Browsing by Subject "fenomenologia"

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen lastensuojelun asiakasäitien asiakkuuskokemuksissa rakentuvaa asiakasidentiteettiä. Aihe on tärkeä, sillä lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksiin kiinnittyvää tutkimusta on vain vähän, vaikka asiakastyön ja sen kehittämisen kannalta avulle annettuja merkityksiä olisi tärkeää pystyä ymmärtämään. Tätä kautta aihe on ajankohtainen myös valtakunnallisen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) myötä, jossa pyritään kehittämään muun muassa vanhempien tukemista perhepelveluissa. Kiinnostus aihetta kohtaan lähti siitä huomiosta, että kirjallisuudessa sosiaalihuollon asiakkuuteen oletetaan usein liittyvän häpeää ja leimaantumista. Omassa tutkielmassani halusin tarkastella sitä, pitävätkö nämä olettamukset paikkansa, ja tulokseni osin kyseenalaistavatkin nämä ennakkokäsitykset. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa laadullista ja kuvailevaa tietoa lastensuojelun asiakasäitien asiakkuuskokemuksista. Alkuperäisenä tutkimuskysymyksenä oli, miten asiakasäidit ovat kokeneet lastensuojelun asiakkuutensa aikaisen työskentelyn, ja aineiston aineistolähtöisen tarkastelun myötä tutkielman painopisteeksi tarkentui äideille asiakkuuskokemustensa kautta rakentuvan asiakasidentiteetin tarkastelu. Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana toimii fenomenologinen psykologian tutkimus, ja tutkimusaineisto kerättiin fenomenologisen tutkimusperinteen mukaan avoimilla haastatteluilla. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta lastensuojelun avo- tai sijaishuollon asiakkaana ollutta äitiä. Aineiston analyysi toteutettiin Juha Perttulan esittämää fenomenologista metodia käyttäen. Analyysin ensimmäisessä osassa muodostettiin yksilöllisiä haastatteluaineistoja kuvaavat yksilökohtaiset merkitysverkostot ja toisessa osassa yleistettyä kokemusta kuvaava yleinen merkitysverkosto. Tämän jälkeen yleisestä merkitysverkostosta löydettävät merkitystihentymät asetettiin dialogiin aiemman tutkimuksen kanssa siten, että voitaisiin paremmin ymmärtää niitä prosesseja, joissa asiakasidentiteetin rakentuminen tapahtuu. Äitien asiakasidentiteettiä rakentavissa kokemuksissa lastensuojelun sosiaalityö näyttäytyy monenlaisina negatiivisia tunteita tuottavana prosessina. Äidit ovat kokeneet sosiaalityöntekijöiden suhtautuvan heihin alentuvasti ja heistä on tuntunut, etteivät he pysty vaikuttamaan siihen, millaisia tulkintoja sosiaalityöntekijät heidän perheensä tilanteesta tekevät. Moni koki, ettei heillä ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä heidän perheestään kirjattiin ja millaisia päätöksiä heidän tilanteensa suhteen tehtiin. Äidit kokivat kohtelustaan valittamisen tai kantelemisen hyödyttömänä, koska viranomaisten koettiin uskovan vain toisia viranomaisia. Äidit kokivat näistä syistä jääneensä ilman apua niin lastensuojelussa kuin yhteiskunnassa yleisestikin. Kokemukset alistetuksi ja ohitetuksi tulemisesta sekä ilman apua jäämisestä olivat rapauttaneet äitien paitsi lastensuojelua myös koko yhteiskuntaa kohtaan kokemaa luottamusta. Äitien asiakasidentiteettiä rakentavien kokemusten keskeisimmiksi teemoiksi rakentuivat suhteet sosiaalityöntekijöihin sekä suhde hyvinvointivaltioon. Fenomenologin ymmärryksen saavuttamiseksi näitä aiheita tarkasteltiin myös aiemman tutkimuskirjallisuuden valossa. Dialogin rakentaminen aiemman tutkimuksen ja tämän tutkielman tulosten välille auttaa valottamaan niitä käytännön mekanismeja, joissa äitien kokemukset itsestään, suhteestaan sosiaalialan työntekijöihin sekä palvelujärjestelmään rakentuvat. Näin tarkasteltuna lastensuojelun sosiaalityön asiakkuus näyttäytyy paikkana, joka jo lähtökohtaisesti asettaa yksilön hyvin haavoittuvaan asemaan. Työntekijä voi käyttää valtaa asiakkaan puolesta tai häntä vastaan niin asiakkaan ongelmien tai niiksi tulkittujen tilanteiden syiden ja ratkaisumahdollisuuksien kuin niiden seurausten ja tulevaisuuden odotustenkin määrittelyssä. Koska lastensuojelussa tulkintoja tehdään paitsi ammatilliseen tietotaitoon myös henkilökohtaisiin arvoihin ja normeihin perustuen, voi työskentely asiakkaalle näyttäytyä ennakoimattomana ja jopa mielivaltaisena. Äitien asiakasidentiteetti rakentuikin usein alistetuksi tulemisen, vääryksien kokemisen ja arvottomuuden kokemusten ympärille. Tulosten perusteella voidaan esittää, että ammatillisen itsereflektion harjoittaminen ja asiakkaan tasavertainen dialoginen kohtaaminen on erityisesti lastensuojelun sosiaalityössä ensiarvoisen tärkeää.

Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos/Institution– Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä/Författare – Author Sari Anne Maria Seppälä Työn nimi / Arbetets titel – Title Kokemuksia sijaishuollosta itsenäistymisestä ja vanhemmuussuhteiden merkityksistä Oppiaine /Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji/Arbetets art – Level Pro gradu - tutkielma Aika/Datum – Month and year Joulukuu 2017 Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages 75 + lähteet ja liitteet Tiivistelmä/Referat – Abstract Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on tutkia sijaishuollosta aikuistuneiden nuorten kokemuksia sijaishuollosta itsenäistymisestä ja biologisen vanhemmuuden merkityksellistämisestä. Huostaanotto ja sijaishuollosta kasvaminen eroavat lähtökohdiltaan merkittävästi lapsen ja nuoren tavanomaisesta kasvuympäristöstä, joka voi olennaisesti muuttaa aikuistuvan nuoren itsenäistymisvaihetta. Sijaishuolto ja sieltä itsenäistyminen asettavat poikkeavat olosuhteet myös biologiselle vanhemmuussuhteelle ja sen merkityksellisyyden rakentumiselle sijaishuollosta aikuistuessa. Aihe on merkityksellinen, sillä sijaishuollosta itsenäistyneiden entisten nuorten kokemuksia tutkimalla on mahdollista tuoda ilmi uutta tietoa aiheesta. Biologisen vanhemmuussuhteen merkityksellisyyden rakentumista tutkimalla on mahdollista arvioida biologisen vanhemmuussuhteen merkitystä nuoren aikuisen elämässä sijaishuollosta itsenäistyessä. Tutkimuksen tavoitteena on sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten kokemusten kautta tuoda ilmi tietoa sekä mahdollisia tuen ja kehittämisen tarpeita. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda tietoa sijaishuollosta itsenäistymisen kokemuksista ja biologisen vanhemmuussuhteen merkityksellistämisestä. Fenomenologia toimii tutkimuksen teoreettis-metodologisena viitekehyksenä. Tutkimuksessa haastateltiin fenomenologisen haastattelumetodin mukaisesti kuutta sijaishuollosta itsenäistynyttä aikuista. Tutkimus rakentuu kahdesta tutkimuskysymyksestä: 1) Millaista on aikuistua sijaishuollosta? ja 2) Miten suhdetta biologisiin vanhempiin merkityksellistetään sijaishuollon päättymisen jälkeen? Tutkimuksen haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen perusteella vapauden, koulutuksen ja riittävän tuen saannin merkitys korostuvat sijaishuollosta itsenäistymisen kokemuksissa. Koulutuksella ja riittävällä tukiverkostolla koettiin olevan itsenäistyvän nuoren hyvinvointia ja yhteiskuntaan kiinnittymistä vahvistava vaikutus. Haastateltavien kokemusten perusteella lastensuojelun jälkihuollon järjestämisessä ja tuen kohtaavuudessa näyttäytyi useita haasteita. Biologisten vanhemmuussuhteiden merkityksellistämistä tutkittaessa ilmeni, että vanhemmuussuhteiden merkityksellistäminen muuttui sijaishuollosta itsenäistyneen nuoren tullessa itse vanhemmaksi. Lapsen saamisen ja oman perheen perustamisen arvioitiin herättävän ajatusprosesseja liittyen omiin vanhempiin ja lapsuushistoriaan sekä oman vanhemmuuden rakentumiseen. Jälkihuollon kehittäminen ja tuen tarjoaminen sijaishuollossa kasvaneen nuoren tullessa itse vanhemmaksi ilmenivät merkityksellisenä teemoina esiin tuoduissa kokemuksissa. Haastateltavien kokemuksia tarkastellessa aiheeseen liittyvän teoriakirjallisuuden valossa kävi ilmi, että sijaishuollosta aikuistuvan nuoren tuen tarve ja jälkihuollon merkitys aikuiselämän hyvinvoinnin rakentumiselle on suuri. Sijaishuollossa kasvaminen luo keskimääräistä suuremman riskin sosiaalisten ongelmien ilmenemiselle aikuisiässä. Kiinnipitävän ja riittävää tukea tarjoavan ympäristön merkitys sijaishuollosta itsenäistyvän nuoren selviytymiselle on merkittävä. Lastensuojelun asiakkuuden ja sosiaalisten ongelmien periytyminen sukupolvelta toiselle näyttäytyivät tutkimustulosten ja teoriakirjallisuuden perusteella haasteena, johon voidaan pyrkiä vaikuttamaan riittävällä tuen tarjoamisella sijaishuollossa kasvaneen nuoren perustaessa omaa perhettä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sijaishuolto, aikuistuminen, itsenäistymisvaihe, jälkihuolto, biologinen vanhemmuus, vanhemmuussuhteet, tukiverkosto, fenomenologia, kokemus

