Browsing by Subject "laadullinen tutkimus"

Haastattelin Pääkaupunkiseudulla kuutta asunnottomuutta kokenutta. Selvitin millaisia merkityksiä he antoivat kokemillensa menetyksille. Olin erityisen kiinnostunut muutoksista. Valitsin asunto ensin – asumisyksikön haastattelupaikaksi, koska asunnottomien katsotaan olevan yhteiskunnan reuna-alueella, marginaalissa. Asunnottomuuden puolestaan voi katsoa olevan itseään sivistyneeksi yhteiskunnaksi nimittävän häpeänpaikka. Laadullisen tutkimuksen metodina käytin syvähaastattelua. Otin vaikutteita myös teemahaastattelusta ja tarinallisesta haastattelusta. Käytin analyysin apuna tarinallisen metodin holistis-muodollista ja holistis-sisällöllistä analyysimetodia. Hyödynsin myös fenomenologis-hermeneuttisesta metodia, sillä halusin kuunnella ja kuulla, mitä aineisto sinänsä kertoo. Analyysimetodeissa keskeistä on huomioida yksilön tuottamat merkitykset ja tulkinnat. Valitsin teoriaksi yhdysvaltalaisen psykologi Crystal L. Parkin teorian merkitysjärjestelmästä, joka koostuu globaaleista ja situationaalisista merkityksistä. Situationaalinen merkitys syntyy, kun yksilö arvioi kokemansa menetyksen uhkaavuuden globaaleiden merkitystensä näkökulmasta, joita ovat uskot, päämäärät ja merkityksen tunne. Yksilö pyrkii minimoimaan kohonneen stressitason merkityksenantoprosessin avulla, joka pitää sisällään coping-keinoja. Annettu merkitys syntyy, kun ihminen saa menetyksen johdonmukaiseksi oman merkitysjärjestelmänsä kanssa. Kasvu ja muutos tapahtuvat positiivisten uudelleen arviointien avulla ja annettujen merkitysten johdosta. Se voi tarkoittaa muutoksia merkitysjärjestelmässä. Tulosluvuissa esittelen kaksi tarinatyyppiä: 1) Kotiinpaluu. Asunnon järjestyminen päättää traumatisoitumisen, jolloin merkitysjärjestelmän jatkuvuus palautuu koettujen uhkien ja korkean stressitason jälkeen. Ongelmakeskeinen coping, emotionaalis-sosiaalinen ja uskonnollinen coping, mutta myös uskonnollinen kääntymiskokemus, sekä merkityskeskeinen coping auttavat antamaan merkityksiä. Välttelevä coping estää uudelleenarvioinnin, mutta uskonnollinen coping tukee identiteettiä. Muutokset koskevat identiteettiä ja eletyn uskonnon pystysuoraa ja vaakasuoraa ulottuvuutta. Uudelleen arviointien kautta positiivisuus palautuu. 2) Muutos. Ryhmää yhdistää muutokset merkitysjärjestelmässä. Muutokset ovat osin negatiivisia, ja koskevat pääosin globaaleja uskoja, mutta myös päämääriä ja identiteettiä. Välttelevä coping estää uudelleen arvioinnin ja pitkittää traumatisoitumista. Negatiiviseen merkitysjärjestelmään liittyy kyvyttömyys muuttaa uskoja ja päämääriä tai antaa uusia merkityksiä. Muutos on negatiivinen. Ongelmakeskinen coping ja merkityskeskeinen coping johtavat merkityksenantoon. Positiivinen uudelleenarviointi johtaa stressinjälkeiseen kasvuun. Se koskee perustavaa laatua olevaa identiteettimuutosta ja uusien päämäärien syntymistä, mutta myös asteittaista identiteettimuutosta. Molemmissa ryhmissä esiintyy traumatisoitumista ja posttraumaattista stressihäiriötä. Tarinallisuuden ja eletyn uskonnon taustateorioiden avulla on mahdollista selvittää haastateltavien menetyksiä ja merkityksiä. Tarinallisuus valottaa niitä koko elämänkaaren ajalta. Eletty uskonto taas valottaa sitä, mikä on ihmiselle arjessa erityisen merkityksellistä. Traumatisoitumisella on yhteys uskonnollisen merkityksen mutta myös merkityksettömyyden tunteeseen. Käytännön sielunhoito- ja diakoniatyössä tulee kohdistaa huomio uskonnollisiin merkityksiin ja tulkintoihin. Ne vaikuttavat kokonaisvaltaiseen sopeutumiseen ja kasvuun.

