Browsing by Subject "elokuva"

Tutkielmani käsittelee teknologisen kehityksen vaikutuksia yhteiskuntaan, kehoon ja identiteettiin Oshii Mamorun elokuvissa. Tutkin nähdäänkö teknologinen kehitys kaikissa elokuvissa niin ambivalenttina kuin japanilaisen elokuvan tutkijat ovat aiemmin väittäneet, vai liittyykö siihen selviä uhkia tai mahdollisuuksia. Teoriapohja teknologian suhteen rakentuu Donna Harawayn feministiselle kyborgiteorialle sekä post- ja transhumanistisille teorioille. Donna Harawayn mukaan teknologisella kehityksellä on potentiaalia tehdä eri ihmisryhmistä tasa-arvoisempia ja vapauttaa historiallisesti syrjityt ryhmät menneisyyden kahleista. Tähän liittyen myös identiteettikäsitys olisi monimuotoisempi, muuttuva ja fragmentoitunut, kun se ei ole enää riippuvainen yksilön kehon asettamista rajoista. Tutkin elokuvaa sosiaalisena konstruktiona, joka paitsi heijastaa, myös rakentaa ympäröivää todellisuuttamme. Lähestymistapani on sisältöanalyyttinen, ei siis tekijäkeskeinen, huolimatta siitä, että olen käyttänyt vain yhden ohjaajan elokuvia aineistona tässä tutkielmassa. Tarkastelen elokuvien arvomaailmaa ja ideologioita lähiluvun ja Douglas Pyen hahmottelemien eri näkökulmien akseleiden avulla. Tämän jälkeen pohdin, esiintyykö niissä samoja piirteitä kuin edellä mainituissa teknologiaan ja identiteettiin liittyvissä teorioissa. Oshii Mamorun elokuvista olen valinnut aineistoon sen aiheen kannalta oleellisimmat elokuvat, eli sellaiset, jotka käsittelevät tavalla tai toisella teknologian kehitystä. Elokuvia on seitsemän, ja ne ovat saaneet ensi-iltansa vuosien 1989 ja 2009 välillä. Tutkielman tulokset eivät ole yksiselitteiset. Teknologia elokuvien yhteiskunnassa ei itsessään ole uhka, vaan se nähdään osana kehityskulkua. Toisaalta jokaisessa elokuvassa siihen liittyy jonkinasteinen autonomian menetys tai väärinkäytön uhka. Teknologian kehittyessä yhä pidemmälle, näistäkin ongelmista on mahdollista päästä eroon, tosin näin käy vain yhdessä aineiston elokuvassa. Tasa-arvon ja identiteetin kehityksessä on havaittavissa piirteitä teoriaosuuden kyborgiteorioista, mutta elokuvissa ei ole edetty niin pitkälle tasa-arvon ja kehon rajoista vapautumisen suhteen kuin mitä olisin odottanut. Niissä on otettu askeleita tasa-arvoisemman maailman suuntaan, mutta historian taakka sekä yhteiskunnassa että yksilön kehon suhteen on edelleen läsnä, vaikkakin eri muodossa.

