Browsing by Subject "journalismi"

The thesis is a study of journalists ethics in health and beauty field. The research is aiming to answers questions as follows. Firstly, how do PR agencies get publicity for their clients and their products by using journalists as a tool? Secondly, how does it affect journalists ethics when a PR company wants to achieve the best results for their clients project? Thirdly, how do journalists experience objectivity towards readers when dealing with PR practitioners? Advertisers influence in the process is also taken into account. The starting point for the study is the hypothesis that British journalists are more biased than their Finnish colleagues because the industry is bigger in the UK and they get more gifts from public relations machinery. My view changed towards the end of the research; the study results indicate that both countries are in a similar situation. The readers are one of the main reasons why this study was conducted. They are the ones that suffer from unethical journalism. Journalism industry has its own code of conduct in both countries and the thesis examines the impact on journalists attitudes. The study is qualitative and the method used is thematic interviews. For this study seven journalists from Finnish and six from British monthly magazines were interviewed. The interview questions were designed to find out what is the public relations practitioners impact on journalists work. The theory of the thesis includes theories of ethics, journalism, journalism ethics and public relations. The concept of ethics used n this research is western. Thematic analysis is used in order to find out research results. Main result is that it is not the amount of gifts that affects journalists ethics but rather the relationship between the journalist and a public relations practitioner. Journalists get harassed by the public relations practitioners to the point that a journalist gives in just that she can have a peace of mind. The relationship between PR people and journalists can also be extremely friendly and as a result a journalist might feature their products. Advertisers play a key role on editorial content. They have power to tell what to feature and which launch event a journalist should attend. The results were similar in both Finland and in the UK other than one exception. A publisher in the UK has its own ethical rules that employees have to obey. The concept is more helpful when resolving ethical issues comparing to codes of conducts that are issued from an institution such as National Union of Journalists.

Tänä päivänä journalismia ja mainontaa leimaa sisältösekaannus: journalistista ja maksettua sisältöä on entistä vaikeampi erottaa toisistaan. Organisaatiot julkaisevat itse sisältöjä, joita kutsutaan maksetuiksi sisällöiksi, brändijournalismiksi tai sisältömarkkinoinniksi. Samalla journalistin ja kaupallisen sisällöntuottajan roolit sekoittuvat, ja organisaatiot ostavat entistä enemmän ammattimaista sisällöntuotantoa erilaisilta sisältö-, markkinointi- ja viestintätoimistoilta. Tutkielmassa sisältötoimistoissa työskenteleviä kaupallisten sisältöjen tekijöitä kutsutaan asiakastyötä tekeviksi sisällöntuottajiksi. Heidän työnsä journalistisuutta tutkitaan analysoimalla sisällöntuotannon työprosessia, sen suhdetta journalistisen työn prosessiin sekä sisällöntuottajien kokemuksia työn journalistisuudesta. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu journalistisen työn mallista sekä journalistisen profession tutkimuksesta journalistisen etiikan sekä ydinarvojen, kuten objektiivisuuden ja riippumattomuuden kautta. Tutkielman aineisto on kerätty verkossa toteutetulla sisällöntuottajille suunnatulla lomakekyselyllä, ja aineiston n=20. Lomake sisälsi sekä suljettuja kysymyksiä valmiilla vastausvaihtoehdoilla että avoimia kysymyksiä, joita on analysoitu laadullisella sisällönanalyysillä. Laadullinen sisällönanalyysi on toteutettu koodaamalla, luokittelemalla, teemoittelemalla ja tyypittelemällä aineistoa. Tulokset osoittavat, että sisällöntuotannon prosessi muistuttaa journalistista prosessia, ja sisältää samat vaiheet kuin journalistinen työprosessi: tiedon keräämisen, tiedon käsittelyn sekä julkaisemisen vaiheet. Merkittävimpänä erona journalistiseen prosessiin on asiakkaan eli maksajan rooli prosessin alussa ja lopussa. Asiakas hyväksyy suunnitelmat prosessin alussa ja tarkastaa valmiit sisällöt ennen julkaisua. Vaikka työprosessi muistuttaa journalistista, muilta osin sisällöntuottajien työn journalistisuus vaihtelee suuresti. Tulosten perusteella sisällöntuottajista löytyy kolme erilaista tyyppiä. Häkissä pyristelevät pyrkivät työn journalistisuuteen ja he usein noudattavat journalistisia arvoja. He myös palvelevat ensisijaisesti lukijaa, ei asiakasta. Huolettomat kiistävät, että maksetut sisällöt olisivat journalismia, mikä poistaa tarpeen pohtia työn journalistisia arvoja. Heille työ on asiakkaan tavoitteiden täyttämistä. Sielunsa myyneet asettuvat näiden kahden tyypin välille. Heillä on usein ymmärrystä journalistisesta työstä, mutta sisällöntuottajina heidän tehtävänsä on mukautua asiakkaan toiveisiin omista arvoistaan riippumatta. Vaikka sisällöntuottajien työ voi sisältää journalistisia piirteitä, yhteisiä normeja alalla ei ole. Ammattikunta on vielä uusi, ja brändijournalismin tuotanto asettuu journalismin, markkinointiviestinnän ja mainonnan välimaastoon. Näin journalismin tutkimus ei yksin anna riittäviä työkaluja työn ymmärrykseen. Maksettujen sisältöjen tuottajille ja osaamiselle on jatkossakin kysyntää, joten tarvitaan lisää poikkitieteellistä tutkimusta, jotta alaa voidaan ymmärtää paremmin sen omilla ehdoilla.

