Browsing by Subject "Yhdysvallat"

Katolisen kirkon johto kiinnitti huomionsa vuonna 1984 brasilialaiseen teologiin Leonardo Boffiin, joka oli julkaissut kirjan ”Church: Charism and Power”, jossa hän arvosteli avoimesti kirkon johtoa ja hierarkisuutta. Uskonopin kongregaation prefekti kardinaali Joseph Ratzinger kutsui Boffin kuulusteltavaksi kirjansa kirjoituksista Vatikaaniin. Boff edusti Latinalaisessa Amerikassa syntynyttä vapautuksen teologia -liikettä, johon myös hänen kirjansa liittyi. Vapautuksen teologia oli katolisen kirkon johdon näkökulmasta ongelmallinen sen marxilaisten taustojen takia. Pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten yhdysvaltalainen lehdistö uutisoi Boffin kuulusteluun, tuomitsemiseen ja lopulta vapauttamiseen liittyviä tapahtumia vuosien 1984, 1985 ja 1986 aikana. Näiden tapahtumien aikaan Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa keskeisessä roolissa oli marxilaisuuden kukistaminen. Päälähteinäni tutkimuksessani käytän kahta laajalevikkistä yhdysvaltalaista sanomalehteä, The New York Timesia ja The Washington Postia. Tutkimuksessani keskeisenä kysymyksenä on lehtien suhtautuminen latinalaisamerikkalaiseen marxilaissävytteiseen vapautuksen teologiaan ja tämän edustajaan Leonardo Boffiin. Lisäksi tarkastelen tutkimuksessani, millaisia eroja lehtien uutisoinnissa voidaan havaita. Käytän tutkimuksessani lehdistöhistorian tutkimusmenetelmää. Analysoin kvalitattiivisesti uutisten sisältöä ja niiden tarjoamia näkökulmia. Pyrin selvittämään eroja lehtien uutisoinnissa. Tarkastelen julkaistujen uutisten määrää ja esimerkiksi niissä käytettyä kuvitusta. Tutkimukseni osoitti, että The New York Times uutisoi Boffiin liittyvistä tapahtumista enemmän kuin The Washington Post. The New York Times suhtautui uutisoinnissaan myönteisemmin Leonardo Boffiin ja vapautuksen teologiaan. The New York Timesin uutisoinnissa Boffin työ, sen perusteet, hänen mielipiteensä ja hänen kannattajiensa lausunnot tuotiin selkeämmin esiin, kun taas The Washington Post keskittyi katolisen kirkon johdon näkökulmaan. The Washington Post esitti uutisoinnissaan Leonardo Boffin selkeämmin kirkon toiminnan kriitikoksi ja keskittyi uutisoinnissaan hänen rikkeisiinsä. The Washington Post liitti Leonardo Boffin ja hänen edustamansa vapautuksen teologian uutisoinnissaan tiiviimmin marxilaisuuteen kuin The New York Times.

This Master s thesis analyses the politisation of collective memory in the Cuban Museum of Art and Culture founded in 1973 in Miami. The museum was established by Cubans who exiled after the revolution of 1959. The goal of the museum was to maintain Cuban culture and tradition until the return to homeland. The purpose of this thesis is to find out why an auction that took place at the museum in 1988 polarised the internal relations in the museum and why the functions of the museum slowly ceased after the auction. The research methods are anthropological participant observation, ethnographic fieldwork and archive research. The data is mainly gathered during the two months of field work in 2006 in Miami. The archive data comprises of 49 documents from the archives of the Cuban Museum, derived from the Cuban Heritage Collection of the University of Miami. The interview data includes five in-depth interviews with key figures from Miami, three of which were central actors in the case of the museum. Furthermore, field notes and 71 media texts concerning the Cuban Museum collected from the Cuban Heritage Collection are analysed. The thesis demonstrates that the tensions between processes of counter-memory and official history are negotiated in the operations of the museum as the collective memory of a community becomes public. The thesis depicts how the politics of memory are apparent in the efforts of the Cuban community to institutionalise memory and participate in the processes of constructing Cubanness. The tight institutional structure and political and cultural unity of the Cuban community of Miami, and especially of the first, golden generation of exiles, have made possible a parallel public sphere local to Miami. This definition of Cubanness is based on a specific projection of time, where the authentic Cuba is recognised as the Cuba before revolution, and the socialist Cuba is considered a context of the disfigurement of Cubanness. Victoria Boym s concept of restorative nostalgia explains the nostalgic nationalism of Cubans forced to settle outside the borders of the homeland, as the negotiations of past in the operations of the museum aim at a reproduction of the home and at overcoming the temporal distance from the idealised Cuba of the past. This thesis proposes that the Cuban Museum of Art and Culture can be considered an institution that reproduces counter-memory, understood after Johannes Fabian and John R. Eidson as social action that makes collective memory public. The museum participated in the production of collective memory and discussion of authentic Cubanness as opposed to the State of Cuba s official understanding of history. The conclusion is that through the exile ideology of the Cuban community in Miami, the public representations of memory are controlled in such a way that the historicity produced in the museum did not sufficiently represent the Cuban community, and as such, did not gain general support. This may be one reason for the termination of the operations of the museum, even as the Cuban community continues to wait for the possibility of return.