Tutkielmassani teen läpileikkauksen Alppien alueen kansanperinteen hahmon, Krampuksen, perinteeseen ja siihen, kuinka Krampusta on esitetty 2010-luvun alku- ja keskivälin puolella neljän pohjoisamerikkalaisen kokopitkän elokuvan avulla. Aluksi esittelen Krampuksen paikallista perinnekirjoa ja käyn läpi aikaisempaa tutkimusta sekä Krampus-kulkue ja -postikortti perinnettä. Postikorttien kuvastosta koostan Krampuksen yleisimmät visuaaliset tunnuspiirteet, joiden avulla voin arvioida käsittelemieni elokuvien esitystapoja Krampuksesta. Valitsemani elokuvat ovat neljä ensimmäistä täyspitkää esitystä Krampuksesta pohjoisamerikkalaisessa kontekstissa. Kolme niistä on yhdysvaltalaisia ja yksi kanadalainen. Tutkielmani käsittää Jason Hullin ohjaaman Krampus: The Christmas Devil (2013) elokuvan, Grant Harveyn, Steven Hobanin ja Brett Sullivanin A Christmas Horror Story (2015) yhteistyö elokuvan, Robert Conwayn ohjaaman Krampus: The Reckoning (2015) elokuvan ja Michael Doughertyn kansainvälisessä levityksessä nähdyn Krampus (2015) elokuvan. Jokaista elokuvaa tarkastelen niiden tuottaman globaalin Krampus-kuvan kautta, tarkastellen ensin kuinka ne visuaalisesti esittävät tämän kansanperinteen hahmon ja sen jälkeen millaisia sisällöllisiä ratkaisuja Krampuksen ja kansanperinteen tuomiseksi elokuvaan kulloinkin on toteutettu: Mikä pohjaa Krampuksen paikalliseen perinteeseen ja mitä uutta ainesta elokuvat tuovat Krampuksen esitystapoihin. Esittelen elokuva-analyysin tueksi uskontotieteellisiä näkökulmia ennen elokuvakohtaisia lukuja. Näiden avulla käsittelen kansanperinnettä elokuvassa, Krampusta tapauskohtaisena esimerkkinä hyödyntäen, pyrkien näin ottamaan huomioon audiovisuaalisen median tuomat haasteet ja toisaalta sen tarjoamat mahdollisuudet uskontotieteellisenä tutkimuskohteena. Tutkielmani visuaalisuuteen painottuvan luonteen tueksi olen liittänyt kuvia jokaisen neljän elokuvan esittämästä Krampuksesta. Tutkielmani jälkeen toivon lukijan omaavan alustavan valmiuden tunnistaa Krampus visuaalisesta mediasta.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen venäläisen Andrej Zvjagintsevin ohjaamaa elokuvaa Leviathan (2014) pyrkimyksenäni tämän elokuvan sisältämien allegorioiden avulla ymmärtää vallan ja ortodoksisen kirkon välisen suhteen olemusta Venäjällä. Keskeisimmät tutkimuskysymykseni ovat: millaisia allegorioita Leviathan-elokuva tuottaa vallan ja ortodoksisen kirkon välisestä suhteesta, miten elokuvan esittämien allegorioiden merkitykset näkyvät venäläisessä yhteiskunnassa ja miten elokuva kommentoi Venäjän yhteiskunnallista kehitystä? Tutkimukseni on kvalitatiivinen ja kuuluu kulttuurintutkimuksen alaan. Alue- ja kulttuurintutkimuksen poikkitieteellisyys mahdollistaa tutkimuksen liikkumisen kulttuurin- ja yhteiskunnantutkimuksen rajapinnoilla sekä viestintätieteiden ja elokuva- ja televisiotutkimuksen näkökulmien hyödyntämisen tutkielmassani. Tutkimusotteeni on hermeneuttinen, ja tutkimuksen analyysiosuudessa hyödynnän induktiivista sisällönanalyysia, jossa yksittäisistä havainnoista tehdään päätelmiä ja yleistyksiä. Tutkimukseni ensisijainen aineisto on Leviathan-elokuvan Suomessa vuonna 2015 julkaistu DVD-versio. Muuna lähdemateriaalinani käytän tutkimusaiheeseen liittyvää kirjallisuutta, lehtiartikkeleja sekä erilaisia elektronisia aineistoja. Analyysini mukaan Leviathan-elokuvan keskeisimmät vallan ja kirkon suhteeseen liittyvät allegoriat ovat vallan ja kirkon tiivis yhteistyö, kirkon taloudellinen hyvinvointi sekä kirkon osuus epävirallisissa vallankäytön verkostoissa, jotka analyysin perusteella ovat myös todellisia ilmiöitä venäläisessä yhteiskunnassa. Tutkimustulosten perusteella ohjaaja Zvjagintsev on kääntänyt Venäjällä vallitsevan yhteiskunnallisen todellisuuden elokuvansa henkilöiksi ja tapahtumiksi, joiden avulla hän esittää moraalisen ja poliittisen kannanoton Venäjän nykytilasta. Tutkimukseni osoittaa, ettei vallan ja kirkon suhde Venäjällä ole ainoastaan ideologinen, vaan siihen liittyy myös huomattavia taloudellisia kytköksiä. Tutkimuksen johtopäätösten mukaan tämä tarkoittaa Venäjän sisäisen kehityksen kannalta sitä, että ortodoksisuuteen nojautuva konservatiivinen ajattelu pysyy tulevaisuudessakin Venäjän sisäpolitiikan keskiössä.

Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisen kuvan elokuvat Aamen ja Under the Roman Sky välittävät paavi Pius XII:sta ja erityisesti hänen suhtautumisestaan juutalaisiin ja holokaustiin. Elokuvat esittävät miltei vastakkaiset näkemykset Piuksesta. Aamen perustuu Rolf Hochhuthin vuonna 1963 julkaistuun näytelmään Sijainen, joka oli ensimmäisiä Piukseen kriittisesti suhtautuvia arvioita. Elokuva toi taiteessa esiintyvän Piuksen kritiikin uudelle vuosituhannelle ja oli samalla osa tieteellisessäkin tutkimuksessa vilkkaana käynyttä keskustelua. Elokuvan esittämät syytökset paavia kohtaan olivat tuttuja esimerkiksi John Cornwellin, Susan Zuccottin ja Michael Phayerin tutkimuksista. Aamenen keskeinen väite on, että Pius ei tehnyt riittävästi juutalaisten suojelemiseksi holokaustilta. Elokuva esittää, että tämä johtui nimenomaan uhrien juutalaisuudesta. Samalla Aamen sopii luontevasti osaksi ohjaaja-tuottaja Costa-Gavrasin filmografiaa, jossa korostuvat auktoriteettien kyseenalaistaminen ja epäluulo valtaapitäviä kohtaan. Aamenta voi pitää hyvin pitkälti Costa-Gavrasin ehdoilla tehtynä ja hänen näkemystään vastaavana elokuvana. Under the Roman Sky puolestaan vaikuttaa syntyneen pikemminkin kristilliset arvot omaavien tuotantoyhtiöiden tilaustyönä, kuin ohjaaja Christian Duguayn taiteellisen kunnianhimon siivittämänä. Se vastaa lukuisiin Piusta vastaan esitettyihin syytöksiin ja esittää hänet juutalaisten suojelijana. Monissa kohtauksissa tunnutaan tarkoituksellisesti tuovan esille Piukseen kohdistunutta kritiikkiä, jotta tuohon kritiikkiin päästäisiin vastaamaan. Näissä tapauksissa Under the Roman Sky tukeutuu väitteissään sellaisiin Piuksen puolustajiin kuten David G. Dalin ja Ronald Rychlack. Elokuvien vastakkainen suhtautuminen Piukseen näkyy jo siinä, miten katolinen kirkko suhtautui niiden tuotantoprosessiin. Penseästi paaviin suhtautuvaa Aamenta ei saatu kuvata Vatikaanissa ja Roomassa, vaan tapahtumapaikat jouduttiin lavastamaan Romaniaan. Piusta puolustavalle Under the Roman Skylle kuvauslupa taas heltisi. Kumpikin elokuva käyttää hyväkseen elokuvallisia keinoja sanomansa esilletuomiseen, mutta hieman eri tavoin. Aamenessa suurin rooli on tapahtumien ja henkilöiden rinnastamisella. Piuksen liikkuminen rinnastuu keskitysleirille kulkevien junien liikkeeseen, mikä välittää viestin paavin roolista holokaustin mahdollistajana. Natsit ja katolilaiset rinnastetaan kahdessa samankaltaisessa kohtauksessa, jossa eliitti mässäilee ylhäisessä yksinäisyydessään sodan kauhuista välittämättä. Under the Roman Sky puolestaan turvautuu kuvakerronnassaan perinteiseen uskonnolliseen kuvastoon. Elokuvassa Pius poseeraa toistuvasti ristiinnaulitun Kristuksen tavoin kädet sivuilleen levitettynä, mikä luo hänestä uhrautuvaisen ja rakastavan kuvan. Uskonnollinen taide on elokuvassa merkittävässä roolissa. Sikstuksen kappelin freskojen aiheet kuvastavat elokuvan henkilöhahmoissa tapahtuvia muutoksia. Aamen ja Under the Roman Sky osoittavat, että Piuksen toisen maailmansodan aikaisten tekemisten käsittelyssä vastakkainasettelu jatkui 2000-luvulle asti polarisoituneena elokuvataiteessakin.