Browsing by Subject "desistanssi"

Maisterintutkielma käsittelee suomalaisvankien vankeusaikaista rikollisuutta. Vankeuden lakisääteiset tehtävät ovat vankien valmiuksien lisääminen rikoksettomaan elämäntapaan sekä rikosten estäminen vankeuden aikana. Vankien sopeutumista yhteiskuntaan on käsitelty runsaasti tutkimuskirjallisuudessa mutta vankien vankeusaikainen rikoskäyttäytyminen on tähän saakka ollut lähes kokonaan tuntematon ilmiö. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii desistanssiteoreettinen tutkimusperinne. Desistanssi tarkoittaa rikosuran päättymistä, jonka on tunnistettu olevan usein erilaisia vaiheita sisältävä prosessi. Desistanssin empiiriseksi vasteeksi on vakiintunut vankilasta vapautumisen jälkeinen uusintarikollisuus. Kiinnittämällä huomio jo vankeusaikaisen rikoskäyttäytymisen muutoksiin voidaan kuitenkin tuottaa uutta tietoa rikostentekijöiden desistanssijatkumoista. Tutkielmassa hyödynnetään myös pragmaattisia vankeinhoidollisia suuntauksia, riski- tarve-vastaavuus-mallia (RNR) sekä hyvän elämän mallia (GLM), jotka kytkevät tulokset Rikosseuraamuslaitoksen käytännön toimintaan. Tutkielman rekisteriaineisto on poimittu Rikosseuraamuslaitoksen vankitietojärjestelmästä. Aineisto koostuu vuonna 2016 vapautuneiden vankien vankilakausista (n=2962) ja vankien taustamuuttujista. Vankilakausiin liittyvät rikokset haettiin Rikosseuraamuslaitoksen uusintarikollisuustilastoinnissa käytetystä aineistosta. Yhteensä neljä prosenttia aineiston vangeista olivat syyllistyneet rikoksiin vankeusaikana. Rikokset tapahtuivat pääosin vankien poistumislupien aikana tai vankilassa. Rikoksiin syyllistyneiden vankien tunnistettiin olevan nuoria moninkertaisia miesvankeja, jotka ovat suorittamassa pitkiä tuomioita suljetuissa vankiloissa. Rikoksiin syyllistyneet vangit olivat usein myös vankiloiden sisäisten kurinpitotoimenpiteiden kohteena. Rikoksiin syyllistyneiden vapautumisen jälkeinen uusintarikollisuus oli selvästi yleisempää ja nopeampaa kuin muilla vangeilla. Vankeusaikaista rikollisuutta ja uusintarikollisuutta ennustivat pääosin samanlaiset taustatekijät. Pidempi vankeusaika kuitenkin lisäsi rikosriskiä vankeusaikana mutta laski uusimisriskiä vapautumisen jälkeen. Lisäksi uusintarikollisuutta ennusti jo kaksinkertainen vankeus mutta vankeusaikaista rikollisuutta ennusti vasta hyvin korkea vankilakertaisuus. Vankeusaikana rikokseen syyllistyminen ennusti vapautumisen jälkeistä uusimisriskiä myös taustamuuttujien vakioimisen jälkeen. Tutkielmassa vankeusaikaisiin rikoksiin syyllistyvien vankien tunnistettiin olevan poikkeuksellisen korkean uusimisriskin vankiryhmä, jonka tulee olla vankeinhoidon intensiivisimpien vaikutuspyrkimysten kohde. Tuloksilla on lukuisia vankeinhoidollisia käyttötarkoituksia liittyen esimerkiksi vankiloissa tehtävään arviointityöhön, laitosturvallisuuden kehittämiseen ja uusintarikollisuuteen vaikuttamiseen.