Browsing by Subject "kannattavuus"

Tutkimuksen tavoitteena oli rakentaa asiantuntijayritys Envitecpolis Oy:n asiakkaista benchmarking-taulukko. Muodostettua aineistoa analysoitiin erilaisin menetelmin. Tässä tutkimuksessa keskityttiin maidontuotantoon ja sen kannattavuuteen. Keskimäärin suomalaisen maatalouden kannattavuus on heikolla tasolla. Kannattavuuskerroin tarkastelee maatalousyrityksen palkka- ja oman pääoman korkotavoitteen täyttymistä samanaikaisesti painottaen yhtä paljon molempia. Luvun ollessa alle yhden, ei yrittäjän palkkavaatimus ja oman pääoman korkotavoite täyty. Suomalaisilla maatiloilla kannattavuuskerroin on jo pitkään ollut keskimäärin alle yhden. Tässä tutkimuksessa kannattavuutta tarkasteltiin nettotulokseen asti. Maitotilayritysten tunnuslukuja tarkasteltiin kolmessa eri ryhmässä: lypsytavan, liikevaihdon ja lehmien keskituotoksen mukaan. Lypsytavan mukaan tarkasteltuna automaattilypsyä käyttävät tilat osoittautuivat tehokkuudeltaan ja kannattavuudeltaan parhaiksi. Yleisesti suurempi yrityskoko tarkoitti parempaa kannattavuutta sekä tehokkuutta samoin korkeampi keskituotos. Huomioitavaa on, ettei automaattisesti tietty lypsytapa, keskimääräistä korkeampi liikevaihto tai lehmien keskituotos tarkoita parempaa kannattavuutta tai tuotannon tehokkuutta. Maitotilayritysten tuotantoa tutkittiin lisäksi Cobb-Douglas tuotantofunktion avulla sekä DEA-menetelmällä. Cobb-Douglas tuotantofunktiosta muodostettiin korjatun pienimmän neliösumman (COLS) menetelmällä maitotilayritysten tekninen tehokkuusluku. Tekninen tehokkuus määritettiin myös DEA:n muuttuvien skaalatuottojen (VRS) menetelmällä. DEA-mallin tuotosorientoitunut tekninen tehokkuus korreloi tilastollisesti merkitsevästi muun muassa nettotuloksen, maidon litrakohtaisen tuotantokustannuksen ja liikevaihdon kanssa. COLS-tehokkuusluku korreloi tilastollisesti merkitsevästi maidon litrakohtaisen tuotantokustannuksen, nettotuloksen sekä ostorehukustannuksen kanssa. COLS-mallissa yksi yritys on teknisesti tehokas muihin nähden, mutta DEA-mallissa tehokkaita yrityksiä voi olla useita. Toisaalta pienessä aineistossa DEA erottelee tehokkaimpia yrityksiä heikosti toisistaan. Aineiston maitotilayritykset olivat sekä taloudellisesti että peltopinta-alaltaan isompia ja nettotulosta verrattaessa kannattavampia kuin Luonnonvarakeskuksen aineiston yritykset. Tutkimuksen aineisto oli pieni (36 maitotilaa), joten luotettavuus jää alhaiseksi, jolloin tuloksista ei voi tehdä yleistyksiä Suomen tasolla. Benchmarking-taulukko helpottaa yritysten tuotannon sekä kannattavuuden analysointia. Tuotannon vertaaminen ja oppiminen esikuvayrityksiltä voi auttaa tuotannon kehittämisessä. Jatkossa tekninen tehokkuusluku voisi olla osa yritysten analysointia perinteisten osatuottavuusmittareiden yhteydessä.

