Browsing by Subject "ennaltaehkäisy"

Maisterintutkielmassa käsitellään nuorten rattijuopumusrikollisuutta ja rattijuopumusten torjuntaa viranomaisten näkökulmasta. Tutkimuskohteena ovat nuoret eli 15–24-vuotiaat heidän korkean liikenneriskinsä ja merkittävän rikollisuuden ennaltaehkäisyn tarpeen vuoksi. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kriminologinen rutiinitoimintojen teoria ja rikosten tilannetorjuntateoria. Rutiinitoimintojen teoriassa rikollisuudelle kuvataan tyypillisimpiä aikoja ja paikkoja. Tilannetorjuntateoriassa keskitytään rikostilanteiden ehkäisemiseen. Rattijuopumusten ajankohtaista tilannekuvaa antavat Tilastokeskuksen tilastot ja ilmiötä sekä tehokkaita torjuntakeinoja kuvaavat aiemmat tutkimukset. Tutkielmassa selvitetään, millainen on viranomaisten tämänhetkinen tilannekuva nuorten rattijuopumuksista. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten nuorten rattijuopumuksia voidaan torjua kriminologisten teorioiden, aiemman tutkimuksen ja viranomaisten näkökulmasta, sekä miten teorioissa esitetyt torjuntamenetelmät vertautuvat poliisiviranomaisten näkökulmiin ja kehitysideoihin. Tutkielman aineisto koostuu poliisiviranomaisten yksilöhaastatteluista. Haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Maisterintutkielman tulokset osoittavat, että viranomaisten näkemys tämänhetkisestä nuorten rattijuopumusilmiöstä on ajankohtainen ja yhteneväinen tilastotietojen kanssa. Huumerattijuopumukset ovat lisääntyneet runsaasti ja alkoholirattijuopumukset ovat vähentyneet. Teorioissa ja aiemmassa tutkimuksessa esitellyt rattijuopumusten torjuntakeinot ovat viranomaisten mukaan tehokkaita, mutta vaativat tarkastelua ja muutoksia. Kiinnijäämisriskin lisääminen, näkyvä valvonta ja rattijuopumusratsiat toimivat tehokkaimpina rattijuopumuksia torjuvina keinoina. Nuorille suunnattu rattijuopumuksia sekä päihteitä koskeva valistus ja kampanjat, toisin sanoen realistisen tiedon lisääminen, ovat tehokkaita ennaltaehkäisykeinoja. Alkolukon tehokkuus ja käytön kannattavuus sekä päihteiden saatavuuden rajoittaminen herättävät ristiriitaisia mielipiteitä viranomaisten, aiemman tutkimuksen ja teorian välillä. Jatkotutkimukselle on tilaa ja sitä on mahdollista tehdä muidenkin kriminologisten teorioiden näkökulmasta. Lisäksi torjuntakeinoja olisi mahdollista tarkastella ensikertalaisten ja uusintarikollisten osalta. Etenkin rattijuopumusten torjuntakeinojen ja rikosseuraamusten vaikuttavuusarviointia tulisi tehdä.

Yksinäisyys voi koskettaa yhtä voimakkaasti kaikenikäisiä ihmisiä elämän eri vaiheissa. Myös alakouluissa on yksinäiseksi itsensä kokevia oppilaita, joiden määrää ei ole saatu vähennettyä viime vuosien aikana. Tässä tutkimuksessa etsitään keinoja puuttua oppilaiden yksinäisyyteen. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tarkastella opettajan roolia oppilaan yksinäisyydessä ja löytää keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi. Tutkimus toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Aineistoksi valikoitui suomalaista ja ulkomaista yksinäisyyttä käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Tutkimukseen pyrittiin valitsemaan alakouluikäisiä koskevaa kirjallisuutta, mutta kohderyhmää käsittelevän tutkimuksen vähäisestä määrästä johtuen tutkimukseen otettiin aineistoa myös valitun ikäryhmän ulkopuolelta. Tutkimuksessa huomattiin, että opettaja-oppilassuhteen laadulla on yhteys oppilaan kokemaan yksinäisyyteen. Erityisesti läheisen, luotettavan, avuliaan ja ymmärtäväisen pedagogisen suhteen havaittiin olevan yhteydessä alhaisempaan yksinäisyyden määrään. Lisäksi tutkimuksessa tunnistettiin neljä menetelmää puuttua yksinäisyyteen, joista erityisesti oppilaan sosiokognitiivisten ja sosiaalisten taitojen harjoittelemisen, oppilaan sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin pääsemisen tukemisen sekä ryhmän sosiaalisen tuen kasvattamisen havaittiin olevan menetelmiä, joiden sisällyttäminen sellaisenaan koulujen toimintaan voisi olla mahdollista. Tämä tutkimus suosittelee aiempien tutkimusten rinnalla sekä lisäämään kouluihin kohdistuvaa yksinäisyystutkimusta että kouluja osallistumaan yksinäisyyden vähentämiseen tämänhetkistä tutkittua tietoa hyödyntäen.

