Browsing by Subject "ikääntyminen"

Väestön ikääntymiseen liittyvistä uhkakuvista ja yhteiskunnallisista haasteista puhutaan paljon. Yhtenä strategiana vastata näihin haasteisiin on huomion kohdistaminen ikääntyvien voimavaroihin ja ennaltaehkäiseviin toimintatapoihin. Ennaltaehkäisevä työ on tärkeää kohdentaa riskiryhmiin. Ikääntyvät, yksinasuvat ja pienituloiset naiset ovat monin tavoin haavoittuvassa asemassa. Tämä tutkimus kohdistuu heidän voimavaroihinsa ja arkiseen selviytymiseensä. Tutkimuksella halutaan selvittää ikääntyvien naisten kokemuksia omista voimavaroistaan sekä sitä, miten he selviytyvät vastoinkäymisistä. Tutkimuksen tuottama tieto voi auttaa löytämään keinoja voimavarojen ja resilienssin tukemiseksi. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat onnistunut ikääntyminen, resilienssi ja voimavarat. Onnistuneen ikääntymisen käsitettä tarkastellaan kriittisesti, ja tässä tutkimuksessa nojaudutaan määritelmään, jonka mukaan onnistunut ikääntyminen on koko elämänkulun aikana esiintyvää selviytymistä haasteista ja vastoinkäymisistä. Tähän selviytymiseen viitataan resilienssillä. Resilienssi on sekä yksittäisistä kriiseistä että jatkuvasti esiintyvistä arjen haasteista selviytymistä ja muutoksiin sopeutumista. Resilienssi on dynaaminen prosessi, johon vaikuttavat niin yksilön sisäiset kuin ympäristöön ja laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin liittyvät tekijät. Voimavarat määritellään tässä tutkimuksessa tekijöiksi, jotka tukevat selviytymistä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka taustalla vaikuttaa fenomenologis-hermeneuttinen tieteenfilosofia. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastattelemalla kuutta 62-75 -vuotiasta naista. Haastattelut on toteutettu syksyllä 2016. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulosten perusteella ikääntyvät naiset kokivat tärkeimmiksi voimavaroikseen suhteet toisiin ihmisiin, mielekkään toiminnan sekä ympäristöön liittyvät tekijät. Suhteissa läheisiin ihmisiin oltiin sekä avun saajia että antajia. Ikääntyvät olivat aktiivisia harrastajia ja erilaisten järjestöjen toiminta paikantui tärkeäksi osallistumisen areenaksi. Viihtyisä asuinympäristö, luonto ja erityisesti metsä koettiin voimavaroiksi. Arkea rajoittivat monin tavoin pienet tulot ja terveydelliset haasteet. Haasteisiin oli sopeuduttu arkea ja asenteita muokkaamalla, tarkalla suunnittelulla ja läheisten apuun turvautumalla. Vaikeuksista selvittiin, koska oli pakko, ja niihin suhtauduttiin sinnikkyydellä. Aineistosta oli paikannettavissa monia resilienssiin liitettyjä piirteitä, kuten menneisyyden hyväksyminen, myönteinen elämänasenne, kyky iloita pienistä asioista, vahva autonomia ja aktiivisuus. Tuloksissa taloudellisen tilanteen, terveyden ja sosiaalisten suhteiden merkitykset kietoutuivat monin tavoin yhteen. Tuloksissa korostui erityisesti ilmaisen toiminnan merkitys. Toiminnan kautta pienituloiset ikääntyvät naiset saivat mielekästä tekemistä arkeen sekä areenoita tavata ihmisiä ja luoda sosiaalisia kontakteja. Voimavarojen tukemista ei tule jättää vain kolmannen sektorin varaan, vaan voimavaralähtöisyys ja ennaltaehkäisy on tarpeen ottaa yhä enemmän huomioon myös julkisia palveluita suunniteltaessa niin sosiaalihuollossa kuin esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntatoimessa. Voimavarojen ja resilienssin tukemisen näkökulma voi tuoda sosiaalityöhön uusia aineksia esimerkiksi ryhmämuotoisen työskentelyn, työotteen sekä palvelujen koordinoinnin ja kehittämisen alueilla.

