Browsing by Subject "Yhdysvallat"

Tiivistelmä Tiedekunta: Helsingin yliopisto Koulutusohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Opetus- ja kasvatustehtävien asiantuntijatyö Tekijä: Veera Kovanen Työn nimi: E.J. Dionne katolilaisena Trump-kriitikkona Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 45 Avainsanat: Katolisuus, E.J Dionne, Donald Trump, Yhdysvallat, Commonweal Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkimuksessani tavoitteena on selvittää politiikantoimittaja E.J Dionnen kannanottoja koskien Donald Trumpia ja hänen hallituksensa politiikkaa. Tutkimuskysymykseni on, miten uskonnollisuus ja erityisesti E.J. Dionnen katolilaisuus nousee esille kyseisissä kannanotoissa. Lisäksi aion tutkimuksessani selvittää, kuinka Donald Trump ja hänen hallituksensa on ottanut esille uskonnollisia teemoja presidenttivaalien ja presidenttikauden aikana. Lisäksi otan selvää, millä tavalla katolinen kirkko on jakaantunut Yhdysvalloissa, ja millaista paavi Franciscuksen kannatus on Yhdysvaltojen katolilaisten parissa. Lähteenä tutkielmassa on katolisen Commonweal sanomalehden artikkelit, jotka E.J. Dionne on kirjoittanut. Rajaan käyttämäni aineiston käyttämällä hakusanaa Donald Trump ja osastona on uskonto. Käyn rajauksen mukaiset artikkelit systemaattisesti aikajärjestyksessä läpi alkaen vuodesta 2015 Donald Trumpin presidentin vaalikampanjasta ja päättyen vuoteen 2020. Tutkimuksessa selvisi, että E.J. Dionnen kannanotoissa Donald Trumpia kohtaan ilmenee selkeästi uskonnollisuutta ja kirjoittajan omaa katolista taustaa. Dionne perustelee kritiikkiään Trumpia kohtaan Raamatun teksteillä ja katolisuuden keskeisillä periaatteille, kuten sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja yhteisellä hyvällä. Lisäksi Dionne kertoo avoimesti omasta uskonnollisuudestaan artikkeleissaan. Trumpia kritisoidaan Dionnen artikkeleissa usein tekopyhyydestä ja Dionnelle tärkeiden kristinuskon periaatteiden rikkomisesta. Donald Trump ja tämän hallituksen uskonnolliset teemat olivat perinteisten kristillisten arvojen puolustaminen, muslimien maahantulokielto ja presidentinvaalien aikana Trump nosti esille muiden ehdokkaiden uskonnollisuutta ja usein kritisoi muiden ehdokkaiden uskonnollista taustaa puheissaan. Yhdysvaltojen katolisuus oli jakautunut kahtia, joka ilmenee myös paavi Franciscuksen kannatuksessa Yhdysvalloissa. Katolisuus oli jakautunut Yhdysvalloissa konservatiiviseen linjaan, joka kritisoi paavi Franciscusta ja liberaaliin linjaan, joka kannatti paavi Franciscusta.

