Browsing by Subject "argumentointi"

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee uskonnollista argumentointia eduskunnan täysistuntokeskusteluissa vuosina 1981–2009. Tutkimuksessa kartoitetaan, millaisia uskonnollisia argumentteja perheoikeudelliseen lainsäädäntöön liittyvissä keskusteluissa käytettiin, ketkä niitä käyttivät, ja mitkä asiat vaikuttavat niiden käyttöön. Kysyn myös, millaista suhtautuminen uskonnolliseen argumentointiin oli eduskunnassa. Tutkimuksessani käsitellään kolmea perheoikeudellista lainsäädäntöuudistusta, jotka ajoittuvat eri vuosikymmenille. Tutkin, millaista muutosta näiden välillä on tapahtunut. Näkökulmani on, miten tämä muutos ilmentää yhteiskunnan muutosta sekä kristinuskon ja evankelis-luterilaisen kirkon aseman muutosta osana yhteiskuntaa. Uskonnollinen argumentointi oli kaikkein selvimmin yhteydessä puolueeseen. Lisäksi siihen vaikuttivat varsinkin 1980-luvulla yhteydet kristillisiin organisaatioihin. Kirkon tuki oli tärkeä edellytys uskonnollisten argumenttien tuomiselle keskusteluun. Sen rooli käsitettiin yhä selkeämmin yhteiskunnallisen asiantuntijuuden kautta. Vasemmistopuolueiden uskonnollisten argumenttien käyttö lisääntyi tutkimusaikana. Se oli enimmäkseen vastareaktiota suhteessa lakiehdotusten vastustajien argumentteihin, mutta tämä vastareaktionomaisuus väheni tutkimusjakson aikana selvästi. Tämä liittyy sekä kristinuskon individualistisen tulkinnan yleistymiseen että poliittisen kulttuurin muutokseen, joka suosi arvoretoriikkaa ja teki henkilökohtaisen vakaumuksen julkisen esittämisen aiempaa sallitummaksi. Uskonnollisia argumentteja lakiuudistuksia vastaan käyttäneiden argumenteissa korostuivat vetoaminen Raamattuun, uskonnollisten yhteisöjen ja auktoriteettien kantaan sekä viittaukset luomiseen. Vastustajien käsitystä kristillisyydestä voi luonnehtia autoritaariseksi ja institutionaaliseksi, ja arvoja kommunitaristisiksi. Lakiehdotuksia uskonnollisin argumentein puolustaneet korostivat liberalistista arvokäsitystä. Heistä vasemmistoon kuuluvat vetosivat useimmin erilaisiin näkemyksiin kristillisyyden piirissä ja henkilökohtaiseen suhteeseensa kristillisyyteen. He toivat esiin hengellisyyttä, jonka tehtävä oli tukea henkilön omaa persoonaa. Oikeistoon kuuluvat edustajat puolestaan tukeutuivat mieluummin kirkon kantaan ja yleisiin kristillisiin arvoihin.

Tutkielman tarkoituksena on perehtyä venäläisten ekonomistien argumentointiin ja retoriikkaan talouskysymyksissä. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia argumentteja ekonomistit esittävät ja miten ekonomistit käyttävät argumentteja vakuuttaakseen lukijansa. Työssä ei pyritä selvittämään argumentin rakennetta vaan se, mitä argumentilla tehdään: mitkä ovat argumentin esittäjän tehtävät ja päämäärät sekä mitä argumentointitekniikkaa hän käyttää. Tutkimus haluaa saada vastauksia myös siihen, kuinka paljon ekonomistit käyttävät tunteisiin vetoavia retorisia keinoja. Tutkimustehtävänä on myös selvittää, miten ekonomistit perustelevat ja hakevat hyväksyntää pääväitteelleen. Argumentille on luotava riittävä todistusvoima, jotta se voidaan saada legitimoiduksi siten, että argumentin vastaanottaja vakuuttuu väitteen oikeellisuudesta ja on tarvittaessa valmis myös toimimaan. Todistusvoima voi olla rakennettu niin, että sen voidaan arvioida perustuvan subjektiiviseen tai objektiiiviseen tietolähteeseen. Työ hakee vastauksia kysymyksiin, kuinka paljon ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa ja miten he hyödyntävät arvovaltaansa talousasiantuntijoina saavuttaakseen päämääränsä sekä millaisesta retoriikasta ekonomistit hyötyvät kommunikaatiossa.Tutkimusmenetelmäksi on valittu diskurssianalyysiin kuuluva retorinen analyysi. Analyysin teoreettinen