Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "hyvinvointi"

Sort by: Order: Results:

  • Mäntykivi, Anni (2021)
    Nuorten elämässä kaverisuhteet ja perhe ovat tärkeässä roolissa hyvinvoinnin näkökulmasta. Perheen tuki, opiskelu ja vertaistensa kanssa oleminen tarjoavat nuorelle apua yhteiskuntaan kiinnittymiseen ja ehkäisevät syrjäytymistä. Vuonna 2020 alkaneen koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot muuttivat monen perheen ja nuoren elämää. Koulut siirtyivät etäopetukseen, julkisia tiloja suljettiin ja liikkumista ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä lähikontakteina rajoitettiin. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisena toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointi näyttäytyy ensimmäisen koronavuoden 2020 aikana. Tutkimuksellani vastaan myös siihen, miten sosiaalinen eristäytyneisyys ja etäopetus ovat vaikuttaneet toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointiin ja millaisia vaikutuksia koronapandemialla on ollut nuorten yksinäisyyteen. Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena integroivalla näkökulmalla, jossa pyritään ilmiön monipuoliseen kuvaukseen ja tuotetaan tietoa aikaisempien tutkimuksien perusteella. Tutkimusaineisto koostuu 27 tutkimuksesta, joista kansainvälisiä tutkimuksia oli 11 ja suomalaisia tutkimuksia 16. Aineiston analyysi on toteutettu aineistolähtöisen sisällön analyysin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että koronapandemia on vaikuttanut globaalisti nuorten hyvinvointiin ja opiskeluun. Vaikutukset ovat olleet laajat, mutta polarisoituneet. Osalle nuorista etäkoulu ja sosiaalinen eristäytyminen on lisännyt vapaa-aikaa ja motivaatiota, osalle poikkeusolot ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Tutkimukseni tärkein löydös on, että etäkoulu, kaverikontaktien puuttuminen ja sosiaalinen eristäytyneisyys ovat vaikuttaneet nuorten hyvinvointiin. Pandemian poikkeusolot ovat lisänneet nuorten pahoinvointia sekä mielenterveyspalveluiden tarvetta. Etäopiskelu on aiheuttanut muutoksia nuorten opiskeluun, kuten lisännyt nuorten työmäärää, vaikeuttanut tuen saamista opintoihin sekä vaikuttanut opintojen etenemiseen ja valmistumiseen.

  • Mäki-Ullakko, Vappu (2011)
    Forskningen utreder skillnader mellan finsk- och svenskspråkiga skolor i en kommun i Nylands län utgående från elevvårdens synvinkel. Syftet är att kartlägga situationen i en kommun och synliggöra de skillnader och faktorer som påverkar det sociala kapitalets mängd i skolorna. Skillnaderna betraktas utgående från det sociala kapitalets inverkan på gemenskapen och från ekologisk synvinkel. Sambandet mellan det sociala stöd och den sociala kontroll som särskilt de vuxna i skolan producerar, har betydelse för skolelevers välmående. För att kunna bilda en socialt stödande och socialt kontrollerande atmosfär krävs det funktionella förändringar i skolan. Särskilt de vuxna i skolan skulle behöva mera gemenskap. Elevvårdsarbetet och skolarbetet riktar sig främst mot elever i dag, fastän de vuxna skulle behöva stärka sina sociala förhållanden. Bris i uppkomsten av socialt stöd och kontroll beror främst på problem i samarbete och kommunikation mellan de vuxna i skolan. Skolkuratorerna är de enda professionella inom skolan som i sitt arbete tar hela skolan som gemenskap i beaktande. Denna forskning är en abduktiv kvalitativ fallstudie som är tili sin karaktär beskrivande. Som data används intervjuer av elevvärdspersonalen i kommunen och enkäten Hälsa i skolan av Institutet för hälsa och välfärd från år 2008. Viktigaste källan för forskningen är Noora Ellone (2008) forskning "Kasvuyhteisö nuoren turvana".
