Browsing by Subject "kärsimys"

HELSINGIN YLIOPISTO  HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto  Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution Systemaattinen teologia TekijäFörfattare Tero Moilanen Työn nimi Arbetets ti Piilotajunnan relationaalinen luonne uskonnollisessa uskossa Oppiaine  Läroämne Uskonnonfilosofia Työn laji Arbetets art pro gradu -tutkielma Aika Datum 2020 Sivumäärä Sidoantal 92 Tiivistelmä Referat Hyrckin mukaan uskonnollisen kokemisen taustalla ovat tiedostamattomat tunnetasoiset mielikuvat piilotajunnassa, jotka antavat merkityksiä ihmisen tietoisessa mielen tasossa. Kristillinen jumalakuva sisältää tunne- ja kehitystasoltaan erilaisia ja ristiriitaisia elementtejä. Tiedostamattomien sisäisten objektisuhteiden maailma on monimutkainen ja sisältää primitiiviset osavietit, jotka tuottavat rajattoman tyydytyksen, että totaalisen tuhon mielikuvia Kokoan ja avaan Matti Hyrckin ajattelua piilotajunnan merkityksestä uskonnollisessa uskossa kristinuskon kontekstissa. Kysyn mitä ristiriitaisuuksia subjektiivisen kärsimyksen kokeminen on mielikuvamaailmassa suhteessa teodikea-ongelmaan, joka on taustalla kristinuskon perinteessä. Teismissä, kuinka kaikkivaltias, kaikki tietävä ja hyvä Jumala sallii kärsimyksen. Jumala on pyhä, hyvä ja oikeudenmukainen, kuinka tämä ristiriita ihmisen kärsimyksessä voi avautua tai voiko sitä ymmärtää. Suhteessa olon perusmielikuvien teoria uskonnollisessa kontekstissa, joka on Hyrckin rakentama psykoanalyyttinen uskontoteoria eli psykoanalyysi on työväline uskonnollisessa uskossa kristinuskon kontekstissa. Jumalakuvat Kantin antiteodikea ajattelun valossa Immanuel Kantin kriittinen filosofia on lähtökohta Radikaali paha käsitteen muotoilulle. Jussi Kotkavirta Hyvä ja pahan lähteellä kirjoituksessa avaa psykoanalyysin näkökulmasta Kantin Radikaali paha käsitettä. Näkökulmia pahaan ja ihmisen taipumuksesta pahaan Näkökulmia kärsimyksen ymmärtämisessä Psykoanalyyttinen ajattelu välineenä avata subjektiivista kärsimyksen kokemusta. Psykoanalyyttinen tieto Psykoanalyysi ja filosofia Avainsanat – Nyckelord objektisuhdeteoria, mielikuvamaailma, jumalasuhde, kärsimys, syyllisyys, paha, kristillinen usko, syvyyspsykologia, Kantilainen näkökulma teodikea-ongelmaan, Suhteessa olon perusmielikuvien teoria (SPT). Radikaali paha, psykoanalyysi. Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia

Tutkielma on uskontososiologiaan paikantuva diskurssianalyysi Alankomaalaisesta pro-eutanasia liikkeestä ja sen parissa toimivista ihmisistä ja järjestöistä. Tutkielma analysoi Nederlandse Vereniging voor een Vrigwillig Levenseide-järjestön, NVVE:n, työntekijöiden ja vapaaehtoisten, sekä eri järjestöjen asiantuntijoiden haastatteluja. Tutkielman tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja haastateltavat luovat puhuessaan eutanasiasta: Nostavatko nämä diskurssit esille uskonnon käsitteen, mihin auktoriteetin rooli sijoitetaan, sekä kuinka nämä elementit heijastavat teoriaa kuoleman kulttuurin elpymisestä (tai sen uudesta tulemisesta). Diskurssianalyysi muodostaa työn teoreettisen taustaoletuksen puheen tavoitteellisesta luonteesta ja analyysin metodina toimii Tony Walterin teoria kuoleman kulttuurin siirtymästä modernista neo-moderniin järjestykseen. Durkheimin näkemys uskonnosta yhteisön vaalimien arvojen ja normien kokonaisuutena, yhteisöllisyyden kokemuksena, tarjoaa kehyksen pro-eutanasia yhteisön