Tämä maisterintutkielma käsittelee Suomen matkaa kohti Euroopan unionia ja kuinka se näkyi Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa, mielipidekirjoituksissa ja Olli Kivisen kolumneissa vuosina 1990–1994. Tämän tutkimuksen pääpainona on tarkastella, miten Helsingin Sanomat pyrki vaikuttamaan, lehdessä esiintyvän mielipideaineiston eli pääkirjoitusten, mielipidekirjoitusten ja kolumnien avulla, Suomen EU-jäsenyyteen. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Helsingin Sanomia, joka laajan levikkinsä ansiosta vaikutti hyvin laajasti Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Tutkimustulosten tarkasteluun on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksessa avataan sitä, millainen lehti Helsingin Sanomat oli tutkimuksen ajankohtana ja miten sen asennoituminen läntisiin arvoihin on näkynyt sen suhtautumisessa lännen integraatioon kylmän sodan lopussa. Lisäksi tutkimuksessa avataan pääkirjoituksia, mielipidekirjoituksia ja kolumneja tekstilajeina ja miten ne ovat näkyneet ja muovautuneet Helsingin Sanomissa. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan niitä keinoja, joiden avulla nämä kolme tekstilajia pyrkivät vakuuttamaan lukijat Suomen EU-jäsenyyden tarpeellisuudesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin Helsingin Sanomien historiaa ja pyritään sen avulla selvittämään, miten lehden monivaiheinen menneisyys ja Erkkojen suvun omistus, ovat vaikuttaneet lehden ajatusmaailmaan. Tämän jälkeen tarkastellaan lyhyesti sitä, miten Suomessa yleisesti suhtauduttiin lännen integraatioon 1990-luvun alussa. Lopuksi suurin osa tutkielmasta keskittyy tarkastelemaan sekä analysoimaan lehdessä ilmestyneiden EU-aiheisien pääkirjoitusten ja kolumnien keinoja vakuuttaa lukijat ja Suomen päättäjät jäsenyyden tarpeellisuudesta. Mielipidekirjoitusten kohdalla tutkimuksessa selvitetään, millä tavoilla lukijat reagoivat eri vaiheissa Suomen EU-prosessiin ja millä tavoilla he pyrkivät tuomaan esille näkemyksensä asiasta. Tutkielman tavoitteena on siis selvittää, millä tavalla Suomen EU-prosessi näkyi Helsingin Sanomissa ja kuinka siihen pyrittiin vaikuttamaan ja kommentoimaan lehden mielipideaineistossa. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Helsingin Sanomien taustalla ja sen omistavalla suvulla oli merkitystä siihen, miten lehti suhtautui Euroopan integraatioon ja lopulta Suomen Euroopan unionin jäsenyyteen. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, kuinka Helsingin Sanomat käytti monia eri keinoja, kuten tiedonvälityksen lisäystä ja uuden henkilöstön tarkoituksenmukaista valintaa, saavuttaakseen tavoitteensa nähdä Suomi Euroopan unionissa.

