Browsing by Subject "puhuttelu"

Tutkimuksessa tarkastellaan suomea vieraana kielenä opiskelevien puhuttelutapoja. Suomen kielessä puhuttelu on käynyt läpi useamman muutoksen, minkä takia siinä esiintyy variaatiota. Myöskään suomea äidinkielenään puhuville oikean, tilanteeseen sopivan puhuttelumuodon valinta ei ole aina selkeää. Tässä pro gradu -työssä pyritään selvittämään erityisesti sitä, millaisia puhuttelun keinoja ja strategioita suomen kielen opiskelijat käyttävät arkisissa tilanteissa. Työn teoreettinen lähtökohta on pragmaattinen, ja puheaktiteorian lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään kohteliaisuusteoriaa. Tutkimuksen aineisto on peräisin Testipiste-hankkeen loppukokeesta, johon ovat osallistuneet noin B1.1 tasolla olevat opiskelijat. Aineiston materiaali koostuu 555 nauhoitetusta vastauksesta äänitallenteen, joka voi olla toisen ihmisen puheenvuoro tai tapahtuman äänimaailma. Esitettyjen tilanteiden luonne vaihtelee institutionaalisesta asioinnista ystävän onnitteluun. Tilanteiden sosiopragmaattiset piirteet kuten puhujalta haettu puheakti, keskustelun osallistujien status, vierausaste ja impositio mahdollistavat niiden luokittelun ryhmiksi, joissa selkeästi näkyy puhuttelun ominaisuudet ja variaatio. Reagointitehtävät ovat muunnelma discourse completion test -menetelmästä, joka yleensä toteutetaan kyselynä. Tässä repliikit annetaan puhuttuna ja vastausaika on rajattu. Tällä tavalla luodaan tilanne, jonka avulla saadaan esiin mahdollisimman autenttisia puheenvuoroja. Tietyistä rajoituksista huolimatta menetelmä osoittautuu erittäin toimivaksi keinoksi puhuttelun tutkimiseen. Aineiston tarkastelu osoittaa, että suomen kielen opiskelijoille sinuttelu on luontevin tapa puhutella. Teitittelyllä on omia tehtäviä kuten etäisyyden luominen ja – kohteliaisuusteorian termeissä – kasvoja suojaava negatiivinen kohteliaisuus. Epäsuora puhuttelu yksikön ensimmäisen persoonan, nollapersoonan tai passiivin avulla on myös suosittu strategia aineistossa. Varsinkin tilanteet, joissa puhujat esittävät direktiivisiä ilmauksia, ovat otollisia teitittelylle, epäsuoran puhuttelun strategioille ja sellaisille muodoille, joissa puhuttelu ei ole korostettu, kuten pronominittomalle sinuttelulle. Informantit puhuttelevat myös suomen kielen normien vastaisin tavoin: kirjakieliset, pitkät sinä ja minä pronominimuodot ovat ylivoimaisesti suositumpia kuin vastaavat puhekieliset sä tai mä. Puhuttelunimien runsas käyttö, varsinkin etunimien ja ammattinimikkeiden, poikkeaa myös normistosta. Kyseistä tutkimusta on mahdollista laajentaa jatkossa esimerkiksi tekemällä symmetrisen nauhoitteisiin pohjautuvan tutkimuksen suomea äidinkielenään puhuvien puhuttelusta, tai käyttää lähtökohtana laajempaan suomen opiskelijoiden puhuttelutapojen tutkimuksessa. Tuloksia voidaan hyödyntää varsinkin opetuksen kehittämisen yhteydessä.