Tutkielmassa käydään läpi Yhdysvaltojen eugeniikan ja kristinuskon suhdetta 1920-luvulla. Lähteenä toimii 24 saarnaa 70:stä, jotka pastorit lähettivät American Eugenics Society:n (AES) vuonna 1926 järjestämään rodunjalostussaarnakilpailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on pastorien kristillinen rodunjalostusoppi: miten he yhdistävät eugeniikan kristinuskon kanssa, miten he perustelevat sen käyttöä seurakunnilleen ja minkälainen ihminen on heidän mukaansa hyvä kristitty. Tutkimuksen aineisto koostuu yksinomaan protestanttisista pastoreista, mutta kilpailuun osallistui myös katolilaisia ja juutalaisia saarnaajia. Tutkimukseen osallistuneista saarnaajista 23 on ammatiltaan pastoreita ja yksi ilmoittaa olevansa professori. AES oli propaganda organisaatio ja osa kansainvälistä eugeniikan liikettä. Yhdistys järjesti saarnakilpailun amerikkalaisille pastoreille, jossa tarkoituksena oli saada mahdollisimman moni ihminen kirkon piiristä omaksumaan eugeniikka osaksi omaa elämäänsä. Siksi kilpailun ehtona oli se, että pastorien tuli saarnata saarnat omissa seurakunnissaan. Saarnojen sisällön avaamisessa käytän hyväksi eugeniikkaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, joiden avulla selvitän mitä eugeniikka on ja millaista se oli Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Eugeniikka oli tiede, jonka edustajat uskoivat voivansa parantaa ihmiskunnan sitä riivaavista ongelmista, kuten sairauksista ja rikollisuudesta vaikuttamalla ihmisen evoluutioon. Eugeniikka sai alkunsa Francis Galtonilta, 1800-luvulla Englannissa vaikuttaneelta oppineelta. Galton jakoi eugeniikan positiiviseen ja negatiiviseen eugeniikkaan, jossa edellisessä parempien ihmisten tuli lisääntyä ja jälkimmäisessä huonompien ihmisten tuli pidättäytyä lisääntymisestä. Tutkimuksessa selviää, että Yhdysvalloissa painotettiin aina negatiivista eugeniikka, mutta sama painotus ei aina heijastu saarnoissa. Yksilöiden välillä on saarnoissa paljon eroja: osa pastoreista painottaa positiivista eugeniikkaa, toiset huomioivat ainoastaan negatiivisen eugeniikan. Tutkielmassani tutkin millaista on näiden kilpailuun osallistuneiden pastoreiden eugenistinen kristinusko. Selvitän temaattisella otteella miten eugeniikka ja protestanttisuus ilmenevät saarnoissa. Tutkimuksen tuloksena saarnoista nousee kolme suurta teemaa, joita käsittelen omissa luvuissa. Aloitan tutkimuksen selvittämällä uskonnon ja tieteen suhdetta. Pastorit pyrkivät yhdistämään uskonnon ja tieteen toisiinsa ja kritisoivat modernia tiedettä siitä, että sen avulla heikot ihmiset selviävät hengissä. Toinen teema liittyy eugeniikkaan ja yhteiskunnan tilaan. Yhdysvallat oli 1920-luvulla suurten muutosten tilassa, mikä heijastuu pastorien haluun saada eugeniikka osaksi omien seurakuntalaistensa elämää; suuret maahanmuuttaja-aallot muuttivat kantaväestön rakennetta ja liberaali maailmankuva haastoi menestyksekkäästi konservatiivisen. Pastorit pelkäävät, että jos eugeniikka ei omaksuta Yhdysvalloissa, tuhoutuu maa kelvottomien liiallisen lisääntymisen johdosta. Viimeiseksi selvitän mitä on eugenistinen kristinusko. Tutkin pastorien ymmärrystä eugenistisesta kristinuskosta, kristitystä, perheestä, Raamatusta, Jeesuksesta, Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta. Tuloksena on sosiaalidarvinistinen kova uskonto, joka yhdistää eugeniikan ja kristinuskon tiukasti toisiinsa. Jumala, Jeesus ja Raamattu valjastetaan eugeniikan auktoriteeteiksi, joiden avulla pastorit puolustavat heikkojen tuhoamista ja terveiden ihmisten oikeutta maailman hallitsemiseen. Pastorit jakavat ihmiskunnan kahtia terveeseen ja lahjakkaaseen Jumalan kansaan, joka on elävä Jumalan valtakunnassa, sekä kelvottomaan, rikolliseen, kirkon ulkopuoliseen osaan, jonka kohtalona on kadota maan päältä ja ihmiskunnan geeniperimästä. Jumala paljastuu saarnoissa eugeniikan todelliseksi isäksi, joka on tehnyt uuden liiton ihmiskunnan kanssa: terveet tulevat pelastumaan ja sairaat sekä heikot ovat tuomitut kadotukseen.