Tässä tutkielmassa käsitellään ikääntyvien naisten näkemyksiä alkoholinkäytöstä. Tavoitteena on saada tietoa heidän omista näkemyksistään ja koota niitä yhteen. Ikääntyvät naiset muodostavat hyvin heterogeenisen joukon ja he omaavat myös erilaisia käsityksiä alkoholin käytöstä. Tutkimukseen osallistuneet naiset ovat iältään 55–85-vuotiaita. Tutkimusaineisto kerättiin pienen kaupungin alueella Keski-Suomessa. Tutkimus on toteutettu puolistrukturoiduilla kyselylomakkeilla ja 2 teemahaastattelulla. Kyselylomakevastaukset muodostavat tutkimuksen pääaineiston. Kyselylomakkeita jaettiin kolmekymmentä kappaletta ja niitä palautui kaksikymmentäyhdeksän kappaletta. Tutkimuskysymykseni on: Minkälainen on ikääntyvien naisten näkemys omasta ja ikäistensä naisten alkoholinkäytöstä? Aineistoni analyysitapa on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, jossa teemoittelun avulla saadaan monipolvinen aineisto tiivistettyä ja sieltä voidaan etsiä tutkimuskysymykseen vastaavia tietoja. Vastauksia analysodaan neljän eri teeman avulla. Ne ovat ensinnäkin paikka, jossa alkoholia käytetään, toisena rituaalinen tapa eli miten alkoholia käytetään, kolmantena alkoholikulutusmäärät ja neljäntenä alkoholinkäytön tarkoitus. Näkemyksiä toisten naisten alkoholinkäytöstä lähestytään suopean suhtautumisen ja kriittisemmän suhtautumisen avulla. Vastaajat suhtautuivat omaan alkoholin käyttöönsä kuvaten sitä sopivaksi ja hyväksyttäväksi. Alkoholinkäytön kontrolli oli vastaajien mielestä koko ajan läsnä. Oma alkoholinkäyttö liittyi selvästi joko nautintoon tai rituaaliseen tapaan. Vastauksissa tulee vahvasti esiin feminiininen juomatapa, jossa alkoholinkäyttö ei ole humalahakuista. Toisten, ikäistensä naisten alkoholinkäytössä nähtiin jonkin verran ongelmia ja kontrollin katoamista. Humala liitetään yleensä toisiin naisiin kun oma alkoholinkäyttö on samaan aikaan kohtuullista. Ikääntyvät naiset käyttävät ja ovat tottuneet käyttämään alkoholia enemmän kuin aiemmat sukupolvet. He ovat hyvin heterogeeninen joukko ja heidän syyt käyttää alkoholia ovat yksilöllisiä. Tutkimuksen tulisi painottua näihin yksilöllisiin syihin, jotta tulevaisuudessa voidaan vastata ikääntyvien naisten alkoholinkäytön aiheuttamiin kysymyksiin ja mahdollisiin ongelmiin.

Tässä tutkielmassa selvitettiin, kuinka vangeille luotavissa rangaistusajan suunnitelmissa huomioidaan ikääntyminen ja sen mahdollisesti mukanaan tuomat haasteet vankeusrangaistuksen aikana. Väestön ikääntyminen on maailmanlaajui-nen ilmiö, joka vaikuttaa etenkin Suomessa ja näkyy väistämättä myös vankiloissa. Etenkin Yhdysvalloissa vanhempien vankien määrä jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Lisäksi kansainvälisten tutkimusten mukaan vankien terveys on merkit-tävästi huonompi kuin saman ikäisellä normaaliväestöllä. Nämä seikat tukevat ikääntymisen tutkimuksen merkittävyyttä. Myös rangaistusajan suunnitelmia on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu toistaiseksi varsin vähän. Tutkielmassa esitelläänkin varsin kattavasti maailmalla tehtyä tutkimusta desistanssista ja ikääntyvistä vangeista, sillä kotimaista ai-neistoa on hyvin vähän saatavilla. Tutkielmassa pohdittiin, kuinka ikääntyvän vangin omaa, uuden ja paremman toimijuuden löytymistä ja sen kautta desis-tanssia koetetaan vankeusaikana edesauttaa. Suomalaisen kriminaalipolitiikan tavoitteena on ennen kaikkea pyrkiä ehkäisemään uusintarikollisuutta. Tähän rikoksista irtautumisen prosessiin eli desistanssiin rikoksista tuomittuja ohja-taan vankeusaikana erilaisilla vankitoiminnoilla ja kuntoutuksella. Useat tutkimukset eri maissa osoittavat, että ikääntymi-nen on yksi merkittävimmistä desistanssin taustavaikuttajista. Tutkielmassa analysoitiin 20 rangaistusajan suunnitelmaa ja niihin liittyvää riski- ja tarvearviota yli 50-vuotiaana ehdot-toman rikostuomion saaneilta, vuonna 2017 vapautuneilta miesvangeilta. Kirjallisuudesta nousseita tarkastelukysymyksiä rangaistusajan suunnitelmia läpikäytäessä olivat ikääntymisen ohella desistanssiin pyrkiminen kuntoutuksen kautta sekä ikääntyvän vangin terveys. Tärkeimpänä tuloksena voidaan todeta, että ikääntymistä ei juurikaan käsitellä rangais-tusajan suunnitelmissa. Sen sijaan uusintarikollisuutta ja desistanssia pyritään vankilaolosuhteissa selkeästi edistämään erilaisilla kuntoutustoimilla kuten päihdekuntoutuksella. Myös sosiaalisten suhteiden ylläpito, koulutusmyönteisyys ja työskentelyyn kannustaminen nousivat merkittäviksi tekijöiksi rangaistusajan suunnitelmissa ja sitä kautta näyttäytyivät tärkeinä kriminaalipoliittisina toimenpiteinä. Jatkossa ikääntyvien vankien rangaistusajan suunnitelmien vieläkin syvälli-sempi tarkastelu tai erilaisten vankiryhmien, kuten nuorten rikoksentekijöiden, rangaistusajan suunnitelmien vertailu toisi hyvää uutta tutkimustietoa.

