Browsing by Subject "homoseksuaalisuus"

Tutkimuksessa selvitettiin Seta ry:n julkaiseman lehden SETA, vuosien 1975–1994 välisenä aikana julkaistuja kirjoituksia kristinuskosta. Kirjoituksien muoto lehdissä vaihteli alkuvuosikymmenten ihmisten kokemuksista homohenkien ajamisesta ihmisestä ulos aina ilmoituksista raamattupiirin toiminnasta. Homoseksuaalisuudesta raamatullisena asiana aloitetaan tutkimustyö heti tutkimusajanjakson alussa vuonna 1975. Seuraavalla vuosikymmenellä keskustelun pääpaino siirtyi erityisesti kansanedustajien näkemyksiinparisuhteen rekisteröimisestä, aidsin ja kirkollisiin tahoihin vaikuttamistyössä. Lehden artikkelit kuvastivat Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa käytyä keskustelua sekä Helsingin Yliopiston opiskelijoiden parista liikkeelle lähteneen kristillisen messutoiminnan alkua 1980 luvulla. Seta ry tähtäsi kirkon yhteiskunnallisen työn ja kirkon työntekijöiden sekä seurakuntalaisten kanssa tehtävään yhteistyöhön. SETA ilmaisi kirkon opillisiin näkökulmiin, ettei niihin puuttuisi. SETA-lehti pyrki alusta asti vaikuttamaan kirkollisen ilmapiirin muutokseen, jotta homoseksuaalisuus nähtäisiin osana normaalia seksuaalisuutta. Kristinuskoa käsittelevää aineistoa, Seksuaalista tasa-arvoa kannattavan yhdistyksen julkaisuissa, oli liki kaikkien lehtien numeroiden aiheena, jokaisella vuodella 1975–1994 tutkimus ajankohtana. Kirjoituksien luonteessa ilmeni yhteiskunnan ja kirkon ilmapiiri, joka oli voimakkaassa murroksessa lehden ilmestymisen alkuvuosikymmenellä. Kirkon päättäjien mm. arkkipiispan kannanotto seksuaaliseen suuntautumiseen ilmeni perhe arvojen ainoana oikeana mallina heteronormatiivisen perhemuodon mallina 1960-1990 luvulla. Yhteiskunnassa muutos homoseksuaalisuuteen tapahtui rikoslain muuttumisen kautta sekä sairausluokituksen poistamisen myötä. Kehotuspykälä sen sijaan jäi vielä rikoslakiin, joka hidasti asiallisen tiedottamisen väylien kuten, TV:n tai radion toimintaa. Laki muuttui ja homoseksuaalisuus rangaistavana tekona poistui. Kirkon tehtäväksi tuli vaikuttaa kehotuspykälän kautta seksuaalisen ihmisen toimintaan. Kirkko piti kiinni omasta näkemyksestä. Arkkipiispa Vikströmiä vastaan nostettiin harhaoppi syytös, hänen sanottuaan homoseksuaalisuudesta kirkon opin näkemyksestä eriävä mielipide. SETA vaikutti asiallisen seksuaalisen tiedon antamisen kautta, kristilliseen koulutuksen peruskouluissa sekä lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa muun muassa kirkon alalle kouluttautuvat ihmiset opiskelivat. Yliopistossa muutos tapahtuu etunenässä. Osa Helsingin Yliopiston Teologisen tiedekunnan opiskelijoista oli muutoksen rintamassa mukana. Toisenlaisia äänen painoja kuitenkin kuului myös. Lehden sivuilla avoimesti annettiin myös sen toisen äänen päästä kuuluville, joka ei ollut homoseksuaalisuudesta samaa mieltä. Heidän äänensä toimi vastapainona omalle SETA:n näkemykselle. Poliittisella kentällä Seta teki paljon vaikuttamistyötä. Kristillisten arvojen kautta saivatkansanedustajista he, joiden mielestä homoseksuaalisuus oli synti. Kirkollisen muutos työnsuurena vaikuttajana oli SETA lehden sekä Seta Yhdistyksen parissa tehty vaikuttamistyö tutkimuksen välisenä ajankohtana 1975–1994.

