Browsing by Subject "terveydenhuolto"

Tiivistelmä – Referat – Abstract Riittävien terveyspalvelujen järjestäminen on julkisen vallan perustuslakiin palautuva velvollisuus, jota tarkennetaan tavallisella lainsäädännöllä. Yleisesti ottaen hallinnon tehtävissä on enenevissä määrin kysymys erilaisten julkisten palvelujen tuotannosta. Näitä palveluita on toisaalta jo pitkään annettu sopimuksin yksityisen hoidettavaksi. Perustuslakiuudistuksen yhteydessä perustuslakiin säädettiin uusi 124 §, jolla pyritään varmistamaan oikeusvaltiollisten periaatteiden noudattaminen annettaessa julkisia hallintotehtäviä muulle kuin viranomaiselle. Tutkin somaattista terveydenhuoltoa julkisena hallintotehtävänä. Erityisesti tarkastelen sitä, käytetäänkö somaattisessa terveydenhuollossa julkista valtaa ja jos käytetään, onko julkisen vallan käyttö merkittävää. Tutkimus rajautuu pääosin koskemaan potilaan hoitoprosessin osia; hoitoon ottamista, hoitopäätöksiä ja hoitotoimenpiteitä. On esitetty, että terveyspalveluiden osalta ainoastaan järjestämisvelvollisuuteen liittyvä hallinnollinen päätöksenteko olisi luettavissa julkiseksi hallintotehtäväksi, kun taas palvelujen tuottaminen olisi kokonaisuudessaan julkisen hallintotehtävän käsitteen ulkopuolella. Laajemmassa tulkinnassa esimerkiksi hoitoon ottaminen ja muut hoitopäätökset olisivat julkisia hallintotehtäviä, mutta varsinaiset hoitotoimenpiteet eivät. Somaattisella terveydenhuollolla on kuitenkin niin kiinteä yhteys lakien toimeenpanoon ja yksilön oikeuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon, että se tulisi kokonaisuudessaan katsoa julkiseksi hallintotehtäväksi. Potilaan hoitoon ottaminen sekä hoitopäätökset ovat lakiin perustuvia lääkärin päätöksiä, joilla päätetään yksilön oikeudesta tai edusta. Kyseisillä päätöksillä on myös merkittäviä perusoikeuskytkentöjä. Päätökset ovat osa lääkärin kliinistä autonomiaa, joten potilaalla ei ole esimerkiksi oikeutta vaatia tiettyä hoitoa. Erityisesti hoitoon ottamiseen liittyy priorisoinnin kautta muiden terveydenhoidon kannalta olennaisten perusoikeuksien lisäksi yhdenvertaisuusperiaate ja syrjinnän kielto. Hoitoprosessin aikana julkisessa terveydenhuollossa tehtävät lakiin perustuvat päätökset täyttävät siis julkisen vallan käytön tunnusmerkistön. Potilaan itsemääräämisoikeuden on kuitenkin katsottu poistavan näistä päätöksistä julkisen vallan käytön näkökulmasta olennaisen yksipuolisuuden elementin. Somaattisessa terveydenhuollossa hoidetaan säännönmukaisesti potilaita, jotka eivät pysty oikeudellisesti pätevällä tavalla antamaan suostumustaan hoitoon. Jo päätöstä siitä, ettei potilas ole kykenevä käyttämään itsemääräämisoikeuttaan, voidaan pitää merkittävänä perusoikeuksia koskevana vallankäyttönä. Erityisesti, jos potilasta hoidetaan potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 9.4 §:n nojalla, jolloin edustajan ja läheisten suostumusta ei tietyin edellytyksin tarvita, päätöksenteko perustuu laajemmin lääkärin kliiniseen autonomiaan ja näin ollen päätöksen yksipuolisuus korostuu. Somaattisen potilaan hoidossa käytetään merkittävää julkista valtaa silloin, kun potilaan somaattista sairautta on mahdollista hoitaa tahdosta riippumatta terveydenhuollon lainsäädäntöön perustuvan toimivallan nojalla. Rajoitustoimenpiteiden käytöstä