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella sitä, miten tutkimani kielenkäyttäjät kuvailevat työssään käyttämäänsä kieltä, kielimuotoja ja niiden tilanteista vaihtelua sekä analysoida kuvauksissa ilmeneviä kieli-ideologioita sekä -asenteita. Kantaviksi teemoiksi nousevat murteiden käyttö, puhuttelu sekä kielitaito. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto käsittää seitsemän haastattelua. Ne on toteutettu Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen puitteissa. Haastateltavista neljä on syntynyt 1940–1950-luvuilla ja kolme 1980-luvulla. Heidän joukossaan on kaksi korkeakouluopettajaa, toimittaja, pankkivirkailija, start-up-yrityksen asiakaspalvelija, myyntiedustaja sekä bioanalyytikko. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiolingvistinen variaationtutkimus sekä kieli-ideologia- ja kieliasennetutkimus. Sosiolingvistisistä taustamuuttujista otetaan huomioon erityisesti iän ja ammattiryhmän vaikutus kielenkäyttöön. Lisäksi hyödynnetään aiempaa tutkimusta puhetilanteen vaikutuksesta kieleen. Aineiston analyysimetodina käytetään diskurssianalyysiä. Analyysissä tarkastellaan esimerkiksi, miten kieltä ja eri kielimuotoja nimetään ja kuvaillaan, millaisilla käsitteillä kielestä puhutaan ja keitä kuvauksissa esitetään toimijoina. Analyysi keskittyy paitsi haastateltavien metakieleen eli puheeseen kielestä myös siihen, millaisia asenteita ja ideologioita heidän kielenkäytöstään kokonaisuudessaan ilmenee. Työssä osoitetaan, että työelämän kieltä kuvaillaan pääosin samankaltaisin ilmauksin: siihen liitetään asiallisuus, huolellisuus sekä ymmärrettävyys. Kommunikointia työpaikan ulkopuolisten kanssa kuvaillaan viralliseksi, kollegoiden kanssa rennoksi. Puhuttelumuodoista sinutteluun suhtaudutaan pääosin myönteisesti, mutta työroolissa suositaan teitittelyä erityisesti itseä selkeästi vanhempien keskustelukumppanien kanssa. Suhtautuminen omaan kielitaitoon ja erityisesti englannin kielen osaamiseen on vaihtelevaa: osa informanteista tuntee kielitaidon suhteen epävarmuutta työelämässä, osa sen sijaan kokee pärjäävänsä hyvin. Yleisesti englannin lisääntynyttä käyttöä sen sijaan kritisoidaan ja se nähdään jopa uhkana suomen kielelle. Informanttien kommenttien taustalla on havaittavissa erilaisia ideologioita, jotka ilmenevät osin myös ristikkäin. Läsnä on esimerkiksi standardiuden ideologia, joka korostaa kielen pysyvyyttä tilanteesta toiseen. Toisaalta sen kanssa samoissa kommenteissa saatetaan korostaa myös alueellisen variaation tärkeyttä, mikä taas on ajatusmaailmaltaan lähellä sopivuuden ideologiaa, jonka mukaan eri varieteetit sopivat eri tilanteisiin. Myös puristista ideologiaa on havaittavissa. Tutkielma avaa näköalaa aihepiiriin, joka on monelle läheinen, mutta toistaiseksi vähän tutkittu. Tulokset kuitenkin paljastavat, että lisätutkimus olisi tarpeen, sillä työelämän muuttuva kielimaisema herättää kielenkäyttäjissä pohdintaa ja myös epävarmuuden tunteita. Olisi kiinnostavaa tutkia samojen informanttien todellista kielenkäyttöä työelämän tilanteissa ja verrata havaintoja tämän tutkimuksen tuloksiin.