viitekehys perustuu argumentointia ja logosta painottavaan retoriikkaan, jonka juuret ovat Aristoteleen ja Quintilianin teorioissa. Metodologiset menetelmät perustuvat C. Perelmanin ja L. Olbrechts-Tytecan luoman ”uuden retoriiikan” tulkitsijoiden kuten Hellspongin, Warwickin ja Perelmanin työn tuloksiin sekä A. Volkovin ja V. Smolenenkovan tutkimuksiin. Legitimoinnin teoria on lähtöisin C. Hartin, van Dijkin ja heidän kognitiivisen lingvistiikan koulukunnan tutkimuksista. Retoristen keinojen osalta tutkielma hyödyntää J. Fahnestockin ja C. Perelmanin teorioita. Materiaali on kerätty neljän venäläisen ekonomistin blogeista ja kirjoituksista heidän omilla koti- tai asiantuntijasivuillaan.Tekstit käsittelevät sanktioita, vastasanktioita ja tuonnin korvaamista seurauksena Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa helmikuusta 2014 kesäkuun loppuun 2015. Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu lukijoiden kommentit. Materiaali on analysoitu luvussa 3 siten, että kaikki neljä ekonomistia on analysoitu kukin kerrallaan ja analyysin tulokset on esitetty välittömästi analyysin jälkeen. Tekstinäytteistä on kerätty ja luokiteltu argumenttityypit, argumentointitekniikat, argumentoinnin tapa esittää tehtävä (teesi), arvio tietolähteen legitimoinnista, henkilöön ja auktoriteettiin vetoavat keinot sekä retoriset keinot. Analyysin yhteydessä arvioidaan myös sitä, miten ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa. Luvussa 3.7 käsitellään kysymystä, millaisesta retoriikasta argumentin esittäjä voi saada hyötyä kommunikaatiossa ja luvussa 3.8 verrataan yhteenvedon omaisesti ekonomistien argumentointia. Luvussa 3.9 arvioidaan ekonomistien retoriikan resurssien (logos, ethos, pathos) käyttöä. Tutkimusaineisto osoittaa, että ekonomisteilla on tiedot, taidot ja kyky esittää tehokasta argumentointia, mutta he päätyvät hyviin tuloksiin käyttämällä toisistaan huomattavasti poikkeavaa argumentointia ja erilaisia retoriikan keinoja.Yksi argumentin esittäjä perustaa argumenttinsa subjektiivisiin arvopäämääriin, jolloin retoriset argumentit eivät perustu väitteen tosiasiaperusteluihin, vaan perusteluina käytetään eristisiin päämääriin perustuvia voimakkaita tunteita herättäviä arvoja. Esittäjän edustama ”puhujakategoria” legitimoi argumentin esittäjän väitteen. Keinoja ovat mm. kyky muuttaa käsitteen tai ilmiön tulkinnallinen viitekehys (frame) toiseksi tai hyödyntää manipulaation ja demagogian keinoja ja tekniikoita. Toinen argumentin esittäjä puolestaan käyttää lukuihin, tilastoihin, esimerkkeihin ja talouden toimintamalleihin perustuvia logos-argumentteja, joiden tietolähteet lukija voi tarkistaa. Hän käyttää talousdiskurssille tyypillisesti metaforia ja fraseologiaa. Esittäjä vetoaa henkilöihin, mutta ei vetoa omaan auktoriteettiinsa vaan ”samaistaa” itsensä lukijoihin. Joukossa on myös talouspolitiikkaan erikoistunut ekonomisti, joka käyttää taloustermejä ja vetoaa auktoriteettiin sekä ekonomisti, joka käyttää argumenteissa taitavasti metaforia vedoten henkilöön. Tutkimuksen johtopäätöksenä voi esittää, että heikonkin argumentin voima riippuu sen esittäjästä ja esittämistaidosta. Suora auktoriteettiin vetoaminen ei välttämättä tuo parhaita tuloksia. Auktoriteettiin vetoaminen vaatii myös rinnalleen muiden retoristen keinojen käyttöä. Retoriikan tutkimus voisi tarjota työkaluja reaaliaikaiseen tiedon analysointiin ja ei-totuudenmukaiselta tiedolta suojautumiseen. Tulkinnan kannalta oleellista on ymmärtää konteksti, tilannekonteksti ja käsitteiden viitekehykset, koska diskursseja voidaan muokata ja niistä voi syntyä narratiiveja, joista puolestaan yllättävästikin muodostuu legitiimejä käsityksiä yhteiskunnan hegemonisten diskurssien valtavirrassa.