Syyriassa Al-Holin leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset ovat yksi viime vuonna eniten mediaa ja kansalaisia kuohuttaneista aiheista, eikä heidän kohtaloaan ole vielä tätä tutkielmaa kirjoittaessa täysin ratkaistu. Isis-taistelijoiden vaimojen ja lasten auttaminen on ollut poliittisesti ja moraalisesti vaikea sekä mielipiteitä jakava asia, jossa on vedottu isoihin periaatteisiin, kuten turvallisuus ja lapsen oikeudet. Tutkielmassa selvitettiin, millaisia representaatioita media tuotti al-Holin suomalaisnaista ja lapsista. Tutkielman aineistona on käytetty Helsingin Sanomien al-Holin suomalaisia käsitteleviä uutisartikkeleita, jotka on julkaistu maaliskuun ja joulukuun 2019 välisenä aikana. Juttuja on 86 kappaletta. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin eli todellisuuden sosiaaliseen rakentumiseen, ja tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat representaatio, stereotyyppi ja toiseus. Medialla on merkittävä rooli sosiaalisen maailman rakentamisessa. Helsingin Sanomat rakensi al-Holin asukkaista kertovilla artikkeleilla kuvaa siitä, miten leirin suomalaiset pitäisi nähdä ja ohjasi yleisön suhtautumista heihin. Tutkielman menetelmänä on käytetty laadullista kehysanalyysia. Kehystäminen on median keino rajata tuotetun todellisuuden merkityksiä ja representaatioita. Artikkeleista on etsitty tapoja, joilla al-Holin leirin naisten ja lasten kuvausta on kehystetty. Tässä käytettiin hyväksi aineistosta esiin nousevia stereotyyppejä ja toiseuden ilmauksia. Helsingin Sanomien al-Holin suomalaisia koskevista jutuista löytyi neljä pääkehystä: turvallisuuden, oikeudellinen, myötätunnon ja poliittisen kamppailun kehys. Al-Holin leirillä olevat naiset ja lapset näyttäytyivät Helsingin Sanomien representaatioissa ulkopuolisena ryhmänä. Lasten tuomista Suomeen kannattavat halusivat kehystää kotiuttamisen lapsen oikeuksilla ja kansainvälisten sopimusten noudattamisella ja sillä, että he ovat suomalaisia lapsia, joita pitää auttaa. Äitien asema oli lapsiin nähden toissijainen. Kotiuttamisen vastustajat taas kehystivät leirillä olevat naiset ja lapset ääri-islamilaisen kultin kannattajiksi, joiden tulo vaarantaisi oleellisesti suomalaisten turvallisuuden. Samassa artikkelissa saattoi olla toistensa kanssa ristiriidassa olevia kehyksiä. Lapset esimerkiksi esitettiin syyttöminä uhreina, mutta myös mahdollisina tulevaisuuden uhkina suomalaisille. Tuotettuja kehyksiä tukivat patriarkaalisen naiskuvan ja viattoman lapsen stereotyypit, toiseuden ilmauksista Isis-etuliitteen käyttö ja naisten jaottelu kantasuomalaisiin ja ulkomailla juuria omaaviin sekä puhuminen Suomen kansalaisista, ei suomalaisista. Aineiston perusteella Al-Holin naisista ja lapsista piirtyi kuva suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolisena ryhmänä ja turvallisuusuhkana suomalaisille. Aineistossa näkyi vahvasti naisten ja lasten esittäminen epätoivottuina ja epäilyttävinä. Tätä vahvisti heistä tuotetut kielteiset representaatiot ja heidän auttamisensa perustelu erilaisilla pakoilla ja velvollisuuksilla. Päätöksen tekeminen al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta kehystettiin myös ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Tällä tavoin leirillä olijoiden auttaminen tuli kehystetyksi mielipidekysymyksenä lakien ja kansainvälisten sopimusten noudattamisen sijaan.

