Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "identiteetti"

Sort by: Order: Results:

  • Kantola, Susanna (2018)
    Tutkin pro gradu -työssäni järjestölehden merkitystä harrastusidentiteetin rakentajana ja sitä, miten lehti pyrkii luomaan suhdetta lukijoihinsa. Tarkastelen sitä, kuka teksteissä pääsee ääneen sekä sitä, minkälaisia paikkoja lukijalle tekstissä osoitetaan. Aikakauslehtijutut ovat lähtökohtaisesti moniäänisiä: niissä kuuluvat niin haastateltavien, toimittajan kuin muidenkin toimijoiden äänet. Harrastelehtien ensisijainen tehtävä on usein yhteishengen luominen. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen teksti- ja diskurssianalyysi, ja aineistoni koostuu kuudesta Suomen Partiolaisten Partio-lehden ja kuudesta Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Heppu-lehden jutusta. Järjestölehtiä ja niiden merkitystä harrastajien tai jäsenten identiteetin rakentajana ei ole aiemmin tutkittu laajasti. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii erityisesti teoria sosiaalisista ryhmistä sisä- ja ulkoryhminä. Sen mukaan ihmisryhmät tuotetaan diskurssissa ja ne ovat tarkasteltavissa diskurssina. Kun ryhmä tuotetaan kielellisesti, sen ajatellaan olevan paikannettavissa kielellisiin rakenteisiin. Teorian keskeiset käsitteet ovat sisäryhmä ja ulkoryhmä. Sisäryhmä tarkoittaa yksilön omaa ryhmää, ulkoryhmä puolestaan ryhmää, johon yksilö ei kuulu. Sisäryhmään sisältyy ajatus positiivisesta yhteisöllisyydestä ja positiivisista ryhmäominaisuuksista. Ihmiset luokitellaan erilaisiin ryhmiin kategorisoimalla heitä. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni tarkastelemalla eri referointikeinojen avulla, keiden äänet kuuluvat aineistonani olevissa teksteissä. Tutkielmani mukaan toimittaja tuo suorilla sitaateilla tekstiin haastateltavansa omaa ääntä ja siten haastattelutilanteen autenttisuutta ja ainutlaatuisuutta. Sitaateilla rakennetaan myös yhteenkuuluvuutta oman jäsenistön kanssa. Samalla toimittaja osoittaa tekstissä muun muassa nollapersoonan avulla lukijalle paikkoja, joissa tämä voi samastua partiolaisten kokemuksiin. Usein toimittaja saattaa olla myös yksi kuvaamansa partiotapahtuman osallistujista, joka yhdistää juttujen eri ääniä ja lähteitä. Tutkielmani vahvistaa, että järjestölehtien tehtävä on tukea jäsenten mielissä positiivista kuvaa harrastuksesta. Yksi merkittävä sisä- ja ulkopiiriläisyyttä luova tekijä on aineiston jutuissa käytetty, harrastusidentiteettiä tukeva kieli ja partiotermistö. Partiolehtien jutuissa partiolaiset näyttäytyvät positiivisina, toiminnallisina, yhteisöllisinä, osaavina, vastuullisina ja oikeamielisinä. Partiolaiset kuvataan usein myös muiden auttajina. Partiolaisuus näkyy sisäryhmän toiminnassa tavoiteltavana piirteenä. Ulkoryhmät kokevat harrastuksen puolestaan kiehtovaksi, mutta ajoittain hieman oudoksi toiminnaksi. Muita partiolehtien muodostamalle tekstilajille ominaisia piirteitä ovat tutkielmani mukaan juttujen opetuksellisuus sekä tietynlainen kotikutoisuus, joka liittyy toimittajien harrastajataustaan: kirjoittajat ovat pääsääntöisesti nuoria, eivät ammattitoimittajia.
  • Hokkanen, Elsa (2021)
    Suomessa alkoholipolitiikan perustana on pitkään ollut vaikuttaa kansalaisten alkoholinkulutukseen alkoholin hintaa ja saatavuutta säätelemällä. Alkoholilain kokonaisuudistukseen liittyvä uusi alkoholilaki astui voimaan 1.3.2018. Lain alkuperäinen tavoite alkoholin saatavuuden rajoittamisesta alkoholihaittojen vähentämiseksi muuttui lakiprosessin myötä saatavuuden lisäämisen helpottamiseksi. Tämä toteutettiin muun muassa korottamalla kaupassa myytävien alkoholijuomien enimmäisvahvuus 5,5 prosenttiin, sekä helpottamalla alkoholin myyntiä, anniskelua ja mainontaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia diskursseja ja retorisia keinoja kansanterveydellisiä ja liberalisointimyönteisiä kantoja edustaneet poliitikot käyttivät alkoholilain uudistuksen käsittelyn aikana, ja miten nämä diskurssit kytkeytyvät osaksi alkoholipoliittisia liberalistisia maallikkopuhetapoja, sekä identiteetin rakentamisen aspekteja. Tutkielman analyysimenetelmänä on retorinen diskurssianalyysi ja teoreettisena viitekehyksenä Jukka Törrösen teoria alkoholipoliittisista liberalistisista maallikkopuhetavoista, sekä kolmesta identiteetin rakentamisen aspektista. Aineistona käytetään eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja, jotka liittyvät lähetekeskusteluun hallituksen esityksestä eduskunnalle alkoholilaista. Erilaisia alkoholilain uudistuksen diskursseja paikannettiin aineistosta kolme kappaletta: norminpurkua ja kulttuurista muutosta painottava diskurssi, kansanterveydellisiä riskejä painottava diskurssi, sekä elinkeinomyönteisyyden diskurssi. Retorisista keinoista korostuivat erityisesti numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen, asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen, sekä metaforien ja ääri-ilmaisujen käyttö. Identiteetin rakentamisen ajallinen aspekti, norminpurkua ja kulttuurista muutosta painottava diskurssi, sekä utopistinen liberalismi olivat pitkälti yhteen kietoutuneita ja korostivat pyrkimistä kohti eurooppalaisempia juomatapoja alkoholipolitiikan liberalisoinnin avulla. Ekspressiivinen liberalistinen maallikkopuhetapa oli havaittavissa etenkin sellaisista puheenvuoroista, joissa puhuja suhtautui alkoholilain uudistukseen kaksijakoisesti. Kyynisen liberalismin rooli aineistossa sen sijaan jäi melko vähäiseksi. Identiteetin rakentamisen alueellinen aspekti erotti aineistosta ne puheet, joissa pyrittiin ”me ja muut”-jaottelun avulla korostamaan omaa vastuullisuutta päättäjänä, tai kunnioitusta kansalaisten yksilönvapauksia kohtaan. Asemoitumisaspektia puolestaan esiintyi etenkin identiteettikysymysten painottuessa kansanterveyden ja heikoimpien ihmisryhmien suojelemiseen. Nämä diskurssit auttavat hahmottamaan alkoholipolitiikassa tapahtunutta kehitystä, sekä siihen liittyviä kansanterveydellisiä ja liberalisointimyönteisiä asenteita. Tarkastelemalla alkoholipolitiikan kokonaisuudistuksesta käytyä eduskuntakeskustelua voidaan ymmärtää paremmin alkoholipolitiikan tämänhetkistä tilaa, sekä ennakoida mahdollisia tulevia kehityskulkuja.

