Browsing by Subject "Jeesus"

Synoptisissa evankeliumeissa esiintyy perikooppi, jossa Jeesukselta kysytään, onko oikein maksaa veroa Rooman keisarille (Matt. 22:15–22; Mark. 12:13–17; Luuk. 20:20–26). Uudemmassa tutkimuksessa tässä perikoopissa on nähty piilotettua kritiikkiä Rooman imperiumia kohtaan. Tällaisen tulkinnan tueksi on esitetty sosiaalitieteellisiä malleja, joiden mukaan verotus ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa oli kohtuuttoman raskasta ja sortavaa, mikä johti vastarintaan. Veronmaksukysymyksen ajatellaan kumpuavan tästä tilanteesta. Tässä tutkimuksessa haastetaan imperiumikriitinen lukutapa veronmaksuperikoopin osalta. Tavoitteena on kyseenalaistaa se sosiaalinen konteksti, joka perikoopin taustalle on sosiaalitieteellisten mallien avulla luotu ja josta veronmaksukysymyksen on nähty kumpuavan. Tutkimuksessa osoitetaan, että tämä konteksti ei ole riittävän uskottava veronmaksuperikoopin tulkinnan lähtökohdaksi, kun sitä tarkastellaan aikalaislähteiden valossa. Tärkeimmät lähteet ovat historioitsija Flavius Josefuksen teokset, etenkin Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaisajat, joihin myös kritisoitavat tutkijat tukeutuvat paljon. Tutkimuksessa osoitetaan, että lähteiden perusteella verotus ei vaikuta olleen niin riistävää, kuin K.C. Hanson ja Douglas E. Oakman väittävät, eikä Josefuksen teoksissa esiintyvillä lainsuojattomilla ole todennäköisesti mitään tekemistä verotuksen tai sen raskauden kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös Josefuksen kuvausta Juudas Galilealaisen vuoden 6 jaa. verokapinasta, johon viitataan toistuvasti veronmaksuperikooppia koskevassa tutkimuksessa ja etenkin imperiumikriittisessä tulkinnassa. Tutkimuksessa osoitetaan, että tapaus ei ole historiallisesti täysin uskottava, minkä vuoksi siihen on tulkinnassa viitattava varauksella. Lisäksi Juudaksen kapinan taustalla ei ole verotuksen sortavuus, vaan ensimmäisen käskyn tulkinta. Kun veronmaksuperikooppia tarkastellaan osana kunkin evankeliumin kokonaiskertomusta, käy ilmi, että kyse on juutalaisuuden sisäisestä kysymyksestä, eikä Rooman ja verotuksen kritisoimisesta. Kysymys on osa jaksoa, jossa juutalaiset johtohahmot haastavat Jeesuksen valtuudet opettaa ja tulkita kirjoituksia. Samalla evankeliumit todistavat, että toisin kuin Jeesuksen vastustajat yrittävät osoittaa, Jeesus opettaa Jumalasta totuudellisesti. Jeesus ei kiellä veronmaksua, koska Rooman keisari ei ole vakavasti otettava haastaja Jumalan suvereniteetille. Tämä imperiumikriittinen näkökulma ei kuitenkaan ole evankeliumien keskiössä, vaan syntyy sivutuotteena niiden kokonaissanomasta.