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia terveydestään ja hyvinvoinnistaan ja tämä kehityssuunta näkyy myös kasvavana kiinnostuksena sokerin kulutuksen vähentämiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sokeria välttävien kuluttajien sokerin välttämiseen ja erilaisiin makeutustapoihin liittämiä merkityksiä. Tutkimuksen viitekehyksen muodostavat kirjallisuus kulutuksen merkitysten rakentumisesta, ruoan kulutuksen merkityksistä sekä ruokaan liittyvistä vastakkainasetteluista. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä toimi teemahaastattelut. Aineisto koostui 11 sokeria välttävän kuluttajan haastattelusta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä käyttäen. Sokerin välttämiseen sekä makeutustapoihin liittyviä merkityksiä löytyi monia. Tutkimuksen perusteella sokerin välttämiseen yhdistettäviä merkityksiä ovat: 1) terveys, 2) elämäntapa, 3) vaivannäkö – vaivattomuus, 4) luottamus ja 5) sosiaalinen. Makeutustapojen merkityksissä esiin nousivat 1) luonnollisuus ja 2) turvallisuus. Tutkimus osoitti, että sokerin välttämisen tärkeimmät motiivit löytyvät terveys- ja elämäntapamerkityksistä. Vaivannäkö – vaivattomuus ja luottamus merkitykset olivat vahvasti yhteydessä toisiinsa ja liittyivät sokerin välttämisen toteuttamiseen käytännössä. Sosiaalinen merkitys liittyi sokerin sallimiseen tai välttämiseen sosiaalisissa tilanteissa, ja sokerin sallivuuteen vaikutti erityisesti juhlapyhät sekä muut merkkipäivät. Sokerin välttämiseen voidaan tämän tutkimuksen perusteella todeta liittyvän sosiaalisia normeja sekä kulttuurisia arvolatauksia. Tutkimuksessa selvisi, että terveys arvona ohjaa makeutustapojen valintaa ja liittyy vahvasti luonnollisuus sekä turvallisuus -merkitys.

A connection has been shown between a school's social capital and, on the one hand, their academic performance, and teacher well-being, on the other. A need for skills to develop one's school and occupational community is evident, since working in a school can be taxing, especially for teachers in the early stages of their career. The aim of this thesis is to identify strengths and weaknesses in social capital building (e.g. formation of networks, norms or trust) in a school community. A secondary goal is to take part in the seemingly diverse theoretical discussion around social capital. The thesis' theoretical frame was narrowed down to internal social capital, and it was further developed through organisational social capital research into three dimensions: structural, relational and cognitive. The data consisted of nine (9) staff interviews in an urban school, originally collected for a study focusing on well-functioning local schools (Tolu) in the University of Helsinki. Qualitative content analysis with a theoretical orientation was applied. The data was first organised into thematic categories, after which it was analysed with the help of earlier operationalisation of social capital. Both strengths and weaknesses were found. The main structural strengths were e.g. connectedness to the school area and a shared educational ethos. Weaknesses in this dimension were structural holes and a somewhat exclusive school area, to name some. Relational social capital was supported by explicitly stated policies and open conversation, to name a few, whereas staff commitment to said policies and differing expectations could be seen as challenges. Finally, the cognitive dimension of social capital was built on traditions and an organisational culture promoting staff involvement. This dimension was challenged by changes in faculty and commitment to organisational goals and vision. Norms are essential for the formation of any community, but too strong a norm may become restricting for the actors in a social structure. A balance between norms and flexibility could be beneficial, so that social capital may be seen as a resource rather than restriction.