  • Karpén, Harri (2020)
    Tässä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan poliittisen historian pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan Suomen kansan demokraattisen liiton, SKDL:n sosialistien syntyä 1960-luvun poliittisessa kontekstissa sekä heidän ideologista taustaansa. Tutkielmassa taustoitetaan 1960-lukua edeltänyt sosialistinen kehitys erityisesti Suomessa mutta myös ulkomailla. Tutkielmassa huomioidaan myös erilaiset kansainväliset virtaukset, joiden tuulet ulottivat vaikutuksensa myös suomalaiseen poliittiseen kontekstiin. Suomen vasemmistoa 1960-luvulla leimasi Suomen kommunistisen puolueen (SKP) kahtiajako, Suomen sosialidemokraattisen puolueen (SDP) siirtyminen ”pari piirua vasemmalle”, Kekkosen suhteet Neuvostoliittoon sekä kansanrintamahallitukset. Kaikki nämä yhdessä vaikuttivat myös SKDL:n sosialistien identiteetin muodostumiseen. SKDL:n sosialistit toimivat SKDL:n sisällä Ele Aleniuksen johdolla, järjestäytyen lopulta yhdistykseksi. Omaa puoluetta he eivät kuitenkaan ikinä perustaneet. Tämä johtui erityisesti SKP:n sisäisestä taistelusta, missä SKDL:n sosialistit tukivat enemmistöläisiä. Oma puolue olisi saattanut kääntää valtatasapainon toisinpäin. SKDL:n sosialisteille muodostui kuitenkin oma ideologia, johon vaikutti merkittävästi Ele Aleniuksen ajattelu. Tässä tutkielmassa käydään läpi tuon ideologian syntymiseen ja kehittymiseen johtaneita syitä. Tutkielma on täten ollen aatehistoriallinen tutkimus aleniuslaisen poliittisen ideologian syntymisestä. Tutkielman lähteinä on käytetty aikalaiskirjoituksia, poliittisia muistelmia että aihetta koskevia tutkimuksia. Tutkielman tuloksena piirtyy kuva SKDL:n sosialistien syntymiseen johtuneista syistä sekä liikkeen aseman vakiintumisesta osaksi suomalaisen vasemmiston poliittista kenttää.

  • Laakso, Seppo (2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Amerikkaan eli Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneiden suomalaisten ruokatottumuksia. He nauttivat suomalaiseksi miellettyjä ruokia uudessa asuinmaassaan mahdollisuuksiensa mukaan. Tutkimuksen päätehtävä on selvittää, miten he arvottavat suomalaisen ruoan uudessa asuinympäristössään. Tutkielma koostuu kahdesta eri aikaan kerätystä aineistosta. Ensimmäinen aineisto löytyi valmiista tutkimuksesta Kansanrunousarkistosta. Tämä tutkimus oli tehty vuosina 1992–1993. Tuolloin järjestettiin kirjoituskilpailu, joka perustui kymmeneen kysymykseen Pohjois-Amerikassa asuvien vastaajien ruokakäyttäytymisestä. Vuonna 2016 järjestettiin uusi kysely ja vastaava aineisto kerättiin internetin välityksellä Facebookin Pohjois-Amerikan suomalaisryhmissä. Uudemman aineiston keräyksessä kohderyhmä sai vastata puolistrukturoidun teemahaastattelun mukaisesti kahdeksaan kysymykseen ja kirjoittaa vapaamuotoisen esseen ruokatottumuksistaan. Tutkimukseen valittiin molemmista aineistoista 11 esseetyylistä vastausta. Menetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Suomalaisen ruoan arvottamista analysoitiin suhteessa identiteetin muutokseen, tunteiden merkitykseen, yhteisöllisyyteen ja transnationaalisuuteen. Aineiston vastaajat arvottavat suomalaisen ruoan korkealle. Suomalaisen ruoan nauttiminen saattaa säilyä vastaajilla tapana vuosikymmeniä. Arkena valmistetaan ja nautitaan mahdollisuuksien mukaan jotain nopeasti valmistettavia suomalaisia aterioita. Viikonloppuisin saatetaan valmistaa juhlavampaa ruokaa, joko karjalanpaistia tai muita perinneruokia. Joulu on hyvin merkityksellinen, ja silloin nautitaan mahdollisuuksien mukaan suomalaisia aterioita. Transnationaalisuus liittyy ruokaan vahvasti. Osa vastaajista tilaa ruokia Suomesta asti, ja Amerikkaan vierailulle saapuvat sukulaiset tuovat heille suomalaisia elintarvikkeita. Suomalaiseen ruokaan liittyy myös tunteita. Siihen liittyy muistoja jossain elämän vaiheessa Suomessa vietetystä ajasta, yleensä lapsuuden ja nuoruuden ajoilta. Sen vuoksi koti-ikävän vallatessa ja/tai tottumuksesta nautitaan suomalaista ruokaa. Aineistoihin vastasivat lähinnä ne, joille ruoka oli merkityksellistä. Pohdittavaksi jää, millainen tutkielman analyysi olisi ollut siinä tapauksessa, että aineistossa olisi ollut mukana myös suomalaiseen ruokaan välinpitämättömämmin tai negatiivisemmin suhtautuvia henkilöitä. Tutkielman tulos olisi saattanut olla erilainen myös siinä tapauksessa, että kyselyn vastaajiksi olisi saatu lisäksi Pohjois-Amerikassa asuvia suomalaisia lapsia ja nuoria sekä henkilöitä, jotka eivät ole Facebookin jäseniä.