Tarkastelen tutkielmassani kolmea Hollywood-fiktioelokuvaprojektia sekä kuutta elokuvarooleihin valittua henkilöä. Näitä ovat Harry ja Daisy Earles sekä Violet ja Daisy Hilton elokuvassa Freaks (1932), Harold Russell elokuvassa The Best Years of Our Lives (1946) ja Susan Peters elokuvassa The Sign of the Ram (1948). Elokuvateollisuudessa vammattomat näyttelijät ovat usein näytelleet elokuvien vammaisten roolit, mutta kyseisissä elokuvissa vammaisten hahmoja esittävät vammaisiksi määritellyt ihmiset. Tavoitteenani on selvittää, miten vammaisuutta on käsitelty amerikkalaisissa aikalaiskeskusteluissa. Tutkimusaineistonani on elokuvien lisäksi elokuviin pohjautunut kirjallisuus sekä sanoma-, aikakausi- ja elokuvalehtiä. Tutkielmassani tarkastelen lehtikirjoituksia sekä analysoin kuvamateriaalia käyttäen Rosemarie Garland Thomsonin neljää visuaalisen retoriikan mallia. Lisäksi tarkastelen elokuvien tekoprosessia sekä elokuvien saamia arvosteluja liittäen ne aikakausiinsa, jolloin freak show -ilmiön suosio hiipui, useat toisessa maailmansodassa maataan puolustaneet miehet olivat vammautuneet ja vammaisten naisten oli vaikea työllistyä. Tutkielmani osoittaa, että kääpiöiksi ja friikeiksi kutsuttujen Earlesien pienuutta korostettiin sekä lehtikirjoituksissa että -kuvissa. Myös siamilaisina kaksosina pidetyistä Hiltoneista kirjoitettiin viihteellisesti, mutta molempia sisaruskaksikkoa myös patologisoitiin. Amputoiduksi veteraaniksi kutsuttua Russellia puolestaan normalisoitiin ja Hollywood-näyttelijänä tunnettua ja rampana pidettyä Petersiä pidettiin edelleen lahjakkaana näyttelijänä. Tutkielmastani myös ilmenee, että Earleseista ja Hiltoneista julkaistiin kokovartalokuvia, kun taas Russellin ja Petersin vammaa ja heidän käyttämiään apuvälineitä harvemmin esitettiin lehtikuvissa, vaikka lehtikirjoituksissa ne usein mainittiin. Garland Thomsonin visuaalisen retoriikan mallit toimivat tutkielmassani vammaisista otettujen valokuvien tulkinnan käyttökelpoisina apuvälineinä, joskin kuvien kontekstointi edellyttää muutakin tutkimuskirjallisuutta. Lisäksi tarkasteluni osoittaa, että jokaisen elokuvan vastaanottoon vaikutti se, että elokuvissa näytelleitä ihmisiä pidettiin vammaisina. Freaks-elokuvan arvosteluissa eroteltiin harvoin elokuvan friikkejä ja heitä näytelleitä ihmisiä toisistaan ja heidän roolisuorituksiaan ei enimmäkseen arvioitu. Russell ja hänen esittämänsä elokuvahahmo sekoittuivat usein toisiinsa ja kriitikot sekä pitivät että eivät pitäneet Russellia näyttelijänä. Monet elokuvakriitikot olivat toivoneet näkevänsä Petersin jälleen valkokankaalla ja he kehuivat hänen näyttelemistään elokuvassa, mutta he eivät pitäneet hänen esittämästään hahmosta. Vaikka vammaisuus on historiantutkimuksessa usein nähty osana medikaalihistoriaa, tutkimukseni osoittaa, että vammaisuutta kannattaa tarkastella myös medikaalisten instituutioiden ulkopuolella.