Tutkielmassa vertaillaan suomen- ja ranskankielisiä puhuttelustrategioita teknologiavälitteisessä kommunikaatiossa internetin keskustelupalstoilla, sillä puhuttelua ei ole juurikaan tutkittu kyseisessä kontekstissa. Tavoitteena on myös vertailla kohteliaisuuteen sidoksissa olevan puhuttelun roolia poleemisen keskustelun kärjistymissä eli kohdissa, joissa keskustelu kulminoituu keskustelijoiden välillä ja johtaa jonkinlaiseen hyökkäykseen. Tutkielman tarkoituksena on tarjota ajantasaista tietoa suomen- ja ranskankielisestä puhuttelusta käännöstieteen tarkoituksiin. Vaikka internetkeskustelun kääntäminen ei ole käännösalalla keskeisintä, tarjoaa tutkielma kääntäjien kompetenssien kehittämiseen tärkeää tietoa suomen- ja ranskankielisistä nykypäivän puhuttelustrategioista. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta suomenkielisestä ja kahdesta ranskankielisestä maahanmuuttoaiheisesta keskusteluketjusta. Käytetty tutkimusmenetelmä perustuu teknologiavälitteisen kommunikaation diskurssianalyysiin. Analysointiin käytetään tutkijan omaa koodistoa, mikä mahdollistaa aineiston kvantitatiivisen tarkastelun kvalitatiivisen arvioinnin ohella. Viestit jaotellaan verbaalisen väkivallan ja poleemisen keskustelun tutkimusten avulla kärjistymiin ja ns. neutraaleihin viesteihin, jotka eivät sisällä toiseen kirjoittajaan kohdistuvia hyökkäyksiä. Muilta osin tutkielman teoriatausta koostuu suomen ja ranskan puhuttelua tarkastelevista tutkimuksista, joiden avulla muodostetaan näkemys kielten puhuttelustrategioista ja niiden eroista. Tutkielmassa hyödynnetään myös käännöstieteen ja teknologiavälitteisen kommunikaation teoriaa. Tutkielman aineisto osoittaa, että kummassakin kielessä pääpuhuttelustrategia on sinuttelu. Ranskankielisessä aineistossa neutraalit puhuttelusanat ovat yleisempiä, niiden funktiona on vahvistaa kirjoittajien välisiä ihmissuhteita. Suomenkielisessä aineistossa niiden funktio liittyy vain keskustelumekaniikkaan ja vastaanottajan selventämiseen. Tutkielmassa osoitetaan, että suomenkieliset kirjoittajat välttävät suoraa puhuttelua useammin kuin ranskankieliset. Aineistolla osoitetaan puhuttelulla olevan strateginen rooli kummankin kielen poleemisen keskustelun kärjistymissä. Suoran puhuttelun määrän osoitetaan olevan kärjistymissä huomattavasti suurempi sekä suomen- että ranskankielisessä aineistossa kuin neutraalissa kontekstissa: kirjoittajat tuntuvat korostavan loukkaavien puheidensa suoruutta puhuttelulla. Loukkaavilla puhuttelusanoilla todetaan merkittävä rooli suomenkielisissä kärjistymissä, ranskankielisissä kärjistymissä puhuttelusanat ovat sen sijaan neutraaleja, ja niiden rooli liittyy yksinomaan viestin korostamiseen. Ranskassa käytetään yksilön teitittelyä osoittamaan etäisyyttä ja halveksuntaa, mikä ei ole puhuttelustrategia suomenkielisessä aineistossa. Suomessa sen sijaan ilmenee ranskaa enemmän vahvasti loukkaavimpiin hyökkäyksiin sidoksissa olevaa kolmannen persoonan puhuttelua. Tutkielmassa todetaan sen olevan strateginen keino yhtäältä ottaa etäisyyttä ja toisaalta vahvistaa loukkauksen sävyä. Kummassakin kielessä puhuttelustrategian muutoksien osoitetaan ilmentävän etäisyyttä tai halveksuntaa. Aineiston perusteella todetaan, että tutkijan itse nimeämä ilmiö teknologinen puhuttelu eli se, osoitetaanko viesti teknologisin keinoin vastaanottajalle, voi vähentää verbaalisen puhuttelun tarvetta. Tutkielman yksi tärkeimmistä havainnoista on se, että teknologiavälitteisessä kommunikaatiossa myös perinteisesti teitittelevinä pidetyt ranskankieliset puhujat sinuttelevat. Tässä erityisessä kontekstissa suomen- ja ranskankieliset puhuttelustrategiat ovat siis lähentyneet. Kääntäjien voisi täten olla tarpeen virittää kuvaansa teitittelyyn ja sinutteluun profiloituvasta ranska-suomi kieliparista. Lisäksi aineiston perusteella kärjistyneen keskustelun kotouttavassa kääntämisessä voitaisiin hyödyntää näkemystä siitä, että ranskan yksilön teitittelyllä on samankaltainen strateginen rooli kuin suomen kolmannen persoonan puhuttelulla.