The purpose of the research is to examine the experiences of people with partial work ability in today's work. The experiences of people with partial work ability in working life have not been much investigated. In this research, we are interested in experiences of continuous learning, changing working life, challenges experienced in working life and work identity. This research has been carried out with a phenomenological research approach, which has guided the course of the research as well as the analysis. The research data has been achieved by interviewing six people with partial work ability in January-March 2023. The re-search results have arisen from general meaning networks, which in this study were found four. These general meaning networks are work, study, challenges and work identity. The work's themes in the study were work ability, work enjoyment, work motivation and future work. Work motivation is maintained by the employee comfort of those people with partial work ability, which is influenced by the meaningfulness of the work and social relationships at the workplace. Work is an important activity for people with partial work ability that maintains work ability and that rhythms everyday life. Challenges are experienced in finding a suitable job, applying for a job and staying at a job. In studies, the challenge is ignorance of possible educational opportu-nities and the challenges created by learning difficulties. Studying is important, especially con-sidering the future working life. It is not considered necessary for one’s work. The work identity of people with partial work ability has become fragmented due to the uncertainty of working life and the incompatibility of one's own education and interests and work. More important than the formation of a work identity for people with partial work ability is finding a job they like.

The aim of the study is to find out how to make PE meaningful and hoe to increase the positive attitude towards physical activity in general. The research was carried out to study people's negative experiences with physical education and to identify factors that affect people's experiences. Finally, I wonder how the research results can be used when planning PE. The need for the research came to light when, as a teacher, I often heared that physical education was terrible, but the actual reasons were rarely presented. I approached a research mission with a phenomenological approach, i.e. without background theory. However, as a teacher and a former student, I had some kind of understanding of PE and factors that influence experiences, so I closed my preconceptions before getting to know the research material. As a material, I had a thread of commentary in a forum that discussed negative experiences in PE. The comments in the discussion were a total of 174, of which I closed off secondary experiences. The commentators were either former or current people who participated in basic education. I found a thread of comment using the internet search function. I analysed the material to paraphrase Juha Perttula's method of special phenomenological sciences. I dealt with the material first at the individual level and then at the phenomenal level. Finally, I compared the results with previous studies on PE and considered how to use the results in physical education. In the respondents' comments, the negative factors in physical education in which the teacher, species, performance focus, measurement, evaluation, group and atmosphere, framework and personal factors were considered negative. The teacher's actions were seen as unfair and team choices were humiliating. The sports were unvaried, and the sports were not taught, but still demanded to accomplish, and in all areas, there was competition and measurement of results. In the groups there was experiences of different levels of bullying, the assessment of others, and the accomplishing in front of others was distressing. Personal factors related to their own body and changing room situations.