Det sociala mediet Twitter framstår som ett allt viktigare medium för nyhetsjournalister. Det offentliga utrymmet i sociala medier kan ändå inte helt problemfritt förvandlas till ett journalistiskt verktyg, eftersom det är en arena där det privata och offentliga möts. Trovärdigheten och den journalistiska objektiviteten står på spel när gränsen mellan journalistens offentliga och privata roll suddas ut. Är journalisten privat eller offentlig när hon figurerar på Twitter? Hur journalisten konstruerar sin identitet och formar sin roll på Twitter utreds genom kvalitativa intervjuer med fem finländska journalister som är aktiva på Twitter. För att ta reda på hur journalisterna konstruerar sin roll på Twitter används Goffmans ramanalys, som i den här studien belyser det perspektiv journalisterna använder när de talar om sitt twittrande. Utöver det här analyseras också journalisternas tweetar och redaktionernas anvisningar för hur journalisterna ska använda sociala medier. Av intervjuerna framgår att journalisterna betraktar Twitter både som ett journalistiskt verktyg men också som en kanal för umgänge. De gör ingen skillnad på sin privata och offentliga roll i sociala medier eftersom de upplever att journalisten alltid är journalist, även på fritiden. Den privata och offentliga sfären flyter ihop, och journalisterna ser sin identitet online som en förlängning av identiteten offline. Resultatet av studien visar att de traditionella motpolerna privat och offentlig förlorar sin betydelse när gränsdragningen blir allt svårare att göra. I och med detta blir det allt viktigare för journalisterna att vara objektiva och opartiska för att understryka sin professionalitet och skilja sig från mängden.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu -tutkielmani käsittelee seksismiä eri muodoissaan kahdessa italialaisessa päivälehdessä, Il Corriere della Serassa ja La Repubblicassa, Tarkoituksena on selvittää, löytyykö näistä kahdesta päivälehdestä seksistisiä ilmaisuja ja jos löytyy niin minkä tyyppisiä. Tutkielman teoreettisessa osuudessa esitellään seksismin eri ilmenemismuotoja, italian kielen kieliopissa ilmenevää maskuliinisuvun dominanssia, sekä muita seksismiin viittaavia kieliopillisia epäsymmetrioita; ’tytöttelyä’ tai naisroolin alleviivaamista, seksististä kielenkäyttöä sekä epäsuoraa seksismiä sen eri muodoissa. Tutkielmassani perehdytään myös sanomalehdissä käytettävän kielen erityispiirteisiin, sekä seksismiin tiedotusvälineissä. Tutkielman teoreettinen viitekehys on toisaalta sukupuolentutkimuksellinen, toisaalta kielitieteellinen. Keskeisiä käsitteitä ovat kieliopillinen suku (il genere grammaticale) ja seksismi, stereotypiat ja metaforat. Näiden käsitteiden kautta analysoidaan myös sanomalehdistä valittuja esimerkkejä. Tärkeimpinä lähdeteoksina ovat toimineet kielitieteelliseen osuuteen Alma Sabatinin Il sessismo nella lingua italiana (1987) sekä Cecilia Robustellin "Politicamente o linguisticamente corretto?" Maschile e femminile: usi correnti della denominazione di cariche e professioni (2010). Sukupuolentutkimuksellisen viitekehyksen tärkeimmät lähteet ovat olleet Sara Millsin Language and Sexism (2008) sekä Marcella Marianin Identità di genere nella lingua, nella cultura, nella società (toim.Fabiana Fusco)(2001). Tutkielman aineisto koostuu viidestäkymmenestä (50) esimerkistä, jotka on valittu Il Corriere della Seran ja La Repubblican digilehdistä. Tutkielmasta ilmenee, että seksismin piirteitä löytyy molemmista sanomalehdistä. Erityisesti maskuliinisuvun dominanssi näkyy suuressa osassa esimerkkejä. Naisten ammattinimikkeet on usein ilmaistu maskuliinimuodossa, vaikka vastaava feminiinimuoto olisi käytettävissä. Myös ns. tytöttelyä ja julkisessa ammatissa esiintyvän naisen kutsumista pelkällä etunimellä on havaittavissa. Sukupuolistereotypiat tulivat vahvasti esiin esimerkkejä analysoidessa. On selvää, että nainen kuuluu edelleen jonkinlaiseen marginaaliryhmään ja tätä ajatusta tukivat myös tutkimukseni tulokset. Myytti naisten ja miesten välisistä sukupuolirooleista elää vahvasti italialaisessa journalismissa.