Pohjois-Amerikan Suurilla tasangoilla elävät lakota-intiaanit olivat 1880-luvun loppuun mennessä ajettu ahtaalle Yhdysvaltain toimesta. Lakotat oli asutettu reservaatteihin, joissa intiaaneista yritettiin tehdä kristillisiä maanviljelijöitä. Lakotojen elämäntavalle kriittiset biisonit oli ajettu lähes sukupuuton partaalle ja reservaattien kokoa haluttiin pienentää. Merkittävänä iskuna oli vuonna 1883 tehty säädös, jonka mukaan lakotat eivät saaneet enää harjoittaa perinteisiä uskonnollisia seremonioitaan. Samalla kiellettiin perinteisten shamaanien toiminta. Lisäksi nälänhätä yltyi 1880-luvun loppua lähestyttäessä. Kaiken kärsimyksen keskellä lakotat saivat joko loppuvuodesta 1888 tai alkuvuodesta 1889 kirjeen läheisiltä arapaho- ja shoshone-intiaaneilta, että lännessä Nevadassa asui Jumalan poika nimeltä Wovoka. Tämä mies julisti, että intiaaneille koittaisivat paremmat ajat, sillä pian saapuisi uusi maailma, joka hautaisi valkoiset alleen. Intiaanit nauttisivat paratiisinomaisesta maasta, jossa intiaanit voisivat harjoittaa vanhoja elämäntapojaan, ja kuolleet heräisivät henkiin. Tämän toteutumista varten intiaanien tulisi tanssia Wovokan kehittämää henkitanssiseremoniaa. Samalla heidän pitäisi käyttäytyä rauhanomaisesti toisiaan ja valkoisia kohtaan. Wovokan henkitanssi sekoitti piirteitä kristinuskosta, mormonismista, pohjoisten paiute-intiaanien uskomuksista sekä häntä edeltäneen Wodziwob-nimisen profeetan henkitanssista. Lisäksi siinä oli piirteitä Dreamer-liikkeestä, ja vähäisissä määrin myös Shaker-liikkeestä. Lakotat lähettivät lähetystön Nevadaan tapaamaan Wovokaa. Palatessaan Nevadasta lakotat alkoivat harjoittaa Wovokan henkitanssia. Revitalisaatioliikkeiden tapaan se sopeutui lakotojen omaan kulttuuriin ja sai vaikutteita siitä. Nämä vaikutteet näkyivät henkitanssiseremoniassa, joka elvytti muun muassa vanhan hikimajaseremonian, vanhat lauluperinteet, pyhän piipun käyttämisen sekä henkien näkemisen perinteen. Samalla lakotojen henkitanssi sisälsi paljon kristinuskosta lähtöisin olevia piirteitä. Lakotat pitivät Wovokaa Jumalan poikana, joka oli tullut intiaanien pariin ja aikoi rangaista valkoisia näiden tekemistä rikkeistä. Lakotat omaksuivat myös kristinuskosta käsityksen lopun ajoista: pahantekijöitä rangaistaisiin, ja hurskaita ihmisiä edustavat intiaanit pääsisivät nauttimaan uudesta maailmasta, jossa ei olisi kärsimystä, ja jossa he voisivat nähdä kuolleita sukulaisiaan. Lakotat omaksuivat kristillistä lähimmäisen rakkautta painottavaa etiikkaa, joka tuli ulottaa sekä muihin intiaaneihin että valkoisiin. Henkitanssin kristilliset piirteet vaikuttivat seremonioiden sijasta ajatustasolla: kristinuskon vaikutus näkyi myyttien, oppien sekä etiikan tasolla. Lakotat eivät kokeneet kristillisiä vaikutteita vieraina, vaan he omaksuivat ne kiinteäksi osaksi omaa, joustavaa maailmankatsomustaan. Kristillisten piirteiden omaksuminen oli helppoa, sillä lakotoilla oli jo ennakkoon joitain uskonnollisia perinteitä, jotka muistuttivat uusia vaikutteita, kuten ajatusta Messiaasta. Suurena syynä kristillisten piirteiden omaksumiseen oli niiden luoma toivo, jota lakotat kaipasivat lohduttomassa tilanteessa reservaateissa.