Objectives. The aim of the study was to describe, analyze and interpret how cyberbullying manifests itself in the daily lives of teachers and how it is responded to. The concept of everyday life and responding to cyberbullying both include the prevention, absence, detection, detection of cyberbullying and teachers' own starting points for solving cyberbullying situations. In addition, the aim was to broaden teachers' current perception of cyberbullying as part of the school curriculum, so that more support can be provided if needed. Methods. Five formally qualified primary school teachers were interviewed for the study, all of whom had to have experience in resolving cyberbullying. The material was obtained through a semi-structured interview, which allowed for sensitive treatment of the topic. The analysis of the data was performed by the phenomenographic research method. Results and Conclusions. Research showed that cyberbullying is a relatively foreign phenomenon to teachers, although it can be seen from time to time. However, each of the teachers was aware of what the concept meant. According to the teachers, schools have not received training in the absence and resolution of cyberbullying. Therefore, action is based on how traditional bullying is handled. Cyberbullying was perceived as invisible, which made it more challenging to spot. However, during the lessons, the aim is to address all unauthorized use of ICT equipment, so cyberbullying should not take place actively during the lessons. Efforts have been made to discuss cyberbullying and the themes around it to a lesson extent to avoid possible cyberbullying situations. According to the teachers, it would be important to involve parents in discussions about cyberbullying. Like students, parents should be educated about cyberbullying and its dangers so that they can also detect and address it. Parents were seen as playing a key role in detecting and intervening online bullying. Furthermore, the parents were held as responsible for teaching how to behave online.

