Browsing by Subject "alkuperäiskansat"

Maisterintutkielmani käsittelee Niillas Holmbergin esikoisromaanin Halla Helle (2021) didaktiikkaa ja dekoloniaalisia tavoitteita. Tutkielmassa tarkastelen, mitä romaani opettaa lukijalleen saamelaisuudesta, ja analysoin, miten romaani pyrkii vaikuttamaan lukijaan ja yhteiskuntaan. Tulkintani mukaan romaanin viestinä on pyrkimys vahvistaa alkuperäiskansan itsemääräämisoikeuden toteutumista. Tutkielman menetelmänä on jälkikoloniaaliseen teoriaan nojaava kontekstualisoiva sisällönanalyysi. Jälkikoloniaalinen kehys perustuu Edward W. Saidin (1978) tutkimukseen orientalismista sekä siitä jatkokehiteltyyn borealismin käsitteeseen. Koska Halla Helle pyrkii purkamaan koloniaalisia rakenteita, käytän siitä termiä dekoloniaalinen romaani. Analyysissa hyödynnän Susan Rubin Suleimanin (1983) lajiteoriaa teesiromaanista sekä kertomuksen teorian käsitteistöä. Erityisesti keskityn didaktisuuden sekä lukijan ja romaanin välisen vuorovaikutuksen analyysiin. Lisäksi tutkielmassa huomioidaan alkuperäiskansatutkimuksen ja saamentutkimuksen viitekehys. Romaanin sisällön analyysista ilmenee, että romaani välittää lukijalle tietoa nykyaikaisesta saamelaiskulttuurista ja ajankohtaisista saamelaispoliittisista aiheista. Romaanissa korostuu alkuperäiskansan suhde omaan kieleen, maahan ja mytologiaan, sekä kulttuurisen tiedon periytyvyyden hauraus ja siitä koituva etnostressi. Analyysini pohjalta esitän, että romaanin suomalainen kertojahahmo Samu on tarkoituksellisen samaistuttava hahmo, joka toimii sisäislukijan yhteistyökumppanina. Samun avulla lukijan asenteita ja kysymyksiä pyritään sanoittamaan ja jopa ohjailemaan. Teesiromaanin lajin mukaisesti lukijalle ei anneta juurikaan liikkumatilaa omaan tulkintaan, vaan romaani pyrkii osoittamaan oman arvomaailmansa oikeaksi ja saamaan lukijan puolelleen. Lisäksi tutkielma syventyy siihen, miten romaani pyrkii paitsi vaikuttamaan yksilötasolla tiedon määrään ja asenteiden laatuun, myös saamaan aikaan laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Jälkikoloniaalisen teorian mukainen pyrkimys muutokseen on Halla Hellessä tunnistettavasti läsnä.

Tarkastelen tutkielmassani, millaisia merkityksiä luonnonvaraiseen elämäntapaan pohjautuneella henkisellä perinteellä on Kanadan mi’kmaq-intiaanien nykypäivän ympäristöajattelussa ja -toiminnassa. Pitkän ja voimakkaan kolonisaation vaikutuksesta mi’kmaqien elämäntapa, henkinen perinne ja perinteinen maa ovat kokeneet suuria muutoksia. Tutkielma pyrkii selvittämään, miten henkinen perinne rakentaa mi’kmaqien ihmisen ja luonnonympäristön vuorovaikutussuhdetta tänä päivänä, jolloin mi’kmaqit kohtaavat modernin yhteiskunnan asukkaina globaaleita ympäristökysymyksiä. Tutkielma tarkastelee, miten henkinen perinne rakentaa mi’kmaqien luontokäsitystä ja ekologista etiikkaa ja miten henkinen perinne on läsnä mi’kmaqien ympäristötoiminnassa. Teoreettiselta viitekehykseltään tutkielma kiinnittyy uskontotieteelliseen ympäristötutkimukseen. Tutkielman aineisto koostuu kolmentoista mi’kmaq-intiaanin haastatteluista, jotka tein Kanadassa lokakuussa 2014. Haastattelumenetelmänä olen käyttänyt puolistrukturoitua teemahaastattelua, joka antaa haastateltavalle mahdollisuuden tarkastella haastattelun teema-alueita omista lähtökohdista käsin. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt laadullista sisällönanalyysiä. Tutkielma on tapaustutkimus, joka tarkastelee haastatteluun osallistuvien mi’kmaqien ihmisen ja luonnonympäristön vuorovaikutussuhdetta. Tutkielman lähestymistapa pohjautuu jälkikoloniaaliseen alkuperäiskansatutkimukseen, jossa pyritään purkamaan kolonialismin ajalta juontuvia valtasuhteita ja tuomaan esiin alkuperäiskansojen omaa ääntä. Tutkielma esittää, että haastateltaville mi’kmaqeille henkinen perinne on keskeisessä sijassa kokemuksessa luonnonympäristöstä elollisena, animistisena, sekä kokemuksessa ihmisen paikasta erottamattomana osana luonnonympäristöä. Henkinen perinne rakentaa luontokäsitystä vahvasti holistiseksi, jolloin luonnonympäristön eri elementtien ja olentojen koetaan olevan jatkuvassa keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Koska ihminen on osa luonnonympäristöä ja holistista elämän verkostoa, ihmisen tehtävänä on osallistua luonnonympäristön tasapainon ylläpitämiseen ja palauttamiseen. Tutkielma esittää, että haastateltavien mi’kmaqien ekologisessa etiikassa vastuu, vastavuoroisuus ja kunnioitus ovat keskeisessä sijassa. Eettisten arvojen käytännön toteuttaminen merkitsee muun muassa luonnonympäristön harmonisoimista erilaisten seremonioiden avulla, ekologisesti kestävien keräily- ja metsästystekniikoiden suosimista, uusien ekologisten toimintamallien rakentamista ja kouluttamista sekä luonnonympäristön suojelemista taloudellisia voittoja tavoittelevalta liiketaloudelta. Tutkielmani pyrkii herättämään laajempaa keskustelua ajankohtaisista ympäristökysymyksistä sekä alkuperäiskansojen kulttuurien elinvoimaisuuden ja oikeuksien kysymyksistä.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa suomalaisten saamelaiskuvasta selvittämällä, miten suomalaiset kuvailevat saamelaisia ja saamelaisuutta internetkeskusteluissa. Tutkin, mitkä ovat yleisimmät saamelaisiin ja saamelaisuuteen liittyviin teemoihin viittatessa käytetyt adjektiivit, miten ne ovat muuttuneet ajan mittaan, sekä mitkä diskurssit vaikuttavat keskustelijoiden valitsemien adjektiivien taustalla. Tutkimuksen korpusaineistona ovat Suomi24-keskustelupalstan keskustelut vuosina 2001-2017. Aineistossa olevat saamelaisiin viittaavat adjektiivit on analysoitu kriittisen diskurssianalyysin ja alkuperäiskansatutkimuksen näkökulmasta. Analyysin näkökulma on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimuksen tuloksena saatuja adjektiiveja on verrattu aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta tunnistamiini stereotyyppeihin saamelaisista ja muista alkuperäiskansoista, sekä aiempaan saamelaisdiskursseja käsitelleeseen tutkimukseen. Tutkimuksen kattamalla ajanjaksolla saamelaiskeskustelujen määrä Suomi24:ssä on kasvanut merkittävästi. Tämä osoittaa, että suomalaisten kiinnostus saamelaisia kohtaan on lisääntynyt. Saamelaiskeskustelun sisältö ei kuitenkaan ole muuttunut merkittävästi, vaan samat adjektiivit ovat säilyneet saamelaisten kuvauksissa yleisimpinä koko tutkimuksen kattaman ajan. Saamelaisista keskustellaan pääasiallisesti palstoilla, jotka on tarkoitettu saamelaisalueen paikkakunnille tai nimenomaisesti saamelaiskeskustelulle, mikä kertoo saamelaisuuden näkymättömyydestä yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella saamelaisia määritellään kahden keskeisen diskurssin kautta: aitous- ja muinaisuusdiskurssin. Toisaalta saamelaiskeskustelu keskittyy saamelaismääritelmän ympärille muodostuneeseen aitousdiskurssiin, jossa keskustelijoiden tavoitteena on määrittää, kuka tai millainen on aito saamelainen. Toisaalta saamelaisia pidetään muinaisena kansana, joka elää perinteidenkunnioittamisen kautta, mutta jolle ei ole paikkaa nykyajassa. Saamelaisten nykyisen monimuotoisuuden kieltäminen toiseuttaa saamelaisia yhteiskunnassa ja kertoo, että suomalaisilla on vain vähän käsitystä saamelaisten tämän hetkisestä elämästä Suomessa.