Tutkimus tarkastelee journalistien käsityksiä uutisten lainaamisesta toisilta medioilta. Yhtenä työn virikkeistä on ollut lainaamisesta alalla käyty keskustelu ja Julkisen sanan neuvoston toukokuussa 2010 antama periaatelausuma lainaamisesta. Lainaamisesta ei ole myöskään juuri tehty tutkimusta. Työn näkökulma on journalismissa kansalaisten toiminnan resurssina. Tutkimustehtävänä on tarkastella journalistien käsityksiä uutisten lainamisesta siitä näkökulmasta, miten uutisten lainaaminen sopii journalismin tehtävään julkisen keskustelun edistäjänä. Tavoitteena on avata niitä merkityksiä ja perusteita, joita journalistit lainaamiselle työssään antavat. Erityinen kiinnostus kohdistuu lainaamisen kokemuksiin sanomalehdissä, koska ne ovat paperi- ja verkkoversioidensa sisältöjen suhteen erityisessä muutoksen tilassa. Työ asettaa kaksi tutkimuskysymystä. Ensinnäkin tarkastellaan, miten journalistit käsittävät uutisten lainaamisen yhteiskunnallisen tehtävänsä kannalta. Toiseksi selvitetään, miten toimittajat kokevat lainaamisen kehittyneen, mitä tekijöitä kehityksen takana nähdään ja miten tilanteeseen tulisi journalistien mielestä reagoida. Kysymyksiin pyritään vastaamaan analysoimalla haastatteluaineistoa teoreettisen viitekehyksen pohjalta. Teoreettinen viitekehys koostuu ensinnäkin John Deweyn pragmatistisesta julkisoteoriasta. Journalismi voi tästä näkökulmasta toimia demokratiassa keskustelun ja toiminnan resurssina. Toiseksi teoreettiseen viitekehykseen kuuluu tarkempia journalismin teorioita. Lainaamisen kokemuksia tarkastellaan esimerkiksi Juha Herkmanin mediajournalismin käsitteen ja Mark Deuzen jäsentämän uutistyön muutoksen näkökulmasta. Tiedonkeruumenetelmänä on käytetty journalistien puolistrukturoituja yksilöhaastatteluja (8 kappaletta). Analyysimenetelmänä on käytetty teoreettiseen viitekehykseen pohjaavaa tulkintaa. Vastauksena ensimmäiseen tutkimuskysymykseen esitetään, että journalistit pitävät muiden medioiden seurantaa ja lainaamista eri perusteilla olennaisena osana tehtäväänsä. Moni perustelee lainaamisen välttämättömyyttä verkon tuomalla nopeuden paineella. Julkisoiden resurssina toimiminen ei siis näytä olevan se motiivi, joka lainaamista on kiihdyttänyt. Silti lainaamisen katsotaan voivan myös tukea julkison muodostumista. Vastauksena toiseen kysymykseen esitetään, että lainaamisen koetaan selvästi yltyneen etenkin verkon vaikutuksesta. Journalistit eivät koe nykyistä lainaamista vielä liiallisena, mutta pitävät asiaa uhkana, jota pitää varoa. Uutistyön muutokset näkyvät lainaamisessa: lainaaminen korostuu kiristyneen kilpailun ja reaaliaikaisen verkkouutisoinnin ilmiönä. Lainaamista ei kuitenkaan koeta ongelman ytimenä, vaan taustalla on laajempi huoli uutisvirrassa erottautumisesta ja pelko yleisöjen mahdollisesta vieraantumisesta. Apuna tilanteeseen haastatellut näkivät ihmisten arkea lähestyvän journalismin ja sanomalehden printti- ja sähköisten versioiden sisältöjen selkeämmän eriyttämisen. Teoreettisen viitekehyksen tärkeimmät lähteet ovat John Dewey, Risto Kunelius, Juha Herkman ja Mark Deuze. Analyysimenetelmän osalta keskeisin lähde on Anu Kantola.