The purpose of this thesis was to study about the interpretation of the Parable of the Wicked Tenants according to the Gospel of Mark (St. Mark 12:1-12/St. Matthew 21:33-46/St. Luke 20:9-19/Gos. Thom. 65, 66). My aim was to find out which details of the Gospel are the most important for the scientific research. Starting from Adolf Jülicher’s Die Gleichnisse Jesu I and II (1899) I continued to examine Joachim Jeremias’ The Parables of Jesus (3. rev. ed. 1975). Both scientists are of the same mind that the Parable is allegorical and originate from the Primitive Church, but behind the present text there is an original saying of Jesus in some form. Unfortunatelythe original text is not possible to be traced anymore because of the only remaining source of the Gospel of Mark. The opinion of C. H. Dodd (The Parables of the Kingdom, 1946) is different. He specifies the Parable being a natural and realistic narrative. The scholars are of the same mind that Mark has been written about 70 CE, Matthew and Luke follow it and the last Gospel is John (about 120 CE). Many scientists say that the Parable is the most difficult to understand and interpret among the Parables of Jesus. The main characters are the landowner (= God), the vineyard (= Israel), the servants (= the prophets of God), the tenants (= the leading figures of Israel at the Temple of Jerusalem) and the son (= Jesus). Or is it so? A bigger problem are the “new” tenants. Some say that they are the members of the Primitive Church (David Flusser, Jesus, 1998; Craig L. Blomberg, Interpreting the Parables, 1990), or the 12 Apostles, or even the Kingdom of God (Kelly R.Iverson, Jews, Gentiles, and the Kingdom of God, 2012). During the occupation of the Roman Empire in Palestine the taxation was high among small farmers and day labourers. The rich Elite could get tax reductions or even collect taxes with a certain provision. Jerusalem in the times of Jesus, a title of Joachim Jeremias, explains accurately the economic situation especially in rural areas of Palestine, the Galilean heights. We must remember that the people of Israel have a special bondage to the Land of Israel. They say that ultimately the Land belongs to God, who promised it to Abraham, and later to Moses and Joshua after the slavery in Egypt. My thesis is explaining what kind of a free atmosphere of the Enlightenment was dominant at the beginning of the Twentieth Century among the European universities. The faculties of Theology did not differ. In USA the situation was somewhat different. Being a young nation the main purpose of Universities in USA was to educate new theologians for the use of the Church. Usually young scholars from USA stayed one to two years in Germany studying Hebrew/Aramic and Greek among Scientific Research. Gradually the multiple Scholarship gained more and more intelligent young people from all over the world. Germany lost it’s favour as the leading Country of Science of Theology and the English language gained the first position. The historic-critical method (Adolf Jülicher, C. H. Dodd, Joachim Jeremias) was widely used among the Scholars of Theology at the beginning of the Twentieth Century. Later the use of hermeneutic criticism (J. D. Crossan, In Parables. The Challenge of the historical Jesus, 1973; D. O. Via, The Parables: Their Literary andExistential Dimension, 1967; E. Fuchs), literary criticism, structuralism and deconstructionism became more common. James D. Hester (Socio-Rhetorical Criticismand the Parable of the Tenants, 1992) uses socio-rhetoric criticism and the interpretation of the Parable depends on historical, sociological and literary critical factors. Martin Hengel (Das Gleichnis von den Weingärtnern Mc 12:1-12, 1968); William R. Herzog II (Jesus, Justice and the Reign of God, 2000); Craig A. Evans (Word Biblical Commentary, 2001) and John S. Kloppenborg (The Tenants in the Vineyard, 2010) are some of the most distinguished scholars during the Twentieth Century. New Archeological excavations have shed new light on the Scientific Research of Theology. My aim was to find out how much the most important discoveries have beennoticed among the Scholars. The Zeno Papyri (Craig L. Blomberg; Martin Hengel ) gives important information about the economic and legal situation of Palestine during the third century BCE. They have had an affect on the Research of the Parable, too. Nag Hammad and the Gospel of Thomas is important especially in the research of the original wording of the Parable. Many scholars have noticed the finding. The Dead Sea Scrolls in the Qumran Caves in the Judaean Desert are importantevidence concerning the Essene sect. The radical Zealots were active especially in the Galilean area. The books of Flavius Josephus are giving us important information about their activities and the history of the Jewish people. This Parable is an excellent example of the vivid, unexpected and poetic spoken Aramaic of Jesus. Although we can read it only in Greek it can show us something of the hard peasant life in Galilee during Jesus’ time and about the hope of the Messiah. The challenge for us is reading the Parable through the lens of local peasants, the first audience – and with open ears.