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisyhteyksiä Muammar Gaddafin johtaman Libyan ydinvoimaohjelmaan vuosina 1977–1985. Näistä yhteyksistä käytetään tässä tutkielmassa termiä Libya-hanke, ja yhteydet on jaettu hankkeen ensimmäiseksi ja toiseksi vaiheeksi. Tutkielmassa selvitetään, mistä Libya-hankkeessa oli Suomen ja suomalaistoimijoiden osalta kyse, miksi suomalaiset vetäytyivät hankkeesta ja mikä oli poliittisten syiden merkitys vetäytymisen taustalla, ja mitä seurauksia hankkeella mahdollisesti oli. Hankkeen keskeinen elinkaari rekonstruoidaan aineiston avulla. Keskeisenä aineistona tutkielmassa ovat ulkoministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön atomitoimiston arkistot, joita täydennetään aikalaissanomalehtien uutisilla ja muilla kirjoituksilla. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan muodostivat laajan, monimutkaisen ja sekavan kokonaisuuden, jolla oli Suomen osalta niin ulko-, kauppa- kuin ydinsulkupoliittisia ulottuvuuksia. Libya-hankkeen saamaa poliittista merkitystä korostivat ydinvoiman ja ydinviennin voimakas poliittisuus sekä Libyan kyseenalainen maine niin ydinohjelmansa kuin muunkin politiikkansa ja toimintansa osalta. Libya-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa oli kyse suomalaisten yritysten pyrkimyksestä, valtionyhtiö Imatran Voiman johdolla, rakentaa ydinvoimala Libyaan yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen asema Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyönä kolmansissa maissa toi hankkeelle poliittista arvoa, ja saattoi antaa hankkeelle suojaa tiedossa olleisiin Libyaan kohdemaana liittyneisiin ongelmiin ja riskeihin nähden. Suomalaisyritysten vetäytymisessä yhteishankkeesta olivat taustalla sekä taloudelliset että poliittiset syyt. Merkkejä poliittisesta painostuksesta tämän vaiheen osalta ei ole nähtävissä. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan eivät rajoittuneet ainoastaan Neuvostoliiton kanssa suunniteltuun yhteishankkeeseen, vaan Suomen valtiolla ja useilla suomalaisyrityksillä oli laajoja ja vielä yhteishankkeen jälkeen jatkuneita suoria kahdenvälisiä yhteyksiä Libyaan. Toisessa vaiheessa Suomen valtio ajautui kiusalliseen tilanteeseen, kun ministeritasolla sovittua ydinvoima-alan kahdenvälistä yhteistyötä Libyan kanssa ei todellisuudessa oltu valmiita tekemään. Yhteistyöhön Suomessa omaksutun kielteisen kannan taustalla olivat ennen kaikkea poliittiset syyt. Libyan ydinvoimaohjelman muuttuminen suurvaltapoliittiseksi ristiriidaksi teki Libyan kanssa tehtävästä yhteistyöstä vahvasti ulkopoliittisen kysymyksen. Hankkeen toisessa vaiheessa Yhdysvallat kohdisti Suomeen vaikuttamista ja painostusta, jotta ydinvoima-alan yhteistyöstä Libyan kanssa olisi pidättäydytty. Tällä oli jossain määrin vaikutusta Suomen kannanmuodostukseen. Varsinaisia poliittisia tai kaupallisia seurauksia Suomen ja Neuvostoliiton yhteishankkeen kaatumisesta tai Libyan tarjoamasta kahdenvälisestä yhteistyöstä kieltäytymisestä ei koitunut huolimatta esillä olleista uhkakuvista.