Käsittelen tässä poikkitieteellisessä tutkielmassa virtuaalitodellisuuden (VR) teknologian, käsitteistön, historian ja subjektiivisen kokemuksen aspekteja estetiikan ja erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologian näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on esitellä uusia teoreettisia näkökulmia nykyajan ja tulevaisuuden murroksessa olevan media- ja tietoteknologiaympäristön analyysiin erityisesti virtuaalitodellisuuden tiiviin kehollisuuden ja aistimellisuuden vuoksi. Ensimmäisessä luvussa keskityn virtuaalitodellisuuden käsitteellisen, diskursiivisen ja teknologisen kehityksen taustoittamiseen. Virtuaalitodellisuuden määrittely on pitkä ja monitahoinen prosessi, jossa voidaan hyödyntää teknisiä, kokemuksellisia ja diskursiivisia lähestymistapoja. Tekninen lähestymistapa keskittyy virtuaalitodellisuuden järjestelmäprosessien kuvailuun, kokemuksellinen lähestymistapa virtuaalitodellisuuden käyttäjän ominaisuuksiin ja kokemukseen ja diskursiivinen lähestymistapa suhteuttaa virtuaalitodellisuuden sitä ympäröivään sosiaalikulttuuriseen ja historialliseen ympäristöön. Nämä viitekehykset muodostavat yhdessä monipuolisen tulkintakentän virtuaalitodellisuuden teknologian analyysia varten. Luvun päättää virtuaalitodellisuuslaitteiston ominaisuuksien ja toiminnan esittely. Laitteisto on ensimmäinen kolmesta esittelemästäni virtuaalitodellisuuskokemuksen osasta. Tutkielman toisessa luvussa hyödynnän virtuaalitodellisuuden määritelmiä tietotekniikan ja viestinnän näkökulmasta, päälähteinäni William R. Shermanin & Alan B. Craigin teos Understanding Virtual Reality; Interface, application and design, sekä Steven M. LaVallen teos Virtual Reality. Sovellan käsitteitä, kuten immersiota, telepresenssiä ja interaktiivisuutta ja tarkastelen virtuaalimaailmojen ominaisuuksia, materiaalisuutta, tulkintaa ja sisältötyyppejä estetiikan näkökulmasta. Erityisesti immersio ja esteettinen sitoutuminen ovat antoisia näkökulmia virtuaalitodellisuuden kokemuksen ja virtuaalimaailman interaktiivisuuden arvioimisessa. Virtuaalimaailma on toinen kolmesta virtuaalitodellisuuskokemuksen osasta. Tutkielman kolmas luku alkaa katsauksella Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaan ja hänen ajattelussaan esiintyviin teemoihin ja käsitteisiin. Fenomenologinen reduktio ja luonnollisen asenteen kiertäminen ovat Merleau-Pontylle tärkeitä välineitä filosofisen ihmettelyn ylläpitämiseksi, mikä mahdollistaa ilmiöiden avautumisen sellaisena kuin ne ovat. Maailmassa toimiva ja siten maailmaan sitoutuva ruumis on Merleau-Pontylle ihimisen kokemuksen ja tiedon alkuperä, joka omassa materiaalisuudessaan ja omintakeisuudessaan mahdollistaa lajityypillisen ja yksilöllisen havaitsemisen. Sen lisäksi esittelen luvussa havaitsemisen, näkemisen, maalaamisen ja lihan käsitteet. Kolmas luku esittelee Merleau-Pontyn filosofian pohjalta myös virtuaalitodellisuuskokemuksen kolmannen välttämättömän osan, virtuaalisubjektin, joka koostuu sekä ruumiillisesta toimijasta että hänen yksilöllisestä suhteestaan virtuaalimaailmaan ja virtuaalitodellisuuslaitteistoon. Virtuaalitodellisuuskokemuksen fenomenologinen analyysi perustuu yksittäisen virtuaalisubjektin omakohtaiseen perspektiiviin ja aktiiviseen osallistumiseen. Koska virtuaalitodellisuuden avulla voidaan tutkia lähes mitä vain tuottaen tapahtumasta uskottava ensimmäisen persoonan kokemus, on virtuaalitodellisuudessa synnytetyn tiedon ja fyysisen maailman välinen suhde hyvin antoisa tapauskohtainen fenomenologinen tutkimuskohde. Merleau-Pontyn fenomenologinen metodi toimii myös virtuaalitodellisuudessa, mutta ihmettelevän asenteen tuottama kokemus täytyy suhteuttaa virtuaalimaailman symboliseen sisältöön. Aktiivisen kokijan perspektiivi on ainoa mahdollinen tapa virtuaalitodellisuuden avautumiseen sellaisena kuin se on, sillä virtuaalitodellisuus määritelmällisesti syntyy virtuaalimaailman, laitteiston ja subjektin aistimaailman ja kehon vuorovaikutuksesta. Subjektin kokemuksella on virtuaalitodellisuudessa paljon valtaa määrittelyn suhteen ja esimerkiksi tekijyyden ja tulkinnan kysymykset sovelluksen luojan ja sen käyttäjän välillä ovat siksi monimutkaisempia kuin monen muun taiteen lajin parissa. Virtuaalitodellisuuden yhtäaikainen keinotekoisuus ja aistimellinen vakuuttavuus muodostavat haastavan tulkintakentän tulevaisuudessa, jossa mediasisältöjen valta yhteisöjen todellisuuskäsityksen muotoutumisessa kasvaa entisestään.

Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia niitä kirjoitetuista omaelämäkerrallisista negatiivisten tunnekokemusten narratiiveista eriteltäviä ominaisuuksia, jotka osallistuvat negatiivisen tunnenarratiivin ja lopulta siihen liittyvän merkityksen luomiseen. Teoreettisina viitekehyksinä tutkimuksessa on narratiivinen ja fenomenologinen tutkimus. Tutkimustulokset ovat tukeneet ajatusta siitä, että narratiivinen tutkimusmetodi soveltuu erilaisiin negatiivisiin tunnetiloihin vaikuttamisen välineeksi ja että terveyttään parantaneilla henkilöillä on esiintynyt narratiiveissaan itsereflektioon, tunteellisuuteen ja ajattelevaisuuteen liittyvää sisältöä. Narratiivin on tutkimusten valossa sanottu olevan jotain sellaista, jonka kautta on mahdollista ymmärtää itseä ja omaa sosiaalista tilannetta, luoda tätä vastaava asenne ja antaa sille lopulta merkitys. Koska narratiivisen tunnetutkimuksen kohdalla on korostunut lingvistisen tutkimusotteen vaatimus, lähestyn tutkimusaineistoani narratiivisen näkökulman ohella lingvistisesti. Koska tutkin ennen kaikkea kognitiivisen adaptaation teorian mukaista merkityksen käsitettä narratiivisesta ja holistisesta näkökulmasta, pyrin ottamaan huomioon erilaiset mainitut narratiivin luonnin prosessiin liittyvät tekijät, sillä ne rajaavat merkityksen luonnin toimintakehystä. Näihin kuuluvat myös kognitiivisen integraation ja asenteen käsitteet. Pyrin siis tässä tutkimuksessa tavoittamaan ne kognitiivis-fenomenologiset aspektit, jotka osallistuvat kognitiivisen adaptaation mukaiseen merkityksen tuottamiseen negatiivisista tunnekokemuksista. Menetelminäni käytän narratologisia subjunktiivien ja epifanian käsitteitä, subjunktiivin tapaluokkaa sekä kognitiivisen arvioinnin ja narratiivisen taustoituksen analyysiä. Tutkimuksessa on mukana 10 tarinaa. Tutkimuksen tuloksena on, että asenteellinen epifania tai narratiivinen lopputulema on löydettävissä subjunktiivisella luokittelulla ja suuntaa narratiiville annettavan merkityksen näkymistä narratiivista.

Pro gradu -tutkielmani kohdeteoksena on Joel Haahtelan romaani Katoamispiste (2010). Tutkin, miten muistot, muistaminen ja ajan kokeminen asettuvat merkittäväksi osaksi teosta. Työssäni hyödynnän fenomenologista lähestymistapaa. Fenomenologia tähdentää välittömän havainnon merkitystä tiedon lähteenä. Fenomenologi Edward S. Casey analysoi teoksessaan Remembering. A Phenomenological Study muistamisen prosessia: ensivaikutelmia, tarkoituksellista muistamista, muistojen mielessä pitämistä, muistin tukemista, muistelemista, tunnistamista, muistuttamista ja muistojen mielessä säilyttämistä, kehon ja paikan muistia. Katoamispisteessä painottuvat traumaattinen ja tarkoituksellinen muisti, sillä romaanin henkilöt etsivät kadonneita läheisiään. Minäkertoja selvittää kirjailija-kollegansa Raija Siekkisen vaiheiden syitä. Caseyn erittelemästä prosessista romaanissa painottuu tarkoituksellinen muistaminen: tietojen penkominen. Toinen tärkeä muistamisen laji on tunnistaminen. Motiivit, kuten esineet ja dokumentit, kirjeet ja muistilaput sekä toisten kokemukset tuovat kertojan mieleen kohtauksia hänen omasta elämästään. Tarkastelen ajan kokemista Haahtelan romaanissa tutkimalla muistamisen vaiheita, tiloja ja esineitä, toistuvia motiiveja. Ne limittyvät keskenään; henkilöt liikkuvat tiloissa eri aikoihin ja herättävät toisissaan muistoja ja kokemuksia. Romaanissa ilmenee paikkoja, taideteoksia ja esineitä, joiden läheisyydessä muistot heräävät. Motiivien tarkasteluun saan tukea fenomenologi Gaston Bachelardin tutkielmasta Tilan poetiikka. Hän tutkii kuvan hetkellistä esiintuloa. Haahtelan teoksissa toistuvat pohtiva kertojatyyppi ja etsimisen tematiikka. Päähenkilö lähtee etsimään kadonnutta tai kaivattua henkilöä. Päähenkilö on eksistentialistisessa kriisissä. Hänen suhteensa puolisoon on katkennut tai epävarma; usein joku perheenjäsen on kadonnut tai jäänyt tuntemattomaksi. Etsimisen kohde ei yleensä löydy, mutta päähenkilö muuttuu. Matkan aikana hän järjestelee muistojaan, hahmottaa menneisyytensä ja nykyisyytensä