Browsing by Subject "seksuaalivähemmistöt"

Pro gradussani tarkastelen Yhteys-liikettä, joka oli solidaarisuus- ja tukiliike seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Käytän tavoiteperusteista lähestymistapaa (goal-attainment model), jota soveltamalla selvitän, mitkä olivat liikkeen tavoitteet, mitä keinoja se käytti niiden saavuttamiseen ja mikä oli liikkeen tavoitteiden saavuttamisen aste vuosina 1998–2010. Lisäksi tarkastelen, millaisia ihmisiä liikkeessä toimi. Lopuksi tarkastelen, oliko saavutettu lopputulos liikkeen toiminnan ansiota. Tarkastelen liikkeen toimintaa kirkollis-yhteiskunnallisella tasolla, jonka ymmärrän sisältävän myös ekumeenisen toiminnan. Tutkielmani päälähteitä ovat liikkeen tukiyhdistyksen yksityisarkisto ja liikkeen perustajan Liisa Tuovisen Yhteys-liikettä koskeva yksityisarkisto. Toissijaisia lähteitäni ovat kolmen liikkeessä toimineen henkilön liikettä koskevat yksityisarkistot. Lisäksi olen haastatellut tai saanut suullisia tiedonantoja viideltä liikkeen jäseneltä. Liikkeen vaikuttavuuden arvioimisessa olen hyödyntänyt painettua aineistoa foorumeilta, joilla liike toimi. Liikkeestä muodostui identiteettiin perustumaton, poliittinen ja verkostosolidaarinen solidaarisuusliike seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Liikkeen perustajien ja jäsenien teologisessa profiilissa painottui eksegeettinen, sosiaalieettinen ja auttamistyön asiantuntemus. Nämä kolme tekijää näkyivät niin liikkeen tavoitteissa kuin sen käyttämissä keinoissa. Liike perusteli toimintansa eksegeettisellä tutkimuksella ja raamatuntulkinnalla. Liikkeen ensijaisena tavoitteena oli koota yhteen samalla tavalla ajattelevia kristittyjä, jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä olisi oikeus osallistua täysipainoisesti seurakunnan elämään ja viranhoitoon. Tämän toteuttamiseksi liike pyrki luomaan keskustelua herättävän ja kantaa ottavan verkoston, keskusteluapua tarjoavan verkoston ja vaati kirkkoja uudistamaan seksuaalieettistä opetustaan, joka edellytti pitäytymään homoseksuaalisuuden toteuttamisesta. Seksuaalieettisen opetuksen uudistamiseen liittyi siunauskaavan luominen rekisteröidylle parisuhteelle ja virkakiellon estäminen parisuhteensa rekisteröineelle kirkon työntekijälle. Tavoitteidensa toteuttamiseen liike käytti monia perinteisiäkansalaisvaikuttamisen keinoja, kuten suoria yhteydenottoja päättäjiin ja kannanottoja. Liikkeen jäsenten asiantuntemuksesta nousseita keinoja olivat tiedon lisääminen ja keskusteluavun tarjoaminen. Liike onnistui luomaan molemmat suunnittelemansa verkostot. Lisäksi liikkeen tukema parisuhdelaki toteutui yhteiskunnallisen lainsäädännön tasolla. Parisuhdelain toteuduttua liike alkoi toimia saadakseen luterilaiseen kirkkoon siunauskaavan rekisteröidylle parisuhteelle ja estääkseen ehdotetun virkakiellon parisuhteensa rekisteröineelle kirkon työntekijälle. Virkakielto tai siunauskaava eivät kumpikaan toteutuneet. Siunauskaavan sijaan käyttöön tuli rukoushetki. Näin ollen Yhteys-liike onnistui toteuttamaan tavoitteensa osittain.

Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia toimijuuden muotoja on erotettavissa sateenkaarinuorten eli seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kuvauksissa kokemastaan heteronormatiivisesta väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Toimijuus on sosiaalityölle keskeinen käsite, ja toimijuuden tukeminen ja tunnistaminen on tärkeä osa sosiaalityön työskentelyä. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että sateenkaarinuoret kokevat keskimäärin muita nuoria useammin väkivaltaa. Heteronormatiivisella väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kytkeytyy seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin normatiivisiin käsityksiin. Tutkielman tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, millaisilla tavoilla sateenkaarinuoret toteuttavat toimijuuttaan pyrkiessään selviytymään kohtaamastaan väkivallasta. Tutkielman aineistona on Nuorisotutkimusseuran ja Setan vuosina 2012–2014 toteuttaman Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen kyselyaineisto. Tutkielman aineisto koostuu fyysistä ja henkistä väkivaltaa koskevista avovastauksista. Aineisto on rajattu siten, että siihen on valikoitunut vain vastaushetkellä 14–28-vuotiaiden vastaukset. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan vain sellaista väkivaltaa, joka on nuorten oman kokemuksen mukaan liittynyt heidän seksuaaliseen suuntautumiseensa, sukupuolen ilmaisuunsa ja/tai sukupuoli-identiteettiinsä. Aineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmassa tunnistetaan sateenkaarinuorten väkivallasta selviytymiseen liittyvistä kuvauksista kahdeksan eri toimijuuden muotoa: puolustautuminen, etäisyyden ottaminen, sisäisen voiman käyttäminen, menestymiseen pyrkiminen, ihmissuhteisiin tukeutuminen, sovinnon tekeminen, ulkopuolisen avun hakeminen ja tapahtuneen salaaminen. Puolustautumisella tarkoitetaan sanallista tai fyysistä vastahyökkäystä väkivallan tekijää kohtaan. Etäisyyden ottamisella tarkoitetaan sekä konkreettista etäisyyden ottamista, kuten uhkaavasta tilanteesta poistumista, että henkistä etäisyyden ottamista, kuten välinpitämätöntä asennetta. Sisäisen voiman käyttämisellä viitataan nuoren omaan sisäiseen vahvuuteen tukeutumista, kuten päättäväisyyttä, periksiantamattomuutta tai toiveikkaana pysyttelemistä. Menestymiseen pyrkimisellä tarkoitetaan pyrkimyksiä menestyä esimerkiksi opinnoissa, työelämässä tai yleisesti elämässä. Menestymiseen pyrkiminen voi tarkoittaa myös tulemista paremmaksi ihmiseksi kuin väkivallan tekijä. Ihmissuhteisiin tukeutumisella tarkoitetaan tukeutumista läheisiin ihmisiin, kuten ystäviin, perheenjäseniin, kumppaniin tai omiin vertaisiin. Sovinnon tekemisellä viitataan sekä kirjaimelliseen sovinnon tekemiseen väkivallan tekijän kanssa että kuvaannollisempaan sovinnon tekemiseen, kuten tapahtuneen tai oman itsen hyväksymiseen, anteeksi antamiseen tai pyrkimykseen ymmärtää väkivallan tekijää. Ulkopuolisen avun hakemisella tarkoitetaan avun hakemista ulkopuoliselta auktoriteetilta, kuten poliisilta tai opettajalta, tai hoitavalta taholta, kuten terapeutilta. Tapahtuneen salaamisella tarkoitetaan sitä, ettei nuori ole kertonut kokemastaan väkivallasta kenellekään. On tärkeää, että väkivaltaa kokeneiden sateenkaarinuorten kokemukset tulevat nähdyiksi ja että heidän toimijuutensa tunnistetaan ja sitä kunnioitetaan. Sateenkaarinuorten toimijuuden huomioiminen auttaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tukemaan väkivaltaa kohdanneita nuoria sekä ymmärtämään paremmin, mistä sateenkaarinuorten kohtaamassa väkivallassa on kysymys. Heteronormatiivisen väkivallan käsitteen avulla sateenkaarinuorten kokeman väkivallan tarkastelu voidaan asettaa laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen, joka tuo esille taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja normatiiviset rakenteet.