Tutkielman tavoitteena on muodostaa yleiskuva siitä, millä tavoin tiede ja tutkimus näkyvät kahden suomalaisen median jokapäiväisessä uutisvirrassa, ja millaisia keinoja esitetyn tiedon tieteellisyyden ymmärtämiseen lukijoille annetaan. Aineiston kuvaa tieteestä ja tutkimuksesta tarkastellaan suhteessa mediavälitteisesti toimivan demokraattisen yhteiskunnan julkiseen keskusteluun: antavatko julkisuudessa syntyvät puhetavat kansalaisille mahdollisuuksia ymmärtää esitettyjä väitteitä tai tieteellistä tietoa? Yksittäisten väitteiden totuusarvojen sijaan tarkastelun kohteena on tieteen kokonaiskuva ja sen episteeminen erityislaatuisuus. Tiedettä ja tutkimusta lähestytään tutkielmassa laajassa merkityksessä. Perinteisten tiedeuutisten lisäksi tavoitteena on tarkastella kaikkia niitä tapoja, joilla tiede ja tutkimus näkyvät arkisessa uutisvirrassa. Aineistona on kaksi laajalevikkistä ja yleisötutkimuksissa luotettavimmiksi arvioitua uutislähdettä, Ylen verkkouutiset sekä Helsingin Sanomat. Aineisto muodostuu kolmesta, systemaattisella, tasavälisellä otannalla kerätystä keinotekoisesta viikosta aikavälillä 2.1.-11.6.2017. Tutkittuina 21 päivänä uutislähteissä ilmestyi 4390 artikkelia, joista tarkempaan sisällönanalyysiin valittiin tieteen ja tutkimuksen mainitsevat 779 artikkelia. Aineisto luokiteltiin teoriaohjaavasti, eli muuttujat rakennettiin aineiston ja teorian vuoropuhelussa. Lopuksi jutut jaoteltiin luokittelun pohjalta muodostettuihin yläkategorioihin, joiden avulla pystyttiin tarkastelemaan niissä esiintyvien tiede- ja tutkimusmainintojen suhdetta yhteiskuntaan ja tieteelliseen menetelmään. Tutkielman keskeisinä löydöksinä voidaan pitää tiede- ja tutkimusmainintojen läpileikkaavuutta sekä niiden tieteellisen luonteen näkymättömyyttä. Tutkimusaikana ilmestyneistä jutuista 18 % mainitsee tieteen tai tutkimuksen ja ne esiintyvät lähestulkoon jokaisella uutisosastolla painottuen niin sanottuihin koviin uutisiin. Yleisin on juttutyyppi, jossa asiantuntijahaastateltava taustoittaa käsiteltävää aihetta. Tieteenaloista eniten näkyvät yhteiskuntatieteet, jotka mainitaan 26 % jutuista. Tiedemaininnat esitetään lähes poikkeuksetta tavalla, joka kytkee ne lukijan elämään tai laajempaan yhteiskuntaan. Tieteen ja tutkimuksen mainitsevia artikkeleita on Helsingin Sanomissa Yleä useammin, mikä selittyy niiden esiintymisellä muiden aiheiden käsittelyn yhteydessä. Aineiston perusteella tieteellinen tieto ja tutkimustulokset esitetään lukijoille useimmiten irrallisina faktoina, joiden taustalla olevaa menetelmää, teoreettisia taustoja tai toteutustapaa ei avata. Tutkimuksen mainitsevista jutuista hieman yli kolmannes viittaa sellaiseen ”tutkimukseen”, jota lukijan ei ole annettujen tietojen perusteella mahdollista löytää. Tiede näyttäytyy näissä teksteissä eräänlaisena mustana laatikkona, josta saataviin tuloksiin lukijan on uskottava ilman, että hänellä on mahdollisuutta arvioida esitettyjä väitteitä itse. Koska tieteeseen ja tutkimukseen vedotaan nimenomaan julkisen keskustelun foorumeiksi laskettavissa uutislähteissä ja tyypillisesti koti- ja ulkomaanpolitiikan kaltaisissa yhteiskunnallisissa aiheissa, on perusteltua odottaa että lukija saisi keinoja näiden keskusteluiden seuraamiseen ja väitteiden arvioimiseen. Esitettyjen väitteiden lähteistäminen ja kontekstoiminen mahdollistaisi tieteellisen tiedon ymmärtämisen ja julkiseen keskusteluun osallistumisen useammalle.