tarkastelemiselle. Taustaluvuissa tutkielma paneutuu eutanasiaa koskevien sääntöjen muotoutumiseen osana kärsimyksen roolin tulkintaa oikeusjärjestelmän ennakkotapausten kautta: Yhteiskunta joutuu ottamaan kantaa sairaan ruumiin ja mielen, sekä eksistentiaalisen kärsimyksen, asemaan eutanasia-pyynnöissä. Diagnosoidusta sairaudesta tai tilasta johtuva, kestämätön kärsimys ilman realistista mahdollisuutta toipumiselle, muotoutuu yhdeksi ehdoksi eutanasialle, poissulkien eksistentiaalisen kärsimyksen riittävänä perusteena. Alankomaiden dekriminalisoitua eutanasian, keskustelu itsevalitun kuoleman ympärillä suuntasi huomionsa lääkärin rooliin, kyseenalaistaen tämän auktoriteetin elämän ja kuoleman tuomarina. Järjestönä NVVE pyrkii mahdollistamaan eutanasialla tarkoitetun, lääkärin aiheuttaman kuoleman lisäksi kaksi tästä erillistä väylää toteuttaa itsevalittu kuolema: Avustettu ja autonominen kuolema. Nykyisen järjestelmän salliessa ainoastaan lääkäreiden avustaa kuolemassa, itsen-auktoriteetin kannattajat vierastavat tätä lääkärin kaikkivoipana nähtyä roolia ja kannattavat mahdollisuutta päättää yksilön omasta kuolemasta ilman lääketieteen ammattilaista: Varmojen ja helppojen keinojen ollessa saatavilla, henkilö aiheuttaa kuolemansa joko itse, tai valitsemansa tahon avustamana. Tutkielman analyysi muodostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen näistä käsittelee haastateltavien esiin tuomia myötätunnon diskursseja, jotka painottavat kärsimyksen, armon ja empatian käsitteitä, ajatuksen kärsimyksen tarpeettomuudesta vaikuttaessa taustalla. Analyysin toinen osa keskittyy itsen diskurssiin: Tämä muodostuu autonomian ja vapauden; feminismin; kontrollin ja individualismin, diskursseista. Itsen-diskurssi esittää yksilön aseman paikoitellen sakraalina. Diskurssi nostaa myös esille eutanasian taustalla vaikuttavan vaatimuksen korkeasta elintasosta, sekä yksin toteutetun eutanasian, itsen-eutanasian (eng. self-euthanasia), vaihtoehtona itsemurhalle. Analyysin kolmas osa tarkastelee vastareaktioita vallitseville diskursseille. Nämä vastareaktion ilmenevät joko individualismin kyseenalaistamisena sekä eutanasian ja hollantilaisen kulttuurin uhkien käsittelemisenä. Analyysi osoittaa, että myötätunnon diskurssit kumpuavat nimensä mukaisesti tunteesta ja käsittelevät aihetta usein suhteessa ruumiin ja lääketieteen diskursseihin, heijastaen näin kuoleman kulttuurin modernia puolta ja lääketieteen auktoriteettiasemaa. Itsen-diskurssit ilmenevät usein periaatteesta kumpuavia näkemyksiä, joissa keskustelu eutanasian rajanvedosta nähdään itseä rajoittavana ja näin myös epäolennaisena. Näin ollen tunteen ohjatessa mielipidettä, auktoriteetti eutanasian soveltamisesta annettaan luultavammin lääketieteelle. Taustaluvut ja analyysi muodostavat kuvan yksilöiden vaihtelevasta suhteesta ympäröivään yhteiskuntaan ja ajanjaksoon. Yksilön rooli oman elämän ja kuoleman määrittäjänä on viety äärimmilleen, muistuttaen paikoitellen kuluttajan asemaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Käsitys uskonnosta orientoitumisjärjestelmänä esittää pro-eutanasiayhteisöt autonomiaa, itsemääräämisoikeutta ja individualismia vaalivana viitekehyksenä, joka torjumalla yliluonnollisuuteen nojaavan uskonnon muodostuu itsessään sekulaariksi uskonnoksi. Samaan aikaan eri diskurssit osoittavat modernin ja neo-modernin yhteiskunnan elementtien osittaisen päällekkäisyyden tukittavassa yhteisössä.

