Browsing by Subject "representaatio"

Tutkielmassa vertailen tapoja, joilla virolaisia ja vironvenäläisiä representoidaan suomalaisuutisoinnissa. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien kevään 2007 uutisista Tallinnan pronssipatsasmellakoista, joissa vastakkain olivat virolaisten ja vironvenäläisten käsitys patsaan merkityksistä ja käytöstä. Tarkastelen virolaisten ja vironvenäläisten representaatioiden eroja seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1) Millä tavoin virolaisten ja vironvenäläisten representaatiot eroavat toisistaan pronssipatsaskohun suomalaisuutisoinnissa? 2) Millaisin lauserakenteellisin keinoin virolaisten ja vironvenäläisten representaatioita aineistossa rakennetaan? 3) Millaisina subjekteina virolaiset ja vironvenäläiset aineistossa esiintyvät? 4) Millaista agentiivisuutta nuo ryhmät lausetasolla toteuttavat aineistossa? Teoreettiselta taustaltaan tutkielma lähestyy aihetta monitieteisesti. Yhdistän tutkielmassani niin yhteiskuntatieteellistä kuin sosiologista ja ryhmäpsykologista toiseuden teoriaa lingvistiseen tutkimusotteeseen. Tutkielman keskeiset havainnot ovat, että virolaisten ja vironvenäläisten subjektien välille tuotetaan aineistossa selkeitä eroja. Ne subjektit, joiden viittauskohde on vironvenäläinen yksilö tai ryhmä, esiintyvät aineistossa selvästi epäagentiivisemmissa asemissa kuin vastaavat virolaisen viittauskohteen saavat subjektit. On myös nähtävissä, että vironvenäläisiä kuvaavassa aineiston osassa esiintyy enemmän esimerkiksi oppikirjamaista predikatiivilausetta, joka pyrkii esittämään lauseen informaation kyseenalaistamattomana, neutraalina faktana, sekä passiivilauseita. Vironvenäläisten representaatiossa yleisempää on käsitellä kansanosaa yhtenäisenä, stereotypisena ryhmänä. Virolaisten representaatioissa taas erityisesti subjektiasemassa korostuvat laillista valtaa ylläpitävät instituutiot. Niiden vastakohdaksi nousee, joskin pienessä mittakaavassa, vain vironvenäläisten subjektien saama aktivisti-viittauskohde. Vironvenäläinen subjekti henkilöidään harvemmin kuin virolainen ja erityisesti nimettyjen henkilöiden esiintyminen aineistossa painottuu hyvin vahvasti virolaisten ryhmään.

Tutkielmassa tarkastellaan vastamainontaa ja sen ilmentämää kritiikkiä yritysten vastuullisuutta kohtaan. Yhtenä kriittisen journalismin muotona vastamainonta luo keinoja, joilla voidaan kyseenalaistaa mainonnan synnyttämiä tarpeita ja nostaa esiin länsimaisen kulutuskulttuurin kestämättömiä piirteitä. Yritystoiminta ja markkinat nousevat huomion keskiöön, kun kantaa otetaan erityisesti kulutuksen taustalla vaikuttaviin tekijöihin. Poliittista kuluttajuutta edustava vastamainonta voidaan nähdä eräänlaisena instrumenttina, joka auttaa luomaan paitsi vastuullisia kuluttajia niin myös heidän tarvitsemansa vastuullisen kulutusympäristön. Kysymys yritysvastuusta on yhteiskunnallisesti tärkeä ja kiistelty. Vastamainosten tulkinnan kautta on mahdollista tarkastella yritysten kohtaamia paineita sekä vastuullisuusvaatimuksia. Lähestyn aihetta seuraavien kysymysten kautta: 1. Miten vastamainokset representoivat yritysvastuuta? 2. Minkälaisia myyttejä vastamainoksista voidaan tunnistaa? 3. Minkälaisia valta-asetelmia nämä myytit paljastavat? Näiden kysymysten taustalla on ajatus siitä, että liikeyritysten näennäinen hyväntahtoisuus ei riitä vastuullisen muutoksen aikaansaamiseksi ja yritysten kohtaama julkinen kritiikki on oikeutettua. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu mainonnan ja yritysvastuun tutkimuskirjallisuudesta, jonka kautta tarkastelen mainonnan moninaisia merkityksenluonnin keinoja sekä yritysvastuun tutkimuksen taustaa. Tutkielman aineisto koostuu 13 vastamainoskuvasta, joiden myyttisiä elementtejä tarkastelen semioottisen analyysin menetelmin. Semioottisen analyysin avulla pyrin tarkastelemaan erilaisten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten merkitysten tuotantoa vastamainoksissa. Analyysia varten vastamainokset jaettiin kolmen yritysvastuun teeman mukaisesti taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen. Analysoin vastamainosten ilmentämää myyttikritiikkiä sekä tapoja representoida yritysvastuuta. Representaation ja myytin käsitteiden avulla on mahdollista pohtia miten, kenen näkökulmasta ja millä välineillä erilaiset mediat esittävät ja tuottavat todellisuutta. Kuten representaatiot niin myös myytit palvelevat tavallisesti hallitsevien luokkien etuja, minkä vuoksi ne nostavat esiin yhteiskunnallisia valtarakenteita. Analyysin myötä esiin nousivat kolme vastakkainasettelun myyttiä, jotka kertovat yhteiskuntamme piilorakenteista ja valta-asetelmista: Ensimmäisenä vastuun ja markkinoiden välinen myytti, toisena luonnon ja kulttuurin jaottelun myytti sekä kolmantena myytti mainonnan ja etiikan dilemmasta. Olennainen osa näiden myyttien merkitysten avaamista on keskustelu yritysvallasta, joka nousee tutkielmani vastamainoksia yhdistäväksi teemaksi. Yritysten mahdollisuudet ylläpitää demokraattista, oikeudenmukaista ja vastuullista yhteiskuntaa haastavat taloudellisen kasvun vaatimuksen. Viime kädessä yhteiskunnallisesti avoin kriittinen keskustelu sekä todellisten tekojen vaatiminen yhteiskuntavastuuta vakuuttavilta yrityksiltä ovat avainasemassa muutoksen aikaansaamiseksi.

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten japanilainen televisiomainonta esittää ja rakentaa äitiyttä. Työssä tarkastellaan myös äitiyden esityskäytännöissä viimeisen 20 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Tarkoituksena on pohtia esityskäytäntöjen syitä Japanin kulttuurin ja yhteiskunnallisen tilanteen kontekstissa. Äitiys nähdään Japanissa yleisesti arvostettuna ja ihailtavana tehtävänä, sekä lämmön ja rakkauden symbolina. Valtio on historiallisesti tukenut ja edistänyt ihannetta naisesta kotona hyvän vaimon ja viisaan äidin roolissa, mutta nykypolitiikassa ajatellaan, että naisten osallistuminen työelämään ajaa yhteiskunnan etua. Perinteinen äitiys on siis muuttumassa. Tutkielman aineisto koostuu 80:sta Japanin televisiossa esitetystä äitihahmon sisältävästä televisiomainoksesta, joista 40 näytettiin vuosina 1995–1996 ja toiset 40 vuosina 2015–2016. Aineistoa tarkastellaan laadullisen ja määrällisen sisällönanalyysin keinoin, ja analyysin apuvälineenä käytetään myös semiotiikkaa. Kehyksenä toimii Judith Butlerin performatiivisuusteoria, jonka mukaan sukupuoli on sosiaalisesti rakennettu illuusio. Teoriaa soveltaen ajatellaan, että käsitykset äitiydestä muuttuvat kytköksissä kulttuurin ja aikakauden normeihin ja ihanteisiin, ja mainonnan esitykset ilmentävät ja tuottavat näitä käsityksiä. Tutkielman tulokset osoittavat, että äitiys on edelleen merkittävä ja arvostettu tehtävä Japanissa. Äitihahmoihin yhdistetään erityisesti rakastaminen, huolehtivaisuus ja lapsen kannustaminen – ankaruuskin kumpuaa välittämisestä. Äidinrakkaus toimiikin toistuvasti mainosten kantavana teemana, jolla pyritään vetoamaan katsojien tunteisiin. Äitihahmojen esittämistä käytetään usein myynnin välineenä yhdistämällä tuotteisiin äidin positiiviset ominaisuudet ja konnotaatiot. Äitihahmot mainostavat usein elintarvikkeita ja kodinhoitoon liittyviä tuotteita, mutta myös teknologiaa. Esimerkiksi kameramainokset vetosivat äidin kautta perheen muistojen säilyttämiseen ja puhelinyhtiöt yhteydenpidon tärkeyteen. Aineiston 1990-luvun mainoksissa äidit esitettiin pääasiassa kotiaskareissa tai hoitamassa lasta. Äidit kuvattiin perheen keskiössä, ja he toimivat huolehtimassa kaikista perheen asioista. 2010-luvulla puolestaan toistuivat perhe-esitykset, joissa äidille olennaista oli perhesuhteiden vaaliminen kodinhoidon sijaan. Sukupuoliroolien eronteko oli vähentynyt ja korostuneen aseman sai vanhempien välinen kumppanuus. Nykypolitiikka tai japanilaisten muutoksessa olevat käsitykset eivät kuitenkaan vielä mainonnassa laajemmilta osin ilmene. Äidit määritellään edelleen pääasiassa lasten ja perheen, ei äidin oman identiteetin kautta. Äitiyttä kuvataan enemmän perinteisen ihanteen kuin todellisen yhteiskunnallisen tilanteen mukaisesti.