Tutkielman aiheena ovat journalistien ja tutkijoiden ammatilliset rajankäynnit heidän työskennellessään yhteisissä työryhmissä säätiörahoitteisissa Jakautuuko Suomi? -ohjelman hankkeissa. Kun tavallisesti journalistit ja tutkijat ovat vuorovaikutuksessa haastatteluiden tai tiedotteiden kautta, yhteistyöhankkeissa he tekivät yhdessä haastateltavien hankintaa ja tutkimushaastatteluita sekä kävivät kenttätyön aikana runsaasti keskusteluita pureutuessaan yhteiskunnan eriarvoistumisen kysymyksiin. Journalistit eivät tehneet juttuja työryhmänsä tutkijoista vaan tekivät omaa journalistista tutkimustyötään näiden rinnalla. Journalistin työhön liittyvät ammatilliset rajankäynnit ovat ajankohtainen tutkimusaihe, sillä digitalisoituminen, ansaintalogiikan muutokset ja uudet julkaisumuodot ovat koetelleet journalistisen työn rajoja. Tutkijoiden ja journalistien yhteistyössä ilmeneviä professioiden rajankäyntejä tulkittiin Thomas Gierynin kehittämän rajatayön käsitteistön avulla. Rajatyön käsitteiden lisäksi kehitettiin rajoja purkavan työn (anti- boundary work) käsitettä. Journalismi nähdään semiprofessiona, jolla on muun muassa autonomiaan ja eettisiin normeihin perustuva ammatillinen ideologia. Tutkimusaineistona on 10 teemahaastattelua, joissa haastateltavina on neljä journalistia, kuusi tutkijaa ja yksi kokemusasiantuntija kolmesta eri hankkeesta. Tutkijat edustavat yhteiskuntatieteitä tai niiden lähitieteitä. Tavoitteena oli selvittää, millaista journalismiin ja journalistin rooliin liittyvää rajatyöskentelyä osallistujat tekivät erityisesti journalistisiin juttuihin liittyvissä prosesseissa, sekä sitä, missä asioissa rajatyöskentely päätyi vahvistamaan journalistisen työn rajoja, missä asioissa purkamaan tai siirtämään niitä. Haastattelujen sisältö analysoitiin laadullisesti ja teemoiteltiin suhteessa rajatyön käsitteistöön. Haastateltavat toivat esiin journalistin ja tutkijan työn eroina työrytmin eritahtisuuden, eettisten käytäntöjen erot sekä journalistisen autonomian. Yhteisinä piirteinä tuotiin esiin pyrkimys etsiä totuutta ja useat samankaltaiset työvaiheet. Kaikissa kolmessa hankkeessa journalistit ja tutkijat tekivät yhdessä suunnittelua ja kenttätyötä sekä tuottivat yhteistyössä julkaisuja. Työnjaossa oli ryhmien välillä selviä eroja siinä, kuinka paljon perinteisistä ammatillista rooleista irtauduttiin. Luontevimmiksi yhteistyön alueiksi osoittautuivat ideointi, taustakeskustelut sekä julkaiseminen journalistisista ja akateemisista normeista vapailla alustoilla. Journalistit tekivät rajatyötä etenkin pitämällä kiinni oikeudestaan päättää itsenäisesti juttujen sisällöstä ja tekstistä, kun tekeillä oli journalistiseen mediaan tehtävä juttu. Journalismin autonomia osoittautui arvoksi, josta ei tingitty. Samalla se oli este yhteisten tekstien tuottamiselle. Tutkijat puolestaan tekivät laajentavaa rajatyötä hyväksyessään journalistiset jutut yhdeksi tavaksi julkaista tutkimustuloksia. Rajatyötä hallitsevampaa oli rajoja purkava työ. Sitä ilmensi haastattelupuheessa yhteisten tavoitteiden sekä toimijoiden ja toimintatapojen samankaltaisuuden korostaminen sekä yhteistyön kuvaaminen merkittävänä. Toiminnassa rajojen purkaminen näkyi yhteisenä tekemisenä, vastavuoroisena tekemisenä ja runsaana vuorovaikutuksena. Ymmärrystä yhteiskunnasta yhdessä etsineet tutkijat ja toimittajat näkivät pitkäjänteisen yhteistyön tuovan journalismiin laatua. Hankerahoituksen mahdollistama työskentely voidaankin nähdä vastapainona journalismin markkinaehtoistumisen trendille.