Tässä tutkimuksessa selvitän sitä, miten Suomen Kristillinen Liitto (SKL), vuodesta 2001 Kristillisdemokraatit (KD) on perustellut kielteistä kantaansa samaa sukupuolta olevien perhe- ja parisuhdeoikeuksien laajentamiseksi vuosina 1992–2009 ja millaista muutosta sekä jatkuvuutta näissä perusteluissa ilmenee. Tämä ajanjakso sisältää viisi keskustelua vuosina 1992, 1993, 1996, 2001 ja 2008–2009. Vuonna 1992 keskustelun samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnistä käynnisti perhetoimikunnan sitä koskenut ehdotus, jota seurasivat kansanedustaja Outi Ojalan lakialoitteet vuosina 1993 ja 1996. Vuonna 2001 keskustelu koski lakiin rekisteröidystä parisuhteesta johtanutta hallituksen esitystä. Viimeinen tutkimukseen otettu keskustelu koskee vuosien 2008–2009 sisäistä adoptiota koskevaa lisäystä lakiin parisuhteiden rekisteröimisestä. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt Carol Bacchin kehysanalyysiä. Sen pohjalta muotoilemieni kysymysten avulla olen tarkastellut ensinnäkin sitä, mitä puolue on kuvannut näissä lakihankkeissa ongelmallisena, toisekseen sitä, mitä syviä oletuksia näiden perustelujen taustalla on ja kolmanneksi sitä, mitä ei ole pidetty problemaattisena, mistä on vaiettu tai mitä on vältelty. Tutkimuksen aineisto koostuu ensisijaisesti kahdesta aineistoryhmästä. Ensimmäinen niistä on SKL:n ja KD:n puoluelehdet Kristityn vastuu sekä vuodesta 2005 KD-lehti, joista käytin erityisesti pääkirjoituksia ja puolueen kansanedustajien mielipidekirjoituksia. Toinen aineistoryhmä on keskusteluihin liittyvien lakialoitteiden lähetekeskusteluiden pöytäkirjat sekä keskustelun käynnistävä perhetoimikunnan mietintö ja lakialoitteet. SKL:n ja KD:n ongelmana pitämissä asioissa esiintyi paljon jatkuvuutta. Puolue vastusti yhtenäisesti samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimistä, koska koki sen uhkaavan avioliiton asemaa, lasten etua ja murentavan yhteiskunnan perustaa. SKL ja KD vetosivat toistuvasti myös Raamatun vastaisuuteen ja yksittäisistä kohdista erityisesti luomiskertomukseen. Homoseksuaalisuuden koettiin olevan syntiä, mikä näkyi erityisesti vetoamisessa samaa sukupuolta olevien seksin tuomitseviin kohtiin vuosina 1993–1996. Puolue koki myös asiasta käydyn keskustelun jakolinjat epäreiluiksi ja koki median olevan puhtaan ideologisesti toimivan Setan puolella. Ongelmana pidetyissä asioissa tapahtui myös muutoksia. Ensinnäkin vuodesta 1996 alkaen lakialoitteita perusteltiin ihmisoikeuksilla, mutta puolue kiisti systemaattisesti tästä olevan kyse. Selkein muutos tapahtui vuonna 2001, jolloin lakialoitteen perustelut erityisesti ihmisoikeuksiin liittyen haastettiin väittämällä, että koko lakihanke pohjautuu väärään oletukseen homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä. Sen sijaan puolue esitti homoseksuaalisuuden olevan tieteen mukaan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, minkä vuoksi lain hyväksyminen nähtiin rikkinäisen seksuaalisuuden muodon normalisoimisena. Koettujen ongelmien taustalla olivat syvät oletukset Raamatusta, sen tulkinnasta ja homoseksuaalisuudesta. Ensinnäkin Raamattua pidettiin auktoriteettina myös modernin valtion lainsäädännölle ja kompassina oikealle moraalille. Tähän nojaten Raamatun luomiskertomuksen koettiin asettavan miehen ja naisen välisen avioliiton ainoaksi tuettavaksi perhemuodoksi ja sallituksi suhteeksi seksuaalisuuden toteuttamiselle sekä ajattomaksi yhteiskunnan perustaksi. Homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteita arvosteltiin luomiskertomuksen ja samaa sukupuolta olevien seksin tuomitsevien kohtien kautta. Niiden pohjalta varsinkin homoseksuaalisuuden toteuttaminen esimerkiksi parisuhteen muodossa koettiin syntinä. Kautta linjan