Browsing by Subject "herännäisyys"

Tutkielma käsittelee herännäisyyden virsikokoelman Siionin virsien uusinta laitosta vuodelta 2016. Tarkastelun kohteena ovat virsissä annetut merkitykset herättämiseen viittaaville sanoille. Tutkielma kysyy, millaisen merkityksen sanat saavat asiayhteydessään, millainen heräämisen teologia niiden pohjalta muodostuu ja millaisia vaikutteita tuon ajattelun taustalla on. Erityisesti virsiä tarkastellaan herännäisyyden historiaa sekä pietismin ja herrnhutilaisuuden taustaa vasten. Menetelmänä käytetään systemaattista analyysiä. Tutkimusaineisto muodostuu 28 virrestä, joissa esiintyy sana ”herätä”, ”herättää”, ”herätellä” tai ”herätys”. Ihmisen hengellinen herättäminen on virsissä Jumalan teko, jonka kolminaisuuden persoonat tekevät yhdessä. Jumalan sana kutsuu ihmistä siihen. Jeesus tai Isä lähettää Pyhän Hengen, joka saa ihmisen ottamaan vakavasti tuon kutsun. Heräämätön ihminen on virsien mukaan sydämessään vieraantunut Jumalasta. Hänen uskonsa on kuollut, hän tekee syntiä ja tuntee tarkemmin määrittelemätöntä murhetta. Heräämisellä on kaksi rinnakkaista merkitystä. Osassa virsiä se merkitsee pietististyyppistä synnintunnon heräämistä, joka aiheuttaa ihmiselle syyllisyyttä, ahdistusta ja kadotuksen pelkoa ja johtaa hänet pyytämään armahdusta Jumalalta. Tällaista heräämistä kuvataan ihmisen sydämen särkymiseksi, jolloin hänen ylpeytensä vaihtuu nöyryydeksi Jumalan edessä. Särkynyt sydän tuntee murhetta syntisyydestään ja iloa Jumalan armollisuudesta. Osa virsistä puhuu heräämisestä uskon tai toivon syntytapahtumana, jonka myötä ihmisen kokema ahdistus väistyy. Heräämisestä alkavaa elämänvaihetta virret kutsuvat valvomiseksi, joka on Jeesukseen suuntautunutta elämää. Se on toisaalta kilvoittelua, jossa ihminen seuraa taivaaseen vievää elämän tietä täyttäen Jumalan tahtoa ja tukien uskonveljiä ja palvellen kaikkia lähimmäisiä. Hän vastustaa synnin ja maailman kiusauksia, joilla kiusaaja, persoonallinen paha, pyrkii saattamaan ihmisen vaelluksen ennenaikaisesti päätökseen. Toisaalta valvominen esitetään uskona, toivona ja ilona, jotka syntyvät ja pysyvät yllä, kun ihminen pysyy muiden kristittyjen seurassa, kuulee siellä sanomaa armosta ja saa tukea toisilta heränneiltä. Nämä valvomisen kaksi puolta ovat vuorovaikutuksessa, jossa armon sanoma ja toivo antavat heränneelle voimia kilvoitteluun kohti taivasta. Kristitty on kuitenkin uskossaan heikko ja pyytää siksi vahvistusta Jumalalta.