Tässä maisterintutkielmassa käsittelen filosofisesti verrattain vähän tutkia aihetta, surua. Vaikka jo antiikista tunnetaan konsolaatiokirjallisuuden perinne, ja nykyään surua pidetään yhtenä perustunteista, surun filosofiaa ei ole tutkittua paljoa. Tutkielmani tarkoitus on syventyä systemaattisen metodin avulla surusta käytävään nykyaikaiseen filosofiseen keskusteluun neljän tutkimuskysymyksen kautta. Kysyn: Miten surun voi käsitteellistää? Mikä on surun kohde? Onko suru moraalisesti velvoittavaa? Mitä ”ylitse pääsemisen” voi nähdä tarkoittavan, sisältävän ja edellyttävän surun fenomenologian kannalta? Kolmeen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaan käyttämällä lähteinäni pääasiallisesti Martha Nussbaumin monografiaa Upheavals of Thought: The Intelligence of Emotions, Robert C. Solomonin monografiaa In Defense of Sentimentality ja Michael Cholbin monografiaa Grief: A Philosophical Guide. Neljännen tutkimuskysymykseni ensisijaisina lähteinä käytän Thomas Fuchsin artikkelia “Presence in Absence. The Ambiguous Phenomenology of Grief”, Matthew Ratcliffen ja Eleanor Byrnen artikkelia “Grief, Self and Narrative”, Ashley Atkinsin artikkelia “On Grief’s Wandering Thought” ja Line Ryberg Ingerslevin artikkelia “Grief”. Tutkielmassani päädyn siihen johtopäätökseen, että suru on jonkin persoonan tai asian, jota ilman sureva ei koe elämäänsä kokonaiseksi, kivuliasta menettämistä. Surua voi myös pitää rakkauden asettamana velvollisuutena, sillä se vaatii surevaa tunnustamaan menetetyn arvon ja kohtaamaan menetyksestä kärsivien kivun eettisesti. Surun fenomenologia taas osoittaa surevan suhteen menetettyyn katkeavan, jonka tähden sureva kärsii menetetyn poissaolon aiheuttamasta yksinäisyydestä. Koska sureva menettää toisen lisäksi osan itsestään, suru asettaa surevalle eksistentiaalisen tehtävän, johon kuuluu sekä uudelleen sitoutuminen aiemmin järkeen käyneeseen maailmaan että itsen uudelleen määritteleminen.

Tutkimus tarkastelee historialliskriittisestä näkökulmasta niitä Markuksen evankeliumin passioennustuksia, joissa Jeesus puhuu samalla Ihmisen Pojasta (Mk 8:31; 9:12, 31; 10:33- 34, 45; 14:21, 41); miten Jeesus käytti ilmaisua ”Ihmisen Poika”, ja onko mahdollista, että historian Jeesus olisi ennakoinut omaa tulevaa kärsimystään ja kuolemaansa Markuksen evankeliumin tekstikohtien tapaisesti. Johdantoluvuissa esitellään aiheen tutkimushistoriaa, tutkimuksessa yleisesti käytettäviä lähteitä, ja tutkimuksessa käytetty metodi, joka pohjautuu Gerd Theissenin ja Dagmar Winterin kirjaan ”The Quest for Plausible Jesus: Question of Criteria”. Tutkimuksen tarkoituksena on käyttää mahdollisimman laajaa arsenaalia lähteiden suhteen, vaikka itse passioennustuksia onkin vain kanonisissa evankeliumeissa. Huomioon otetaan myös mahdollinen kreikkalaisen epiikan vaikutus Markuksen evankeliumin kirjoittajaan. Tutkimuksen pääosiossa, eli analyysissä, käsitellään ensin ilmaisun ”Ihmisen Poika” merkityksiä niin juutalaisuudessa kuin kristillisyydessä, sekä tarkastellaan ilmaisua johdannossa esitettyjen autenttisuuskriteerien avulla (luku 2.1). Autenttisuuskriteereiden läpi tarkasteltuna tullaan tulokseen, että ilmaisu ”Ihmisen Poika” tarkoitti juutalaisuudessa vain yksinkertaisesti samaa kuin ”ihminen”, eikä se ollut minkäänlainen itseensä viittamisen keino (ts. kiertoilmaisu sanalle ”minä”). Tämän jälkeen siirrytään käsittelemään itse tekstikohtia luvussa 1.4 esitetyn metodin mukaisesti. Tekstikohtia vertaillaan ensin kristillisiin ajatuksiin ja muihin kristillisiin lähteisiin, minkä jälkeen tarkastellaan kuinka hyvin tekstikohta istuu Jeesuksen ajan juutalaiseen kontekstiin. Jos tekstikohta, tai sen yleiset ajatukset, sisältävät kristillisyyden vastaisia piirteitä, ja esiintyvät useassa eri lähteessä, sekä sopivat juutalaiseen kontekstiin, on tekstikohta todennäköisesti autenttinen. Tekstikohdan läpäistessä autenttisuuskriteerit, sitä sovitetaan vielä Jeesuksen elämän ja mission yleisiin piirteisiin. Tämän jälkeen vielä todetaan lopullisesti se, onko kyseessä oleva tekstikohta autenttinen historian Jeesuksen sanonta, vai pikemminkin varhaisten kristittyjen käsitykset Jeesuksesta Jumalan Poikana. Johtopäätöksissä tuodaan yhteen analyysiluvuissa kiemurtelevat langanpäät, ja pyritään sovittamaan tuloksia Jeesuksen missioon yleisemmälläkin tasolla. Samalla todetaan mahdollisesti historian Jeesukseen palautuvaksi joitakin passioennustuksissa esiintyviä yksittäisiä piirteitä, kuten ilmaisun ”Ihmisen Poika” käyttö – muttei kuitenkaan itseensä viittamisen keinona – ja jonkinlainen puhe ylösnousemuksesta. Tutkimuksen tuloksena on, ettei Jeesus hyvin todennäköisesti ennustanut kuolemaansa Markuksen evankeliumin esittämällä tavalla, vaan passioennustukset ovat lähes täysin varhaiskristillistä, jälkiviisasta sepitettä. Jakeista ainoastaan yhden todetaan sisältävän kuta kuinkin autenttista materiaalia (Mk 10:45), mutta samalla epäautenttisten piirteiden riisuminen tarkoittaa, ettei jäljelle jäävä sanonta ole minkäänlainen ennustus kärsimyksestä, vaan opetus ihmisen tärkeimmästä tehtävästä, Jumalan palvelemisesta.