Myyttinen Yhdysvaltain länsi on kiehtonut valkoista mielikuvitusta jo parin vuosisadan ajan. Läntiseen ekspansioon liittyvät läheisesti mielikuvat toisaalta hurjista intiaanisotureista ja toisaalta jaloista villeistä, jotka valmistautuivat tyynesti kohtaamaan oman sukupuuttonsa. Näiden stereotyyppien vakiintumisessa ja levittämisessä massamedioilla on ollut keskeinen osansa. Tutkielmassani lähestyn Yhdysvaltain alkuperäiskansojen edustuksia eli representaatioita televisiotutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen keinoin. Pyrin tutkielmallani tuottamaan ajantasaista tietoa siitä, millaisia ovat intiaaninaisten representaatiot 2000-luvun televisiofiktiossa. Aineistonani käytän vuosina 2014-2015 tuotettua The Red Road -rikossarjaa. Metodina sovellan lähilukua, jonka kautta tarkastelen eroja ja toiseutta. Millaisia ovat intiaaninaiset 2000-luvun televisiofiktiossa? Miten televisiosarja kuvaa etnisyyttä ja sukupuolta? Miten nämä representaatiot suhteutuvat aiempaan intiaanikuvauksen historiaan? Intiaaninaisten moderneja televisiorepresentaatioita ja niiden mekanismeja on toistaiseksi tutkittu varsin vähän. Syitä on mielestäni kaksi: 1. Vaikka televisiosarjat ovat muuttuneet 2000-luvulla ennennäkemättömällä tavalla etnisesti moninaisemmiksi, alkuperäiskansoja edustavia hahmoja ei juurikaan televisiofiktiossa ole viime vuosikymmeninä ollut, ja 2. Kun intiaanihahmoja kirjoitetaan televisiofiktioon, usein tarinat sijoitetaan nimenomaan 1800-luvun Yhdysvaltoihin. Historiallisten sarjojen ongelmana on usein se, että ne käsittelevät intiaanejaan stereotyyppisesti. Intiaaninaisille ei ole syntynyt samalla tavalla kierrätettäviä stereotyyppejä kuin intiaanimiehille, joten monista lännensarjoista onkin jätetty intiaaninaiset kokonaan pois. Tämän vuoksi valitsin tutkittavaksi aineistokseni The Red Roadin. Se on paitsi suhteellisen tuore sarja, sen tapahtumat sijoittuvat 2000-luvulle ja Yhdysvaltain itärannikolle New Jerseyn ja New Yorkin osavaltioiden rajalle. Aineistoni osoitti, että intiaaninaisten representaatioilla on televisiossa kaksinkertainen taakka kannettavana. Tutkimani sarja soveltaa intiaaninaisiin sekä valkoisia, perinteisiä tarinankerronnan trooppeja että alkuperäiskansoja koskevia stereotyypittelyjä. Lisäksi sarja koodasi intiaaninaiset visuaalisesti selkeästi ”intiaaneiksi” isoilla koruilla ja kirkkailla väreillä, kun taas miesintiaanien hiukset oli leikattu ja heidät oli puettu farkkuihin ja flanellipaitoihin. Sillä, oliko hahmo intiaani, ei kuitenkaan ollut tarinankerronnan kannalta väliä. Kun intiaanielementit riisuu sarjasta, sarjan tarina ei muutu. The Red Road on siis pohjimmiltaan vain eksotisoitu rikoskertomus, jonka todellisia keskushenkilöitä ovat valkoinen keskiluokkainen perhe intiaanien sijasta.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä maisterintutkielma käsittelee suomalaista julkisuutta ja saamelaista vastajulkisuutta kriittisen teorian ja karttojen näkökulmasta. Tarkoitus on tutkia sitä, miten kiistanalaisen maa-alueen hallinnasta viestitään visuaalisesti, ja millä tavalla kartat visuaalisina esityksinä luovat ja muokkaavat todellisuutta. Tarkastelussa on myös saamelaisen alkuperäiskansan esiintyminen julkisuudessa sekä saamelaisen aktivismin historia ja nykyisyys. Tutkimuksen taustalla kulkee marxilainen teoriaperinne, jossa