Browsing by Subject "käännösstrategiat"

Tutkielman tavoitteena on tutkia, millaisia käännösstrategioita kääntäjä käyttää kohdatessaan tekstissä kulttuurisidonnaisia käännösongelmia eli realioita. Lisäksi tarkastellaan, onko tietyt realiat käännetty säännönmukaisesti tiettyä käännösstrategiaa käyttäen. Tutkimusaineisto koostuu Jens Lapiduksen ruotsinkielisestä rikosromaanista Snabba Cash ja sen suomenkielisestä versiosta Rahalla saa. Tutkimusmateriaalina on käytetty romaanin sataa ensimmäistä sivua. Tutkimusmateriaali sisältää runsaasti kulttuurisidonnaisia käsitteitä ja se sopii siten erinomaisesti realioiden tutkimukseen. Esittelen työssäni Jens Lapiduksen kirjailijana ja myös hänen teoksensa Snabba Cash. Myös suomenkielisen version kääntäjä Anu Koivunen esitellään. Tutkielman teoriatausta muodostuu kääntämisen, kulttuurin ja realioiden teorioista. Lisäksi esitellään eri tapoja kategorisoida realioita ja erilaisia käännösstrategioita realioiden kääntämiseen. Pohdin kääntämistä kulttuurisidonnaisena toimintana ja kääntäjän roolia kulttuurienvälisen viestinnän välittäjänä. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen ja deskriptiivinen, mutta tukena käytetään myös kvantitatiivisia menetelmiä. Analyysissani poimin realiat Snabba Cashin sadalta ensimmäiseltä sivulta ja kategorisoin ne Nedergaard-Larsenin realiajaottelun mukaisesti. Tämän jälkeen luokittelen realioiden käännökset Leppihalmeen käännösstrategioiden mukaisesti. Eniten käytetty käännösstrategia materiaalissani on suora käännösvastine, vähiten puolestaan käytetään poisjättöä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että eri käännösstrategioiden välillä on eroja siinä, milloin ja miten usein niitä käytetään. Eri realiatyypeille käytetään myös eri strategioita. Kääntäjä vaikuttaa suosivan ensisijaisesti vieraannuttavia käännösstrategioita. Realia on tärkeä elementti lähtötekstissä ja kääntäjä pyrkii mahdollisuuksien mukaan säilyttämään sen myös kohdetekstissä.

Tämä tutkielma tarkastelee elokuvan Madagascar kulttuurisidonnaisten viittausten kohdalla käytettyjä käännösstrategioita. Lisäksi tutkielma tarkastelee elokuvan käännöksessä ilmeneviä eksplikoinnin esimerkkejä. Tutkielman teoreettinen viitekehys ja metodologia pohjautuu mm. Lawrence Venutin (1995) kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteeseen, Jan Pedersenin (2011) kielenulkoisten kulttuuriviittausten taksonomiaan sekä Candace Séguinot’n (1988) eksplikoinnin määritelmiin. Tutkimuskysymykseni on, millaisia käännösstrategioita elokuvan Madagascar kulttuurisidonnaisten viittausten kohdalla on käytetty, ja voiko käytettyjen käännösstrategioiden perusteella väittää, että käännöksessä on suosittu kotouttavaa tai vieraannuttavaa käännösstrategiaa. Lisäksi otan selvää, ilmeneekö elokuvan käännöksessä Séguinot’n (1988) määritelmien mukaista eksplikointia. Aineistosta nousi esille yksi keskeinen kulttuurisidonnaisten viittausten osa-alue: erisnimet. Erisnimiin sisältyvät maantieteelliset nimet, kutsumanimet sekä organisaatioiden nimet. Toinen kulttuurisidonnaisten viittausten osa-alue liittyy newyorkilaisuuteen, joka on keskeinen osa elokuvan päähenkilöiden identiteettiä. Näihin viittauksiin kuuluvat maininnat New Yorkin kaupunkikuvalle ominaisista liikkumisen muodoista sekä ruokakulttuurista. Aineiston tuloksista käy ilmi, että määrällisesti käytetyin käännösstrategia on säilytys. Erisnimien kohdalla on suosittu säilytystä ja virallista vastinetta. Newyorkilaisuuteen viittaavien ilmausten kohdalla on käytetty taas kulttuurillista korvausta. Näistä tuloksista ei kuitenkaan käy ilmi, että elokuvassa suosittaisiin vieraannuttavaa strategiaa, koska käännöksessä ilmenee kuitenkin paljon kotouttavia käännösratkaisuja silloinkin, kun lähdetekstilähtöinen vastine olisi ollut mahdollinen. Päähenkilöt ovat omaksuneet Stadin slangista ja Helsingin puhekielestä vaikutteita ottaneen puhetyylin, minkä voi itsessään katsoa olevan kotouttava strategia. Tulokset osoittavat myös, että elokuvan suomenkielisessä versiossa ilmenee jonkin verran eksplikointia, mutta myös sen vastaisia ilmentymiä.