  • Pääkkönen, Nina (2017)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää paikan identiteetin muodostumista. Tarkastelen aihetta ympäristö-psykologian ja kulttuuritieteiden tutkimussuuntauksien näkökulmien avulla. Tutkittavaksi alueeksi olen valinnut Helsingissä sijaitsevan Arabianrannan. Tutkimuksen lähtökohdaksi muodostui kiinnostus Ara-bianrantaan asuinalueena ja kuinka asukkaat mieltävät alueen identiteetin ja mistä aineksista se koostuu. Tutkimus on aineistolähtöinen teemahaastattelututkimus, jossa haastattelen kymmentä Arabianrannan asukasta. Tutkimuskysymykset liittyvät Arabianrannan tunnuspiirteisiin, eroavaisuuksiin verrattuna muihin asuinalueisiin sekä alueen maineeseen. Ympäristöpsykologian tutkimuskeskiössä on koko ihmiselämän toimintaympäristö ja ihmisen ympäris-tösuhde. Fyysisen ympäristön havainnot yhdistyvät kokemukseen alueesta. Kulttuuritieteellinen tutki-musote painottaa merkityksiä, joita ihminen antaa tilalle ja paikalle. Tutkimuskeskiössä on vuorovaikutus ympäristön ja ihmisen kanssa, kuten ympäristöpsykologiassakin, mutta kulttuuritieteellisessä tutkimuk-sessa huomio kohdentuu merkityksiin ja käsityksiin, joita ihminen kokee tilasta ja paikasta. Analyysissa tutkimuksesta nousi luontevasti esiin kahdeksan eri aihealuetta: hyvä asuinympäristö, epä-viihtyisä asuinympäristö, Arabianrannan tunnuspiirteet, yhteisöllisyys ja elämänvaihe, erot muihin asuin-alueisiin, negatiiviset tekijät, maine sekä koti ja juurtuminen. Tutkimustulokset osoittivat, että esteetti-syys, alueen toiminnallisuus ja luontoympäristö olivat merkittäviä alueen identiteetin muokkaajia. Visuaa-linen ympäristö todettiin kauniiksi, rakennukset yksityiskohdiltaan mielenkiintoisiksi, taideteokset inspi-roiviksi. Ajan kerrostumista ja sen hyödyntämistä esimerkiksi arkkitehtuurissa ja taiteessa pidettiin erityi-sen leimaa antavana, positiivisena ja ylpeyden aiheena. Esteettisyyteen liittyy myös muita aistimuksia kuten kuulo-, haju- ja tuntoaisti. Ihminen kokee kehollisesti ympäristöään ja tämä tuli esiin myös tutki-muksessa. Toiminnallisesti alue vastaa asukkaiden vaatimuksiin. Kaikki aktiviteetit ovat helposti ja no-peasti saatavilla. Tämä arjen vaivattomuus tuli korostuneesti esiin aineistosta. Sijainti, kulkuyhteydet, palvelut, luonto, liikkuminen ja harrastukset olivat helposti saavutettavissa ilman suurta vaivannäköä. Luonnonmaisema ja luonnon läsnäolo koetaan voimakkaasti Arabianrannan erääksi ominaispiirteeksi. Vaihteleva ympäristö, meri ja sopivasti viheralueita, tuo ympäristöön mielenkiintoa ja erityisyyttä. Yksi-tyiskohdat pitävät mielenkiintoa yllä eikä ympäristöön kyllästy. Merkittävin negatiivinen huomio on alueen ahtaus, ja erityisesti uudemmat talot on rakennettu tiiviisti. Alueen maineen katsotaan olevan positiivinen ja alueen arvostettu, joskin katsantokannoissa katsottiin olevan hieman värittyneisyyttä. Ylipäätään kritiikkiä Arabianrantaa kohtaan ei juuri esitetty: alueella arki sujuu ja on helppoa kaikille ikäryhmille. Tulokset osoittivat, että aluetta pidetään tavallisena, mutta alueen ominaispiirteistä ollaan hyvin tietoisia. Alueen saamasta positiivisesta huomiosta julkisuudessa ollaan kuitenkin hyvin ylpeitä.