Tutkielma käsittelee dollarijärjestelmän maailmanpoliittista luonnetta ja järjestelmän historialliseen evoluution kytkeytyviä valtaulottuvuuksia maailman poliittisen talouden monetaarisessa transformaatiossa. Tutkielman tutkimuskysymystä suunnataan kiinnittämällä erityistä huomiota kansainvälisen rahan luonteeseen ja sitä koskeviin määritelmiin. Näkökulmaa testataan syventymällä eurodollarijärjestelmän historialliseen evoluutioon. Tutkimusongelma sijoitetaan laajan, mutta samalla sisäisesti hajanaisen tieteenalan kontekstiin. Kysymys dollarijärjestelmän pysyvyydestä ja muuntuvuudesta laajempine maailmanpoliittisine implikaatioineen kattaa ajanjakson Bretton Woods -järjestelmän purkautumisesta nykypäivään. Yhteiskunnallisten keskustelujen tasolla aihepiirin kontekstin muodostavat toistuvat romahdusodotukset, joihin vastaaminen osaltaan ilmentää aihepiirin jatkuvaa relevanssia. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään aihepiirin keskeisiä tutkimuslähteitä ja paradigmoja. Kirjallisuus etenee hegemonisesta johtajuudesta ja valtiokeskeisestä toimijaymmärryksestä avoimen talouden imperatiivien paradigmaan. Uuden suunnan kirjallisuudessa muodostavat modernin makrorahoituksen tutkimussuuntaukset, jotka erkaantuvat perinteisistä maailmanpolitiikan ja poliittisen talouden tutkimuksellisista kehyksistä. Tutkielmassa omistetaan luku tieteenfilosofisen taustatyön merkitykselle sosiaalisia järjestelmiä koskevien kontrastiivisten selityskysymysten muodostamisessa. Tieteenfilosofisen taustatyön pohjalta johdetaan metodologia valtioiden ja markkinoiden kompleksien ja monisuuntaisten valtaulottuvuuksien tutkimiseen. Tutkielman neljännessä luvussa syvennytään eurodollarijärjestelmän syntyyn valtiollisten sääntelyllisten piirien ulkopuolella ja sen vakiintumiseen dollarien pääasialliseksi lähteeksi maailman poliittisessa talousjärjestelmässä. Eurodollarijärjestelmä todetaan valtioiden, markkinoiden ja rahapoliittisten eliittien hybridimuodoksi, jossa vaikuttavien valtaulottuvuuksien monisuuntaisuutta havainnollistetaan infrastrukturaalisen kehyksen avulla. Dollarijärjestelmä päädytään esittämään aidosti globaalina järjestelmänä. Todenmukainen käsitteellistys Yhdysvaltain dollarista globaalina rahana on syvällisempi ja laajempi kuin vakiintuneessa kansainvälisen valuutan tai viime aikoina renessanssin kokeneessa valtiorahan käsitteellistyksissä. Kansainvälisen rahan nimellisyksikön määrääminen ei näyttäydy niin voimakkaana maailmanpoliittisen kamppailun kohteena kuin kirjallisuudessa on päädytty olettamaan. Tutkielmassa osoitetaan perusteita siirtää dollaria koskeva tarkastelu perinteisen suurvaltapoliittisen logiikan tuolle puolen.

Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio valittiin paaviksi maaliskuussa 2013. Paaviksi tultuaan hän otti nimekseen Franciscus. Paavi Franciscus on virkakautensa aikana muodostunut tavallista enemmän esillä olevaksi julkisuudenhenkilöksi niin kristillisiin kirkkoihin sitoutuvissa kuin sekulaareissakin mediavälineissä. Pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten Franciscuksesta kirjoitettiin yhdysvaltalaisessa National Catholic Reporter -lehdessä Franciscuksen paaviuden ensimmäisen vuoden aikana. Tutkin, millaisia teemoja paavi Franciscuksesta ja hänen toiminnastaan nousee esille ja millaista suhtautumista häneen lehden lukijoille välitetään. Käyn läpi Franciscuksen käsittelyä lehdessä läpi kronologisessa järjestyksessä siten, että tutkimuksestani muodostuu kuva Franciscukseen liittyvän kirjoittelun kehittymisestä tutkimusajanjakson aikana. Tutkimuksesta selvisi, että National Catholic Reporter välitti lukijoilleen paavi Franciscuksesta pääosin hyvin positiivisen kuvan. Franciscus esitettiin lehdessä katolisen kirkon aktiivisena uudistajana ja ihmisläheisenä arvojohtajana, joka omalla esimerkillään inspiroi muita kirkon johtohenkilöitä muuttamaan toimintatapojaan. Lisäksi Franciscuksen hallinnolliset uudistukset kuuriassa herättivät lehdessä mielenkiintoa. NCR:ssä puhuttiin toistuvasti ”Franciscuksen vallankumouksesta”. National Catholic Reporter suhtautui Franciscukseen positiivisesti jo heti tämän valinnan jälkeen. Franciscuksen odotettiin alusta asti tuovan muutoksia katoliseen kirkkoon. Lehti seurasi koko tutkimusajanjakson tiiviisti Franciscuksen tekemiä hallinnollisia uudistuksia ja suhtautui niihin toivottuina asioina. Syksyn 2013 aikana vallankumous-käsite alkoi pikku hiljaa siirtyä tarkoittamaan Franciscuksen paaviuden tuomaa asennemuutosta kirkon sisällä hallinnollisten radikaalien muutosten sijaan. Franciscuksen uudenlainen tyyli toimia paavina ja hänen innostamansa asennemuutokset otettiin erittäin positiivisesti vastaan. Franciscukseen kohdistui lehden kirjoittelussa vain vähän kritiikkiä, joka ei koskaan ollut paavin itsensä, vaan tämän yksittäisten tekojen tai päätösten kritisoimista. Kritiikkiä herätti yleensä pettymys siitä, ettei paavin linja ollut kirkkopoliittisesti kyllin liberaali.