Tutkimuksen taustalla oli Valion hankintaosuuskuntien siirtyminen raakamaidon sopimustuotantoon ja osuuskunta Maitosuomen tavoite kohdentaa meijerin jalostuskapasiteettia korkean lisäarvon tuotteisiin, mikä edellyttää meijeriin toimitettavan raakamaidon maltillista vähentämistä ja raakamaidon tulovirran ennustettavuutta pitkällä aikavälillä. Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan maitotilayritysten määrä vähenee senkin jälkeen, kun meijerin optimimaitomäärä on saavutettu, jolloin lopettavien maitotilayritysten maitomääristä syntyy niin kutsuttua jakovaraa. Tutkimuksen tarkoituksena oli laskea maidon yksikkökustannus, rajakustannus, kustannusten jousto sekä katetuotto viidessä eri taloudellisessa kokoluokassa toimivalle maitotilayrityksille vuosina 2017–2021. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää ne maitotilayritykset, jotka ovat yksikkö- ja rajakustannukseltaan sekä katetuotoltaan kilpailukykyisimpiä. Tulosten perusteella tehtiin arvio siitä, kenelle meijeriosuuskunta Maitosuomen kannattaisi myöntää raakamaidon lisäsopimusmäärää raakamaidon tulovirran takaamiseksi ja ennustamiseksi tulevaisuudessa. Maidon yksikkökustannus laskettiin tavanomaisessa tuotannossa oleville maitotilayrityksille hyödyntämällä sivutuotemenetelmää, jossa päätuotteen yksikkökustannus saadaan vähentämällä sivutuotteiden arvo kokonaistuotantokustannuksesta ja jakamalla jäljelle jäävä tuotantokustannus päätuotteen määrällä. Rajakustannuksen estimoinnissa hyödynnettiin regressiomallia. Maidon katetuotto laskettiin pelkän maitotuoton perusteella, maitotuoton ja litraperusteisen tuotantotuen yhdistelmällä ja lopuksi huomioimalla kaikki maidontuotannolle kohdistetut maataloustuet. Aineisto kerättiin Luonnonvarakeskuksen Luke Taloustohtori ja Tilastotietokanta -palvelusivustoilta. Tulosten perusteella suurimmat maitotilayritykset ovat sekä yksikkökustannukseltaan että rajakustannukseltaan kilpailukykyisimpiä. Pienemmillä maitotilayrityksillä oli suurempi maidon katetuottomaitolitraa kohti, kun laskennassa huomioitiin kaikki maidontuotannolle kohdistettavat maataloustuet, mikä altistaa ne kannattavuuden muutoksille Euroopan unionin maatalouspolitiikan ja tukiehtojen muuttuessa. Maidon muuttuva yksikkökustannus oli kaikissa taloudellisissa kokoluokissa pienempi kuin maidosta saatava hinta, jolloin tuotantoa oli kannattavaa jatkaa kaikissa taloudellisissa kokoluokissa lyhyellä aikavälillä. Meijeriosuuskunnan tavoitteena on kuitenkin turvata raakamaidon saatavuus ja tulovirran ennustettavuus pitkällä aikavälillä, jolloin lisäsopimusmäärien myöntäminen yksikkö- ja rajakustannusperusteisesti suuremmille maitotilayrityksille olisi tarkoituksenmukaista. Tämä kiihdyttää maatalouden rakennemuutosta, jossa tuotanto keskittyy entistä suurempiin yksiköihin. Näillä maitotilayrityksillä on kuitenkin taloudellisesti parhaimmat mahdollisuudet jatkaa tuotantoa tulevaisuudessa, jolloin ne ylläpitävät myös maaseudun elinvoimaisuutta ja työllistämiskykyä

The target of this study was to examine if it is technically and financially sensible to co-digest separated cattle slurry solid fraction with cattle slurry in a biogas plant. The purpose of this work was to investigate would it be sensible to build a centralized biogas plant and bring only separated solids to the plant from a distance because separated manure has bigger methane potential. The second goal was to investigate if there is some influence on energy balance when reactor mixing is paused or mixed with biogas. The Maaninka biogas plant consists of a reactor and a post-digestion unit, both having a liquid voloume of 260 m3. The plant is desgned for treating the slurry of 120 cows plus addi-tional feedstocks. From measurements and with the help of literature, cost of separation, transport of separated manure, silage, excess silage and price of digestate nutrients were calcu-lated. On the grounds of results, profitable transport distance for separated manure, influence of separation cost on profibility and separated manure costs compared to silage and excess silage were calculated. Study lasted 20 weeks. The target loading rate of 10 t slurry and 1 t solid fraction per day was realized after 10 weeks, so measurements and influence of reactor mixing modes were studied during weeks 11−20. During that period, the average methane production was 1600 kWh/vrk and the highest gas production was 1600 kWh/d. On average, 84% of feedstock me-thane potential (BMP) was realized. Separated manure decomposed aerobically when manure was stored and its BMP was 1010 kWh/t – 1780 kWh/t of organic matter. When reactor mixing was continuous (on weeks 11−14), mixing power was increased to 73 kWh/d because digestate total solids concentration increased. In stage two (on weeks 15−18), paused mixing of reactor used 26% less electricity, while methane production was the same as in continuous mixing. The electrity usage was still decreased in stage three, pneumatic (biogas recirculation) mixing (weeks 19−20) but the effect on methane production was unclear. The separation cost was 9 €/t separated manure, when the annual separated mass was 730 t/v (slurry 365 t/v + 365 t/v digestate). Transportation and handling cost for the separated manure was 0.5−2.5 €/km/t depending on the transported cubic metres (4 m3 or 20 m3). The cost of silage feed was 57.3 €/t, the cost of excess silage was 36 €/t. The profitable transport distance was 9 kilometres when chips were replaced with biogas as heating energy. When oil was re-placed, the profitable distance was 30 kilometres.