  • Lukkari, Susanna (2021)
    Tiivistelmä - Referat - Abstract Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksin asuvien ensimmäisen vuoden kotitalousopettaopiskelijoiden kokemuksia arjesta ja sen aikatauluttamisesta kiireen keskellä. Siirtymävaiheessa olevat opiskelijat opettelevat uusia rutiineita, sekä sopeutumaan uusiin arjen haasteisiin. Miten opiskelijat onnistuvat muodostamaan uusia rutiineita kiireisen arjen keskellä? Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ajankäytön hallinta on yksi nyky-yhteiskuntamme tärkeimpiä kotitalouden taitoja. Nuoruudessa omaksutut elämäntavat, ihmissuhteet ja koulutusuran valinta luovat perustan aikuisiän hyvinvoinnille. Tutkimuksessa tarkastellaan opiskelijoiden arjen aikatauluttamista, sekä rytmien ja rutiinien rakentumista opintojen alkuvaiheessa. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin laadullisen tutkimuksen keinoin. Aineiston keruumenetelmänä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu, sekä ajankäyttölomake. Ajankäyttölomaketta käytettiin yhtenä keinona rikastuttaa haastateltavien kanssa käytyä kerskuskeltua. Yksilöhaastattelut suoritettiin huhtikuussa 2019 Helsingin yliopiston keskustakampuksen tiloissa. Haastatteluun osallistui viisi ensimmäisen vuoden kotitalousopettajaopiskelijaa, jotka valikoituivat heidän opintovuotensa perusteella. Ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat siirtymävaiheessa, jolloin arki ei ole päässyt täysin rutinoitumaan. Haastattelut nauhoitettiin, sekä tämän jälkeen litteroitiin. Aineiston analyysi tapahtui ensin teemoittelun kautta, josta siirryttiin sisällönanalyysiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tulosten mukaan aikatauluttaminen aiheutti sekä positiivisia, että negatiivisia tuntemuksia opiskelijoissa. Positiiviset vaikutukset olivat suunnitelman luoma järjestys, vapaa-ajan muodostuminen arjen keskelle, virallisten menojen muistaminen sekä madaltunut kynnys aloittaa itsenäinen opiskelu. Subjektiivinen kokemus omasta ajan hallinnasta oli merkittävässä roolissa, jos opiskelija koki hallitsevansa aikatauluttamisen ei hän myöskään kokenut kiireen tunnetta. Negatiivisina vaikutuksina näyttäytyi kiireen, väsymyksen ja stressin tunteet sekä vapaa-ajan riittämättömyys että ahdistuneisuus. Opiskelijoilla oli yhtenäinen päivärytmi, joka sisälsi samoja rutiineita muiden kanssa. Tulosten mukaan siirtymävaihe sisältää yhteneväisyyksiä, sekä eroavaisuuksia opiskelijoiden arjessa, jossa kiire ja aikapula ovat yksilöllisiä kokemuksia.
  • Mäki, Miika (2017)
    Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, onko tuloerojen muutoksella yhteyttä hyvinvointiin Suomessa vuosina 1995–2014. Hyvinvointia mitataan Kelan kuolleisuus-, lääkekorvaus- ja työkyvyttömyysindekseillä, menetetyillä elinvuosilla, omaisuus-, väkivalta- ja seksuaalirikoksilla, yksinhuoltajien osuudella lapsiperheistä sekä avioerojen ja raskaudenkeskeytysten lukumäärällä. Suomessa tuloeroja mittaava Gini-indeksi nousi vuoden 1987 jälkeen 20 vuodessa 41 prosenttia 0,20:sta 0,29:ään vuonna 2007. Finanssikriisin jälkeen tuloerot laskivat hieman, ja vuonna 2014 indeksi sai arvon 0,26. Niin sanotun tuloerohypoteesin mukaan tuloerot aiheuttavat mitä erinäisimpiä sosiaali- ja terveysongelmia. Kriitikot sanovat tuloksien johtuvan otoskoosta, otoksen manipuloinnista, subjektiivisesti valituista vasteista tai yhteyden selittyvän maille ominaisilla piirteillä. Poikkileikkaustutkimukset tukevat pääosin tuloerohypoteesia, mutta pitkittäistutkimukset eivät yleensä päädy samansuuntaisiin tuloksiin. Tämä johtuu siitä, että paneeliaineistolla tuloerojen vaikutusta voidaan tutkia suoremmin ilman, että entiteeteille ominaiset piirteet sekoittavat tuloksia. Aineistona käytetään Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanetin sekä Tilastokeskuksen rekisteriaineistoja. Vasteesta riippuen 26–302 kuntaa tutkitaan 19–20 vuoden ajan. Menetelmänä käytetään lineaarisen regression kiinteiden vaikutusten mallia eli tutkimus tarkastelee tuloerojen muutosten vaikutusta hyvinvointiin kuntien sisällä, ei niiden välillä. Gini-kerroin ei ole yhdessäkään yhtaikaisessa mallissa tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä vasteisiin. Ainoastaan väkivaltarikosten yhteydessä viiden vuoden viiveellä ja seksuaalirikosten yhteydessä kahden vuoden viiveellä gini-indeksin ja vasteiden välillä on merkitseviä yhteyksiä. Kunnan keskimääräiset tulot ja erityisesti kunnan yleinen pienituloisuusaste korreloivat useammassa tapauksessa vasteiden kanssa. Esimerkiksi työkyvyttömyyden ja omaisuusrikosten osalta yhteys havaitaan nollan, kahden, viiden sekä jopa 10 vuoden viiveellä paitsi keskimääräisten tulojen ja omaisuusrikosten välillä. Kaikki keskimääräisten rahatulojen yhteydet häviävät vakioinnin jälkeen. Sama tapahtuu köyhyysasteen malleissa, paitsi omaisuusrikoksissa kahden vuoden viiveellä ja seksuaalirikoksissa ilman viivettä. Tuloerohypoteesille ei saada tukea, sillä gini-kerroin on harvoin ja epäjohdonmukaisesti yhteydessä vasteisiin. Pienet selitysasteet, poikkileikkaava korrelaatio ja yhteyksien häviäminen kontrollitekijöiden kanssa sallivat korkeintaan varovaisten johtopäätösten tekemisen köyhyysasteen ja keskimääräisten tulojen vaikutuksesta hyvinvointiin. Tarvitaan lisätutkimusta, jotta taloudellisen eriarvoisuuden ja hyvinvoinnin suhdetta voidaan ymmärtää paremmin.
  • Karhu, Satu (2020)
    Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää erityisopettajien kokemuksia oppilaiden hyvinvoinnista ja arjen taitojen tukemisesta. Tutkimukset osoittavat, että hyvinvointi edistää oppimista sekä elämänhallinta ja arjen hallinnan taidot tuottavat hyvinvointia. Hyvinvointi ja arjen hallinta sitoutuvat spiraalimaisesti toisiinsa. Perusopetuksen yhtenä tehtävänä on lisätä yksilöiden hyvinvointia sekä tukea erityisesti heikosti arkea hallitsevia oppilaita koulupolullaan. Suomalaisessa peruskoulussa haasteena on koulupudokkaiden lisääntyvä määrä. Syrjäytymisen tutkimuksessa on todettu elämänhallintataitojen tukevan kiinnittymistä yhteiskuntaan. Mitä koulu voi tehdä tukeakseen koulupudokkaiden kiinnittymistä kouluun. Tämän tutkimuksen tulokset antavat tietoa erityisopettajien kokemuksista niistä tekijöistä, jotka tukevat arjen hallinnan taitojen sekä hyvinvoinnin kehittymistä. Tulokset antavat myös tietoa siitä, miten erityisopettajat toteuttavat arjen hallinnan ja hyvinvoinnin tukea. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin laadullisella menetelmällä. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla kolmea erityisopettajaa, jotka etsittiin lumipallo-menetelmällä. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja tulokset analysointiin sisällönanalyysinä. Tulokset ja johtopäätökset. Erityisopettajat mainitsivat oppilaiden arjen hallintaa ja hyvinvointia tukeviksi tekijöiksi turvallisen aikuissuhteen, kyvyn noudattaa aikatauluja, virikkeellisen vapaa-ajan, kyvyn tunnistaa omat tarpeet sekä riittävän levon. Erityisopettajat tukivat hyvinvointia seuraavia arjen taitoja vahvistamalla; sosiaaliset keinot ja konkreettiset keinot. Sosiaalisia keinoja ovat keskustelu ja ohjata tämän kautta oppilasta kiinnittämään huomiota omiin valintoihin koskien mm.lepoa,ruokailua ja liikuntaa. Erityisopettajat käyttivät seuraavia konkreettisia keinoja arjen taitojen vahvistamiseksi: pienet välipalat, kuvatuki, harjoitteet ja toiminnan ohjausta tukevat julisteet ja kuvat. Erityisopettaja voi tukemalla arjen taitoja tukea oppilaan hyvinvointia. Lähtökohtaisesti kaikki nämä tuen muodot pohjautuvat erityisopettajan ja oppilaan vuorovaikutussuhteeseen.