somaattisessa terveydenhuollossa ei ole säädöksiä potilaslaissa. Rajoitustoimenpiteiden oikeuttamisperusteeksi on katsottu rikosoikeudellinen pakkotila esimerkiksi silloin, kun ne ovat välttämättömiä potilaan terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi. Rajoitustoimenpiteet tarkoittavat olennaista puuttumista potilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja ne saattavat liittyä samaan perusoikeuteen sisältyvään pakolla tehtävien lääketieteellisten toimenpiteiden kieltoon. Todennäköisesti rajoitustoimenpiteisiin joudutaan turvautumaan juuri sellaisten potilaiden kohdalla, jotka eivät pysty päättämään hoidostaan. Näin ollen tällaisten potilaiden hoitoon liittyy merkittävää julkisen vallan käyttöä, joten tällaisen potilaan hoitoon ottamisesta ja hoidosta päättäminen tulee tehdä virkasuhteessa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kunnanlääkärijärjestelmän kehittämisen vaikutusta kuolleisuuteen Suomen maaseudulla vuosina 1880–1900. Kunnanlääkärijärjestelmällä pyrittiin kehittämään maaseudun sairaanhoitoa tuomalla lääkäri ihmisten tavoitettavaksi. Ensimmäinen kunnanlääkäri astui virkaan vuonna 1882 Viitasaarella. Vuoden 1900 loppuun mennessä Suomessa oli toimessa 85 kunnanlääkäriä ja Suomen 480 kunnasta kunnanlääkäripiireihin kuului 125 kuntaa. Selvitän tutkielmassa kunnanlääkärijärjestelmän kehittämisen tilastollisen yhteyden kuolleisuuden laskuun ekonometrisiä menetelmiä soveltaen. Aineistona tutkielmassa ovat kunnittaiset väestönmuutostilastot, jotka löytyvät Tilastokeskuksen sarjasta Suomen Virallinen Tilasto VI. Olen kerännyt jokaisesta vuosisadan vaihteen 480 maalaiskunnasta tiedot syntyneistä, kuolleista ja nettoväestönmuutoksesta vuosilta 1880–1900. Menetelmänä olen käyttänyt kiinteäkertoimista regressioanalyysia, jonka avulla kuntia yli ajan seuraamalla saadaan esiin kunnanlääkärien vaikutus kuolleisuuden muutoksiin. Tiedot kunnanlääkärien astumisesta virkaan löytyvät sarjasta Suomen Virallinen tilasto XI, Lääkintölaitos. Koko aineistolla tehdyt regressiot viittaavat kunnanlääkäreillä olleen tilastollisesti merkitsevä kuolleisuutta laskeva vaikutus. Vaikutus oli hieman voimakkaampi ja vakaampi naisten kohdalla. Vain kunnanlääkärilliset kunnat sisältävällä osa-aineistolla tehdyissä regressioissa löytyi tilastollisesti erittäin merkitsevä kunnanlääkärin vaikutus kuolleisuuden laskuun. Kuolleisuuden muutosten tarkastelu event study –kehikossa antoi kuitenkin aihetta epäillä, että kunnanlääkärien palkkaamisen ajoitus on riippunut kuolleisuuden kehityksestä kunnissa. Regressiotulosten mukaan kunnanlääkärijärjestelmän kehittäminen laski kuolleisuutta Suomen maaseudulla jo 1800-luvun lopulla. Lääkäreiden menetelmät sairauksien hoitamiseksi olivat vielä tuolloin rajalliset, mutta bakteeriteorian kehittyminen teki lääkäreiden antamasta hoidosta ja tiedosta terveyden kannalta aiempaa optimaalisempaa. Siten yhä laajemman joukon pääsy lääkärin antaman hoidon ja terveysvalistuksen piiriin vaikutti kuolleisuutta laskevasti. Tulokset vahvistavat näkemystä siitä, että 1800-luvun lopulla Suomessa alkanut kuolleisuuden lasku ei johtunut alkuvaiheessa pelkästään parantuneesta ravinnosta, nousseesta elintasosta ja tautien heikkenemisestä, vaan tietoisilla julkisilla toimenpiteillä oli oma tärkeä roolinsa.