Queer-tutkimus on yksi sukupuolentutkimuksen tuoreista suuntauksista, ja saanut oman sovelluksena myös teologian alalla. Queer-tutkimuksen pyrkimyksenä on päästä eroon yhteiskunnassa vallitsevasta kategorisoinnista sukupuolen ja seksuaalisuuden saralla, ja osoittaa valmiiden sukupuolen ja seksuaalisuuden kategorioiden kestämättömyys. Queer-teologia on queer-teoriaan pohjautuva postmodeni lähestymistapa uskontoon, sen oppeihin ja pyhiin kirjoituksiin. Kaikkia uskonnon rakenteita on mahdollista tutkia queer-teorian avulla. Queer-teologia kulkee uusien kontekstuaalisen teologian menetelmien, kuten homoteologian, jalanjäljissä. Queer on käsitteenä ymmärrettävissä monin tavoin, mutta oma ymmärrykseni tässä tutkielmassa korostaa Jeesuksen persoonan vinoutta. Queer käsitteenä kuvaa vahvasti teorian ominaispiirrettä vastakarvaan asettumisesta ja normien kyseenalaistamisesta – tämä tulee ilmeiseksi myös Johanneksen evankeliumin Jeesus-kuvaa tutkittaessa. Tässä tutkielmassa luen Johanneksen evankeliumia queer-näkökulmasta. Queer-teologian ja perinteisten eksegeettisten menetelmien lisäksi tutkimusmenetelmäni kattaa muun muassa maskuliinisuuden, seksuaalisuuden, homoseksuaalisuuden ja sukupuolentutkimuksen. Katseeni kohdistuu yksinomaan kirjalliseen kuvaukseen Jeesuksesta. Queer-näkökulman avulla käyn läpi Jeesuksen elämää Johanneksen evankeliumissa, ja esitän omat perusteluni sille, minkä takia Jeesus on mielestäni queer. Oman tulkintani mukaan Jeesuksen queeriys perustuu hänen hybridi-luontoonsa sekä ihmisenä että Jumalana, hänen sukupuoleensa, hänen sosiaalisiin suhteisiinsa, seksuaalisuuteensa, maskuliinisuuteensa sekä hänen opetukseensa. Tutkielmassa tuon myös esiin oman queerin määritelmäni, ja kriittisesti pyrin dekonstruoimaan queer-teoriaa sen seksuaalivoittoisesta muodostaan. En halua hylätä sukupuolen ja seksuaalisuuden merkitystä eheän Jeesus-kuvan luomisessa, vaan muistuttaa, että kaikkein syvin ymmärrys Jeesuksesta muodostuu hänen kokonaisvaltaisen persoonan tutkimisesta. Tämän takia Jeesuksen asenteiden tulkinta kulkee muiden aiheiden rinnalla kautta tutkielman vahvistaen kuvaa Jeesuksen queeriydestä. Kaikki Jeesuksen käyttäytymisessä ja olemuksessa rakentavat sitä, kuinka ymmärrän hänen sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan. Jeesuksen sukupuoli ja seksuaalisuus rakentuvat erityisesti suhteessa muihin ihmisiin ja Jumalaan. Jumalallinen puoli Jeesuksessa tekee hänestä ainoan laatuaan ja tämän takia hyvin oudon yksilön. Näin ollen Jeesuksen sukupuoli on queer-näkökulmasta katsoen mahdollista kyseenalaistaa. Myös Jeesuksen maskuliinisuuden tuottaminen on paikoitellen ristiriitaista, vaikka ylösnoussut Kristus kuvataan ultra-maskuliinisena inhimilliseen Jeesukseen verrattuna. Johanneksen evankeliumista nousee esiin kaksi henkilöä, jotka luovat kyseiselle evankeliumille ominaislaatuisen piirteensä: nimettömäksi jäävä Jeesukselle rakas opetuslapsi sekä Jeesuksen kuolleista herättämä Lasarus. Nämä kaksi miestä kuvataan selvästi Jeesuksen rakkauden kohteiksi. Jeesuksen sosiaaliset suhteet myös laajemmin valaisevat hänen asennoitumistaan muita ihmisiä kohtaan – kuinka hän kohtasi naiset, miehet, yhteiskunnan valtaapitävät, hyljeksityt ja sairaat. Kaikki ihmissuhteet Jeesuksen elämässä luovat kuvaa hänen queeriydestään, sillä Jeesus osoitti kritiikkiä vallitsevia normeja ja valtaapitäviä kohtaan, ja käyttäytymisellään hän käänsi sosiaalisen hierarkian täysin ylösalaisin. Jeesus eli ja toimi omana aikanaan yhteiskunnan normeja horjuttaen, eikä hänen persoonansa mahdu mihinkään valmiiseen muottiin tai kategoriaan. Näin Jeesus oman luentani mukaan osoittaa olevansa itse queer.