  • Jäppinen, Tiina (2017)
    Luontoympäristö on tärkeä osa suomalaista hyvinvointia. Luonnossa ihaillaan maisemia, nautitaan ympäristön hiljaisuudesta, äänistä, tuoksuista ja luonnon antimista sekä koetaan jännitystä. Kokemukseen yhdistyvät muistot ja mielikuvat. Osa tästä luonnon kokemisesta on esteettistä. Vaikka luonnon merkitys on tiedetty ja tunnistettu pitkään, niin tutkimuksen ja terveyttä edistävän toiminnan kohteeksi asia nousi vasta 2000-luvulla. Tämä pro gradu -tutkielma on yksi yritys nostaa esteettisten arvojen ja toisaalta esteettisen piiriin kuuluvan toiminnan merkitystä siellä, missä etsitään hyvinvointia ja terveyttä luonnosta. Koska Green Care on ensimmäisiä valtakunnallisesti luonnon hyvinvointivaikutusta tutkivia ja sitä edistäviä valtakunnallisia hankkeita, käytän sitä työssäni lähteenä ja kohteena. Selvitän työssäni, mitä esteettisyys tarkoittaa Green Care –toiminnan kolmen ulottuvuuden – luonnon, toiminnan ja yhteisöllisyyden – kautta. Lisäksi etsin vastauksia sille, mitä estetiikka voi tarjota Green Care –palveluiden ja vaikuttavuuden kehittämiseksi. Paneudun aiheeseen kuvaamalla ensin green care –toimintaa sekä estetiikan käsitteitä. Sen jälkeen pohdin esteettisyyttä luonnossa eri näkökulmista sekä avaan, mitä tarkoitetaan esteettisellä elämällä ja hyvinvoinnilla painottaen luontokokemusta. Loppuun olen tehnyt kiteytyksen taulukkomuotoon siitä, mitä esteettisyys tarkoittaa tai miten se näkyy Green Care –toiminnassa. Tarkoitus ei ollut kattaa kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita estetiikka voisi toimintaan tarjota. Mukana eivät ole esimerkiksi taiteen tekeminen, taidekasvatus tai taideterapia. Tämä työ kuitenkin osoittaa, että esteettisyys ilmenee monin eri tavoin green care –toiminnassa. Vaikka esteettinen kokeminen yhdistää aistimukset, kohteesta saatavan tiedon, muistot, mielikuvat ja fantasiat kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, esteettinen näkökulma ei ole vahvasti mukana varsinaisessa Green Care –toiminnan kehittämisessä. Painottamalla Green Care –toiminnassa esteettisen kokemisen näkökulmaa, voisi luontointervention hyvinvointivaikutusta mahdollisesti syventää. Esteettisen kokemuksen kautta voidaan hyvinvointi-, terveys- ja virkistyspalveluihin myös rakentaa tuotteita, jotka voisivat palvella luonnosta saatavaa hyvinvointivaikutusta. Esteettisen kokemisen ja hyvinvoinnin näkökulmaa voitaisiin mahdollisesti soveltaa nykyistä enemmän osana niin julkista kuin yksityistä terveys- ja hyvinvointipalveluita.

  • Alanko, Pinja (2023)
    Tämän tutkielman tavoitteena on nivoa yhteen koronapandemian vuoksi etäopiskeluun siirtymisen negatiiviset sekä positiiviset vaikutukset opiskelijoiden hyvinvointiin ja voimavaroihin. Lisäksi tavoitteena on löytää ne asiat ja tekijät, mitkä vaikuttivat hyvinvointiin ja voimavaroihin etäopetuksessa. Kandidaatin tutkielma on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa systemaattisesti haetuista artikkeleista pyrittiin muodostamaan kokonaisuus etäopetuksen mukana tuomista vaikutuksista opiskelijoiden hyvinvointiin ja voimavaroihin. Artikkeleiksi valikoitui kahdeksan kvantitatiivista tutkimusta, jotka kaikki koskettivat suomalaisia korkeakouluopiskelijoita. Tutkimuksissa oli myös muita maita, mutta ainoastaan Suomea koskettavaa dataa hyödynnettiin tähän katsaukseen. Aineisto kerättiin kolmesta tietokannasta, joita oli Pro Quest University of Helsinki, EBSCOhost sekä Web of sciences. Haut tietokantoihin erosivat hiukan toisistaan, koska samat hakusanat eivät tuottaneet tuloksia kaikissa hakukannoissa. Aineiston analysoinnissa menetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Osa opiskelijoista koki etäopetukseen siirtymisen kuormittavana, koska se toi mukanaan uusia haasteita ja ongelmia, eikä opiskelijoilla ollut tarvittavia taitoja kohdata uusi opiskelutapa, jolloin voimavarat koettiin riittämättömiksi. Opiskelijat kohtasivat vaikeuksia ajanhallinnassa, kommunikoinnissa opiskelijoiden sekä opettajien kanssa, keskittymisessä sekä opiskeluympäristön kasaan saamisen kanssa. Näiden nähtiin vaikuttavan opiskelijoiden hyvinvointiin ja voimavaroihin kielteisesti, lisäten esimerkiksi stressiä. Yhteisöllisyyden puutteella nähtiin olevan negatiivisia vaikutuksia. Yhteisöllisyyden tunne on yksi psykologisista perustarpeista, joiden tyydyttymisen nähdään edistävän sisäistä motivaatiota opintoja kohtaan, millä on vuorostaan positiivisia vaikutuksia opiskelijoiden hyvinvointiin ja voimavaroihin. Osa opiskelijoista kuitenkin koki etäopetuksen toimivana ratkaisuna, sillä heidän opiskelunsa sujuivat, opintojen joustavuus oli palkitsevaa sekä aikaa säästyi, kun ei tarvinnut matkustaa kampukselle.