Lapsen näkemyksille ja siten hänen suostumukselleen terveydenhuollon toimenpiteistä päätettäessä on annettava hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukainen painoarvo. Kyselytutkimusten perusteella osa lääkäreistä on vastannut arvioivansa lasten päätöksentekokykyä vain harvoin. Toisten tutkimusten mukaan lapset kokevat erittäin tärkeäksi sen, että he tulevat kuunnelluksi terveydenhuollon tilanteissa. Kehitystason mukaisen päätöksentekokyvyn toteutuminen on tärkeää lapsille itselleen, mutta se on tärkeää myös kansainvälisten velvoitteiden nojalla. Tutkielmassani tarkastelen lapsipotilaan suostumukselle annettavaa merkitystä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Vaikka kaikki kolme Pohjoismaata ovat säätäneet samansuuntaisesti lapsen osallistumisoikeuksista, löytyy sääntelystä myös olennaisia eroja etenkin alaikäisen potilaan aseman osalta. Tarkastelen tutkielmassani oikeusjärjestysten yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia lapsipotilaan suostumukselle annettavaan painoarvoon liittyen, ja pyrin etsimään käytännön elämää helpottavia ohjenuoria lapsen kehitystason arvioimiseksi. Käsittelen tutkielmassani lisäksi sitä, voiko lapsi tehdä päätöstä hengenpelastavan hoidon antamatta jättämisestä tai miten alaikäisen asema eroaa täysi-ikäisen asemasta tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta päätettäessä. Tutkielmani tavoitteena on kiinnittää huomiota alaikäisen potilaan itsemääräämisoikeuden toteutumiseen Suomessa, ja Ruotsin sekä Tanskan vastaavan lainsäädännön ja ohjeistusten tulkintaa käyttäen toivon, että voin osoittaa lapsen itsemääräämisoikeuden arviointiin työkaluja tulevaisuutta varten.

Background: Adults’ obesity prevalence has become threefold world widely during the last 50 years, and the rate is estimated to continue to increase in the future. Overweight and obesity are a health challenge, as they create health problems to persons and load the health care. Both obesity prevention and treatment are a constituent of health care. Updated Obesity Current Care Guideline (2020) has been created to support the work of health professionals. It has not been previously studied nationally, how the obesity guideline is known, and how the prevention and treatment are handled in different health care sectors, areas, and occupational groups in Finland. Aims: This thesis aimed to find out, who of the health professionals had familiarized with the updated obesity guideline and how they perceive it has affected their work. Additionally, the prevention and treatment methods, procedures of the health care, and attitudes of the health professionals were studied. Methods: The used material was part of the questionnaire regarding the Obesity Current Care Guideline. Electronic questionnaire was sent with an open link to the professionals and supervisors working in primary health care, special health care and public and private occupational health care. 760 professionals responded to the questionnaire. Here, 447 responses from professionals, who mainly work in the prevention and treatment of adults’ obesity, are used as data. Microsoft Excel 2208 -program and IBM SPSS Statistics 29.0 -program’s cross-tabulation and Chi-square test were used to analyze the results. Results: Half (52 %) of the professionals, who participated in the study, were familiarized with the updated obesity guideline. Nutritional therapists and doctors were familiarized more than other occupational groups (p<0,001). Of those, who had familiarized with the guideline, 45 % considered that the guideline has affected to the procedures of their work. The methods of the guideline were used in the health care to some degree, especially professionals brought up obesity topic into discussion and used lifestyle treatment. Professionals working mainly with adults estimated that health care procedures do not follow completely the guideline, and many professionals were not aware of the obesity prevention and treatment procedures of their organization and area. The attitudes of the professionals were mainly positive. One fourth of the responders did not consider that bringing up obesity topic into discussion is natural. Conclusions: The Obesity Current Care Guideline implementation should be improved, so that all health professionals would know the content of the guideline and take advantage it in their work. The procedures of the obesity prevention and treatment must be developed, since they were not in line with the guideline and many professionals were not aware of the procedures of their own organization, like weight management groups. Professionals’ attitudes were mainly positive indicating high interest towards obesity prevention and treatment. Some professionals considered bringing up obesity topic into discussion not being natural, which indicates the need for education and communication about already existing materials. These could help the work of the professionals and lead to better support of the patients. When examining the results of this thesis, it is essential to keep in mind the option of biased results, because of the small number of answers – the results cannot be generalized to total health care of Finland. However, the results can be used in developing the Obesity Current Care Guideline work and adults’ obesity prevention and treatment in the health care. The topic should be studied more with advanced methods and with a representative sample.

