Browsing by Subject "dogmatiikka"

Tämä tutkielma kertoo Martin Niemöllerin näkemyksistä oikeaoppisesta kirkosta ja luterilaisen kirkon tilasta Gedanken über den Weg der christlichen Kirche -kirjan perusteella. Niemöller oli luterilainen pastori ja kuului toisen maailmansodan aikana vainonalaiseksi joutuneen Tunnustuskirkon johtohahmoihin. Niemöller vangittiin vuonna 1937 ja hän pohti kääntymistä katolilaisuuteen Sachsenhausenin keskitysleirissä 1939. Niemöller kirjoitti samana vuonna pohdinnoistaan teoksen Gedanken über den Weg der christlichen Kirche, joka on julkaistu vasta vuonna 2019. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaisena Niemöller näki oikeaoppisen kirkon ja millaisia ongelmia hän näki luterilaisella kirkolla olleen edellä mainitun teoksen perusteella. Tutkielman yksi painopiste myös on, millaisen osallistumisen kirja tarjoaa vuosien 1933–45 kirkkotaisteluun. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Niemöller kaipaa teoksessaan vahvaa ja yhtenäistä kirkkoa, jonka hän uskoo löytäneensä katolisesta kirkosta. Niemöller irtautuu teoksessaan aikaisemmasta ajattelustaan, jonka mukaan Raamattu on kirkon ylin tuomari ja ihmisten mielipiteiden yläpuolella. Niemöllerin mukaan apostolinen traditio ja opetusvirka ovat keskeisimpiä auktoriteetteja kirkossa, jolloin apostolinen suksessio on oikeaoppisen kirkon takeena. Niemöllerin ekklesia on elävä, yhtenäinen ja ylikansallinen. Niemöller näkee katolisen kirkon dynaamisena ja elävänä yhteisönä, joka pystyy elävään opinmuodostukseen. Niemöller perustelee kantansa Raamatun avulla. Niemöller näkee luterilaisen kirkon ongelmina heikon opetusviran, huteran opillisen perustan, akateemisen teologian hajanaisuuden sekä maallisten vallankäyttäjien vahvan aseman kirkon toiminnassa. Niemöller näkee luterilaisen kirkon liukumisen natsimielisten saksalaiskristittyjen käsiin pikemminkin pitkäaikaisen kehityskulun tuloksena kuin pelkästään 1930-luvun ongelmana. Erityisen isona ongelmana Niemöller näkee maallisten ruhtinaiden vallassa olleet maakirkot ja kirkkojen paikallisen luonteen. Kuitenkin Niemöller näkee, että luterilaisessa kirkossa on olemassa myös todellinen kirkko ”epäkirkon sisällä”, niin kirjoittamisajankohtana kuin menneisyydessäkin. Teos tarjoaa myös näkökulman 1933–45 kirkkotaisteluun. Niemöller näkee edustamansa Tunnustuskirkon olleen todellinen kristillinen kirkko, joka tarjosi suojan sellaisille kristityille, jotka pakenivat protestanttisissa kirkoissa vallan saaneita natsimielisiä saksalaiskristittyjä. Niemöller pysyi uskollisena arvoilleen ja sanoutui irti saksalaiskristittyjen ekklesiasta, jossa Volk (kansa) oli ekklesiologinen perusta. Niemöllerin näkökulma myös on, että yhtenäinen kirkko pystyisi vastustamaan 1930-luvulla valtaan päässyttä natsi-ideologiaa hajanaista liittoumaa paremmin. Tällaisen kirkon hän uskoi löytäneensä katolisesta kirkosta, vaikka olikin protestantti. Teoksessaan Niemöller ilmaisee syvää turhautumistaan protestanttien oppiriitoihin. Niemöllerin kuvailema katolisen kirkon ihanne perustuu idealisoituun katoliseen kirkkoon, eikä se ota juurikaan kantaa katolisen kirkon ajankohtaisiin kysymyksiin. Teos on puheenvuoro vahvan ja elävän kirkon kaipuusta.

Tutkielma käsittelee sakramenttiteologiaa konstruktiivista teologiaa tekevän Ian A. McFarlandin tuotannossa. Konstruktiivinen teologia on akateemisen teologian piirissä syntynyt teologian tekemisen tapa. Konstruktiivinen teologia ei ole yhtenäinen suuntaus. Tyypillistä kuitenkin on, että konstruktiivisessa teologiassa pyritään tunnistamaan yhteiskunnan ja teologin vaikutus teologian tekemiseen sekä teologian vaikutus yhteiskuntaan. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Systemaattisen analyysiin käyttäminen konstruktiivisen teologian ottein tehtyyn aineistoon ei ole yksiselitteinen ratkaisu, sillä konstruktiivinen teologia ei pyri aina systematisointiin. Tutkielman tarkoituksena on kuitenkin tunnistaa menetelmän keinoin lähteissä olemassa olevat systematisoinnit ja taustaoletukset. McFarlandin sakramenttiteologiassa on niin olemuksellisia, episteemisiä kuin moraalisia implikaatioita. Ykseyden syntyminen, siihen liittyminen ja siinä pysyminen ovat keskeisessä asemassa Jumalan läsnäolon vaikutuksissa. Sakramenttien kautta kirkko on Kristuksen yhteisöllinen ruumis ja ihminen on tuon ruumiin jäsen. Tämä tuo kirkolle ja ihmiselle McFarlandin sakramenttiteologiassa sakramentaalisia piirteitä. Kirkon ja ihmisen kautta Jumalan läsnäolo Kristuksen kohtaamisena leviää myös sakramenttien ulkopuolelle. Kristus kohdataan kirkossa ja kaikissa Kristuksen ruumiin jäsenissä. Kristuksen ruumiin jäsenyys puolestaan levittäytyy institutionaalisen kirkon ulkopuolelle. Sakramentit ovat Jumalan toimintaa. Ihminen ei voi vaikuttaa siihen onko Jumala läsnä tai esimerkiksi tehdä kirkosta Kristuksen yhteisöllistä ruumista. Ihmisen toiminta kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka sakramenttien vaikutukset näyttäytyvät tässä ajassa. Ihmisten toiminta voi vääristää julistetun evankeliumin, vaarantaa kirkon ja ihmiset sekä estää sen, että kirkko tulisi tunnistetuksi Kristuksen yhteisöllisenä ruumiina. Kirkko Kristuksen yhteisöllisenä ruumiina ja ihmiset tuon ruumiin jäseninä ovat keskeisessä asemassa sakramenttien moraalisia implikaatioiden näkökulmasta. Kirkon tulisi kuvastaa Kristusta ylläpitämällä ykseyttä ja seuraamalla Jeesuksen esimerkkiä eettisissä valinnoissaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi muiden palvelemista, yhteiskunnan marginaaleihin suuntautumista sekä sorron purkamista kussakin kontekstissa sopivalla tavalla. Se edellyttää ihmisiltä sekä kirkolta yhteisönä itsereflektiota.