uudelleen. Haahtelan romaani on kunnianosoitus Raija Siekkiselle, novellistille. Kertoja kiertää tämän jalanjäljissä. Haahtela uusintaa Siekkisen Saari-romaanin kerrontamenetelmiä, paikka- ja esinemotiiveja. Siekkisen fiktio, hänen elämäänsä liittyvät faktat ja romaanin todellisuus sulautuvat yhteen. Romaani kuvaa myös omaa syntyprosessiaan, tietojen keräämistä ja matkaa tapahtumapaikoille. Siekkisen persoona ja elämä tulevat osaksi romaania. Katoamispiste on monitulkintainen. Henkilöhahmot liukuvat samaan todellisuuteen; ääriviivat heidän välillään liukenevat. Henkilöitä yhdistävät samankaltaiset trauma ja sivullisuuden kokemukset. Katoamispisteessä toistuu samanlainen kehämäisyys kuin Saaressa. Romaanin nimi Katoamispiste konkretisoituu romaanin lopussa, mutta näkyy myös variaatioina tarinassa: avioerossa, potilaiden kertomuksissa, veneen irrotessa rannasta, naisen vilahtaessa kadulla, kohtaamattomuudessa. Haahtelan tuotannon toistuva teema, minäkertojan ajautuminen eksistentiaaliseen kriisiin ja kehitys autenttisemmaksi yksilöksi toteutuu tässäkin romaanissa. Kertoja luo käsityksen Siekkisen elämänvaiheista ja omasta ajautumisestaan kriisiin. Hän tuntee itsensä entistä paremmin. Identiteetti on luotava aina uudelleen.

Tiivistelmä Tutkielman tavoitteena on osoittaa monipuolisen musiikin pedagogian merkitys jatkuvasti muuttuvassa musiikkikasvatuksessa. Musiikkioppilaitosten musiikkipedagogian kehittämiseksi pohdin kriittisesti eri tapoja, joilla vanhoja ja tärkeinä pidettyjä musiikkikasvatusperinteitä voitaisiin toteuttaa hieman eri näkökulmista. Tutkimustehtävänä on korostaa, että sosiokulttuurinen kritiikki on keskeisessä asemassa musiikkikasvatuksen paradigmassa sitä arvioitaessa. Tutkimukseni kritiikki kohdistuu musiikin opetussuunnitelman tavoitteisiin, oppilaiden dialogisuuteen, luovuuteen, eri ikäryhmien musiikkikasvatukseen, haastaviin opetustilanteisiin ja ryhmäopetuksen saloihin sekä dynamiikkaan. Näen erityisen tarpeelliseksi myös konsultoida eritysmusiikkikasvatuksen merkityksestä ja henkilökohtaisten opetussuunnitelmien tarpeellisuudesta musiikkioppilaitosten musiikkikasvatuksessa. Tutkimukseni perustuu fenomenologiaan ja tuo esiin, miten tärkeää musiikkikasvatus on, minkä vuoksi sitä harrastetaan ja miksi pedagogi on niin olennainen oppijalle. Pedagogille palkitsevin työkokemus on huomata, miten soittaminen tai laulaminen kehittää oppijan emootiota sekä antaa mahdollisuuden kehittää oppilaan omaa ilmaisua ja musiikillista osaamista niin, että se motivoi jatkamaan musiikin tuottamista läpi elämän. Haluan kannustaa nuoria pedagogeja kohtaamaan erilaisia oppijoita ja ammentamaan itselleen käytännöllistä lisäkoulutusta haastaviin opetustilanteisiin. Pro graduni on teoreettinen ja jakautuu kahteen osaan: teoriaosaan ja empiiriseen tutkimusaineiston käsittelyyn. Teoriaosassa perehdytään musiikkikasvatuksen eri teorioihin kuten affekteihin, vuorovaikutukseen sekä ryhmädynamiikkaan ja niiden synkronoitumiseen käytännön musiikkipedagogiaan. Empiirisessä osiossa tutkitaan pedagogian merkitystä ja funktiota oppimisessa. Aiheessa syvennytään tutkimaan dialogisuuden merkitystä, musiikin oppimista eri ikäryhmissä sekä haastavia oppimistilanteita. Empirian toisessa osassa lähestytään ryhmäopetuksen saloja ja tutkitaan tarkemmin ryhmän turvallisuutta oppimiseen sekä kiusaamista ja verrataan itsenäistä harjoittelua ryhmässä harjoitteluun. Lisäksi tutkitaan Kodaly-, Suzuki- ja Näppäri-metodien eroavaisuuksia. Tutkimuksessa todennetaan, että musiikkikasvatuksen näkökulma on keskeisessä asemassa uuden paradigman muotoutumisessa. Musiikkikasvatuksen näkökulman perustana on kokonaisvaltainen oppijakäsitys, joka soveltuu musiikkikasvatuksen tarkasteluun laajemmassa kontekstissa. Tärkeäksi käsitteeksi nousee vuorovaikutus, joka yhdistää yksilöllisen ja yhteisöllisen kokemuksen. Pro gradu -tutkielman keskeisin johtopäätös on, että musiikkikasvatuksen uuden paradigmaprosessin perustana ei ole yksilön ja sosiaalisen välinen vastakkaisasettelu, vaan kokemuksen ja vuorovaikutuskonseptin ymmärtäminen.