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Politiikan ja viestinnän maisteriohjelma Opintosuunta: Viestintä Tekijä: Mikko Kivenne Työn nimi: Kapea ala & vastahegemonia: 2010-luvun vastamediat objektiivisen valtavirtajournalismin ideologisina haastajina Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 69 + 10 Avainsanat: journalismi, objektiivisuus, ideologia, hegemonia, vastamedia Ohjaaja tai ohjaajat: Tuomo Mörä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: - Tiivistelmä: Journalistien jokapäiväiseen työhön heijastuvien, sisäistettyjen objektiivisuuden ja neutraaliuden periaatteiden ja kriittisen mediatutkimuksen ideologiaa koskevien löydösten välillä vallitsee ristiriita. Objektiivisuudesta muodostui 1900-luvulla journalismia ohjaava, laajalti omaksuttu eettinen ihanne ja arvopohja, joka yhä 2010-luvulla nousi vahvasti esiin journalistien ammatillista itseymmärrystä ja arvoja tutkittaessa. Ristiriita journalismin objektiivisuusideaalin ja mediatekstien ideologisuuden välillä ei synny journalismin valheellisuudesta tai tietoisesta harhaanjohtamisesta. Kyse on journalististen mediatekstien kytkeytymisestä laajempiin merkitysjärjestelmiin ja yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin, kielenkäyttöön liittyviin eli diskursiivisiin kamppailuihin ja latentista tai jopa journalistille itselleen tiedostamattomasta arvojen, normien ja uskomusten ”rivien välissä” tapahtuvasta tuotannosta ja normalisoinnista. Vaikka objektiivisuuden ihanne on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä ja menettänyt merkitystään, ei se ole kokonaan hävinnyt journalismia ohjaavien periaatteiden joukosta. Radikaalioikeistolaisten vastamedioiden räjähdysmäinen kasvu ”totuudenjälkeisellä” 2010-luvulla on saanut objektiivisuuden puolestapuhujat liikkeelle ja näyttäytyy jyrkässä kontrastissa suhteessa journalismin objektiivisuusihanteeseen yhtäältä journalismin ammatillisena ideologiana ja toisaalta osana laajempia yhteiskunnallisesti vakiintuneita eliitti-instituutioita. Tämä maisterintutkielma tarkastelee objektiivisuutta journalismia ohjaavana eettisenä ihanteena suhteessa kriittisen tutkimuksen tunnistamaan journalististen mediatekstien ideologisuuteen sekä 2010-luvun vastamedioita valtavirtajournalismin ideologisina haastajina. Tutkielman teoreettisena taustana ja kirjallisuutena toimivat journalismin objektiivisuusihanteen historiaa käsittelevä tutkimus, kriittisen ideologiatutkimuksen havainnot sekä viime vuosien valtamedioita koskevat empiiriset havainnot. Journalismin objektiivisuusideaali muodostui 1900-luvulla journalismin keskeisimmäksi ammattieettiseksi ihanteeksi, ja käsite on mediatutkimuksen piirissä laajalti tutkittu. Ideologiatutkimuksella on kulttuuri- ja yhteiskuntatutkimuksessa pitkät perinteet ja sen ala on laaja, mutta yhteistä eri teoreetikkojen ideologiaa koskeville jäsenyksille on se, että ideologiassa on kyse yhteiskunnallisen arvojen, uskomusten ja ideoiden tuotannosta ja representaatiosta sekä niiden kytkeytymisestä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen valtaan. Tutkimuksellisena käsitteenä vasta viime vuosina vakiintunut vastamedia on hedelmällinen tarkasteltaessa 2000-luvun uudenlaisia internetin välityksellä uutisenkaltaisia ja perinteistä mediaa muistuttavia, mutta journalistisiin periaatteisiin sitoutumattomia medioita. Tutkielmassa vastamedioita tarkastellaan yhtäältä median murroksen sekä viestintäteknologian kehityksen ja toisaalta erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisen “liberaalin järjestyksen” ideologisen kriisin myötä nousseina valtavirtamedian haastajana sekä reaktioina ja vastavoimana objektiivisen journalismin tarjoamalle ja heijastelemalle maailmankuvalle. Ideologista kriisiä ja vastamedioiden nousua kriisiin paikantuvana ilmiönä tarkastellaan tutkielmassa Antonio Gramscin teoretisoimien hegemonian, orgaanisen kriisin ja interregnumin käsitteiden avulla. Vuonna 2008 alkanut globaali finanssikriisi horjutti hegemonista liberaalia taloudellista ja poliittista järjestystä ja valtavirtaista journalismia sen äänenkannattajana ja tuottajana. Keskeisten teorioiden ja kirjallisuuden avulla päädytään tulokseen, että tarkastelun kohteena olevia vastamedioita voidaan hahmottaa 1) yhteiskunnan ideologista hegemoniaa vastustavina vastahegemonisina projekteina, 2) orgaanisen liberalismin kriisin synnyttämän interregnumin oireina ja 3) laajemman historiallisen mediaympäristön ja teknologisen murroksen oireina.