Tieliikenteen päästöt ovat merkittävä ongelma ja siksi niitä pyritään vähentämään erilaisin keinoin. Henkilöautoilu on vakiintunut arjen liikkumisen tapa, jonka vuoksi on tärkeää tutkia keinoja, joilla sen aiheuttamia päästöjä saataisiin vähennettyä. Aiemman tutkimuskirjallisuuden valossa täyssähköautot tarjoavat päästöongelmaan potentiaalisia ratkaisukeinoja ja useat valtiolliset tahot ovatkin ottaneet tavoitteekseen vähentää merkittävästi tieliikenteen päästöjä erityisesti lisäämällä täyssähköautojen osuutta autokannassa. Täyssähköautot ovat toiminta- ja käyttöperiaatteiltaan tavanomaisiin polttomoottoriautoihin verrattuna hyvin erilaisia, joten on ymmärrettävää, että niiden hankintaan liittyy paljon pohdittavaa. Koska täyssähköautojen määrän lisääntymistä toivotaan, on tärkeää ymmärtää kuluttajien arvioita täyssähköautojen hyödyistä ja haitoista. Aihetta on tutkittu Suomessa aiemmin vain vähän, ja laadullista tutkimusta aiheesta ei löydy juuri lainkaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää laadullisin menetelmin, millaisia hyötyjä ja haittoja kuluttajat liittävät täyssähköautoihin ja kuinka ympäristöystävällisenä täyssähköautot koetaan. Lisäksi tavoitteena on selvittää mahdollisen ympäristöystävällisyyden kokemuksen merkitystä. Tutkimusta ohjaa kaksi tutkimuskysymystä; 1. Miten täyssähköautojen hankintahalukkuutta ja -haluttomuutta on mahdollista selittää ja tulkita laajennettua teknologian hyväksymismallia käyttäen? 2. Minkälaisia motivaatioita ja perusteluita erilaiset kuluttajat tuovat esiin täyssähköauton hankintaan liittyen? Teoreettisen viitekehyksen muodostivat disruptiivisten innovaatioiden käsite sekä teknologian hyväksymismalli, jota tutkimuksessa laajennettiin koskemaan myös ympäristönäkökulmia. Tutkimuksessa haastateltiin puolistrukturoitua haastattelutekniikkaa hyödyntäen yhteensä kahdeksaa, suurten kaupunkien alueella tai niiden välittömässä läheisyydessä asuvaa kuluttajaa. Otannasta 50 % omisti täyssähköauton, ja 50 % joko toisenlaisen auton tai ei autoa lainkaan. Haastateltavista puolet kertoi olevansa miehiä ja puolet naisia. Lisäksi puolella haastateltavista oli tai olisi mahdollisuus ladata täyssähköautoa kotonaan. Latausmahdollisuus otettiin osaksi otannan valintakriteerejä, jotta tutkimuksessa voitaisiin havainnoida sen vaikutuksia täyssähköautoihin suhtautumiseen. Tuloksien mukaan kokemus täyssähköauton helppokäyttöisyydestä ja hyödyllisyydestä oli suoraan yhteydessä myönteiseen suhtautumiseen täyssähköautoista, ja suhtautumisen laatu oli yleisesti myönteinen. Keskeisimmät motiivit täyssähköauton hankinnalle liittyivät täyssähköauton koettuun ympäristöystävällisyyteen, taloudellisiin hyötyihin ja mukavuuteen. Kun täyssähköautoon suhtauduttiin myönteisesti, viitattiin useimmiten täyssähköauton lähipäästöttömyyteen, edullisempiin käyttökustannuksiin, arkisen latauksen ja käytön helppouteen, sekä täyssähköauton ajo- ja käyttömukavuuteen tai suorituskykyyn. Kun täyssähköautoon suhtauduttiin kielteisesti, viitattiin useimmiten latausinfrastruktuurin rajoitteisiin, matkanteon hitauteen tai ohjelmisto-ongelmiin. Kielteisimmin täyssähköautoon suhtautuivat muut kuin täyssähköautoilijat, ja myönteisimmin täyssähköautoilijat. Kotilatausmahdollisuus tai sen puute ei vaikuttanut merkittävästi suhtautumiseen täyssähköautoilusta. Puolelle haastatelluista koettu ympäristöystävällisyys oli joko tärkeä tai erittäin tärkeä hankintaa puoltava kriteeri. Ympäristöystävällisyyden merkityksellisyys näkyi altruistisempana ja objektiivisempana ulottuvuutena, jota tarkasteltiin moniulotteisemmasta, sosiaalisesti sekä yhteiskunnallisesti laajemmasta näkökulmasta kuin muita myönteisen tai kielteisen arvottamisen argumentteja. Ympäristönäkökulmien lisääminen teknologian hyväksymismalliin osoittautui hyväksi ratkaisuksi, kun tavoitteena on tutkia ympäristöystävällisyyden puolesta disruptiivisia teknologioita. Tätä olisi perusteltua käyttää myös jatkotutkimuksessa.