Tutkimuksen aiheena ovat reaaliat eli kulttuurisidonnaiset elementit, ja niihin sovellettavat käännösstrategiat. Tutkielmassa analysoidaan F.E. Sillanpään teoksessa Nuorena nukkunut: eli vanhan sukupuun viimeinen vihanta (1931) esiintyviä reaalioita ja niiden kääntämistä sen kahdessa saksankielisessä käännöksessä Silja, die Magd (1932, kääntäjä Rita Öhquist) ja Jung entschlafen: eines alten Stammbaums letzter Trieb (2017, kääntäjä Reetta Karjalainen). Tutkielmassa selvitetään, onko reaalioita kadonnut käännettäessä, minkälaisia käännösstrategioita käännöksissä on käytetty ja millaisia vaikutuksia valituilla strategioilla on kohdetekstin ymmärrettävyyteen ja merkitykseen. Tutkimuksen teoriatausta pohjaa soveltuvin osin Pekka Kujamäen väitöskirjatutkimukseen (1998) Seitsemän veljeksen kahdeksasta saksannoksesta. Tutkimuksessa hyödynnetään Kujamäen tutkimustuloksia reaalioista ja niiden kääntämiseen sovellettavista käännösstrategioista sekä luodaan Kujamäen tapaan käännösprofiilit Nuorena nukkuneen kahdesta käännöksestä, tosin suppeampina. Käännösstrategioiden kohdalla hyödynnetään myös Ritva Leppihalmeen luokittelua joidenkin strategioiden osalta. Analyysin pohjana käytettävät käännösstrategiat ovat sitaattilaina, käännöslaina, eksplikointi, analogia, yläkäsite, vieruskäsite, assosiatiivinen käännös, lisäys ja poisto. Alkuperäisteoksesta on poimittu reaaliat kahdesta eri tekstikatkelmasta (31 s. + 11 s.). Reaaliat on luokiteltu teemoittain (yhteiskunta, vapaa-aika, erisnimet, luonto ja arkipäivä) sekä sovellettujen käännösstrategioiden mukaan. Epäselvät rajatapaukset on luokiteltu erikseen, kuten myös useampaa strategiaa yhdistelevät yhdistelmästrategiat. Työssä analysoidaan tarkemmin esimerkkejä kustakin käännösstrategiasta. Analyysin pohjalta huomataan, että käännökset eroavat toisistaan käännösstrategioiden käytön suhteen paikoin selvästi. Reaalioiden kääntämisessä sovelletut käännösstrategiat palvelevat pääsääntöisesti kohdelukijaa molemmissa käännöksissä. Esitellyistä käännösstrategioista molemmissa käännöksissä on sovellettu eniten sitaattilainaa, mikä selittyy suurella erisnimien määrällä. Esimerkkien analyysissä käy ilmi, että valitut käännösstrategiat lisäävät kohdetekstin ymmärrettävyyttä ja häivyttävät mahdollisia kulttuuritöyssyjä. Päätelmissä todetaan, ettei tutkimus sinällään luo uutta tietoa reaalioista, mutta luo tapaustutkimuksena kuvan reaalioista juuri tässä aineistossa. Tulokset limittyvät reaalioiden tutkimusperinteeseen siten, että ne tukevat ajatusta reaalioista käännösongelmana. Tapaustutkimuksena työ on jatkumoa Kujamäen aloittamaan käännöstieteelliseen reaalioiden tutkimukseen sekä tuo osaltaan uutta tietoa Öhquistin käännösten tuntemukseen. Työn tulokset vahvistavat myös näkemystä siitä, kuinka reaalioiden käännösstrategioita sovelletaan usein limittäin kohdetekstin tarpeiden mukaan.

