Browsing by Subject "suomen kieli"

Tutkielmassa vertaillaan japanilaisia ja suomalaisia eläinsananlaskuja. Tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat japanilaisen ja suomalaisen aineiston perusteella yleisimmät eläimet molempien kielten sananlaskuissa, ja millaisia ominaisuuksia ja merkityksiä eläimiin liitetään. Suomenkieliset sananlaskut on poimittu Kansainvälinen Matti Kuusi sananlaskutypologia ja -tietokanta -sivustolta, ja japanilaiset sananlaskut on kerätty sananlaskusivustolta Kotowaza jiten online (ことわざ辞典オンライン). Molemmat aineistot ovat saatavilla internetissä ja niissä voi etsiä sananlaskuja hakusanojen perusteella. Teoriaosuudessa esitellään sananlaskujen historiaa, keskeisten termien määritelmiä, aikaisempaa tutkimusta sekä sananlaskujen käyttöä. Useat sananlaskut ovat syntyneet maatalousyhteiskunnan pohjalta, joten niiden alkuperäinen merkitys voi olla nykyihmisille vaikea ymmärtää. Siitä huolimatta niitä käytetään edelleen nykypäivänä esimerkiksi tehokeinona viestinnässä. Niiden sisältämien metaforisten merkitysten avulla voidaan asioita sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi. Analyysissä tutkitaan aluksi kvantitatiivisesti eläinten määrää sananlaskuissa. Aineistoista on kerätty kymmenen yleisintä eläintä. Tämän perusteella selviää, että suomalaisessa aineistossa yleisin eläin on koira ja toiseksi yleisin hevonen. Japanilaisessa aineistossa järjestys menee päinvastoin. Koska eri eläimiä esiintyy sananlaskuissa paljon, tutkielmassa keskitytään koira- ja hevossananlaskujen tarkasteluun kvalitatiivisesti. Japanilaisia ja suomalaisia koiraan ja hevoseen viittaavia sananlaskuja on vertailtu keskenään sen mukaan, millaisia metaforisia merkityksiä ja ominaisuuksia niistä löytyy. Analyysissä selviää, että japanilaisessa aineistossa yleisimpiä koiraan liittyviä aiheita ovat arvottomuus, turhuus ja uskollisuus. Lisäksi petos, ymmärtämättömyys ja rehvastelu esiintyvät niissä usein. Hevoseen liitetään turha toiminta, vanhuuden tuoma viisaus, kasvatus ja inhimillisyys. Suomalaisessa aineistossa koirasananlaskujen yleisimmät aihepiirit ovat hierarkia, petos ja petturuus, uskollisuus ja rehvastelu. Hevossananlaskujen yleisimpinä teemoina näkyvät taas taloudellinen hierarkia, avioliitto ja kasvatus. Tutkimuksesta selviää, että kulttuurilla on suuri vaikutus sananlaskuissa esiintyvien eläinten kautta heijastuviin ominaisuuksiin ja metaforisiin merkityksiin. Eri kielessä sama merkitys voidaan tuoda esiin myös eri eläimen avulla. Vaikka kulttuurierot näkyvät sananlaskuissa, löytyy myös lähes merkitykseltään identtisiä sananlaskuja kielten välillä. Tämä selittyy ihmismielen samankaltaisuudella kulttuurista riippumatta. Myös muista kielistä tulleet lainat voivat selittää sananlaskujen samankaltaisuuksia. Mielenkiintoinen jatkotutkimus eläinsananlaskuihin liittyen olisi vertailla niitä useamman kielen välillä, jolloin sananlaskujen yleismaailmallisia piirteitä ja kulttuurisia eroja voisi tarkastella laajemmassa mittakaavassa.