Tutkielmassa tarkastellaan suomen kielen puhuttelukäytänteitä hypoteettisissa kielenkäyttötilanteissa. Puhuttelukäytänteet linkittyvät vahvasti kohteliaisuuteen ja käytösnormeihin, ja herättävät kielenkäyttäjissä paljon keskustelua. Sopivan puhuttelumuodon valinta aiheuttaa vaikeuksia usein äidinkielisillekin kielenpuhujille, ja tilanteista vaihtelua esiintyy paljon. Tutkielma on osa ”Miten puhutella? Puhuttelutapojen vaihtelu ja muutos” -hanketta. Tutkielman avulla selvitetään, missä määrin henkilöiden julkisuuskuva ja tunnettuus vaikuttavat puhuttelumuodon valintaan. Lisäksi pyritään arvioimaan kokeellisen aineistonkeruumenetelmän luotettavuutta ja toimivuuttaa vertaamalla tuloksia aiempiin puhuttelukäytänteitä selvittäviin tutkimuksiin. Tutkielmassa variaatiota pyritään selittämään taustamuuttujien avulla. Aineistonkeruussa on sovellettu diskurssintäydennystehtävää hyödyntämällä julkisuuden henkilöitä esittäviä pahvihahmoja. Kauppakeskusksessa kerätty aineisto sisältää 84 video- ja äänitallennetta. Aineisto koostuu haastatteluista, joissa informanttia pyydetään kohdistamaan puheensa pahvihahmolle annetussa kuvitteellisessa tilanteessa. Puhuteltavan ikä ja asema näyttäisivat korreloivan vahvimmin puhuttelumuodon valinnan kanssa. Menetelmän avulla kerätyssä aineistossa informantin kielenkäyttö ei ole täysin verrattavissa autenttiseen kielenkäyttöön, vaikkakin siinä on paljon autenttisen kielenkäytön piirteitä.

Tutkielmani käsittelee pronominaalisten ja nominaalisten puhuttelumuotojen ja kohteliaisuuden kääntämistä. Tarkastelen, miten englannin you on käännetty suomeen ja ruotsiin. Englannin you ei ilmennä määrää, joten tarkastelen, onko se käännetty käyttämällä tuttavallisempaa, epämuodollisempaa yksikön toista persoonaa vai muodollisempaa, teitittelevää monikon toista persoonaa. Tarkoituksenani on pohtia, millaiset tekijät ovat vaikuttaneet kääntäjien valintoihin, eli ovatko he noudattaneet enemmän kohde- vaiko lähtökulttuurin puhuttelunormeja. Haluan myös selvittää, esiintyykö käännöksissä epäjohdonmukaisuuksia, ja sen voivatko muutokset henkilöhahmojen välisissä suhteissa selittää puhuttelumuotojen epäjohdonmukaisuuksia. Hypoteesini ovat, että kohdekulttuurilla on kääntäjiin suurempi vaikutus kuin lähtökulttuurilla, varsinkin jos nuo kulttuurit poikkeavat toisistaan, ja että teitittelyn käyttöön liittyvät alkutekstin tittelit ja arvonimet, ja uskon myös, että käännöksissä tulee esiintymään epäjohdonmukaisuuksia Tutkimusaineistoni koostuu J.K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -sarjan osista ja Jaana Kapari-Jatan suomennoksista ja Lena Fries-Gedinin ruotsinnoksista niistä. Tutkimusmetodini on käännösvertailu. Vertailun avulla pystyn näkemään käännösten väliset eroavaisuudet, mutta tietysti myös eroavaisuudet alkutekstin ja käännösten välillä. Olen valikoinut sarjan kirjoista analysoitavaksi esimerkkejä, jotka edustavat kattavaksi niin pronominaalista kuin nominaalista puhuttelua eri henkilöhahmojen välillä. Ajallisen perspektiivin vuoksi olen valinnut esimerkkejä niin kirjasarjan alusta kuin lopusta saadakseni kattavan kuvan esimerkiksi siitä, vaikuttaako henkilöhahmojen aikuistuminen puhutteluun. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana toimivat erilaiset käännösstrategioiden, kohteliaisuuden ja puhuttelukäytäntöjen tutkimukset. Analysoin poimittuja repliikkejä erilaisten teorioiden avulla huomioiden vuoropuheluiden kontekstin ja puhujien väliset suhteet. Tutkimustulokset osoittavat, että suomennokset on suosittu enemmän tuttavallisempaa yksikön toista persoonaa, minkä vuoksi teksti on kotoutetumpi. Muodollista, teitittelevää monikon toista persoonaa on taas käytetty huomattavasti enemmän ruotsinnoksissa. Titteleillä ja arvonimillä oli vaikutusta persoonapronominien valintaa, esimerkiksi oppilaiden ja opettajien välisissä dialogeissa, mutta näiden vaikutus oli selkeämpää ruotsinnoksissa, joissa esiintyi paljon nominaalista puhuttelua, kuten arvonimiä. Suomennoksissa nominaalinen puhuttelu oli selkeästi vähäisempää, mikä johtui kääntäjän tekemistä nominaalisten puhuttelumuotojen poistoista. Käännöksissä esiintyi myös paljon epäjohdonmukaisuuksia, jotka voivat johtua, esimerkiksi siitä, ettei puhuttelumuotojen kääntämiseen kiinnitetä niin paljoa huomiota kuin esimerkiksi erisnimien kääntämiseen.

Pro gradu -tutkielmassani analysoin kohteliaisuuskeinoja suomenkielisten ja venäjänkielisten opiskelijoiden kirjoittamissa sähköpostiviesteissä. Analysoin alku- ja lopputervehdyksiä, puhuttelua, nimen käyttöä puhuttelussa, viittausta kolmanteen henkilöön, anteeksipyyntöjä ja pyyntöjä. Aineistona on opiskelijoiden opettajille suomeksi kirjoittamia sähköpostiviestejä: 57 suomenkielisten kirjoittamaa ja 101 venäjänkielisten kirjoittamaa sähköpostiviestiä Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu 318 opiskelijoiden kirjoittamaa venäjänkielistä viestiä. Analyysini osoittaa, että venäjänkielisten opiskelijoiden suomeksi kirjoittamat sähköpostiviestit eroavat suomenkielisten kirjoittamista viesteistä ja sisältävät venäjän kielelle tyypillisiä kohteliaisuuskeinoja. Venäjänkielisten opiskelijoiden suomeksi käyttämät tervehdykset ja lopputervehdykset ovat suurimmaksi osaksi samantyyppiset kuin suomekielisten käyttämät. Toisin kuin suomalaiset opiskelijat, venäjänkieliset opiskelijat aina teitittelevät opettajaa venäjäksi ja joskus myös suomeksi. Teititellessään he käyttävät kuitenkin epämuodollisia ilmauksia. Suomeksi he käyttävät puhuttelussa nimeä ja pronominia useammin kuin suomenkieliset, mitä voi pitää venäjän kielen vaikutuksena. He saattavat käyttää myös anteeksipyyntöjä eri tilanteissa kuin suomenkieliset. Venäjänkielisten opiskelijoiden suomeksi kirjoittamista viesteistä löytyi esimerkkejä pyynnöistä ja viittauksista kolmanteen henkilöön, jotka poikkeavat suomenkielisten käyttämistä. Selityksenä voi olla merkittävä ero suomen ja venäjän kielen välillä pyyntöjen ilmaisutavassa ja viittauksessa kolmanteen henkilöön, joka tulee myös tutkimuksessani esille.