puolueessa ei problematisoitu Raamatun auktoriteettia maallisen valtion lainsäädännön perustana ja tapaa tulkita Raamatun eri tekstejä historiattomasti samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vastustamiseen soveltuviksi. Lisäksi SKL:n ja KD:n lakihankkeita vastustaessaan esittelemät tieteellisiksi kuvatut tutkimukset herättivät paljon kysymyksiä. Puolueen puheenvuoroissa ei eritelty tutkimusten tekijöitä, ja tutkimusten suhdetta tiedeyhteisön konsensukseen oli vaikea hahmottaa. Nimeltä mainitut tahot olivat vuorostaan selvästi kristillisiä toimijoita, ja puoluelehtien kautta paljastui, että tutkimukset olivat samoja, joita erilaiset konservatiiviset kristilliset tahot olivat koonneet lain vastustamisen tueksi. Vaikuttikin siltä, että tutkimusaineisto oli valittu tukemaan käsitystä homoseksuaalisuudesta poikkeamana luomisesta ja tarkoituksena oli perustella tätä kantaa tavalla, jolla olisi laajempaa kannatusvoimaa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat sosiaalisen median vaikuttajat vahvistavat ja haastavat homonormatiivista subjektipositiota. Tutkimusongelmaa lähestytään seuraajien ja mainostajien vaikuttajiin kohdistamien odotusten kautta. Kolmen tutkimuskysymyksen kautta selvitetään, millaisia odotuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat vaikuttajat kokevat itseensä kohdistuvan, miten he vastaavat odotuksiin työssään ja miten he tätä kautta asettuvat homonormatiiviseen subjektipositioon tai kieltäytyvät siitä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimiva, queer-tutkimuksesta lähtöisin oleva homonormatiivisuuden käsite on syntynyt heteronormatiivisuuden käsitteen rinnalle viitaten siihen, miten seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät yhteiskunnalliset käytännöt ja arvot ohjaavat ja rajoittavat myös niiden ihmisten elämää, joiden seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisu on epänormatiivista. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä suomalaisen seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan vaikuttajan teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua, jonka avulla aineistosta nousi esiin neljä seuraajien ja mainostajien odotusten mukaan nimettyä, viitekehyksen kannalta keskeistä teemaa: samastuttavuus ja aitous, esimerkin näyttäminen ja tiedon jakaminen, yhteiskunnallisten asioiden kommentointi sekä tavallisuus ja maanläheisyys. Aineiston analyysi osoittaa, että haastateltujen vaikuttajien seuraajat odottavat heiltä ennen kaikkea aitoutta, mikä on myös vaikuttajien itsensä omaksuma sisällöntuotantoa ohjaava ihanne. Mainostajat eivät haastateltavien lausuntojen perusteella ole yhtä avoimia odotuksistaan, mutta he edellyttävät kaupallisiin yhteistöihin kumppaneiksi valitsemiltaan vaikuttajilta tavallisuutta. Haastateltavat ajattelevat seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan vaikuttajan taloudellisen menestymisen olevan sitä vaikeampaa, mitä kauempana hän on seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen ilmaisuun liitetyistä normeista. Yhteiskunnallisten asioiden julkinen kommentointi on vaikuttajalle taloudellinen riski. Seuraajat suhtautuvat kantaaottavuuteen ambivalentisti. Aineistoa aiempaan tutkimukseen peilaamalla ja analysoimalla tullaan siihen johtopäätökseen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat sosiaalisen median vaikuttajat asettuvat usein homonormatiiviseen subjektipositioon näyttäen nuorille seuraajilleen uusliberalismin ihanteisiin ja heteronormiin assimiloitunutta menestyneen sateenkaariaikuisen mallia. Toisaalta vaikuttajat haastavat homonormatiivisuutta puhumalla avoimesti yhteiskunnan epäkohdista ja vaatien parannusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin.