Käsittelen tutkielmassani keskustelunanalyyttisin metodein keskustelutaukoja suomenkielisessä kasvokkaiskeskustelussa. Keskustelutauot ovat tyypillisesti pitkiä tai pitkähköjä hiljaisuuksia, jotka pysäyttävät keskustelun etenemisen. Niitä esiintyy niin sanotussa vuorovaikutuksellisessa saumassa, jossa edellinen sekvenssi tai topiikki on saatu päätökseen, eikä tiedossa ole mitään määrättyä seuraavaa toimintaa. Keskustelutauot eivät kuulu kellekään tietylle puhujalle, vaan ovat puhujien yhteisiä, ja kuka tahansa puhuja voi lopettaa ne. Keskustelutauko syntyy, kun vuorottelusääntöjä ei noudateta: siirtymän mahdollistavassa kohdassa ketään ei ole valittu seuraavaksi puhujaksi, eikä kukaan myöskään valitse itse itseään. Vuorottelusääntöjen toteutumattomuus tekeekin tauosta ongelmallisen, ja maallikkotermein keskustelutaukoa voisi mahdollisesti kutsua “kiusalliseksi hiljaisuudeksi”. Aineistoni peräisin Helsingin yliopiston Keskusteluntutkimuksen arkistosta ja se käsittää seitsemän videoitua ystävien ja/tai sukulaisten ja perheenjäsenten välistä arkikeskustelua. Tutkielmassa selvitän sitä, a) millaisissa sekventiaalisissa ja topikaalisissa paikoissa keskustelutauko syntyy, b) mitä tauon aikana tehdään keskustelutauon aiheuttaman paineen vähentämiseksi ja c) miten lopulta pyritään palauttamaan topikaalinen puhe ja keskustelun eteneminen. Samalla pyrin rikkomaan stereotypiaa siitä, että suomalaisessa ja suomenkielisessä keskustelussa hiljaisuus olisi sosiaalisesti täysin hyväksyttävää ja jopa oletettava normi. Päinvastoin aineistoesimerkeissäni on seikkoja, joista voi päätellä puhujien kohtelevan keskustelutaukoja ongelmallisina. Keskustelutaukoon voidaan päätyä joko puhujien kesken yhteisesti tai niin, ettei toinen puhuja erityisesti ruoki topiikkia. Ensiksi mainituissa tapauksissa topiikki saadaan vietyä mahdolliseen päätökseen niin, ettei sitä ole enää tarpeen jatkaa. Näissä tapauksissa molemmat/kaikki puhujat osallistuvat keskusteluun aktiivisesti ja odotuksenmukaisesti. Kyse ei siis aina ole siitä, että keskustelussa olisi mennyt jotain vikaan. Jälkimmäisissä tapauksissa topiikin hiipumisen tai äkkinäisemmän katkeamisen aiheuttavat tyypillisesti vastaanottajan riittämättömät responssit ja epäodotuksenmukainen toiminta, jolloin seurauksena on keskustelutauko. Syynä vastaanottajan toiminnalle voi olla esimerkiksi mahdollinen vähäinen kiinnostus puheenaiheeseen tai aiheen arkaluontoisuus. Tauontäyttäjät ovat keinoja, joilla voi vähentää keskustelutauon aiheuttamaa painetta hetkellisesti keskustelutauon aikana. Jaottelen ne kehollisiin vuorovaikutuksesta irrottautumisiin (esim. juominen, lemmikin hellittely ja itsen rapsutus) sekä sanallisiin tauontäyttäjiin (esim. dialogipartikkelit joo ja vai niin). Tauontäyttäjillä puhujat reagoivat keskustelutaukoon ja osoittavat, etteivät aio valita itseään seuraavaksi puhujaksi. Niillä pelataan aikaa siirtämällä myöhemmäksi päätöstä siitä, kuka seuraavan vuoron ottaa. Tauontäyttäjillä, niin sanallisilla kuin kehollisillakin, puhuja osoittaa tiedostaneensa vuorottelun ongelman ja osoittaa siten samalla panostavansa yhteiseen vuorovaikutukseen. Etenkin sanallisilla tauontäyttäjillä puhuja paljastaa ja tuo julki tilanteen ongelmallisuuden, ja siksi ne ovatkin harvinaisempia kuin keholliset irrottautumiset, joilla ongelmaa käsitellään huomaamattomammin. Topikaalinen puhe, normaali vuorottelu ja vuorovaikutuksen eteneminen pyritään palauttamaan palaamalla keskustelutaukoa edeltävään topiikkiin, aloittamalla uusi topiikki tai ehdottamalla jotakin uutta toimintaa, joka voisi toimia tukena ja taustana sosiaaliselle kanssakäymiselle. Usein keskustelutauon jälkeen palataan vanhaan topiikkiin, vaikka topiikki olisi saatu jo mahdolliseen päätökseen ennen taukoa. Tämä kertoo keskustelutauon aiheuttamasta paineesta, sillä hiljaisuuden voisi ajatella implikoivan sitä, että puheenaiheesta on jo sanottu kaikki. Uuden topiikin voi aloittaa topikalisoimalla jotakin samassa tilassa olevaa kohdetta, itseä koskevalla ilmoituksella tai tiedustelemalla toiselta jotakin tiettyä uutista. Uuden toiminnan aloitus voi olla esimerkiksi ehdotus glöginkeitosta sekä myös ehdotus illanviettopaikan vaihtamisesta ja siten koko meneillään olevan kaltaisen vuorovaikutuksen lopettelusta.

