Browsing by Subject "avioliitto"

Pro gradu -tutkielmassani tutkin Irlannin katolisen kirkon ja Irlannin valtion välisen suhteen muutosta vuosina 2009–2018. Tutkimusajankohta on mielenkiintoinen, sillä ajanjakson aikana Irlannissa tapahtui useita mullistavia tapahtumia, jotka herättivät runsaasti kysymyksiä irlantilaisten muuttuvasta suhtautumisesta katoliseen kirkkoon. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimuksen ensisijainen tarkoitus on selvittää miksi ja miten katolisen kirkon asema on muuttunut tarkasteltavan ajanjakson aikana Irlannissa? Tarkastelen tapahtunutta muutosta Irlannin seksuaalieettisen lainsäädännön muutosten kautta: vuonna 2015 Irlannissa äänestettiin samaa sukupuolta olevien avioliittolaista ja vuonna 2018 aborttilainsäädännöstä. Tutkin, miten katolisen kirkon aseman muutos on näkynyt Irish Independent- sanomalehdessä julkaistuissa teksteissä. Tutkin sitä, onko kirkon esittämillä puheenvuoroilla ollut vaikutusta esimerkiksi kansanäänestyksien yhteydessä käydyssä keskustelussa ja miten irlantilaiset ovat suhtautuneet kirkon seksuaalieettisissä kysymyksissä esittämiin mielipiteisiin. Tutkimukseni päälähteenä on Irish Independent -sanomalehti, joka on levikiltään suurin sanomalehti Irlannissa. Teemoja, joita käsittelen ovat Irlannin katolisen hyväksikäyttöskandaali, samaa sukupuolta olevien avioliiton ja turvallisen abortin laillistaminen. Tutkimukseni osoittaa, että katolinen kirkko ei ole enää seksuaalieettisissä kysymyksissä merkittävä vaikuttaja tai arvojohtaja Irlannissa.

Pro gradu -tutkielmassani havainnoin Japanin katolisen piispainkonferenssin suhtautumista japanilaiseen moderniin yhteiskuntaan erilaisten teemojen, kuten avioliitto, perhe, ikääntyvä väestö, eutanasia, kuolemanrangaistus sekä itsemurha, avulla. Tarkastelen myös Japanin katolisen kirkon arvoja sekä kirkon pyrkimystä sopeutua ympäröivään yhteiskuntaa. Tutkimuskohteeni rajasin 2000-luvulle. Päälähteinäni oli kaksi piispainkonferenssin julkaisemaa asiakirjaa, jotka oli julkaistu vuosina 2001 ja 2017. Lähdemateriaalissa otettiin laajasti kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin ja ongelmiin, ja asiakirjojen tarkoituksena oli muistuttaa ihmiselämän tärkeydestä. Piispat ottivat hyvin yhteiskuntakriittisesti kantaa japanilaiseen yhteiskuntaan, jonka prioriteetteinä oli taloudellinen kehitys ja tehokkuus. Japanin katolisen kirkon piispat pitivät avioliittoa Jumalan tahtona ja oleellisena Jumalan luomistyön jatkamisen kannalta, minkä takia he pitivät avioiän nousua, avioliittojen vähenemisestä sekä avioeroja ongelmina. Individualisaatio, taloudelliset prioriteetit ja asennemuutokset olivat heikentäneet käsitystä avioliitosta ja sen tarpeellisuudesta. Perhe oli piispojen mukaan yksi tärkeimmistä asioista ihmiselle ja perhe-elämän eroosio sekä ”muutaman lapsen trendi” huolestuttivat heitä. ”Pienen syntyvyyden, ikääntyvän väestön” -kriisi oli keskeinen huolenaihe julkisessa keskustelussa ja ilmiön oletettiin aiheuttavan demografisen kriisin. Väestön ikääntyessä nousi kysymys siitä, mitä vanhusten kanssa tulisi tehdä. Katoliset piispat pitivät eläkeläisiä tienä inhimillisyyteen epäinhimillisessä yhteiskunnassa ja kritisoivat japanilaista yhteiskuntaa vanhuksien sivuuttamisesta ”taakkoina”. Piispojen mukaan elämä oli Jumalan lahja, johon ei saanut puuttua, ja eutanasia, itsemurha, kuolemanrangaistus ja abortti olivat kiellettyjä. Japanissa oli kuitenkin käytössä kuolemantuomio, ja 2000-luvulla käytäntö oli yleistynyt nostaen kuolemaan tuomittujen lukua sekä teloitusten määrää. Piispat vastustivat kuolemanrangaistusta tarpeettomana perustuslaillisessa yhteiskunnassa, mutta tuomiolla oli kansansuosio Japanissa. Itsemurhat olivat myös vakava yhteiskunnallinen ongelma, ja piispat pitivät tekoa syntisenä. He kuitenkin katuivat katolisen kirkon tuomitsevaa kantaa ja pitivät sitä syrjivänä. Piispojen ajattelussa näkyi kahden ajattelutavan ristiriitaisuus. He pyrkivät pitämään kiinni katolisen kirkon traditioista ja arvoista, mutta samalla he yrittivät sopeutua ympäröivään moderniin yhteiskuntaan.