lähtökohtana ovat erilaiset valtakamppailut, normatiivisuus, emansipaatio ja muutos. Teoriaosuudessa luodaan katsaus vastavallan ja vastajulkisuuden teoretisointeihin Frankfurtin koulukunnan kautta Stuart Halliin ja kulttuurintutkimukseen. Myös postkoloniaaliset kysymykset ovat tutkielman kannalta tärkeitä. Alkuperäiskansojen aktivismi niveltyy usein osaksi muita yhteiskunnallisia muutosta ajavia liikkeitä, mutta toisaalta alkuperäiskansojen historiallinen tilanne sekä suhde valtioon nostavat esiin myös erityisiä kysymyksiä. Teoriaosion yhden luvun muodostaa deliberatiivisen julkisuusteorian kritiikki erityisesti alkuperäiskansojen näkökulmasta. Luvussa käydään läpi Habermasia vastaan esitettyä kritiikkiä, ja tuodaan esiin joitakin esimerkkejä saamelaisesta erillis- ja vastajulkisuudesta. Samassa yhteydessä tarkastellaan myös lyhyesti sitä, kuinka saamelaisia on käsitelty valtamediassa. Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, millä tavalla kartat viestivät vallan ja vastavallan strategioita. Aineisto koostuu kuudesta eri aikakausina tuotetusta kartasta. Kaksi näistä on saamelaisten taiteilijoiden tai taiteilijakollektiivien tekemiä vastakarttoja. Aineistosta hahmottuu Lapin tai Saamenmaan tuntemuksen ja hallintasuhteiden kehitys historiallisesta perspektiivistä. Menetelmä on laadullinen kuva-analyysi semiotiikan käsitteiden ja artikulaatioteorian avulla. Semioottisessa osiossa tarkastellaan karttojen eri elementtejä viiden osa-alueen kautta. Näitä ovat: 1.kansat ja valtioiden rajat 2. kulkuväylät 3. vallan symbolit 4. maasto ja luonnonvarat sekä 5. paikannimet. Analyysiosion viimeisessä luvussa pohditaan vielä karttojen funktioita laajassa julkisessa kontekstissa. Aineiston perusteella voi päätellä, että kun maa-alueen hallinta on kiistanalainen, hyödynnetään kartoissa enemmän kuvallisia vallan tunnuksia. Hallinta voidaan myös problematisoida kartoissa uudelleen, kuten saamelainen aktivismi osoittaa. Hyvin pelkistetyt karttakuvat viestivät jo saavutetusta hegemoniasta.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä tutkielma käsittelee Brasilian Amazoniassa asuvaa yhteisöä, joka on julkisesti itseidentifioitunut borari-alkuperäiskansaksi 1990-luvulta lähtien. Koska Brasiliassa alkuperäiskansojen oikeuksiin kuuluvat maankäyttöoikeudet, ovat muut maankäytöstä kiinnostuneet tahot pyrkineet kyseenalaistamaan heidän tarkoitusperänsä. Tavoitteenani on selvittää, minkä vuoksi borarit identifioituivat alkuperäiskansaksi, ja millaisia keinoja he käyttävät argumentoidakseen identiteettinsä aitouden puolesta. Tutkin myös sitä, kuinka borarien alkuperäiskansaisuus muodostuu suhteessa niin ulkopuolisiin, turisteihin, alueen laajempaan alkuperäiskansaliikkeeseen kuin luonnonympäristöönkin. Keskityn tutkielmassa erityisesti suositussa turistikohteessa, Alter do Chãossa, asuvaan borari-yhteisöön. Borarit asuvat Amazon-joesta erkanevan Tapajós-joen alajuoksulla. Heidän itseidentifioitumisprosessinsa liittyy alueen laajempaan alkuperäiskansaliikkeeseen. Tapajós-joen alajuoksun alueella asuvat yhteisöt alkoivat itseidentifioitua alkuperäiskansoiksi vuodesta 1997 lähtien. Syyt olivat moninaiset; maankäyttöoikeuksien turvaaminen oli tärkeää yhteisöille, joiden kulttuuriperinne ja perinteiset elinkeinot riippuivat niistä. Lisäksi kyseessä oli voimaannuttava