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kulttuurisen monimuotoisuuden liittyvät haasteet ja kysymykset, vaikuttavat sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta aikuissosiaalityöhön. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti uskonnon paikkaa aikuissosiaalityön kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi taustoituksena yhteiskunnallista ja ajallista kontekstia. Tutkimus toteutettiin pääkaupunkiseudulla sijaitsevan suuren kaupungin alueella yksilöllisinä puolistrukturoituna teemahaastatteluina, joihin osallistuivat aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöinä toimivat tai toimineet henkilöt. Tutkimusaineisto koostuu viidestä haastattelusta. Tutkimuskysymykset jakautuivat kolmeen osaan. 1. Millaisia tiedollisia ja toiminnallisia valmiuksia sosiaalityöntekijöillä on kulttuurien kohtaamiseen? 2. Millaisia kokemuksia sosiaalityöntekijöillä on kohtaamisista kulttuurien välisten asiakkaiden kanssa? 3. Millaisia koulutus- tai kehitystarpeita sosiaalityöntekijät kokevat työssään? Työn teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään sosiaalisen konstruktion käsitettä sekä Merja Aniksen kehittelemää kehysanalyysia. Sisällön- ja diskurssianalyysien avulla esille nostetaan viisi pääteemaa, joiden avulla koottiin yhteen tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia. Analyysin tuloksena huomattiin, että erilaiset kulttuurit paikantuvat aikuissosiaalityön kontekstissa yhtäältä koko alan ja käytännön sosiaalityön kentän läpäiseviksi valta- ja vähemmistökulttuurien yhdessä muotoilemaksi työn ja vuorovaikutuksen lähtökohdiksi. Toisaalta taas ilmiöksi, jonka juuret ovat paikannettavissa suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuus- ja hyvinvointipolitiikan osana olevan muutoskeskusteluun. Sosiaalityöntekijöiden mukaan koulutuksen lisäksi keskeisiä kulttuurisen kompetenssin määrittäviä tekijöitä ovat asenne ja oma kiinnostus. Aikuissosiaalityöntekijöiden esittämien selontekojen perusteella kulttuurisia piirteitä tunnistetiin hyvin, mutta ne luokiteltiin pääsääntöisesti selvärajaisina ja liikkumattomina. Tulkintojen voidaan katsoa olevan tilannekohtaisia, mutta niissä esiintyi myös säännönmukaisuuksia. Kehysanalyysin perusteella tuotetusta puheesta voitiin havaita osallistavaa, kulttuuritietoista, tasa-arvoistavaa, sopeuttavaa ja rasismitietoista puhetta. Tämän puheen avulla asiakkaille tuotettiin erilaisia identiteettejä, joiden kautta sosiaalityöntekijät määrittelivät työtapojaan ja -käytänteitä. Aineiston perusteella uskonto paikannettiin aikuissosiaalityön kentällä vahvasti osaksi kulttuuria. Yleisesti koettiin, että uskontoa ilmiönä ei tunneta hyvin. Aineiston perusteella uskontoa edustamaan nostettiin usein islam, jonka kautta tulkittiin uskonnon erilaisia ilmenemismuotoja. Sosiaalityötekijät kokivat tarvitsevansa koulutusta ja työn kehittämistä monikulttuurisuuden erilaisten ilmaisumuotojen kohtaamiseen.