Tutkielmassa tarkastellaan suomen kielen essiiviä ja sen venäjänkielisiä vastineita teksteissä. Tavoitteena on luokitella essiivin venäjänkieliset vastineet ja vertailla näiden merkityksiä ja käyttöä tutkimuskirjallisuuden sekä venäjää äidinkielenä tai kotikielenä puhuville suunnatun empiirisen kyselytutkimuksen pohjalta. Tutkielman avulla pyritään selkeyttämään essiivin kääntämistä koskevia kysymyksiä, mistä voi tulevaisuudessa olla hyötyä esimerkiksi kielenopetuksessa. Essiivi on hyvin monikäyttöinen sijamuoto, joka esiintyy erilaisissa konstruktioissa ja saa näissä erilaisia merkityksiä. Venäjän kielestä ei löydy essiiville yhtä absoluuttista vastinetta, ja tämän vuoksi sen kääntäminen on esimerkiksi opiskelijoille monesti hankalaa. Tutkielmassa essiiviä ja sen käyttöä tarkastellaan rakenteiden näkökulmasta. Näin ollen essiivin merkityksiä ja sen venäjänkielisiä vastineita ei tarkastella irrallisina yksikköinä, vaan osana erilaisia syntaktisia rakenteita. Rajaan tutkielmani lähinnä essiivisijaisten predikatiiviadverbiaalien vastineiden käsittelyyn, mutta luon silti yleiskatsauksen myös essiivin leksikaalistuneisiin merkityksiin. Tutkimuskirjallisuuden avulla esittelen essiivin erilaisia käyttöyhteyksiä ja merkityksiä, määrittelen tutkielman kannalta keskeiset käsitteet, teen alustavaa luokittelua essiivin venäjänkielisistä vastineista ja luon katsauksen essiivin kuvaukseen venäjänkielisissä suomen kieliopeissa. Havainnollistan essiivin ja sen vastineiden käyttöä tutkimuskirjallisuudesta, sanakirjoista ja rinnakkaiskorpuksista sekä kyselyn vastauksista poimittujen esimerkkien avulla. Tärkeimpänä lähdekirjallisuutena toimivat Ahti Nikunlassin artikkeli Об эквивалентах финского эссива в русском языке (1998) sekä suomen ja venäjän kielioppia sekä syntaksia käsittelevät teokset, kuten Iso Suomen kieliopin verkkoversio (VISK 2008) ja Russkaja grammatika II Синтаксис (АГ-80). Alustavan analyysin ja luokittelun pohjalta tehty kyselytutkimus toteutettiin Google Forms -alustalla ja kyselyyn vastasi yhteensä 153 venäjää äidinkielenä tai kotikielenä puhuvaa henkilöä. Kysely sisälsi monivalintatehtävän, avoimia käännöslauseita, aukkotäydennystä sekä lauseiden arviointitehtävän. Tavoitteena oli testata essiivin oletettuja käännösvastineita mahdollisimman monipuolisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että suomen essiivi voidaan kääntää ainakin 17 eri tavalla riippuen siitä, millaisen syntaktisen rakenteen osana essiivi esiintyy ja millainen on essiivin syntaktinen ja semanttinen suhde rakenteen muihin osiin sekä ympäröivään kontekstiin ylipäänsä. Tutkimus osoittaa myös, että suomen essiivin ja venäjän instrumentaalin välinen semanttinen yhteneväisyys vaikeuttaa usein oikean vastineen löytämistä. Tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että joissakin käyttöyhteyksissä essiivillä voi olla useampia samanmerkityksisiä tai hieman tyyliltään eroavia vastineita venäjän kielessä.

