antavat hengellisessä mielessä osallistujalle? Vaikuttaako kaksikielisyys messu- ja jumalanpalveluskokemukseen? Vaikuttaako kaksikielisyys messun ja jumalanpalveluksen ymmärrettävyyteen? Tutkimus tehtiin kyselytutkimuksella Inkoon seurakuntalaisille sekä haastattelemalla kaksikielisiä messuja ja jumalanpalveluksia pitävät seurakunnan työntekijät, joita on kaksi. Kyselylomakkeessa oli avoimia kysymyksiä, joihin osallistuja pystyi vastaamaan omin sanoin, sekä kysymyksiä, joissa oli valmiit vastausvaihtoehdot. Kyselytutkimus toteutettiin Internet tutkimuksella, johon Inkoon kirkossa järjestettäviin jumalanpalveluksiin ja messuihin osallistujat pystyivät vastaamaan. Lisäksi Inkoon kirkkoon vietiin paperisia versioita kyselystä. Tutkimukseen, joka toteutettiin 8.12.2017 – 11.2.2018, saattoi vastata molemmilla kielillä. Haastattelut tapahtuivat 12.2.2018, 1.3.2018 ja 4.4.2018, ja haastattelut tehtiin suomenkielellä. Haastateltavina olivat seurakunnan kirkkoherra ja seurakuntapappi. Tutkimuksen tulokseksi saadaan, että osallistujat pitävät messuissa ja jumalanpalveluksissa tärkeimpänä asiana yhteyttä Jumalaan ja yhteyttä seurakuntaan. Yhteyden kokemisen kautta seurakuntalaiset saavat parhaan kokemuksen messuista ja jumalanpalveluksista. Muita tärkeiksi nousseita asioita messussa ja jumalanpalveluksessa ovat virret, musiikki, laulaminen, rukous ja että osallistuja kokee olevansa Jumalaa lähellä. Messun ja jumalanpalveluksen osioista tärkeimmäksi nousee vastaajille saarna ja ehtoollinen. Saarna koetaan merkitykselliseksi sen takia, että sen kautta Raamatun sanaa tuodaan nykypäivään, ja se välittää kuulijoilleen Jumalan armoa ja rakkautta. Ehtoollinen nousee tärkeäksi sen henkilökohtaisuuden ja pelastusmerkityksen kautta. Ehtoollinen koetaan asiaksi, jolla saa syvimmän yhteyden Jumalaan, pelastukseen ja koko messun tai jumalanpalveluksen sanomaan. Messun ja jumalanpalveluksen hengellinen anti vaihtelee suuresti vastaajien kesken, johtuen sen henkilökohtaisuudesta. Hengellisesti messu ja jumalanpalvelus voivat antaa osallistujalle yhteyttä Jumalaan, voimaa arkeen, rauhaa sydämeen, Jumalan läsnäoloa, ja se voi hoitaa ja rakentaa osallistujan suhdetta Jumalaan. Tuloksissa tulee esille, että kielellä on suuri merkitys osallistujan kokemukseen messusta ja jumalanpalveluksesta. Kaksikielisyys koetaan useimmiten negatiiviseksi asiaksi, joka huonontaa messu ja jumalanpalveluskokemusta. Kaksikielisyys koetaan vaikeaksi ja negatiiviseksi sen tähden, että toista kieltä ei ymmärretä tai osata. Messu- ja jumalanpalveluskokemus jää näin ollen epätäydelliseksi kuulijalle. Kaksikielisyys vaikeuttaa ymmärtämistä, tuntuu usein häiritsevältä ja rikkoo kokonaisuutta. Messun ja jumalanpalveluksen seuraaminen on näin ollen vaikeaa. Kaksikielisyys koetaan myös positiivisena asiana messussa ja jumalanpalveluksessa. Kaksikielisyyden avulla osallistuja oppii uusia virsiä ja kokee yhteyttä toisiin seurakuntalaisiin, kielestä riippumatta. Kaksikielisyydestä ja kielimuurista huolimatta ihmiset kokevat yhteyttä Jumalaan ja seurakuntaan Inkoon yksi- ja kaksikielisissä messuissa ja jumalanpalveluksissa. Saatujen tulosten perusteella Inkoon seurakunnan kannattaa erityisesti kaksikielisissä messuissa ja jumalanpalveluksissa kiinnittää vielä enemmän huomiota kielten tasapainoon, tunnelman ja yhteyden luomiseen, ihmisten kohtaamiseen, saarnan ymmärrettävyyteen, ja ehtoollisen jakosanojen kieleen. Näihin osa-alueisiin siksi, että ne koetaan tärkeimmiksi asioiksi, jotka vaikuttavat osallistujan kokonaiskokemukseen.

