Browsing by Subject "Ranska"

Käsittelen maisterintutkielmassani ranskalaista Fontevraudin yhteisöä ja sen perustajaa Robert Arbrisseliläistä. Fontevraud oli vuonna 1101 naisille ja miehille perustettu luostariyhteisö. Yhteisö mieselementistään huolimatta oli naisten johtama; yhteisön ylimpänä auktoriteettina toimi abbedissa, ja kaikkien yhteisön jäsenten sukupuolesta riippumatta tuli hyväksyä hänen valtansa. Käsittelen tutkielmassani erityisesti tätä yhteisön valtahierarkiaa. Etsin vastausta siihen, kenelle valta annettiin, ja miten se ilmaistaan keskiaikaisissa lähteissä. Lähteinäni toimivat yhteisön säännöt, Robertista pian tämän kuoleman jälkeen kirjoitetut kaksi elämäkertaa sekä kaksi Robertille tämän elinaikana osoitettua kriittistä kirjettä. Tutkimusmenetelmänäni käytän lähteiden perusteellista lukemista ja arviointia, mitä täydennän tutustumalla aiheestani tehtyyn aiempaan tutkimukseen. Fontevraudin synty ajoittuu aikaan, jolloin Euroopan kristillinen elämä oli muutoksen keskellä. Gregoriaaninen reformi oli tuolloin hyvin keskeinen muutokseen pyrkivä ilmiö. Reformi vaikutti myös Robertin elämään, ja hän tuki sen tavoitteita urallaan. Reformi on keskeinen myös naisnäkökulmasta, sillä sen on usein katsottu heikentäneen naisten asemaa ja sisältäneen naisvastaista retoriikkaa. Naisvastaisuudesta todella löytyy esimerkkejä reformien ajoilta, mutta aivan niin synkkää aika ei välttämättä todellisuudessa ollut. Aikaa kuvaa myös naisluostarien määrän kasvu, yksittäisten miesten lämpimät suhteet naisten tai naisyhteisöjen kanssa sekä luostariliikkeet, kuten Fontevraud ranskassa sekä Sempringham englannissa, joissa naisten hengellinen elämä oli keskiössä. Tutkimukseni osoittaa, että Fontevraudissa valta keskitettiin hyvin vahvasti naisille. Tämä ilmaistaan hyvin selvästi keskiaikaisissa lähteissä. Ylimpänä auktoriteettina toimi abbedissa, mutta myös yhteisön priorissalla abbedissasta seuraavana auktoriteettina oli merkittävä asema. Miesten asema yhteisössä oli naisille alisteinen, mikä ilmaistaan selvästi; heidän tuli olla tyytyväisiä siihen, mitä yhteisön naiset heille tarjosivat ja hyväksyä abbedissan valta yhteisön johtajana. Miehillä oli myös oma priorinsa, mutta lähteiden perusteella myös hänen tuli alistua abbedissan tahtoon. Abbedissan ja priorissan valta ulottui Fontevraudin yhteisön lisäksi koko sääntökuntaan, johon kuului useampia prioraatteja.

Tarkastelen tutkielmassani etelä-ranskalaisen pyhimyksen, Sainte Saran, pyhimyskulttia sekä pyhimyksen palvontaan liittyviä materiaalisen uskonnon piirteitä. Muita tässä tutkielmassa tarkastelemiani teemoja ovat pyhimykseen samastuminen, pyhimyksen käyttö erilaisten intressien välikappaleena sekä pyhimykseen attribuoitu toimijuus, eli agenssi, ja sen ilmenemismuodot. Kuljetan Sainte Saran taustalla ja rinnalla myös Neitsyt Marian ja Magdalan Marian pyhimyskultteja Etelä-Ranskassa. Tutkielmassani vertailen kyseisten pyhimyskulttien kehitystä ja erityispiirteitä sekä analysoin näiden myötä aineistostani esiin nousevia yhteisiä nimittäjiä ja teemoja. Sainte Sara on katolisten romanien suojeluspyhimys, jonka katolinen kirkko hyväksyy, mutta jota ei ole kanonisoitu muiden virallisten pyhien joukkoon. Sainte Sara ei ole myöskään raamatullinen tai historiallinen hahmo, mikä puolestaan mahdollistaa moninaiset ja joskus ristiriitaiset tulkinnat pyhimyksen alkuperästä, hahmosta ja elämästä. Erittelen tässä pro gradussa Sainte Saraan liitettyjä pyhimyslegendoja ja uskomuksia; osa näistä on kerätty kentältä kaupungin paikallisten romanien ja valtaväestön edustajien keskuudesta. Aineistoni koostuu katolilaisia pyhimyskultteja käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta, materiaalisen uskonnontutkimuksen teorioista sekä itse kentällä Les Saintes-Maries-de-la-Mer’in kaupungissa keräämästäni etnografisesta aineistosta, toteutetuista haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista. Haastattelut ja etnografia on kerätty kesien 2012 – 2013 aikana. Hyödyntämäni materiaalisen