Aims. The purpose of this study was to find out the food choices related to the main meal of the day for the elderly, what factors can be found in the background of the choices, and the attitude of the elderly towards counseling related to food choices. The theoretical framework is based on previous research on food choice, aging and nutrition in the elderly. The concept of food sense is used in the study as one of the supporting concepts of the analysis, and the research questions have been guided by Belasco's (2008) food choice triangle, where the concepts are identity, responsibility and suitability. The main questions of the study are: 1. What food choices do seniors make with the main meal of the day? 2. How do older people justify their food choices? 3. How do older people experience food counseling? Methods. The data were collected by interviewing six retirees over the age of 65. Participants in the study prepared their own meals for the day and independently took care of arranging their own food supply and purchasing food supplies. Two of the participants in the study were men and four were women, among them one couple. The research material was analyzed using the content analysis of the qualitative research. Results and conclusion. The food choices of the main meal of the day were influenced by taste, health, price and reasonableness. The food that was prepared was traditional home cooking. The food was prepared by the participants themselves, and decisions on food choices were made independently by the participants, taking into account general food recommendations and their own state of health. The factors explaining the food choices were one's own taste preferences, the utilization of seasonal raw materials and the suitability of the raw materials for one's own diet. There was not perceived a need for actual nutrition counseling. Information coming through the media was perceived as contradictory and confusing.

Tavoitteet. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää aikuisten kerronnan rakennetta sekä kerronnassa iän myötä mahdollisesti ilmeneviä muutoksia. Kertomukset ovat tärkeä osa ihmisten välistä vuorovaikutusta ja läsnä jokaisen arjessa. Kertomuksia tutkitaan monella eri alalla ja niitä tarkastellaan monesta eri lähtökohdasta. Tämä kirjallisuuskatsaus nojaa Kintschin ja van Dijkin (1978) ajatukseen kertomuksen rakenteen kolmiportaisesta mallista, jossa ylimpänä on kertomuksen yleinen muoto. Sen alapuolella on kertomuksen semanttinen rakenne, kertomuksen idea ja kolmannella tasolla on kertomuksen lauseiden ja virkkeiden rakenne ja merkitykset. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kertomuksen keskimmäistä porrasta, semanttista rakennetta, jota voidaan analysoida muun muassa kertomuskielioppien avulla. Kaksi kuuluisaa kertomuskielioppia ovat kehittäneet William Labov (1977) sekä Stein ja Glenn (1979). Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan terveiden, kielellisesti tyypillisten aikuisten kerrontaa, sillä jotta voidaan havaita kerronnan vaikeuksia ja haasteita henkilöillä, joilla on jokin kielellis-kognitiivinen vaikeus, on oltava tietoa siitä miten kielellisesti tyypilliset aikuiset tuottavat kertomuksia. Menetelmät. Tämän tutkimuksen menetelmänä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kirjalli-suushaku suoritettiin ProQuest LLBA tietokannassa. Hakulausekkeena oli (narrative OR story OR discourse) AND structure AND (adult OR ageing OR aging) NOT child* jolla löytyi yhteensä 190 englanninkielistä, vertaisarvioitua ja koko tekstillä löytyvää artikkelia. Poissulkuprosessin myötä näistä artikkeleista tämän tutkielman aineistoksi valikoitui viisi artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Kerronnan rakenteen arvioimiseen käytettävät menetelmät vaihtele-vat eikä käytössä ole yhtä yhteistä menetelmää. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan todeta, että tutkimustulokset vaihtelevat riippuen käytetystä menetelmästä ja analyysitavasta. Ikääntyminen näyttäisi vaikuttavan kerronnan rakenteeseen, mutta tarvitaan lisää tutkimusta aiheesta.