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia representaatioita Australian ja Uuden-Seelannin uutismediat välittivät dekolonisaatiosta maiden kansallispäivinä vuosina 2022 ja 2023. Kansallispäivät ovat merkittäviä tapahtumia, jotka juhlistavat valtioiden saavutuksia ja kulttuuria sekä kyseisten kansojen historiaa. Kansallispäivät voivat kuitenkin olla myös haastavia ja tunteita herättäviä, etenkin maissa, jotka ovat entisiä siirtomaita. Dekolonisaation tarkoituksena on purkaa niitä rakenteita, joita siirtomaavallan aikana on syntynyt ja jotka edelleen aiheuttavat epätasa-arvoisuutta maiden valtaväestön ja alkuperäiskansojen välille. Tarkastelen laadullisen sisällönanalyysin avulla, millaisena australialaiset uutissivustot SBS ja News.com, sekä uusiseelantilaiset NZ Herald ja Stuff.com esittävät dekolonisaation etenemisen valtioissa kansallispäiviin liittyvissä artikkeleissa. Neljästäkymmenestäkahdesta analysoimastani artikkelista esiin nousivat alkuperäiskansojen toimijuuden, dekoloniaalisen kielen, poliittisen ilmapiirin, sekä kansallispäiviin liittyvien perinteiden teemat. Tutkielmassa vertailin näihin teemoihin sisältyvien representaatioiden eroavaisuuksia Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kehystäen niitä kulttuurisella ja poliittisella kontekstilla. Analyysissa käytän apuna aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta muun muassa mediatutkimuksen, alkuperäiskansatutkimuksen ja postkoloniaalisen tutkimuksen kentiltä. Tutkimustani ohjasi ajatus siitä, että median välittämät representaatiot vaikuttavat käsityksiin dekolonisaatiosta. Aineistoni paljasti, että Australia ja Uusi-Seelanti pyrkivät molemmat edistämään dekolonisaation etenemistä yhteiskunnassa. Uusi-Seelanti on prosessissa pidemmällä, mutta molempien maiden suurten mediaorganisaatioiden välittämät artikkelit sisälsivät positiivisia kuvauksia dekolonisaatiosta sekä tietoa alkuperäiskansojen kulttuurista ja heidän kokemistaan historiallisista ja nykyisistä vääryyksistä. Kumpikin maa pyrkii navigoimaan siirtomaahistoriansa jättämien jälkien ja tulevaisuuden tasavertaisuuteen liittyvien pyrkimysten ristivirrassa.