Maisterintutkielmassani käsittelen perusterveydenhuollossa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten keskustelua spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisistä yhteyksistä. Tutkielmani aihe kytkeytyy terveydenhuollon mahdollisuuksiin osallistua kestävyysmurrokseen, sekä ihmisen terveyden kokonaisvaltaisuuden ja ympäristökytköksen tunnistamiseen. Aineistonani toimivat keskustelut käydään fokusryhmissä ja analysoin keskustelujen sisältöä sisällönanalyysin keinoin sekä uskontotieteellisen pyhän käsitteen avulla. Tutkimuskysymykseni ovat 1) miten terveydenhuollon ammattilaiset keskustelevat spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisistä suhteista ja 2) miten spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisiä suhteita voidaan jäsentää pyhän käsitteen kautta. Spirituaalinen eli henkinen terveys on ihmisen hyvinvoinnin osa-alue, joka viittaa ihmisen kykyyn kokea yhteyttä hetkeen, itseen, toisiin, luontoon ja pyhään. Pyhä on yksi uskontotieteen keskeisimpiä käsitteitä. Suomalaisessa uskontotieteessä pyhää on laajasti käsittely Veikko Anttonen, jonka mukaan pyhä on erityislaatuisia asioita esiin nostava kulttuurinen kategoriaraja. Anttosta mukaillen Kim Knott käyttää sekulaarin pyhän käsitettä tutkiakseen pyhän esiintymistä näennäisesti sekulaareissa ympäristöissä. Hyödynnän tutkielmassani erityisesti Anttosen ja Knottin määritelmiä pyhästä. Tutkimukseen osallistuneet terveydenhuollon ammattilaiset löytävät monipuolisia yhteyksiä spirituaalisen terveyden ja ympäristön välillä, joskin spirituaalisesta terveydestä puhuminen koetaan osittain hankalaksi esimerkiksi koulutuksen puutteen vuoksi. Spirituaalisen terveyden tunnistaminen edistää ihmisen terveyden kokonaisvaltaista käsitystä ja saattaa mahdollistaa ihmiselle paremman kokemuksen omasta terveydestä. Ihmisen terveyden ja ympäristön välisten yhteyksien tunnistaminen mahdollistaa ymmärryksen siitä, että ihminen ei ole irrallinen ympäristöstään ja ihmisen terveys on riippuvainen ympäristön tilasta. Pyhän käsitteen avulla aineistosta tunnistetaan erityislaatuisia ja erilleen asetettavia asioita ihmisen terveyden ja ympäristön välisistä yhteyksistä.

Tiedekunta: Eläinlääketieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Eläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelma Tekijä: Outi Haarakangas Työn nimi: Lypsykarjan terveydenhuolto – Miten eläinlääkärit täyttävät lypsykarjatilan Naseva-vuosikatsauslomakkeen? Työn laji: Eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma Kuukausi ja vuosi: Helmikuu 2024 Sivumäärä: 46 Avainsanat: Naseva, nautojen terveydenhuolto, nauta Ohjaaja tai ohjaajat: Mari Hovinen, Minna Kujala-Wirth, Tiina Kauppinen Työn johtaja: Minna Kujala-Wirth Osasto tai osastot: Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Oppiaine: Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tuotantoeläinten hyvinvointi on noussut merkittäväksi arvoksi ja siitä huolehtiminen koetaan tärkeäksi. Suomessa jäsenmeijereiden ja -teurastamoiden rahoittamaan vapaaehtoiseen nautojen terveydenhuoltojärjestelmä Nasevaan kuuluvat melkein kaikki maan lypsykarjatilat. Naseva järjestelmässä keskeistä on tilan ja eläinlääkärin välinen terveydenhuoltosopimus sekä siihen kuuluva vähintään kerran vuodessa tehtävä terveydenhuollon neuvonta- eli vuosikatsauskäynti. Näillä käynneillä halutaan varmistaa kansallisen terveydenhuollon tavoitteiden täyttyminen tiloilla. Lisäksi vuosikatsauskäyntien arvioita hyödynnetään mm. tilojen saamien rahallisten palkkioiden määrittämisessä, tutkimuksessa sekä elintarvikeketjun turvallisuuden takaamisessa. Tässä lisensiaattityössä Nasevan vuosikatsauskäynnillä tarkoitetaan asiantuntijaryhmän määrittelemää perussisältöistä vuosikatsauskäyntiä ja sen perusteella täytettävää, käynnin arviot sisältävää, vuosikatsauslomaketta. Tuoreen tutkimuksen mukaan eläinlääkäri selittää 36–47 % lypsykarjatilojen vuosikatsauskäyntien kokonaisarvioiden vaihtelusta. Tutkimuksessamme selvitimme eläinlääkäreiden Naseva vuosikatsauslomakkeen täyttämiseen vaikuttavia tekijöitä. Aiheesta ei ole aiemmin julkaistu tutkimuksia. Tavoitteenamme oli mm. selvittää mitkä asiat estävät eläinlääkäreitä antamasta Naseva vuosikatsauksen arviointiohjeen mukaisen huonoimman arvion eli ”korjattavaa”. Tavoitteena oli myös