Tutkielmassa tarkastelen reaalioiden käännösstrategioita ja käännösstrategioiden taustalla vaikuttavia tekijöitä vertaillen Haruki Murakamin Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) -teoksen reaalioita ja niiden käännöksiä Raisa Porrasmaan Värittömän miehen vaellusvuodet -käännöksessä (2014). Analysoin käännösreaalioita Ritva Leppihalmeen (2001) käännösstrategioiden sekä kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteiden pohjalta. Lisäksi tarkastelen mahdollisia syitä käännösstrategioiden taustalla: reaalialuokkia, ympäröivää tekstiä sekä japanilaisen kulttuurin tunnettuutta Suomessa. Minua kiinnostaa tietää, millaisia käännösstrategioita japaninkielisen romaanin suomennoksessa on käytetty ja miksi. Analyysissani paljastuu, että kotouttavia käännösstrategioita on käytetty hieman enemmän kuin vieraannuttavia strategioita. Yksittäisissä strategioista suosituin on ollut kuitenkin vieraannuttamisen ja kotouttamisen välimaastoon sijoittuva selittämisstrategia. Suomalaislukijalle vielä suhteellisen kaukaisen japanilaisen kulttuurin reaalioiden selittämiselle lienee tarvetta. Toisaalta samaista strategiaa ei ole lähes ollenkaan romaanin dialogissa, mikä kielii kyseisen strategian tekstuaalisesta raskaudesta. Birgit Nedergaard-Larsenin (1993) ja Peter Newmarkin (1988) teorioiden pohjalta jakamiani reaalialuokkia tarkastellessani selviää, että maantieteellisten reaalioiden kohdalla ei ole käytetty lainkaan vieraannuttavia käännösstrategioita. Muuten reaaliluokkien vaikutus käännösstrategioihin jää epäselväksi aineistoni suppeuden vuoksi. Tutkimukseni havainnollistaa erilaisia reaalioiden käännösratkaisuja japanista suomennettaessa ja raottaa niiden taustalla olevia tekijöitä. Tutkimustani olisi mielenkiintoista jatkaa laajemmalla aineistolla – tämä kenties avaisi tarkemmin yhteisiä tekijöitä tiettyjen reaalioiden käännösstrategioiden taustalla.

Tutkielmassani tutkin realioita eli kulttuurisidonnaisia elementtejä, jotka kantavat voimakkaan kansanomaisen tai historiallisen värityksen, ja joille on harvoin olemassa suoraa vastinetta toisessa kielessä, ja käännösstrategioita, joiden avulla niitä pystyy välittämään toiselle kielelle. Pohdin työssäni paitsi realioita ja niiden käännösstrategioita myös kääntämisen, kielen ja kulttuurin käsitteitä, käännösongelmia sekä globaalisia ja paikallisia käännösstrategioita. Tutkimuksen aineisto koostuu Nikolai Gogolin mystisestä kertomuksesta Vij (1834 - 1842) sekä sen kahdesta suomennoksesta: K. Revon Demonien ruhtinattaresta (1914) ja Juhani Konkan Maahisten valtiattaresta (1966). Sovellan työssäni bulgarialaisten tutkijoiden Sider Florinin ja Sergei Vlahovin teoriaa realioista ja niiden käännösstrategioista. Kyseiset tutkijat ovat tutkineet tätä aihetta mielestäni perusteellisemmin, kuin kukaan muu, ja heidän työnsä Neperevodimoe v Perevode (1980) ei ole pelkästään erittäin mielenkiintoinen ja informatiivinen, mutta se myös kattaa kaikki realiaan sekä sen kääntämiseen liittyvät kysymykset parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkielmani tavoitteena on tutkia, millaisia käännösstrategioita kääntäjät Repo ja Konkka ovat suosineet realioiden kääntämisessä ja miksi. En yrittänyt kritisoida kääntäjien valintoja, vaan tarkastin niitä ja ehdotin omia ratkaisuja silloin kun uskoin keksiväni paremman vaihtoehdon. Pohdin globaalistrategioiden vaikutusta käännökseen, ja tulin päätökseen, että käännöksen arviointi riippuu todella paljon siitä, minkälaisia tavoitteita sille asennetaan työn alussa, eikä globaalistrategia voi olla itsetarkoituksena. Tutkin työssäni 64 unikkirealiaa ja niiden käännöksiä. Jaoin kaikki realiat ryhmittäin niiden kanssa käytettyjen käännösstrategioiden perusteella. Tutkin jokaista tapausta yksityiskohtaisesti, ja vertailen myös kahden kääntäjän valintoja keskenään. Lopussa esitän pienen taulukon, josta selviää työni lopputulos määrällisessä muodossa. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että luvut kertovat paljon käännösten laadusta. Realian kääntäminen on luovaa työtä, joille ei ole välttämättä mahdollista keksiä tarkkoja sääntöjä, ja lopputuloksen onnistumisen voi arvioida ainoastaan toimeksiannon perusteella. Työssäni kiinnitän paljon huomiota myös ukrainalaiseen kulttuuriin, joka heijastuu Gogolin tekstissä, ja kerron realioista ja niiden todellisesta merkityksestä käyttäen monia selitettäviä ja etymologisia sanakirjoja.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vieraskielisten kirjallisuuden nimien käännösratkaisuja kahdessa suomennoksessa. Tutkimuksen kohteena ovat henkilönnimet ja paikannimet unkarilaisen Ferenc Molnárin Koulupoikia-nuorisoromaanin kahdessa eriaikaisessa suomennoksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia käännösratkaisuja suomennoksissa on käytetty unkarinkielisen alkuperäisteoksen A Pál utcai fiúk henkilön- ja paikannimen kohdalla. Suomennokset ovat vuosilta 1913 ja 2012, joten niiden välillä on 99 vuoden aikaero. Tutkimusaineistona on käytetty unkarinkielistä nuorisoromaania, sen kahta suomennosta ja saksannosta. Aineistoa tarkastellaan pääasiassa kirjallisuuden nimien tutkimuksen ja käännösstrategioiden näkökulmista. Tutkimusmenetelmänä toimivat kirjallisuuden nimien tutkimukselle vakiintuneet käännösstrategiamallit. Tässä työssä käsiteltävät kuusi käännösstrategiaa ovat laina, käännös, mukaelma, korvaaminen, lisäys ja poisto. Analyysissa verrataan, miten kohdeteoksen suomentajien käyttämät käännösstrategiat eroavat toisistaan. Vertailussa valotetaan myös nuorisoromaanin saksannoksessa Die Jungen der Paulstraße tehtyjä käännösratkaisuja. Lisäksi analysoidaan teoksen nimimaisemaa henkilön- ja paikannimistön pohjalta. Tutkimusaineisto muodostuu fiktiivistä ja ei-fiktiivisistä henkilönnimistä ja paikannimistä. Tarkastelun kohteena on yhteensä alkuperäisteoksen 90 nimeä, joista 49 on henkilönnimiä ja 41 paikannimiä. Tutkielmassa selviää, että molemmissa suomennoksissa on hyödynnetty käännösstrategioita monipuolisesti. Aineiston nimien suomennoksissa on käytetty eniten lainaa, käännöstä ja mukaelmaa, kun taas vähiten on käytetty korvaamista, lisäystä ja poistoa. Tämän tutkimuksen perusteella alkuteoksessa sekä molemmissa suomennoksissa henkilön- ja paikannimistö on yhtenäinen ja realistinen. Kaikkiaan nimissä kuvastuu omintakeista unkarilaista paikallisväriä, minkä kautta romaaniin luodaan elävä nimimaisema.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu käännöstutkimuksen, nimistöntutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen piiriin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista lastenkirjallisuutta viron kielestä on suomennettu, miten virosta suomennetun lastenkirjallisuuden nimistöä on suomennettu, millaisia käännösmenetelmiä kääntäjä on käyttänyt ja millaisia nimiä virolaisessa lastenkirjallisuudessa sekä sen suomennoksissa esiintyy. Tarkasteltavana ovat kirjallisuusnimet ja tarkemmin: erisnimet eli proprit (mm. henkilönnimet eli antroponyymit, paikannimet eli toponyymit, eläinten nimet, kaupalliset nimet sekä muut aineistosta löytyvät nimet). Nimellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa propria. Appellatiivista käytetään sanaa nimitys. Nimiä ja niiden kääntämistä tarkastellaan kulttuurisidonnaisuuden näkökulmasta ja pohditaan, onko kulttuurisidonnaisuudella vaikutusta nimen käännökseen tai kääntäjän valitsemaan käännösmenetelmään. Aineistona ovat virolaisen lastenkirjallisuuden suomennokset vuosilta 1930–2020. Näinä vuosina lastenkirjoja ovat virosta suomeksi kääntäneet 33 eri kääntäjää. Aineistoon kuuluu 74 teosta suomennoksineen. Aineiston laajuus on yhteensä 9 515 sivua: lähdeteoksissa 4 876 sivua ja