uskonnontutkimuksen teoriat käsittelevät puolestaan erityisesti katseeseen ja kosketukseen liittyviä teemoja sekä pyhimyksen ja uskovan välisen vuorovaikutteisen toiminnan tapoja ja laatuja.. Hyödynnän taustaluvuissani Neitsyt Marian ja Magdalan Marian paikallisin kultteihin ja pyhiinvaellustoiminnan syntyyn liittyviä tutkimuksia. Pyhimyskultteja Etelä-Ranskassa käsittelevä tutkimuskirjallisuus taustoittaa ja kehystää pro gradussani Sainte Saran kultin kehitystä ja mahdollistaa erityisesti pyhimystä palvovien uskovien positioiden ja roolien tarkastelun. Sainte Saran hahmossa ja tätä representoivassa patsaassa kiteytyy teemoja, jotka kertovat sosiaalisesta ja kulttuurillisesta eriarvoisuudesta sekä myös tietynlaisesta etnisestä eksklusiivisuudesta. Nämä teemat näkyvät muun muassa tavassa, jolla pyhimykseen samastutaan ja joilla tämän hahmoa käytetään ja tuotetaan eri yhteyksissä eri tavoin. Tarkastelen tässä pro gradussa kyseisen pyhimyshahmoon liittyviä jännitteitä sekä tähän kohdistuvien erilaisten taustavoimien tuottamien motiivien ristivetoa. Aineistoni paljastaa Saran hahmon kautta vastakkain polarisoituneita teemoja, kuten katolisen kirkon institutionaalista käsitystä suhteessa kansanomaisiin ja popularisoituihin tulkintoihin Saran hahmosta ja legendasta sekä myös valtaväestön ja etnisen vähemmistön välisiä intressejä. Aineistoni pohjalta tulkitsen, että pyhimyshahmoon kiteytyy väistämättä kysymys tietyn vähemmistöryhmän oikeudesta elintapaansa ja -tilaansa. Pro gradu -tutkielmani on fragmentaarinen, mutta ainutkertainen kuvaus hyvin vähän tutkitusta Sainte Sara -pyhimyshahmosta ja tämän kultista kuten myös pyhimystä ympäröivästä, pyhän ja profaanin teemoja sekoittavasta ilmiökentästä ja mielenmaisemasta. Pro gradu -tutkielmani avaa myös useita kysymyksiä mahdollista jatkotutkimusta silmälläpitäen.

Kuvailen tässä Pro gradu -tutkielmassa suomalaisten ja ranskalaisten yliopisto-opiskelijoiden syyllisyyteen, häpeään ja muihin minätietoisuusemootioihin liittyviä kokemuksia laadullisen temaattisen narratiivisen analyysin avulla. Painopiste on ihmissuhde- ja kulttuurien välisissä konteksteissa ja sosiaalisessa konstruktionismissa eli todellisuuden sosiaalisessa rakentumisessa vuorovaikutuksessa. Syyllisyyttä ja häpeää on tutkittu erityisesti kvantitatiivisilla menetelmillä, joten kvalitatiivinen tutkimusote on tässä kontekstissa perusteltu ja relevantti valinta. Syyllisyyttä ja häpeää tulisi lisäksi tutkijoiden mukaan tarkastella erityisesti ihmissuhdekontekstissa ja aiheesta on suhteellisen vähän aikaisempaa kahden individualistisen kulttuurin välistä tutkimusta, joten myös näkökulma on aiheen kannalta kiinnostava. Syyllisyys ja häpeä ovat minätietoisuusemootioita ja moraalisia emootioita. Minätietoisuusemootiot aktivoituvat erilaisissa sosiaalisissa ja moraalisissa konteksteissa onnistuneiden tai epäonnistuneiden itserepresentaatioiden sekä omien tai muiden arviointien seurauksena. Muita minätietoisuusemootioita ovat nolostuminen, nöyryytys, katumus, ylimielisyys ja ylpeys. Syyllisyys ja häpeä eroavat toisistaan syiden ja seurausten suhteen ja niihin liittyvä tutkimus on luonteeltaan ristiriitaista. Syyt erotellaan usein tapahtuman aiheuttajan, julkisuuden ja yksityisyyden sekä sen mukaan, tulkintaanko tapahtuma käyttäytymisen vai itsen syyksi. Useimmiten syyllisyyden nähdään liittyvän käyttäytymiseen ja häpeän itseen. Häpeä on yhdistetty useissa tutkimuksissa negatiivisiin seurauksiin, kuten välttämiskäyttäytymiseen, vihamielisyyteen ja psykopatologiaan ja syyllisyys empatiaan ja positiiviseen käyttäytymisen muutokseen. Kuitenkin myös häpeällä voidaan nähdä olevan positiivisia puolia. Kuvaan temaattisen narratiivisen analyysin avulla erilaisia sisällöllisiä narratiivisia teemoja. Painopiste on kertojien tekemissä tulkinnoissa omista henkilökohtaisista narratiiveistaan eli kokemuksistaan. Syihin liittyvät teemat ovat vastavuoroisuuden puute, moraalinen rikkomus ja epäonnistuminen ja seurauksiin liittyvät teemat kasvojen menetys ja