Tutkielmassa käsitellään suomen ja ranskan kuvaannollisia fraseemeja, joissa esiintyvät substantiivit kissa, koira, chat ja chien. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa, jota opiskelijat ja kääntäjät voivat hyödyntää. Teoreettisen osuuden tavoitteena on määritellä fraseemi, tarkastella sen piirteitä ja luokitella tutkittavat fraseemit tyypeittäin. Aineiston analyysin tavoitteena on selvittää tutkittavien fraseemien merkitykset, esittää käännösvastineita kohdekielessä sekä tarkastella, minkälaisiin piirteisiin suomen ja ranskan kissa- ja koira-fraseemit viittaavat. Tutkimus on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Kvalitatiivisessa osuudessa selitetään merkityksiä ja esitetään käännösvastineita. Kvantitatiivisessa osuudessa taas analysoidaan käännösvastineet ekvivalenssiasteittain. Lähdekielen fraseemien ja niiden käännösvastineiden välistä vastaavuutta tarkastellaan neljän ekvivalenssiasteen pohjalta (1: täysekvivalenssi, 2: osaekvivalenssi, 3: funktionaalinen ekvivalenssi, 4: korvike-ekvivalenssi). Tutkimusaineisto on kerätty neljästä yksikielisestä sanakirjasta. Aineisto koostuu 126 kissa-, koira-, chat- ja chien-fraseemista variantteineen. Se on jaoteltu kahteen pääluokkaan (lauseke- ja lausefraseemeihin) ja edelleen pienempiin alaluokkiin. Jotkin fraseemit ovat monimerkityksisiä, siksi aineistossa esiintyy enemmän merkityksiä (139) kuin fraseemeja. Teoreettisessa osuudessa tarkastellaan fraseemin (tai lähikäsitteiden) määritelmiä ja kuvauksia. Siinä annetaan myös fraseemin määritelmä tämän tutkimuksen kannalta, jolloin fraseemin olennaisiksi piirteiksi nousevat polyleksikaalisuus, (epä)kompositionaalisuus, leksikaalinen tai morfosyntaktinen kiteytyminen sekä leksikaalistuminen. Kyseiset piirteet selitetään. Myös fraseemin valinnaisia piirteitä tarkastellaan, jolloin käy ilmi muun muassa, että fraseemi ei aina ole metaforinen. Tutkimushypoteesina oli se, että kissa ja koira ovat yleisiä kotieläimiä sekä Suomessa että Ranskassa, joten suomen ja ranskan välillä on paljon vastaavia kissa- ja koira-fraseemeja, ja että kummankin kielen kissa- ja koira-fraseemit viittaavat samanlaisiin piirteisiin. Tämä hypoteesi toteutui vain osittain: 16 %:lla suomen kissa-fraseemeista on ranskankielinen kissa-vastine, 15,5 %:lla ranskan kissa-fraseemeista on suomenkielinen kissa-vastine, 41 %:lla suomen koira-fraseemeista on ranskankielinen koira-vastine, 31,5 %:lla ranskan koira-fraseemeista on suomenkielinen koira-vastine. Sen sijaan kummassakin kielessä kissa ja koira yleisesti assosioidaan kuvaannollisesti samanlaisiin piirteisiin – muutamista eroavaisuuksista huolimatta.

Tutkielman aineisto on kerätty viidestä eri tekstilähteestä: kahdesta kielennäytekokoelmasta (Kettunen – Posti 1932, Mägiste 1959), yhdestä satukokoelmasta (Ariste 1962) ja kahdesta Heinsoon kielenelvytysmateriaalista (2015, 2016). Kustakin osa-aineistosta on kerätty vähintään 116 esimerkkikatkelman aineisto, mikä tekee vähintään 580 erilaista lause-esimerkkiä. Identtiset tapaukset huomioiden esi-merkkejä on kerätty yhteensä 601 kappaletta. Tutkielman teorialuku jakaantuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa tehdään katsaus vatjasta teh-tyyn syntaksintutkimukseen ja -kuvauksiin. Toisessa osassa käsitellään kopulalausetyyppejä kielitypo-logisesta näkökulmasta Thomas E. Paynen (1997) luokittelutavan mukaan. Kolmannessa osassa kuva-taan suomen lausetyyppejä Ison suomen kieliopin (2004) käsittelytavan mukaan. Neljännessä osassa taas tarkastellaan viron lausetyyppejä toisaalta Mati Ereltin ja Helle Metslangin (2006) artikkelin, toi-saalta Eesti keele süntaks -käsikirjassa mukaan. Aineiston perusteella todetaan, etteivät vatjan kopulalliset lausetyypit poikkea suuresti viron ja suomen vastaavien lausetyyppien rakenteista. Vatjassa kopulan käytön mahdollistavia lausetyyppejä ovat predikatiivilause, lokaatiolause, eksistentiaalilause, omistuslause, tilalause, kvanttorilause, tuloslause sekä genetiivialkuinen lause. Ainoastaan tuloslauseen kopulallinen käyttö on mahdotonta virossa ja suomessa, mutta mahdollista vatjassa. Havaitaan, että