kohdeteoksissa eli käännöksissä 4 639 sivua. Nimiaineisto on laaja, noin 4 350 nimeä. Tässä tutkimuksessa koko aineistoa ei voida yksityiskohtaisesti tarkastella, mutta aineistosta tuodaan runsaasti esimerkkejä. Aineistossa esiintyy yhteensä 2 110 nimeä: 692 paikannimeä, 827 henkilönnimeä, 391 eläimennimeä, 85 kaupallista nimeä, 52 teoksen nimeä ja 61 muuta, luokitteluun sopimatonta nimeä sekä kaksi virhekategoriaan luokiteltua nimeä. Tutkimus toteutetaan vertailevana deskriptiivisenä tapaustutkimuksena eli analyysissä verrataan lähtötekstiä ja sen suomennosta, tai joissain tapauksissa mukaelmaa, kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti keskenään. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan, mitä virolaista, vironkielistä lastenkirjallisuutta on suomennettu ja ketkä teoksia ovat suomentaneet. Tämän jälkeen kerätystä aineistosta tutkitaan, millaisia nimiä se sisältää. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millaisia nimistön käännösmenetelmiä kääntäjät ovat käyttäneet: onko nimi käännetty esimerkiksi kokonaan, osittain, suorana lainana vai käännöslainana, onko siihen lisätty jotain, onko siitä poistettu jotain vai onko se kenties korvattu ylä- tai alakäsitteellä. Työssä hyödynnetään mm. Pällin (2002) tutkimusta paikannimistä, Ainialan (2008) tutkimusta kirjallisuudennimistä sekä Leppihalmeen, Kujamäen, Schmitzin ja Kiviniemen nimi- ja reaalialuokitteluita. Aineistossa esiintyy sekä fiktiivisiä että autenttisia nimiä. Näitä voivat olla paikannimien jaottelun mukaan kulttuurinimet ja luontonimet. Osa aineiston paikannimistä on endonyymejä, osa eksonyymejä. Henkilönnimien joukossa esiintyy etunimiä, sukunimiä, lempinimiä, lisänimiä sekä nimialluusioita. Osa kulttuurisidonnaisista henkilön-, paikan-, kaupallisista ja muista nimistä on reaalioita, ns. vastineetonta, kulttuurisidonnaista aineistoa, jolla ei ole vastinetta kohdekielessä tai -kulttuurissa. Tämä aiheuttaa kääntäjälle haasteita ja voi aiheuttaa kulttuuritöyssyjä tai jopa käännösongelmia. Usein nimi saa parikseen nimikemääritteen, jolloin nämä yhdessä muodostavat nimikekonstruktion. Nimikemäärite tarkentaa usein propria. Lastenkirjallisuuden nimet muodostavat erilaisia nimikejärjestelmiä, kuten reaalimaailmankin nimet. Aineistossa esiintyviä eläinten nimiä on usein myös personifioitu. Usein fiktiiviset nimet ovat semanttisesti läpinäkyviä, autenttiset nimet eivät niinkään. Semanttinen läpinäkyvyys alkuteoksen nimissä antaa myös suomentajalle vapauden hullutella nimillä – mm. Venla Vaatekoi, Keksijäkylän Lotta ja Ahti Suomenlahti ovat oivia esimerkkejä fiktiivisistä, semanttisesti läpinäkyvistä kirjallisuusnimien käännöksistä. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat, että nimien käännösmenetelmät saattoivat vaihdella tapauskohtaisesti, teoskohtaisesti ja kääntäjäkohtaisesti – jopa sanakohtaisesti. Kahdenkymmenen erilaisen aineistoanalyysissa sovelletun käännösmenetelmän perusteella voidaan todeta, että tyypillisimpiä virolaisen lastenkirjallisuuden nimien suomennosmenetelmiä ovat 1) käännöslaina eli sana-sanainen käännös, 2) suora laina eli sitaattilaina, 3) kulttuuriadaptaatio eli mukauttaminen kohdekulttuuriin ja erilaisten kulttuurianalogioiden käyttö, 4) kielellinen adaptaatio eli nimen mukauttaminen kohdekieleen sopivampaan kieliasuun ja 5) eksplikointi eli nimen selittäminen auki, selittävä käännös. Käännöslainaa käytetään useimmiten paikannimien kääntämiseen, suoraa lainaa henkilönnimien kääntämiseen, kulttuuriadaptaatiota henkilön- ja eläintennimien kääntämiseen sekä kulttuurisidonnaisten piirteiden kääntämiseen, kielellistä adaptaatiota henkilönnimien kääntämiseen ja eksplikaatiota paikannimien kääntämiseen. Teosten nimien, alluusioiden ja reaalioiden kääntäminen saattaa aiheuttaa kääntäjille haasteita tai vaikuttaa käännösmenetelmän valintaan.