Tutkielman keskiössä ovat naisten välisen seksin representaatiot 2010-luvun elokuvassa. Tutkin, millaisia naisten välisen seksin representaatiot ovat ja miten nuo representaatiot ovat rakentuneet. Teoreettinen viitekehys rakentuu kognitiivisesta elokuvateoriasta, neoformalismista ja kulttuurintutkimuksellisesta, sekä elokuvahistoriallisesta lähestymisestä. Tutkielman metodina on motivaatioiden neliyhteys -työkalu ja elokuvien laadullinen lähiluku. Motivaatioiden neliyhteyden avulla tarkastelen, miten naisten väliset seksikohtaukset suhteutuvat elokuvan kokonaisuuteen ja ympäröivään maailmaan, sekä aiempiin kuvastoihin naisten välisestä seksistä. Lähiluvun avulla tutkin, millaisista elokuvallisista elementeistä seksikohtaukset ovat rakentuneet. Tutkielman aineisto koostuu viidestä 2010-luvulla tuotetusta elokuvasta, joiden keskiössä on naisten välinen rakkaustarina, ja jotka kuvaavat seksiä eksplisiittisesti. Analysoitavat elokuvat ovat Adèlen elämä (2013), Handmaiden (2016), Tottelemattomuus (2017), Below Her Mouth (2016) ja Room in Rome (2010). Elokuvat osoittavat, että naisten välisessä seksissä korostuvat paljastavuus ja eksploitatiivisuus. Tämä näkyy kehojen alastomuuden korostamisessa laajojen kuvakulmien ja runsaan valon avulla, sekä lähikuvissa eroottiseksi mielletyistä ruumiinosista. Elokuvissa toistuvat myös jo varhaisesta pornosta tutut kameralle esittämiset ja asemoinnit. Elokuvissa naiset ovat nuoria, hoikkia, pääosin perinteisen naisellisia, cis-naisia, joista vähintään toisella suhteen osapuolella on suhde tai suhteita myös miesten kanssa. Useat elokuvista korostavat naisten samankaltaisuutta ja esimerkiksi kuvasommitelmien ja kehojen koreografian avulla korostetaan henkilöhahmojen kehojen symmetrisyyttä. Lisäksi henkilöiden seksuaaliset mieltymykset ja tavat, joilla he saavat nautintoa, kuvataan hyvin samankaltaisina. Aineistosta löytyi myös poikkeuksia naisten välisen seksin kuvaamisessa. Tottelemattomuus ei kuvaa henkilöhahmoja kokonaan alasti ja hyödyntää kuvakulmia, jotka eivät korosta naisten eroottiseksi miellettyjä ruumiinosia. Below Her Mouth -elokuva taas poikkeaa muista elokuvista kuvaamalla toisen naisista maskuliinisempana. Lisäksi mukana on strap-on -dildo, jota näemme hyvin harvoin naisten välisessä seksissä elokuvissa. Lisäksi henkilöiden saamassa nautinnossa, sekä kehoissa, korostetaan erilaisuutta. Vaikka naisten välisen seksin kuvaamiseen liittyy ongelmallisuutta, on seksin kuvaaminen naisten välillä tärkeää. Seksi on luonnollinen, inhimillinen asia, ja seksin kuvaamisen tavoilla voidaan vaikuttaa myös siihen, mikä yhteiskunnassa nähdään normaalina ja mikä siitä poikkeavana, jonakin toisena.

Tavoitteet: Itsetuhoisuus on vakava mielenterveyttä heikentävä tekijä, joka on erityisen yleistä seksuaalivähemmistöön kuuluvien keskuudessa verrattuna muuhun väestöön. Itsetuhoisuuden tausta on monietiologinen, mutta eräs itsetuhoisuutta lisäävä riskitekijä on lapsuuden kaltoinkohtelu. Seksuaalivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten on havaittu olevan heterolapsia ja -nuoria alttiimpia lapsuuden kaltoinkohtelulle, mutta yhteyttä lapsuuden kaltoinkohtelun ja itsetuhoisuuden välillä ei ole juuri tutkittu seksuaalivähemmistöjen parissa. Tämän katsauksen tavoitteena oli tarkastella, kuinka lapsuuden kaltoinkohtelu vaikuttaa itsetuhoisuuteen seksuaalivähemmistöillä. Menetelmät: Kirjallisuushaku toteutettiin PsychInfo-, PubMed-, Scopus- ja Web of Science –tietokannoissa hakusanoilla ("sexual minorit*" OR homosexual* OR gay OR lesbian OR bisexual* OR lgb* OR queer OR "sexual identit*" OR "sexual orientation”) AND (“child* maltreatment” OR “child* abuse” OR abuse OR "adverse childhood experience*”) AND (suicid* OR suicidal* OR self-harm* OR "self-destructive behavior" OR "self-injury"). Katsaukseen valikoitui yhteensä yhdeksän tutkimusta. Tulokset ja johtopäätökset: Katsauksen mukaan itsetuhoisuus oli yleisempää seksuaalivähemmistöjen sisällä niiden keskuudessa, joita oli kaltoinkohdeltu lapsena. Ristiriitaisempia