Tässä pro gradu -työssäni tutkin ulkopoliittisesti keskeisten suomalaisten poliitikkojen näkemyksiä liennytyksestä sekä liennytyksen kehittymistä supervaltojen ja Euroopan näkökulmasta. Tutkimuskysymykseni ovat, miten eri toimijat käyttivät termiä liennytys ja mitä he varsinaisesti tarkoittivat puhuessaan siitä. Miten ja miksi käsitykset liennytyksestä erosivat toisistaan ja miten ne muuttuivat tutkimusajanjaksona? Tutkimukseni aikarajauksen aloituspisteenä on Helsingin vuoden 1975 ETY-konferenssi ja päätöspisteenä Afganistanin miehitys vuodenvaihteessa 1979–1980. Näkökulmani on sekä aatehistoriallinen että käsitehistoriallinen, sillä poliittisten tapahtumien sijasta keskityn ensisijaisesti itse termin käyttöön, esiintymiseen ja merkitykseen kussakin kontekstissa ja osana toimijoiden omaa ajatusmaailmaa. Tutkimukseni keskeisimmän lähdemateriaalin muodostaa Suomen ulkoasiainministeriön arkistossa sijaitseva ministeriön poliittisen osaston muistiosarja. Tämän lisäksi olen hyödyntänyt Urho Kekkosen arkiston eri aineistoja, Urho Kekkosen julkaistuja puheita ja kirjoituksia sekä Ulkopoliittisia lausuntoja ja asiakirjoja-julkaisuja. Tulkintoja muodostaessani olen käyttänyt vertailupohjana liennytystä koskevaa aikakauden kirjallisuutta, sekä yhdysvaltalaisia ja saksalaisia lähteitä. Suomalaisille liennytys merkitsi ETYK:in kautta siirtymää pois kylmästä sodasta ja olosuhteiden normalisoitumista Euroopassa, mutta vastakkainasettelun tunnustettiin jatkuvan. Vaikka liennytystä tulkittiin myös supervaltojen suhteiden näkökulmasta, liennytyksen tärkein ulottuvuus suomalaisille oli sen eurooppalaisessa ulottuvuudessa. Siinä missä länsimaisessa liennytyskäsityksessä ihmisyksilö oli keskiössä, suomalaisille liennytys oli ensisijaisesti valtioiden välinen ilmiö, koska pohjimmiltaan liennytys merkitsi parempaa turvallisuustilannetta ja vapaampaa ulkopoliittista liikkumatilaa YYA-sopimuksen kautta Neuvostoliittoon sidoksissa olleelle Suomelle. Olosuhteen ohella liennytyksen nähtiin merkitsevän kylmästä sodasta poikkeavaa kanssakäymisen muotoa, jolla itä ja länsi olivat järjestäneet suhteensa. Sotilaallisen liennytyksen edetessä hitaasti suomalaiset alkoivat erityisesti vuodesta 1977 lähtien kiinnittää yhä enemmän huomiota myös aseidenriisuntaan osana liennytysprosessia. Perinteisesti epäonnistuneeksi tuomittu Belgradin kokous oli kuitenkin loppujen lopuksi suomalaisille helpotus, sillä pohjimmiltaan se turvasi liennytyksen jatkuvuuden, eikä presidentti Kekkosen ulkopoliittista perintöä, ETYK:iä, olisi voinut tuomiota epäonnistuneeksi. Liennytyksen ollessa vahvimmillaan suomalaiset esittivät näkemyksiä liennytyksen ulottamisesta Euroopan ulkopuolelle ja globaalin pohjoisen ja etelän välisiin suhteisiin. Liennytys haluttiin nähdä yleismaailmallisena. Kuitenkin mitä kireämmiksi idän ja lännen väliset suhteet kehittyivät 1970-luvun lopulla, sitä ponnekkaammin suomalaiset puhuivat liennytyksestä ainoana vaihtoehtona tai mahdollisuutena. Liennytyksestä tuli siten itsetarkoitus, koska käytännössä toisena vaihtoehtona ollut paluu kylmään sotaan olisi tarkoittanut suomalaisille ulkopoliittisen liikkumatilan kaventumista. Suomalais-länsisaksalaisten suhteiden tiivistyessä myös länsisaksalaiset ajatukset liennytyksestä levisivät suomalaisten käyttöön, jopa Kekkoselle asti. Liennytyksen merkitys eurooppalaisena ilmiönä ja Suomen asemalla tärkeänä olosuhteena korostuu erityisesti siinä, että vuoden 1980 alussa Eurooppa haluttiin eristää ulkopuolisilta epävakautta aiheuttavilta tekijöiltä.