prosessi, jossa sukujuuriaan hävenneet alkuperäiskansojen ja valkoisten jälkeläiset alkoivat arvostaa perinteitään. Aineisto on kerätty Alter do Chãossa touko-kesäkuussa 2019 suorittamani etnografisen kenttätyön aikana. Tutkimusmetodeinani toimivat haastattelut ja osallistuva havainnointi. Lisäksi aineistooni kuuluvat internetlähteet sekä aiempi tutkimuskirjallisuus. Analyysimenetelmänäni käytän temaattista analyysiä. Alkuperäiskansaisuuden käsittelemisessä olen käyttänyt alkuperäiskansatutkimuksen teorioita, joissa alkuperäiskansaisuus nähdään prosessina, johon kuuluu yhteisön jatkuvasti tekemä uudelleen määritteleminen. Amazoniaan liittyvässä antropologisessa tutkimusperinteessä alkuperäiskansaisuus näyttäytyy myös identiteettinä, joka muodostetaan suhteessa sen vastakohtiin ja samankaltaisuuksiin. Nämä seikat tulevat ilmi myös borarien tapauksesta. Alkuperäiskansaisuuden erottaa muista vähemmistöidentiteeteistä vahva yhteys ympäristöön ja maahan. Tämän avaamiseksi olen käyttänyt teoriapohjana relationaalista ontologiaa, jonka avulla on mahdollista käsitellä borarien tapaa nähdä itsensä suhteessa ympäristöön ja muihin toimijoihin. Tutkimuksestani käy ilmi se, että borarit käsittävät Tapajós-joen olevan olennainen osa heidän alkuperäänsä. Tärkeän osan heidän identiteettiään ja ympäristösuhdettaan muodostavat myös ympäristön ”lumotut” olennot, joiden uskotaan hallitsevan tiettyjä luonnonvaroja ja -paikkoja. Tutkimukseni kannalta olennainen huomio on myös se, että yhteisöjen shamaanit saattavat kuoltuaan muuttua tällaisiksi lumotuiksi olennoiksi, ja jäädä ympäristöön asumaan. Näin ollen osa borarien menneisyyttä ja historiaa on jatkuvasti läsnä heidän ympäristössään. Tavat määritellä ja tuoda ilmi alkuperäiskansaisuutta on muuttunut borarien keskuudessa ajan myötä. Yhteisössä on nuoria jäseniä, jotka ovat poliittisesti aktiivisia ja luoneet oman tapansa käsittää alkuperäiskansaisuutensa. Itseidentifioitumisprosessinsa aikana borarit ovat myös tuoneet esiin kulttuuriperintöään. Tutkielmassani lähestyn heidän kulttuuriperintöään käyttäen aineettomaan kulttuuriperintöön liittyviä teorioita, joiden kautta kulttuuriperintö nähdään nykyisyydessä muodostettavina ja tuotettavina käsityksinä menneisyydestä. Tämä näkyy erityisesti borarien järjestämissä festivaaleissa, joissa he käsittelevät myös omaa menneisyyttään alueen kulttuuriperinnön ja taiteen valossa. Näihin festivaaleihin liittyy myös käsite alkuperäiskansaisuuden performatiivisuudesta. Borarit esittelevät alkuperäänsä ja identiteettiään turisteille ja muille osallistujille erilaisten esitysten, mutta myös työpajojen ja keskustelujen avulla. Alter do Chãossa borarien haasteena on turismiin liittyvien elinkeinojen sekä perinteisen elämäntavan välillä tasapainottelu. Festivaalit ovat yksi keinoista luoda mielikuvaa borareista ja heidän alkuperäiskansaisuudestaan ulkopuolisille. Tämä tutkimus osoittaa, että borarien tavat käsitellä ja tuoda ilmi alkuperäiskansaisuuttaan ovat jatkuvassa muutoksessa. Muutosten taustalla ovat erityisesti nuoremman sukupolven erilaiset tavat nähdä alkuperäiskansaisuutensa, sekä uudet keinot joiden avulla sitä tuodaan esiin ulkopuolisille. Borarien erityinen suhde paikalliseen ympäristöön ja ennen kaikkea Tapajós-jokeen muodostaa pohjan heidän tarpeelleen puolustaa oikeuksiaan alkuperäiskansana.