stigma sekä positiivisuus. Syyllisyyttä ja häpeää kuvaillaan itseen ja käyttäytymiseen, julkisuuteen ja yksityisyyteen sekä erilaisiin syihin ja seurauksiin liittyen. Kertomuksissa kuvataan omien ja muiden arvioita sekä toimija- ja uhripositioita. Kulttuurien välisen kontekstin osalta keskityn vuorovaikutuksen rakentumisessa ilmeneviin Suomen ja Ranskan välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Aineistosta ei ole tulkittavissa individualististen ja kollektivististen kulttuurien välisten erojen kaltaisia perustavanlaatuisia eroja, vaan ne liittyvät hienovaraisempiin, kielellisiin ja kontekstuaalisiin vivahteisiin. Tutkielman voidaan tulkita osittain vahvistavan aikaisempien tutkimusten tuloksia erityisesti syyllisyyden ja häpeän ristiriitaisuuden osalta. Näkökulman laajentaminen vuorovaikutukseen ammatillisissa ihmissuhteissa ja tuntemattomien ihmisten kanssa saattaisi tuoda aiheelle lisäarvoa länsimaisten kulttuurien välisestä näkökulmasta. Myös minätietoisuusemootioiden eroihin keskittyvä tutkimus ja sukupuolten välisten erojen tutkiminen olisi tärkeää niin vuorovaikutuksellisesta kuin kulttuurisestakin näkökulmasta. Erityisesti kvalitatiiviselle syyllisyys- ja häpeätutkimukselle on tulevaisuudessa tarvetta nykyisen vallitsevan kvantitatiivisen tutkimuksen rinnalle.

Tutkielmani käsittelee ranskalaisen valistusfilosofin Voltairen (1694–1778) vapauskäsitysten toiminnan ulottuvuuksia. Tutkin, miten toiminnan ajatus tulee esille Voltairen metafyysisiä ja yhteiskunnallisia aiheita käsittelevissä kirjoituksissa, jotka käsittelevät vapauden ongelmaa. Tutkimuskysymys perustuu seuraavaan ongelmanasetteluun: miten toiminnan ajatus tulee esille Voltairen vapautta käsittelevässä pohdinnassa sekä miten toiminnallisuuden periaate vaikuttaa vapauden ja sen toteutumisen käsittämiseen kosmisessa maailmanjärjestyksessä ja yhteiskunnassa. Painotan analyysissani kahta vapauden ilmenemisen ulottuvuutta: 1) metafyysinen ulottuvuus, joka pitää sisällään ensisijaisesti Voltairen epistemologisten kysymysten sävyttämän pohdinnan ihmisen vapauden toteutumisen mahdollisuuksista kosmisessa maailmanjärjestyksessä; ja 2) yhteiskunnallinen ulottuvuus, jossa korostuu vapauden merkitys yhteiskunnallisessa tilassa ja hyveellisessä toiminnassa. Valistuksen historiografiassa on kiinnitetty vähän huomiota siihen, että sillä aikaa, kun monet valistusfilosofit korostivat yhteiskunnallisen vapauden tärkeyttä, heidän metafyysisissä pohdinnoissaan vapauden kysymys olikin epävarmuuden, epäilyn ja arvostelun kohteena. Monien johtavimpien filosofien, kuten Voltairen, Diderot’n ja d’Holbachin näkemykset olivat itse asiassa ristiriidassa heidän korostamansa yhteiskunnallisen vapauden merkityksen kanssa. 1750-luvun Ranskassa yleistynyt fatalismin idea on tästä perusteellinen osoitus. Sen mukaan jokaisen ihmisen elämää määrittää ihmisestä erillään oleva suurempi voima – kohtalo, Jumala tai luonnonlait. Tämä tosiasia viittaa siihen, että valistus ei edustanut universaalista itsevarmaa järjen auktoriteettiin ja yhteiskunnalliseen emansipaatioon perustuvaa valistusfilosofien reformistista ”projektia”. Näkemykseni mukaan se edusti perimmältään ihmiseen, maailmankaikkeuteen, uskontoon ja yhteiskuntaan liittyvien epistemologisten perustojen uteliaan epävarmaa tunnistelemisen ja uudelleen tulkitsemisen prosessia. Tämä tarkoitti taas sitä, että valistusta sekä sen kokemus- ja arvomaailmaa työstivät ja kehittivät valistusfilosofien lisäksi myös monet muut menneisyyden toimijat ja kulttuuriset käytännöt. Valistus edusti kaikin puolin ihmisen kykyjen ja yhteiskunnan kehitysmahdollisuuksien jatkuvaa tunnustelua. Vapauskäsitysten analyysini ajallinen rajaus sijoittuu kahteen ajanjaksoon: 1730-luvulle ja sittemmin 1760- ja 1770-luvulle. Tästä huolimatta kiinnitän huomiota myös 1750-luvulla Ranskassa yleistyneeseen fatalismin näkemykseen, jonka käsitteleminen on välttämätöntä Voltairen vapauskäsitysten ymmärtämiseksi. Koska Voltairen 1760-luvun vapausajattelussa näkyy selkeitä