Tämän pro gradu – tutkielman tehtävänä oli tutkia evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyneiden aikuisten syitä liittymiseen ja kokemuksia kirkon jäsenyydestä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, minkälainen elämänkatsomuksellinen tausta liittyneillä oli ollut ennen kirkkoon liittymistä sekä sitä, miten liittyneet olivat rakentaneet uskonnollisuuttaan kirkon jäseninä. Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto koostui teemahaastatteluista sekä kirkkoon liittyneiden kirjoituksista. Tähän tutkimukseen osallistui kolmetoista henkilöä, joista kymmenen oli naisia ja kolme oli miehiä. Tutkimuksen kohderyhmä koostui eri-ikäisistä kirkkoon liittyneistä henkilöistä eri puolilta Suomea. Aineiston analysoinnin menetelmänä tässä tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Sisällönanalyysin avulla liittyneet ryhmiteltiin aluksi ensisijaisten tai tärkeimpien liittymissyidensä perusteella ryhmiin. Nämä ryhmät olivat: 1. käytännöllisistä syistä liittyneet, 2. uskonnollisista ja hengellisistä syistä liittyneet sekä 3. yhteisöllisistä ja sosiaalisista syistä liittyneet. Tämän jälkeen ryhmien liittyneitä koskeva aineisto ryhmiteltiin sisällönanalyysin avulla. Teemoista muodostuneet pääluokat koskivat uskonnollista ja elämänkatsomuksellista taustaa, liittymistä sekä jäsenyyttä ja uskonnollisuutta. Tutkimustuloksista esimerkiksi selvisi, että suurin osa tähän tutkimukseen osallistuneista oli liittynyt kirkkoon uskonnollisista ja hengellisistä syistä. Tutkimukseen osallistuneista suurin osa oli liittynyt kirkkoon ensimmäistä kertaa aikuisena ja suurin osa oli käynyt kirkkoon liittyessään myös aikuisrippikoulun. Liittyneiden elämänkatsomukselliset taustat olivat moninaiset ja jokainen heistä oli kokenut uskonnollisuutensa muuttuneen elämänsä aikana. Uskonnollisista ja hengellisistä syistä kirkkoon liittyneiden ryhmässä suurin osa oli kuulunut aikaisemmin muuhun uskonnolliseen yhteisöön. Lähes kaikki liittyneistä uskoivat Jumalaan. Liittyneet pitivät tärkeinä asioina kirkossa erityisesti evankeliumin sanomaa, auttamistyötä, vapautta ja yhteisöllisyyttä. Tässä tutkielmassa sovellettiin Danièle Hervieu-Légerin analyysia sosiouskonnollisten identifikaatioiden dimensioista kuvaamaan liittyneiden uskonnollisuutta. Ristiintaulukoimalla dimensioita liittyneillä havaittiin viisi sosiouskonnollista identifikaatiota, jotka olivat yhteisöllinen, traditionaalinen, humanitaarinen, humanistinen ja kulttuurinen identifikaatio.

Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelma Tekijä: Elli Uusikoski Työn nimi: Vanhushoivan rahoituksen vastuunkantajat – Hoivaan käytetyt resurssit omaishoitajien näkökulmasta Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: huhtikuu 2024 Sivumäärä: 70 + 3 liitettä Avainsanat: hoiva, omaishoiva, omaishoivan kustannukset, vanhushoivapolitiikka, laa-dullinen tutkimus Ohjaajat: yliopistonlehtori Anna Leppo, apulaisprofessori Minna Zechner Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Omaishoiva on paitsi hoivan antamista ja vastaanottamista, myös poliittinen ja taloudelli-nen kysymys. Omaishoiva olisi helppo nähdä ainoastaan yksityisen elämän piiriin kuulu-vaksi – kutsutaanhan sitä rakkauden työksi. Hoivan järjestäminen on kuitenkin aina po-liittinen ratkaisu ja politiikka myös muovaa niitä ehtoja, joilla hoivan tarpeisiin vastataan. Suomi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa on ollut tunnettu kattavista ja kaikille kansa-laisille tarjolla olevista hoivapalveluista. Suomalaisessa vanhushoivapolitiikassa ovat kui-tenkin viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana puhaltaneet voimakkaat muutoksen tuu-let, mikä on tehnyt vanhusten hoivapalveluista jatkuvien säästötoimenpiteiden ja uudelleen organisoinnin kohteen. Vanhushoivapolitiikan suunnanmuutos on johtanut siihen, että vastuu vanhusten hoivasta on siirtynyt enenevissä määrin perheille ja iäkkäille itselleen. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii omaishoidon tuki, joka on ainoa vanhusten palvelu, jonka kattavuus on noussut ja jonka kattavuutta halutaan edelleen lisätä. Väestö ikääntyy Suomessa nopeammin kuin OECD-maissa keskimäärin ja kannustin lisätä omaishoivaa liittyy sen julkiselle taloudelle tuomiin miljardiluokan säästöihin vanhusten hoivan ja hoidon menoissa. Se, että omaishoiva säästää julkisia menoja, ei kuitenkaan muuta hoivaa vapaaksi kustannuksista. Omaishoitajille hoivavastuusta syntyviä kustan-nuksia on tutkittu viimeisen parin kymmenen vuoden aikana ahkerasti etenkin anglosak-sissa maissa, missä niiden on ennen kaikkea todettu liittyvän hoivavastuun vaikutuksiin ansiotyön tekemiseen sekä omaishoitajien hoivaan käyttämään rahaan ja aikaan. Suomes-sa, ja Pohjoismaissa yleisestikin, tutkimustietoa on kertynyt vasta vähän. Tutkielmani paikkaa tätä aukkoa osallistumalla samalla ajankohtaiseen keskusteluun vanhusten hoivan kustannuksista. Tutkielmani tarkoituksena on saada omaishoitajien omasta näkökulmasta tietoa siitä, mil-laisia kustannuksia hoivan antaminen aiheuttaa. Tavoitteena on ymmärryksen lisääminen hoivan taloudellisia ja muita kustannuksia aiheuttavista tekijöistä, myös jotta ne osattaisiin paremmin huomioida esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa ja palvelujärjestelmässä. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisista tekijöistä omaishoivan kustannukset omaishoitajien näkökulmasta syntyvät? Tutkimus sijoittuu laadullisen yhteiskuntatieteellisen hoivatutki-muksen kentälle. Tutkimuksen aineistona toimi Sustageable-tutkimushankkeessa valmiiksi kerätty haastatteluaineisto, jossa haastateltiin omaishoitajia, jotka huolehtivat yli 65-vuotiaan läheisensä hoivan tarpeista. Aineisto koostuu 22 haastattelusta ja se analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulokset vastasivat pitkälti aiempaa kansainvälistä tutkimustietoa. Ne kuitenkin tuottivat suomalaisen vanhushoivapolitiikan kontekstissa tärkeää laadullista tietoa siitä, millaiset tekijät aiheuttavat kustannuksia iäkkään läheisensä hoivan tarpeista huolehtiville omaishoitajille. Maisterintutkielma vahvistaa käsitystä vanhushoivapolitiikan suunnan-muutoksen vaikutuksista omaishoivaan ja siitä merkittävästä panoksesta, jolla omaishoita-jat käyttämiensä resurssien kautta vanhusten hoivaan osallistuvat.