Sarjakuvataiteilija ja sarjakuvateollisuuden grand old man Will Eisner (1917-2005) paini suurimman osan urastaan sarjakuvan vakavastiotettavuuden kanssa. Sarjakuvaromaaneissaan hän paini teki erilaisia tyylikokeiluja, ja ainakin hänen itse käsikirjoittamansa sarjakuvaromaanit painivat pääasiassa traagisten kohtaloiden kanssa. Eisnerin Sarjakuvaromaanien aihekavalkaadi sisältää kuitenkin runsaasti ajankuvaa, ehkä eniten siitä ajasta jona hän kasvoi aikuiseksi. Suuren kaupungin elämä, lama-aika, kommunismi, köyhyys, toimeentulo, maahanmuuttaja-aallot, etninen sulatusuuni, perheen merkitys, rakkaus, Jumala ja erityisesti elämän nurja puoli sekä tästä riippumaton elämänvoima, joka saa ihmiset jatkamaan. Tutkielmani ensimmäisessä osassa selvitän miten Eisner ankkuroi historian kuvauksen lama-aikaan sijoittuvassa sarjakuvaromaanissaan A Life Force (1988). Tutkielmani toinen osuus tarkastelee Eisnerin sarjakuvaromaanivaiheen teosten suurten kysymysten käsittelyä, kuten elämän tarkoitusta, rakkautta, uskontoa ja jumalaa. Tutkimustulokset näyttävät että Eisner oli historiakuvauksen suhteen laaja-alainen ja tarkka tehdessään lukijalle tutuksi lama-ajan kurjuuden ja mentaliteetin, ja samalla kertoo tarinan pienistä ihmeistä ja pohdinnoista elämästä. Suurten kysymysten käsittelyssä Eisnerin lopputulemat tai oivallukset eivät ole kovin syvällisiä, hänen tuntemuksensa eksistenssistä ja filosofiasta eivät ole kovin syvät, ja draama josta suuret pohdinnat kumpuavat rakentuvat hieman kömpelösti.