vaikka kopulattomia lauseita esiintyy sekä murreaineistossa että uuskirjakielessä, ovat kopulalliset lauseet selvästi enemmistönä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, missä tilanteissa läsnäolijan nimeä käytetään, mitä nimen käytöllä tehdään ja mikä on nimen tarkoitteen rooli tilanteessa. Tarkastelun kohteena ovat nimiviittaukset, nimellä puhuttelua ei käsitellä tässä tutkielmassa. Läsnäolijoihin kohdistuvia nimiviittauksia on tutkittu vähän, joten tutkimus antaa lisätietoa nimien käytöstä keskustelussa. Aineistona on neljä Helsingin yliopiston Keskusteluntutkimuksen arkistosta peräisin olevaa videoitua arkikeskustelutilannetta, joiden yhteiskesto on 4 tuntia ja 17 minuuttia. Aineistossa on 284 läsnäolijaan kohdistuvaa nimiesiintymää, joista nimiviittauksia on 153, puhutteluja 124 ja epäselviä tapauksia 7. Tutkimusmetodina käytetään keskustelunanalyysia, jota tuetaan kvantitatiivisella analyysilla. Kvantitatiivisen analyysin avulla suhteutetaan eri nimiviittaustapoja toisiinsa ja vertaillaan nimiviittausten ja nimellä puhuttelun eroja. Tutkimuksessa havaittiin, että nimiviittauksilla on kaksi päätehtävää: vastaanottajien joukon pitäminen avoimena ja tarkoitteen tunnistamisen helpottaminen. Vastaanottajien joukon avoimena pitäviä nimiviittauksia on sutkauksissa, keskustelun kommentoinnissa, kinastelussa ja kerronnassa. Kerrontatilanteissa nimen tarkoitteella on kaksoisrooli sekä puhetilanteen että puheenaiheena olevan tilanteen osallistujana. Lisäksi nimiviittaukset auttavat tarkoitteen tunnistamisessa tilanteissa, joissa läsnäolijat tekevät samaa toimintaa sekä auttavat tunnistamaan muita tarkoitteita ja selkiyttävät monikollisia persoonaviittauksia. Tulevaisuudessa läsnäolijoiden nimiin liittyvässä tutkimuksessa voisi keskittyä esimerkiksi jonkin nimenkäyttötehtävän yksityiskohtaiseen analyysiin tietynlaisissa tilanteissa. Tällainen tilanne voisi olla ruokailutilanne, joissa esiintyy tutkielman aineistossa runsaasti nimiviittauksia. Tilanne antaa myös mahdollisuuden analysoida nimiviittausten ja kehollisen toiminnan suhdetta. Toinen mahdollinen jatkotutkimusaihe olisi läsnäolijan nimien tarkastelun laajentamineen puhutteluun: missä tilanteissa nimellä puhutellaan ja mitä puhuttelun lisäksi nimellä niissä tilanteissa tehdään.

Tutkielmassa tarkastellaan suomenkielisten puhelinkeskustelujen lopetussekvenssejä. Tavoitteena on selvittää puhelun lopetussekvenssin rakenne niin institutionaalisessa kuin arkisessa kontekstissa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan puhujien rooleja soittajana ja vastaajana sekä instituution edustajana ja maallikkona ja näiden roolien vaikutusta lopetussekvenssiin. Tutkimuskysymykset keskittyvät lopetussekvenssin rakenteeseen: miten institutionaalisen ja arkisen puhelun lopetussekvenssit rakentuvat, ja miten puhujien roolit vaikuttavat lopetussekvenssiin? Aineistona on käytetty suomenkielisiä institutionaalisia ja arkisia puhelinkeskusteluja Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen keskustelunanalyysin arkistosta. Institutionaalisia puheluja on 31 ja arkisia 64. Suuri osa institutionaalisista puheluista on neuvontapuhelimeen soitettuja puheluja, joissa käsitellään yksiselitteisiä asioita. Tutkimuksen metodina on keskustelunanalyysi. Tutkielmassa osoitetaan, että puhelinkeskustelut lopetetaan tietyn kaavan mukaan. Institutionaalisissa ja arkisissa puheluissa on hahmotettavissa omat lopetuskaavansa, jotka eroavat toisistaan merkittävästi. Institutionaalisissa puheluissa lopetussekvenssi on tavallisesti lyhyt ja rakentuu ennen kaikkea soittajan multifunktionaalisen lopetusaloitevuoron ja vastaajan kiitos- ja hyvästelyvuoron varaan. Soittajan ei institutionaalisessa puhelussa tarvitse esittää hyvästelyä, vaan kiittäminen voi korvata sen. Arkipuheluissa lopetussekvenssin variaatio on suurempaa, mutta taustalla on aina sama rakenne, joka sisältää siirtymävuoroja, lopetussekvenssin aloitusvuoron, lopetusaineksia ja hyvästelyvierusparin. Näistä aina esiintyviä, välttämättömiä osia ovat kuitenkin ainoastaan aloitusvuoro ja hyvästelyvieruspari. Siirtymävuoroja