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten rukoilu esitetään Aku Louhimiehen elokuvissa, ja millaisiin rukouskategorioihin elokuvien rukoukset jakautuvat. Louhimies on ohjannut yhdeksän kokopitkää elokuvaa vuosina 2000–2017, ja hänen tuotantoaan on palkittu laajasti myös kansainvälisellä tasolla. Tutkimustuloksia tarkastellaan myös aikaisemman tutkimukseni valossa. Tutkimusmetodina tutkielmassa käytetään teoriaohjaavaa sisällön analyysia, jossa hyödynnetään representaatioteoriaa ja temaattista analyysia. Elokuvien uskontotieteellinen tutkiminen on tärkeää ja ajankohtaista, sillä elokuvien kautta voidaan tarkastella myös laajempaa sosiohistoriallista kontekstia, jossa ne on tuotettu. Elokuvalla voi olla tärkeä rooli uskonnon edistämisen kannalta ja se voidaan nähdä antamassa vastauksia ihmisten uskonnollisiin kysymyksiin. Elokuva voi toimia myös eräänlaisena teologian keskustelukenttänä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu Sarah Bänziger, Jaqcues Janssen & Peer Scheepersin sekä Margaret Poloma & Brian Pendletonin tutkimuksista nousseiden rukouskategorioiden ympärille. Bänziger ym. tutkimuksesta nousee esille uudenlainen jumaliin kohdistumaton rukouksen ulottuvuus, jonka avulla voidaan tarkastella esimerkiksi ihmiseen itseensä kohdistuvaa mietiskelyä. Poloma & Pendletonin rukousjaottelun mukaan kristilliset rukoukset voidaan jakaa muun muassa rituaaliseen ja anovaan rukouskategoriaan. Louhimiehen elokuvissa rukoilijana on pappi, läheinen ja/tai ahdistunut ihminen. Suurin osa rukouksista nousee ahdistavan tilanteen keskeltä. Lähes kaikki elokuvien rukoukset osoitetaan kristinuskon Jumalalle. Toinen elokuvissa ilmenevä rukoilun kohde on kuollut läheinen. Elokuvat sisältävät hyvin vähän yksilöllisempää jumaliin kohdistumatonta rukousta. Louhimiehen elokuvat luovat kuvaa, jonka mukaan suomalainen rukoilija on hädän keskellä Jumalan puoleen kääntyvä ahdistunut ihminen. Rukoiluun liittyy häpeää ja nöyristelevää asennetta suhteessa muihin ihmisiin ja Jumalaan. Elokuvissa korostuu myös yksinäisyyden teema suomalaisen rukoilijan ympärillä. Elokuvien rukouksista nousee esille uudenlainen tukahdutetun rukouksen teema. Erityisesti kristinuskon Jumalalle kohdistetut rukoukset nousevat joko hiljaisuudesta tai ne tuntuvat jäävän kesken. Poikkeuksen tähän tekevät Louhimiehen elokuvien sota-aikaan sijoittuvat pidemmät ja valmiimman oloiset rukoukset. Tutkin aikaisemmin Zaida Bergrothin elokuvien rukouskohtauksia, ja niissä rukoilija lähestyy rukoilun kohdetta muun muassa rohkein kysymyksin saamatta niihin kuitenkaan vastausta. Louhimiehen elokuvien rukoilijoiden Jumalalle osoitetut kysymykset ja asiat tuntuvat sammuvan ennen kuin rukous on oikein alkanutkaan. Bergrothin elokuvien rukouskohtauksista noussut mykän Jumalan teema näyttäytyy Louhimiehen elokuvissa enemmän tukahdutetun rukouksen teemana.