  • Svaetichin, Janina (2011)
    Att ha tillträde till olika arenor i samhället är viktigt, speciellt för unga är känslan av tillhörighet väsentligt för välbefinnandet. I min pro gradu-avhandling synliggör jag de ungas beskrivningar av sina liv och sina erfarenheter av vad det innebär att vara 'invandrare' i Helsingforsregionen med svenska som första främmande språk. Språkkunskaper och förmåga att uttrycka sig samt att använda språket väl blir allt mer relevant i det mångkulturella samhället där människor med olika kulturella bakgrunder möts. Med hjälp av språkkunskaper ges tillträde till den värld som uttrycks och förutsätts via språket. Min teoretiska referensram är förankrad i finländsk och svensk forskning om invandring, tillhörighet, etnicitet och identitetsom tar fasta på ungdomar. Viktiga källor är bland andra Tuomas Martikainen & Lotta Haikkola (2010) och Karmela Liebkind (2000, 2007 m.fl.) Tore Otterups (2005) avhandling om ungdomars flerspråkighet och identitetskonstruktion ger bakgrundskunskap till min studie. Med hjälp av kvalitativa temaintervjuer som undersökningsmetod ger min studie en bild av invandrarungdomarnas uppfattningar, erfarenheter och känslor. De unga som är intervjuade i min pro gradu-avhandling studerar alla vid en svenskspråkig skolinstans i södra Finland. Mina informater är alla födda utanför Finlands gränser och ingendera föräldern är född finländsk, de har alla lärt sig svenska som första främmande språk i Finland. Mitt material består av elva temaintervjuer. De unga i min pro gradu-avhandling poängterar att deras känsla av tillhörighet och tillträde till olika kulturella kontexter är sammankopplat med språkkunskaper. Forskningsresultaten visar att språkkunskaper ger tillträde och ökade möjligheter i det mångkulturella samhället som vi lever i.
  • Saarikoski, Elina (2012)
    This research discusses how macro-level changes like the collapse of the Soviet Union and Estonia’s EU accession have influenced the experiences of Estonians’ living in Finland. The topic is approached with three main research questions. Firstly, have temporal and structural changes influenced Estonians’ lives in Finland. Secondly, what is the influence of the social position and various encounterings on one’s experiences and how one interprets them. Thirdly, how immigrant’s previous life in Estonia and his or her relations with family members and friends influence his or her current situation in the new country of residence. The main theoretical concepts of the study are ethnic identity, otherness, acculturation and transnationalism. The data collected for the study consists of eight interviews of Estonian women living in Finland. The interviews were semi-structured and emphasized informants’ own interpretations and conceptions of the past. The used method, oral history, is interested in the interpretations of the past and the meaning that the happenings have in the present situation and not only the actual happenings. Reminiscence of the past is a way to share experiences and compare them with those of the others’. It is a way to produce interpretations that supplement, comply and criticize public understandings of the past. Oral history and interviews bring forth new standpoints while they concentrate on informants’ own interpretations of the past. The informants have moved to Finland between 1990 and 2007 and their backgrounds and reasons to move vary. During the time frame of the research, there have been some practical changes that have influenced informants’ possibilities to move and to live in Finland. Residence permits, for example, are not needed anymore. In addition, the reasons to move have changed from returning migration to work based migration. At the same time, also attitudes among Finns towards Estonians have developed into a more tolerant direction. Immigration from Estonia to Finland is often temporary and movers do not necessarily have exact plans how long they are going to stay. This has become possible as crossing borders has eased since Estonia’s EU membership. Even though all the informants are women and Estonian, there are, however, differences in their experiences depending on, for instance, the time of the move, social position, occupation, family situation and personality. These variations influence the way in which they explain their experiences and construct their own identity in relation to the others. Besides, also conceptions of one’s own ethnic group and its past have an impact on the self-understanding. According to the interviews, Estonians seem to be a particular immigrant group in Finland that is regarded mainly positively. However, even though they, in general, speak fluent Finnish and there are similarities in the histories of the two countries, the acceptance of immigrants is always relative and depends on the other factors as well. According to this research, various factors influence the ways how informants experience their everyday life situations in Finland, how differently they explain their experiences and construct their own identities through them.
  • Ratavaara, Nina (2013)
    The study aims to depict how black metal scene members see black metal, the scene and their own identities in the changing, global mediascapes of today and how they (re-) negotiate these elements in these circumstances. In the last two decades, the new ICT have changed the world and equally so musical scenes. The question to be answered then is how a global subculture like black metal that highly values obscurity and has a strong ideology reacts to these changes as these developments result in concepts such as scene, space, identity and authenticity being challenged in today’s globalized world. Despite the little academic attention that black metal has received, it is not only interesting musically with black metal being one of the newest and most extreme metal subgenres but the black metal scene and its practices are noteworthy because of their unique connection of music and ideology as well as the global network that has existed since black metal’s inception. A qualitative multi-method research design is used to achieve an understanding of both experiences and thoughts of individual scene members as well as to try to discover a wider scenic development, negotiation behaviour and to draw a picture of scenic media use. The data was gathered by starting a thread in an online discussion forum and conducting six semi-structured interviews both face-to-face as well as online through email and written Skype chats. Scenic material such as magazines and documentaries were collected and used to support the other two data sets and add more nuances. All these materials were analysed thematically from an insider researcher perspective. In conclusion, it can be said that while there clearly was a phase of conflict in the scene to adapt to the developments it seems they have enforcedly been accepted and are seen as part of an inevitable evolution. The Internet has become the dominant media used in the black metal scene. It is acknowledged that the Internet makes access easier and faster, it shrinks the world. This is seen both as positive and negative. Scene members see it as beneficial personally as the Internet allows inexpensive and fast access to information and communication tools. For the scene however, it is seen as a threat since it renders black metal more visible and provides easier accessibility for everyone. While black metal in its core has not changed and its ideology has remained the same, the scene has developed, grown up and become more diverse and fragmented as well as lost some of its restrictiveness.