Perheellä on keskeinen rooli Katolisen kirkon opetuksessa. Erityisesti Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa ja sen jälkeisessä kirkon virallisessa, magisteriaalisessa, opetuksessa ymmärrys perheestä ja avioliiton sakramentista on syventynyt ja saanut uusia näkökulmia verrattuna aikaisempiin vuosisatoihin. Myös mission, eli lähetystyön, tematiikka on keskeinen osa-alue katolista teologiaa. Tässä tutkimuksessa tutkitaan paavi Franciscuksen näkemystä perheen ja mission välisestä suhteesta hänen paaviuden ajan opetuksessaan. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä ovat apostoliset kehotuskirjeet Evangelii gaudium (2013) ja Amoris laetitia (2016). Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Paavi Franciscuksen ajatteluun vaikuttaa hänen eteläamerikkalainen taustansa ja hänen ajattelussaan on voimakas vastakohtien filosofiaan pohjautuva dialektinen painotus. Paavi Franciscuksella on erityinen näky kirkon missiosta nykymaailmassa, johon liittyy muun muassa missionaarisen opetuslapseuden periaate ja periferioiden saavuttaminen. Missionaarinen opetuslapseus tarkoittaa käytännössä jokaisen kristityn perustavaa kutsua osallistua kirkon missioon. Paavi Franciscus antaa myös erityisen huomion inkulturaatiolle ja uskon kontekstuaaliselle ilmaisulle. Inkulturaatio tapahtuu kuitenkin jatkuvassa vuorovaikutteisessa jännitteessä universaalin uskon ja sen partikulaarin ilmauksen välillä. Paavi Franciscuksen ajattelussa myös perheellä on erityinen rooli. Perhe on samaan aikaan niin kirkon kuin yhteiskunnan perussolu. Perheen keskiössä on miehen ja naisen muodostama avioliitto. Perheellä on kasteen, mutta myös avioliiton sakramentin kautta erityinen kutsu osallistua missioon. Missionaarinen ulottuvuus ei rajaudu pelkästään perheen sisäisiin suhteisiin, kuten avioparin keskinäiseen rakkauteen. Perheellä on myös erityinen tehtävä yhteiskunnassa ja kirkossa yhteisöllisessä mielessä. Paavi Franciscuksen ajattelusta voidaan tunnistaa perheellä erityinen asema universaalin ja partikulaarin synteesinä sekä katolisen uskon representaationa oman kansansa edustajana. Perhe voidaan siten nähdä olemukseltaan missionaarisena kotikirkkona, joka ilmaisee myös konkreettisella tavalla Jumalan sisäistä olemusta persoonien yhteisönä. Periferioiden ja kirkosta kaukana olevien saavuttamisen painotuksen kautta myös kirkosta kaukana olevat perheet ja avioparit saavat erityistä huomiota Amoris laetitiassa. Dokumentin tarjoamat uudet pastoraaliset painotukset ovat herättäneet suurta keskustelua, mutta on perusteltua sanoa paavi Franciscuksen olevan opetuksessaan linjassa aikaisemman magisteriaalisen opetuksen kanssa. Paavi Franciscuksen näkemys armosta ja totuudesta liittyvät vahvasti hänen dialektiseen taustaansa: armo on totuuden partikulaari ilmentymä, joka manifestoi totuuden. Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään myös Amoris laetitian pastoraalisia linjauksia.