Pro gradu -tutkielmani tarkoitus on selvittää Kuubaan matkanneiden yhdysvaltalaisten käsityksiä Kuubasta alueena, prosessia jolla he rakensivat Kuubasta sosiaalisen konstruktion sekä tässä tehtävässä käytettyjä keinoja. Tutkimus on rajattu vuosiin 1895-1900, jolloin Kuubassa käyty itsenäistymissota kirvoitti Yhdysvalloissa yhteiskunnallisen keskustelun mahdollisuudesta sotilaalliseen interventioon alueella. Tarkastelen lähdeaineistoa Staglin, Pinneyn, Urryn, Prattin sekä Saidin matkustamiseen ja kulttuurien kohtaamiseen liittyvien teorioiden pohjalta. Tutkimusaineistona käytän Esther Allenin väitöskirjassaan laatiman bibliografian pohjalta keräämiäni matkakertomuksia Kuubaan tarkasteluajankohtana. Yli kahdestakymmenestä teoksesta rajasin tarkastelun ulkopuolelle vuonna 1898 alueelle tehdyt sotilasmatkat. Neljäntoista matkakertomuksen perusjoukosta käsittelen tarkemman huomion kohteena edustavana otoksena pitämääni viittä matkakertomusta. Tutkituista asiakirjoista havaitaan, että matkojen motivaationa oli ennen kaikkea tuottaa tietoa yhdysvaltalaisille lukijoille, jotta heillä olisi edellytykset tehdä päätös siitä, tulisiko Yhdysvaltojen ottaa osaa alueen konfliktiin sotilaallisesti. Tämän motivaation huomataan keskittyvän ennen kaikkea luontoon, ilmastoon, rotuun, heikon hallinnon hidastamaan taloudelliseen kehitykseen sekä alueella tapahtuvaan siviileihin kohdistuvaan väkivaltaan. Myös kutsumuskohtalon nähdään linkittyvän merkittävästi matkaajien muodostamaan kuvaan Kuuban merkityksestä suhteessa Yhdysvaltoihin. Tutkimuksessa havaitaan myös, että matkaajien kertomukset muodostavat tyylilajeja, jotka käsittelevät alueelle tekemiään matkoja tunnistettavilla tavoilla. Yhden tyylilajin muodostavat matkakertomukset, jotka pyrkivät objektiivisen tiedon ulkoisesti neutraaliin esittämistapaan. Toisen muodostavat matkakertomukset, jotka pyrkivät muodostamaan persoonallisen narratiivin välittämänsä tiedon yhteen nivomiseksi. Tutkimuksessa huomataan, että tyylilajit nivoutuvat yhteen pitkälti aiemman teoriakirjallisuuden esittämällä tavoilla.

Tutkin, kuinka kylmän sodan päättymisen myötä Neuvostoliiton uhkakuva tilalle rakennettiin uusia uhkakuvia. Tutkimuksessa keskityn yhdysvaltalaisten uuskonservatiivien Irakista rakentamaan uhkakuvaan vuosien 1996-2003 välisenä aikana. Uuskonservatiivien Irakista rakentaman uhkakuvan rinnalla esitän, kuinka Yhdysvaltojen hallintojen viralliset uhkakuvat muuttuivat ja kuinka erityisesti hallintojen Irak-politiikka muuttui vuosien mittaan. Koska uuskonservatiivisuudesta on tullut poliittisessa keskustelussa heittopussitermi, määrittelen tutkimuksessa myös sen, minkälaisen ryhmittymän kylmän sodan päättymisen jälkeiset uuskonservatiivit muodostivat. Tutkielmassa käytän nk. Kööpenhaminan koulukunnan konstruktivistista teoriaa (Buzan, Waever & de Wilde) uhkakuvien rakentamisen analyysiin. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Keitä uuskonservatiivit ovat? Mitä uuskonservatiivit edustivat ja miksi? Miten uuskonservatiivien rakentamat uhkakuvansa erosivat Yhdysvaltojen hallinnon virallisesta kannasta? Miksi Yhdysvaltojen hallinto jakoi uuskonservatiivien luoman uhkakuvan, jos uuskonservatiivit todella onnistuivat vaikuttamaan hallintoon? Miksi uuskonservatiivit ylipäätään rakensivat uhkakuvaa Irakista? Tärkeimpinä alkuperäislähteinä käytän uuskonservatiivien The Weekly Standard -lehteä, jonka sivuilla uuskonservatiivisuuden keskeiset edustajat rakensivat uhkakuvaa Irakista. Toisen keskeisen lähteen muodostaa uuskonservatiivien perustaman The Project for a New American Century -ajatushautomon julkaisema materiaali. Uuskonservatiivien ajatuksien kannalta myös heidän julkaisemansa kirjat ovat näyttävässä roolissa. Uuskonservatiivien kirjoituksia julkaistiin myös muissa lehdissä, kuten Foreign Policy ja National Interest. Yhdysvaltojen hallinnon virallisten uhkakuvien käsittelyn kannalta keskeisiä lähteitä ovat Kansallinen turvallisuusstrategia -asiakirjat, joita on julkaistu vuodesta 1987 lähtien. Tutkielmassa esitän, että kylmän sodan päättymisen jälkeiset uuskonservatiivit olivat korkeasti koulutettuja tutkijoita, virkamiehiä ja sotilaita. He muodostivat löyhän episteemisen yhteisön, jonka jäsenet jakoivat ajatuksen siitä, että Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus, liberaali demokratia ja markkinatalous muodostavan universaalit hyveet. He kokivat, että kylmän sodan voittaneen Yhdysvaltojen pitää vahvistaa hegemonia-asemansa ja toimia aktiivisesti maailmanpolitiikassa hyväntahtoisena imperiumina. Sen tehtävänä olisi olla vapauden majakka ja taistella maailman pahuutta ja hirviöitä vastaan. Uuskonservatiivit kokivat, että tahot jotka eivät jakaneet heidän universaaleja arvojaan, siis totalitaariset yhteiskunnat ja diktatuurit, edustivat pahuutta. Uuskonservatiiveille pelkkä Saddam Husseinin totalitaarisen hallinnon olemassaolo oli jo sinänsä syy hankkiutua siitä eroon. Yhdysvaltojen hallinto oli ajanut maltillista Irakin eristämispolitiikkaa, mutta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen aiheuttama tarve näyttävälle vastaiskulle ja toisaalta Bushin hallintoon työllistyneet uuskonservatiivit saivat hallinnon virallisen kannan tiukentumaan ja lopulta aloittamaan sotatoimet. Toisaalta Kansalliset turvallisuusstrategiat ja Iraq Liberation Actin kaltaiset hallinnon toimet viittaavat siihen, että vastaavaan lopputulokseen oltaisiin voitu päätyä ilman terrori-iskuja tai George W. Bushin presidenttiyttä.