Latinalaisen Amerikan tutkimukseen suuntautuva alue-ja kulttuurin tutkimuksen Pro gradu -tutkielma käsittelee vastarintaa alkuperäiskansojen alueen läpi kulkevaksi suunnitellun valtatiehankkeen yhteydessä Boliviassa, ns. Tipnis-tapauksessa (Territorio Indígena y Parque Nacional Isiboro-Secúre). Tutkielmassa kysytään millaisia toiminnan ja autonomian mahdollisuuksia Tipniksen yhteisöillä ja näitä tukevilla liikkeillä on käsitellyllä ajanjaksolla Evo Moralesin Boliviassa. Millaisia tavoitteita liike asettaa, minkälaisia strategioita se käyttää ja minkälaisia kokemuksia toimijoilla on ”uudesta plurinationaalisesta valtiosta” yhteiskunnallisena rakenteena vastarinnan näkökulmasta? Työ on monipaikkainen etnografia, johon on haettu aineistoa kahden kuukauden ajan Boliviassa Tipnis-alueella, Trinidadissa, La Pazissa ja Cochabambassa. Aineisto muodostuu kolmestatoista haastatteluista, aihepiiriä käsittelevien tapahtumien havainnoimisesta sekä valtamedian ja sosiaalisen median tuottamasta ainestosta. Työ määritellään aktivistitutkimukseksi, eli se on avoimesti kantaaottavaa. Teoreettinen kehys liikkuu valtaa purkavien anarkistisen ja dekoloniaalisen teorian kohtauspisteissä. Anarkismista juontavaa yhteiskuntaekologiaa ja ei-eurooppalaisia epistemologiota yhdistää holismi, jossa ihmisen toiminta nähdään osana kokonaisvaltaista hiearakiatonta ekologiaa. Molemmista lähtökohdista modernit valtarakennelmat kuten kapitalismi ja kansallisvaltio voidaan nähdä koloniaalista valtaa ylläpitävinä ilmiöinä. Haastettelujen perusteella tien rakentaminen nähdään autonomian loukkaukseksi. Vastustajat näkevät tien uhkaavan paikallisia kulttuureja sekä perinteisiä talouden muotoja sekä alueen ekologiaa. Myös ilmastonmuutos nähdään syynä estää metsäkatoa, jota tien rakentamisen on nähty edistävän. Kansanliikkeestä syntynyt hallinto pyrkii delegitimoimaan tien vastustusta yhdistämällä liike imperialismiin ja oikeistoon. Konsensusta kansalaisyhteiskunnan ylläpidetään haltuunottamalla kriittisiä järjestöjä. Toisaalta liikkeellä on tässä kontekstissa myös uudenlaista valtaa, sillä konflikti kansalaisyhteiskunnan kanssa vie hallitukselta kannatuspohjaa. Myös oikeiston epäsuoratuki tuki esimerkiksi mediassa on liikkeelle vahvuus, vaikka se ei itse haluakaan oikeiston kanssa liittoutua. Laajasta tuesta huolimatta, liikkeen määräysvalta pyritään pitämään alueen yhteisöillä. Moninaiset liittolaiset ja vaikutteet tuottavat liikkeelle laajan toimintakeinojen ja argumenttien kirjon. Suoran demokratian ihanne ja siihen kietoutuva suora toiminta luovat yhteyden urbaanien radikaalien ryhmien ja amazonialaisten yhteisöjen välille. Institutionaalisemmat liittolaiset legitimoivat liikettä ja tuovat sille kansainvälistä näkyvyyttä.