Tässä tutkielmassa tutkin, mitä karmeliittamunkki Wilfrid Stinissen (1927–2013) kirjoittaa kärsimyksestä, miten hän opastaa kohtaamaan kärsimystä sekä millainen rooli spiritualiteetilla ja kristillisellä mystiikalla on hänen opastuksessaan koskien kärsimyksen kohtaamista. Ensisijaisina lähteinä käyn läpi Stinissenin saarnakokoelman Verraton aarre ja hartauskirjan Tänään on Jumalan päivä. Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysia. Rakennan esitykseni oman, toisen ja Jumalan kärsimyksen kohtaamisen kolmijaoksi, jossa pääasiallisen huomion saa aineiston mukaisesti oman ja yhteisen kärsimyksen kohtaaminen. Rajaan aiheeksi lähtökohdiltaan ei-hengellisen kärsimyksen, jonka kohtaamiseen Stinissen tarjoaa hengelliset välineet. Aloitan analyysin yhdestä Stinissenin johtoaiheista, kärsimyksen kirkastumisesta, johon spiraalimaisesti palaan ja syvennyn useamman kerran tutkimuksen edetessä. Löydän karmeliittaveljen ajattelun edellytykset erityisesti Uudesta testamentista ja kristillisen mystiikan traditiosta. Tutkimustulokseni Stinissenin käsitysjärjestelmästä kiteytyvät seuraavasti: Kirkastuminen tarkoittaa taivaalliseksi kunniaksi muuttumista ja toteutuu kärsittäessä Kristuksen kanssa. Hätä on edellytys rukoukselle, ja rukouksen voi typistää hädän näyttämiseen. Tunteet ovat alisteiset uskolle, joka havaitsee etenkin kokemukset yksinäisyydestä harhaksi. Uskova iloitsee avuntarpeestaan, joka vetää lähemmäksi kärsimällä voittanutta Jeesusta. Kärsimyksen tarkoitus on yhteys kärsivään Kristukseen, joka on läsnä kaikessa kärsimyksessä. Uhrautumisessa kärsimys yhdistyy rakkauteen, joten yrittämällä suostua kärsimykseensä rakastaen voi tutustua Jumalaan, joka on itsensä alttiiksi antava rakkaus. Lähtökohtina toisen ihmisen syvään kohtaamiseen Stinissen opastaa toisen täyteen hyväksyntään ja toisessa elävän jumalallisen todellisuuden puhuttelemiseen. Kärsivässä toisessa rakkauden kirkkaus ja Kristus sulautuvat yhdeksi. Jumalan suurin tuska on siinä, ettei ihminen usko olevansa rakastettu. Esitykseni selkeyttää ja jäsentää Stinissenin opetusta, avaa ekumeenisia kysymyksenasetteluja sekä tuo spiritualiteetin välineistöä sielunhoidon tutkimusalueelle. Spiritualiteetti ja kristillinen mystiikka osoittautuvat elimellisiksi Stinissenin opastuksessa. Strukturoivana prinsiippinä hänen kärsimyksen-spiritualiteetissaan havaitsen kaiken ihmiselle tapahtuvan sisältyvän Jumalan rakkaudensuunnitelmaan, johon luottaen karmeliittaveli opastaa kärsimystä kohtaamaan.