Tutkimukseni kohteena on heteroseksuaalisuus antiikin kreikkalaisissa romaaneissa. Kreikkalaisia romaaneja on säilynyt kokonaisina viisi, Kharitonin Kallirhoe, Ksenofon Efesoslaisen Efesoslainen tarina, Akhilleus Tatioksen Leukippe ja Kleitofon, Longoksen Dafnis ja Khloe sekä Heliodoroksen Etiopialainen tarina. Kaikissa näissä romaaneissa päähenkilöinä ovat nuori mies ja nainen, jotka rakastuvat toisiinsa. Antiikin kreikkalaisia romaaneja ei ole aikaisemmin tutkittu heteroseksuaalisuuden näkökulmasta. Heteroseksuaalisuuteen kuuluu seksuaalisen käyttäytymisen lisäksi myös sosiaaliset instituutiot, kuten avioliitto ja lasten saaminen. Normatiiviseen heteroseksuaalisuuteen kuuluu myös hetero-oletus, eli oletus siitä että kaikki ihmiset ovat heteroita. Antiikin kreikkalaisissa romaaneissa näkyy hetero-oletus, eli henkilöiden oletetaan olevan heteroita, ellei toisin sanota. Pojista kiinnostuneista henkilöistä kerrotaan heti esittelyn yhteydessä heidän kiinnostuksen kohteistaan. Poikkeuksen muodostaa Ksenofonin romaani, jossa henkilöhahmojen kiinnostuksenkohteista kerrotaan vasta myöhemmin. Ksenofonin romaanissa esiintyy myös henkilö, joka on sekä kiinnostunut miehistä että menee naimisiin naisen kanssa. Heteroseksuaalisuus toteutuu avioliitossa. Romaanit joko alkavat päähenkilöiden rakastumisella ja häillä tai päättyvät häihin. Heteroseksuaalisuuteen kuuluu myös lasten saaminen, joka useassa romaanissa esitetään avioliiton tarkoitukseksi. Antiikin kreikkalaisissa romaaneissa korostetaan kummankin osapuolen siveyttä ja uskollisuutta toisilleen. Toisaalta tätä siveyden käytäntöä myös parodioidaan Akhilleus Tatioksen romaanissa. Päähenkilöiden rakastuminen toisiinsa kuvataan symmetriseksi ja heidän rakkautensa vastavuoroiseksi. Tästä vastavuoroisuudesta huolimatta miesten ja naisten roolit heteroseksuaalisessa suhteessa ovat erilaiset. Antiikintutkija David Konstan on esittänyt, että romaaneissa esiintyisi seksuaalisen symmetrian ajatus, mutta tutkimukseni osoittaa, että päähenkilöiden välinen symmetria liittyy ainoastaan rakkauteen, ei heidän seksuaaliseen käytökseensä. Seksuaalisissa suhteissa miehen tulee ottaa aktiivinen rooli, naisen puolestaan tulee olla passiivinen. Tämä heteroseksuaalisen suhteen osapuolten ero näkyy erityisesti Longoksen romaanissa, jossa Dafniksen ja Khloen kasvu heteroseksuaalisiksi näyttäytyy ”luonnollisena”. Romaaneissa verrataan myös poikia ja naisia rakkauden kohteina. Nämä keskustelut käydään miesten näkökulmasta, ja keskustelijat käyttävät samanlaisia argumentteja kuin muualla antiikin kirjallisuudessa. Keskustelijat vetoavat niin eläinten esimerkkiin, nautinnon molemminpuolisuuteen kuin heterosuhteiden luonnollisuuteenkin. Toisaalta poikarakkauden puolesta vedotaan poikien luonnolliseen oppimattomuuteen vastakohtana naisten tekniikalle ja taidolle sekä poikien katoavan kauneuden taivaallisuuteen verrattuna naisten petollisiin kauneudenhoitokeinoihin. Pojat ja tytöt voidaan rinnastaa myös viettelyn kohteina, jolloin oletetaan samojen ohjeiden käyvän kumman tahansa sukupuolen viettelyyn. Vaikka pederastiaa ei kritisoida romaaneissa, romaanien päähenkilöparin heteroseksuaalisuus kuitenkin luonnollistaa nimenomaan heteroseksuaalisen käytöksen.

Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Pyhyyslain välittämää kuvaa ihanteellisesta maskuliinisuudesta. Maskuliinisuuksien tutkimus on ollut osa raamatuntukimusta jo muutaman vuosikymmenen ajan, ja erityisesti viime vuosina kiinnostus Raamatun miestoimijoihin ja miestoimijuuteen on ollut kasvava trendi. Papillista maskuliinisuusihannetta on kuitenkin tarkasteltu vasta vähän, joten siksi pureudun tutkielmassani siihen. Teoreettisena viitekehyksenä minulla on sukupuolentutkimus, erityisesti kriittinen miestutkimus. Tarkastelen Pyhyyslain maskuliinisuusihannetta Judith Butlerin performatiivisen sukupuolenteorian ja R.W.Connellin hegemonisen maskuliinisuuden teorian avulla. Connellin teorian mukaan maskuliinisuuksia on monia ja ne ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa. Hegemoninen maskuliinisuus on tietyn aikakauden ja kulttuurin sillä hetkellä hallitsevassa asemassa oleva maskuliinisuuden ihanne. Tavoiteltu maskuliinisuus rakentuu yhteisön sääntöjen ja normien puitteissa. Pyhyyslain konteksti on eksiilin ajasta toipuva yhteisö, joka vielä sekä rakentaa järjestystä sisältä päin, että luo rajoja suhteessa ulkomaailmaan. Tarkastelen tekstiä yhteisön rakentumisen näkökulmasta Mary Douglasin kategoriateoreettisen teorian avulla. Tutkimusaineistona on Pyhyyslain seksuaalikiellot. Tarkastelen niitä kriittisen lähiluvun kautta ja esitän niistä oman käännökseni. Seksuaalikiellot maalaavat kuvan ihanteellisesta maskuliinisuudesta ja osoittavat miehen paikan yhteisössä. Erityisen tarkastelun kohteeksi nostan miehenmakaamiskiellon (Lev. 18:22 ja 20:13), jota on perinteisesti pidetty yleisenä homoseksuaalisen käyttäytymisen kieltona. Tutkielmassani kyseenalaistan tuon tulkinnan ja pyrin osoittamaan, että enemmän kuin seksistä tai seksuaalisuudesta, kiellossa on kyse sukupuolisuudesta ja sen performanssista. Raamatun maailmassa sukupuoliroolit ja roolihierarkia ovat yhteisössä merkittävässä asemassa. Sukupuoliero edustaa järjestystä, roolien sekoittaminen kaaosta. Kahden miehen välisessä seksissä vain toinen voi toteuttaa luonnollisena pidettyä sukupuolirooliaan, toisen osaksi jää feminiininen rooli. Miehen maskuliinisuuden vieminen pakottamalla hänet naisen rooliin on vakava rikkomus. Se on merkki vallasta ja alistamisesta. Kielletyssä aktissa kumpikin osapuoli demonstroi rooliaan väärin: toinen alistamalla, toinen alistumalla. Roolien rajat murtuvat ja päästävät kaaoksen sisään.