Tutkielma käsittelee yhteisöllisyyden rakentumista sosiaalisessa mediassa toimivassa koronakriittisessä yhteisössä. Tutkimuskohteena on Koronakapina, joka on yli 11 000 jäsenen koronakriittinen Facebook-ryhmä. Aineisto on kerätty neljältä ennalta valitulta päivältä ja koostuu julkisista ryhmään lähetetyistä julkaisuista ja niiden kommenteista. Työn analyysimenetelmäksi valikoitui teemoittelu, jonka avulla aineistosta on nostettu esiin erilaisia yhteisöllisyyden rakentumisen keinoja. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii David W. McMillanin ja David M. Chavisin (1986) kehittämä ”Sense of Community” -teoria, johon aineistoista löytyneitä teemoja verrataan. Aineistosta on eroteltavissa neljä pääteemaa ja 14 alateemaa. Pääteemoja ovat ”ulkopuolinen uhka”, ”muut eivät ymmärrä”, ”ryhmähengen nostatus” ja ”aktivismi”. Teemoista oli löydettävissä yhteyksiä McMillanin ja Chavisin teoriaan. Teorian ja aineiston rajoitteet tulivat kuitenkin vastaan. McMillanin ja Chavisin (1986) elementeistä parhaiten aineistossa toimivat jäsenyys (”membership”) ja jaettu emotionaalinen yhteys (”shared emotional connection”). Esitän luvussa 4 uutta elementtiä näiden kahden alkuperäisen elementin rinnalle. Uusi elementti ”toiminta” pitää sisällään jäsenten ryhmään liittyvän toiminnan niin ryhmän sisällä kuin sen ulkopuolella. Siihen lasketaan mukaan sekä offline- että online-ympäristöissä tapahtuva toiminta. Koronakapinassa toiminta on käytännössä online-toimintaa. Analyysin perusteella yhteisöllisyys ryhmässä rakentuu monilla eri tavoilla. Se rakentuu vastakkainasettelun kautta suhteessa ryhmän ulkopuolisiin ihmisiin, jolloin ryhmän jäsenet tekevät eroa niihin, jotka eivät kuulu ryhmään. Tämä näkyy erityisesti teemoissa ”ulkopuolinen uhka” ja ”muut eivät ymmärrä”. Yhteisöllisyys rakentuu myös ryhmän jäsenten suhteessa muihin ryhmän jäseniin ryhmässä käytetyn kielen, vertaistuen, neuvojen ja tsemppaamisen kautta. Tämä on erityisesti esillä teemassa ”ryhmähengen nostatus”. Yhteisöllisyys rakentuu myös ryhmän toiminnassa, jota on niin suhteessa ryhmän toisiin jäseniin kuin myös ryhmän ulkopuolisiin. Tämä on nähtävillä teemassa ”aktivismi”. Koronakriittisyyden lisäksi yhteisön jäseniä yhdistää epäluottamus yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan. Tätä kautta koronakriittisyys kytkeytyy laajempaan päättäjiä ja instituutioita kyseenalaistavaan liikehdintään. Tulokset osoittavat, että koronatoimien aikana koronakriittiselle yhteisölle oli selvästi kysyntää. Yksi syy voi olla yksipuolistunut julkinen keskustelu aiheen ympärillä. Onkin paikallaan pohtia, voisiko monipuolisempi julkinen keskustelu ehkäistä erillisten ryhmien syntymistä vastaavissa tilanteissa tulevaisuudessa. Haasteita tuo aiheen vahva linkittyminen salaliittoteorioihin ja disinformaatioon.