  • Aschan, Tuulevi P. (2020)
    The study examines the manifestation of dignity and the relationship between dignity and survival in the documentary “Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva” and in the charity project which was described in the documentary. As the project had achieved its aims, it was considered a success. The material used was the speech of the documentary, transcribed to text. The speakers were the project team as well as people who had experienced comparable issues as the project team. The study represented a qualitative research method. The material was analyzed by the means of theory-based content analysis. The study was based on self-determination theory, which claims person succeeds and feels better when psychological needs, ie autonomy, competence and relatedness are met (Ryan & Deci 2000, 68.) From the theory Martela (2015, 37–54) has derived the concept of the motivational diamond used in the study. It is divided into dignity and survival. Survival consists of acceptance and status as well as safety and resources. Relevance requires the realization of relatedness, contribution (doing good), competence and autonomy. Most observations were made of relatedness, which was evident in the four circles: insiders, related people, project-connected circle, and random people circle. Doing good turned out to be a planned dream of volunteering. Autonomy permeated the entire project and was reflected in ideas, enthusiasm and patient work. Alongside autonomy, responsibility emerged. Competence was realized as learning and development, as well as identifying skills, sources of strengths and barriers. Most of the survival material was related to safety and resources resources, including travel progress, equipment and health. Acceptance and status were realized in social media approvals which affected the accumulation of money. Emotions determined the relationship between dignity and survival, forming a dialogue between them. The project serves as a metaphor for working life projects and their success. It is necessary to identify and define the circles of relatedness, to consider the development of competence, the manifestation of autonomy and the possibilities of contribution. Although funders approve goals defining the project work, it is also worth setting a goal that is relevant to oneself. This also supports the achievement of the official goals.

  • Kyläkoski, Anna (2017)
    Fyysisellä kosketuksella on tutkittu olevan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Kosketuksen on huomattu vaikuttavan koehenkilöiden mielialaan ja itsetuntoon sitä kohottavasti sekä lisäävän yhteyden tunnetta ja positiivisia tunteita muita kohtaan. Ikäihmisille suunnattu päivätoiminta on toimintaa, jonka tavoitteena on edistää hyvinvointia tarjoamalla heille virikkeitä, liikuntaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Päivätoiminnan avulla pyritään parantamaan ikäihmisten osallistumismahdollisuuksia ja ehkäisemään yksinäisyyttä. Tutkielman tavoitteena on tutkia, vaikuttaako ikäihmisille suunnatussa keskusteluryhmässä saatu ja annettu kosketus osallistujien mielialaan, itsetuntoon ja ryhmäytymiseen positiivisesti. Tutkimus toteutettiin kokeellisena asetelmana ikäihmisille suunnattun palvelukeskusken tiloissa, missä koehenkilöt osallistuivat keskusteluryhmiin neljän viikon ajan kerran viikossa. Kaikki osallistujat (N=37) olivat eläkkeellä olevia pääkaupunkiseudulla asuvia naisia. Osallistujien ikäjakauma oli 59–91 vuotta iän keskiarvon ollessa 75 vuotta. Osallistujat jaettiin koeryhmiin (n=20) ja kontrolliryhmiin (n=17). Keskusteluryhmien varsinaiseksi tapaamisajaksi oli varattu aina yksi tunti. Keskusteluryhmissä koehenkilöt antoivat pareittain toisilleen hierontaa sisältävää käsihoitoa 10 minuutin ajan vuorollaan sekä keskustelivat samalla valmiiksi annetusta aiheesta. Kontrolliryhmän koehenkilöt