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tavoitteet. Tutkielmani tavoitteena on selvittää kuinka miesten ja naisten sukupuolirooleja kuvataan Disneyn elokuvissa ja kuinka kuvaukset ovat muuttuneet eri vuosikymmeninä. Tarkastelen tutkielmassani sukupuolta ja sukupuolirooleja sosiaalisesta näkökulmasta. Tämän näkökulman kautta sukupuolta ei pidetä vain biologisena tuotteena vaan myös yhteiskuntamme ja kulttuurimme tuotteena. Yhteiskunta ja siinä vallitseva kulttuuri määrittelevät mitä on olla mies tai nainen (Gardner, 2015). Yhteiskunnan jäsenet saavat median kautta viitteitä vallitsevista sukupuolirooleista, eli siitä kuinka miesten ja naisten odotetaan käyttäytyvän (Gardner, 2015). Koska sukupuoliroolit vaihtelevat ja ne saattavat muuttua ajan myötä, tarkastelen tutkimukseni tuloksia myös 1950-, 1990-, 2010-lukujen vallitsevien sukupuoliin kohdistuvien odotusten kautta. Menetelmät. Tutkimukseni on laadullinen ja menetelmänäni on koodattu sisällönanalyysi, jota on käytetty aikaisemmin saman tapaisissa tutkimuksissa. Menetelmän avulla voidaan kerätä tietoa elokuvahahmojen kuvatuista käyttäytymispiirteistä, kuinka paljon tiettyä käyttäytymistä kuvattiin ja kuinka se liittyy hahmon sukupuoleen (England, Descartes & Collier-Meeks, 2011). Aineistona minulla toimi kolme Disney elokuvaa eri vuosikymmeniltä: Prinsessa Ruusunen vuodelta 1959, Kaunotar ja hirviö vuodelta 1991 ja Urhea vuodelta 2012. Käytin aineiston analyysiin Englandin ym. (2011) tutkimuksessa käytettyjä koodeja perinteisistä maskuliinisista ja naisellisista ominaisuuksista. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmani mukaan naisia kuvataan Disney elokuvissa hoivaavina, avuliaina, hellinä, pelokkaina, epäröivinä, tunteikkaina ja myös urheilullisina. Miehiä kuvataan tuloksieni mukaan vahvoiksi, urheilullisiksi, helliksi, pelkoa inspiroiviksi, jotka osoittavat tunteitaan ja pyytävät tai hyväksyvät muiden apua. Miehet kuvataan myös johtajiksi. Molemmat sukupuolet omaavat enemmän ominaisuuksia, jotka perinteisesti katsotaan kuuluvan tietylle sukupuolelle, esim. naisia pidetään hoivaavina ja hellinä, ja miehiä voimakkaina ja urheilullisina. Tästä huolimatta molemmilla, enimmäkseen miehillä, esiintyy myös vastakkaiseen sukupuoleen kohdistettuja ominaisuuksia, jotka rikkovat nämä perinteiset sukupuoliroolien odotukset. Tutkimukseni tulokissa näkyy yhteiskunnan ja siinä olevien sukupuoliroolien ajan myöstä tapahtuvaa löystymistä. 1950-luvulla vallitsi tiukat sukupuoliroolit, jossa naisten odotettiin olevan kotona hoitamassa lapsia, kun miehet kävivät töissä kodin ulkopuolella. Naisten odotettiin myös alistuvan miesten auktoriteetin alla. 1990- ja 2010-luvuilla sukupuoliroolit ovat löystyneet, esimerkiksi feminismin kolmannen aallon myötä. Tämä näkyy myös elokuvien sukupuoliroolien kuvauksissa, esim. 1990- ja 2010 elokuvien mies- ja naishahmot omasivat huomattavasti enemmän perinteisesti maskuliinisia ja naisellisia ominaisuuksia kuin 1950-luvun hahmot. Tulokseni antavat alustavasti kuvaa siitä, kuinka lapsille kohdennetuissa elokuvissa kuvataan miehiä ja naisia, jotka vaikuttavat joko negatiivisesti tai positiivisesti lasten suhtautumiseen sekä perinteisiin että ei-perinteisiin sukupuolinormeihin.