voi esiintyä sekä ennen aloitusvuoroa että ennen hyvästelyvierusparia, mutta ne eivät ole kummassakaan sijainnissaan välttämättömiä. Siirtymävuorot toimivat vihjeenä siitä, että puhujat on siirtymässä lopetukseen tai hyvästelyyn. Täten ne tarjoavat keskustelukumppanille mahdollisuuden asioiden esiin nostamiselle ennen implikoimaansa siirtymää. Lopetussekvenssin aloitusvuoro sisältää tavallisesti jonkin konventionaalistuneen lopetusaineksen, ja usein se erotetaan muusta keskustelusta myös huomionkohdistimen tai siirtymää osoittavan partikkelin avulla. Puhujien roolit ohjaavat vahvasti institutionaalisen lopetussekvenssin kulkua. Soittajan odotetaan tekevän lopetusaloitteen eli tuottavan lopetussekvenssin aloitusvuoron, ja vastaajan odotetaan siirtyvän lopetukseen välittömästi tämän jälkeen, mikä käytännössä tarkoittaa hyvästelyvierusparin etujäsenen muodostamista. Arkipuheluissa roolit näkyvät erityisesti soittajalle ja vastaajalle ominaisten lopetuskeinojen kautta. Nämä keinot ovat erilaisia tapoja muodostaa lopetussekvenssin aloitusvuoro puhujan rooliin nojaten. Soittaja voi lopetusaloitteessaan käyttää konventionaalistunutta kokoavaa lausumaa, viitata vastaajan tilanteeseen tai viitata rooleihin. Vastaaja puolestaan voi viitata nykyhetkeen tai käyttää kokoavaa lausumaa. Soittajan ja vastaajan lopetuskeinojen lisäksi aineistossa esiintyy yhteinen lopetuskeino, jota molemmat puhujat voivat käyttää. Yhteinen lopetuskeino on äkillistä lopetustarvetta ilmaiseva, nykyhtekeen viittava ”mun täytyy nyt lopettaa” -tyyppinen vuoro, jossa lopetustarve perustellaan ja joka yleensä johtaa nopeaan lopetukseen. Tutkielma tarjoaa yleiskatsauksen vähän tutkittuun suomenkielisen puhelinkeskustelun lopetussekvenssin rakenteeseen. Sekä institutionaaliselle että arkiselle puhelulle esitetään omat lopetusmallinsa ja näitä vertaillaan keskenään. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, millä tavoin puhujien roolit vaikuttavat institutionaalisen ja arkisen puhelun lopetukseen. Jatkotutkimukselle on kuitenkin tarvetta esimerkiksi arkipuhelun roolien toiminnan, lopetussekvenssissä esiintyvien lopetusainesten keskinäisen järjestyksen ja lopetussekvenssin aloitusvuoron intonaation saralla.

Tutkielmassa tarkastellaan X:n kaa -konstruktion käyttöä ja muutosta kirjoitetuissa teksteissä Suomi24-keskustelufoorumilla. Teoreettisena viitekehyksenä on kieliopillistumisteoria, ja välineitä ammennetaan myös kielitypologiasta. Kieliopillistumisteorian kautta tarkastellaan kanssa-postposition kieliopillistumista ja muutosjatkumoa kaa-muodoksi sekä konstruktion tämänhetkistä käyttöä. Tarkastelun lähtökohtana on ajatus, että muutos ja merkitykset ovat liukuvia, eivät tarkkarajaisia kategorioita. Muutoksen näkökulmasta tarkastellaan muotoon liittyviä piirteitä, joita ovat kirjoitusasu eli yhteen ja erikseen kirjoittaminen, vokaalisointu sekä tietyt morfosyntaktiset piirteet. Semanttisen tarkastelun keskiössä on elollisuus ja sen vaikutus kaa-aineksen produktiivisuuteen. Tutkielmassa analysoidaan myös sitä, onko X:n kaa -konstruktion merkitys laajentunut seuralaissuhteen ilmaisemisesta välineen ja tavan ilmaisuihin. Tutkimuksen aineisto on kerätty Suomi24-keskustelualustan osakorpuksista vuosilta 2001 ja 2017. Tarkastelun kohteeksi on rajattu ei-ihmisviitteisiin elollisiin ja elottomiin tarkoitteisiin viittaavat X:n kaa -konstruktion eri esiintymät. Rajaus perustuu siihen, että ihmisviitteisten sanojen kanssa esiintyminen on ilmaustyypin alkuperäistä tai vanhinta käyttöä ja elotontarkoitteiset varmimmin analyysin kohteena olevia alkuperäisen käytön laajentumia. Tiettyjen harvinaisempien ilmaisujen kohdalla mukaan on laskettu myös ihmisviitteiset sanat. Esiintymien tarkastelussa huomioidaan niitä ympäröivä konteksti, sillä monessa tapauksessa X:n kaa -konstruktion merkitys paljastuu vasta käyttökontekstista, eikä aina yksiselitteisesti siitäkään. Tutkimus osoittaa, että X:n kaa -konstruktiota käytetään laajentuneissa merkityksissä sekä erikseen että yhteen kirjoitettuina muotoina. Se voi jo pitkälti produktiivisena liittyä kaikilla