The thesis discusses American Chinese ethnic identity and factors affecting it. The thesis also explores whether the American Chinese have assimilated into American society. The theoretical framework of the thesis is formed by Stuart Hall's theory of cultural identity and the theory of assimilation by Peter Salins. The thesis represents conceptual cultural research and its research method is a literature review. The source materials of the thesis are comprised of texts written by American Chinese researchers in which they discuss their experiences in the United States. The findings of the thesis are that the American Chinese ethnic identity is not unified, but within the group there are differences in the form and content of ethnic identity. The thesis reveals that the key features of the American Chinese ethnic identity are pan-Asianism, in which cultural identities based on nationalities are combined with a broader Asian identity, and a hybrid identity in accordance with Stuart Hall's identity theory, which simultaneously contains elements from two or more cultural backgrounds. The Americans Chinese consider it important to preserve Chinese cultural traditions. Factors influencing the American Chinese ethnic identity that arise in this thesis are American Chinese communities, the attitudes of the majority population, and representation, that is, how they are presented in popular culture and media. The study shows that the way of representation of the American Chinese has been stereotypical and scarce, which has affected their ethnic identity. Within the American Chinese group there is also dispersion in assimilation. It can be said that the American Chinese in general have assimilated into American culture and society at least at the level of behavior and adopted superficial aspects of it. Younger age groups have assimilated at a deeper level and embraced American values.

Tutkielmassa tarkastellaan Kiinan asemaa suomalaisessa keramiikkatuotannossa keskittyen aineistona suomalaisen Arabian keramiikkatehtaan tuotantoon. Tarkastellen Arabian tuotannossa ilmeneviä kiinalaisen kulttuurin vaikutteita, niiden kehitystä ja taustalla vaikuttavia tekijöitä, tutkielma pyrkii havainnollistamaan, miten kiinalainen kulttuuri ja suomalainen keramiikka ovat kohdanneet Arabian tehtaan toiminnan aikana. Tutkielmassa Arabian keramiikan kulttuurivaikutteita lähestytään representaation käsitteen kautta. Käsitteen monia merkitystasoja hyödyntäen Kiinaa käsitellään tutkielmassa niin kulttuurivaikutteiden lähteenä, valtiollisena toimijana kuin semioottisena mielikuvana, jonka pohjalla vaikuttavat erilaiset historialliset käsitykset kiinalaisesta kulttuurista. Kiinalaisen kulttuurin representaatioiden eri muotojen tarkastelu Arabian keramiikkatuotannossa on jäsennetty tutkielmassa temaattisten osioiden – kuva, kieli, muoto ja tekniikka – alle. Osioissa sovelletaan näkökulmia niin taidehistorian, alue- ja kulttuurintutkimuksen kuin semiotiikan aloilta pohjaten aihepiirien tutkimuskirjallisuuteen. Arabian tuotannossa käytettyjen kuvitusten, nimitysten, muotojen sekä tekniikoiden analyysin pohjalta tutkielma osoittaa, että kiinalainen kulttuuri on tarjonnut tuotannolle vaikutteita monella representaation tasolla ollen näissä kokonaisvaltaisimmin vaikuttavassa asemassa tuotannossa 1930–60-lukujen välillä. Suhteessa Kiinan aseman kehityskulkuihin tutkielma nostaa tarkasteluun esimerkiksi Ruotsin aseman kulttuurivaikutteiden välittäjänä sekä myös japanilaisen keramiikan rinnakkaiset vaikutteet. Representaatioiden eri ilmentymiä käsitellään tutkielmassa lähtökohtaisesti sidonnaisina oman aikakautensa kontekstiin. Tutkielmassa tuodaan esille myös erilaisia historian ja modernin suhteeseen liittyviä ristiriitoja keramiikkatuotannon kulttuurivaikutteiden sisällä tavoitteena ottaa näin huomioon, kuinka arjen esineisiin sisältyy moniulotteisia keskusteluita ja historioita.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Tarmo Koiviston Mämmilä-sarjakuvassa esiintyviä elämänkulkuja, sekä työn ja asumisen rakennemuutoksen aiheuttamia muutoksia niissä. Mämmilä kertoo suomalaisen kyläyhteisön arjesta ja yhteiskunnan muuttumisesta sarjakuvan muodossa. Mämmilä ilmestyi vuosina 1976–1996 ja se tarjoaa pitkän ilmestymisajanjakson takia kiinnostavan ikkunan suomalaiseen yhteiskunnalliseen muutokseen. Elämänkulkuanalyysi on lähestymistapa, jossa tarkastellaan yksilön toimijuutta, henkilökohtaisia suhteita, ajan ja paikan merkitystä, sekä elämäntapahtumien ajoittumista suhteessa yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. 1970-luvulle tultaessa asumisen ja työn rakennemuutos oli jo pitkällä ja siitä aiheutuvia seurauksia jo nähtävissä yksilön elämänkulussa. Sarjakuvan käyttö historiatutkimuksessa perustuu ajatukseen sarjakuvan tekijän toimimisesta aikakauden tulkitsijana. Tekijän tarkoituksena on ollut nimenomaisesti kuvata rakennemuutosta suomalaisen kyläyhteisön ja sen hahmojen kautta. Lopputulos ei kuitenkaan ole vain tekijän oma näkemys ajasta, vaan siihen suodattuu ympäröivän yhteiskunnan arvoja ja asenteita, sekä yleistä näkemystä käsitellystä aiheesta. Muutos elämänkuluissa näkyy parhaiten perheiden kautta. Perhe on tärkeä yhteiskunnallinen instituutio ja muutokset siinä edellyttävät myös muiden yhteiskunnallisten arvojen muutosta. Mämmilässä nousee esiin ydinperhemallin monipuolistuminen ja heikkeneminen, sekä isyyden muuttuminen osallistuvammaksi vanhemmuudeksi.