Pro gradu -työssäni tutkin erikielisiä internetmeemejä. Internetmeemit ovat verkossa esiintyvä populaarikulttuurin muoto, joka on nykyisin jo varsin tavallinen ja usein humoristinen osa arjen viestintää. Arkikielessä sana meemi viittaa yleensä internetissä esiintyvään vitsiin, johon saattaa sisältyä esimerkiksi sekä sanallista että kuvallista sisältöä. Internetmeemeille on tyypillistä niiden muokkaaminen leviämisen yhteydessä eli versiointi. Meemin käsitteellä on pidempi historia sosiologian kontekstissa, missä sitä on käytetty yleisesti tarkoittamaan imitoimalla ihmiseltä toiselle siirtyvää käytös- tai ajatusmallia. Tämän aiheen, memetiikan, tutkimuksesta on viime vuosikymmenen aikana alkanut erkautua oma alansa, joka tutkii nimenomaan internetmeemien leviämistä ja ominaisuuksia. Työssäni analysoin kvalitatiivisin metodein internetmeemien rakennetta sekä niiden käännöksiä ja käännösstrategioita. Tavoitteena oli muodostaa kuva siitä, millaisia muutoksia meemeihin tehdään ja miten tämä vaikuttaa niiden välittämiin merkityksiin sekä kartoittaa meemien merkitystä luovia rakenteita sekä koetella visuaalisen kieliopi soveltuvuutta multimodaalisen tekstin erittelyyn. Analysoin myös kysymystä siitä, onko versiointiin perustuvaa tekstilajia ylipäätään mahdollista kääntää tai pitää käännöksenä ja käyn tämän yhteydessä läpi erilaisia määritelmiä, joita käännöksen käsitteelle on esitetty. Taustoitan aihettani myös erittelemällä meemin käsitteen tieteellistä historiaa. Tutkimusaineisto koostuu kolmen meemin englannin-, suomen- ja saksankielisistä kieliversioista. Aineisto on kerätty pääasiassa internetin yhteisöpalveluiden käännössisältöön tai tietynkieliseen sisältöön keskittyviltä käyttäjätileiltä tai keskustelukanavilta. Aineiston erittelyyn ja analyysiin hyödynnettiin visuaalista kielioppia, kun taas sen esimerkkien välillä tapahtuneita muutoksia analysoitiin Andrew Chestermanin 30 käännösstrategian luokitusta. Tuloksien mukaan aineistossa esiintyy kirjaimellista, sanasanaista kääntämistä, kulttuurista suodattamista eli tekstien muokkaamista käännettävän kielen kulttuuriin päin sekä niiden informaatiosisällössä tapahtuneita muutoksia ja koherenssin muutoksia. Lisäksi meemien näkyvä muokkaaminen muodosti useissa tapauksissa läpinäkyvyyden muutoksen eli tässä tapauksessa kääntäjästä näkyvämmän, sillä se toi kääntäneen henkilön kädenjäljen näkyville tekstiin. Strategioiden toteuttamisen tapa vaihteli tarkasteltujen meemien tyypin mukaan. Huomattavaa oli, että meemeihin oli niiden suomen- ja saksankielisissä versiossa tehty runsaasti visuaalisia lisäyksiä, jotka viittasivat suomalaiseen tai saksalaiseen kulttuuriin karnevalisoivalla, stereotyyppejä hyödyntävällä tavalla. Sanallista sisältöä oli myös korvattu visuaalisella.