vuorostaan keskustelivat samasta valmiiksi annetusta aiheesta 20 minuutin ajan ilman fyysistä kosketusta. Loppuaika keskusteltiin yhteisesti. Tutkimusaineistö kerättiin kyselylomakkeilla ennen ja jälkeen koetilanteen. Kyselylomakkeet sisäl-sivät itsearviointimittareita, joilla mitattiin mielialaa, itsetuntoa ja ryhmäytymistä. Koehenkilöiltä tiedusteltiin myös heidän arvioitaan keskustelutilanteen ja keskustelukumppanin mielekkyydestä. Aineisto analysoitiin testaamalla kosketuksen vaikutusta mielialaan, itsetuntoon ja ryhmäytymiseen toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Kosketuksen vaikutusta keskustelukumpanin ja keskustelutilanteen mielekkyyteen testattiin riippumattomien otosten t-testillä. Kosketuksella ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta itsetuntoon, negatiiviseen mielialaan tai ryhmäytymiseen. Imputoidulla aineistolla saaduissa tuloksissa, positiivinen mieliala nousi neljän viikon aikana tilastollisesti merkitsevästi enemmän koeryhmän jäsenillä kuin kontrolliryhmän jäsenillä (F(4,436) = 3.64, p < .006, η² = .115). Havaitulla aineistolla ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa, (F(3,221) = 2.20, p = .09, η² = .136). Kosketuksen vaikutus oli kuitenkin melko suuri. Kosketus selitti 13,6 % positiivisen mielialan vaihtelusta. Negatiivinen mieliala laski molemmilla ryhmillä tilastollisesti merkitsevästi neljän viikon aikana (F(2,219) = 6.80, p = .003 , η² = .327). Tutkielman perusteella näyttää siltä, että kosketus osana keskusteluryhmän toimintaa saattaa käsiin kohdistettavana hierontana voimistaa sosiaalisen vuorovaikutuksen positiivisia vaikutuksia eläkeikäisillä naisilla kohottamalla heidän mielialaansa ja siten edistämällä terveyttä ja hyvinvointia. Tuloksia tulkitessa huomioitavaa kuitenkin on, että puuttuvien tietojen takia otos jäi luotettavan tilastollisen testauksen kannalta pieneksi.Tutkimus olisikin jatkossa mielenkiintoista toistaa suuremmalla otoskoolla ja paremmalla koeasetelman kontrolloinnilla.
  • Forsell, Marko (2021)
    Hyvinvointi koskettaa jokaista ihmistä erittäin henkilökohtaisella tasolla. Teoria siitä, mikä muodostaa hyvinvoinnin kuvaa, kuinka ihmisen hyvinvointi muodostuu. Tällä on merkitystä esimerkiksi silloin, kun päätetään hyvinvointivaltion varojen jakamisesta. Teorioilla on myös merkitystä pohdittaessa eettisiä kysymyksiä siitä, miten yritykset tarjoavat ja hyödyntävät hyvinvoinnin rakentajiin liittyviä tuotteita ja palveluita. Hedonismi, haluteoriat ja listateoriat ovat yleinen tapa luokitella keskeiset hyvinvointiteoriat. Hedonismi on saanut osakseen voimakkaasti kritiikkiä alusta lähtien ja varsinkin lähempänä nykyaikaa Robert Nozickin ajatuskoe kokemuskoneesta ja Eden Linin ajatuskoe Identtiset elämänajat ovat olleet sen verran vakuuttavia, että hedonismi usein sivuutetaan huonona teoriana hyvinvoinnista. Tämän työn tarkoituksena on puolustaa hedonismia Nozickin ja Linin ajatuskokeita vastaan. Mikäli hylkäämme jonkin hyvinvointiteorian väärin perustein, niin tällöin hyvinvointiin liittyvä keskustelu ja sen pohjalta tehtävät päätökset ovat lähtökohtaisesti ongelmallisia. Työn argumentti rakennettiin analysoimalla Nozickin ja Linin ajatuskokeita ja esitettiin niiden heikkoja kohtia. Tämän pohjalta työssä rakennettiin kaksi ajatuskoetta, jotka johdettiin Nozickin ja Linin ajatuskokeista, mutta jotka pyrkivät korjaamaan niissä löytyneitä puutteita. Työssä todettiin, etteivät Nozickin ja Linin ajatuskokeet lopullisesti kumoa hedonismia hyvinvointiteoriana. Työssä ei kuitenkaan voida lopullisesti sanoa, että hedonismi olisi ainoa oikea hyvinvointiteoria. Työn keskeisiä kontribuutiota ovat Nozickin ja Linin ajatuskokeiden analyysin pohjalta löytyneet uudet ongelmalliset kohdat argumenteissa sekä työssä rakennettujen ajatuskokeiden tuomat uudet vastaväitteet ja mahdollisuudet hahmottaa kokemuskoneeseen pohjautuvien ajatuskokeiden tuloksia

  • Ristaniemi, Marko (2020)