Leys productivity decreases over time in Finland. After three years the yield is usually low. Most of the finnish leys are renovated less than five years old. Leys suffer from winter, foraging and grazing and they become thinner. Grass height and density correlate relatively well to the yield. Leys which are thinned out can be fixed with overseeding. The object of this study was to find out how grass overseeding affects to the growth and assess how profitable it is with grass roller. One year field experiment was made. It’s goal was to test the features of the Kivi-Pekka grass roller. Effects to the growth were also studied but the significance was considered low because of the one year test. Overseeding field experiment was made in 3, 5 and 8 years old leys. Yield was cut two times. The profitability of the grass roller was estimated with calculations. Yields can be maintained with overseeding and new plants can be added to the growth. Overseeding succeed better with clover than grasses referring to the literature. The density of old growth and moisture are main features which affect to succes in overseeding. Seeds need warmth, space for growing, moisture and good soil contact to germinate properly. There were only minor differences between the overseeding techniques and results. Surface seeding without harrowing or rolling wasn’t very effective. There were no significant differences between the yields of different treatments in field experiment. Newly sown seeds probably lost in growth competition. Yield value, renovating costs and seed cost had major effect to the profitability of overseeding. According to the calculations grass rollers profitability increased when overseeded area increased and the age of leys become longer.

The objective of this thesis is to evaluate the effect of carbon (C) revenues on the profitability of agroforestry. It has been demonstrated that crop fields which includes trees and shrubs, i.e. agroforestry systems, can increase the amount of C sequestered when compared to monocropping systems. Thus C sequestered in agroforestry system can grant practitioners of agroforestry access to carbon markets. Therefore sequestered carbon can be a source of monetary gain to the practitioner in terms of carbon revenue. In this thesis, the monetary value of sequestered carbon is quantified for practitioners in the Ethiopian region of Sire. The value of annually sequestered C depends on the C accumulation rate and the sale price of the C. Since C prices vary widely among sequestration schemes and future C prices are uncertain, this thesis calculates the monetary benefit in a range of different values. The carbon value was calculated at three different C sequestration rates: low (0.59 Mg ha-1 v-1), average (9.2 Mg ha-1 v-1), and high (17.2 Mg ha-1 v-1) and at three different C prices: $8.4, $22.3, and $40.2. The aim of this thesis is to evaluate the effect of carbon revenue on the profitability of agroforestry in Ethiopian Sire. This thesis' agroforestry models have been created based on literature and fieldwork conducted during 2009-2010 AlterClima project (Academy of Finland, Decision No. 127405) by Natural Resources Institute Finland in the research of synergy between reducing climate change and improving food security (H. Kahiluoto and K. Rimhanen). The agroforestry models’ profitability was compared to the main monocropping systems’ profitability in the area, before and after carbon revenues. This thesis evaluates whether agroforestry is more profitable than monocropping, how much carbon revenue increases the profitability of agroforestry and how carbon revenue impacts the profitability ratio between them. In this thesis the annual carbon revenue