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Matteuksen evankeliumin täyttymyssitaatteja. Täyttymyssitaatit voidaan tunnistaa sitaattiformelista, jonka perusmuoto on [ἵνα] πληρωθῇ τὸ ῥηθὲν διὰ … τοῦ προφήτου λέγοντος (että kävisi toteen mikä on puhuttu… profeetan kautta). Täyttymyssitaatin keskeinen sana on verbin πληρόω (käydä toteen, toteutua) passiivimuoto. Sitaattiformelin käyttö osoittaa, että Matteus hakee omalle tekstilleen lisää arvovaltaa vanhemmista kirjoituksista. Kun hän vielä lisää sitaattiformeliin profeetan nimen, hän hakee arvovaltaa omalle tekstilleen tunnetulta profeetalta. Sitaattiformelissa Matteus mainitsee nimeltä profeetat Jesaja ja Jeremia. Pienemmät profeetat Hoosean ja Sakarjan hän jättää mainitsematta. Tällöin hän viittaa vain profeetan sanaan. Täyttymyssitaattien lukumäärä on kiistanalainen kysymys. Tutkijat ovat esittäneet yhteensä 16 sitaattia täyttymyssitaateiksi. Kymmenen näistä sitaateista (Matt. 1:22–23; 2:15; 2:17–18; 2:23; 4:14–16; 8:17; 12:17–21; 13:25; 21:4–5 ja 27:9) löytyy yleensä kaikkien tutkijoiden listalta ja ne myös täyttävät täyttymyssitaatin määritelmän, jonka mukaa sitaattiformelissa on verbin πληρόω passiivimuoto, sitaatti on kertojan kommentti eikä sitä ole sijoitettu Jeesuksen itsensä sanomaksi. Tässä tutkimuksessa keskitytään näihin kymmeneen täyttymyssitaattiin. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että täyttymyssitaattien sanamuoto ei vastaa suoraan Septuagintan sanamuotoa vaan on joissain tapauksissa lähempänä hepreankielistä masoreettista tekstiä. Tässä tutkimuksessa sitaattien sanamuotoja verrataan Septuagintaan ja masoreettiseen tekstiin ja pohditaan sitä, ovatko sitaattien sanamuodot peräisin kreikan- vain hepreankielisestä tekstistä. Tutkimuksessa havaitaan, että sitaateissa on sellaisia viittauksia Septuagintaan, jotka osoittavat, että Matteus on tuntenut Septuagintan tekstin eivätkä ainakaan kaikki sitaatit ole Septuagintasta riippumattomia käännöksiä hepreasta. Täyttymyssitaattien sanamuotoja on myös viidessä sitaatissa muokattu, jotta sitaatti sopii paremmin Matteuksen evankeliumin kontekstiin. Matteus myös käyttää sitaatissa olevia sanoja sitaattia ympäröivässä lähikontekstissa. Näin ollen sitaatit eivät ole irrallisia elementtejä, jotka on vain ripoteltu evankeliumiin. Tutkimuksen toisena aiheena on pohtia täyttymyssitaattien luomaa kuvaa Jeesuksesta. Sitaattien tekstit liittyvät Jeesus Nasaretilaisen elämänvaiheisiin, syntymään ja kuolemaan. Täyttymyssitaattien Jeesus on ihmisläheinen, lempeä opettaja, joka puhuu vertauksin Jumalan valtakunnasta. Vertaukset hän myöhemmin selittää opetuslapsilleen. Hän on myös valontuoja, joka tuo valon muukalaisille ja häneen muukalaiset panevat toivonsa. Täyttymyssitaattien Jeesusta myös vainotaan, hänet petetään ja hän on vain kolmenkymmenen hopearahan arvoinen. Täyttymyssitaateista nousee esiin kaksi keskeistä teemaa: Mooses ja muukalaiset. Mooses-teemassa Matteus katsoo taaksepäin ja rinnastaa Jeesuksen Moosekseen, kun taas muukalaisuusteemassa hän katsoo eteenpäin aikaan, jolloin sanoma Jeesuksesta viedään myös muukalaisille.