elollisuushierarkian tasoilla oleviin sanoihin ihmisviitteisistä elottomiin abstrakteihin, ja elotonviitteisten ilmausten osuus on kasvanut vuosien 2001 ja 2017 aineistojen välillä. kaa-aines käyttäytyy aineistossa yhtäältä postposition tapaan ja toisaalta sijamuotomaisesti. Sijamuotomaista käyttöä ovat esimerkiksi sellaiset ilmaukset, jossa kaa on kirjoitettu yhteen edeltävän, elottomaan tarkoitteiseen viittaavan sanan kanssa, se asettuu morfologisessa järjestyksessä yksiselitteisesti sijapäätteen paikalle ja ilmauksessa seuralaissuhteen merkitys on haalistunut (bussinkaa, senkaaki). Aineiston valossa X:n kaa -konstruktion merkitys on laajentunut ilmaisemaan komitatiivisten suhteiden lisäksi välinettä ja ainakin tiettyjen ilmaisujen osalta myös tapaa. Lisäksi X:n kaa -konstruktiolle näyttäisi olevan kehittymässä erityinen käyttötapa kulkuvälineen ilmaisuissa, joissa konstruktiota käytetään adessiivin sijaan viron komitatiivin tapaan. X:n kaa -konstruktion muutoksen taustalla saattaa ainakin jossain määrin vaikuttaa viron kielen kontakti, mutta muutos näyttää myös kulkevan kieliopillistumisteorian valossa maailman kielille tyypillisten kehityskulkujen mukaisesti.

Tarkastelen tietokirjallisuuden tutkimukseen kuuluvassa pro gradu -tutkielmassani referoinnin ja moniäänistämisen keinojen käyttöä ja tarkoitusta suomenkielisissä tietokirjoissa. Menetelmänäni käytän lingvististä tekstianalyysiä, jota tuen kirjallisuustieteen ja diskurssintutkimuksen näkökulmilla. Kieliopin osalta nojaan Ison suomen kieliopin käsitteistykseen. Tutkielmani edustaa laadullista tutkimusta. Aineistoni koostuu kolmesta 2010-luvulla julkaistusta tietokirjasta: Sari Näreen historiateoksesta Sota ja seksi (Tammi 2016), Kristiina Koivusen politiikan alan teoksesta Suomen nuoret jihadistit (Into 2016) ja Hippo Taatilan rockhistoriikista YUP (Like 2017). Teoksista Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit eivät ole kertomusmuotoisia, kun taas YUP on. Kaikki kolme teosta voidaan luokitella yleiseksi tietokirjallisuudeksi erotuksena esimerkiksi oppi- ja tutkimuskirjallisuudesta. Analysoin aineistosta valitsemani 24 tekstiesimerkkiä, joissa esiintyy referoinnin ja moniäänisyyden ilmiöitä. Tutkimukseni tuloksena on, että kaikissa kolmessa teoksessa käytetään suoran ja epäsuoran esityksen keinoja. Teoksissa Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit referoinnilla tuodaan tekstiin ääniä, jotka edistävät kertojan ajamaa argumenttia tai tarjoavat lukijalle aiheeseen liittyvää kontekstia. YUP:ssä referointi on keino kuljettaa tarinaa eteenpäin eri haastateltavien subjektiivisten näkökulmien kautta. Siteerauksia esiintyy kaikissa teoksissa, ja niillä pyritään luomaan vaikutelma referoinnin autenttisuudesta. Vapaata suoraa esitystä esiintyy teoksissa Sota ja seksi sekä YUP, mutta ei teoksessa Suomen nuoret jihadistit. Vapaata epäsuoraa esitystä ei esiinny yhdessäkään teoksista. Ironiaa käytetään moniäänisyyden keinona kaikissa teoksissa. Teoksissa Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit kertoja ilmaisee ironialla ottavansa etäisyyttä käyttämänsä termiin, kun taas YUP:ssä ironia on keino tuottaa yhteisöllisyyden vaikutelmaa lukijan ja tekstin välille. Kaikissa teoksissa referoidut äänet esitetään erillisinä teoksen kertojan äänestä, mikä selittää näkökulmia limittävän vapaan epäsuoran esityksen poissaolon aineistossa. Tietolähteiden läpinäkyvä referointi toimii keinona tuottaa luotettavuuden vaikutelmaa. Tutkimus antaa viitteitä siihen, että referoinnin ja moniäänisyyden käytöllä voidaan joko lisätä tekstin fiktionaalisuuden astetta tai vähentää sitä. Tavoiteltava fiktionaalisuuden aste on kytköksissä tietokirjatekstin genreen. Teoksissa Suomen nuoret jihadistit ja Sota ja seksi referointia käytetään minimoimaan fiktionaalisuuden määrä, kun taas kertomusmuotoisessa teoksessa YUP fiktionaalisuus toimii viihdyttämistarkoituksessa ja paikallisesti käytettynä tarinankerronnan keinona. Tietokirjatekstissä käytetty paikallinen fiktionaalisuus ei kuitenkaan välttämättä aseta kyseenalaiseksi teoksen yleistä luotettavuutta tietokirjana.