Tutkielmassa tarkastellaan kasvissyöjien kokemuksia kasvissyönnistä ja heidän antamiaan merkityksiä kasvissyönnille. Tutkielmaan on haastateltu kuutta itsensä kasvissyöjäksi määrittelevää henkilöä, joista osa määritteli itsensä myös vegaaneiksi. Koska kasvissyönnin määritelmästä ei olla yksimielisiä, tämän tutkielman tarkoituksena on tuottaa uusia näkökulmia kasvissyönnin ymmärtämiseksi moniulotteisena ilmiönä. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluin. Haastatteluaineisto on analysoitu tulkitsevalla fenomenologisella analyysimetodilla. Metodi on valittu siksi, ettei kyseinen tutkelma keskity fenomenologian yleisen tavan mukaisesti yksittäisen kokemuksen tutkimukseen, vaan tutkimuskohteena käsiteltävään ilmiöön liittyvien kokemusten tutkimiseen. Analyysi on kaksoishermeneuttinen, eli tutkijan tulkinta haastateltavan omasta tulkinnasta. Tutkielmassa käsitellään sekä yksittäisissä haastatteluissa ilmenneitä että jaettuihin teemoihin liittyviä kokemuksia ja määritelmiä. Merkityksellisiksi teemoiksi koetaan jaetusti esimerkiksi kasvissyönnin määrittely; idean ja käytännön erot; tieto, järki ja tunteet; luonnon ja ihmisen suhde; liha kunnon ruokana sekä kasvissyönnin yhteys muihin elämän osa-alueisiin. Kasvissyönnin asemaa verrataan tutkimuksessa esimerkiksi Mäkelän analyysiin ruoan merkkijärjestelmästä, Beckin individualisaatioteoriaan sekä sisäryhmäteorioihin. Kasvissyönnin ja veganismin määritelmissä ruokavalio näyttäytyy haastateltaville tärkeimpänä niitä määrittävänä tekijänä, sillä lihansyönnistä kieltäytymisen lisäksi he määrittelevät itsensä kasvissyöjäksi tai vegaaniksi lähinnä sen mukaan, käyttävätkö he maitotuotteita tai kananmunaa. Kuitenkin se, millaisena kasvissyönti näyttäytyy haastateltavien puheessa, on paljon muutakin kuin määritelmän mukaista lihasta tai eläinperäisistä tuotteista kieltäytymistä. Ristiriitoja koetaan sekä ruokaan liittyvissä käytännöissä, muissa kulutusvalinnoissa että omien ruokailukäytäntöjen ja oman itsen määritelyn välillä Haastateltavat painottavat ruokavaliotaan rationaalisena valintana, mikä pohjaa haastateltavien itse keräämään tietoon. Kasvissyöjät näyttävät olevan myös yhteisen ryhmäidentiteetin omaava yhdenmukainen sisäryhmä, jolle on muodostunut oma subjektiivinen kulttuurinsa. Kasvissyönnissä kollektiivisista puolista huolimatta ilmiö näyttäytyy yksilöllisenä valintana, jota haastateltavat perustelevat eri tavoin. Kasvissyönti on muiden ruokavalioiden tapaan moniulotteinen ilmiö. Ruokavalinnat perustuvat moniin erilaisiin yksilön sisäisiin, sosiaalisiin ja rakenteellisiin tekijöihin. Vaikka ruokavaliota pidetään yleensä kovin henkilökohtaisena asiana, kasvissyöjät ovat kohdanneet kommentointia ruokavaliostaan. Lihasta kieltäytyminen onkin voitu nähdä merkkijärjestelmän horjuttamisena. Kasvissyöntiin tuntuu olevan jokaisella haastateltavalla jokin yksittäinen tärkein motivaatiotekijä. Ajan kanssa sen rinnalle näyttää nousevan myös muita motivaatiotekijöitä usein oman tiedonhaun kautta. Kasvissyönti yksilö valintana voidaan nähdä myös osana Beckin esittämästä individualisaatiosta. Haastateltavat niin sanotusti ottavat ohjat omiin käsiinsä, mitä aktiiviselta yksilöltä vaaditaankin individualistisessa yhteiskunnassa.