Tutkielmassa tarkastellaan monikollisen kategoriailmauksen jumalanlapset käyttöä vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suviseurapuheissa. Tavoitteena on selvittää, millä tavalla kategoriailmausta jumalanlapset kuvaillaan seurapuheissa sekä miten ja minkälaisissa puheen kohdissa termiä käytetään. Tarkasteltavina ovat erityisesti monikon 1., 2. ja 3. persoonan persoonapronominit sekä puhuttelulisäys rakkaat yhdessä ilmaisun jumalanlapset kanssa. Aineisto koostuu yhteensä 19 seurapuheesta, jotka on äänitetty Porin suviseuroissa vuonna 2017. Tutkimusmetodina käytetään diskurssintutkimusta. Analyysissa käy ilmi, että nominatiivimuotoista me jumalanlapset käytetään erityisesti, kun kuvaillaan kategorisointia jumalanlapset. Kuvauksissa nousee esiin jumalanlasten heikkous ja tarve evankeliumille. Ilmausta me jumalanlapsina käytetään, kun kuvataan jumalanlapsia toimijoina ja kokijoina sekä ilmaistaan kausaalisuutta eli selitetään toimintaa sillä, että ollaan jumalanlapsia. Ominaista on henkilökohtaisista kokemuksista puhuminen ”meidän” kokemuksina sekä samanmielisyyden odottaminen kuulijoilta. Genetiivimuotoinen meidän jumalanlasten esiintyy nesessiivirakenteissa, joissa suositellaan tai velvoitetaan jumalanlapsia toimimaan tietyllä tavalla. Allatiivia puolestaan käytetään, kun kerrotaan Jumalan tai Jeesuksen kohdistavan tekonsa tai sanansa meille jumalanlapsille. Ilmaisua rakkaat jumalanlapset käytetään, kun rohkaistaan jumalanlapsia uskomaan tai annetaan ohjeita ja neuvoja. Monikon 2. persoonan persoonapronominia te käytetään yhdessä ilmauksen jumalanlapset kanssa, kun puhutaan uskomisen ilosta ja kiitollisuuden aiheista. Ilmaisua te rakkaat jumalanlapset puolestaan käytetään, kun puhutaan jumalanlasten uskon ymmärtämisestä. Täsmentämätöntä monikollista jumalanlapset käytetään kuvailtaessa jumalanlasten toimintaa ja annettaessa ohjeita toiminnasta. Ilmausta ne jumalanlapset käytetään viittaamassa paitsi nykyhetken, myös Raamatun ajan jumalanlapsiin.

Tutkielmassa käsitellään suomea toisena kielenä puhuvien sairaanhoitaja- ja sosionomiopiskelijoiden kohteliaisuuskäsityksiä. Erilaisista kielelliseen kohteliaisuuteen liittyvistä ilmiöistä perehdytään tarkemmin opiskelijoiden puhuttelua koskeviin käsityksiin. Näkökulma on erityisesti työtilanteissa käytettävässä kielessä. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston ”Miten puhutella? Puhuttelutapojen vaihtelu ja muutos” -hanketta. Tutkimuksen aineistona on kolme fokusryhmähaastattelua, jotka toteutettiin syksyllä 2016. Puolistrukturoiduissa haastatteluissa hyödynnettiin avointen kysymysten lisäksi discourse completion test -menetelmää. Haastateltavat opiskelivat haastatteluhetkenä kolmessa eri pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulussa joko sairaanhoitajan tai sosionomin koulutusohjelmassa. Kaikkien haastateltavien ensikieli on jokin muu kuin suomi, eikä kukaan heistä ole syntynyt Suomessa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on kieliasenteiden ja kulttuurienvälisen kohteliaisuuden tutkimus. Aineiston käsittelyssä hyödynnetään diskurssianalyysin periaatteita. Haastateltujen opiskelijoiden mielestä suomen kielessä kohteliaisuutta ilmaistaan käyttämällä konditionaalimuotoa, vaihtoehtokysymystä ja teitittelyä. Epäkohteliaana opiskelijat pitävät kielteistä imperatiivimuotoa. Opiskelijat kokevat vaikeana teitittelyn käytön, sillä heidän mukaansa suomen kursseilla keskitytään enemmän sinutteluun. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kohteliaisuus on osa opiskelijoiden ammatillista kielenkäyttöä. Opiskelijoilla on useita strategioita puhutteluvalinnassa, ja he pystyvät vaihtamaan puhuttelua tilanteen mukaan. Tämän tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää hoitoalan suomi toisena kielenä -opetuksen suunnittelussa. Suomea toisena kielenä puhuvien kohteliaisuuskäsityksiä ei ole aiemmin juuri tutkittu, joten aiheen jatkotutkimusmahdollisuudet ovat laajat. Mahdollinen jatkotutkimus voisi tarkastella esimerkiksi hoitotyön todellisia kielenkäyttötilanteita ja niiden kohteliaisuutta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa vertaillaan selkokielisen oppaan ja sen alkuperäisen yleiskielisen version puhuttelukeinoja ja niiden kohteliaisuutta. Tutkielman aineistona on maahanmuuttajille suunnattu selkokielinen opas Selko-opas yrittäjyyteen ja sen yleiskielinen versio Perustamisopas alkavalle yrittäjälle 2018. Selkokielisen oppaan puhuttelujen perusteella rakennetaan kohteliaan selkokielisen puhuttelun periaatteet. Puhuttelujen kohteliaisuutta tutkitaan Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteorian ja kasvojen käsitteen avulla. Tarkoitus on selvittää, mitkä puhuttelut uhkaavat lukijan negatiivisia ja positiivisia kasvoja ja mitkä taas suojelevat tai vahvistavat niitä etä- ja lähikohteliaisuuden keinoin. Tutkielmassa hyödynnetään myös uudempaa kohteliaisuuden tutkimusta, joka korostaa kohteliaisuuden tilannesidonnaisuutta. Kohteliaisuusteoriaa tukee Hallidayn systeemis-funktionaalinen teoria, jonka mukaan kirjoittajan tai puhujan valinnat rakentavat tekstin merkityksiä. Siten tarkastellaan sitä, miten kirjoittajan tekemät puhutteluvalinnat vaikuttavat selko-oppaan merkityksiin. Tutkielman analyysissa havaittiin, että lukijaa puhutellaan suoraan yksikön toisen persoonan persoonapäätteellä, imperatiivilla, genetiivisubjektilla, sinä-pronominin taivutusmuodoilla ja possessiivisuffiksilla. Epäsuorassa puhuttelussa hyödynnetään NP-lausekkeita, nollapersoonaa, passiivia ja nominaalistuksia. Selkokielisessä oppaassa lukijan suoraa puhuttelua on runsaasti enemmän kuin alkuperäisessä versiossaan. Siten myös suoraa kohteliaisuusstrategiaa on hyödynnetty enemmän. Suoraan puhutteluun yhdistetään usein positiivisia tai neutraaleja merkityksiä. Yllättävää kuitenkin on se, että selko-oppaassa on satoja epäsuorasti lukijaa puhuttelevia ilmauksia, vaikka esimerkiksi passiivin lukijaan viittaavaa käyttöä selkokielen ohjeistukset eivät hyväksy. Oppaassa on joitakin ilmauksia, jotka eivät tunnu yhdistyvän kohteliaisuuteen lainkaan. Nämä ilmaukset herättävät lukijan huomion suoralla puhuttelulla erittelevässä tekstityypissä, mahdollistavat tiiviin ja yksinkertaisen ilmaisun, ovat tekstilajille tyypillistä neuvomista tai luovat tekstiin geneeristä sävyä. Kasvoja uhkaavia ilmauksia on vain vähän, mutta monia kasvoja suojelevia ja vahvistavia kohteliaisuusstrategioita on käytössä. Tämä on mielenkiintoista, koska selkokieli pyrkii yksitulkintaisuuteen ja selkeyteen. Etenkin impersonaaliset etäkohteliaisuuden keinot olisivat voineet aiheuttaa yhteentörmäyksiä selkokielen periaatteiden kanssa. Lukijan kasvot joutuvat uhatuiksi, jos velvoittavuus on tarpeettoman vahvaa, kieltä ei ole kohdennettu riittävästi lukijalle ja lukijaa puhutellaan suoraan arkaluonteisten puheenaiheiden yhteydessä. Lukijan negatiivisia kasvoja puolestaan suojelevat velvoittavuuden vähentäminen ja kohdentaminen. Positiiviset kasvot saavat vahvistusta, kun lukija esitetään hyötyjänä, pehmennetään arkaluonteisia puheenaiheita ja perustellaan velvoittavuutta. Tutkielman avulla saatiin tietoa selko-oppaan puhuttelukeinojen kohteliaisuudesta sekä kirjoittajan ja lukijan välisestä vuorovaikutuksesta. Tutkimustulosten perusteella rakennettiin kohteliaan puhuttelun suositukset, jotka voivat auttaa kirjoittajia luomaan sopivaa sävyä selkokielisiin oppaisiin.