of agroforestry was $4 – $18 at low sequestration rate, $57 – $274 at average rate, and $107 – $512 at high sequestration rate. Hence the monetary profit from carbon revenue increased as follows 0.5 % - 3 % at low sequestration rate, 7 % – 49 % on average and 13 % – 92 % on high rate. It was found that agroforestry was already on average 4 times more profitable than the main monoculture systems (wheat, barley, maize, teff, sorghum, lentil) in the area even before carbon revenues. After adding the carbon revenue, the net profitability of agroforestry systems increased by 0.5 % - to 80 % in comparison to monoculture systems. It was determined that agroforestry is more profitable than monocropping. Carbon revenue increased the profitability of agroforestry by 0.5 % – 92 %. However it seems that carbon revenue has no significant impact to the profitability ratio between agroforestry and monocropping especially on low and average carbon sequestration rates.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tapaustutkimuksen keinoin uusinta- ja täydennysojituksen kannattavuutta. Tutkimus tehtiin osana OPAL-life hanketta. OPAL-life hankkeen tavoitteena on maatalouden kestävä tehosta-minen, jossa pyritään vähentämään maatalouden ilmastopäästöjä ottamalla samanaikaisesti huomioon tilan kannattavuus ja tuottavuus sekä sosiaaliset näkökulmat. Tutkimuksessa tarkasteltiin esimerkkilohkojen nykyisen viljelykierron katetuoton muodostumista ja investoinnin vaikutusta katetuottoon 30 vuoden tarkastelujaksolla. Investoinnin taloudellista kannattavuutta tarkasteltiin nettonykyarvo-, takaisinmaksuaika- ja break-even-point-menetelmiä käyttäen. Herkkyystarkastelussa arvioitiin salaojituksen jälkeisen satotason vaikutusta tuloksiin. Tulosten mukaan salaojitus ei ole kannattavaa tilanteessa, jossa pelto on nykytilanteessa luonnonhoitopeltona ja luonnonhoitopeltokäyttöä voidaan jatkaa ilman investointia. Tulokseen vaikuttaa ennen kaikkea nykytilan-teessa muodostuva korkeampi kate ja myyntikasvin viljelyyn siirryttäessä suuremmat muuttuvat kulut. Tulosten mukaan tilanteessa, jossa viljelykierto säilyy samanlaisena myös investoinnin jälkeen, ero nykytilanteen ja investointivaihtoehtojen välillä pienenee. Tulosten perusteella salaojitusta ei kannata toteuttaa ennen kuin muut sadontuottokykyyn vaikuttavat tekijät on selvitetty.

Automaattiset järjestelmät ovat tulleet maatalouden eri osa-alueille vaihtoehtoina perinteisille menetelmille. Seosrehuruokinnan automatisointi on yksi keino vähentää maatilan työmäärää, ja ruokinnasta aiheutuvia muuttuvia kustannuksia. Kustannusten hallinta on tiukassa taloustilanteessa maatiloilla tärkeää. Tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää, voiko seosrehuruokinnan automatisointi olla taloudellisesti kannattava vaihtoehto perinteiselle apevaunulla tehtävälle ruokinnalle. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla, noin 160 lehmän lypsykarjatilalla. Tilan ruokintajärjestelmän käyttökustannukset selvitettiin, ja niitä verrattiin automaattisen järjestelmän käyttökustannuksiin. Kustannusten selvittämiseksi mitattiin tilan ajettavan seosrehuvaunun polttoaineenkulutusta viikon ajan huhtikuun 2019 alussa. Lisäksi pidettiin kirjaa ruokintaan käytetystä työajasta. Automaattisen järjestelmän käyttökustannukset laskettiin aiemmissa tutkimuksissa todetun sähkönkulutuksen, sekä työajasta tehtyjen arvioiden perusteella. Järjestelmien kannattavuutta arvioitiin laskemalla niiden investointikustannusten välinen ero tilanteessa, jossa elinkaarikustannukset 8 vuoden ajalta olisivat samat. Tähän hyödynnettiin ASABE:n standardia koneiden kustannusten laskennasta. Tuloksille suoritettiin herkkyysanalyysi, jossa tarkasteltiin tavanomaisen järjestelmän