Tutkimus käsittelee maissin tuotantoon ja markkinoihin vaikuttavia tekijöitä Yhdysvalloissa 2000-luvulla. Yhdysvallat on maailman merkittävin maissin tuottaja. Aikaisemmin maissia on tuotettu suoraan tai välillisesti eläinten rehuna ihmisten ruuantuotannon tarpeisiin. 2000-luvulla maissin käyttö liikenteen polttoaineena käytettävän etanolin raaka-aineena on merkittävästi lisääntynyt. Samaan aikaan maissin hinta on noussut ennätyskorkeaksi. Tässä tutkimuksessa maissimarkkinoihin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin ajankohtaisen viranomaistiedon, aiheeseen liittyvän aikaisemman tutkimuksen ja empiirisen ekonometrisen estimoinnin perusteella. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu kysyntä- ja tarjontateoriaan. Lisäksi tässä tutkimuksessa on kerrottu Yhdysvaltojen maatalouspolitiikan lähihistoriasta ja tarkemmin tällä hetkellä rehuviljan tuotantoon vaikuttavasta maatalouspolitiikasta. Tutkimuksessa estimoitiin maissin tuottajien viljelypäätöksiin vaikuttavia tekijöitä käyttäen pienimmän neliösumman menetelmää. Viljelypäätöstä kuvaavaksi selitettäväksi muuttujaksi valittiin maissin viljelypinta-ala. Aineiston saatavuus rajasi tutkimuksen vuosiin 1987 – 2010. Viljelypinta-alaa selittäviä muuttujia valittiin 12. Muuttujien valinta perustui maissin tuotantoon liittyviin tekijöihin, joita on käytetty muissa alan tutkimuksissa ja joiden käyttöä voidaan perustella talousteorialla. Vähitellen kokeilemalla mallista karsittiin turhat muuttujat pois ja viljelypinta-alaa selittämään jäi maissin ja soijan viivästetty hintasuhde, viivästetty typpilannoitteen hinta, maissifutuurien ostomäärät sekä viivästetty etanolin tuotanto ja maissin muu teollinen käyttö. Paras ja luotettavin lineaarisella mallilla saatu tulos sai selitysasteeksi 0,85. Tässä mallissa molemmat kysyntää kuvaavat muuttujat olivat alle 1 % virhetasolla tilastollisesti merkitseviä. Alle 10 % virhetasolla tilastollisesti merkitseviä olivat myös maissin ja soijan hintasuhde samoin kuin futuuriostot. Samoilla muuttujilla testattu log-lineaarinen malli antoi tutkimuksen korkeimman selitysasteen 0,87. Selittävistä muuttujista etanolin tuotanto oli edelleen alle 1 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä. Sen sijaan maissin muun teollisen käytön merkitsevyys heikkeni, ollen kuitenkin alle 10 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä. Lannoitteen hinnan p-arvo laski, joten lannoitteen hinta oli nyt alle 5 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä samoin kuin futuuriostot. Log-lineaarinen malli paransi myös maissin ja soijan hintasuhteen merkitsevyyttä. Tutkimustulokset ovat loogisia ja vastaavat teoriaa ja muita tutkimuksia siltä osin, että maissin korkeampi hinta, maissin lisääntynyt kysyntä ja futuuriostot lisäävät maissin viljelypinta-alaa. Tulosten perusteella voi todeta maissin tuotantokustannusten nousun ja soijan hinnan nousun laskevan maissin viljelypinta-alaa. Tutkimuksen tuloksena saadut joustokertoimet ovat pieniä, mikä kertoo maissin viljelypinta-alan vaihtelujen olevan melko joustamattomia markkinoilla tapahtuviin muutoksiin nähden. Tästä voisi päätellä viljelijöiden tuotantopäätösten olevan melko riippumattomia markkinoiden muutoksista. Tämä voi selittyä maatalouspolitiikan luomalla vahvalla turvaverkolla, rajoitteilla ja kannustimilla.