Käännöstieteessä japanin kieli on rikas tutkimusalue erityisesti kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämisen kannalta, sillä kyseessä on monille eurooppalaisille vielä melko vieras ja kaukainen kulttuuri. Japani on ollut kohteliaisuustutkijoiden keskuudessakin hyvin suosittu aihe, sillä japanilainen kohteliaisuuskulttuuri eroaa hyvin paljon eurooppalaisesta. Tässä tutkielmassa yhdistyy sekä kohteliaisuus- että käännöstutkimus: tutkielma käsittelee japanin puhuttelutapojen kääntämistä suomeen ja englantiin. Tapaustutkimuksessa analysoitiin, millaisia käännösratkaisuja japanilaisten puhuttelutapojen kohdalla on käytetty suomen- ja englanninkielisissä käännöksissä. Erityisesti tarkastelussa oli se, onko kunnioittavien ja tuttavallisten puhuttelutapojen variaatiota säilytetty vai häivytetty kohdeteksteissä ja mitä keinoja tähän on käytetty. Teoreettisena taustana tutkielmassa on käytetty Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteoriaa. Teoriaosuudessa pureudutaan myös tarkemmin kunkin kielen puhuttelustrategioiden erityispiirteisiin. Käännösteorian osalta käännösanalyysin pohjana toimii Venutin (1995) teoria kotouttamisesta ja vieraannuttamisesta. Lisäksi analyysissä hyödynnetään Ramos Pinton (2009) mallia kielellisen variaation kääntämisestä. Tapaustutkimuksen aineistona oli japanilaisen kirjailija Haruki Murakamin teos Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) sekä teoksen suomen- ja englanninkieliset käännökset. Aineistosta valittiin esimerkkiotteita erilaisista puhuttelutilanteista. Niitä analysoimalla selvitettiin, mitä käännösratkaisuja puhuttelutapojen esittämisessä on käytetty ja miten alkutekstin puhuttelutapojen variaatio säilyy kohdeteksteissä. Analyysistä selvisi, että puhuttelutapojen variaatio on suppeampaa molemmissa kohdeteksteissä. Puhuttelua kotoutettiin kohdekielten puhuttelunormeihin sopiviksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tuttavallisen ja kunnioittavan puhuttelun välinen ero on säilytetty kohdeteksteissä niissä tapauksissa, joissa puhuttelu on symmetristä, mutta epäsymmetrisyys koettiin paikoin vieraaksi. Japanin puhuttelussa esiintyvä epäsymmetrinen puhuttelu oli muutettu symmetriseksi, jos epäsymmetrisen puhuttelun tilannekonteksti rikkoi kohdekielten puhuttelunormeja. Suomennoksessa ero tuttavallisen ja kunnioittavan puhuttelun välillä on tehty sinuttelun ja teitittelyn avulla sekä kunnioittavia puhuttelusanoja käyttäen. Lisäksi erittäin epämuodollisen puhuttelutavan esittämiseksi on käytetty suomen puhekielen keinoja. Englanninkielisessä käännöksessä puhuttelutapojen ero on luotu siten, että kunnioittavassa puhuttelussa käytetään kunnioittavia puhuttelusanoja, joita tuttavallisessa puhuttelussa sitä vastoin ei käytetä. Aineiston perusteella vaikuttaisi siltä, että puhuttelustrategioihin pyritään löytämään vastine siitä sanaluokasta, jossa se rakenteellisesti esiintyy myös alkutekstissä. Jos vastaavaa rakennetta puhuttelutyylin esittämiseen ei löydy kohdekielestä, turvaudutaan häivyttämiseen. Tämä johtaa väistämättä siihen, että puhuttelutapojen variaatio vähenee käännöksessä.