Tutkimus tarkastelee historialliskriittisestä näkökulmasta niitä Markuksen evankeliumin passioennustuksia, joissa Jeesus puhuu samalla Ihmisen Pojasta (Mk 8:31; 9:12, 31; 10:33- 34, 45; 14:21, 41); miten Jeesus käytti ilmaisua ”Ihmisen Poika”, ja onko mahdollista, että historian Jeesus olisi ennakoinut omaa tulevaa kärsimystään ja kuolemaansa Markuksen evankeliumin tekstikohtien tapaisesti. Johdantoluvuissa esitellään aiheen tutkimushistoriaa, tutkimuksessa yleisesti käytettäviä lähteitä, ja tutkimuksessa käytetty metodi, joka pohjautuu Gerd Theissenin ja Dagmar Winterin kirjaan ”The Quest for Plausible Jesus: Question of Criteria”. Tutkimuksen tarkoituksena on käyttää mahdollisimman laajaa arsenaalia lähteiden suhteen, vaikka itse passioennustuksia onkin vain kanonisissa evankeliumeissa. Huomioon otetaan myös mahdollinen kreikkalaisen epiikan vaikutus Markuksen evankeliumin kirjoittajaan. Tutkimuksen pääosiossa, eli analyysissä, käsitellään ensin ilmaisun ”Ihmisen Poika” merkityksiä niin juutalaisuudessa kuin kristillisyydessä, sekä tarkastellaan ilmaisua johdannossa esitettyjen autenttisuuskriteerien avulla (luku 2.1). Autenttisuuskriteereiden läpi tarkasteltuna tullaan tulokseen, että ilmaisu ”Ihmisen Poika” tarkoitti juutalaisuudessa vain yksinkertaisesti samaa kuin ”ihminen”, eikä se ollut minkäänlainen itseensä viittamisen keino (ts. kiertoilmaisu sanalle ”minä”). Tämän jälkeen siirrytään käsittelemään itse tekstikohtia luvussa 1.4 esitetyn metodin mukaisesti. Tekstikohtia vertaillaan ensin kristillisiin ajatuksiin ja muihin kristillisiin lähteisiin, minkä jälkeen tarkastellaan kuinka hyvin tekstikohta istuu Jeesuksen ajan juutalaiseen kontekstiin. Jos tekstikohta, tai sen yleiset ajatukset, sisältävät kristillisyyden vastaisia piirteitä, ja esiintyvät useassa eri lähteessä, sekä sopivat juutalaiseen kontekstiin, on tekstikohta todennäköisesti autenttinen. Tekstikohdan läpäistessä autenttisuuskriteerit, sitä sovitetaan vielä Jeesuksen elämän ja mission yleisiin piirteisiin. Tämän jälkeen vielä todetaan lopullisesti se, onko kyseessä oleva tekstikohta autenttinen historian Jeesuksen sanonta, vai pikemminkin varhaisten kristittyjen käsitykset Jeesuksesta Jumalan Poikana. Johtopäätöksissä tuodaan yhteen analyysiluvuissa kiemurtelevat langanpäät, ja pyritään sovittamaan tuloksia Jeesuksen missioon yleisemmälläkin tasolla. Samalla todetaan mahdollisesti historian Jeesukseen palautuvaksi joitakin passioennustuksissa esiintyviä yksittäisiä piirteitä, kuten ilmaisun ”Ihmisen Poika” käyttö – muttei kuitenkaan itseensä viittamisen keinona – ja jonkinlainen puhe ylösnousemuksesta. Tutkimuksen tuloksena on, ettei Jeesus hyvin todennäköisesti ennustanut kuolemaansa Markuksen evankeliumin esittämällä tavalla, vaan passioennustukset ovat lähes täysin varhaiskristillistä, jälkiviisasta sepitettä. Jakeista ainoastaan yhden todetaan sisältävän kuta kuinkin autenttista materiaalia (Mk 10:45), mutta samalla epäautenttisten piirteiden riisuminen tarkoittaa, ettei jäljelle jäävä sanonta ole minkäänlainen ennustus kärsimyksestä, vaan opetus ihmisen tärkeimmästä tehtävästä, Jumalan palvelemisesta.