  • Pollari, Joonas (2011)
    Tutkielman tavoitteet Tämän Pro gradu-tutkielman tavoitteena on selventää brändi-identiteetin ja brändimielikuvan suhdetta sekä osoittaa, että on hedelmällistä vertailla brändi-identiteettiä ja brändimielikuvaa. Tutkimusongelmana on, kuinka www-sivujen avulla voidaan johtaa johdonmukaista brändiä ja, mitä brändin johto hyötyy tarkasteltaessa brändi-identiteettiä ja brändimielikuvaa? Case-brändeinä toimivat tässä tutkimuksessa Vero Moda ja H&M. Tutkielman toteutus Tutkielman teoreettinen osa käsittelee brändiä, brändi-identiteettiä ja www-sivuja brändin johtamisen näkökulmasta. Brändimielikuvaa käsitellään kuluttajan näkökulmasta. Tutkielman käsitteellinen viitekehys esitellään teoriaosuuden lopussa. Empiirinen osuus on lähestymistavaltaan laadullinen. Aineisto koostuu jo olemassa olevasta luonnollisesta aineistosta ja kuluttajien haastatteluista. Haastattelut ovat luonteeltaan teemahaastatteluja. Valmiina oleva aineisto analysoidaan sisällönanalyysillä ja teemahaastattelut analysoidaan teemoittelun avulla. Tutkimustulokset Tutkimustulosten valossa voidaan osoittaa, että brändi-identiteetin ja bändimielikuvan vertailevasta tutkimuksesta on hyötyä brändijohtamiselle. Brändin johtamisen näkökulmasta brändi-identiteetin ja brändimielikuvan voidaan katsoa olevan vahvasti sidoksissa toisiinsa. Brändi-identiteetti heijastaa niitä mielikuvia, joita brändiin halutaan johdon kannalta liittää. Brändimielikuva taas syntyy vastaanottajan mielessä lähetettyjen signaalien pohjalta. Brändin johtamisen www-sivuilla voidaan katsoa olevan onnistunutta, jos kuluttajan brändimielikuva ja wwwsivujen brändi-identiteetin ns. tavoitemielikuva ovat mahdollisimman samanlaisia. Tärkeää on, että www-sivut ovat brändin näköisiä ja tukevat muita viestintäkanavia. Lisäksi www-sivujen voidaan katsoa toimivan ikään kuin käyntikortteina ja vaivattomina vaateliikkeinä. Molempien case-brändien www-sivujen brändi-identiteetit vastasivat ainakin osittain kuluttajien muodostamia brändimielikuvia.
  • Korhonen, Suvi (2016)
    Paul F. Knitter on yhdysvaltalainen teologi, joka on tunnettu pluralistisesta uskontoteologiastaan. Sen lisäksi hän on katolinen kristitty ja buddhalainen munkki. Kirjassaan Withouth Buddha I could Not Be a Christian Knitter rakentaa identiteettiään ja muodostaa teologiaa kahden harjoittamansa uskontoperinteen kautta. Teos on luonteeltaan henkilökohtainen kuvaus, ei tieteellinen puheenvuoro. Tämän tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, mikä on Knitterin uskonnollinen identiteetti ja miten hän muodostaa uskonnollista identiteettiään. Tutkimus liittyy uskontoteologian tutkimusperinteeseen, jossa tarkastellaan muita uskontoja koskevia teologisia käsityksiä sekä teologiaa, jota tehdään yhteydessä toisiin uskontoihin. Knitter itse toteaa identiteettipohdintansa edustaneen ja edustavan vertailevaa teologiaa. Kniter kuvaa pohdintaansa dialogina, jonka lähtökohtana on sisäinen konflikti. Knitter tuo esiin ongelmansa suhteessa kristinuskon tarjoamaan tulkintaan kaikkivaltiaasta ja muuttumattomasta Jumalasta, ihmisen kyvystä ymmärtää Jumalan olemus ja sanoittaa sitä sekä Jeesuksesta Jumalan Poikana ja pelastajana. Buddhalaisuuden avulla hän vertaa, peilaa, etsii vaihtoehtoisia vastauksia ja sanoituksia hänelle ongelmallisiin kristillisen opin kohtiin. Keskeiseksi uudistavaksi käsitteeksi Knitter nostaa buddhalaisen Thich Nhat Hahnin yhteyselämän käsitteen, jonka kautta hän tulkitsee kristinuskon Jumalaa. Yhteyselämä tarkoittaa kaikkien asioiden yhteyttä, läpäisevyyttä ja keskinäistä riippuvuutta. Knitterin teologisen metodin edellytyksenä on usko siihen, että uskonnolliset perinteet voivat syventyä ja rikastua toistensa kautta. Analyysini tukena käytän Hermans & Hermans-Konopkan dialogisen minän teoriaa, joka esittää, identiteetin muuttuvana prosessina. Ympäröivän todellisuuden arvot, uskomukset ja ideat määrittyvät mielessä keskinäisten suhteiden kautta ja luovat identiteettiä. Postmodernissa todellisuudessa globaali lokalisoituu Minässä ja muodostuu osaksi identiteettiä. Uskonnollinen identiteetti ei ole yksiääninen vaan pikemminkin hybridi. Knitterin tietoinen identiteetin rakentamisen prosessi on yritys saada hybridi-identiteetti toimimaan sisäisessä dialogissa – siten, että identiteetin buddhalainen positio ja kristillinen positio kehittyisivät, vahvistuisivat ja syvenisivät toistensa kautta. Rinnakkaisen kahden uskonnon harjoittamisen ja kahden perinteen vastavuoroisen tulkinnan myötä Knitterin identiteettiä voidaan kutsua dialogiseksi identiteetiksi. Knitterin dialogista identiteettiä leimaa avoimuus toista uskontoa kohtaan, uskontojen erilaisuuden näkeminen mahdollisuutena, prosessinomaisuus ja kontekstuaalisuus. Kontekstuaalisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa Knitterin minän kontekstia. Knitterin pohdinta ei tuota radikaalisti uusia teologisia ideoita mutta se tuo esiin identiteetin moninaisuuden ja avaa uusia haasteita kristityn identiteetin teologiselle tarkastelulle. Uskonnollinen identiteetti on ytimeltään moniuskontoinen ja Knitterin kokemuksen mukaan identiteetin asettaminen sisäiseen dialogiin voi vahvistaa samanaikaisesti identiteetin eri puolia.