Tutkielmassa tarkastellaan Ensitreffit alttarilla -televisio-ohjelmassa rakentuvia avioliiton ja parisuhteen representaatioita ja selvitetään millainen ”pyhä järjestys” niiden pohjalta rakentuu. Tarkoituksena on tarkastella itsestään selvänä pidettyä parisuhteen ja avioliiton ensisijaisuutta kriittisestä näkökulmasta. Pyhän käsitteen kautta tuodaan esille parisuhdenormatiivisuuden taustalla olevaa järjestystä ja sen loukkaamattomuuden ja rajojen suojelua. Tutkielma sijoittuu sosiologisen ja diskursiivisen uskonnontutkimuksen sekä normikriittisen feministisen tutkimuksen kenttään ja sosiaalisen konstruktionismin teoriaperinteeseen. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimivat William E. Padenin pyhää järjestystä koskeva teoria, jossa pyhänä näyttäytyy järjestelmä itsessään ja sen loukkaamattomuus, sekä Veikko Anttosen pyhä-teoria, jossa pyhä ymmärretään yhteisön kategoriajärjestelmän ja sen symbolisten rajojen kautta. Lisäksi hyödynnetään Sari Charpentierin näkemystä sukupuoliuskosta, eli pyhään sukupuolieroon perustuvasta heteroseksuaalisesta järjestyksestä. Tutkielman aineistona on Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuudes kausi, jossa rakentuvia avioliiton ja parisuhteen diskursiivisia representaatioita analysoidaan representaatioanalyysin keinoin. Aineistosta on valittu keskeisiä kohtauksia, avainkuvia, joiden analyysissa sovelletaan hallitsevan ja vastustavan luennan menetelmää. Aineistosta etsitään itsestään selviä, hegemonisia tulkintoja sekä tätä vastustavia, ei-ilmeisiä, tulkintoja. Ohjelman hallitsevan luennan kautta rakentuu normatiivinen pyhä järjestys, jossa sekä avioliitto että parisuhde saavat pyhän aseman. Ihanteellinen, pyhä parisuhde, on luonnollinen, heteroseksuaalinen, ajallisesti pitkäkestoinen, tulevaisuusorientoitunut ja ydinperheeseen tähtäävä. Myös rakkaus saa pyhän aseman täydellisen onnellisuuden merkkinä. Pyhää järjestystä suojellaan korostamalla parisuhteen ensisijaisuutta ja avioliiton merkitystä sitoutumisen korostajana. Vastustavan luennan kautta ohjelmasta rakentuu anti-järjestys, jossa avioliiton ja parisuhteen ensisijainen asema kyseenalaistetaan korostamalla muiden ihmissuhteiden, kuten ystävyyden, merkitystä ja ymmärtämällä ajallisuus sekä perhe normeista poikkeavalla tavalla. Romanttisen rakkauden merkitys ainoana tienä onneen kyseenalaistetaan ja huomataan myös ei-romanttisen rakkauden merkitys.

Tämä tutkimus esittelee Lutherin avioliittoteologian kokonaisrakennetta. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteenä käytetään Lutherin teosten tieteellistä julkaisua Weimarer Ausgabe. Lutherin avioliittoteologian omaleimaisuus perustuu luomisteologian vanhurskauttamisopilliseen tulkintaan. Sen tähden Lutherin avioliittoteologia on erottamattomasti kietoutunut yhteen hänen reformatorisen työnsä kanssa ja erottuu myöhäiskeskiajan katolisen kirkon taustaa vasten uutena. Evankelisen uskon myötä Luther tulkitsi Jumalan luomisjärjestyksen mukaan elämisen todelliseksi ja oikeaksi hengelliseksi elämäksi, johon Jumala kristittyä kutsui. Lutherin kokemuksen mukaan myöhäiskeskiajan katoliselta kirkolta oli pitkälti kadonnut Kristuksen evankeliumi ja sen mukana myös oikea kristillinen elämä Jumalan luomassa maailmassa. Hänen