tuloksia saatiin sen suhteen, vaikuttaako lapsuuden kaltoinkohtelu itsetuhoisuuteen seksuaalivähemmistöön kuuluvilla eri tavalla kuin heteroilla. Tulokset viittaavat siihen, että kaltoinkohtelun vaikutus itsetuhoisuuteen riippuu kaltoinkohtelun muodosta, kaltoinkohdellun sukupuolesta sekä tiettyyn seksuaalivähemmistöön kuulumisesta. Niinpä jatkotutkimusten tulisi keskittyä vertailemaan tuloksia niiden välillä, jotka kuuluvat eri seksuaalivähemmistöihin ja eri sukupuoliin. Lisäksi tulisi kehittää keinoja kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseen nimenomaan seksuaalivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten parissa, sillä tähän vähemmistöön kuuluvien riski kaltoinkohtelulle on muita lapsia ja nuoria merkittävästi suurempi.

Tämä tutkielma tarkastelee vuosina 1968–1986 toimineen Keskusteluseura Psyke ry:n (Psyke) toimintaa vuosina 1968–1971. Psyke oli Suomen ensimmäinen virallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdistys, ja se perustettiin homoseksuaalisten tekojen vielä ollessa kriminalisoitua. Yhdistys ajoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä toimi vähemmistön sisäisenä yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina. Psyken toimijat olivat pääosin homomiehiä, lesboja, biseksuaaleja ja transvestiitteja. Tutkielmassa rekonstruoidaan Psyken ensimmäiset kolme toimintavuotta selvittämällä, miten ja miksi yhdistys perustettiin, millaista toimintaa sillä oli, keitä sen toimijat olivat ja mitkä heidän toimintamotivaationsa olivat. Lisäksi selvitetään, millaisia keskusteluita yhdistyksen piirissä käytiin yhdistyksen tavoitteista ja toimintatavoista, sekä miten Psyke osallistui seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Tutkielman tavoitteena on paikata Psyken historiaan liittyvää tutkimuksellista aukkoa sekä analysoida Psyken merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Psykeä tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Psyken 96-jäsenlehteä vuosilta 1969–1971 sekä neljää muistitietohaastattelua, jotka toteutettiin tutkielmaa varten. Lehtiaineisto kattaa yhteensä 16 numeroa. Haastateltavat olivat aktiivisesti mukana Psyken toiminnassa tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona. Aineiston monipuolisuutta rajoittaa se, että Psyken asiakirjat eivät ole säilyneet. Ensimmäisinä vuosinaan Psykellä ei vielä ollut tavoite- tai periaateohjelmaa, eivätkä sen tavoitteet ja toimintatavat olleet vielä hahmottuneet tarkasti, joten niistä käytiin aktiivista keskustelua. Aineistosta on tunnistettu viisi tällaista keskustelunaihetta. Keskustelut tuovat esiin, että Psyken piirissä oli monenlaisia ajatuksia siitä, mitä ja miten yhdistyksen tulisi tavoitella. Lisäksi tutkielma osoittaa, että Psyke loi uudenlaista diskurssia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja antoi vähemmistöön kuuluville uusia, positiivisia tapoja hahmottaa oma identiteettinsä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että Psyken perustaminen oli lähtölaukaus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Sen toiminta loi pohjaa laajemmalle liikkeelle kolmella tavalla: luomalla yhteisön, joka mahdollisti laajemman järjestäytymisen, aloittamalla keskusteluita liikkeen tavoitteista sekä luomalla uusia tapoja puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millainen merkitys kristillisillä yhteisöillä on ollut yli 65-vuotiaille seksuaalivähemmistöihin kuuluville elämänkaaren aikana. Tutkimukseni aineisto on kerätty avoimilla narratiivisilla haastatteluilla, joissa osallistujat saivat kuvata omin sanoin suhdettaan kristillisiin yhteisöihin. Aineisto koostuu kahdeksan yli 65-vuotiaan seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön haastatteluista. Tutkimusote on kvalitatiivinen. Hyödynsin tutkielmassani narratiivista tutkimusstrategiaa, jossa haastateltavien tarinat ja heidän käyttämänsä kielelliset valinnat muodostavat keskeisen aineiston. Aineiston analyysissa ja tulosten esittämisessä hyödynsin Henri Goorenin teoriaa