Kuolema on aihe, jota on tutkittu suomalaisen sosiaalityön näkökulmasta hyvin vähän. Kuolemaan liittyy kuitenkin monia ilmiöitä, joita sosiaalityön asiakastyössä väistämättä kohdataan. Sosiaalityöntekijä saattaa olla tekemissä esimerkiksi kuolemaa lähestyvän tai kuolemantoiveita esittävän asiakkaan kanssa, kohdata asiakkaansa kuoleman, hoitaa vainajan asioita tai työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat menettäneet läheisensä kuoleman seurauksena. Tässä tutkielmassa lähestytään kuoleman tematiikkaa käsittelemällä kuoleman kohtaamista gerontologisessa sosiaalityössä. Tutkielmassa selvitetään miten kuolema ilmenee ja miten sitä käsitellään gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaisena sosiaalityöntekijät kokevat omat valmiutensa kohdata kuoleman teemoja työssään. Tutkielman näkökulma on sosiaalityöntekijöiden kokemuksissa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla viittä gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijää puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Haastatteluaineisto on analysoitu osittain aineistolähtöisen ja osittain teoriaohjaavan sisällönanalyysin otteella. Haastatteluaineiston perusteella gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä kuolema ilmenee pääasiassa kolmen eri teeman kautta. Nämä teemat ovat asiakkaan oma kuolema, asiakkaan itsetuhoisuus sekä asiakkaan läheisten kuolema. Sosiaalityöntekijät arvioivat kuolemaan liittyvien ilmiöiden olevan työssä usein luonnollisesti läsnä, sillä kuolema on osa heidän asiakaskuntaansa kuuluvien ikääntyvien ihmisten elämäntodellisuutta. Kuolema ei kuitenkaan ole työn ydintä eikä siihen liittyviä asioita tule vastaan usein. Gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijät tiedostavat ja tunnistavat tästä huolimatta tämän tematiikan osana työtään. Konkreettisesti sosiaalityöntekijät työskentelevät kuoleman teemojen kanssa asiakastyössään esimerkiksi puhumalla asiakkaan kanssa kuolemasta ja kuolemansurusta, auttamalla itsetuhoista asiakasta, tukemalla asiakkaan omaisia tai hoitamalla asiakkaan kuoleman jälkeisiä toimenpiteitä. Sosiaalityöntekijöillä on monia valmiuksia kohdata kuolemaa työssään. Kuoleman kohtaamisen valmiuksia hahmoteltaessa gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijöillä on havaittavissa tiedollista, taidollista, itsetuntemukseen ja kontekstualisoimiseen liittyvää kompetenssia. Kuoleman kohtaamista asiakastyössä tukevat myös työntekijän työympäristö ja työyhteisön tuki. Näistä eri osa-alueista muodostuu työntekijän kuolemakompetenssi, jonka voidaan käsittää sisältävän erilaiset kuoleman kohtaamisen ulottuvuudet. Sosiaalityöntekijöillä on monista kuoleman kohtaamisen valmiuksistaan huolimatta toiveita kehittää omaa työskentelyään kuolemaan liittyvien työtehtävien parissa. Ottaen huomioon kuoleman aihealueen vähäisen ilmenemisen sosiaalityön tutkimus-, koulutus- ja työn kehittämisen kentällä niin maassamme kuin kansainvälisestikin, tämän tutkielman päätelmänä on, että kuoleman tematiikkaan ja sen kohtaamiseen olisi hyvä kiinnittää sosiaalityössä nykyistä enemmän huomiota.