reformatoriseen työhönsä kuului näiden molempien uudelleen löytäminen ja palauttaminen kirkon elämään. Koska Luther ymmärsi, että avioliitto oli tämän Jumalan luomisjärjestyksen kulmakivi, hän käytti paljon voimavarojaan tämän kulmakiven tukevaan asettamiseen takaisin sen oikealle paikalleen. Lutherin mukaan avioliitto oli kirkon taimitarha ja yhteiskunnan lähde. Luther ymmärsi, että Jumalan lausuma hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaus (1. Moos. 1:28) oli avioliiton kulmakivi. Tämä siunaus selitti ihmisen luomisen sukupuoliseksi olennoksi, mieheksi ja naiseksi sekä sai aikaan heidän välisensä seksuaalisen vetovoiman. Tämä siunaus oli Lutherille kaikkivaltiaan Jumalan luomissana, joka sai aikaan sen, mitä se sanoi. Ihmisen tehtävä on antaa tämän Jumalan sanan ja luomistahdon päästä itsessään oikeuksiinsa, niin että hän on hedelmällinen ja lisääntyy. Siinä missä oikea seksuaalisuuden käyttö perustuu kuuliaisuuteen hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaukselle, tämän siunauksen halveksuminen on kaikkien seksuaalisten syntien juurisyy. Lutherille avioliitto oli mitä hengellisin kutsumus, sillä Jumala rakensi taivasten valtakunnan avioliiton päälle. Avioliitto oli kirkon taimitarha, jossa Jumala kasvatti itselleen ihmislasten paljouden taivasten valtakuntaa varten. Avioliitossa yhdistyi kaksi ihmiskunnan jalointa ja suurinta tehtävää: lisääntyminen ja Jumalan sanan saarnaaminen. Sen tähden avioliitolla on Jumalan pelastussuunnitelmassa ja kirkossa keskeisen tärkeä rooli. Tässä prosessissa vanhempien tuli myös kasvattaa lapsensa palvelemaan yhteiskunnallisessa elämässä kaikkia lähimmäisiään Jumalan tahdon mukaisissa kutsumuksissa. Yhteiskunnallisen elämän päätehtävä oli tukea ja palvella avioliittoa, johon koko yhteiskunnallinen elämäkin perustui ja josta se sai toimivaltansa. Yhteiskunnan hyvinvointi perustui vahvan ja hyvinvoivan avioliittoinstituution varaan, mutta avioliiton halveksuminen johti yhteiskunnan laajamittaiseen rappiotilaan ja laittomuuden valtaannousuun. Lutherin avioliittoteologiassa avioliiton eri tarkoituksilla on monisyinen ja syvällinen yhteys toisiinsa. Tässä verkostossa hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaus toimii ikään kuin solmukohtana, jossa avioliiton eri tarkoitukset punoutuvat yhteen. Täten lisääntymistä voidaan pitää avioliittoteologian päätarkoituksena, jonka kontekstissa avioliiton muut tarkoitukset toteutuvat. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että Lutherin uuden avioliittoteologian omalaatuisuus perustuu luomisteologian vanhurskauttamisopilliseen tulkintaan. Tämän tulkinnan jäsentävänä periaatteena toimii jumalallinen rakkauden järjestys. Tämä jäsentävä periaate löytyi analysoimalla Lutherin eskatologista käsitystä ihmisestä Jumalan kuvana sekä suhteuttamalla tämä avioliiton kristologis-trinitaariseen ulottuvuuteen. Jumalallisen rakkauden järjestyksen selvempi tiedostaminen olisi auttanut Lutheria korjaamaan avioliittoteologiansa joitakin sisäisiä jännitteitä sekä näkemään eksplisiittiset yhteydet siellä, missä ne aiemmin olivat osittain tiedostamattomat vaikkakin läsnäolevat. Näin Lutherin avioliittoteologiaan sisältyvä potentiaali olisi tullut entistäkin paremmin aktiiviseen käyttöön.