polttoaineenkulutuksen, automaattisen järjestelmän sähkönkulutuksen, sekä polttoöljyn ja sähkön hinnan vaikutusta kannattavuuteen. Tilan seosrehuvaunun polttoaineenkulutus oli keskimäärin 21,7 l/h, ja työaikaa kului yhteen ruokintakertaan keskimäärin 60 min. Pienkuormaajan käyttämiseen kului 1 l/vrk bensiiniä ja rehunsiirtorobotin sähkönkulutukseksi arvioitiin 0,28 kWh/vrk. Vuotuiset käyttökustannukset olivat yhteensä 11968 € toteutuneilla polttoaineen ja energian hinnoilla. Automaattisen järjestelmän vuotuiset käyttökustannukset olivat 5356 €, kun sen sähkönkulutukseksi oletettiin 22,9 kWh/vrk, polttoaineenkulutukseksi 8 l/h ja työajaksi 0,8 h. Näillä vuotuisilla kustannuksilla automaattisen järjestelmän investointikustannukset voisivat olla noin 41 300 € suuremmat kuin tavanomaisen, jotta vuotuiset kokonaiskustannukset olisivat samat. Kannattavuuteen vaikutti herkkyysanalyysin perusteella eniten tavanomaisen järjestelmän polttoaineen kulutus, ja toiseksi eniten polttoaineen hinta. Sähkön hinta tai automaattisen järjestelmän sähkönkulutus eivät olleet yhtä merkittäviä tekijöitä. Tulosten perusteella automaattinen seosrehuruokinnan kannattavuus 160 lehmän tilakokoluokassa on paljon riippuvainen olosuhteista, etenkin polttoöljyn hintakehityksestä. Samoin merkitystä on käytettävissä olevilla koneilla ja niiden käyttötavalla. Automaattinen seosrehuruokinta voi olla kannattava vaihtoehto tutkimukseen osallistuneella, mutta etenkin sitä suuremmilla tiloilla.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia yleisellä tasolla koko suomalaisen vesiviljelyn kannattavuuden sekä tuottavuuden kehitystä vuosien 2010 ja 2017 välillä. Tutkimusaineisto kattoi suomalaisista vesiviljely-yrityksistä yli puolet. Tutkimusaineistona oli alalla toimivien yritysten aggregoidut tilinpäätöstiedot, joiden perusteella laskennat suoritettiin. Kirjolohen kasvatus on vuosien ajan ollut merkittävin osa suomalaista vesiviljelyä kattaen noin 90 prosenttia tuotetuista kilomääristä. Vaikkakin kirjolohen osuus kokonaistuotannon arvosta on vaihdellut vuosien välillä johtuen kirjolohen tuottajahinnan muutoksista, koko ala on riippuvainen kirjolohen kysynnästä Suomessa. Norjalaisen tuontilohen ollessa suurin kilpailija kotimaiselle kirjolohelle, se on herkkä tuontilohen kilohinnan muutoksille, mihin vaikuttavat suuresti koko maailman lohikalojen kysynnän ja tarjonnan suhteiden vaihtelut. Paineen kotimaisen kirjolohen hintaan niin kuluttajille kuin sen tuottajille selittää tuontikalan hallitseva 80 prosentin osuus Suomen koko kalamarkkinoista. Suomen vesiviljelyn kokonaistuotanto oli vuosien 2010 ja 2017 välillä kasvussa, vaikkakin kasvu on ollut melko maltillista. Vuonna 2017 kokonaistuotanto oli 14,6 miljoonaa kiloa, josta kirjolohen osuus oli noin 13,6 miljoonaa kiloa. Tarkastelujakson aikana suomalaisten vesiviljely-yritysten aggregoitu käyttökateprosentti pysyi positiivisena. Vuosikymmenen alun kannattavan liiketoiminnan jälkeen vuonna 2012 alkoi neljä vuotta kestänyt koko alaan vaikuttanut kannattavuuden heikkeneminen. Vuosina 2012 – 2015 suomalaisten vesiviljely-yritysten nettotulokset painuivat selvästi negatiivisiksi, kunnes vuonna 2016 kannattavuus parani merkittävästi. Pääsyy tähän oli kirjolohen tuottajahinnan nousu. Vuosien 2016 ja 2017 kannattavuuden parantuminen johtui Chilen lohentuotannon haasteista, joka pienensi maailmanlaajuisesti lohikalojen tarjontaa. Myös kokonaistuotanto on kasvanut hillitysti, mutta kirjolohen tuottajahinnan muutokset ovat yksinään määrittäneet koko alan kannattavuuden muutokset vuodesta toiseen. Tämän tutkimuksen mukaan suomalaisen vesiviljelyn kokonaistuottavuus on pysynyt lähes muuttumattomana tarkastelujakson aikana, vaikka vuosittaisia vaihteluita esiintyi.