Objectives. As the population is aging, it is important to support healthy aging. Active musical hobbies, like choir singing, are a promising tool for this. So far, there are only a few controlled studies that explore the benefits of choir singing. The aim of this study was to investigate how choir singing is associated with social support, mood and cognitive performance. In addition, the association between choir singing and musical engagement as well as the associations between musical engagement and social support and mood were examined. Methods. Healthy seniors (N=105) aged 60 years and older (mean age 71 years) participated in this cross-sectional study. Of the subjects, 61 subjects were choir singers and 44 were controls. A majority (70 %) of the subjects were female with, on average, short-cycle tertiary level education. Perceived social support, mood and musical engagement were assessed with questionnaires. General cognition, executive function, working memory and verbal short-term memory were assessed with neuropsychological tests. The association of choir singing with social support, mood, cognitive performance and musical engagement were examined with analyses of covariance (ANCOVA). Associations of musical engagement with social support and mood were examined with correlation analyses. Results. Compared to the control group, the choir singers had higher scores on the Social Provisions Scale, especially in general social support, attachment, social integration and guidance, but not in reassurance of worth, reliable alliance or opportunity for nurturance. There was no difference between the groups on mood or cognitive performance. The choir singers also reported higher musical engagement on almost all scales of the Music Engagement Questionnaire compared to the controls. Musical engagement was associated especially with general social support, social integration and reassurance of worth. Conclusion. This study supports and elaborates on previous evidence of social benefits of choir singing, but not emotional or cognitive benefits. Social characteristics of choir singing are a major advantage compared to other leisure activities. Instead, choir singing does not stand out from other leisure activities with its emotional and cognitive qualities. This study addresses the close relationship between choir singing and musical engagement which in turn, is associated with social support. These findings can be utilized to support healthy aging and in prevention, for example, of loneliness.

The aim of this study was to describe and analyse the notions and experiences ageing employees have about the development of expertise as well as collaboration with fellow experts. The research questions were firstly, how does expertise develop, secondly, for what purposes are shared expertise and networking used at work, and thirdly, how do ageing and experience manifest themselves at expert work? This topic is relevant, because the changes in information work and the more complicated work environments require development from employees in their own as well as in cooperative work. According to previous studies a shared, aim-specific course of action develops collective acquisition of information, which in turn results in growing collective expertise. However, ageing has not been sufficiently recognised or profited from in the previous studies about the development of expertise. This provides a motive for this study. The theoretical framework of the study focuses on examining the development of shared expertise from the viewpoint of building information by combining cognitive, unshared expertise and the kind of expertise that arises from sociocultural theory. The data were gathered through thematic interviews with ten employees between 50 and 64 years of age. With the help of content analysis the answers were divided into three categories: the development of expertise, cooperation and networking, and age and experience at expert work. In addition to these, the theme of changes in expertise arose from the data. In accordance with theoretical framework, the results highlighted the fact that expertise was not seen merely as an unshared characteristic, but instead its development required interaction with others. Usually this development coincided with a change that caused a push forward. Aim-specific actorship, networking, and the sharing of skill and information helped the experts to reach better results. Expertise was seen as something developing through age and experience, but varying ages proved to be an advantage when different strengths and experiences could be profited from as a part of shared expertise. As a conclusion it is advisable to support, share, and make use of the skills and knowledge of people of varying ages more than before in order to develop shared expertise.