Siviilisäätyryhmien välillä todettujen terveyserojen muodostumiselle on ehdotettu kahta eri mekanismia: valikoituminen ja kausaatio. Valikoitumisteoria esittää, että terveyserot ryhmien välillä syntyvät terveempien henkilöiden paremmista edellytyksistä muodostaa parisuhteita, kun puolestaan kausaatioteoriassa erot syntyvät parisuhteen terveyttä edistävistä vaikutuksista. Nämä mekanismit eivät ole toisiaan pois sulkevia, ja molemmille teorioille on löytynyt tutkimusnäyttöä. Toistaiseksi parisuhteen ja terveyden välisen yhteyden kausaatioteoria on kuitenkin saanut näistä selitysmalleista enemmän tukea. Tämä tutkimus keskittyy mielenterveysongelmien esiintyvyyksiin 18–38-vuotiailla suomalaisilla nuorilla aikuisilla vuosina 1995–2003. Esiintyvyyksien ajalliset muutokset suhteutetaan parisuhteiden muodostamisajankohtiin: sekä aikaan ennen suhdetta että aikaan suhteen muodostamisen jälkeen. Parisuhdemuodoista käsitellään sekä avioliitot että yhteistaloudet. Tutkimusaineisto perustuu Tilastokeskuksen kokoamiin kansallisiin rekistereihin, ja aineistorajauksien jälkeen se käsittää 158 952 (avioitumisseuranta) ja 116 496 (yhteistalousseuranta) henkilöä. Aineisto on muodoltaan pitkittäisaineisto, jossa on havaintoja samoista tutkimushenkilöistä eri ajankohdissa. Mielenterveysongelmien esiintyvyyden mittarina toimivat mielenterveyslääkkeiden ostotapahtumat. Analyysissa käytetään GEE-regressiomenetelmää, jonka avulla voidaan huomioida toistuvat ja keskenään korreloivat vastetapahtumat. Analyysit osoittivat avioituvien poikkeavan naimattomina pysyvistä matalammalla mielenterveysoireiden esiintyvyydessä sekä ajassa ennen avioliittoa että liiton solmimisen jälkeen. Alle kolmessa vuodessa eroon päättyvissä avioliitoissa eroavat eivät eroa naimattomina pysyvistä ajassa ennen avioliittoaan, ja varsinkin avioliitossa tai sen jälkeisessä ajassa heidän oirehtimisensa on naimattomina pysyvien yleiseen oirehtimiseen verrattuna korkeampaa. Naiset, joiden talouden lapsilukumäärä nousee aikavälillä vuosi ennen tai jälkeen avioitumisen, ovat muihin avioituviin nähden vähemmän oirehtivia. Miehillä vastaavaa jakoa ei esiinny. Miehistä alle 25-vuotiaana avioituvilla havaittiin muita avioituvia miehiä enemmän mielenterveysongelmia, mutta naisten kohdalla avioitumisikä ei osoittanut minkään ikäryhmän olevan muita oirehtivampi. Yhteistalouksiin muuttavilla miehillä oirehtimisen esiintyvyys ennen muuttoa oli muuttoa tekemättömiin verrattuna matalampaa ennen yhteistaloutta. Yhteistalouksiin muuttavilla naisilla mielenterveysongelmat olivat alkutilanteessa myös vähäisempiä kuin toisilla naisilla, mutta ero näiden ryhmien välillä oli pienempi kuin miehillä. Niillä yhteistalouksiin muuttavilla, jotka erosivat kolmen vuoden sisällä, havaittiin mielenterveysongelmia suunnilleen yhtä paljon kuin parisuhteissa asumattomilla. Niillä henkilöillä, joiden yhteistalouksissa lapsiluku kasvoi vähän ennen tai pian muuton jälkeen, ei havaittu eroja oirehtimisessa muihin yhteen muuttaviin nähden. Koska molemmissa asetelmissa mielenterveyden ongelmat olivat vertailuryhmään nähden vähäisempiä jo ennen parisuhteen vakinaistamista, tukevat tulokset valikoitumishypoteesia. Siviilisääty- ja asumismuotoryhmien väliset terveyserot näkyvät aineistossa siten eroina, jotka ovat olleet olemassa jo ennen parisuhteen alkua. Toisaalta parisuhteen ei voida tulosten perusteella olevan mielenterveyttä heikentävä tai erityisellä tavalla edistävä, vaan se ylläpitää aiempia terveyseroja myös suhteen jatkuessa. Pitkäaikaisia kausaatiovaikutuksia tutkimuksen lyhyt seuranta-aikaväli ei voi selvittää. Kun aineistosta huomioidaan vain yli kolme vuotta kestäneet avioliitot ja yhteistaloudet, on valikoitumisvaikutus entistäkin voimakkaampi. Tämän tutkimuksen etuina aiempaan tutkimukseen nähden ovat useita mittausajankohtia sisältävä seuranta-asetelma sekä aiempaa suurempi aineistomäärä. Aineisto mahdollistaa parisuhteen muodostavien henkilöiden jaottelun useiden elämäntilanne ja -tapahtumamuuttujien suhteen, minkä vuoksi esimerkiksi nopeasti eroavat henkilöt voitiin huomioida tulosten tulkinnoissa.