Tämä uskontotieteen maisterintutkielma tarkastelee Diablo-tietokonepelin (1996) paholaishahmon representaatiota sekä sen nivoutumista camp-estetiikkaan ja sekularisaatioon. Tutkielman päätutkimuskysymys on: millä tavoin camp-estetiikka ilmenee Diablo-pelin paholaishahmon representaatiossa, ja miten se on kytköksissä sekularisaatioon? Tutkielman aineisto koostuu sekä keskiaikateemaisen Diablo-toimintaroolipelin kuvakaappauksista ja pelin tapahtumista, että pelin kosmologiaa, miljöötä ja juonta tarkentavasta taustakertomuksesta ja siihen kuuluvasta visuaalisuudesta. Aineistoa analysoidaan sisällönanalyysin keinoin, ja tutkielmassa hyödynnetään yleisemmän sisällönanalyysin lisäksi peli-immanenttia lähestymistapaa korostavaa sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sekularisaatioteoria ja teoriaan liittyvät Christopher Partridgen käsitykset uudelleenlumoutumisesta ja okkulttuurista sekä Stig Hjarvardin näkemykset uskonnon mediatisaatiosta ja banaalista uskonnosta, minkä lisäksi tutkielman keskiössä on myös Susan Sontagin camp-käsite. Tutkielmassa todetaan, että Diablo-pelin paholaishahmon representaatiossa on havaittavissa camp-estetiikkaan kytkeytyviä liioittelun ja ylettömyyden, kaksoismerkityksen, vakavuuden ylittämisen ja koomisuuden sekä ajallisen etäisyyden piirteitä. Paholaishahmon camp-henkinen representaatio voidaan tulkita myös sekularisaation ilmentymänä: esimerkiksi uskontoviitteiden luova ja lennokas käyttö representaatiossa heijastelee yhtäältä maallistumista, mutta toisaalta taas uudelleenlumoutumista. Lisäksi viihteellisen populaarikulttuurin kontekstissa esitetty paholaisen representaatio on mahdollista yhdistää uskontokritiikkiin.

Tutkielmassa tarkastellaan sukupuolirepresentaatioita ranskan kielen oppikirjoissa. Kohdeaineistona on kaksi Otavan julkaisemaa ranskan alkeisoppikirjaa, Voilà ! 1 Textes sekä J’aime 1. Aikaisemmat oppikirjatutkimukset ovat osoittaneet, että stereotyyppisillä sukupuolikäsityksillä on vankka asema koulumaailmassa: heteronormatiivisuus on itsestäänselvyys ja sukupuolen moninaisuus lähes vaiettu aihe. Ihmisoikeudet-käsitteen ranskankielinen ilmaisu on droits de l’homme, jossa ihmistä kuvaa polyseeminen sana homme, joka merkitsee myös miestä. Näennäisesti neutrista ilmaisusta on vaikea päätellä, kuuluvatko oikeudet myös naisille. Kielenkäyttö on poliittista ja vallan väline. Feministiseen tutkimusotteeseen kuuluu myös yksilön identiteettiin vaikuttavien yhteiskunnallisten valtasuhteiden tutkiminen. Sukupuolten tasa-arvo ei ole yhteiskunnasta erillinen ilmiö, vaan muiden hierarkkisten kategorioiden kuten iän, etnisyyden, seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden tai sosiaaliluokan yhdistelmä. Oppikirjat kuvaavat ympäröivää maailmaa jostakin valitusta näkökulmasta, ja vastuu niiden sisällöstä on lähinnä oppikirjailijoilla ja osittain kustantajilla. Ohjeista ja säädöksistä huolimatta koulujen käytänteet sekä opetusmateriaalit, joihin opettajat vahvasti tukeutuvat, vaikuttavat nk. piilo-opetussuunnitelman mukaisesti: sukupuoli- ja tasa-arvokysymyksien stereotypioita pikemminkin vahvistetaan kuin puretaan. Tutkimuksessa selviää, että vaikka lukion uuden opetussuunnitelman (2016) mukainen oppikirja J’aime 1 onkin huomattavasti edistynyt lukumäärällisen ja osittain laadullisenkin tasa-arvon (mm. heteronormin purkaminen) huomioonottamisessa, kieliopillisen androsentrisyyden purkaminen säilyy haasteena.