This study examines the moral arguments found in the national climate change debate in the United States. A multi-level approach to the debate is achieved by using two different materials. The primary object is to trace national characteristics and trends from the American climate debate by examining four samples gathered from The New York Times. To add a local perspective in the study, interviews from Californian non-governmental organizations (NGO) are analysed. While climate change is a popular and interdisciplinary topic of research, the social sciences’ take on it has been surprisingly poor. This study will contribute to the earlier research by approaching the topic from a new kind of perspective addressing the social and moral dimensions in the climate change debate. The theoretical framework of this study is based on the justification theory developed by Luc Boltanski and Laurent Thévenot (1999). By using a new kind of method called Public Justification Analysis (PJA), partly derived from the justification theory and developed for analysis of political disputes, this study answers the following research questions: Who are the main actors taking part in the climate change debate in the United States and what kind of arguments are used; what kinds of solutions do they propose to combat climate change; how do local actors participate in the climate change debate and what kinds of arguments do they use. It was hypothesized that arguments based on efficiency and economic factors are dominant in the debate. Furthermore, it was hypothesized that the representatives of NGOs would state more radical and direct references about ecological facts than other participants in the debate. The literature review and the analysis follow three thematic controversies relating to climate change governance that are identified by Harriet Bulkeley and Peter Newell (2010): The use of science, privatization and marketization of climate governance and climate justice. The focus of this study is to examine how different actors justify their arguments in discussions about these disputes. From the point of view of justification theory, these three controversies correspond to three different 'worlds of justification', or three moral perspectives to the problem of climate change. These are (1) the world of industrial justifications (science and technology controversies); (2) the world of market justifications (privatization and marketization of climate governance) and (3) the world of civic justifications (climate justice). The results of the study can be summarized as follows: First, the main actors participating in the debate were experts, representatives of governments and civic organizations and officials. Second, the most common justifications used in the debate were based on efficiency, joint agreements and markets. Additionally, based on the examined material, the use of liberal grammar (referring to selfish acts by countries or other actors, usually calculating their own interests, benefits and costs over others) the polarized party system, realism and climate skepticism affected the climate change debate in the United States. Hence, the solutions offered to tackle climate change were largely related to technology, energy solutions and market based systems. Third, the NGOs strongly emphasized the importance of local and regional efforts over national or global ones. The justifications based on efficiency were also dominating the interview material and they as well suggested mainly technological, energy based solutions and the importance of climate science in combating climate change. The results of this study suggest that the common usage of industrial and market justifications is part of the political culture in the United States that emphasizes efficiency, economic factors and rationality. While this confirms the initial hypothesis of the study, the surprising result was that this concerns the NGOs as well that in other countries have traditionally represented somewhat different policies compared to the governments.