  • Muntila, Aino-Maija (2023)
    Sosiaalipsykologian tieteenalalla on pitkä sosiaalisen identiteetin tutkimusperinne eli keitä ovat me ja keitä ovat he, ja miten nämä sosiaaliset identiteetit vaikuttavat ryhmien välisiin suhteisiin. Kysymys siitä, mikä on meidän ja mikä on heidän, ja tämän kollektiivisen psykologisen omistajuuden vaikutus ryhmien välisiin suhteisiin on kuitenkin tieteenalalla vielä uusi tutkimusalue. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kollektiivista psykologista omistajuutta vapaaehtoistyön kontekstissa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään sosiaalisen identiteetin lähestymistapaa, joka suhteutetaan aiempaan kollektiivista psykologista omistajuutta tarkastelevaan tutkimukseen. Lisäksi tutkielmassa tarjotaan tälle tutkimusalueelle uutta käsitettä: kollektiivista epistemologista omistajuutta, joka viittaa tiedon, narratiivien ja ideoiden omistamiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan tilastollisesti kolmea hypoteesia: 1) Kollektiivinen psykologinen omistajuus ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus ovat kaksi erillistä ilmiötä, 2) Sisällön tuottaminen ryhmässä on yhteydessä korkeampaan kollektiiviseen psykologiseen omistajuuteen ja voimakkaampaan epistemologiseen omistajuuteen, 3) Kollektiivinen psykologinen omistajuus on yhteydessä samaistumiseen omistuksen kohteeseen. Tutkimus on tehty Slush-tapahtuman vuoden 2022 vapaaehtoisilta kerätyn kyselyaineiston avulla. Kyselyssä vastaajat oli jaettu kolmeen eri koeryhmään: Ensimmäisessä ryhmässä vastaajat tuottivat sisältöä yhdessä ryhmässä, toisessa ryhmässä he tuottivat sisältöä yksin ja kolmannessa he vain lukivat sisältöä. Aineisto kerättiin joulu-tammikuussa 2021–2022 ja vastaajia oli 174, jolloin 11,8 % vapaaehtoispopulaatiosta vastasi kyselyyn. Puuttuvien vastausten vuoksi tarkastelussa pystytään kuitenkin käyttämään heistäkin vain 51 vastaajan vastauksia. Vastaajien pienen määrän vuoksi tutkimuksessa verrattiin ryhmässä sisältöä tuottaneita kahteen muuhun ryhmään. Tulosten perusteella kollektiivinen psykologinen omistajuus ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus ovat empiirisesti erillisiä käsitteitä, tosin lisätutkimusta tarvitaan tuloksen vahvistamiseksi. Sisällön tuottaminen yhdessä vaikuttaa olevan yhteydessä voimakkaampaan kollektiiviseen psykologiseen omistajuuteen, mutta aineisto ei rajallisen kokonsa vuoksi antanut tilastollisesti merkitsevää tulosta, myöskään kollektiivisen epistemologisen omistajuuden osalta tutkimus ei antanut tilastollisesti merkitsevää tulosta. Kollektiivinen psykologinen omistajuus Slush-organisaatiota kohtaan osoittautui olevan yhteydessä voimakkaampaan samaistumiseen Slush-organisaation kanssa. Muiden kollektiivisen omistajuuden mittarien osalta (omistajuus vapaaehtoisten oppaasta ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus) tilastollisesti merkitseviä tuloksia ei saatu. Tulokset ovat suuntaa antavia vastaajien pienen lukumäärän vuoksi. Yleisesti tutkielma kuitenkin osoitti, että kollektiivisen psykologisen omistajuuden teemat ovat relevantteja myös vapaaehtoistyön kontekstissa, ja että sosiaalipsykologista tutkimusta kollektiivisen omistajuuden teemoista tarvitaan enemmän.
  • Kosonen, Minna (2023)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on tarkastella aikaisempia tieteellisiä tutkimuksia cosplaysta antaen harrastuksesta todenmukaisen yleiskuvan ja raportoida miten käsityö ilmenee cosplayssa sekä miten harrastus tukee harrastajan identiteettiä. Tutkimuksen menetelmänä toimi narratiivinen kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto on koottu kansalliskirjasto finna.fi verkkosivun kautta. Aineistohaku on rajattu vuosille 2018-2023 vertaisarvioituihin englanninkielisiin tieteellisiin julkaisuihin, jotka sisältävät DOI-tunnisteen. Hakusanoina käytettiin tutkimuksessa ”cosplay” AND ”craft*” ja ”cosplay” AND ”identity”. Kriteereiden täyttäneet hakutulokset läpikäytiin ja lähdemateriaaleiksi valikoitui vain selkeästi cosplayta käsittelevät artikkelit, joita oli kahdeksan. Cosplayn käsityöllisyyden ilmenemisen mahdollistajana toimi taloudellinen tuki. Ennen cosplay-puvun tekoa alkoi prosessi pakollisella suunnittelulla, hyvälaatuisten referenssikuvien hakemisella, tarvittavien tekniikoiden opettelulla ja materiaalipohdinnoilla. Käsityö tuli esille useilla tavoin tutkimuksissa kuten vaatteiden, proppien, peruukkien ja meikkauksen yhteydessä. Cosplay tukee harrastajan identiteettiä sosiaalisten suhteiden ja hyväksyvän yhteisöllisyyden avulla. Cosplay ja crossplay mahdollistavat oman identiteetin tarkastelun ja yhdessä artikkelissa tuli esille oman uskonnon yhdistäminen cosplay-pukuun, mikä voi olla suuri osa omaa identiteettiä.