selvittää, vaikuttaako eläinlääkärin näkemys vuosikatsauskäynnin hyödyistä tilalle tai työlleen, hänen suhtautumiseensa vuosikatsauskäyntien tekemiseen. Tutkimuksemme puhelinhaastattelut tehtiin touko-kesäkuussa 2021. Vuosina 2019–2020 lypsykarja-tiloille Naseva vuosikatsauskäyntejä tehneet eläinlääkärit jaettiin vuosikatsauskäynneillä antamiensa kokonaispisteiden, vuosikatsauskäynnin kohteen pitomuodon (pihatto- tai parsinavetta) sekä vuodessa tekemiensä vuosikatsauskäyntien määrän mukaan seitsemään ryhmään. Muodostetuista ryhmistä arvottiin 4–5 eläinlääkäriä haastateltaviksi, ja yhteensä haastateltiin 27 eläinlääkäriä. Tutkimuksessamme todettiin, että eläinlääkäreiden Naseva vuosikatsauskäynnin arviointiohjeen mukaisen huonoimman arvion antamista estävät asiat voitiin jakaa neljään luokkaan: toiveikkuus, sääli tai voimakas empatia, epävarmuus tai pelko väärästä arviosta sekä asenteet ja arvot. Haastattelututkimukseni on kvalitatiivinen ja ensimmäinen Suomessa tästä aiheesta julkaistava tutkimus. Pilottitutkimus antoi mielenkiintoista osviittaa vuosikatsauslomaketta täytettäessä eläinlääkäriin vaikuttavista asioista ja pohjatietoa lisätutkimusten suunnitteluun. Lisätutkimuksia tarvitaan syvällisemmän ja tarkemman tiedon saamiseksi aiheesta.

The European Union has agreed on implementing the Policy Coherence for Development (PCD) principle in all policy sectors that are likely to have a direct impact on developing countries. This is in order to take account of and support the EU development cooperation objectives and the achievement of the internationally agreed Millennium Development Goals. The common EU migration policy and the newly introduced EU Blue Card directive present an example of the implementation of the principle in practice: the directive is not only designed to respond to the occurring EU labour demand by attracting highly skilled third-country professionals, but is also intended to contribute to the development objectives of the migrant-sending developing countries, primarily through the tool of circular migration and the consequent skills transfers. My objective in this study is to assess such twofold role of the EU Blue Card and to explore the idea that migration could be harnessed for the benefit of development in conformity with the notion that the two form a positive nexus. Seeing that the EU Blue Card fails to differentiate the most vulnerable countries and sectors from those that are in a better position to take advantage of the global migration flows, the developmental consequences of the directive must be accounted for even in the most severe settings. Accordingly, my intention is to question whether circular migration, as claimed, could address the problem of brain drain in the Malawian health sector, which has witnessed an excessive outflow of its professionals to the UK during the past decade. In order to assess the applicability, likelihood and relevance of circular migration and consequent skills transfers for development in the Malawian context, a field study of a total of 23 interviews with local health professionals was carried out in autumn 2010. The selected approach not only allows me to introduce a developing country perspective to the on-going discussion at the EU level, but also enables me to assess the development dimension of the EU Blue Card and the intended PCD principle through a local lens. Thus these interviews and local viewpoints are at the very heart of this study. Based on my findings from the field, the propensity of the EU Blue Card to result in circular migration and to address the persisting South-North migratory flows as well as the relevance of skills transfers can be called to question. This is as due to the bias in its twofold role the directive overlooks the importance of the sending country circumstances, which are known to determine any developmental outcomes of migration, and assumes that circular migration alone could bring about immediate benefits. Without initial emphasis on local conditions, however, positive outcomes for vulnerable countries such as Malawi are ever more distant. Indeed it seems as if the EU internal interests in migration policy forbid the fulfilment of the PCD principle and diminish the attempt to harness migration for development to bare rhetoric.