Tutkielmassani tarkastelen pakkomuuton ja identiteettikysymysten representaatioita meksikolaisessa elokuvassa Ya no estoy aquí (2019). Tarkastelen elokuvan representaatioita pakkomuutosta ja siihen linkittyvistä teemoista, joihin lukeutuu esimerkiksi Meksikon poliittinen tilanne, väkivalta, päihteet, yhteiskunnallinen marginalisaatio ja segregaatio. Lisäksi tutkin yksilön kohtaamia identiteettikysy-myksiä ja niiden heijastumista siirtolaiskokemukseen. Tavoitteenani on selvittää, millaisia meksiko-laisen pakkomuuton ja yksilön identiteettikysymysten representaatioita elokuvassa esiintyy, ja miten elokuvassa representoidut identiteettikysymykset ja pakkomuutto vaikuttavat toisiinsa. Tutkielmani on tapaustutkimus, joka käsittelee pakkomuuton juurisyitä ja prosessia, paluumuuttoa, sekä niiden vaikutuksia yksilön identifikaatioihin. Lähestyn aineistoani lähiluvun ja diskurssianalyy-sin kautta tutkimalla elokuvaa yksityiskohtaisesti ja edeten diskursiivisempaan suuntaan. Työni teoreettinen viitekehys nojaa Stuart Hallin ja Leena-Maija Rossin teorioihin identiteeteistä, identifikaatioista ja representaatioista. Lisäksi viittaan useisiin Latinalaiseen Amerikkaan erikoistu-neisiin tutkijoihin, jotka akateemisella annillaan avaavat kompleksisen alueen historiallisia kehitys-kulkuja ja nykypäivää. Tutkimukseni havainnollistaa, kuinka pakkomuuton prosessi muovaa yksilöllisiä identifikaatioita ja kuulumisen kokemuksia suhteessa esimerkiksi paikkoihin, tiloihin, ihmisiin ja kieleen. Elokuvan representaatioiden ytimessä on inhimillisyys, joka konkretisoituu päähenkilö Ulisesin kautta. Ulises identifikaatioineen muuttuu merkittävästi elokuvan representoiman pakkomuuttokokemuksen aikana. Kuitenkin Ulisesin kohtaamia identiteettikysymyksiä määrittää hänen nuori ikänsä ja sosioekonomi-sesti marginalisoitu asemansa. Tutkielmani osoittaa, että tässä tapaustutkimuksessa pakkomuuton seurauksena määrittyvät uudelleen niin identifikaatiot ja niiden merkitykset, kuin kuulumisen koke-mukset ja käsitykset.

Tämä tutkielma vastaa kysymykseen siitä, millaisia representaatioita uskonnolla on queer-kauhuelokuvassa. Tutkielmassa tarkastelin seitsemää eri queer-kauhugenreen sijoittuvaa elokuvaa, joiden analysoinnin pohjalta muodostin johtopäätökseni. Aineistoni valitsin elokuvatutkimuksen genreteorioiden perusteella. Teoreettinen viitekehys tutkielmassa perustuu queer-teoriaan ja sen postmoderneihin ja post-strukturalistiin lähtökohtiin, jotka pyrkivät kritisoimaan strukturalistista näkemystä asioista pysyvinä ja monoliittisina. Queer on käsite, joka kyseenalaistaa heteronormatiiviset ja patriarkaaliset diskurssit sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Metodina tässä tutkielmassa toimii kriittinen diskurssianalyysi, joka tarkastelee diskurssien suhteita sosiaalisiin elementteihin, kuten ideologiaan, valtaan ja sukupuoleen. Metodissani hyödynsin myös audiovisuaalisen kerronnan teorioita. Tutkielmassa tuli esille se, kuinka queer-kauhuelokuvassa uskontoa representoidaan esittämällä se joko perinteiden ylläpitäjänä taikka sitten heteronormatiivisuutta murentavana queer-uskontona. Elokuvissa representoidaan queer-uskonnollisuutta, joka voi toimia elokuvan hahmoille vapauttavana tai vangitsevana kategoriana. Uskonto näyttäytyy elokuvissa myös taustana draamalle ja hahmojen queereille suhteille. Uskonto nojaa analysoimissani elokuvissa myös usein populaarikulttuuriin ja vanhempiin tarinoihin.