  • Eskola, Krista (2021)
    Maisterintutkielman aiheena on lastenkirjallisuuden sukupuolikuva ja stereotyypit. Tutkimukseen valikoitui kolme lastenkirjaa: yksi saksalainen (Rico, Oskar und die Tieferschatten), yksi amerikkalainen (Neropatin päiväkirjat, Lunta tupaan) ja yksi suomalainen (Tatu ja Patu: Tapaus Puolittaja) lastenkirja. Kaksi viimei- sintä kirjaa on suosituimpien lainattujen lastenkirjojen joukossa Helsingin ja pääkaupunkiseudun alueen kirjastoissa, joten kirjat ovat suosittuja ja niillä on aktiivinen lukijakunta. Tutkielman tavoitteena on ollut tutkia ja analysoida kirjojen henkilöiden antamaa sukupuolikuvaa ja sitä, millaisia mahdollisia stereotypioita kirjoissa esiintyy sukupuoleen, identiteettiin ja toisaalta kulttuuriin liit- tyen. Näitä seikkoja analysoimalla on pyritty tutkimaan myös sitä, millaisia vaikutuksia näillä on lukijan ja yhteiskunnan kannalta. Tutkielma hyödyntää teema-analyysia, sisältäen sisällön- ja tekstianalyysin kei- noja metodina ja tutkimusmenetelmänä. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä lastenkirjallisuudessa esiintyvät stereotypiat ja henkilöhahmot ovat nousseet esille viime vuosien aikana. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kirjojen hahmojen välillä on vaih- televuutta, kuten teemoissakin, mutta perinteiset poikakuvaan liittyvät asetelmat ovat silti selkeästi nähtä- vissä, kuten se, että kirjojen päähenkilöille, eli pojille, on tyypillistä huumorintaju, seikkailunhalu sekä itse- varma olemus. Näitä on kuitenkin myös pyritty myös tuomaan esille ja rikkomaan tietynlaisilla tietoisilla valinnoilla esimerkiksi vaatetuksen tai avoimen tunteiden näyttämisen suhteen.

  • Päivärinta, Hanna (2011)
    Designin rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa on tullut vahvasti esiin viime vuosina. Suur-Helsingin (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti) voittama World Design Capital 2012 -titteli on lisännyt osaltaan designiin kiinnittyvää huomiota. Designiin liittyvät ulottuvuudet ovat laajat ja sen tuoma lisäarvo yrityksille on mielenkiintoinen tutkimuskohde, johon voidaan yhdistää myös viestinnän näkökulma. Design on siis muutakin kuin esineiden muotoilua ja suunnittelua. Designia on tutkittu muun muassa artefaktien kautta kommunikaatiovälineenä, mutta designin roolia yritysviestinnässä ei ole juurikaan aikaisemmin tutkittu. Tämän pro gradu -työn tarkoituksena on selvittää, miten design voi toimia yrityksen viestintäfunktiona. Tämän päätutkimuskysymyksen selvittämiseksi etsitään vastaus kolmeen alakysymykseen, jotka perustuvat Joep Cornelissenin yritysviestinnän teorian kolmeen pääkäsitteeseen: yrityksen identiteettiin, sidosryhmäviestintään ja maineeseen. Joep Cornelissenin yritysviestintäteoria on myös tutkimuksen päälähde, jonka lisäksi muun muassa Pekka Aulan maineteorioilla on keskeiset roolinsa. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastatteluilla. Haastatteluja tehtiin yhteensä yksitoista ja ne on kerätty niin sanotulla lumipallo-otannalla. Kohderyhmänä olivat designalan ammattilaiset. Noin puolet haastateltavista tekee tutkimus- ja opetustyötä eri yliopistoissa, yksi kaupungin palveluksessa ja loput toimivat eri yrityksissä joissakin johtotehtävissä. Kolmen haastateltavan toimipaikka sijaitsee Lahdessa, yhden Espoossa ja muiden Helsingissä. Analyysimenetelmänä on käytetty niin ikään teemoittelua. Haastatteluaineistosta etsittiin kunkin yritysviestinnän teoriaan perustuvien teemojen yhteyttä designiin, ja yritettiin tulkita, millainen viestinnällinen rooli designilla voisi niissä olla. Haastateltavien näkemykset designista painottivat sen olevan muotoilun lisäksi luovaa ongelmanratkaisua, maineen-, brändinrakentamisen ja designammattilaisten väline, jolla asioista tehdään helpommin lähestyttäviksi ja hallittaviksi. Designilla on lisäksi strategista merkitystä ja se luo lisäarvoa yrityksille. Tutkimus osoittaa, että design toimii yrityksen viestintäfunktiona, kun se erilaisilla tavoilla ja keinoilla viestii yrityksen identiteettiä, toimii sidosryhmäviestinnän ja maineen rakentamisen välineenä. Erilaiset kansainväliset ja kansalliset muotoilupalkinnot ovat yritysten onnistuneen designtyön mittareita. Lisäksi tutkimusaineistosta nousi esiin kolme johtoteemaa designille, jotka ovat: designin viestintä-, väline- ja inhimillisyysteema. Pro gradu -työni antaa uutta kartoittavana tutkimuksena mielenkiintoista ja ajankohtaista tietoa designin roolista ja sen hyödyntämisestä yritysviestinnässä, mutta se ei anna konkreettisia esimerkkejä tai käytännön työkaluja sen toteuttamiseksi. Jatkotutkimuksen kannalta tätä ajatusta olisi mielekästä viedä eteenpäin.