Tutkielman aiheena ovat Kaikki meni -nimisen Facebook-sivuston meemikuvat ja niihin kytkeytyvä ironia. Sivustolla julkaistaan meemejä, joihin tekijä on digitaalisesti liittänyt pastellinsävyisen taustan päälle vanhanaikaisia kiiltokuvia sekä tekstielementtejä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä keinoja ironian rakentamiseen käytetään, kuinka meemin eri elementit vaikuttavat ironiseen tulkintaan ja mihin tai kehen ironia kohdistuu. Keskeisiä hypoteeseja ovat, että meemien ironia kohdistuu useimmiten tapoihin käyttää kieltä – erityisesti verkkokieltä ja tietokoneslangia –, että meemit toteuttavat inkongruenssiteoriaa, että niistä voidaan löytää kaikki ironian komponentit ja että ironinen tulkinta muodostuu kaikkien kuvan elementtien yhteisvaikutuksesta. Tutkimuksen aineistona on käytetty Kaikki meni -Facebook-sivustolla aikavälillä 4.12.2017–1.5.2020 julkaistuja internetmeemejä, joita aineisto sisältää yhteensä 150. Tutkimuksen yleisinä teoreettismetodisina lähtökohtina toimivat multimodaalinen diskurssintutkimus sekä kehyssemantiikka, joka avaa meemeihin sisältyviä erilaisia tulkinta- ja tietokehyksiä. Tutkimuksessa on hyödynnetty huumorintutkimuksen teorioita, keskeisimpänä Toini Rahdun määritelmää ja mallia ironiasta. Apuna analyysissa on käytetty satiirin, parodian ja karnevalismin käsitteitä. Keskeistä on myös ajatus meemien pyrkimyksestä vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja kommentoida siitä lähtöisin olevia aiheita ironian keinoin. Analyysi lähtee liikkeelle muodollisten kehysten tasolta ja avaa sen jälkeen meemien eri elementtien ironisia tulkintakehyksiä sekä sana-, lauseke- ja lausetasolta löydettäviä ironian keinoja. Lisäksi työssä tarkastellaan, kuinka kielelliset tyylivalinnat vaikuttavat ironiseen tulkintaan ja kuinka ironian komponentit meemeissä ilmenevät. Tutkimuksessa osoitetaan, että hypoteesit näyttäisivät käyvän toteen: ironiaa rakennetaan erityisesti inkongruenssin avulla, meemeistä on mahdollista löytää kaikki ironian komponentit ja kaikki meemin elementit ovat olennaisia ironisen tulkinnan kannalta. Aineiston ironia kohdistuu useimmiten erilaisiin tapoihin käyttää kieltä, luonteenpiirteisiin, politiikkaan ja uskontoon. Myös intertekstuaalisuus on aineistossa vahvasti läsnä niin muiden tekstilajien upotuksen muodossa kuin esimerkiksi viittauksina meemikonstruktioihin ja muihin teksteihin. Aihetta on aiemmin tutkittu vain vähän suomen kielessä, ja internetmeemien kielellisistä ominaisuuksista on saatavilla tietoa vasta muutamasta lähteestä. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin avata aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia sekä multimodaalisen diskurssintutkimuksen hyötyä meemitutkimuksessa.