Vuonna 2011 Yhdysvaltain republikaaninen puolue alkoi etsiä presidenttiehdokasta valtaa pitänyttä presidentti Barack Obamaa haastamaan. Neljä vuotta aiemmin republikaanisen puolueen ehdokkaaksi pyrkinyt Mitt Romney ilmoittautui jälleen mukaan kilpailuun, tällä kertaa voittaen ehdokkuuden itselleen. Romney oli uskonnolliselta taustaltaan mormoni, mikä aiheutti niin puolueessa kuin puolueen ulkopuolella erilaisia reaktioita. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, lyhemmin MAP-kirkko tai mormonikirkko, on Yhdysvalloissa syntynyt uskonnollinen liike. Mormoneita oli vaalien aikaan Yhdysvalloissa alle kaksi prosenttia väestöstä, eli yhteensä noin kuusi miljoonaa. Mormonien ja protestanttikristittyjen historia 1800-luvun Yhdysvalloissa oli ollut sotaisa. Vaikka 1900-luvun loppupuolelta alkaen molemmilla uskonnollisilla ryhmillä on ollut yhteisiä poliittisia päämääriä, Romneyn ehdokkuus aiheutti jännitteitä henkilökohtaista uskonratkaisua painottavissa protestanttikristityissä eli evankelikaaleissa. Evankelikaalit olivat suurin protestanttikristillinen ryhmä, joten heidän äänestysvalinnoillaan oli merkitystä vaaleissa. Romneyn ehdokkuudessa oli joitakin samankaltaisuuksia kuin vuoden 1960 presidentinvaalissa, jolloin ehdolla oli katolilainen John F. Kennedy. Yhdysvalloissa oli ollut Kennedyn ehdokkuuden aikaan voimakasta katolisuuden vastaista liikehdintää, mikä aiheutti hänen vaalikampanjalleen vaikeuksia. Tutkin pro gradu -työssäni sitä, miten Romneyn uskonnollisuutta käsiteltiin kristillisessä lehdistössä hänen presidentinvaalikampanjansa aikana. Tärkeimmät lähteeni olivat evankelikaalinen aikakauslehti Christianity Today sekä katolinen sanomalehti National Catholic Reporter. Työssäni analysoin sitä, millaisia sanavalintoja lehtien artikkeleissa käytettiin, millaisia näkökulmia mormonismista nostettiin esiin, ja millaisia mielikuvia ne loivat mormoniuskonnosta ja Romneysta. Tutkielmani osoittaa, että Romneyn uskonnollisuudesta uutisoitiin eri tavoin, ja että keskustelu mormonismista lisääntyi vaalikampanjan aikana. Romneyn uskonnolla oli vaikutusta republikaanisen puolueen esivaaleissa, joissa valittiin puolueen presidenttiehdokas. Romneyn valinta ehdokkaaksi ei ollut itsestään selvää, ja hän hävisikin monissa osavaltioissa kilpakumppaneilleen. Romneylla oli kuitenkin tasainen kannatusprosentti, joka riitti republikaanisen puolueen ehdokkuuden voittamiseen. Siinä missä katolinen National Catholic Reporter puolusti Romneyn uskonnollista vakaumusta, lehti ei missään vaiheessa osoittanut tukea Romneyn vaalikampanjalle. Evankelikaalisessa Christianity Todayssa puolestaan uutisointi Romneysta ja mormonismista muuttui myönteisemmäksi vaalien lähestyessä.