Terveyspalveluilla on iso rooli eurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa, ja tällä hetkellä eurooppalaiset terveydenhuoltojärjestelmät käyvät läpi merkittäviä muutoksia muun muassa väestön ikääntymisen seurauksena. Myös Suomessa suunniteltu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote-uudistus) on osa tätä kehitystä. Tyytyväisyys hyvinvointivaltion instituutioita kohtaan kiinnittyy vahvasti hyvinvointivaltion oikeutukseen, ja siksi kansalaisten mielipiteet ja asenteet tulisi ottaa huomioon terveydenhuoltojärjestelmiä uudistettaessa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten tyytyväisyys terveydenhuoltojärjestelmiä kohtaan Euroopassa muodostuu. Tutkielman analyysimenetelmät ovat monitasoanalyysi ja klusterianalyysi, ja työssä liikutaan makro- (terveydenhuoltojärjestelmät) ja mikrotasolla (yksilöt). Aineistoina käytetään OECD:n Health Statistics 2017 ja European Social Survey 2014 -aineistoja. Tyytyväisyyden havainnointia varten 19 eurooppalaista terveydenhuoltojärjestelmää luokitellaan klusterianalyysin avulla ja saaduista ryhmistä muodostetaan terveydenhuoltoregiimit. Monitasoanalyysissä 17 Euroopan maasta koostuvan aineiston kautta tunnistetaan ne tekijät, jotka vaikuttavat tyytyväisyyteen terveydenhuoltoa kohtaan Euroopassa. Tyytyväisyyden vahvimmiksi selittäjiksi nousivat luottamus politiikkaan, hoitojonojen pituus hoidon saannissa, ikä, sukupuoli, koettu terveys, työmarkkina-asema, asuinpaikka ja terveydenhuollon kokonaismenot asukasta kohden. Kaikkein tyytyväisimpiä terveydenhuoltojärjestelmiin ovat yksilöt, jotka luottavat oman maansa politiikkaan ja poliittisiin toimijoihin, miehet, nuoret, eläkeläiset, terveet ja isoissa kaupungeissa asuvat. Kaikkein tyytymättömämpiä terveydenhuoltoon ovat iältään 35-74-vuotiaat, sairaat, naiset, työlliset, isojen kaupunkien ulkopuolella asuvat ja henkilöt, jotka eivät luota politiikkaan ja poliittisiin toimijoihin. Tyytyväisyys terveydenhuoltoon on suurempaa, mitä isommat terveydenhuollon kokonaismenot ovat asukasta kohden. Tyytyväisyys terveydenhuoltoon on monitasoinen ilmiö. Tyytyväisyyteen voidaan vaikuttaa politiikalla ja terveydenhuoltojärjestelmien rakenteilla. Erityisesti hoitoonpääsyn ja hoidon saatavuuden yhdenvertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen panostamalla voidaan vaikuttaa kansalaisten kokemuksiin terveydenhuollosta ja sitä kautta tyytyväisyyteen järjestelmää kohtaan.