My aim in this study is to outline what kind of circumstances urban policy as a new form of societal governance provides for political agency of citizens. I am looking at the nature of this governance and the way it works between citizens and the city organization in projects seeking to promote the involvement and influence of citizens. I am especially interested in how these goals are promoted on behalf of the city organization, how citizens are addressed, what kind of agency seems to be called for, and what kind of tensions may arise during this process. I formulated my research material from project documents produced in the Pilot Experiment for Local Democracy in the city of Helsinki. Some of my own observation notes from various events connected to the pilot experiment were also added to the material. I approached some of my research material in relation to the strategic program of the city of Helsinki to delineate the most common strategies of the city concerning citizen participation. I analyzed my material by applying a Foucault-oriented discursive approach and theoretizations of new governance and political agency. In light of my analysis, I conclude that seeking to promote citizens’ possibilities for local participation and to influence the city organization simultaneously ends up defining and limiting the terms and preconditions for such actions in many ways. It seems that project work as a form of governance is significant considering how the contents and goals of citizen participation and citizens’ agency itself is to be formed. According to my analysis, projectified governance works firstly by feigning invisibility, i.e. guiding the attention from actual ambitions and goals to the form of actions to ”the right way” of governing those actions. Secondly, it works by sharing more and more power and responsibility among different agents, simultaneously limiting the possibilities of this agency. This kind of governmentality can be seen to set its sights on being efficiently internalized through the ideal of active citizenship and consensual collaboration between the city organization and citizens into so-called participatory local democracy and citizen agency. On the other hand it may also enable new possibilities for describing the genuine political agency of the citizens in urban policy. In order for these possibilities to open up, I consider it crucial to bring forth continuous critical conversation and to question what it is that is actually being pursued by projects seeking to promote citizen participation, what it is that is actually done, and what kind of consequences these questions have from the perspective of political agency.

Aims and objectives Stuttering is a complex disorder and can have a wide impact on the life of an individual. Qualitative studies have shown that school memories of the persons who stutter have been mainly negative. However, there has not been carried out studies on the thoughts and experiences of the children who stutter. The aim of this study was to increase the knowledge about the experiences and thoughts of the children having stuttering disorder. This knowledge would allow better possibilities for early involvement in problem situations thus preventing the cumulative negative effects of stuttering. Methods The method in this qualitative study was a semi-structured interview. Nine Finnish speaking boys, who have stuttering in their speech, were interviewed. The boys were in the elementary school on grades between two and six. All the boys were interviewed individually during the family courses on stuttering in June-September 2018. The interviews were recorded and transcribed. The data was divided into thematic groups and the results were examined in the light of earlier studies and other literature. Results and conclusions The findings of the study indicate that attitudes and thoughts of the children towards their stuttering and school were quite neutral. When talking about school and friends in general during the interviews, children did not point out the stuttering, and they talked mainly about ordinary things of everyday school life. However, there were some differences between the thoughts and experiences. The effect of stuttering on the participation was dependent on the situation. Many of the children found the answering or speaking in front of the classroom suspenseful and therefore sometimes avoided raising their hand during classes. As a rule the children felt that the teachers have a good stance on stuttering. The interviews resulted in an impression that these children wanted to be treated just like other kids in the class. The answers from the children that stuttering does not have any effect on their peer relationships were in contradiction with their narrations. This study gives indications that a good self-esteem and child’s own positive attitude towards stuttering play a significant role in coping with everyday life. Furthermore, the participation of the stuttering child in school could be supported by small inconspicuous acts and agreements between the teacher and the child.