Koira on yksi keskeisistä muinaisegyptiläisessä taiteessa esiintyvistä eläinlajeista. Tutkielman aiheena ovat kuvalliset ostrakonit eli kalkkikiven sirpaleet, joille tehdyt piirrokset esittävät kesyjä koiria. Tutkielma kartoittaa, miten koiria on kuvattu ostrakoneilla esiintyvässä epävirallisessa taiteessa Theban alueella uuden valtakunnan aikana (noin 1550–1069 eaa). Tutkielman keskeinen tavoite on määritellä ostrakoneilla esiintyvien koirarepresentaatioiden ikonografia. Toisena tavoitteena on vertailla ostrakonien ja thebalaisten yksityishautojen koiriin liittyviä kuva-aiheita. Tutkielman aineistona oleva korpus sisältää 39 ostrakoneille tehtyä piirroskuvaa, jotka on kerätty eri kokoelmista. Kuva-aiheet voidaan jakaa neljään eri ryhmään: metsästyskoiriin (23 kpl), lemmikeihin (4 kpl), karikatyyreihin (3 kpl) ja ihmisten tavoin käyttäytyviin antropomorfisiin eläimiin (9 kpl). Tutkimukseen eivät sisälly muinaisegyptiläiset koirahahmoiset jumalolennot. Tutkimusmenetelmänä on tyylianalyysi, jossa hyödynnetään ikonografista lähestymistapaa ja vertailevaa analyysiä. Koiraostrakonien kuva-aiheita ja esitystapoja verrataan toisiinsa sekä myös varhaisemman uuden valtakunnan (18. dynastian) aikaisiin yksityishautoihin, joissa esiintyvissä metsästys- ja lemmikkiaiheissa on yhtäläisyyksiä ostrakonien aiheisiin ja esitystapoihin. Tutkimuksessa käy ilmi, että koirarepresentaatiot ovat ikonografialtaan vakiintunut kuva-aihe uuden valtakunnan Thebassa. Vertailussa hautakoristeluun voidaan havaita, että metsästyskoirien ja osin myös lemmikkien ikonografia on pitkälti samanlainen ostrakoneilla ja yksityishautojen seinäkoristelussa. Karikatyyrit ja antropomorfiset koirakuvaukset poikkeavat tästä ikonografiasta eikä niitä esiinny hautojen kuva-aiheissa lainkaan. Tutkielman päätelmissä esitetään koira-aiheelle erilaisia tulkintamahdollisuuksia. Metsästysaiheiset kuvaostrakonit on tutkimuskirjallisuudessa tulkittu hautakoristelujen harjoitustöiksi, mutta ne voidaan nähdä myös perinteisten hautakuva-aiheiden tallenteina sekä uusien luovien ratkaisujen kokeiluna. Antropomorfiset koira-aiheet ovat todennäköisesti suullisten eläintarinoiden kuvitusta ja parodioita. Osa koiraostrakoneista on arkista piirtelyä. Tutkimus kuvaa, miten koira representoitiin uuden valtakunnan aikana. Tutkimusaihe edistää ymmärrystä muinaisten egyptiläisten epävirallisesta taiteesta ja suhteesta eläimiin.