uskonnollisen kääntymisen polusta, jossa Gooren kuvaa erilaisia uskonnollisen aktiivisuuden vaiheita ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimustulosten valossa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yli 65-vuotiaiden suhde kristillisiin yhteisöihin näyttäytyy kaksijakoisesti. Kristillisten yhteisöjen rooli haastateltavien elämänkaaressa on ollut merkittävä. Tulokset esitän selviytymisen, irtautumisen ja paluun vaiheiden kautta. Selviytymisen vaihe kuvaa haastateltavien lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta, jolloin yhteiskunnassa tietoa ja ymmärrystä seksuaalisuuden monimuotoisuudesta on ollut vähän. Tämä on pakottanut haastateltavat peittämään oman identiteettinsä tai erottamaan oman seksuaalisen ja uskonnollisen identiteettinsä toisistaan. Irtautumisen vaihe kuvaa aikaa, jolloin haastateltavat ovat ottaneet etäisyyttä omaan lapsuuden kristilliseen yhteisöönsä. Syyt irtautumiseen ovat liittyneet haastateltavien elämäntilanteen muuttumiseen, yhteisöjen arvoihin tai haastateltavien traumaattisiin kokemuksiin. Irtautumista tapahtui sekä osallisuuden että jäsenyyden tasoilla. Paluulla kuvaan vaihetta, jossa haastateltavat ovat löytäneet uudella tavalla paikkansa kristillisistä yhteisöistä. Haastateltavien elämäntarinat eivät olleet keskenään samanlaisia, eikä tutkimus ei anna yhtenäistä kuvaa kristillisten yhteisöjen merkityksestä seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yli 65-vuotiaiden elämänkaaressa, mutta tuo esiin tarinoita, jotka ovat vuosikymmenien ajan jääneet marginaaliin. Tuloksissa esitetään, että seksuaalivähemmistöön kuuluvien osallisuuden näkökulmasta merkityksellistä on ollut erityisesti kirkon työntekijöiden ja perheen jäsenten tuella. Tulosten valossa näyttää, että kirkossa on nykyään enemmän tilaa myös seksuaalivähemmistöihin kuuluville ikääntyneille.

The aim of my thesis was to find out how the LGBT families living in the Helsinki metropolitan area had experienced the day care of their children in 2008-2015. In my preliminary view, professional educators usually have positive attitudes towards LGBT families, although negative experiences are also found. Earlier research on LGBT families has shown that various practices in educational institutions have not been sufficiently considered from the point of view of the diverse needs of families. Because of heterosexist structures, sexual minorities have become “outsiders” in educational institutions and have that way been left out from the diverse idea of humanity. The glorification of heterosexuality has led to bullying of sexual minorities in schools. The same limited mindset has also been seen in day care where children are taught through stories and fairy tales that they will be expected to start a heterosexual nuclear family in future. The study material was collected from August to September 2016 through theme interviews. Three LGBT families participated in the study. All the families that participated in the study were originally families of lesbian couples. One of the thematic interviews was conducted as a parental interview in which both parents participated. Two other interviews were conducted as individual interviews. The material was analysed by content analysis. The results of the study confirmed my own preconception: attitudes towards LBGT families vary a great deal in the day care centres of the Helsinki metropolitan area. There are considerable differences in the quality of diversity education even within the same day care centre. How well LGBT families can be catered for in day care centres depends on how familiar the staff is with the family's special needs or dare discuss difficult issues. If the staff is not familiar with various types of the families, they cannot cater for their special needs in teaching. Based on the results, LGTB families are usually considered at the time of the father’s and mother's days, when the practices associated with the day are discussed together with the families.