Tutkin maisterintutkielmassani hyvän sodan myyttiä Yhdysvaltojen mediasta Tyynenmeren sodan vuosina 1941–45 luettavana kansallisena narratiivina. Tutkimuskysymyksinä selvitän, miten ja koska myytti syntyy, vaikuttaako se jo sotavuosina ja mitä sotaviestinnällä on pyritty kommunikoimaan. Samalla tutkin, miten myytti tukee sotanarratiiveja, sekä miten myyttiä mahdollisesti rikkovat tekijät (kuten väkivalta ja rotu) pyritään kontekstualisoimaan laajemmin. Lähdeaineistona olen käyttänyt sodan aikana tuotettua mediaa, mukaan lukien propagandafilmejä The Battle of Midway (1942), Know Your Enemy: Japan (1945) sekä esimerkiksi Why We Fight: War Comes to America (1945). Sotafiktion saralla tutkin elokuvaa Bataan (1943). Filmiaineiston lisäksi käsittelen Pearl Harborista kirjoittavia sanomalehtiä sekä Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltin Day of Infamy -puhetta. Aineiston tulkinnassa sovellan Frederick W. Mayerin kollektiivisen toiminnan teoriaa, joka tarkastelee ihmistoimintaa narratiivien näkökulmasta. Mayerin ajatuksia seuraillen, luen lähteistä pyrkimyksiä muodostaa tarina hyvästä sodasta ja motivoida kansaa toimintaan. Maisterintutkielmassa lähestyn hyvän sodan myyttiä osana olemassa olevaa tutkimustraditiota, ja argumentoin, että termin käyttö sota-aikana ei ole kovin vakiintunutta. Tästä huolimatta jo sota-ajan lähteistä on luettavissa myytin keskeisiä piirteitä, kuten kansan yhtenäisyyden korostamista sekä sodan kuvaamista puolustussotana. Samalla lähdeaineistosta on löydettävissä myös myytin osa-alueina rotutekijöiden sekä Tyynenmeren sodan väkivallan käsittelyä. Liitän aineiston osaksi laajempaa Yhdysvaltojen kulttuurikehystä ja valtion propagandaa. Kokonaisuudessa lähteet välittävät kuvan sodasta puolustussotana, ja japanilaisten aggressioon liitetään tarinallistaen negatiivisia luonteenpiirteitä. Vastauksena Yhdysvaltojen sisäisille rotujännitteille ja sodanvastaisuudelle, lähteistä on myös luettavissa pyrkimys kuvata Yhdysvaltojen kansa yhteisen historian ja arvopohjan jakavana. Sota sidotaan myös osaksi amerikkalaisille kulttuurillisesti tuttuja vertailukohtia. Huomiot Japanista vihollisena ovat kuitenkin vahvan rodullistettuja. Propagandassa japanilaisten kuvaus toimii oikeutuksena Tyynenmeren väkivallalle. Samalla esitän, että Tyynenmeren sotaa varsinkin vertailukohtana sotaan Euroopassa kohdellaan vahvasti rotuperspektiivistä. Tämän seurauksena Tyynenmeren sota sekä japanilaiset vihollisena kuvataan vertailussa omalaatuisina, ja sotaan liittyvä väkivalta kehystetään tarpeellisena tavalla, joka ei riko myyttiä amerikkalaisten sotilaiden sotamoraalista.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen yhdysvaltalaisten upseerien ja brittiläisten virkamiesten vaimojen teoksia, joissa naiset kuvaavat elämäänsä 1800-luvun lopulla Yhdysvaltojen lännessä ja Iso-Britannian Intiassa. Tutkin tekstejä postkolonialistisesta näkökulmasta ja tarkastelen, millaisia kolonialistisia diskursseja kirjoittajat teksteissään toistavat ja tuottavat. Kysyn, miten kirjoittajat kuvaavat vieraan kulttuurin ympäristöä ja ihmisiä, sekä miten heidän oma roolinsa naisena rakentuu suhteessa imperiumiin teksteissä. Pohjaan tarkasteluni Millsin analyysiin kolonialismista ja naisten matkakertomuksista sekä sukupuolen merkityksestä naiskirjoittajia rajoittavana tai mahdollistavana tekijänä. Hyödynnän myös Prattin ja Bhabhan teorioita. Tutkielmani lähteinä minulla on neljän naisen kirjoittamat teokset, jotka on julkaistu 1900-luvun alussa. Teokset ovat noin 300–400 sivuisia muistelmia tai matkakertomuksia. Valitsin lähteet kahden eri tutkijan, McInnisin ja Procidan, laatimien laajojen bibliografioiden pohjalta. Tarkastelustani käy ilmi, että kirjoittajat sekä Yhdysvalloissa että Intiassa kiinnittävät ympäristöä kuvaillessaan huomiota samoihin asioihin: lämpötilaan, eläimiin ja maisemiin. Yhdysvaltalaisnaisten teksteissä näkyy ajatus villistä lännestä, joka oikeuttaa valkoisen väestön lännessä olemista. Brittinaisten luontokuvailuissa näkyy erityisesti pittoreskin ihanne ja Intian staattisuuden korostaminen. Amerikkalaisnaiset kuvaavat alkuperäisasukkaita lähes yksiselitteisen