vapauden mahdollisuutta rajoittavia fatalismin piirteitä, 1750-luvun fatalismin diskurssin tarkasteleminen toimii kontekstuaalisena siltana Voltairen 1730- ja 1760–1770-lukujen vapauskäsitysten välillä. Voltaire säilyttää vapauden käsitystensä muuttumisen aikana toiminnan kyvyn merkityksen, mikä oletukseni mukaan edustaa Voltairelle vapauden toteutumisen viimeistä saareketta. Samaan aikaan 1760- ja 1770-luvulla Voltaire alleviivaa kirjoituksissaan, kirjeenvaihdossaan, muistikirjojensa muistiinpanoissa ja omistamiensa teosten marginaalimerkinnöissä toiminnan tärkeyden yhteiskunnassa. Päädynkin siihen lopputulokseen, että ihmisen kosmisen äärellisyyden tiedostaminen suo Voltairen mukaan yhteiskunnallisessa todellisuudessa mahdollisuuden työstää ihmistoiminnan käytännöllistä, todenmukaista ja maallista puolta. Hyveellisyys eli hyvien tekojen vastavuoroinen tekeminen muille ihmisille on ihmisten hallittavissa oleva toiminnanmuoto. Tutkimukseni lähtökohta on samanaikaisesti aate-, käsite- ja kulttuurihistoriallinen. Pyrin analysoimaan Voltairen vapauden käsittämisen diskursiivista ja semanttista moninaisuutta suhteessa muihin – fatalismin, välttämättömyyden ja tietämättömyyden kaltaisiin – käsitteisiin, minkä tarkoituksena on kuvastaa Voltairen tapaa rakentaa ja työstää ymmärrystään maailmanjärjestyksen olemuksesta. Tavoitteenani ei ole johtaa suoraviivaisia lainalaisuuksia kahden vapautta tarkastelevan ulottuvuuden välille. Pyrin sen sijaan tutkimaan, miten inhimillisen toiminnan näkökulmasta kyseiset tasot kohtaavat toisensa.

Contemporary social movement leadership is a debated topic among social movement scholars. The social movements that organize action partly on digital platforms are often considered as leaderless and horizontal. However, recent research has revealed power dynamics and informal leadership within these movements. The scope of this master’s thesis is to build understanding of this informal leadership that concerns different levels and layers in the online and offline contexts. As a case study, the master’s thesis examines the yellow vests movement in France and seeks to discover what kind of similarities and differences emerge when comparing the dynamics of the yellow vests movement to other contemporary social movements. The research method was digital media ethnography that enabled efficient tracing of the phenomenon in different digital media platforms. The fieldwork that lasted for over a year concentrated on key Facebook accounts and French and English digital news media. Three key events emerging from the social media accounts were analyzed more closely to understand the dynamics of the yellow vests movement. The research findings reveal informal leadership within the yellow vests movement in France. This result supports recent research concerning the dynamics of contemporary social movements. However, informal leadership of the yellow vests movement is visible and thus differs from the leadership of anonymous social media administrators. Visibility enables new personalized communication tactics that are applied to strengthen emotional togetherness in the movement. The informal leadership of the yellow vests movement is also distributed between key figures and other participants in the movement network, highlighting collective action. Based on the research observations, it can be argued that the structure of the yellow vests movement is not horizontal, but key figures of the movement operate as central points or hubs in the network. Thus, it can be argued that the contribution and determination of the prominent figures in different contexts lay the foundation for the longevity of the yellow vests movement in France. The results indicate that informal leadership cannot be ignored in the research of contemporary social movements. Based on the findings, it is suggested that future research should concentrate more closely on how informal leadership is channeled in various ways to achieve the goals of the movement.