Tämä tutkielma tarkastelee vuosina 1968–1986 toimineen Keskusteluseura Psyke ry:n (Psyke) toimintaa vuosina 1968–1971. Psyke oli Suomen ensimmäinen virallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdistys, ja se perustettiin homoseksuaalisten tekojen vielä ollessa kriminalisoitua. Yhdistys ajoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä toimi vähemmistön sisäisenä yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina. Psyken toimijat olivat pääosin homomiehiä, lesboja, biseksuaaleja ja transvestiitteja. Tutkielmassa rekonstruoidaan Psyken ensimmäiset kolme toimintavuotta selvittämällä, miten ja miksi yhdistys perustettiin, millaista toimintaa sillä oli, keitä sen toimijat olivat ja mitkä heidän toimintamotivaationsa olivat. Lisäksi selvitetään, millaisia keskusteluita yhdistyksen piirissä käytiin yhdistyksen tavoitteista ja toimintatavoista, sekä miten Psyke osallistui seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Tutkielman tavoitteena on paikata Psyken historiaan liittyvää tutkimuksellista aukkoa sekä analysoida Psyken merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Psykeä tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Psyken 96-jäsenlehteä vuosilta 1969–1971 sekä neljää muistitietohaastattelua, jotka toteutettiin tutkielmaa varten. Lehtiaineisto kattaa yhteensä 16 numeroa. Haastateltavat olivat aktiivisesti mukana Psyken toiminnassa tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona. Aineiston monipuolisuutta rajoittaa se, että Psyken asiakirjat eivät ole säilyneet. Ensimmäisinä vuosinaan Psykellä ei vielä ollut tavoite- tai periaateohjelmaa, eivätkä sen tavoitteet ja toimintatavat olleet vielä hahmottuneet tarkasti, joten niistä käytiin aktiivista keskustelua. Aineistosta on tunnistettu viisi tällaista keskustelunaihetta. Keskustelut tuovat esiin, että Psyken piirissä oli monenlaisia ajatuksia siitä, mitä ja miten yhdistyksen tulisi tavoitella. Lisäksi tutkielma osoittaa, että Psyke loi uudenlaista diskurssia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja antoi vähemmistöön kuuluville uusia, positiivisia tapoja hahmottaa oma identiteettinsä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että Psyken perustaminen oli lähtölaukaus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Sen toiminta loi pohjaa laajemmalle liikkeelle kolmella tavalla: luomalla yhteisön, joka mahdollisti laajemman järjestäytymisen, aloittamalla keskusteluita liikkeen tavoitteista sekä luomalla uusia tapoja puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millainen merkitys kristillisillä yhteisöillä on ollut yli 65-vuotiaille seksuaalivähemmistöihin kuuluville elämänkaaren aikana. Tutkimukseni aineisto on kerätty avoimilla narratiivisilla haastatteluilla, joissa osallistujat saivat kuvata omin sanoin suhdettaan kristillisiin yhteisöihin. Aineisto koostuu kahdeksan yli 65-vuotiaan seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön haastatteluista. Tutkimusote on kvalitatiivinen. Hyödynsin tutkielmassani narratiivista tutkimusstrategiaa, jossa haastateltavien tarinat ja heidän käyttämänsä kielelliset valinnat muodostavat keskeisen aineiston. Aineiston analyysissa ja tulosten esittämisessä hyödynsin Henri Goorenin teoriaa uskonnollisen kääntymisen polusta, jossa Gooren kuvaa erilaisia uskonnollisen aktiivisuuden vaiheita ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimustulosten valossa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yli 65-vuotiaiden suhde kristillisiin yhteisöihin näyttäytyy kaksijakoisesti. Kristillisten yhteisöjen rooli haastateltavien elämänkaaressa on ollut merkittävä. Tulokset esitän selviytymisen, irtautumisen ja paluun vaiheiden kautta. Selviytymisen vaihe kuvaa haastateltavien lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta, jolloin yhteiskunnassa tietoa ja ymmärrystä seksuaalisuuden monimuotoisuudesta on ollut vähän. Tämä on pakottanut haastateltavat peittämään oman identiteettinsä tai erottamaan oman seksuaalisen ja uskonnollisen identiteettinsä toisistaan. Irtautumisen vaihe kuvaa aikaa, jolloin haastateltavat ovat ottaneet etäisyyttä omaan lapsuuden kristilliseen yhteisöönsä. Syyt irtautumiseen ovat liittyneet haastateltavien elämäntilanteen muuttumiseen, yhteisöjen arvoihin tai haastateltavien traumaattisiin kokemuksiin. Irtautumista tapahtui sekä osallisuuden että jäsenyyden tasoilla. Paluulla kuvaan vaihetta, jossa haastateltavat ovat löytäneet uudella tavalla paikkansa kristillisistä yhteisöistä. Haastateltavien elämäntarinat eivät olleet keskenään samanlaisia, eikä tutkimus ei anna yhtenäistä kuvaa kristillisten yhteisöjen merkityksestä seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yli 65-vuotiaiden elämänkaaressa, mutta tuo esiin tarinoita, jotka ovat vuosikymmenien ajan jääneet marginaaliin. Tuloksissa esitetään, että seksuaalivähemmistöön kuuluvien osallisuuden näkökulmasta merkityksellistä on ollut erityisesti kirkon työntekijöiden ja perheen jäsenten tuella. Tulosten valossa näyttää, että kirkossa on nykyään enemmän tilaa myös seksuaalivähemmistöihin kuuluville ikääntyneille.

