Browsing by Subject "Englanti"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan toisen maailmansodan ja englantilaisen jalkapallon välistä suhdetta. Tutkimus käsittelee erityisesti lajin sosiaalihistoriallista puolta, ja työn keskiössä ovat nimenomaisesti lajin yleisö sekä sen yhteiskunnallinen asema. Vaikka jalkapallo olikin toisen maailmansodan alkaessa levinnyt miltei maailman jokaiselle kolkalle, keskitytään tässä työssä yksinomaan englantilaiseen ammattilaisjalkapalloiluun. Tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on selvittää, miksi jalkapallon pelaamisesta ja sen seuraamisesta ei haluttu luopua sodan aiheuttamista hankaluuksista huolimatta. Asiaa tarkastellaan sekä yleisön, jalkapalloseurojen sekä valtion näkökulmasta. Lisäksi työssä kuvataan jalkapallon varaan rakennettuja maantieteellisiä ja sosiaalisia identiteettejä sekä tutkitaan, kenen peli jalkapallo lopulta oli. Työssä tarkastellaan esimerkiksi eri sosiaaliluokkien ja sukupuolten suhdetta lajiin. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat olleet sanomalehdet, parlamentin istuntojen litteraatiot sekä seurojen kokouspöytäkirjat ja otteluohjelmat. Työssä on hyödynnetty runsaasti erityisesti liverpoolilaisseura Evertonin digitoitua arkistokokoelmaa, lontoolaisen Chelsea FC:n otteluohjelmalehtisiä sekä sanomalehti The Timesissa julkaistuja mielipidekirjoituksia. Tutkielma esittää, ettei jalkapallon ympärille rakentunut erityisen voimakasta kansallista identiteettiä ennen toista maailmansotaa tai sen aikana. Alueelliset identiteetit olivat sen sijaan vahvoja, ja jalkapallon viehätysvoimaa selittää osittain eri kaupunkien ja alueiden välinen vastakkainasettelu. Jalkapallo mielletään usein myös puhtaasti työväenluokkaisten miesten peliksi, mutta tutkimustulokset osoittavat, että laji oli sosiaalisesti uskottua heterogeenisempi. Päätäntävalta ja hallinto olivat keskiluokan käsissä, eivätkä katsomotkaan täyttyneet yksin työväestä. Tutkimuksen mukaan jalkapallo oli toisen maailmansodan alkaessa kasvanut urheilulajista liiketoiminnaksi, mikä vaikutti voimakkaasti päätökseen jatkaa pelaamista sodasta huolimatta. Seuroilla tai pelaajilla ei yksinkertaisesti ollut varaa määrittelemättömän mittaiseen taukoon. Vaikka valtio ei juurikaan käyttänyt lajia propagandatarkoituksiin, ymmärrettiin sen suosio kuitenkin parlamentissa. Pelaamisen annettiin jatkua, sillä sodan kurimuksesta kärsinyt kotirintama kaipasi virikkeitä.