Browsing by Subject "Iso-Britannia"

Tässä pro gradu- tutkielmassa pyritään selvittämään, miten Suomen erityisasema muodostui Ison-Britannian ulkopolitiikassa vuosina 1948–1950 ja kuinka Suomen Lontoon-lähetystö raportoi tästä. Suomen erityisaseman muodostumisen kannalta oli tärkeää, että itä ja länsi molemmat tunnustivat Suomen erityistapaukseksi. 1940-luvun lopulla Iso-Britannia oli vielä merkittävä suurvalta ja sen antama epävirallinen tunnustus Suomen erityisasemalle oli tärkeä. Tutkimuksessa sovelletaan sisältö- ja diskurssianalyysiä Suomen Lontoon-lähetystöraporttien analysointiin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään kansainvälisen politiikan realismia, joka auttaa ymmärtämään raporteissa tehtyjä johtopäätöksiä ja ehdotettuja toimija. Lähetystöraporteista välittyy selkeä kuva, miten britit suhtautuivat Suomeen ja millaisia odotuksia tai epäluuloja heillä oli Suomea kohtaan. Tutkimuksessa tehdyt havainnot pyritään liittämään osaksi aiempaa tutkimusta Suomen kansainvälisestä asemasta 1940-luvun lopulla. Tutkimuksen keskeisimpiä havainto on, että Suomen Lontoon-lähettilään Eero A. Wuoren raporttien ansiosta Suomen ulkopoliittinen johto sai tiedon, että vaikka Foreign Office tunnusti Suomen YYA-sopimuksen eroavan Itä-Euroopan maiden kanssa tehdyistä sopimuksista, ei Iso-Britannia vielä tässä vaiheessa pitänyt Suomea erityistapauksena. Erityisasemalle saatiin Foreign Officen epävirallinen tunnustus vasta kesän 1948 eduskuntavaalien jälkeen, kun SDP muodosti Suomeen vähemmistöhallituksen. Lähetystöraporteista käy myös ilmi, ettei Iso-Britannia aikonut harjoittaa myönnytyspolitiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan edes akuuttien kriisien (kuten Berliinin saarron) aikana. Lisäksi raporteista käy ilmi, että Suomen erityisasema oli mahdollinen ainoastaan rauhanaikana ja Ruotsin avustuksella. Huomion arvoista on myös Wuoren toteamus, että vuoden vaihteessa 1949–1950 Foreign Officessa ymmärrettiin, ettei Iso-Britannia ollut enää Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon rinnastettava suurvalta. Lähetystöraportit osoittavat, että Suomea kohdeltiin erityistapauksena ja että Iso-Britannia suhtautui ymmärtävästi ja myötämielisesti Suomen harjoittamaan ulkopolitiikkaan. Lähetystöraporttien pohjalta voidaan tarkalleen määritellä, milloin Suomi saavutti erityisasemansa, mitkä olivat tämän erityisaseman ehdot ja mitä Foreign Office odotti Suomelta. Reaalipoliittinen viitekehys auttaa ymmärtämään eri toimijoiden ratkaisuja ja ajattelua. Lisäksi se selittää muuten ristiriitaiset ja epäjohdonmukaisuudet ulkopoliittiset ulostulot.

This thesis analyses argumentation in support of the International Criminal Court (ICC) in the United Kingdom (UK) House of Commons 1998 – 2001. During that time, the UK Parliament passed the ICC Bill, with which the ICC’s Rome Statute was ratified and integrated to UK national law. The issue was heatedly debated in the House of Commons. Attention has often been directed toward the United States, which opposes the Court. Instead, chosen here was a state supports the ICC. In addition, the UK was chosen because of its role as a powerful state in international relations and as a permanent member of the United Nations Security Council. The analysis identifies how the UK Government representatives and other Members of Parliament argue their support for the ICC. International law, the human rights and atrocities regimes and legalism form the general framework for the analysis. The main theoretical framework of this thesis is constructivism and the so-called logics of action. In addition, the main two international relations theories, realism and liberalism are discussed to provide context for the analysis. Rhetorical analysis is used as a research method. The argumentation in support of the ICC is analysed by using the argumentation techniques of Chaim Perelman and Lucie Olbrechts-Tyteca to identify the different types of arguments used during the debates. Five main themes of argumentation to support the ICC were identified, such as that the ICC can help in breaking the culture of impunity; that the UK should lead by example by supporting the Court; and that the ICC needs to be seen as a part of the existing body on law. These themes were used to support the ICC and convince the Opposition, the Conservative Party, to back up the ICC Bill. The themes echo the constructivist theoretical points. However, the UK was dissociated from the ICC’s jurisdiction and the possibility of a UK national having to face charges in the ICC was dismissed as unconceivable. This draws a more realist picture of the UK’s stance towards the ICC and reinforces the principle of sovereignty in international relations.