  • Linner, Tommi (2020)
    Mielenterveyden häiriöihin kohdistetaan erilaisia kielteisiä mielikuvia. Kielteiset mielikuvat toimivat mielenterveyden häiriödiagnoosin ohella sosiaalisen poikkeavuuden perustana. Yksilön näkökulmasta mielenterveyden häiriödiagnoosin saamiseen liittyvän kokemusmaailman tarkastelussa on aiemmin tukeuduttu muun muassa sosiaalisen stigman tulkintakäsitteeseen. Mielen sairauden näkökulma puolestaan asettaa diagnosoidun potilaan toimija-asemaan, johon kytkeytyy potilaalle ominaiset oikeudet ja velvollisuudet. Toisaalta mediassa on nostettu mielenterveyden häiriöt esiin myös toisenlaisessa valossa. Mielenterveyden häiriöitä koskeva kulttuurinen asenneilmasto vaikuttaakin olevan murroksessa. Mielenterveyden häiriöitä varjostava häpeäleima on kääntynyt paikoin myös positiiviseksi sosiaaliseksi pääomaksi ja aihetta koskettavaa keskustelua käydään vilkkaasti myös sellaisen narratiivin viitekehyksessä, jossa korostuvat toiveikkuus, selviytyminen, sankarillisuus ja elämänmyönteisyys. Samanaikaisesti mielenterveyden häiriöt on noussut näkyvään rooliin yhteiskunnan työhyvinvointia, syrjäytymistä ja kansantaloutta koskevassa keskustelussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sitä, millä tavalla mielenterveyden häiriödiagnoosi jäsentyy diagnoosin saajan puheessa arvottavina kannanottoina sekä minkälaista identiteettiä diagnoosin saaja rakentaa itselleen yksilöhaastattelun vuorovaikutustilanteessa. Tutkimuksen metateoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiaalinen konstruktionismi ja diskursiivinen psykologia. Aineiston tarkastelussa hyödynnetään lisäksi positiointiteoriaa ja analyyttisinä tulkintakäsitteinä tukeudutaan subjektiposition ja tulkintarepertuaarin käsitteisiin. Mielenterveyden häiriöitä tarkastellaan kielellisesti rakentuvina konstruktioina, joiden merkitys nähdään muotoutuvan asianomaiselle vuorovaikutuksessa. Tällainen lähtökohta ei kuitenkaan pyri palauttamaan tutkittavaa ilmiötä olemuksellisesti pelkästään kielelliseksi ilmiöksi sinänsä. Yksilökeskeinen näkökulma ilmiötä koskevista erilaisista arvottamisen ja merkityksen muodostamisen tavoista kuitenkin suosii tutkittavan ilmiön tarkastelua kielellisesti rakentuvana ilmiönä. Tutkimuksessa mielenkiinto kohdistetaan arvottavaan kannanottamiseen sekä aineistossa ilmenevien puhetapojen analyyttiseen tulkintaan. Tutkimuksen laadullisessa tutkimusasetelmassa hyödynnetään metodologisena lähestymistapana laadullista asennetutkimusta. Laadullisen asennetutkimuksen periaatteiden mukaisesti asenne nähdään suhdekäsitteenä, joka muotoutuu argumentaatiossa arvottajan ja asenneilmaisun kohteen tuottamisen myötä subjektiivisesti. Laadullisen aineiston analyysissä havaintoyksiköksi otetaan näin ollen arvottava puhetoiminta. Arvottavan puhetoiminnan tarkastelusta voidaan tunnistaa kannanottajan rakentama subjektipositio eli puhuja-asema, josta käsin arvottaminen tapahtuu. Sen lisäksi havaitaan puheenresurssina hyödynnettävä kulttuurinen puhetapa eli tulkintarepertuaari sekä asenteen kohde. Arvottavaa kannanottamista viritetään haastattelutilanteessa väittämän muotoon esitetyillä virikekysymyksillä. Haastatteluaineisto koostuu seitsemästä yksilöhaastattelusta. Aineisto kerättiin syksyllä 2019. Tämän tutkimuksen käyttöön aineistoksi rajattiin yksi virikekysymys. Tutkimusaineiston analyysin perusteella aineistosta tunnistettiin yhteensä kuusi asenneilmaisua. Asenneilmaisut havaittiin muotoutuvan neljän subjektiposition ja tulkintarepertuaarin pohjalta. Aineiston analyysin perusteella tehtiin kolme keskeistä havaintoa. Ensimmäisenä havaintona nähdään, että mielenterveyden häiriödiagnoosin saaminen lääkäriltä jäsentyy diagnoosin saajalle merkitykseltään moniulotteisempana, kuin pelkästään sairauskeskeisenä kokemuksena. Tutkimuksen tuloksista voidaan havaita, että diagnoosin saamiseen kytkeytyy laaja-alaisesti erilaisia sosiaalisia ja psykologisia merkityksiä. Toiseksi tutkimuksen tuloksista huomataan, että mielenterveyden häiriödiagnoosi virittää diagnoosin saajassa sellaisia asenneilmaisuja, jotka voivat olla myönteisiä tai kielteisiä ja jotka voivat kohdistua erilaisiin sidosryhmiin ja kohteisiin. Kolmantena huomiona tutkimuksen tuloksista ilmenee se, että mielenterveyden häiriödiagnoosi mahdollistaa asianomaiselle erilaisia puhuja-asemia. Tämän havainnon perusteella voidaan esittää tulkinta siitä, että mielenterveyden häiriödiagnoosi mahdollistaa mielenterveyden potilaan ohella myös sellaisia vuorovaikutuksessa muodostettavia identiteettejä, jotka antavat asianomaiselle keinoja hallita esimerkiksi diagnoosin saamiseen liittyvää sosiaalista jännitettä.