Yhä useampi suomalainen eroaa Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, ja kirkko menettää jalansijaa yhteiskunnassa. Kirkollinen vihkiminen oli pitkään monelle tärkeä syy kuulua kirkkoon, nykyään kuitenkin siviilivihkimisiä on enemmän kuin kirkollisia vihkimisiä. Nyky-yhteiskuntaa leimaa lukematon valinnanmahdollisuuksien määrä. Globalisoitumisen myötä tieto on yleensä hetkessä saatavilla, ja se voi helpottaa valintojen tekemistä. Kaikki valinnat eivät kuitenkaan ole helppoja ja niitä tehtäessä joutuu punnitsemaan yhä laajempia kokonaisuuksia. Yksilön valinnoilla tehdään eroa muihin, johonkin mitä ei haluta tai minkälaiseksi ei haluta leimautua. Yksilöllistyvässä maailmassa jokainen on yhä enemmän vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Tutkimukseni tarkoitus on tätä taustaa vasten selvittää miksi kirkon jäsen valitsee siviilivihkimisen. Aineistoni keräsin kyselylomakkeilla, vastauksia sain yhteensä 50 kappaletta. Vastaajat olivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä vuonna 2013, jolloin he avioituivat siviilivihkimisellä. Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja aineiston analysointimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimuksessani sovelletun sisällönanalyysin pohjalta vihkitavan valinnan perustelut jakaantuivat kolmeen pääluokkaan: 1) Käytännön perustelut, 2) Tunteisiin ja tunnelmaan liittyvät perustelut, 3) Kirkkoon ja uskontoon liittyvät perustelut. Siviilivihkimisen valinneet kirkon jäsenet perustelevat valintaansa tyypillisesti käytännön perusteluilla. Käytäntöön liittyvistä perusteluista suurin osa liittyy siviilivihkimisen nopeuteen ja helppouteen sekä siihen, että halutaan pienet juhlat. Nämä teemat määrittävät koko tutkimusta. Siviilivihkiminen koetaan sopivaksi valinnaksi kun halutaan joko nopea vihkitoimitus tai avioitua nopealla aikataululla. Pieni juhla nähdään usein helppona vaihtoehtona, kun halutaan säästää aikaa ja rahaa. Vaikka useat siviilivihkimisen valinneet haluavat vain vähän vieraita, korostavat he silti läheisten osallistumisen merkitystä. Kirkkoon ja uskontoon liittyvissä perusteluissa käy ilmi, että monelle joko rippikoulun suorittamatta jättäminen tai ulkomailla avioituminen, ovat esteitä kirkolliselle vihkimiselle. Siviilivihkimisen valinneet kirkon jäsenet tekevät usein valintojensa perusteluissa eroa muihin. Muut vaihtoehdot näyttäytyvät turhamaisina ja liian juhlallisina. Kirkollinen vihkiminen nähdään kalliina vaihtoehtona johon liittyy lähes poikkeuksetta vaivalloiset suuret hääjuhlat. Moni liittää hääjuhlan vain ja ainoastaan kirkolliseen vihkimiseen. Useat vastaajat kertoivat, etteivät viettäneet häitä tai viettävät hääjuhlaa vasta kirkollisen avioliiton siunaamisen yhteydessä. Siviilivihkimisen valinneilla on vahvoja mielikuvia kirkollisesta vihkimisestä. Mielikuvat jotka liitetään kirkon tilojen suuruuteen tai kirkollisen vihkimisen hintaan ovat tärkeitä syitä jättää kirkollinen vihkiminen valitsematta. Tutkimustulosteni pohjalta voidaan perustellusti kysyä, onko kirkko markkinoinut vaihtoehtoja vihkimisen osalta heikosti.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani turkkilaisen kirjailijan Halide Edibin (1884–1964) kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä hänen vuonna 1926 englanniksi julkaistussa muistelmateoksessaan Memoirs of Halide Edib. Edib oli osa uutta osmanimuslimien turkinkielistä koulutettua yläluokkaa, joka ihannoi länsimaita erityisesti Ranskaa – ja halusi modernisoida Osmanivaltakuntaa perinpohjaisesti. Halide Edib on hyvin tunnettu nationalistinen kirjailija Turkissa ja hänen uraansa on tutkittu paljon, joten keskityn tässä pro gradussa ensisijaisesti siihen, miten hän rakentaa muistelmissa identiteettejään kertoessaan siitä ajasta, kun hän ei ollut vielä tunnettu. Olen valikoinut kasvatuksen, koulutuksen ja avioliiton erityishuomion kohteeksi, koska ne olivat aikakauden kuumia puheenaiheita. Naisten sosiaalisen aseman muuttaminen oli yksi nuorturkkilaisten keskeisiä tavoitteita. Heidän naisihanteensa oli moderni koulutettu nainen, joka oli tasapuolinen aviopuoliso modernille miehelle sekä hyvä äiti ja kasvattaja perheen lapsille. Perheihanne perustui länsimaiseen porvarilliseen perheideaaliin. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: - Millaisia nuorturkkilaisten ihanteelliseen moderniin naiseuteen liittyviä identiteettejä Halide Edib rakentaa muistelmissaan ja miksi hän kuvailee itseään tällä tavoin? - Miten hän rakentaa muistelmissa itäiseen ja läntiseen kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä ennen uransa alkua? Olen käyttänyt henkilöhistoriallista lähestymistapaa analysoidessani muistelmia, koska omaelämäkerrallinen kirjoittaminen käyttää samoja konventioita kuin omaelämäkertaa muistuttava autofiktiivinen kirjallisuus tällaisen muistitiedon ja kaunokirjallisuuden rajoilla häilyvän lähestyvän kirjoittamisen lajin tutkimuksessa kirjallisuudentutkimus antaa hyödyllisiä käsitteitä avuksi. Tämä pro gradu - tutkimus on kuitenkin ensisijaisesti historiantutkimusta, koska keskityn enemmän kirjoittamisen tapojen ja luonteen sijasta historialliseen kontekstiin. Käytän analyysissani myös sosiaalihistoriallista lähestymistapaa ja pohdin, miten muistelmissa sekä kertova että kerrottu Halide Edib suhteutuu osaksi laajempaa historiallista kontekstiaan ja erityisesti osmanimuslimien uudistusmielistä yläluokkaa. Yhdistelmä henkilöhistoriaa sekä sosiaalihistoriaa antaa hyvän pohjan tutkia sekä yksilöä että historiallista aikaa, jossa hän eli ja yhteisöä, jota hän oli osa. Halide Edib on kirjoittanut muistelmateoksensa tiettynä ajankohtana, rajaten sitä tietoisesti ja tiedostamatta. Hänen päätöksiinsä niin kirjoitetuista kuin kirjoittamattomista asioista ovat vaikuttaneet kirjoittamisajankohdan tilanteet ja ihmiset. Vaikka muistelmissa eletään menneisyydessä ja muistoissa, on tutkimuksen kohteena silti vuonna 1926 julkaistu teos. Hän ottaa muistelmissa yleisön huomioon ja rakentaa identiteettejään suhteessa heihin. Muistelmissa turkinkieliseen osmanimuslimien yläluokkaan kuulunut Edib rakentaa identiteettejään kirjoittamishetkestä menneisyyteen katsoen ja kertovassa muodossa sanoittaa oman elämänsä tarinan, jossa hän laajan koulutuksen ja perhe-elämään liittyvien ongelmien tarkkailun kautta kasvaa lopulta kirjoittajaksi, koulutuksen kehittäjäksi ja feministiksi. Vaikka muistelmista on luettavissa kehityskertomuksen kaltainen elämäntarina ovat tulkintani mukaan hänen muistelmissaan rakentuvat identiteetit myös ristiriitaisia, mikä näkyy erityisen hyvin kun Edib puhuu kiistanalaisista aiheista kuten feminismistä, avioerosta tai omasta poliittisuudestaan. Edib esittää itsensä muistelmissa nuorturkkilaisten nationalistisen ihanteen mukaisena modernina naisena, joka on sekä uraa luova kirjoittaja että rakastava äiti. Turkkilaisnationalismin oppien mukaan hän löytää tasapainon länsimaisen sivistyksen ja ikiaikaiseksi mielletyn turkkilaisen kulttuurin välillä, mikä näkyy muistelmissa koulutuksen osalta kansankulttuuriksi mielletyn turkkilaisen kirjallisuuden ja teatterin arvostuksena. Kuvatessaan perheeseen ja avioliittoon liittyviä käytäntöjä on Edib selkeästi kriittisempi ja näkee idän ja lännen suhteen jännitteisempänä. Vanhat perheeseen vaikuttavat käytännöt ovat ennemmin haitallisia kuin jotain, mitä pitäisi vaalia ja säilyttää. Uusi eurooppalainen perheideaali on Edibille muistelmissa ihanne, johon hän vertaa vanhaa turkkilaista perhemallia.