kielteisesti ja inhoten. Brittinaisten diskurssit ovat ristiriitaisia ja monisyisiä; heidän kuvailunsa paikallisista ovat sekä positiivisia että negatiivisia. Heidän teksteissään näkyy kolonialistisen vallan häilyvyys ja neuvottelu vallasta. Transnationaalisia eroja naisten kuvauksissa voi selittää se, että brittinaiset olivat teosten mukaan enemmän henkilökohtaisesti tekemisissä paikallisväestön kanssa kuin amerikkalaisnaiset. Kaikki naiset korostavat omaa tarpeellisuuttaan ja osallisuuttaan imperiumissa. Amerikkalaisnaisilla korostuu päättäväisen armeijanaisen ihanne ja imperialistisen maskuliinisuuden korostaminen. Brittinaiset korostavat osallisuuttaan miestensä työssä ja imperialistisessa projektissa. Kaikki kirjoittajat kritisoivat imperiumia jollain tapaa, mutta enemmän teksteissä korostuu imperialistisen vallan korostaminen ja oikeutus. Tarkasteluni osoittaa, että naisilla on julkaistujen teostensa kautta aktiivinen rooli imperialistisina toimijoina. Kolonialistiset diskurssit, joille tyypillistä on vieraan kulttuurin toiseuttaminen, alistaminen, yhtenäistäminen tai kärjistäminen, näkyvät kaikissa teoksissa. Teosten kirjoittajat nostavat esille samanlaisia asioita molemmilla puolilla maailmaa, vaikka teksteissä on myös yksilöllisiä ja transnationaalisia eroja.

Institutionaalinen politiikka on ollut historiallisesti vahvan sukupuolittunut yhteiskunnan areena, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja poliittisen edustuksen prosentuaalinen tasa-arvokehitys on ollut etenkin korkeimpien poliittisten johtoasemien kannalta hidasta. Kuitenkin 1990-luvun lopulta eteenpäin johtoasemiin on alkanut vähitellen nousta globaalisti yhä enemmän naisia, ja varsinkin viime vuosikymmenen aikana kehitys on ollut erityisen nopeaa – 2010-luvun loppua ja taitetta voisi kutsua melkeinpä naisten poliittisen johtajuuden murrosvaiheeksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoja soveltaen Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin, Suomen pääministeri Sanna Marinin ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardernin mediakuvia politiikan henkilöitymisen, sukupuolittuneisuuden, ja julkkispolitiikan (eng. celebrity politics) viitekehyksessä. Tutkimusasetelma on vertaileva, mutta kyseessä ei ole varsinainen suoraviivainen maavertailu: lähestymistavaksi on valikoitunut transnationaalinen historia, jonka keskiössä on metodologista nationalismia välttämään pyrkivä ylirajaisten trendien tarkastelu. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoitui maiden suurimpien sanoma- ja aikakauslehtien Marinia, Ardernia ja Harrisia käsittelevät, verkossa julkaistut uutisartikkelit. Koska tarkoituksena oli saada aikaan mahdollisimman kattava ja laaja kuva kohteita koskevasta uutisoinnista, aineistoon sisältyy myös perinteisten ’naistenlehtien’ poliitikkohaastatteluja ja poliitikkoja käsitteleviä artikkeleita. Tutkielman keskeiseksi tutkimuskysymykseksi nousee se, millä tavalla niin sanotulle myöhäiselle modernille aikakaudelle luonteenomainen, 1900-luvun lopulta eteenpäin kiihtynyt politiikan henkilöitymis- ja viihtellistymiskehitys näkyy – jos näkyy – valittujen poliitikkojen mediakäsittelyssä. Halusin myös tietää, oliko tässä mediakäsittelyssä mahdollisesti havaittavissa sukupuolittuneita narratiiveja – tutkimuksissa on havaittu, että medioituneen politiikan henkilöityneet diskurssit koskettavat usein varsin eri tavoin nais- ja miespoliitikkoja, ja sukupuolen huomioon ottaminen analyysin yksikkönä on olennaista, kun politiikan henkilöitymisen kaltaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä halutaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Vaikka tutkielma ei ole varsinainen suora maavertailu, olin kiinnostunut myös siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri maiden media-aineistossa olisi havaittavissa. Mediakuvien analyysi paljasti huomattavia samankaltaisuuksia naisjohtajien käsittelyssä, mutta myös maakohtaisia eroja oli havaittavissa – suurin osa näistä eroista on johdettavissa maiden erilaisiin, historiallisiin tasa-arvon ja institutionaalisen politiikan perinteisiin. Politiikan henkilöityminen oli