Huono-osaisuuden ylisukupolviset jatkumot ovat aikuissosiaalityössä näkyvä ilmiö ja lastensuojelun sijoitusten ylisukupolviset siirtymät ovat yksi näistä mahdollisista jatkumoista. Aikuissosiaalityössä tapahtuneet muutokset liittyen perustoimeentulotuen siirtymiseen Kelaan ovat synnyttäneet uusia mahdollisuuksia kehittää aikuissosiaalityötä esimerkiksi ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, miten aikuissosiaalityössä voidaan tukea lastensuojelun sijoituksessa ollutta asiakasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten aikuissosiaalityössä voidaan ennaltaehkäistä lastensuojelun sijoitusten ylisukupolvisia jatkumoita. Aihetta lähestytään aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta ja se kytkeytyy teoreettisesti sosiaalisen perimän, sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisten jatkumoiden, sosiaalisen liikkuvuuden ja lastensuojelun ylisukupolvisten jatkumoiden tutkimukseen. Tutkimus on laadullinen tutkimus ja aineisto on kerätty haastattelemalla viittä aikuissosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimustulosten mukaan sijoituksessa olleella aikuissosiaalityön asiakkaalla ongelmat ovat pitkälti samoja kuin asiakkailla, joilla sijoitustaustaa ei ole. Nämä ongelmat ovat kuitenkin usein kasautuneempia ja pitkäkestoisempia. Tuen tarpeiksi nimettiin talous ja asuminen, päihteiden käyttö ja mielenterveys sekä työ ja koulutus. Vanhemmuuden nähtiin olevan erottamaton osa asiakkaan identiteettiä ja vanhemmuuden ongelmien nähtiin ilmenevän edellä mainittujen tuen tarpeiden kautta. Tulee huomioida, että sijoitustaustaiset asiakkaat eivät ole mikään homogeeninen ryhmä, vaan asiakkaiden taustat ja kokemukset vaihtelevat. Sijoistustaustaisia asiakkaita voidaan tutkimustulosten mukaan tukea aikuissosiaalityössä käyttämällä aikuissosiaalityön eri menetelmiä ja välineitä, panostamalla vuorovaikutukseen asiakassuhteissa sekä selkeyttämällä aikuissosiaalityön tehtävää ja roolia. Aikuissosiaalityön menetelmistä ja välineistä tuotiin esille aikuissosiaalityön prosessiin sisältyvät palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja ryhmämuotoinen toiminta. Vuorovaikutus asiakkaan kanssa nähtiin kaksijakoisena ja siihen nähtiin kuuluvaksi tuen ja kontrollin elementit. Asiakkaan tukemisessa korostuivat motivointityöskentely, isyyden merkityksen huomioiminen ja asiakkaan ymmärtäminen. Kontrollista tuotiin esille, että asiakkaalta tulee osata vaatia oikeita asioita, joskin yhteiskunnan vaatimukset koettiin jossakin määrin epärealistisiksi. Aikuissosiaalityön tehtävän ja roolin selkeyttäminen nähtiin tärkeäksi, sillä aikuissosiaalityön rooli pirstaleisessa palvelujärjestelmässä on usein epäselvä niin yhteistyökumppaneille kuin asiakkaillekin. Aikuissosiaalityön mahdollisuudet ennaltaehkäisevään työhön koettiin yleisesti ottaen vähäisiksi, sillä työaika menee kiireellisten asioiden selvittämiseen. Lastensuojelun sijoitusten ylisukupolvisten jatkumoiden ennaltaehkäisy ei voikaan jäädä ainoastaan aikuissosiaalityön vastuulle. Mitä varhaisemmin lapsen vaikeisiin olosuhteisiin pystytään puuttumaan peruspalveluissa, kuten varhaiskasvatuksessa, sitä todennäköisemmin pitkäaikaisempia ongelmia voidaan ennaltaehkäistä. Aikuissosiaalityöllä on kuitenkin myös omia mahdollisuuksia tukea asiakkaita, mihin ei tarvita resurssien lisäämistä, kuten vuorovaikutuksen kehittäminen asiakassuhteissa. Lisäksi moniammatillisen yhteistyön kehittämiseen tulisi panostaa ylisukupolvisiin jatkumoihin puuttumiseksi. Rakenteellisen vaikuttamisen mahdollisuuksia aikuissosiaalityössä tulisi lisätä, sillä huono-osaisuuden ylisukupolviset jatkumot eivät ole ainoastaan yksilön ongelma, vaan myös yhteiskunnallinen ilmiö, johon tulisi löytää ratkaisuja myös rakenteellisella tasolla.

Introduction Lifestyle change recommendation from healthcare professional can motivate people to improve their lifestyles and decrease the risk for non-communicable diseases (NCD). Previous evidence show that lifestyle change recommendations are provided insufficiently in healthcare. Unhealthy diet, physical inactivity, excessive use of alcohol and smoking are lifestyle factors that can be influenced to prevent or delay the development of NCDs. Aims This Master´s thesis aim was to investigate the quantity of received lifestyle change recommendations from healthcare professionals in Finland, and whether sociodemographic factors influence on receiving them. We also studied whether there are differences between lifestyles (diet, physical activity, smoking and alcohol consumption) and risk factors (hypertension, dyslipidemia, hypergly-caemia and overweight or obesity) among those who received lifestyle change recommendations and those who did not. Materials and methods Cross-sectional data (n=5125) from FinHealth-2017 -study, by the Finnish institute of Health and Welfare were used in this study. Variables concerning lifestyle change recommendations, lifestyle and metabolic risk factors were gathered by questionnaires and certain risk factor variables were measured in health examinations. Statistical analyses for continuous variables were performed by analysis of covariance (ANCOVA) and by crosstabulation for categorial variables. Results Received lifestyle change recommendations were reported by 25 % of participants. Nurses were reported as provider of the recommendation twice as often as doctors. Age group from 50 to 70 years reported receiving recommendations the most. Lifestyle- and metabolic risk factors were more com-mon among those who received lifestyle change recommendations, but quality of diet did not differ notably. Conclusions Results suggest that the quantity of received lifestyle change recommendations from healthcare professionals is low, considering the lifestyles and the prevalence of risk factors in Finnish population. Thus, it is possible, that risk factors for NCDs are not identified in healthcare practise, or that lifestyles are not raised as an issue during healthcare visits with patients that are still relatively healthy, without comorbidity. Results suggest that lifestyle guidance and primary prevention should be made a priority to prevent NCDs and enable adequate public healthcare for all in the future.