Tutkielman tavoite on selvittää naisten seksuaalista toimijuutta suomalaisissa kansanomaisissa uskomuksissa. Tutkielmassani kysyn, millaisia uskomuksia naisten seksuaalisuuteen liittyy, millaista toimijuutta naisilla suomalaisissa kyläyhteisöissä on sekä miten yhteisöjen patriarkaaliset rakenteet määrittelevät naisten toimijuutta. Aineisto koostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston avioliittoa ja lapsia koskevasta kansanuskoaineistosta, normirikkomuksia koskevista uskomuskertomuksista sekä seksuaaliaiheisista lauluista, ja seksuaalisen sanaston perusteella rajatuista loitsuista ja lauluista Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta. Yhteensä aineisto koostuu 500 – 700 aineisto-otteesta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta ja noin 250 aineisto-otteesta Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta, joista primääriaineiston muodostavat noin 200 otetta. Aineisto on rajattu hakusanoilla, aineiston saturaatiolla sekä tutkimuskysymyksillä. Metodina hyödynnän teoriasidonnaista sisällönanalyysia ja teoreettisena viitekehyksenä Sherry Ortnerin toimijuusteoriaa. Ortnerin teoriassa keskeisessä asemassa ovat yksilöiden kulttuurisesti muodostuneet projektit eli elämässä keskeiset tavoitteet sekä yhteisön valtarakenteet, jotka määrittelevät toimijuusmahdollisuuksia. Aineiston pohjalta hahmottelen tutkielmassa kolme teemaa. Vitun väki ja lempi ovat naisten seksuaalisia voimia, jotka mahdollistavat toimijuutta. Avioliitto sen sijaan toimii seksuaalisuuden rajana. Naisten kulttuurisiksi projekteiksi määrittelen aineistoni pohjalta avioliiton, toimeentulon sekä perheen hyvinvoinnin. Tutkielmassani käy ilmi, että naisten toimijuusmahdollisuudet ovat sitoutuneet tiukasti yhteisön sukupuolihierarkiaan sekä uskomuksiin naisen seksuaalisuudesta. Rangaistuksena yhteisön normien vastaisesta toimijuudesta naisten mahdollisuuksia toteuttaa kulttuurisia projektejaan rajoitetaan. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolisista seksuaalisista suhteista kiinni jäänyt nainen leimataan aineistossa huoraksi ja naimakelvottomaksi. Tuonpuoleisen luonteensa vuoksi naisen seksuaalisuus näyttäytyy yhteisössä vaarallisena ja yhteisössä koetaan tarpeelliseksi asettaa naisen seksuaalisuudelle rajoituksia. Seksuaalinen voima samaan aikaan mahdollistaa naisten toimijuutta ja on syy naisten kohtaamille rajoituksille. Harakointi on yksi esimerkki seksuaalisen voiman ristiriitaisuudesta, sillä harakoimalla eli astumalla sukupuolielimet paljastettuna ihmisen tai esineen yli, nainen voi suojella perhettään sekä karjaa, mutta myös aiheuttaa tulehduksia haavoihin. Seksuaalisen voiman seuraukset voivat olla tilanteesta riippuen positiivisia tai negatiivisia. Seksuaalisuuden rajoitusten vuoksi naisten toimijuus sijoittuu usein valtarakenteiden reunamille. Naisten on löydettävä luovia tapoja toimia omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Naiset eivät voi toimia aktiivisesti esimerkiksi puolison etsinnässä, minkä vuoksi kosijoiden houkuttelemiseen tähtäävät taiat tehdään salaa. Lemmennosto edustaa yhteisön hyväksymää magiaa, jossa ei pyritä vaikuttamaan kosijaan, vaan nostamaan tytön viehätysvoimaa. Sen sijaan rakkaustaiat ovat yhteisön normien vastaisia, koska niiden katsotaan perustuvan pakottamiseen. Tutkielmassa nostan esille naisten tapoja reagoida toimijuutta rajoittaneisiin yhteisön normeihin sekä tapoja vastustaa valtarakenteita avoimesti tai salaa.