Suomen eduskunta hyväksyi marraskuussa 2014 muutoksen avioliittolakiin. Samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistava sukupuolineutraali avioliittolaki astui voimaan 1.3.2017. Lain muutoksella ei puututtu säännöksiin kirkollisesta vihkimisestä, mutta se haastoi kertaheitolla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetuksen avioliitosta ja ajoi sen hermeneuttiseen kriisiin. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen avioliittodiskursseja ja tapoja, joilla piispat ovat sekä kollegiona että yksittäin ohjeistaneet hiippakuntansa papistoa kohtaamaan ja palvelemaan samaa sukupuolta olevia pariskuntia avioliittolain muutoksen tultua voimaan. Lisäksi pohditaan piispainkokouksen suhtautumista sukupuolivähemmistöihin ja sitä, kuinka johdonmukaisesti se perustelee näille ihmisille tarjottavia toimituksellisia käytäntöjä avioliittoteologiallaan. Piispainkokouksen ja piispojen tuottamia narratiiveja tutkitaan systemaattisen analyysin ja kahden toisiaan täydentävän menetelmän avulla. Diskurssianalyysi mahdollistaa piispainkokouksen erityisessä sosiokulttuurisessa kontekstissa tapahtuvan kompleksisen vuorovaikutuksen koko kirjon tutkimisen, kun taas käsiteanalyyttistä menetelmää sovelletaan sen käyttämästä kielestä ja terminologiasta esiin nousevan problematiikan osoittamiseen. Näiden menetelmien avulla tutkielmassa eritellään avioliittokeskustelun syvärakenteita, kiinnitetään huomiota implisiittisestikin tuotettuihin merkityksiin, sekä arvioidaan kriittisesti niin tekstien ja toiminnan välisiä kuin sisäisiäkin suhteita. Avioliittokysymykseen ja kirkollisiin toimintatapoihin liittyvien juridisten lähtökohtien tarkastelu kattaa piispainkokouksen ja asiantuntijoiden pohdinnan kirkollisen lainsäädännön ja erityisesti kirkkokäsikirjan normatiivisuudesta ja oikeudellisesta sitovuudesta, sekä kirkollisen avioliittoon vihkimisen ehdoista, edellytyksistä, nykykäytännöistä ja tulevaisuuden skenaarioista. Samaa sukupuolta olevien pariskuntien palvelemisen ohjeistamisessa piispainkokous on toiminut korkeintaan tyydyttävästi ja piispojen näkemykset homoseksuaalien kirkollisesta vihkimisestä tai kanssa ja puolesta rukoilemisen ja siunaamisen toteutustavoista eroavat toisistaan. Piispainkokouksen kollegiona antamat ohjeistukset eivät ole olleet täysin ristiriidattomia suhteessa piispojen hiippakunnissaan antamiin ohjeisiin tai niihin näkemyksiin, joita he ovat mediassa esittäneet. Piispainkokous korostaa toimintansa perustuvan ihmisarvon kunnioittamiseen, lähimmäisen palvelemiseen, sekä ihmisen elämänvalinnoista riippumattomaan persoonallisen ja hengellisen kasvun tukemiseen. Tässä itseymmärryksessä on kuitenkin sisällöllisiä ja rakenteellisia ongelmia, sillä esitetyt eettiset perusteet voidaan tulkita monien piispainkokouksen julkilausumien ja itse toiminnan kanssa lähtökohtaisesti yhteensopimattomiksi. Piispainkokouksen päätöksentekoprosesseissa voitiin havaita sekä konsensusta että dissensusta indikoivia työvaiheita, piirteitä ja elementtejä. Sen sisäinen, kollegion jäsenten välinen yhteistoiminta oli lopulta kuitenkin kiitettävää. Esimerkiksi avioliittoselonteon laatimisen yhteydessä konsensuksen syntymistä edistivät päätöksentekijöiden yhteinen kristillinen eetos ja käsitykset jonkinlaisesta lopullisesta ja jaetusta ylimmästä hyvästä, sekä erityisesti niihin päästävistä keinoista. Yksimielisyyden aika lienee piispainkokouksessa kuitenkin tältä erää ohi.