havaittavissa läpi aineiston: naispoliitikoista luotiin mediassa tasa-arvon, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudenlaisen johtajuuden symboleita. Etenkin kriisiaikoina politiikan johtoon on tyypillistä nostaa nuoria mediataitoisia naispoliitikkoja, joiden uutuusarvo koetaan suureksi, ja joiden odotetaan kasvattavan puolueidensa kannattajakuntaa ja muuttavan yhteiskuntaa karismansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Vaikka jollain tasolla naispoliitikot saattavat hyötyä tyylikeskeisen ’julkkispolitiikan’ logiikasta ja koetusta uutuusarvostaan, näihin kohdistetut odotukset ovat usein kääntöpuolena epärealistisen korkeita, ja henkilöitynyt uutisointi kääntyy herkästi näitä vastaan. Tämä julkkispolitiikan miekan kaksiteräisyys näkyi läpi aineiston, esimerkiksi esiin toistuvasti nousseessa tyyli-substanssidiskurssissa sekä aineiston tavassa neuvotella politiikan julkisuuden muutoksesta naispoliitikkojen ulkonäön ja luonteenpiirteiden kautta. Aineiston perusteella vaikuttaisi kuitenkin myös siltä, että naispoliitikoilla on juuri nyt enemmän liikkumavaraa kuin koskaan aiemmin politiikan julkisuuden historiassa – esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa naispoliitikoille haastatteluissa toistuvasti esitetty kysymys äitiyden ja uran yhdistämisen vaikeudesta esiintyi aineistossa vain harvoin.

Tämän historian pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltin (presidenttinä 1932–1945) ja paavi Pius XII:n (Eugenio Pacelli, paavina 1939–1958) välistä viestinvaihtoa vuosina 1939–1945. Viestinvaihto sisältää niin kirjeitä kuin sähkeitä ja se on kokonaisuudessaan talletettu Myron C. Taylorin toimittamaan Wartime Correspondence between President Roosevelt and Pope Pius XII -lähdekokoelmaan. Kokoelma on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1947. Ilmestymisen jälkeen kokoelmasta on otettu tasaisin väliajoin uusia painoksia, joista tässä tutkielmassa käytössä oli vuoden 2013 painos. Tutkielman tavoitteena on vastata seuraaviin kysymyksiin: millaisen kuvan viestinvaihto antaa Rooseveltin ja Pius XII:n suhteesta? Muuttuuko tämä suhde jollakin tapaa toisen maailmansodan edetessä? Millaiset tapahtumat tähän muutokseen vaikuttavat? Millaisiin asioihin heidän välinen viestinvaihtonsa keskittyy? Presidentin ja paavin välinen viestinvaihto käynnistyi joulukuussa 1939, kun Roosevelt lähetti Pius XII:lle ensimmäisen kirjeen. Rooseveltin kirje oli ensimmäinen virallinen yhteys Yhdysvaltojen ja Vatikaanin välillä sitten vuoden 1867. Jo Rooseveltin ja Pius XII:n ensimmäisissä kirjeissä ilmeni, että presidentin ja paavin välillä oli jännitettä. Molemmat nimittäin suhtautuivat epäluuloisesti viestinvaihdon toiseen osapuoleen. Tämä epäluuloisuus yritettiin kuitenkin kirjeissä peittää ystävällisen ja jopa toista osapuolta kosiskelevan kielen alle. Jo ensimmäisistä kirjeistä lähtien viestinvaihdon keskeinen teema oli rauha, sillä molemmat viestinvaihdon osapuolet halusivat lopettaa toisen maailmansodan. Lisäksi rauha pysyi keskeisenä teemana koko viestinvaihdon ajan. Vaikka niin Roosevelt kuin Pius XII halusivat luoda maailmaan rauhan, viestinvaihdosta ei kuitenkaan seurannut konkreettisia yhteisyrityksiä rauhan saavuttamiseksi. Rooseveltin ja Pius XII:n välinen suhde kuitenkin muuttui 1940-luvun ensimmäisinä vuosina. Roosevelt ja Pius XII alkoivat eriytyä toisistaan ennen kaikkea Yhdysvaltojen liityttyä toiseen maailmansotaan joulukuussa 1941. Tämän vuoksi kirjeissä käytetty kieli muuttui olennaisesti. Molemmat alkoivat seisoa ainoastaan omien näkemystensä takana, sillä Roosevelt tai Pius XII eivät tehneet kirjeissään ja sähkeissään juuri myönnytyksiä toisen osapuolen näkemyksiä kohtaan. Myös Rooseveltin ja Pius XII:n näkemykset rauhan luonteesta alkoivat olla hyvin erilaisia keskenään. Tutkielmassa tarkasteltu suhde koki seuraavan muutoksen särön vuonna 1944. Vaikka toinen maailmansota oli lähestymässä loppuaan ja rauha oli siten palaamassa maailmaan, Pius XII ja Roosevelt alkoivat kulkea molemmat omaa tietään. Viestinvaihto typistyi muutamiksi lyhyiksi sähkeiksi. Lopulta viestinvaihto loppui, kun Roosevelt kuoli huhtikuussa 1945.