Aiemmassa muuttoliikettä ja integraatiota käsittelevässä empiirisessä ja teoreettisessa tutkimuskirjallisuudessa on peräänkuulutettu integraation tutkimista monipaikkaisena ja -ulotteisena ilmiönä ylirajaisesta näkökulmasta. Tämän tutkielman tarkoitus on käsitellä Suomessa pysyvästi asuvia, vähintään 50 vuotta täyttäneitä venäjänkielisiä siirtolaisia kyseisestä näkökulmasta. Tutkielmassa integraatio ymmärretään minkä tahansa ryhmän – siis myös ei-siirtolaisten – integraationa mihin tahansa sosiaaliseen järjestelmään. Tarkastelu kuitenkin rajataan aiemman tutkimus- ja teoriakirjallisuuden perusteella kolmeen sosiaaliseen järjestelmään tai integraation kohteeseen: Suomen valtayhteiskuntaan, venäjänkieliseen paikallisyhteisöön sekä ylirajaiseen tilaan. Ne eivät tarkoita lopullista tai tyhjentävää kokonaisuutta, mutta mahdollistavat perustellun rajauksen monipaikkaisen integraation empiiriseen ja kvantitatiiviseen tarkasteluun. Integraatiosta tarkastellaan myös neljää eri ulottuvuutta: rakenteellista, sosiaalista, kulttuurista ja identifikationaalista. Aineistona on vuonna 2019 CHARM-hankkeessa (Care, Health and Ageing of Russian-speaking Minority in Finland) kerätty ainutlaatuinen, määrällinen kyselyaineisto (N=1082), joka tarjoaa ensi kertaa väestöllisesti edustavaa tietoa ikääntyvistä siirtolaisista. Menetelmänä käytetään moniulotteista korrespondenssianalyysia (MCA) tarkastelemaan Suomen valtayhteiskuntaan suuntautuvan integraation, venäjänkieliseen paikallisyhteisöön suuntautuvan integraation sekä ylirajaisen integraation taustalla vaikuttavia piiloisia rakenteita. Valtayhteiskuntaan ja ylirajaiseen tilaan suuntautuvan integraation taustalta löydetään kaksi ulottuvuutta: konsonantti sekä dissonantti integraatio. Konsonantissa integraatiossa siirtolaisen identifikaatio on yhdenmukaista rakenteellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen integraation kanssa. Dissonantissa integraatiossa puolestaan havaitaan identifikationaalista erottautumista tai välimatkaa muusta integraatiosta. Lineaarisessa regressioanalyysissa perehdytään tarkemmin Suomen valtayhteiskuntaan suuntautuvan integraation konsonanttiin ja dissonanttiin ulottuvuuteen ja katsotaan, miten valitut taustatekijät – sukupuoli, ikä, maahanmuuton ajankohta, maahanmuuton peruste, asuinsijainti, tulot sekä koettu syrjintä – ovat yhteydessä niihin. Havaitaan, että naissukupuoli sekä varhaisempi maahantulon ajankohta ovat yhteydessä sekä konsonanttiin että dissonanttiin integraatioon valtayhteiskuntaan. Tulos voi selittyä sillä, että miehillä ja vähemmän aikaa maassa olleilla integraation taso on matalampi, ulottuvuudesta riippumatta. On myös mahdollista, että pidempi maassaoloaika moninaistaa integraatiopolkuja, mistä syystä se on positiivisessa yhteydessä kumpaankin ulottuvuuteen. Maahanmuuton perusteista perhesyistä muuttaminen on positiivisessa yhteydessä vain dissonanttiin integraatioon. Voi olla, että jos päätös muutosta ei välttämättä ole ollut oma vaan toisen perheenjäsenen, voi identifikationaalinen integraatio olla vähäisempää tai hitaampaa kuin rakenteellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen integraatio, mikä selittäisi tulosta. Syrjintä on negatiivisessa yhteydessä konsonanttiin integraatioon, mikä puolestaan saattaa selittyä sillä, että valtaväestön taholta koetun syrjinnän on aiemmissa tutkimuksissa havaittu lisänneen kielteisiä kokemuksia ja vähentäneen siksi identifikaatiota kielteiseksi koettua valtayhteiskuntaa kohtaan. Väestön moninaisuuden pitäisi olla yhteiskuntapolitiikan lähtökohta. Mikäli siirtolaisten integraatiota valtayhteiskuntaan halutaan yhteiskunnallisella tasolla tukea, on syytä tarkastella, onko sille joitain rakenteellisia esteitä tai syrjäyttäviä ominaisuuksia, jotka saattavat aiheuttaa osattomuutta. Mikäli näin on, voitaisiin kyseisiä rakenteita muuttaa inklusiivisimmiksi ja syrjintään puuttua. Omankieliseen yhteisöön kiinnittymistä ja ylirajaisen elämäntavan toteutumista on myös tärkeää tukea, sillä nämä eivät ole pois integraatiosta valtayhteiskuntaan. Pohjimmiltaan integraatio ja syrjimättömyys lisäävät siirtolaisten hyvinvointia ja osallisuutta.