The profitability of grain cultivation has diminished as the prices of inputs have increased relative to the prices of grain. Long term monoculture of grains decreases yields. Organic farming shows increased profitability but the availability of organic fertilizers is restricted. This thesis searched solutions to the described challenges by means of biogas production. The study investigated impacts of a common biogas plant for the operation and economy of three case farms located in North Ostrobothnia. The impacts were examined from the perspective of farm acting as a raw materials producer and digestate utilizer. The cost-effectiveness of the biogas production was studied outside this study. One of the three farms produced pork, one grains and the last suckler cows. The pork and the grain farms would produce energy grass and the suckler cow farm would supply manure to the biogas production. The effects of the biogas production on the operation and economy of the farms were studied in scenarios where the variables were production method (conventional/organic) and biogas production technology (continuous/batch). It was also compared whether it was profitable for the conventional farms to converse to organic farming if the biogas production was not applied. The objective was to determine which of the scenarios was the most economically viable. The yields of the different scenarios were estimated according to the available nitrogen fertilization. The economic parameters were the value of the crop, the agricultural subsidies and variable and fixed costs. The viability of the scenarios was compared with the amount of surplus which covers the farming expenses that did not vary between the scenarios. For each farm a different scenario was the most profitable. The surplus of the current scenario was the lowest for each of the farms. The conclusions discussed the results of the feasibility study of biogas production. The batch digestion showed better profitability than the continuous digestion but neither obtained the pursued profitability. The comprehensive cost-effectiveness of all the farms and the common biogas plant was considered. The best alternative was the conversion of the conventional farms to organic farming without biogas production and applicable co-operation of the pork and the suckler cow farms in the crop rotation.

Maatalouden rakenteen muutos on ollut 2000-luvun keskeinen ilmiö suomalaisessa maataloustuotannossa. Rakennekehitys on edennyt voimakkaasti myös maidontuotannossa, jolla on suuri merkitys maataloustuotannossamme. Rakennemuutoksen trendinä on ollut tilamäärän väheneminen ja samanaikaisesti keskimääräisen tilakoon kasvu. Kehityksen myötä Suomeen on muodostunut taloudellisin sekä tuotannollisin määrein mitattuina hyvin erikokoisia tiloja, jotka ottavat tuottajahinnat annettuina samoilta maitomarkkinoilta. Riskinottohalukkaat suomalaiset maidontuottajat ovat yleiseurooppalaiseen tapaan pyrkineet parantamaan kannattavuuttaan vaikuttamalla omiin yksikkökustannuksiinsa. Kasvuhakuiset maitotilat ovat lisänneet investointeja rakentamalla isompia maidontuotantoyksiköitä, joihin on hankittu uutta teknologiaa tuottavuuden parantamiseksi entisestään. Investoinnit mahdollistavat aiempaa suuremman tuotoksen. Maitotilan on kapasiteettinsa puitteissa mahdollista alentaa omia yksikkökustannuksiaan niin kauan kuin, kiinteiden panosten käytön aiheuttama yksikkökustannuksen aleneminen tuotosmäärän kasvaessa on suurempi, kuin lisääntyneestä muuttuvien panosten käytöstä koitunut yksikkökustannuksen nousu. Laajennusinvestoinnit rahoitetaan usein vieraan pääoman avulla, jolloin maitotilalle syntyy vieraan pääoman käytöstä koituvia kustannuksia. Maitotilan rahoitusriski kasvaa vieraan pääoman käytön seurauksena, jolloin se on alttiimpi toimintaympäristössään tapahtuville muutoksille, jotka heikentävät maitotilan kannattavuutta tai toimintaedellytyksiä. Pääomakannan uusimisen sekä laajentamisen avulla on kuitenkin mahdollista saavuttaa suurtuotannon etuja. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten tilakoko vaikuttaa maitotilojen taloudelliseen asemaan. Aineistona käytettiin Luonnonvarakeskuksen Taloustohtorin maitotila-aineistoa, joka oli ryhmitelty kokoluokittain. Taloudellista asemaa tutkittiin kannattavuutta ja rahoitusasemaa kuvastavien tunnuslukujen avulla. Niiden kehitystä seurattiin ajanjaksolla, jolloin maitotilojen rakenteen muutos oli voimakasta. Numeerista tunnuslukuanalyysiä laajennetaan vastaamaan tilinpäätösanalyysiä kirjallisuuskatsauksen avulla, jossa paneudutaan maitotilojen toimintaympäristöön sekä maitomarkkinoihin.