Tutkimuksessa tarkastelen nuorten aikuisten kokemuksia sosiaalityön auttamismahdollisuuksista sekä nuorten käsityksiä julkisesta syrjäytymisdiskurssista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nuorten kokemusten perusteella, mitkä asiat tekevät merkitykselliseksi auttamisen nuorten kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan nuorten näkemysten ja julkisen syrjäytymisdiskurssin eroavaisuuksia. Keskustelu nuorten syrjäytymisestä on tullut julkisuuteen nopeasti, usein kuitenkin sivuuttaen nuorten ja sosiaalityön käytännöistä ammennettavan tiedon. Samanaikaisesti nuorten määrä on kasvanut sosiaalityössä työttömyyden koskettaessa erityisesti nuoria. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kuutta nuorta, joilla on kokemuksia sosiaalityöstä. Aineisto on kerätty sosiaalityöntekijöiden avustuksella eettisiä periaatteita noudattaen. Nuorten on ollut mahdollisuus tutustua tutkimusaineistoon omien haastatteluidensa osalta. Tutkimuksen löyhä metodologinen viitekehys on fenomenologinen, jolloin tarkastelun kohteena ovat nuorten kokemukset ja niiden merkitykset. Tutkimuskysymys on, mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalityössä merkityksellisen auttamissuhteen syntyyn. Fenomenologinen viitekehys tässä tutkimuksessa tarkoittaa kokemusten tutkimista nuorten omien kertomien pohjalta sekä reflektointia siitä, miten omat näkemykseni ovat vaikuttaneet aineiston syntyyn. Kokemus on ymmärretty laajasti holistisen ihmiskäsityksen mukaan kuitenkin liittäen kokemuksen tutkiminen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Syrjäytymistä koskeva aineisto on tuotettu vahvemmin yhdessä nuorten kanssa, jolloin siinä näkyy myös omia tulkintojani julkisesta keskustelusta. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Analyysin avulla on muodostunut kuusi eri sisältöaluetta, jotka kuvaavat niitä asioita, jotka mahdollistavat ja tekevät merkitykselliseksi nuorten auttamisen sosiaalityössä. Nuoret kokemusten mukaan sosiaalityön auttaminen mahdollistuu parhaiten, kun työskentelyssä otetaan huomioon osallisuus prosessissa, kokemukset suhteen laadusta, vuorovaikutus, avun hakemisen madaltaminen, kokemukset rajoittamisesta tai kontrolloinnista sekä voimavarojen huomioiminen. Tutkimuksen mukaan sosiaalityöllä, myös lyhyillä asiakassuhteilla voi olla nuorille merkitystä. Lyhyissä asiakassuhteissa nuoria kannatteleva työote on olennaisen tärkeä. Sosiaalityö auttamistyönä on kokonaisvaltaista kohtaamistyötä, jossa vaihtelevasti painottuvat psykososiaalinen ja taloudellinen tukeminen. Nuoret halusivat suhteen sosiaalityöntekijään olevan hyvä ja toimiva. Psykososiaalisessa tukemisessa sosiaalityön auttamisprosessi muodostui merkitykselliseksi ja suhde sosiaalityöntekijään koettiin läheiseksi. Nuoret kuvaavat syrjäytymistä osittain julkisuudesta omaksutulla tavalla, mutta liittävät syrjäytymiseen myös sosiaalisten suhteiden tärkeyttä. Nuoret eivät koe julkista keskustelua syrjäytymisestä mielekkääksi. Julkinen syrjäytymisdiskurssi voi osaltaan vahvistaa nuorten negatiivista identiteettiä ja sen vuoksi julkista keskustelua aiheesta usein vältetään. Julkisessa syrjäytymiskeskustelussa painottuu yleensä työn- ja opiskelupaikan löytäminen syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Nuoret toivoivat ensisijaisesti ratkaisuja asumiseen sekä kokonaisvaltaista tukea muihin elämänsä arkisiin solmukohtiin.