Browsing by Subject "arkeologia"

Tutkielma käsittelee Suomen keskiajan lasimaalauksia. Lähestymistapa on säilyneen materiaalin kautta, sillä lähteet vaikenevat maalauksista. Tutkimus perustuu myös kirjalliseen materiaaliin mm. kaivausraportteihin. Alue on keskiaikainen Turun hiippakunta. Tuon näkyväksi materiaalin historiallisen merkityksen ja kerrostumat kirkkotiloissa. Selvitän miten luonnontieteellinen menetelmä (pXRF) soveltuu uuden tiedon tuottamiseen lasimaalauksista. Keskeisimmät tutkimuskysymykset liittyvät ilmiön laajuuteen sekä ajoitukseen. Oleellisia tutkimusnäkökulmia ovat tilalliseen kontekstiin liittyvät kysymykset: millaisissa rakennuksissa lasimaalauksia on ollut, onko niitä ollut kaikissa rakennuksia ja miksi ne mahdollisesti puuttuvat osasta. Tutkimuksen läpi kulkeva teema on säilyneiden sekä hävinneiden problematiikka. Kuinka kattavia johtopäätöksiä voi tehdä vai onko kyse pikemminkin irtolöydöistä. Näistä kysymyksistä muodostuu sekä tausta että konteksti tutkimukselleni. Oletuksena on, että löytyneet palat ovat todiste rakennuksessa olleesta lasimaalauksesta. Löytyneiden palojen määrään vaikuttavat: kaivausten ajankohta, -alue ja toteutustapa. Vaikutus on itse kohteella ja sen valmiusasteella. Säilyneitä lasimaalauksia on 16 kappaletta. Lisäksi museoiden varastoissa on sadoittain maalijäämiä sisältäviä paloja sekä värillistä lasia. Käyn kohteet läpi alueittain ja analysoin tietojen avulla lasimaalausikkunoiden sijaintia ja laatua. Tuloksena on tarkentunut, että fragmentteja on 51 kohteesta yhteensä lähes 900 palaa. Ilmiö jatkuu koko keskiajan. Jaan maalaukset kolmeen sukupolveen. Ensimmäinen on n.1270–1420, toinen n. 1425–1490 ja viimeinen 1490–1560. Löytyneiden fragmenttien painottuminen on enemmänkin varhainen kuin myöhäiskeskiaikainen. Toinen tavoite on pXRF-menetelmän soveltuvuus. Pystyykö menetelmä erottelemaan lasin alkuaineet. Tuloksena on, että menetelmä erottelee raskaiden alkuaineiden avulla joitain fragmenttien alkuperään liittyviä elementtejä. Lasille menetelmä ei ole tarpeeksi tarkka, osoittamaan palojen kuulumisen samaan lasimaalaukseen. Tutkimukseni tuo lasimaalauksiin ja fragmentteihin uutta ja tarkentunutta tietoa. Tuloksena kohteiden määrä ja luonne sekä palojen määrät ovat tarkentuneet. Lisäksi tutkimus vahvistaa oletuksen siitä, että lasimaalaukset ovat kuuluneet osaksi kivikirkkojen rakentamisprosessin kokonaisuutta.

Tässä opinnäytetyössä tutkittiin, miten ontologinen käänne on vaikuttanut arkeologian epistemologiaan, ja miten irtautuminen vanhasta ihmiskeskeisestä tietokäsityksestä mahdollistaa rakkauden tutkimisen arkeologiassa. Lisäksi työssä ehdotetaan uusi tapa tutkia rakkautta arkeologiassa. Rakkauden määritelmät paljastavat kahtiajaon materian ja mielen välillä. Siitä syystä opinnäytetyössä lähestytään tutkimuskysymyksiä ihmisyyden jälkeen tulevien teorioiden valossa, jotka eivät anna mitään erityisasemaa mielelle tai materialle. Teorioista keskitytään spekulatiiviseen realismiin ja taidearkeologiaan, joita käsitellään suhteessa arkeologiassa 2000-luvun jälkeen laajemmin vaikuttaneeseen uusmaterialismiin. Spekulatiivisen realismin tarkastelussa keskitytään Graham Harmanin kehittämään objektiorientoituneeseen ontologiaan, jossa kaikki objektit ovat vetäytyneitä niin, että ne ovat enemmän kuin osiensa summa ja vähemmän kuin niiden vaikutukset. Koska taidetta on ehdotettu tavaksi lähestyä vetäytyneitä objekteja, taidearkeologian kautta ontologialle muodostuu arkeologinen konteksti. Taidearkeologian tarkoitus rikkoa totuttuja rakenteita, systeemejä ja narratiiveja liittyy opinnäytetyöhön, sillä rakkaus on tutkimusaiheena arkeologialle epätavallinen. Taidearkeologian tarkoituksiin päästäkseen, tarkastelussa keskitytään Doug Baileyn kehittämään taidearkeologian perusolemukseen, jossa objekteja irrotetaan luonnollisesta kontekstista ja uudelleenkäytetään uusissa töissä. Opinnäytetyössä osoitetaan, että objektiorientoituneen ontologian kautta rakkautta voidaan pitää objektina ja sille voidaan antaa ontologinen paikka ja uusi määritelmä. Rakkauden käsittäminen objektina mahdollistaa sen asettamisen arkeologiseksi ja taidearkeologiseksi tutkimuskohteeksi. Kirjoittajan alkuperäisen taidearkeologisen projektin kautta havaitaan, että kaunokirjallisen tyylin keinoin voidaan rakkautta tutkia täyttäen taidearkeologian perusolemuksen ehdot. Objektiorientoituneen ontologian ja taidearkeologian valossa rakkaus voidaan ottaa arkeologisen tutkimuksen kohteeksi, jossa vetäytyneisyys ja epätäydellisyyden tunne on hyväksyttävä.