Selkeän kielenkäytön hyödyt on yleisesti tunnistettu viranomaisten ja terveydenhuollon viestinnässä. Selkokieli on yksi tapa lisätä terveyteen liittyvän viestinnän ymmärrettävyyttä ja tukea palvelujen käyttäjien terveyslukutaitoa, mutta sen käytöstä potilas- ja asiakasviestinnässä on niukasti tutkimustietoa. Satasairaalassa selkokieltä on käytetty vuodesta 2012 lähtien kaikille potilaille ja asiakkaille suunnatussa viestinnässä, kuten potilasohjeissa ja sairaalan (nyttemmin hyvinvointialueen) verkkosivuilla. Selkokielen käyttöönotto voidaan nähdä organisaation terveysviestintätaidon interventiona, jonka tavoitteena on lisätä viestinnän saavutettavuutta sekä kaventaa kuilua yksilöiden kyvykkyyksien ja terveydenhuoltojärjestelmän vaatimuksien välillä. Tämä tutkielma käsittelee Satasairaalan potilastyötä tekevien työntekijöiden kokemuksia selkokielen merkityksestä ja vaikutuksista, etenkin selkokielen koetuista hyödyistä ja haasteista potilasviestinnässä sekä sen roolista saavutettavuuden edistäjänä erilaisissa potilasryhmissä. Tutkielma on osa Selkokieli Satasairaalassa -tutkimushanketta, joka selvittää selkokielen käytön vaikuttavuutta ja kokemuksia sen käyttöönotosta sairaalaympäristössä. Tutkielmaa varten haastateltiin keväällä 2022 kahdeksaa työntekijää eri puolilta Satasairaalaa puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Haastatellut työntekijät suhtautuivat oman työkokemuksensa perusteella selkokielen käyttöön positiivisesti ja kannattivat selkokielen käytön laajentamista myös muille hyvinvointialueille. Useat haastateltavat kertoivat, että selkokieli voi joissain tilanteissa hyödyttää myös työntekijöitä. Selkokielen hyötyjen nähtiin liittyvän etenkin viestinnän ymmärrettävyyteen potilaille ja joissain tapauksissa myös työntekijöille. Osa haastateltavista arvioi selkokielen vähentäneen esimerkiksi toimenpiteiden perumisia tai potilailta tulevia kysymyksiä, vaikkakin näille ilmiöille on myös muita mahdollisia selityksiä. Haasteita arvioitiin liittyneen esimerkiksi potilasohjeiden mukauttamiseen yleiskieleltä selkokielelle ja selkokielen hyväksyttävyyteen työntekijöiden tai potilaiden parissa. Osa haastateltavista myös koki, ettei selkokielestä ollut tiedotettu henkilöstölle tarpeeksi. Haastattelut antoivat viitteitä siitä, että työntekijöiden selkokieleen liittyvät asenteet voivat muuttua myönteisemmiksi ajan mittaan, kun selkokielestä saadaan lisää tietoa ja kokemusta. Perinteisesti selkokieli on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää tavallista yleiskieltä. Useimmat tämän tutkielman haastateltavista kuitenkin katsoivat, että selkokielestä hyötyvät ainakin jossain määrin muutkin kuin sen perinteiset kohderyhmät. Selkokielen hyödyt potilasviestinnän saavutettavuuden parantamisessa saattavatkin ulottua laajemmalle kuin on ajateltu.

Terveydenhuoltosuunnitelmien tarve on lisääntynyt oleellisesti viime aikoina. Työn helpottamiseksi oli oleellista kehittää tietokoneohjelma, jossa on valmiina normiarvoja ja ohjeistusta, sekä valmiudet tarkastella tilan senhetkistä terveystilannetta. Ohjearvot perustuvat pääasiassa LSO-2000 luokan suosituksiin emakko- ja lihasikalassa. Ohjelmaa alettiin kehittää excel-ohjelmaan, koska haluttiin laskea tiettyjä arvoja suoraan tilan antamista tiedoista ja tehdä tilannetta havainnollistavia kuvaajia. Ohjelma on jaettu useampaan osioon, joita käytetään tilan tarpeiden mukaan. Ensimmäisessä osiossa käsitellään tilan yleisiä tietoja ja muodostetaan tarvittaessa pääpiirteittäinen pohjapiirrustus. Seuraavana osiona on ruokinta, jossa on mm. ruokinnan tarkistusohjelma ja runkintanormit. Olosuhteet ovat seuraavaksi tarkastelun kohteena. Normiarvot ovat LS0-2000 sikaloita vastaavat. Tartunnoilta suojautuminen ja hoitorutiinit ovat seuraavat osiot. Molemmissa on ensin tilakohtainen tilannearvio ja sen jälkeen yleisiä ohjeistuksia aiheista. Sairausosiossa on käsitelty molempien sikalatyyppien pääasialliset sairaudet. Tähän on liitetty myös saneerausosia, jossa on keskeinen runko kapi-, porsasyskä-, ja dysenteriasaneerauksille. Tunnuslukuosiossa on kummankin sikalatyypin keskeisimmät tunnusluvut muutettu kuvaajiksi, joista voi helposti havainnollistaa tuotannon suunnan.