Tiivistelmä Referat Katolisen kirkon opin puhtautta valvoo Vatikaanissa uskonopin kongregaatio, joka on vaikutusvaltaisimpia toimijoita kirkon sisällä. Sen tehtävänä on antaa ohjeita erilaisista uskoa koskevista kysymyksistä ja siten turvata ja edistää katolista uskoa. Vuonna 2012 se antoi tutkinnan jälkeen notifikaation yhdysvaltalaisen teologin ja nunnan Margaret Farleyn kirjasta Just Love. Farley tutkii kirjassaan sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta ja pyrkii luomaan kristillisen seksuaalietiikan normit, joita noudattamalla jokainen parisuhde olisi oikeudenmukainen ja kaikenlainen seksuaalisuuden toteuttaminen olisi eettistä. Kongregaation mukaan kirjassa on useita virheellisiä näkemyksiä, eikä se siten ole katolisen kirkon opin mukainen. Yleisiksi puutteiksi kongregaatio näkee Farleyn käsitykset kirkon auktoriteettiasemasta ja luonnollisen lain väärästä tulkinnasta. Erityisiksi ongelmiksi kongregaatio nostaa Farleyn mielipiteet masturbaatiosta, homoseksuaalisuudesta ja avioeron mahdollisuudesta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka uskonopin kongregaatio suhtautui kirjan argumentteihin ja Farleyn esittämiin eettisiin ja teologisiin käsityksiin. Toisena tutkimuskysymyksenä selvitän, millaisiin asioihin kongregaatio on kiinnittänyt huomiota ja toisaalta onko sen linjassa seksuaalieettisiin kysymyksiin tapahtunut muutoksia yli 50 vuoden aikana. Onko kongregaation johtajan tai istuvan paavin muutos aiheuttanut muutoksia myös kongregaation antamiin ohjeisiin? Toteutan tutkimuksen käyttämällä käsite- ja argumentaatioanalyysia, sillä osapuolet käyttävät usein samoja termejä, mutta antavat niille erilaisen merkityksen. Varsinkin käsitys luonnollisesta laista nousee tutkimuksessa tärkeäksi erimielisyyksiä aiheuttavaksi käsitteeksi. Farley ja kongregaatio argumentoivat erilaisilla aineistoilla, Farley nojaa eri tieteenalojen tutkimuksiin ja erityisesti kokemukseen moraalikäsitystensä pohjana, kongregaatio sen sijaan vetoaa pääosin kirkon traditioon. Pääasiallisina lähteinä käytän Farleyn kirjaa ja uskonopin kongregaation notifikaatiota, mutta myös muita notifikaatioita sekä katolisen kirkon muiden toimijoiden moraaliteologisia kannanottoja. Tutkimus osoittaa, että luonnollisen lain tulkinnassa molemmilla osapuolilla on horjuntaa ja että maallisten tieteiden nykyiset tulokset eivät ole muuttaneet katolisen kirkon näkemyksiä hyväksyttävästä tavasta ilmaista seksuaalisuutta. Uskon ja tieteen välinen suhde on edelleen vaikea katolisessa kirkossa, sillä tutkimuksessa käy ilmi, että Farleyn näkemyksiä vastustetaan edelleen melko yksipuolisilla argumenteilla kirkon traditioon, Raamattuun ja uskonopin kongregaation omiin julkaisuihin vedoten. Kongregaation linjassa ei ole havaittavissa muutoksia seksuaalietiikan suhteen, toisaalta seksuaalieettiset kysymykset ovat olleet vain pieni osa kongregaation käsittelemistä aiheista.