    Tämän opinnäytetyön tehtävänä on tutkia HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvien iäkkäiden henkilöiden (seniorit) subjektiivista hyvinvointia. Tähän tutkimustehtävään vastataan kahden alakysymyksen kautta: 1) Mitkä tekijät edistävät ja rajoittavat senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 2) Mitkä heidän kokemuksensa ovat HelsinkiMission tukihenkilötoiminnasta. Tutkimuksen aineisto on kerätty viidestä henkilökohtaisesta teemahaastattelusta HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvilta senioreilta. Tutkimukseni on laadullista tutkimusta eikä pyri tulosten yleistettävyyteen, vaan pyrkii tuomaan esille senioreiden oman äänen heidän arkensa hyvinvoinnin kokemuksesta. Kerätty aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Analyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä teemaa: merkityksellisyys, kohtaaminen, rajoite ja apukeino. Näiden neljän teeman keskinäiset suhteet ilmenevät kahtena parina. Kohtaamisen teema toimii merkityksellisyyden mahdollistajana ja merkityksellisyys tuottaa hyvinvointia; rajoitteen teema toimii hyvinvoinnin esteenä ja apukeino vähentää rajoitteen vaikutusta. Ensimmäinen tutkimuskysymys saa vastauksen tutkimuksen kaikissa neljässä tuloksessa. Toinen tutkimuskysymys saa vastauksen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa tuloksessa. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset: 1) Vastavuoroisten merkityksellisten kohtaamisten, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan tärkeys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä ja kohtaamisten puuttuminen hyvinvointia rajoittavana tekijänä. 2) Vapaaehtoistoiminnan, kuten HelsinkiMission erityisluonne ohittaa kohtaamisia rajoittavia tekijöitä, edistäen senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 3) Perheen ja ystävyyssuhteiden, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan merkityksellisyys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä. Hankaluudet perheyhteyksissä ja ystävyyssuhteissa tai niiden puuttuminen rajoittaa senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 4) Tutkimuksen teemat ovat yhteneviä Allardtin teorian kolmen perusluokan kanssa. Allardtin teoriasta puuttuu kuitenkin uskonto hyvinvoinnin osa-alueena. Uskonto esiintyy aineistossa hyvinvointia edistävänä tekijänä.

  • Berki, Zsuzsanna (2019)
  • Lauhio, Eveliina (2020)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Voi hyvin -lehden muutosta lehden ensimmäisen ja nykyisen päätoimittajan silmin. Tutkielman näkökulmaa rajaa kolme kysymystä, joihin työ pyrkii ehdottamaan vastauksia. Mitä henkisyys ja hyvinvointi ovat? Miten henkisyys ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa? Miksi henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa juuri nyt? Tutkimusta varten on haastateltu Marika Borgia, joka toimi Voi hyvin -lehden päätoimittajana vuosina 1986-1997, ja Riitta Nykästä, joka on luotsannut Voi hyvin -lehteä vuodesta 2018 lähtien. Tutkimuksen lähtökohta on fenomenologis-hermeneuttinen. Sen mukaan haastateltavien kokemukset ja niiden merkitykset pyritään tavoittamaan mahdollisimman autenttisina. Haastatteluaineiston keräämisessä käytetään menetelmänä teemahaastattelua ja materiaalin käsittelyssä temaattista analyysia. Teoreettisessa osassa perehdytään uushenkisyyden nousuun Suomessa ja maailmalla, henkisyyden ja uskonnon käsitteisiin, holistiseen hyvinvointiin, naistenlehtien markkinoihin ja henkisyyden sekä kaupallisuuden suhteeseen. Läpi tutkimuksen kulkevia teemoja ovat henkisyyden ja hyvinvoinnin käsitteet, holistinen näkemys hyvinvointiin ja henkisyyden ja kaupallisuuden suhde. Taustateorioina käytetään muun muassa Paul Heelasin holistisen henkisyyden teoriaa ja Wouter J. Hanegraaffin uushenkisyyden luonnehdintaa. Tutkielman tuloksista selviää, että henkisyys ja hyvinvointi kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän – ja että ne kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Holistinen eli kokonaisvaltainen hyvinvointi tarjoaa vastapainoa kiireiselle arjelle ja materialismille. Toisaalta henkisyys ja hyvinvointi ovat kasvava bisnes joogastudioineen ja vaihtoehtoisine hoitomuotoineen. Henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa nyt, koska moni voi huonosti. Kokonaisvaltaisen – fyysisen, psyykkisen ja henkisen – hyvinvoinnin trendin uskotaan kasvavan tulevaisuudessa. Samalla suorittamisen ajan arvellaan olevan ohi, ja armollisuuden nousevan trendiksi. Ihmiset kaipaavat myös ripauksen lumoa ja mystiikkaa elämäänsä. Kiinnostus henkisyyttä ja hyvinvointia kohtaan tekee alasta myös kasvavan bisneksen. Tutkimus piirtää kuvaa Voi hyvin -lehden muutoksesta sen yli 30-vuotisen taipaleen ajalta. Lehden arvot ja aihepiirit ovat pysyneet vuosien varrella melko samoina. Lehti rohkaisee ihmisiä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja henkiseen kasvuun, aivan kuten se teki lehden alkuaikoina 1980-luvulla. Eniten muutosta on tapahtunut Voi hyvin -lehden toimitusprosessissa, joka on ammattimaistunut ja tullut toimintatavoiltaan lähemmäksi muita suuria aikakauslehtiä. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti yksittäisten Voi hyvin -lehden päätoimittajien käsityksiä, tutkielma osallistuu myös laajempaan keskusteluun henkisyyden noususta ja uskonnollisuuden merkityksen vähenemisestä länsimaissa.

  • Jaakkola, Paula (2019)
    Hevosen kivun tunnistaminen on välttämätöntä sairauksien havaitsemiseksi ja hevosen hyvinvoinnin takaamiseksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tietoa hevosen kipuun liittyvistä käyttäytymistavoista ja kasvonilmeistä sekä vertailla niiden etuja ja rajoitteita kivun tunnistamisessa. Hevosen kipuun on yhdistetty suuri määrä käyttäytymismuutoksia, jotka liittyvät hevosen liikkumiseen, asentoon, aktiivisuuteen tai vuorovaikutukseen ympäristön ja ihmisten kanssa. Jotkin havaitut käyttäytymistavat, kuten pään heiluttaminen, ovat tarkasti määriteltyjä yksittäisiä tapahtumia, kun taas esimerkiksi apaattisuus kuvaa koko hevosen olemusta. Kivun sijainti, kesto ja voimakkuus voivat vaikuttaa kivuliaan hevosen käyttäytymiseen. Kivun voimakkuuden arvioimista varten on kehitetty erilaisia kipuasteikkoja. Niiden avulla hevosesta tehdyt havainnot pisteytetään sen mukaan, kuinka voimakkaaseen kipuun niiden oletetaan viittaavaan. Kipuasteikoissa käytetään hevosen käyttäytymistä, kasvonilmeitä, fysiologisia muuttujia tai erilaisia yhdistelmiä näistä. Suuri osa asteikoista on kehitetty vain tietyn sairauden tai toimenpiteen aiheuttaman kivun arvioimiseen, ja näyttö niiden todellisesta kyvystä erottaa kivun eri voimakkuuksia on vähäistä. Hevosen kivun tunnistaminen kasvonilmeiden perusteella on kohtalaisen uusi tutkimuskohde. Kivuliaan hevosen kasvonilme muodostuu tyypillisestä korvien asennosta sekä silmien, sierainten ja turvan muodosta. Kasvonilme vaikuttaa olevan riippumaton kivun laadusta ja sijainnista. Hevosen käyttäytymisen ja ilmeiden havainnointi on yksinkertaista eikä vaadi erityisiä välineitä, joten se on mahdollista myös hevosenomistajille ja harrastajille. Kivun arviointi käyttäytymisen tai kasvonilmeiden perusteella on luotettavampaa kuin fysiologisten muuttujien määrittäminen, ja saadut tulokset ovat paremmin toistettavissa kuin henkilökohtaiseen kokemukseen pohjautuvat arviot. Monet tekijät kuitenkin vaikeuttavat hevosen kivun tunnistamista. Kipu on hevosen yksilöllinen kokemus, joten sen arviointi ulkoisten merkkien perusteella on aina epätarkkaa. Tutkimustulosten soveltamista käytäntöön rajoittaa erilaisten kivuliaiden tilojen suuri määrä, yksilöllinen vaihtelu hevosten välillä ja havainnointiin käytettävissä oleva aika. Etenkin lievän tai kroonisen kivun tunnistaminen on vaikeaa, sillä niihin liittyvät merkit ovat hienovaraisia ja niistä on hyvin heikosti tutkimustietoa.